I was waiting for you

// Suntsu. asu: paita, housut, kengät

Sateinen kesäpäivä, ulkona kymmenen astetta, ilma hyvin kolea. Aivan unelmapäivä viettää se istuen luxushotellin baarissa kittaamassa rommikolaa ja miettimässä maailman menoa. Claudio vietti päiväänsä niin. Odotellen pikkusiskoaan saapuvaksi. Pikkusiskon odottaminen oli todella mukavaa baarissa istuen. "Voi Queso! Ehditkö sä millään oottaa mua sen verta että heität mut kotiin, frère!" Louisa oli huudahtanut dramaattisesti puhelimeen. Neljätoistavuotias sisko oli kyllä rasittava, mutta Claudio ei voinut jättää tyttöä kävelemäänkään. Sen verran han systeristään piti.

Puolituntia oli kulunut, joten Claudio tilasi toisen rommikolan, jonka saatuaan rojahti pehmeään nahkalla verhoiltuun nojatuoliin lukemaan The Timesiä. Kännykkä pirahti uudelleen ja Louisahan siellä oli pyytämässä anteeksi viivästystään "Claudio, sä viihdyt siellä varmaan, mut mä löysin ihanat miu miun kengät eikä niitä voi olla ostamatta ja sitten..." Claudio antoi puheen valua toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tytön lopetettua pajatuksen Claudio pisti oman ehdotuksensa "Jos mä vaan lähden himaan ja haen sut sitten ku oot valmis, oui?" Louisalle se sopi mainiosti.

Claudio taitteli lehden, mutta jäi vielä istumaan penkille siemaillen juomaansa ja tutkaillen ympäristöään. Jos vaikka saisi juttuseuraa.

(( Here we come. <: Ja pojan vaatetus. ))

Ulkona satoi ihan ruhtinaalisesti ja suhteellisen kylmäkin oli. Choi huokaili turhautuneena ja veti sinistä paitaa paremmin ylleen, jotta ei vain olisi palellut. Oli tämäkin sitten ollut ajatus lähteä äidin kanssa erääseen hienoon sisustusliikkeeseen ostamaan olohuoneeseen uusia verhoja. Ei siinä vielä mitään, mutta verhoja etsiessään äiti oli törmännyt "sattumalta" vanhaan tuttavaansa ja jäänyt sitten tämän kanssa juoruilemaan niitä näitä. Silloin Choi oli kyllä ihan vapaaehtoisesti liuennut paikalta ja huikannut äidilleen menvänsä lähihotellin baariin istumaan siksi aikaa, kunnes tämä oli saanut vaihdettua kuulumiset ystävättärensä kanssa. Parempi se oli täällä sateessa kävellä, kuin tylsistyä kuoliaaksi kahden naisen juoruilua nuoren naapurinnaisen uudesta miesystävästä. Tottakai moinen oli kohauttanut naapurustoa ja varsinkin saanut Choin äidin heittäytymään erittäin uteliaaksi - jota tämä kieltämättä oli jo valmiiksi. Jopa Mona oli muutamaan otteeseen keskustellut asiasta äidin kanssa, mutta Choi oli pitänyt suunsa tiukasti kiinni. Samoin isä, joka ymmärsi naisia yhtä vähän kuin Choikin.

Aasialaisnuorukainen huokaisi astuessaan viimein sisään hotellin ovesta, jonka eräs hotellin työntekijöistä hänelle avasi. Poika kuivasi hetken kasvojaan ja hiuksiaan, todeten sen liimautuneen kiinni hänen kasvoihinsa. Hemmetin sade... nuorukainen tuhahteli mielessään ja sai sitten toivotuksen tervetulleeksi eräältä hoikalta naiselta, joka kantoi sylissään jotain paperinippua. Choi nyökkäsi ystävällisesti ja katsoi parhaaksi lähteä liikkumaan. Ja päämääränähän hänellä oli se hotellin baari, joka näkyikin suoraan edessä.
Hän käveli ovesta sisään ja meni sitten suoraan baaritiskille. Vaikka hän olikin kävellyt juuri ihan ruhtinaallisessa sateessa ja oli kauttaaltaan sen katselema, niin halusi Choi silti jotain kylmää juotavaa. Drinkkilistaa hetken silmäiltyään, poika tilasi yhden mansikkamargaritan, jota naispuolinen baarimikko alkoi tehdä nopeasti. Sillä aikaa Choi antoi katseensa seilata ympäri baaria ja hymyili hivenen itsekseen. Siitä olikin jo jonkin aikaa, kun hän oli täällä istunut. Olisikohan kulunut ainakin jo puolivuotta, sillä Choi ei todellakaan ollut mikään innokas hotellissakävijä. Toki, kyllähän täällä baarissa voi käydä istumassa ja sitä rataa, mutta enemmän poika viihtyy Yellow Avenuen mainekkaimmassa yökerhossa.
Drinkki saapui ja Choi maksoi sen tasarahalla naiselle, joka kilautti rahat samantien kassaan. Aasialaispoika silmäili jälleen baarissa olevia ihmisiä, kunnes katse pysähtyi erään nahkaisen nojatuolin suuntaan. Hymy kiiri hänen huulilleen, kun poika lähti tätä tuolissa istuvaa poikaa kohden.
"Kato moi, Claudio! Mitäpä sä täällä?" Choi virnisti iloisesti ja silmäili toista poikaa uteliaana. Kyllä hän nyt Claudion tunsi - olihan tämä hänen kanssaan samalla luokalla ja poika pystyi jopa sanomaan, että tämä kuului hänen kaveripiiriin. "Saa varmaan istua, vai ootatko sä jotakuta?" poika päätti vielä kysyä, mutta istui silti vastapäiseen nojatuoliin.

(( Choi poistuu pelistä ))