Meni rahat, meni talot, meni maat, meni muut, jouduin maantien kulkijaksi

repa tänne Aslan kanssa:---) tarkkaa ajankohtaa en osaa määrittää, 2000-luvulla ollaan kuitenkin?

Vieroitushoitolan henkilökunta oli raivostuttavaa sakkia. Ainakin se toinen puolikas niistä ylipirteistä hoitajista ja niin ymmärtäväisistä terapeuteista ja lääkäreistä. Loppujen kasvoilta oli helposti luettavissa selkeä kyllästyminen työhönsä ja päätään rääpiviin potilaisiin, vaikka olihan se palkitsevaa nähdä välillä todellisia hoitotuloksia ja paranemisiakin.

Christian istui hoitolan valvotulla piha-alueella aamutakki päällään ja tohvelit jalassa. Parransänki koristi uurteisia kasvoja ja silmissä kiilsi pelkkä tyhjyys miehen tuijottaessa ilmeettömänä eteensä. Kaksi viikkoa. Kaksi helvetillistä viikkoa, ja olo oli yhtä hirveä kuin neljäntenä päivänäkin. Painajaiset ja unettomuus vaivasi öisin, ruokahalu oli kadonnut ja olo oli suorastaan lamaantunut. Christian ei onnistunut motivoimaan itseään millään, ei edes sillä, että pitkästä aikaa hän jaksoi välillä oikeasti ajatellakin jotain. Jotakin järkevää. Huomista, tulevaisuutta, paranemista?
Välillä synkeä itsesääli ja pohjaton epätoivo imaisivat miehen mukaansa, eikä hän voinut muuta kuin uiskennella kaikkien niiden paskojen tunteiden keskellä odottaen, että jostain ilmestyisi syy, joka pelastaisi hänet pelastusrenkaan tavoin hukkumiselta.

Pari viimeistä viikkoa olivat kyllä olleet toisinaan yhtä kidutusta. Kun päivittäinen, suoneen tykitetty kama korvattiin muka vastaavilla, vieroitusta edistävillä lääkkeillä, olo oli aluksi tuntunut siltä että tilanne ei olisi ollutkaan niin paha. Mutta paskan marjat, Christian ei saanut enää samanlaista tyydyttävää oloa, järjettömiä ajatuksia ja tyynenrauhallista ja sekavaa tilaa. Muutamassa päivässä hänestä oli kuoriutunut ahdistunut, kävelevä aikapommi, joka viikko sitten räjähti käsiin. Parin eristyksessä (ja suht tiedottomassa tilassa) vietetyn yön jälkeen vittumainen tunne alitajunnassa seurasi jatkuvasti mukana. Hiljalleen se oli helpottanut, mutta edelleen Christian kärsi valintojensa seurauksia.
Muutamat potilaat kävelivät ympäri pihaa hoitajien valvonnassa, jotkut juttelivat keskenään ja toiset istuivat eristyksessä muista kukin omilla paikoillaan. Meno ei ollut kuin hullujenhuoneella, vaan tietynlainen rauhallisuus ja käsinkosketeltava toiveikkuus oli selkeästi aistittavissa ilmapiiristä. Christian katseli ympärilleen, antoi pitkäksi aikaa lasittuneiden silmiensä vaellella ympäri pihaa. Kuuluva huokaus karkasi hänen huuliensa välistä ja lyhyt hymähdys rytmitti huvittunutta päänpudistelua, kunnes kasvot kohotettiin taivasta kohti. Ehkä huominen olisi parempi päivä.

Jokaisen myrskypilven takana paistaa aurinko. Toisille se tumma, synkkä pilvi on vaikeammin läpäistävä.
- Tuntematon

Joskus Aslasta tuntui, että vieroituslaitoksen henkilökunta vihasi häntä. Tänään oli jälleen sellainen päivä. Hänen diatsepaamiannostaan oli jälleen pienennetty vaikka edellisestä kerrasta ei ollut kuin vajaa viikko ja se pisti mielen kireäksi. Kyllähän hän tajusi, että tämä oli hänen omaksi parhaakseen ja halusihan hän vierottautua ja oli hän tiennytkin sen tulevan olevan vaikeaa.. mutta hänen mielestään annosta pienennettiin aivan liian nopeasti; hän ei ehtinyt sopeutua edelliseen tiputukseen kun jo seuraavaa valmisteltiin ja hän oli jatkuvasti pinna kireällä. Eikä hän ollut vielä huomannut minkäänlaisia positiivisia vaikutuksia annoksen pienentämisellä -päinvastoin. Mutta hän tiesi haluavansa juuri tätä vaikka se välillä epäilyttikin ja hän oli ollut jo monta kertaa valmis pakkaamaan kimpsunsa ja kampsunsa ja painumaan pois täältä. Silti hän oli aina jäi.. ei hän oikeastaan osannut selittää miksi. Ehkä halu vierottautua voitti kaikki muut mieliteot tai sitten hän oli piilomasokisti, joka nautti itsensä kiduttamisesta.

Nainen huokaisi ja työnsi piha-alueen oven auki astuen raikkaaseen ulkoilmaan. Sisällä oli tunkkaista huolimatta siitä, että siellä oli muka ilmastointi. Hän silmäili pihan läpi katseellaan, kunnes huokaisi ja kaivoi taskustaan sätkätopan, josta alkoi käärimään yhtä savuketta. Saatuaan sen valmiiksi, pisti hän sen huuliensa väliin ja napsautti sytkäriä sen päässä. Hän veti ahneita savuja ja väitti itselleen, että tupakka veisi hänen huonon tuulensa mennessään. Hän poltti nykyään paljon. Laitoksessa meni kuulemma aina paljon tupakkaa -niin olivat sanoneet jotkut vanhat konkarit, jotka eivät olleet ensimmäistä kertaa katkolla. Nainen allekirjoitti noiden sanomiset sataprosenttisesti. Kyllähän hän oli polttanut siviilissäkin paljon, mutta katkolla hän poltti aivan liikaa. Onneksi läheiset toivat tupakkaa.. Ei hänellä muuten olisi ollut yksinkertaisesti varaa tervata keuhkojaan niin antaumuksella.

Aslan olo parani hieman. Hän antoi katseensa kiertää uudelleen piha-alueen läpi ja silmät pysähtyivät erääseen mieheen, jonka kanssa hän oli vasta eilen vaihtanut muutaman lauseen. Hän tiesi, että tuolla oli vaikeaa -kaikilla täällä oli. Silti jokainen heistä oli jollain tapaa toiveikas. Tai ei ehkä kaikki -osa heistä oli täällä vain lepäämässä ennen seuraavaa putkea. Nainen itse oli täysin tosissaan raitistumassa. Hän oli saanut tarpeekseen sekavasta elämästä. Mutta usein hän kaipasi niitä hetkiä, jotka hän oli viettänyt pullon ja lääkeliuskan kanssa. Vaikka samaan aikaan hän vihasi niitä aamuja, jolloin hän oli herännyt tietämättä, missä oli ja miten oli sinne päätynyt. Kaikki oli niin ristiriitaista..

Nainen päätti ryhdistäytyä. Hän otti muutaman epävarman askeleen kohti Cristiania, kunnes sai jostain uudenlaista varmuutta ja askeleet saivat itsevarmemman otteen. Hän pysähtyi toisen eteen ja silmäili tuota hetken.
"Moi. Miten sä voit?" hän kuitenkin pian kysyi silmissä sama katse kuin aina -se, jota edes diatsepaamiannoksen pienentämisestä johtuva ärtymys ei voinut viedä pois. Katse huokui ymmärrystä ja hyväksyntää, myötätuntoakin. Hän ei säälinyt ketään, vähiten itseään, sillä tiesi jokaisen aiheuttaneen itse oman tilanteensa ja tehneen omat valintansa. Mutta myötätuntoinen hän oli; miksi niin moni ihminen oli päätynyt samaan tilanteeseen kuin hän; päihteilemään kuin viimeistä päivää?

Christian oli täysin uppoutunut ajatuksiinsa, jotka kuitenkin lipesivät aina ajoittain hänen otteestaan. Tolkuttomia ajatuksia. Mielettömiä. Mies pudisteli jälleen päätään ja jäi tuijottamaan jalkojensa juuressa kasvavaa, vihreää nurmea. Syksy oli tulossa ja sen huomasi, vaikka toisinaan tuntui siltä, ette kesä ei ollut edes päässyt alkamaan kunnolla.
Tutunoloinen naisääni sai Christianin hätkähtämään. Hetken kuluttua hän tajusi kohottaa kasvonsa naisen, Aslan, suuntaan. "Ai, moi... Ihan hyvin... Tai ei, tää on yhtä helvettiä, mutta näillä mennään", Christian mumisi ja hieraisi niskaansa. Toinen oli hänelle uusi tuttavuus, eivätkä he olleet ehtineet vaihtamaan kuin muutaman sanan.

"Mites sinä? Joko helpottaa?", mies esitti vastakysymyksen mitäänsanomattomalla äänensävyllä ja taputti penkkiä, jonka päällä hän istui. "Istahda nyt hetkeksi. Mulla on välillä tosi yksinäinen olo", Christian naurahti väkinnäisesti ja käänsi katseensa jälleen pihan puoleen. Hän ei keksinyt mitään viisasta sanottavaa, mutta ehkä tämä oli yksi niistä hetkistä, kun sanoja ei tarvittu. Toisen - tuntemattomankin - ihmisen läsnäolo antoi toisinaan lohtua ja helpotusta, vaikka Christian uskoi olevansa viimeinen ihminen maailmassa, joka todella kaipaisi seuraa. Ehkä se johtui siitä että hän oli ollut jo parisen viikkoa paremmilla vesillä ja päivä päivältä hän rupesi näyttämään enemmän ihmiseltä, terveeltä ihmiseltä.
"Täällä on hiljaista", Christian lausui hiljaa enemmän itselleen, kuin Aslalle. Mies ei halunnut häätää naista käytöksellään pois, mutta eipä hän pakottanut ketään seuraansa istumaan. Ovet auki öisinkin, niinhän sitä sanottiin.

Linnunviserrys kuullosti naurettavan pirteältä ottaen huomioon, ettei aurinko ollut paistanut koko päivänä. Tavallinen brittisää, aurinko ei paistanut lähes koskaan.

Asla hymähti toisen peruessa puheensa sanottuaan aluksi, että tuo voi ihan hyvin. Kyllähän hän tiesi, minkälaista helvettiä vierottautuminen oli. Sen tiesivät kaikki täällä. Välillä oli hyviäkin hetkiä ja sitä ajatteli, että touhu kannatti, mutta useimmiten sitä vain rypi himoissa ja mietti, pitäisikö kuitenkin jatkaa vanhaa elämäntyyliään. Eihän se niin huono ollut ollut? Hengissä oli selvitty ja sitä rataa. Mutta kuitenkin.. kyllä sitä pohjimmiltaan tiesi koko ajan haluavansa eroon päihteistä ja aloittamaan normaalin elämän, jollaisesta oli jäänyt paitsi valittuaan väärän tien. Ei hän varmasti ollut ainoa, joka painiskeli kysymysten kanssa. Eikä hän varmasti osunut hirveästi metsään siinäkään, jos väitti, että vähintään puolet heistä oli jo ainakin kymmenesti miettinyt vieroituksen keskenjättämistä. Osa jättikin.

Christian esitti vastakysymyksen ja taputti penkkiä vieressään kehottaen istumaan hetkeksi. Lisäsipä tuo vielä olevansa välillä yksinäinen. No, sekin oli tuttua Aslalle vaikka hän olikin hyvissä väleissä lähes jokaisen muun vierottautujan kanssa. Rupatteluseuraa löytyi aina, mutta kunnon ystäviä taas hän ei ollut vielä löytänyt vaikka oli kuullut, että tällaisissa paikoissa ystävystyi nopeasti muiden kanssa.

"Ei vielä. Ne tiputti taas mun diatsepaamiannosta.. " Asla huokaisi vastauksen kysymykseen ja siirsi hiussuortuvan pois kasvoiltaan. Hän istui alas toisen viereen penkille ja yritti hymyillä vaikka olo olikin kaikkea muuta kuin iloinen. "Välillä sitä miettii, että onko tää vaivan arvosta", hän sanoi ja imi tupakkaansa. Hän puhalsi savuvanan taivaalle ja huokaisi jälleen. Huokailusta oli tullut tapa. Hän harrasti sitä jatkuvasti ja se ärsytti häntä. Mutta mitä muuta sitä pystyi tekemään tällaisessa paikassa, jossa oltiin vain siksi, että oli pilannut elämänsä ja yritti nyt järjestää sitä kuntoon. Usein naisella oli sellainen olo, että hänen olisi tehnyt mieli vetää jotakuta pataan, mutta siihen hän ei sentään alentunut. Ehkä oli parempi tyytyä huokailemaan.. Vaikka rehellisyyden nimissä hän oli kyllä jo useampaan otteeseen sanonut hoitajille rumasti ärsyyntyneenä. Hermot olivat niin kireällä koko ajan.

Toisen sanoessa täällä olevan hiljaista, nainen nyökkäsi mietteliäänä.


[ja nyt loppu kirjotusinpis eli jäi vähän niinku 'kesken', mut antaa mennä tän kerran lol : D ]