Hit me with your light

// Fiia ja Alecccccccccccc<3

Maanantai, kello 17.28
Lily Gleason saapui tarkoituksella pari minuuttia ennen kuin hänen pitämän balettikoulun oli tarkoitus alkaa. Siihen oli syy; neito ei tahtonut olla Alecin kanssa kahdestaan. Ei, hän ei yksinkertaisesti kestäisi sitä. Hän oli vannonut itselleen, ettei enää ajattelisi miestä, koska...
Lily ei osannut jatkaa edellistä lausetta. Hän ei vain tiennyt, miten se jatkuisi. Mutta sen hän tiesi, että hän ei vain voisi olla miehen kanssa.

Perjantaiyö.
Vaaleaverikkkö oli juuri poistunut Alecin asunnosta ja pääsi kerrostalosta viimein ulos. Hän haukkasi keuhkonsa täyteen happea ja alkoi jälkeen itkeä vuolaasti. Alecin viereltä lähteminen oli tuntunut niin kamalta. Kuin sydän repeytyisi kahtia, toinen puoli oli jäänyt Lilylle ja toinen puoli Alecin luokse. Miten Lily olikaan tahtonut jäädä miehen vierelle, toisen lämpöön. Mutta ei, Lily oli vain antautunut pelolleen ja tässä hän nyt oli. Hän oli kävelemässä hämärää katua pitkin kohti hänen ja Chlóen asuntoa. Lily, joka pelkäsi pimeää ja tuntemattomia paikkoja, käveli yksin yhtä Lontoon pimeistä kaduista. Oliko Lily nyt tehnyt oikean päätöksen? Oliko Alecin rinnalta lähteminen sittenkään ollut oikea ratkaisu? Mitä jos Alec olisi oikeasti välittänyt hänestä ja tahtonut tuoda Lilylle onnea?
Ei. Ei, ei, ei ja ei. Lily ei antanut itsensä enää miettiä moisia. Hän oli tehnyt päätöksen, joka oli ollut hyvin vaikea. Hän ei enää antaisi itsensä rakastaa Alecia, jotta neito pysyisi vielä järjissään.

Kotiin päästyä Lily suunnisti huoneeseensa ja alkoi penkoa roskakoriaan. Viimein hän löysi etsimänsä; masennuslääkkeensä. Lily oli heittänyt ne roskikseen edellisenä iltana, silloin, kun Alec oli pyytäyt häntä treffeille. Eilen neito oli vielä uskonut, että hänen ei tarvitsisi enää lääkkeitä käyttää.
Hän oli ollut väärässä.
Lily avasi lääkepurkin ja kaatoi annoksen pillereitä käsiinsä. Viisi pilleriä olivat pian hänen suussaan ja Lily ryntäsi keittiöön hakemaan lasillisen vettä. Hän yritti olla hiljaa, koska Chlóe oli varmasti jo nukkumassa.
Pian lääkkeet olivat päätyneet nielun kautta vatsaan ja Lily purskahti jälleen uuteen itkuun. Hänen jalkansa eivät enää kestäneet, vaan neito lysähti keittiötason eteen polvilleen. Hän tunsi olonsa turhaksi ja tyhjäksi. Miten hän muka pystyisi olemaan ajattelematta Alecia? Lily oli jo rakastunut mieheen. Oli ollut myöhäistä lähteä Alecin luota, koska Lily tiesi ettei pystyisi kestämään tämän aiheuttamaa syyllisyyttä ja tuskaa kauaa. Mutta silti hän oli lähtenyt. Hän oli luopunut siitä ainoasta onnesta, mitä hänellä oli ollut.
Ja nyt oli jo liian myöhäistä palata takaisin. Lily oli jälleen palannut takaisin tyhjään ja mitättömään elämäänsä. Johon ei kuulunut rakkautta tai onnea.

Lily ei joutunut olemaan Alecin kanssa kahdestaan, sillä kun hän saapui liikuntasaliin, sali oli täynnä tyttöjä. Lily ei kertaakaan suonut katsekontaktia mieheen, koska hän pelkäsi menettävänsä viimeisenkin järjen hippeensä. Näin oli parasta, niin Lily itselleen mielessään toisi.
Tunnin loputtua Lily nappasi nopeasti tavaransa ja poistui viimeisten tyttöjen ja näiden vanhempien kanssa salista. Hän ei ollut antanut Alecille edes mahdollisuutta saada puhua kanssaan.

Keskiviikon tunti kului myös samalla lailla. Lily tuli juuri parahiksi tunnille, ei vilkaissutkaan Aleciin koko tunnin aikana ja lähti sitten viimeisimpien tyttöjen kanssa pois.

Mutta perjantaina Lilyn suunnitelmat nopeasti pois lähtemisestä epäonnistuivat. Koska oli perjantai ja Lilyn pitämä balettitunti viimeinen sen päivän harrastustunti, joutui neito lukitsemaan tyttöjen pukuhuoneen ovet ja sammuttamaan valot. Ja tietenkin hän joutui siivoamaan jälkensä, minkä hän joutui tekemään joka kerta. Hän luuli ehtivänsä tehdä kyseiset asiat ennen kuin viimeisetkin tytöt olisivat poistuneet, mutta ei.
Lily oli vielä tyttöjen pukuhuoneessa lukitsemassa sitä, kun viimeiset tytöt poistuivat liikuntasalista.

Alec keräili nuotteja pianolta kansioonsa tuttuun tapaan. Häntä ei yhtään huvittanut olla edes paikalla, mutta olihan hän lupautunut ottamaan eläköityneen Helenan paikan pianonsoittajana eikä hän viitsinyt itsekkäästi pilata toisen eläkepäiviä päättämällä yhtäkkiä lopettaa hommat. Mutta jokainen balettitunnilla vietetty minuutti tuotti suurta tuskaa miehelle. Ei, kyllä Alec nautti pianonsoitosta eikä hänellä mitään ollut lapsiakaan vastaan, mutta syynä oli Lily. Nainen oli esittänyt heidän yhdessä vietetyn yönsä jälkeen kuin ei tuntisikaan miestä. Tai no oikeastaan se tuntui siltä, että Lily käyttäytyi kuin Alecia ei olisi olemassakaan. Mies tunsi olevansa katkera ja vihainen neidolle siitä, kuinka oli tylysti jättänyt hänet kuin nallin kalliolle pelkällä paperilappusella eikä ikinä kertonut syytä siihen. Aina hän oli vain kadonnut balettitunneiltakin ja tullut viime tipassa sinne, ei antanut Alecille mahdollisuutta edes puhua hänelle.

Mitä Alec oli tehnyt väärin? Oliko mies ollut niin huono sängyssä, ettei Lily halunnut tapailla häntä enää? Oliko nainen vain käyttänyt Alecia hyväkseen, saadakseen itselleen huomiota? Yksikään näistä vaihtoehdoista ei vaikuttanut yhtään Lilyn tapaiselta ja miehestä tuntui naurettavalta edes ajatella moisia.. mutta se yksi pieni paperilappunen oli todellakin satuttanut miestä. Alec oli rakastanut Lilyä - ja rakasti edelleenkin.. hän oli yrittänyt unohtaa naisen kokonaan ja pyyhkäistä tämän pois elämästään. Luulisi sen olleen helppo tehtävä, kun he eivät edes kauaa olleet ehtineet tuntea, mutta ei.. Alec ei voinut mitään tunteilleen ja uppoutui epätoivoisena päivä päivältä syvemmälle tunteidensa aiheuttamaan sekamelskaan.

Nuotit oli saatu kansioon talteen ja Alec tunsi osittaista helpotusta siitä, että oli perjantai. Seuraava tunti oli siis vasta maanantaina.. mutta hän ei ollut nähnyt vielä Lilyn lähteneen pois paikalta, niin kuin neiti oli koko viimeisen viikon ajan tehnyt heti oppilaiden ja näiden vanhempien vanavedessä. Tai ehkä hän oli nyt onnistunut jotenkin livahtamaan pois Alecin näkökentältä ja oli matkalla jo kotiin. Mies nappasi haikeasti kansionsa kainaloonsa ja oli tekemässä lähtöä, kun kuuli pieniä kolahduksia tyttöjen pukuhuoneen puolelta.. sen täytyi olla Lily. Jospa hän oli lukitsemassa paikkoja, nyt kun oli muutenkin taas perjantai.

Alec tunsi sydämen sykkeensä tihenevän hienoisesti, kun hän katsoi pukuhuoneen suuntaan. Nyt hänellä olisi mahdollisuus puhua Lilylle.. ja tätä mahdollisuutta ei välttämättä taas tulisi ihan heti. Ei, miksi hänen pitäisi muka puhua tälle naiselle? Hän oli satuttanut Alecia, ja jos jonkun pitäisi tulla juttelemaan niin se olisi kyllä Lily. Ja Lily olisi varmasti tullut jo puhumaan asiasta, jos hän todella välitti Alecista.. eli hän ei välittänyt. Mies voisi nyt seurata joko järkensä tai sydämensä esimerkkiä. Järkevämpää olisi vain kadota paikalta nyt heti ja unohtaa Lily, tavalla tai toisella.. mutta sydämen kannalta Alec paloi halusta päästä puhumaan naiselle ja ennen kaikkea kysyä, että miksi hän oli lähtenyt miehen luota..

Hämmennyksekseen Alec löysi itsensä seuraavaksi kävelemässä kohti ovea.. pukuhuoneen ovea. Ovi oli jäänyt raolleen ja Alec avasi sitä vielä enemmän, jotta näkisi kunnolla sisään. Ja kyllä vain, Lily oli kuin olikin siellä. Mies tuijotti häntä sillä samalla katseella, mikä oltiin nähty tämän silmissä tasan viikko sitten Lilyn ja Alecin treffeillä ja siinä oli tällä kertaa myös havaittavissa suurta kaipauksen tunnetta.. mutta pian katse muuttui kylmäksi Alecin muuntaessa kasvonsa mahdollisimman ilmeettömiksi. "Miksi sinä välttelet minua?" Olivat ensimmäiset sanat, jotka miehen suusta pääsivät tulvahtamaan lukuisten eri kysymysvaihtoehtojen joukosta.

Lily oli juuri saanut koulun käytävältä tyttöjen pukuhuoneeseen johtavan oven lukittua ja kääntyi nyt lähteäkseen pukuhuoneesta. Mutta hänen etenemisensä tyssähti kuin seinään, kun nuo tutut merensiniset silmät kohtasivat hänen harmaansiniset silmänsä. Vaaleaverikön sydän hyppäsi rinnassa ja vatsassa muljahti hyvin ikävästi. Iho meni kananlihalle ja olo oli muutenkin hyvin epävarma ja särkyvä.
Alecin katse oli kylmä ja toisen kasvot olivat ilmeettömät. Neito ei tiennyt kumpi oli pahempi, Alecin olemus vai toisen esittämä kysymys. Lilyn kasvot vääntyivät tuskaisiksi ja hän käänsi miehelle nopeasti selkänsä. Vaikka hän olikin mielessään harjoitellut tätä tilannetta varten, koko se harjoittelu tuntui menneen hukkaan. Ei Lily voisi teeskennellä, ettei hän muka välittäisi Alecista. Ei Lilystä olisi sanomaan julmia sanoja Alecille, jotta mies jättäisi hänet rauhaan. Lily kun ei halunnut, että Alec jättäisi hänet rauhaan.

"Älä.." kuului vain epämääräinen henkäys Lilyn huulilta, kun hän yritti etsiä oikeita sanoja. Hän seisoi yhä selkä Aleciin päin ja asetti kätensä suojelevaan puuskaan. "E-en pysty t-tähän.." Lily sopersi lohduttoman kuuloisena ja hänen silmänsä kostuivat nopeasti. Eihän tässä viime päivinä tosiaan ollutkaan tullut itkettyä. Onneksi Alec ei ollut viimeisten päivien aikana ollut niin lähellä häntä, että olisi nähnyt Lilyn punoittavat silmäluomet.

Lily seisoi jälleen hiljaa hetken aikaa ja pyöritteli silmiään saadakseen ne kuivumaan kyyneleistä. Miten hän halusikaan pyytää Alecilta anteeksi, miten hän tahtoikaan anoa toiselta toista tilaisuutta. Miten hän halusikaan avata sydämensä miehelle. Mutta nyt se kaikki tuntui niin kaukaiselta..

Ja taas, Lily oli kääntänyt selkänsä miehelle. Alec tunsi olonsa taas loukatuksi, eikö naisessa tosiaan sen vertaa löytynyt pokkaa, ettei hän pystyisi kohtaamaan miestä siinä? Alecin mielestä hän ansaitsi kuulla totuuden siinä heti, sillä jos Lily todella kertoisi ettei hän tuntenut yhtään mitään miestä kohtaan niin hänen olisi ehkä jopa helpompi olla elättelemättä toiveita ja unohtaa nainen. Mutta ei, moinen salailu sai miehen mielen myllertämään entistäkin enemmän ja se jos mikä ärsytti suunnattomasti Alecia. Hän ei jättäisi Lilyä rauhaan ennen kuin hän suostuisi vastaamaan kysymykseen.

"Vastaa kysymykseen, äläkä käännä selkääsi. Miksi välttelet minua?" Alec toisti kylmänrauhallisesti kysymyksen uudestaan, purren hieman huultaan säilyttääkseen rauhallisuuden ja malttinsa. "Olinko sinulle vain joku väliaikainen lohtu, jonka kuvittelit heittäväsi menemään heti kun et tarvitse enään sitä?" Mies oli kuulostanut ehkä turhan piikittelevältä ja syyttävältä, mikä ei todellakaan ollut tarkoituksena. Ei hän missään nimessä halunnut satuttaa neitoa sanoillaan, oli tämä jättänyt Alecin kuinka pahasti tahansa.. hän vain halusi tietää totuuden.

Lilyn kasvoille syntyi hyvin ahdistunut ja kauhistunut ilme, kun hän kuuli Alecin seuraavat sanat. Nyt hän kääntyi shokissa Alecin suuntaan ja tuijotti tätä särkyneesti. Väliaikainen lohtu? Heittämään menemään, kun ei enää tarvinnut? M-miten Alec pystyi sanomaan jotain tuollaista?
Vaikka Lily olikin jo mielessään harjoitellut tätä kohtaamista, hän ei ollut ajatellut Alecin sanovan jotain tuollaista. Nuo sanat, ne jos mitkä ne vasta satuttivat. Ja nyt Lily tiesi, miten paljon hän oli Alecia yllättävällä lähtemisellään satuttanut.

Vaaleaverikkö oli katsonut Alecia suoraan silmiin jo useiden minuuttien ajan. Hänen katseensa vain muuttui hetki hetkeltä entistä tuskaisemmaksi ja ahdistuneemmaksi. Totuus vain oli se, että Lily ei tiennyt mitä sanoisi. Olisiko olemassa mitään sellaisia sanoja, joiden avulla Lily voisi ilmaista olevansa erittäin pahoillaan ja ettei hän tarkoittanut loukata Alecia mitenkään. Millä sanoilla hän voisi kertoa sen, että hänen mielentilansa ei vain yksinkertaisesti pystyisi käsittelemään tätä.. Tätä onnea, mikä oli yhtäkkiä täyttänyt hänet, kun neito oli viettänyt aikaansa Alecin kansssa. Miten hän pystyisi kertomaan Alecille sen, että hän rakasti miestä, muttei kuitenkaan voinut olla tämän kanssa?

"Alec.." Lily puhui sitten viimein ja hänen äänensä oli ollut vain hento kuiskaus. Hänen silmänsä katsoivat miestä anelevasti ja suorastaan pyysivät anteeksi. Hetken Lily jo toivoi, että Alec ymmärsi kaiken vain pelkästä katseesta, mutta tietenkin neidon pitäisi sanoa ne sanat ääneen. "... Olen pahoillani.." hän jatkoi lohduttoman kuuloisena ja alkoi pudistella vaistomaisesti päätään. "Haluan... Haluaisin olla kanssani, oikeasti. S-sinä tiedät sen kyllä... Mutta e-en... En vain pysty. Rakastan sinua, mutta juuri sen takia en voi-" Anteeksi mikä tuli?
Lily säpsähti tajutessaan mitä oli juuri hetki sitten sanonut. Hänen kätensä nousivat nopeasti suun eteen ja Lilyn silmät olivat revähtäneet kauhusta suuriksi. Hän oli oikeasti sanonut rakastavansa Alecia. Ei, ei voinut olla totta. S-se oli vain lipsahtanut! Ei Lilyn ollut tarkoitus sanoa sitä, hänen oli ollut tarkoitus vain pahoitella ja... Niin, mikä olikaan ollut se perimmäinen tarkoitus?

Mies oli ilmeisesti lausunut ne kohtalokkaat taikasanat, kun Lily käännähti Alecin suuntaan selvästi järkyttyneenä toisen sanavalinnoista. Mutta mies oli vain kertonut käsityksensä asiasta ääneen, ja mitä pahaa siinä sitten oli? Kun ei neiti kerta itse kyennyt suutaan avaamaan ja kakistamaan ulos totuutta. Miehen kylmä ja ilmeetön olemus oli vaarassa sortua, kun hän katsoi taas Lilyä silmiin ensimmäistä kertaa koko viikon aikana. Alecin sanat olivat saaneet hänet taas niin.. hauraaksi, helposti särkyväksi. Voi kuinka mies olisi halunnut vain perua sanansa ja vetää vaaleaverikkö taas syleilyynsä, mutta jos hän niin tekisi, hän tuntisi pettäneensä taas kerran järkensä. Hän oli luvannut itselleen, että ei luovuttaisi ennen kuin Lily puhuisi ja kertoisi syyn.

Sitten Alec kuuli taas neidon tutun hennon kuiskauksen kutsuvan nimeään. Mies katsoi naista edelleenkin silmiin ja oli vain hiljaa. Se anteeksianova katse.. hän käytti taas kaiken itsehillintänsä rippeetkin siihen, ettei heti sillä hetkellä antaisi Lilylle anteeksi. Näin pitkälle oltiin jo edetty tilanteessa, varmasti Alec saisi pian tietää totuuden. Mutta sitten naisen huulilta pääsi jotain kummallisia sanoja, mitä mies ei todellakaan ollut olettanut kuulevansa hänen suustaan. Kaikki kylmyys oli korvautunut sillä lämpöisellä tunteella, jota hänen läpättävä sydämensä oli lähettänyt pitkin kehoa. Lily rakasti Alecia. Alec rakasti Lilyä. Kaikki katkeruus naista kohtaan haihtui ilmaan heti sillä hetkellä.

Jotain tipahti maahan. Se oli miehen kädessä ollut nuottikansio, ja nyt nuottipaperit olivat levällään pukuhuoneen lattialla. Mutta Alec ei kiinnittänyt yhtään huomiota siihen, hän vain tuijotti Lilyä edelleenkin epäuskoisena äskeisenä, yrittäen sisäistää sitä tietoa itselleen edelleenkin. Hitaasti hän asteli lähemmäs naista, pysähtyen aivan tämän lähelle. "Hölmö", Alec vain totesi matalalla äänellä ja pudisteli päätään. "Me molemmat rakastamme toisiamme ja haluamme olla yhdessä, niin miten niin muka et voi?" Mies nosti kätensä Lilyn omille, jotka nainen oli nostanut suunsa eteen aivan hetki sitten. Hän laski kädet pois rauhallisesti vaaleaverikön suulta, alas näiden kahden vartaloiden väliin ja piti niistä edelleenkin kiinni. Katse laskeutui vähäksi aikaa käsiin, joista mies piteli kiinni ja varovaisesti siveli peukalollaan naisen kämmentä. "Sinä onnistuit säikäyttämään minut pahemman kerran, lupaa.. lupaathan ettet enää ikinä tee noin?" Alec nosti katseensa ylös, takaisin Lilyn silmiin. "Minä rakastan sinua." Pelkkä katse olisi varmasti kertonut jo kaiken oleellisen, mutta miehen oli pakko sanoa se vielä kertaalleen ääneenkin. Se vain tuntui hyvältä.

Lilykään ei reagoinut mitenkään, kun Alecin nuotit putosivat lattialle. Neito vain tuijotti kauhuissaan Alecia, kädet yhä suunsa edessä. Äskeinen lipsahdus oli ollut niin vakava ja järkyttävä, että Lily ei oikeasti keskittyä mihinkään muuhun. Voi ei, nyt oli todellakin tapahtunut jotain hyvin vakavaa. Miten ihmeessä Lily selviäisi tästä tilanteesta? Hän ei tuntunut osaavan korjailla sanojaan mitenkään, koska ne valitettavasti olivat kaikki totta.
Alec käveli hitaasti lähemmäs vaaleaverikköä, joka tuijotti miestä yhä kauhuissaan oman paljastuksensa takia. Kun Alec oli haukkunut häntä hölmöksi ja ottanut Lilyn kädet omiinsa, Lily alkoi purra alahuultaan. Hänen oli pakko purra sitä, koska muuten hän olisi luultavasti puristanut Alecin käsistä liian kovaa. Eikä neito tahtonut aiheuttaa miehelle mitään ylimääräisiä kipuja.

Miehen sanat olivat kuin hypnoosi ja Lily tunsi olevansa aivan Alecin armoilla. Hän alkoi oikeasti uskoa, että mies rakasti häntä. Hetken aikaa Lily oli aivan hiljaa ja tuijotti miestä huumaantuneena suoraan silmiin. Miten hän tahtoikaan vain painautua Alecia vasten ja tuntea toisen lämpö. Miten Lilyn vartalo olikaan Alecin vartaloa kaivannut viime perjantain jälkeen.
Alecin aiheuttama hypnoosi kuitenkin alkoi vähitellen huveta ja Lily palasi takaisin maan pinnalle. Hänen mielensä yritti avuttomasti keksiä selityksiä sille, mikseivät he voisi olla yhdessä.
"M-me vain emme voi olla.. Näin... Emmehän me edes tunne toisiamme j-ja olemme tunteneet vasta hyvin vähän aikaa. E-ei tämä voi mitenkään olla rakkautta, vaan.. Tai siis, tämä menee varmasti ohi, kuukaudessa tai p-parissa.. Sitten emme enää varmasti toisiamme kaipaa.." Lily sopersi sekavasti ja hänen katseensa harhaili katossa, seinässä, Alecin silmissä, Alecin huulilla.. Lily yritti kovasti kieltää itseltään houkutuksen painautua miestä vasten ja sen varmasti huomasi hänen liikkeistään ja eleistään.

Lily tosiaan pelkäsi, että tämä oli samanlaista 'rakkautta' kuin Willin kanssa; onnellinen ajanjakso kestäisi vain puolisen vuotta jos sitäkään, jonka jälkeen he alkaisivat kyllästyä toisiinsa. He lopettaisivat keskustelun ja olisivat omissa oloissaan. Kumpikaan ei tyydyttäisi toisen tarpeita tai ollut muutenkaan tukena. Tuhoon tuomittu rakkaus, sitä Lily eniten pelkäsi. Eikä hän tahtonut olla sen uhri enää toiseen kertaan.

Neidon katse pysähtyi pidemmäksi aikaa Alecin huulille, joista katse nostettiin sitten hyvin hitaasti miehen silmiin. Hän liu'uttii kätensä hitaasti pois miehen lämpöisistä käsistä ja oli aikovinaan perääntyä askeleen. Siinä hän ei kuitenkaan onnistunut. Kuin Alec olisi magneetti, joka veti naista puoleensa.
"M-minä..." Lily henkäisi ahdistuneesti ja hänen silmiin nousi epätoivo. "Minä en ansaitse sinua... Ansaitset paljon parempaa, Alec.." hän jatkoi vaikeasti ja vetäisi keuhkonsa täyteen happea. Miten vaikeaa tuon äskeisen sanominen olikaan ollut. Mutta se kuitenkin oli surullisen totta; Alec ansaitsisi parempaa. Alecin ei pitäisi tyytyä Lilyyn, joka oli helposti manipuloitavissa ja tuhottavissa.

Alecin katse muuttui äkkiä epätoivoiseksi tämän kuunnellessa naisen sanoja. Miten niin se ei voinut olla rakkautta? Mies tiesi varsin hyvin, että millaista oli olla rakastunut johonkin eikä hänellä muutenkaan ollut tapana tunnustaa rakkauttansa toisia kohtaan ilman, että sillä olisi mitään merkitystä. Mikä Lilyä oikein vaivasi? Ensin hän oli tunnustanut tunteensa Alecia kohtaan, ja sitten kiisti sen mahdollisuuden, että he voisivat olla yhdessä ja rakkautta tulisi kestämään vain muutama kuukausi jos sitäkään. Se oli tosin totta, että kaikki oli tapahtunut uskomattoman lyhyen ajan sisällä, mutta ei ajalla ollut mitään merkitystä! Ehkä.. ehkä Lily ei oikeasti rakastanutkaan Alecia, oli vain valehdellut ja nyt hätääntyi kun mies oli tunnustanut tuntevansa samoin häntä kohtaan. Ei, Alec ei halunnut uskoa moiseen, mutta ei tiennyt enään mihin pitäisi uskoa..

Mies tunsi sydämessään syvän riipaisun, kun tunsi Lilyn käsien vetäytyvän pois Alecin otteesta. Hän tunsi siniharmaiden silmien taas katsovan omia merensinisiä ja miehen oli pakko kääntää katse pois niistä. Miten hän muka pystyisi enään katsomaan niihin? Aina jos hän katsoi, niin mieleen palaisivat ne hetket mitä Alec oli rakastamansa naisen kanssa viettänyt. Ja nyt pitäisi yrittää unohtaa ne kaikki..

Pala nousi Alecin kurkkuun eikä hän ollut vieläkään kyennyt sanomaan sanaakaan Lilylle. Lopulta mies otti askeleita taaksepäin ja nosti vasta sitten katseensa edessään seisovaan naiseen. Silmistä pystyi huomaamaan, että ne olivat jonkin verran kostuneet, mutta ei Alec itkenyt.. lähellä kyyneleet kuitenkin olivat. "Minä.. minä en ymmärrä. Sinä et vain halua olla kanssani."

Lilyn kasvot vääristyivät jälleen tuskaisiksi, kun hän kuuli Alecin sanat. Lilykö ei halunnut olla Alecin kanssa? Jos Alecilla olisi edes pieni käsitys siitä mitä nainen tunsi toista kohtaan, ei mies olisi moisia puhunut. Vaaleaverikkö pelkäsi menettävänsä järkensä ilman Alecia, joten eikö se jo kertonut aikalailla siitä, mitä Lily miestä kohtaan tunsi.
Mutta voisiko hän sanoa sen ääneen, siinä vasta ongelma. Lily halusi suojella Alecia itseltään, hän ei halunnut olla taakkana miehelle. Jos he päätyisivät jostain kummasta syystä yhteen, joutuisi Alec kestämään hänen ajoittaista masennusaaltoa. Tosin Lily aikoisi lopettaa lääkkeiden syömisen, joten siitä koituisi vain vieroitusoireita. Lily ei halunnut aiheuttaa Alecille ylimääräistä murhetta tai päänvaivaa. Joten...
Samalla neito kyllä tahtoi antaa itselleen oikeuden rakastaa Alecia vapaasti. Se tosin olisi itsekästä. Lily jos kuka oli epäitsekäs ihminen ja hän ajatteli aina muiden parasta ennen itseään. Mitä väliä sillä oli, mitä hän itse tunsi. Pääasia oli se, että jollakulla muulla oli parempi olla. Ja juuri tätä Lily toivoi Alecille.
Joka tosin nyt näytti murtuneelta.

Naista riipaisi nähdä Alec tuossa tunnetilassa. Hän olisi halunnut vain lohduttaa miestä, vakuutella että kaikki kääntyisi vielä parempaan suuntaan. Mutta sitä hän ei voisi tehdä, koska hän ei tietäisi mitä tuleman piti.

Nyt Lily kuitenkin pisti stopin ajatuksilleen. Miksi hän edes ajatteli tällaisiä? Miksi hän ei voinut edes kerrankin antaa elämän mennä niin kuin se aikoi mennä? Miksi hänen piti aina torjua kaikki ne onnelliset ajatukset ja tunteet, miksi hän yritti aina nähdä vain asian negatiivisia puolia?
Esimerkiksi, miksi Lily ei vain voinut... Voinut antaa itselleen ja Alecille mahdollisuuden? Mitä jos tämä päätyisikin hyvin? Onnellisesti?

"Alec.." Lily aloitti taas hiljaisella äänellään ja astui askeleen lähemmäs miestä. Hänen kätensä kohosi ja sipaisi pehmeästi Alecin poskea samalla, kun hänen silmänsä katsoivat haikeasti miehen merensinisiä silmiä. "Minä haluan olla kanssasi... M-mutta sinun täytyy antaa minulle... Aikaa.." hän jatkoi epävakaalla äänellä ja tuijotti miestä anovasti. "Minä pyydän... Anna minulle aikaa ajatella.."
Lily katsoi Alecia vielä hetken aikaa, kun sitten painoi täyteläiset huulensa miehen toiselle poskelle. "... Olet tällä hetkellä yksi elämäni tärkeimmistä ihmisistä, enkä halua menettää sinua.. Rakastan sinua, mutta se on vaikeaa.."

Alec sulki pieneksi hetkeksi silmänsä tuntiessaan Lilyn siron käden kosketuksen poskellaan. Nainen oli ottanut askeleen lähemmäs toisen perääntyessä.. Alec olisi voinut perääntyä lisää tai jopa lähteä pois paikalta, nyt kun siihen olisi vielä kyennyt, mutta hän ei halunnut lähteä. Hän halusi vain olla Lilyn lähellä. Miehen silmät avautuivat taas hitaasti tutun äänen kantautuessa taas tämän korviin. Hän vietti hetken aikaa vain katsoen Lilyn silmiin, punniten mielessään sanoja mitä tuo oli äsken miehelle sanonut. Oliko.. oliko tässä kaikessa sittenkin ollut kyse vain siitä, että nainen oli tarvinnut aikaa miettimiseen? "Totta kai.. annan sinulle aikaa. Ihan niin paljon kun vain tarvitset", Alec vastasi hiljaa Lilyn suukottaessa miestä toiselle poskelle.

"Etkä sinä minua menetä.. lupaan odottaa sinua vaikka ikuisuuden jos on pakko." Se oli totta. Maailmassa ei ollut ketään toista naista, jota kohtaan Alec olisi tuntenut samoin. Se tunne oli vain jotain niin syvää, ettei sitä oikeastaan pysty sanoilla kuvailemaan. Hän oli huojentunut, kun sai tietää Lilyn tarvitsevan vain lisää aikaa. Se ei siis tarkoittanut sitä, että Alecin olisi pitänyt yrittää unohtaa nainen kokonaan ja jatkaa elämäänsä ilman tätä.. siihen mies ei yksinkertaisesti olisi pystynyt. Niin lyhyen ajan sisällä naisesta oli tullut Alecille suunnattoman tärkeä ja viimeinen viikkokin ilman Lilyä oli ollut suunnatonta tuskaa. Voisihan Lily tosin myös turvautua "ajan tarvitsemisen" perusteilla Alecin välttelyyn, mutta jostain syystä mies oli varma siitä, että Lily puhui täyttä totta niin tunteistaan kuin ajan tarpeestaankin. Hän luotti Lilyyn.

"Minä.. minä en ole ikinä tuntenut ketään muuta kohtaan näin.. tai siis näin nopeasti ja muutenkin." Alec nosti nyt oman kätensä naisen kasvoille, sivellen poskea hellästi peukalollaan. Sekin oli totta. Tuntui siltä kuin Alec olisi tuntenut ja rakastanut Lilyä jo ikuisuuden, vaikka olivathan he tavanneet ensimmäistä kertaa vasta muutama viikko sitten. Mutta siinäkin tapaamisessa oli ollut jotakin taikaa, vaikkei se kovin miellyttävästi ollut sujunutkaan.. Eveliinaan rakastuminen oli vienyt aikaa huomattavasti enemmän. Alec itseasiassa varsinaisesti oli rakastunut naiseen vasta muutaman kuukauden seurustelun jälkeen, ja siitä lähtien se olikin ollut menoa.. päättyen lopulta tyrmistyttävään romahdukseen.

Jälleen Lilyn täytti se uskomaton tunne, jolloin hän tunsi olevansa kuin unessa. Lily olisi sillä hetkellä vain tahtonut peruuttaa puheensa ajan tarvitsemisesta ja painaa huulensa Alecin huulille, joita neito olikin jo ehtinyt kaivata. Hänen teki niin mieli heittää aivonsa narikkaan ja elää yksinkertaisesti vain hetkessä. Mistään ei tarvitsisi murehtia, he kaksi olivat tässä ja nyt. Mikään ei voisi erottaa heitä. Tai niin Lilyn sillä hetkellä ajatteli, mutta välillä se järki tuppasi tulla mukaan näihin haaveiluihin.

".. Ikuisuus on pitkä aika.." neito henkäisi lumoutuneena, kun hänen katseensa oli uponnut Alecin silmiin. Hän nosti toisen kätensä Alecin käden päälle, joka siveli sillä hetkellä naisen poskea. "Mutta lupaan, ettei minulla mene ikuisuutta.." Lily jatkoi sitten ja hymyili aivan pienesti. Hymystä kuitenkin selvisi se, että Lily tarkoitti sanojaan. Hän ei aikoisi odotuttaa Alecia kovin pitkään, koska hän oli mielessään tehnyt päätöksen valmiiksi. Nyt se piti vain sisäistää kokonaan, jotta Lily osaisi jatkossa olla vahvempi Alecin suhteen. Sen hän kuitenkin tiesi, ettei tulisi enää koskaan jättämään Alecia niin kylmästi kuin hän oli viime viikon perjantaina jättänyt. Se oli ollut virhe, jota Lily ei aikoisi enää jatkossa tehdä. Hän ei aikoisi menettää Alecia jostain niin tyhmästä syystä kuin pelko toisen menettämisestä. Hänhän oli melkein menettänyt Alecin tekonsa jälkeen!

Lily astui vielä lähemmäs Alecia, ja nyt heidän kahden välillä oli enää vain pari senttiä eroa. Naisen silmät olivat yhä nauliintuneena miehen merensinisiin silmiin, eikä katsetta aiottu siirtää pois. "Nyt sinä tiedät tunteeni", Lily aloitti sitten hennolla äänellään. "Ole kiltti, äläkä koskaan epäile toisin.." neito anoi hiljaisemmalla äänellä ja hänen katseessaan häivähti vivahdus surumielisyyttä.
"En koskaan valehtelisi sinulle.. Minulla vain on taakkana murheet, joita en noin vain saa ravistettua pois mielestäni.. Juuri niiden takia tarvitsen aikaa.."

Vaaleaverikkö sipaisi sitten miehen kasvoilta hiussortuvan pois tämän kasvoilta, jonka jälkeen Lily perääntyi hieman. "Minun täytyy mennä.."
Sen jälkeen Lily kyykistyi lattialle ja alkoi keräillä Alecin pudottamia nuotteja kokoon.

Alec nyökkäsi ymmärtäväisesti ja laski kätensä vastahakoisesti pois Lilyn kasvoilta tämän perääntyessä poispäin miehestä. Totta kai mies uskoi Lilyn puhuvan totta ja hän luotti siihen asiaan, ettei hänellä menisi ikuisuutta asioiden miettimiseen.. piti vain olla kärsivällinen ja odottaa. Loppujen lopuksi se palkittaisiin varmasti. Ja kuka tietää mitä kaikkea hyvää tästä seuraisikaan vielä? Tai huonoa, mutta siihen Alec ei halunnut uskoa.. sitäkin oltiin koettu jo ihan tarpeeksi useammankin vuoden edestä.

Ainakin he voisivat edes yrittää. Mies tunsi olevansa itselleen erittäin kiitollinen siitä, että oli lopulta kerännyt itsensä kasaan ja pakottautunut menemään puhumaan Lilylle. Mitäköhän he tälläkin hetkellä olisivat tehneet tai ajatelleet, jos Alec olisi päättänyt vain kävellä ovesta ulos ja raahautua kotiinsa? Hän miettisi varmasti edelleenkin kuumeisesti naisen äkillisen katoamisen syytä, mieli hukuttautuen epätoivoon ja itsesääliin sydänsurujen takia.

Seuraavaksi vaaleaverikkö olikin jo kyykistynyt kerätäkseen Alecin kädestä lattialle levinneitä nuotteja. Mies itsekin kyykistyi lattian tasolle ja rupesi kokoamaan niitä maassa lojuneeseen kansioonsa. Kahden voimin paperit oli saatu kerättyä yllättävän nopeasti kasaan. "Kiitos, sinun ei olisi tarvinnut.." Alec nosti katseensa taas naisen kasvoihin noustuaan seisomaan kansio nyt turvallisesti kädessään. "Sinulla ei ole varmaankaan mitään sitä vastaan, että jos heitän sinut taas kotiin?" Pieni hymynkare kohoili miehen kasvoille taas, viime päivinä sitä ei juuri oltukkaan nähty..

//loppuu 8)