It's driving me mad

//fiia ja Alec, jälleen kerran <3

Jälleen oli kulunut uudet kaksi viikkoa yhdessä Alec Lawfordin kanssa, eikä onnellisuus ollut lainkaan lannistumassa päin. Vaan päinvastoin, Lily tunsi olevansa onnensa kukkuloilla ja oli hiljalleen nousemassa pilviin. Alec oli nimittäin viime viikolla teetättänyt asuntoonsa toisen avaimen ja antanut sen Lilylle. Lily oli mennyt moisesta eleestä aivan hämilleen, eikä aluksi edes tajunnut mistä oli kyse. Kun hän oli oikeasti tajunnut sen, että hänellä olisi nyt milloin vain pääsy Alecin luo, Lily oli osoittanut Alecille kaikenmaailman hellyydenosoitukset, jotka hän vain oli osannut. Hän oli ollut Alecin eleestä vain niin otettu. Alec todellakin luotti Lilyyn, eikä Lily ollut ikinä miehen luottamusta pettämässä. Olihan Alec sentään varastanut Lilyn sydämen itselleen.

Siinä kahdessa viikossa Lily oli ehtinyt unohtaa sen jälleennäkemisen Will Reedin kanssa. Hyvä vain, sillä ei Lily mielellään Williä olisikaan ajatellut. Hän olisi tullut vain alakuloiseksi ja ahdistuneeksi, jos osa hänen menneisyyttänsä olisi hänen edessään. Lilystä oli parempi pitää menneisyys erossa nykyisyydestä.
Olihan Lily ollut hyvin hermostunut ja säikky parina päivänä sen jälkeen, kun hän oli Williin törmännyt. Alec oli varmasti pitänyt naista aivan ihmeellisenä, kun Lily oli pudotellut melkein kaiken kädestään mitä hän vain piti. Se ei ollut Lilyn tapaista, mutta hermostuneena hän osasi sählätä oikein kunnolla. Mutta itkenyt Lily ei ollut, onneksi. Eikä hän ajatellut enää tuhlata kyyneleitään Willin vuoksi, koska mies ei niitä ansaitsisi.

Lily oli innostunut leipomaan. Hän oli ajatellut yllättää Alecin ja oli keksinyt leipoa heille mustikkapiirakan. Lily kiitti onneaan, että oli lapsena seurannut vierestä äitinsä leipomista ja muutenkin ruuanlaittoa, koska muutenhan hän ei osaisi ehkä ruokaa näin hyvin tehdä kuin nyt. Lily tunsi itsensä keittiössä varmaksi ja osasi käyttää mausteita sun muita aineksia aina sopivan verran. Monet, jotka olivat Lilyn ruokia joskus päässet maistamaan, olivat pitäneet nuoren naisen luomuksista. Lily oli ollut Fairbanksissa asuessaan ollut välillä töissä äitinsä omistamassa kahvilassa ja oli siellä tehnyt ruokia sun muita luomuksia. Mutta sen kauhean bussiturman jälkeen Lilyä ei kahvilassa enää näkynyt ja hänen niin sanottu kokkiuransa jäi taakse.

Vaaleaverikkö oli juuri saanut mustikkapiirakkaan ulos uunista, kunnes hän kuuli ovikellon pirahtavan. Lily otti patahansikkaat pois käsistään ja ihmetteli sitä, miten Alec oli näin aikaisessa. Miehenhän olisi pitänyt olla vielä töissä? No, mutta ei Lily pannut sitä pahakseen. Itseasiassa hän odotti innolla miehen näkemistä, joten Lily kipitti nopeasti eteiseen. Hän vilkaisi itseään nopeasti peilistä ja laittoi hiuksiaan vielä nopeasti paremmin. Lilyllä oli yllään hyvin kevyt vaatekokonaisuus, johon Chlóe ei ollut lainkaan sekaantunut. Lilystä oli toisinaan mukava pukeutua oman mielen mukaan.
Lily avasi oven leveä hymy huulillaan ja odotti kohtaavansa Alecin kasvot. "Hei", neito ehti jo tervehtiä pirteästi, mutta Alecin kasvot eivät osuneetkaan hänen silmiinsä. Lilyn hymy haihtui heti ja hänen kasvonsa valahtivat ilmeettömiksi, kun hän tuijotti miestä edessään.
"Lily, sinä osaat aina olla yhtä hurmaava", Will Reed totesi leveästi virnuillen ja veti Lilyn tiukkaan halaukseen. Tällä kertaa Lily tosin ei antanut Willin halata häntä kuin varmaan sekunnin verran, kun hän jo työnsi miehen kauemmas itsestään. Lily pudisti epäuskoisesti päätään.
"K-kuinka sinä tiesit, missä asun?" Lily töksäytti kummissaan ja asetti kätensä suojelevasti vatsansa ympäri. Will kohautti kevyesti olkiaan ja sipaisi Lilyn hiussortuvan naisen korvan taakse. Lily hätkähti hienoisesti Willin kosketusta, jonka hän oli tuntenut poskellaan. Eikä se ollut ollut kovin mieluinen kosketus.
"Minulla on... Suhteita", Will vain vastasi hyväntahtoisesti ja naurahti. Lily katsoi Williä hetken aikaa kulmiensa alta ja mietti kuumeisesti, mitä hänen tulisi nyt tehdä. Hän ei halunnut olla törkeä ja pyytää miestä lähtemään välittömästi, mutta... Ei Lily oikein tahtonut viettää Willin kanssa kahden kesken aikaa. Jos hän... Jos Lily vaikka keittäisi Willille kahvit? Niin, sen jälkeen mies sitten voisi poistua, eikä Lily tuntisi huonoa omatuntoa tapahtuneesta. Voi, kunpa Alec vain olisi täällä...
"No, etkö aio kutsua minua sisään? Tulinhan tänne asti sinua tapaamaan", Will kysyi sitten ja asetti kätensä farkkujensa taskuun. Hetken aikaa Lily seisoi oven tukkeena, kunnes siirtyi sivummalle. Will alkoi nauraa hyväntuulisesti ja astui sisälle taloon. Vaaleaverikkö sulki sitten oven ja toivoi, että hän selviäisi tästä koettelemuksesta hengissä.

Will katseli asuntoa arvioiden ja murehti sen pieneyttä. Hän itse asui oikeassa luksuslukaalissa, jossa olisi tilaa vaikka kolmellekymmenelle hengelle. Mutta eihän Lilyllä ollutkaan niin paljoa omaisuutta kuin Willillä, niin asunnon pieneyden kyllä ymmärsi.
"Nätti asunto", Will totesi sitten kuin tarkoittaen sanojaan ja haistoi sitten nenässään sangen houkuttelevan tuoksun. Pian hänen silmiinsä jo osuikin uunin yllä olevaan mustikkapiiraaseen, jonka luokse Will sitten riensi. "Leivoitko sinä tämän? Vau, tuoksuu niin herkulliselta. Saanhan maistaa?" Will kysyi, eikä Lily ehtinyt oikein reagoida toisen sanoihin. Hetken kuluttua Lily ymmärsi, että Will tahtoi siis maistaa piirakkaa, mutta... Lily oli tehnyt sen Alecia varten.
Ennen kuin Lily ehti sanoa mitään asiaan, oli Will jo leikannut palan piiraasta ja pistänyt sen suihinsa. Lily katsoi koskettua piirakkaansa hitusen murheissaan, koska nyt se ei enää ollut täydellisen pyöreä. Ehkä Alec ei suuttuisi, jos piiras ei olisi kokonainen...
"Mmmm, taitosi ovat vain parantuneet", Will mutisi tyytyväisenä piirakan makuun ja hymyili Lilylle. Lily yritti hymyillä takaisin, mutta ei siitä oikein tullut mitään.
"K-keitänkö kahvia?" Lily kysyi sitten ja vaihtoi painoaan toiselle jalalleen.

45 minuuttia myöhemmin.
Will oli heistä se osapuoli, kumpi oli melkein koko ajan äänessä ja utelemassa Lilyn elämästä. Tietenkin Will oli heti aluksi pahoitellut sitä, mitä Lilyn perheelle oli käynyt. Will pahoitteli oikeastaan melkein koko ajan sitä, että oli jättänyt Lilyn niin törkeästi ilman mahdollisuutta selvittää heidän suhdettaan. Lily taas nyökkäili suurimmaksi osaksi, eikä tuntunut oikein saavan sanoja suustaan. Mutta tuskinpa hänen sanomisillaan oli juuri mitään väliä Willille. Will hehkui outoa itsevarmuutta ja ylpeyttä, ja se hieman häiritsi Lilyä.
Will siirtyi sitten utelemaan jotai Lilyn nykyisestä miesystävästä, Alecista. Lily tunsi keskustelun vaivaannuttavan häntä, mutta ei kehdannut sanoa sitä ääneen. Hän yritti kertoa Alecista mahdollisen vähän, jottei tuntisi itseään petturiksi siitä, että oli kertonut Alecista Willille niin paljon.
"Miksi hänen edellinen suhteensa loppui? Oliko se Alecin syytä, että he päätyivät eroon? Kokeilivatko he edes yrittää uudestaan?" Will uteli sitten kiinnostuneena ja hänen katseensa tarkkaili Lilyä hyvin tiiviisti. Lily pyöritti lusikkaa tyhjässä kahvikupissaan ja vaihtoi epämukavan oloisena asentoaan tuolillaan. Hän halusi puolustaa Alecia, koska nyt Will oli selvästi halunnut saada Alecista esille tämän huonot puolet.
"Hänen silloinen kihlattunsa oli pettänyt häntä.. K-kyllä Alec olisi halunnut yrittää uudestaan, mutta nainen ei.." Lily mutisi hiljaa ja jätti lusikan rauhaan. Sen jälkeen hän vilkaisi kelloa kuin muka ohimennen. "Kello on aika paljon. Eikö sinulla ole.. Jotain muuta tekemistä?" Okei, se ei ehkä ollut kuulostanut kovin ystävälliseltä, mutta Lily ei tahtonut että Alec näkisi Willin täällä. Tietenkin Lilyn täytyisi kertoa tästä Alecille, sehän oli nyt sanomattakin selvää.
Will vilkaisi kelloa itsekin ja henkäisi ihmeissään tajutessaan mitä kello oli. "Oho, olet oikeassa. Minun täytyy olla puolen tunnin sisällä takaisin toimistolla."

Lily saattoi Willin eteiseen ja tunsi helpotusta, kun mies oli vihdoinkin lähdössä. Will avasi ulko-oven ja Lily seurasi perässä ovelle asti, kun mies oli astunut ulos. Will kuitenkin kääntyi vielä takaisin Lilyn puoleen ja hymyili. Eikä Lilyn reaktiot taaskaan olleet valmiina, kun Will taas vaihteeksi lähestyi häntä. Will antoi Lilylle suukon poskelle, ja kun Lily tajusi sen, oli mies jo perääntynyt parin askeleen verran. Ja taas Will hymyili.

Vielä 57 minuuttia ja Alec Lawford pääsisi pois töistä.. 56.. 55.. aika tuntui matelevan aivan liian hitaasti! Mies oli saanut artikkelinsa viimeisteltyä jo aikoja sitten huomisen lehden painoa varten, eikä hänellä oikeastaan ollut enään mitään järkevää tekemistä sen päivän töidensä eteen. Niin, paitsi tietysti tietokone-pasianssin pelaaminen ja rullatuolilla satunnainen pyörähtely. Ehkäpä hän voisi seuraavaksi yrittää opetella kiikkumaan sillä? Mies oli vain kerran kokeillut sitä, mutta oli päätynyt lopulta uutta tuolia ostamaan, syytä tuskin tarvitsi erikseen mainita. Mutta nyt hän osaisi ehkäpä olla varovaisempi ja yrittää olla rikkomatta tuolia, kukaan tuskin enään uskoisi "se vain yhtäkkiä meni tuollaiseksi"-tekosyytä. Tai sitten ei - jos joku vain sattuisi näkemään, että mitä Alec huoneessaan oikein puuhasteli..

Mies huokaisi syvään, ottaen sitten oikein rennon asennon tuolillaan ja nosti jalkansa työpöydälle varovasti, ettei kahvikuppi kaatuisi tai pino papereita romahtaisi lattialle. Kädet ristittiin rennosti vatsan päälle ja katseen osuessa erääseen asiaan Alecin kasvoille kohosi leveä hymy. Mies piti edelleenkin ranteessa sitä Lilyn pari viikkoa sitten antamaa korua - olihan hän luvannut pitää sitä aina kädessään. Se oli oikeastaan osottautunut erittäin hyödylliseksi, sillä aina vain kun Alec tunsi pitkästyvänsä kuoliaaksi, oli hermostunut, stressasi.. tai ihan mitä vaan, niin koru oli ranteessa aina muistuttamassa siitä, että mikä ihanuus häntä odottikaan töiden ulkopuolella. Lily.

Aivan, nytkin hän olisi töistä päästyään lähdössä kyseiselle naiselle, se oli tullut hänelle oikeastaan jo tavaksi. Ja hän oli antanut avaimet asuntoonsa Lilylle viime viikolla, jotta neito pääsisi Alecin luokse koska tahansa.. mies oli jännittänyt hivenen, että miten Lily asiaan reagoisi. Olihan avaimien luovuttaminen jo aika iso askel parisuhteessa. Mutta Alec ei vain nähnyt mitään estettä sille, sillä hän luotti Lilyyn 100 prosenttisesti ja tiesi ettei naiseen tarvinnut pettyä. Ja olihan heidän seurustelunsa jo alusta saakka ollut vakavan puoleisempaa.. mies ei sitä ollut kavahtanut, vaikka olihan se aluksi tuntunut pelottavalta, kun yhtäkkiä vain oli huomannut rakastuneensa toiseen niin syvästi.. mutta he kuuluivat toisilleen. Alec ja Lily kuuluivat toisilleen, heidät oli alunperinkin tarkoitettu tähän. Alecin ja Eveliinan suhde.. se ei ollut mitään verrattuna tähän, mitä hänellä Lilyn kanssa oli. Ja tämä rakkaus tulisi kestämään ikuisesti - siitä mies oli varma..

"Alec?" Mies havahtui ajatuksistaan kuullessaan kutsuvan häntä nimeltä, jalat laskettiin vaistomaisesti pöydältä alas ja ryhtiä korjailtiin pikaisesti. "Niin?" Alec vilkaisi nyt nopeasti ovelle, josta häntä oltiin kutsuttu. "Minun puolestani voit jo lähteä, olet jo tehnyt tälle päivälle ihan tarpeeksi", Thomas, hänen pomonsa joka ovella oli ollut, totesi hivenen kummastunut ilme kasvoillaan. Ei mikään ihme, sillä olihan Alecin istuma-asento varmasti ollut melko mielenkiintoinen näky. "Lähetin jo Jackin kotiin myös ja olen itsekin lähdössä.. hiljainen päivä."
"Ai.. kiitos." Mies tuijotti pomoansa hetken epäuskoisena, kunnes sitten tajusi nousta tuolilta ja ryhtyi sammuttamaan konettaan. Thomas nyökkäsi vain vastaukseksi ja kääntyi sitten pois kannoiltaan Alecin työhuoneen ovelta.

Kymmenisen minuuttia myöhemmin Alec olikin jo taas omassa autossaan, ajamassa tuttua reittiä kohden Lilyn asuntoa.. töistä lähes tunnin aikaisemmin pääseminen oli ollut ihan miellyttävä yllätys. Ja hän yllättäisi vielä Lilynkin, Alec nimittäin oli matkanvarrella käynyt ostamassa kauniin kimpun kukkia naiselle. Mies ei tiennyt, että miten toinen siihen reagoisi, hän kun ei itse mitään kukista tajunnut.. tuoksu, joka niistä lähti oli ainakin miellyttävä eivätkä ne kummoisen näköisiä muutenkaan olleet, joten..
Ja vihdoinkin mies pysäytti autonsa tutulle paikalleen, napaten kukat penkiltä käteensä ja astui ulos autostaan.. hän ei vain malttanut nähdä Lilyn kasvoja, kun Alec oli normaalia aikasemmin päässyt lähtemään töistä.

Ja sitten, kuin jokin tyhjä olisi vallannut miehen mielen kokonaan ja aiheutti vatsassa epämiellyttävä muljahduksen - hän ei tajunnut miten ei äsken ollut sitä huomannut.. Will seisoi Lilyn ovella.. suukottamassa Lilyä, Alecin Lilyä poskelle. Alecin oli pakko räpäyttää silmiään muutamaan otteeseen uudestaan, hän kun ei ällistykseltään meinannut näkyään uskoa. Mies ei tiennyt miten reagoida äskeiseen.. ei pieni suukko poskelle varmastikaan merkinnyt mitään.. mutta miten helvetissä Will oli eksynyt kaikista Devon Streetin asukkaista juuri Lilyn ovelle?! Oliko hän kenties joku sairas stalkkeri? Tai sitten Lily oli tietenkin kertonut asuinpaikkansa.. ei siis mitään hätää Alec.. mutta missä vaiheessa Lily oli muka Willin ehtinyt tavata? Ei.. tämä ei vaan voinut olla todellista. Mies oli nyt jo parin metrin päässä Willistä, joka ei vielä Alecin saapumista ollut ehtinyt huomata.
"Ai hei Will, mukava nähdä taas." Miehen äänensävystä tosin pystyi selvästi erottamaan sen, ettei Alec todellakaan siitä mielissään ollut, että oli joutunut tapaamaan miehen vielä toiseen kertaan. Hän tunsi olonsa nyt niin uskomattoman.. mustasukkaiseksi. Ei hän voinut sille yksinkertaisesti mitään ja tunteiden hillitseminen olisi liian myöhäistä tässä vaiheessa.

Lily oli jähmettynyt paikoilleen Willin antaman suukon takia, eikä hän oikein ollut uskoa koko tilannetta. Koska Willin takana seisoi nimittäin Alec, joka oli ilmeensä perusteella nähnyt koko jutun. Nainen tunsi sydämessään ikävän pistoksen, vaikka periaattessahan koko suukko ei edes ollut Lilyn vika. Siltä se kuitenkin sillä hetkellä tuntui. Kuin Lily olisi juuri pettänyt Alecin pahimmalla mahdollisimmalla tavalla.
Will kääntyi ympäri kuullessaan jonkun tervehtivän häntä. Will virnisti leveästi nähdessään Lilyn nykyisen miesystävän pamahtaneen paikalle oikein kukkakimpun kera. "Alec, mitä mies!" Will tervehti kuin vanhaa tuttua ja taputti miestä pari kertaa olalle. "Olenkin tästä juuri lähdössä. Pidin Lilylle seuraa. Hän on muuten loistava kokki, jos et vielä tiennyt", mies puhui ylpeästi kuin omastaan ja vinkkasi Lilylle silmää, jonka kasvoille kohosi kuitenkin hyvin ahdistunut ilme.

Will taputti Alecia sitten vielä selkään ja oli juuri ohittanut miehen, kunnes pysähtyi ja peruutti vielä Alecin suuntaan. Hän osoitti Alecin tuomaa kukkakimppua. "Et tainnut tietää, että Lily on allerginen liljoille? Ironista, eikö?"
Sen toteamisen jälkeen Will virnisti katalasti Alecille niin, ettei Lily tätä hymyä huomannut. Sitten Will viimein poistui ja kun mies oli ehtinyt kävellä vain hetken aikaa katua pitkin, iso musta auto tuli noutamaan häntä.

Kun Will oli poistunut ja jättänyt Devon Streetin taakseen, Lily astui ulos talostaan Alecin eteen ja katsoi miestä syvälle silmiin. "Hän vain... Hän vain ilmestyi paikalle.." Lily sopersi hiljaa hädissään siitä, että Alec olisi suuttunut hänelle. Sen lisäksi Lilylle oli tullut kauhea olo siitä, että ei ollut kertonut Alecille allergiastaan liljoja kohtaan. Jos Lily vain olisi tajunnut kertoa sen Alecille, niin tätä ei olisi tapahtunut. "Mutta ne ovat kauniita, kiitos", Lily kiirehti sitten sanomaan, vaikka hän tunsi nenäänsä jo hieman kihelmöivän. Hän oli erittäin herkkä liljoille.

"Tule, mennään sisälle.." Lily kuiskasi sitten alakuloisena ja lähti ensimmäisenä sisälle. Hän teki kaikkensa, puri oikein huultaankin, jotteivät vain kyyneleet täyttäisi hänen silmiään. Hänen iloinen mielensä oli aivan poissa.

"No sepäs oli mukavasti tehty", Alec vain totesi teennäinen hymy huulillaan Willin mainitessa pitäneensä seuraa Lilylle. Mies kehtasi vielä taputtaa Alecia olalle.. hän ei ikimaailmassa olisi halunnut moisen edes sormenpäällään enää koskevan Aleciin! Mies rutisti kädessään olevaa kukkakimppua tiukasti, käytti kaiken itsehillintänsä nyt siihen ettei kunnolla raivostuisi.. niin paljon häntä tosiaan ärsytti Will.
Ja sitten, juuri kun Alec luuli kokeneensa tarpeeksi nöyryytystä sen päivän osalle, Will sanoi jotain. Lily oli allerginen liljoille. Mistä ihmeestä mies olisi sen voinut tietää?! Jos vain Lily itse ei olisi seissyt siinä ovensuulla, niin herra olisi työntänyt sen mokoman kukkakimpun Willin sanonko mihin ja opettanut sille mokomalle, amerikkalaisaksenttia vääntävälle nätille pojalle vähän tapoja nyrk.. okei Alec, ehkä nyt olisi aika jo hieman rauhoittua.. tätä Will varmasti kerjäsi, verta nenästään. Mutta Alec ei halunnut toteuttaa toisen toiveita, joten se saisi jäädä nyt ainakin tältä erää väliin. Mutta jos mies näkisi Willin vielä yhdenkin kerran lepertelemässä Lilylle niin..

Aivan tosiaan, Lily. Alec ei ollut edes kiinnittänyt huomiota toiseen, niin raivostuksissaan hän oli äskeisestä kohtaamisesta ollut.. nainen oli astunut nyt miehen eteen, kun Will oli ilmeisesti poistunut paikalta, Alec ei itse edes vaivautunut kääntämään päätänsä siihen suuntaan varmistuakseen asiasta. Lily sopersi jotain ja vasta nyt mies nosti katseensa maasta naiseen. "Mmmh.." Hän vain mumisi vastaukseksi, tuijottaessaan Lilyä ilmeettömänä. Hän halusi uskoa Lilyyn, mutta.. ei hän tiennyt mitä pitäisi enää uskoa..

"Vien nämä roskiin ja tulen perässä", Alec sanoi viitaten kädessään olevaan kukkakimppuun ja käännähti sitten takaisin päin lampsimaan kohti ulkoroskista. Hän iski kukat sinne tavattoman pahantuulisesti ja oli lähellä, ettei hän paiskonut roskiksen kantta täysiä kiinni.. ei hän haluaisi Lilyä säikäyttää raivoamisellaan. Ja ensimmäistä kertaa viikkoihin, ei, kuukausiin tupakka olisi todellakin tehnyt terää siihen tilanteeseen. Mutta Alec ei antanut itsensä sortua sille tielle enää, varsinkaan jonkun Willin takia. Hän ei ollut polttanut yhtäkään savuketta sen aikana, kun oli Lilyn kanssa ollut.

Hetken päästä mies suuntasikin taas kohti Lilyn ovea ja astui sisään taloon sulkien ovensa perässään. Alec ei tosin riisunut edes kenkiään jalasta. Hän vain seisoi siinä, Lilyn eteisessä. "Oletko varma, että Will vain "ilmestyi" sinun ovellesi?"

Lilyllä oli sen verran kovat omantunnontuskat, että hän pelkäsi sortuvansa jo pelkästään niiden takia. Alec oli käynyt ostamassa hänelle kukkia, mutta... Mutta ne olivat juuri olleet liljoja, joille Lily oli aina ollut pahasti allerginen. Lily rakasti kukkia, olisi rakastanut liljojakin, jos olosuhteet olisivat olleet hieman erilaiset. Hän olikin salaa toivonut, että Alec jonain päivänä yllättäisi hänet kukkakimpun kerta ja nyt, kun mies oli käynyt ostamassa kukkia, hetki ei ollutkaan niin täydellinen kuin Lily olisi toivonut. Tosin Will oli enemmänkin hetken pilaantumisen takia kuin Alecin ostamat liljat.
Neito oli pysähtynyt vähän matkan päähän eteisestä ja odotti miehen tulevan perässään sisälle. Alec oli sanonut käyvänsä heittämässä kukat roskiin. Lily nojasi viereseen seinään ja hänen kätensä olivat menneet epävarmaan puuskaan. Vaaleaverikkö oli ehtinyt toivoa heille hienoa päivää, mutta tässä päivässä ei tuntunut enää olevan mitään hienoa jäljellä. Olihan Will jo ehtinyt haukatakin mustikkapiirakasta, jonka Lily oli vain Alecille tehnyt.

Alec tuli sitten sisälle ja sulki oven. Mies kuitenkin jäi eteiseen ja esitti Lilylle mitä ihmeellisimmän kysymyksen. Lilyn surumieliset, hitusen ihmettelevät silmät katsoivat Alecia kulmien samalla kurtistuessa. "M-mitä tarkoitat?" hän kysyi hiljaa ja sipaisi hiuksiaan ahdistuneen oloisesti korvansa taakse. "En minä häntä ollut k-kutsunut, jos sitä epäilet.." Lily sopersi ja tärisi hieman. Alkaisiko tästä heidän ensimmäinen riitansa? Willin, Lilyn exän takia? Mutta ei tässä edes ollut mitään riideltävää, asia oli periaattessa täysin selvä. Ainakin Lilylle, mutta Alecille ei ehkä. Ei Lily halunnut alkaa riidella Alecin kanssa, koska neidistä riiteleminen oli vain ajan haaskausta. Hän pyrki aina selvittämään sotkunsa heti kättelyssä, jottei hän tuntisi myöhemmin sen suuremmin murhetta ja katumusta tilanteesta, jonka olisi voinut jo heti selvittää.

Lily ei pystynyt siitä edes liikkumaan. Hän olisi tahtonut rynnätä Alecin syliin, mutta sillä hetkellä sellainen tuntui niin mahdottomalta. Heidän välilleen tuntui olleen syntynyt jonkin näkymätön muuri, joka piti heitä toisistaan erillään. Lily tahtoi rikkoa sen muurin, mutta nyt kaikki oli vain Alecista kiinni.
"Oletko vihainen minulle..? K-kun kutsuin hänet sisälle..?" Lily kysyi arasti ja henkäisi täristen. Hän vilkaisi nopeasti Alecia, mutta jostain syystä hän ei vain voinut pitää katsettaan sen kauemmin miehessä. "Tein meille mustikkapiirakkaa.. Tai siis sinulle, m-mutta Will söi siitä palan..."

Eikä pitänyt unohtaa sitä valkoista karvapalleroa, joka tuli esiin vasta nyt sohvan alta. Daisy kipitti innokkaasti Alecin luokse ja nuuhki miestä tottuneesti. Daisy oli jo tottunut Alecin jatkuviin vierailuihin ja tämän olemassaoloon, että koira jo piti Alecia yhtenä omistajistaan. Willin ollessa kylässä Daisy oli piiloutunut sohvan alle, koska koirakin hieman kammoksui tuntemattomia, varsinkin miehiä. Koirasta oli tullut melkein samanlainen kuin Lilystä, arka tuntemattomia kohtaan. Mutta Daisy tuntui vaistoavan ihmisistä sen, olivatko he hyviä vai pahoja. Willin aura ei ollut ollut hyvä.
Sen jälkeen Daisy palasi takaisin omalle pedilleen ja katseli eteisessä olevia ihmisiä suurin silmin.

Alec nosti katseensa vasta nyt Lilyn silmiin, kun hän vastasi miehen esittämään kysymykseen. Kovin kauaa hän ei kuitenkaan naista kehdannut katsoa ja ryhtyi riisumaan kenkiään, sillä hän tajusi vasta nyt, että kuinka typerä äskeinen kysymys olikaan ollut. Koska.. no mitä väliä sillä olisi ollut vaikka Lily olisi kutsunutkin Willin käymään? Tai ei nainen niin sanojensa mukaan ollut tehnyt kylläkään, mutta Alec itse oli sanonut pari viikkoa sitten ettei häntä haittaisi jos Lily tapaisi Willin kahvittelun merkeissä. Joten miksi ihmeessä mies nyt äskeisestä niin kovasti oli kimpaantunut? Okei, ehkä se vain johtui Willin ärsyttävää energiaa pursuavasta olemuksesta. Ja siitä, kun Alec oli nähnyt toisen suukottavan Lilyä poskelle. Se oli ollut vain pelkkä yksi poskisuukko, mutta jokin sen näkemisessä vain oli saanut miehen kiehahtamaan mustasukkaisuudesta. Häntä pelotti kokoajan se ajatus, että Lily ryhtyisi.. no, liiankin läheiseksi Willin kanssa. Siitä ei kylläkään ollut pelkoa naisen tuntien.. varmaankaan?

Ja nyt Lily luuli Alecin olevan vihainen hänelle. Ei tosin mikään ihmekään, kun otti huomioon miehen äskeisen käytöksenkin. Mutta ei Alec ollut vihainen Lilylle, varsinkaan hänelle! Eihän se naisen syy ollut jos Will oli tupsahtanut taas yhtäkkiä paikalle ja mies tiesi ettei Lily ollut sellaista tyyppiä, joka kylmästi pystyisi käännyttämään toiset pois ovelta. "En.. en tietenkään ole", Alec huokaisi syvään ja katsoi Lilyä taas silmiin. "Kiitos.. ja jos olisin tiennyt vaan niistä liljoista niin.." Hän liikkui nyt lähemmäksi naista ja kietoi hellästi kätensä vaaleaverikön vyötärölle takaapäin. "Anteeksi."

Lily näytti vielä hetken aikaa alakuloiselta ja haavoittuneelta, vaikka Alec oli sanonut, ettei ollut vihainen Lilylle. Miksi naisesta silti tuntui hirveältä? Hän vain pelkäsi, että tästä tulisi kehittymään joskus vielä isompi sotku, jota ei noin vain pystyisi kuka tahansa ratkaisemaan. Toivottavasti tämä Will juttu jäisi vain tähän, ei Lily tahtonut miestä enää elämäänsä. Hän tahtoi olla vain Alecin kanssa, koska rakasti tätä syvästi. Tunteet Alecia kohtaan kasvoivat vain koko ajan suuremmiksi, kun taas Williä kohtaan tunteet vain tuntuivat laskevan alemmas.
Alec kietoi sitten kätensä naisen vyötärölle takaapäin tullessaan lähemmäs Lilyä ja pyysi anteeksi. Lily seisoi pienen hetken ajan paikoillaan, kunnes kääntyi miehen käsien ympäröimänä niin, että heidän kasvonsa olivat toisiaan vasten. Lily painoi päänsä tiiviisti kiinni Alecin rintakehään kietoen samalla omat kätensä miehen ympärille.
"... Minä oikeasti pidän kukista..." Lilyn ääni tukahtui hitusen miehen paitaan. Hän ei halunnut, että Alec olisi pahoillaan niistä liljoista.

Jonkin aikaa Lily vain oli siinä Alecin rintakehään painautuneena. Lopulta, kun hän oli saanut ajettua mielestään pois ne ylimääräiset ajatukset, hän nosti katseensa viimein miehen silmiin, joita hän syventyi tuijottamaan. "Kaikki on hyvin..?" Lily varmisti sitten, koska ei halunnut että heidän välilleen jäisi jotain epäselväksi. Hän tahtoi olla huoleton Alecin seurassa.
"Meillä on puoli tuntia aikaa, ennen kuin meidän täytyy mennä koululle", neito totesi sitten ja antoi käsiensä Alecin selällä laskeutua hivenen alemmas. ".. Mitä haluaisit tehdä?"

"Kaikki on hyvin." Alec vakuutteli naiselle ja nosti toisen kätensä silittämään Lilyn vaaleita hiuksia. Miten hän oli antanut Willin vaikuttaa niin paljon mielialaansa? Ja nyt hän oli onnistunut aiheuttamaan Lilyllekkin turhaa päänvaivaa mustasukkaisuudellaan. Alec kuitenkin silitteli edelleenkin toisen hiuksia ja veti tätä entistäkin lähemmäs itseään, hän halusi saada Lilyn tuntemaan, että äskeinen kannattaisi vain unohtaa ja kaikki tosiaankin oli ihan hyvin. Uskomatonta miten paljon yksi harmiton, pieni poskipusu oli Alecissa saanut aikaan..

"Niin joo, tosiaankin.." Mies hymähti naisen muistuttaessa balettitunnista. "Hmmm.. minulle se on aivan sama. Kunhan vaan saan olla kanssasi", hän hymyili pienesti ja painoi pehmeän suukon Lilyn otsalle. "Mitä sinä haluaisit tehdä?" Ehkä olisi parempi, jos he tosiaankin unohtaisivat sen Willin ja antoisivat asioidensa taas rullata normaalisti eteenpäin. Alec ei edes suunnilleen ollut muistanut koko miehen olemassa oloa sen illan jälkeen pari viikkoa sitten, kun hän ja Lily vain lakkasivat puimasta asiaa sen enempää. Ehkäpä nyt mies tajuaisi pysyä poissa ja olla sotkeutumasta Lilyn ja Alecin elämään..

Tarvitsiko Alecin tosiaan kysyä, mitä Lily halusi tehdä?
Neito kurottautui painamaan huulensa miehen huulille ja antoi käsiensä nousta ylemmäs miehen selälle. Lily veti sitten Alecia mukaansa kohti olohuoneen valkoista sohvaa, johon miehen sitten istutti asettuen itse hajareisin Alecin syliin. Eikä vaaleaverikkö tietenkään ollut missään vaiheessa irroittanut huuliaan miehen huulilta, mitä nyt pariin kertaan happea vetämään.

Tällainen läheisyys Alecin kanssa tuntui hyvältä. Oikeastaan Alecin kanssa hänen oli aina hyvä olla. Willin kanssa taas... Tarvitsiko siitä puhua? Willin kanssa tilanne oli periaatteessa samanlainen kuin kenen tahansa muun hieman tuntemattoman ihmisen kanssa. Lily ei osannut olla oma itsensä Willin seurassa, eikä hän pystynyt toteuttamaan itseään. Willin seura teki Lilyn hermostuneeksi ja epävarmaksi. Vaikka heillä olikin joskus ollut suhde, niin Lilyn tunteet sitä miestä kohtaan olivat ehtineen kadota viimeisen kahden kuukauden aikana. Eikä Lily edes kaivannut niitä tunteita, sillä olihan hänellä nyt aivan uudenlaiset tunteet kehissä. Tunteet, jotka olivat paljon vahvemmat. Tunteet, joita hän vain tunsi Alecia kohtaan.

Lily jatkoi yhä Alecin suutelemista, sillä olihan siitä jo huimat 19 tuntia, kun he olivat viimeksi nähneet. Hänen kätensä hyväilivät välillä miehen kasvoja, tämän hiuksia, rintakehää.. milloin ne mitäkin koskettivat. Neito ei vain tuntunut saavan tarpeeksi Alecista, ei sitten millään.

Lily ei edes vastannut kysymykseen, kun hän jo suuteli Alecia huulille ja ryhtyi johdattelemaan miestä olohuoneen puolelle. Ei siinä mitään, ei Alecilla mitään sitä vastaan ollut ja hän seurasi Lilyn johdattelua tottelevaisesti pistämättä lainkaan hanttiin. Hetken päästä nainen oli jo laittanut miehen istumaan sohvalle ja istui hajareisin Alecin syliin. Miehen kädet nousivat vaistomaisesti hyväilemään naisen selkää ja hän veti toista tiukemmin lähelleen, huulet edelleenkin tiiviisti vasten Lilyn omia. Pikkuhiljaa mies sitten ujutti toisen kätensä selkää pitkin naisen topin alle pieni virneenpoikanen huulillaan. Alec oli jo ehtinyt unohtaa koko Will-episodin, eikä pahantuulisuudesta ollut enää tietoakaan. Jokin Lilyn olemuksessa vain aina sai miehen rauhoittumaan ja unohtamaan kaiken negatiivisen ympärillään.

Daisy oli noussut pediltään makoilemasta ja kipitti nyt kohti tätä paria, silmät suuresti ihmetellen heidän tekemisiään sohvalla. Siinä se vain seisoi ja ihmetteli vähän matkan päästä, kunnes sitten tepasteli uteliaana lähemmäs sohvaa.. ja teki jonkun niinkin jännittävän löydön kuin Alecin varvas! Daisy tuijotti sitä uteliaana, kuin ei olisi ikinä nähnytkään moista näkyä. Olihan koira ennenkin varpaita nähnyt, mutta jokin juuri siinä varpaassa oli hassua. Se ei ollut yhtä siro kuin Lilyn tai Chlóen varvas. Se oli miehen varvas! Koira päätti ensin nuuskaista sitä varovaisesti, ja kun varvas ei näyttänyt tekevän minkäänlaista liikettä vastustamiseksi, Daisy näykkäisi sitä pikkuruisilla hampaillaan.

"Aih!" Tukahdettu parkaisu karkasi miehen huulilta, kun hän tunsi pienen pistoksen vasemman jalkansa isovarpaassa. Alec irrottautui nopeasti suudelmasta ja kurottautui katsomaan lattialle, että mikä ihme siihen oli iskenyt. "Daisy", mies naurahti huvittuneeseen sävyyn. Mistä koira siihen oli yhtäkkiä putkahtanut? Vasta äskenhän se vielä makoili pedillään rauhallisesti. Ehkäpä se halusi huomiota.. tai nälkäinen? Alec ei ollut kovin hyvä koirien kanssa, kun ei itse ikinä sellaista ollut omistanut ja oli enemmän kissaihmisiä.. mutta Daisyyn mies oli jo ehtinyt tottua ja.. no.. kiintyäkkin, kun oli viettänyt viimeaikoina niin paljon aikaa Lilyn luona.

Lilyn suudelmat vain muuttuivat sitä mukaan, miten Alec niihin vastasi. Hänen vartalonsa oli täysin kiinni Alecissa, eikä Lily olisi siitä mielellään nyt minnekään lähtenyt. Tuntui hyvältä olla painautuneena jotakuta toista vasten. Se herätti aina mukavia tuntemuksia vartalossa.
Vaaleaverikön säikähdys ei todellakaan ollut kovin lievä, kun Alec oli yhtäkkiä parkaissut Lilyn huulia vasten ja irrottautunut suudelmasta. Hyvä ettei Lily pudonnut selälleen säikähtäessään sillä tavalla.
Pian syyllinen heidän hetkensä keskeytymiseen löytyi; Daisy. Oliko... Oliko Daisy juuri näykkäissyt Alecia varpaasta?

Ensiksi Lily puristi huulensa tiukasti kiinni, kun hiljainen nauru alkoi karata hänen huuliltaan. Pian hän kuitenkin ei mahtanut mitään itselleen, vaan alkoi nauraa hervottomasti. Lily painoi päänsä Alecin olkaa vasten ja nauroi vedet silmissä tapahtuneella. Miten pikkuinen Daisy olikaan keksinyt moisen tempun? Näykkäissyt Alecia varpaasta! Ei voinut olla totta, eihän Daisy edes harrastanut näykkimistä! Ehkä se oli tosiaan tullut huomionkipeäksi, kun Alec ja Lily huomioivat vain toisensa.
"O-olen.. Hahaha... Olen pahoillani..!" Lily yritti pahoitella Daisyn tekoa naurunsa seasta, mutta eihän siitä oikein mitään tullut. Lilyn nauru oli muuttunut kikatukseksi, millaiseksi hänen naurunsa harvoin muuttui. Hänen päänsä oli yhä painettuna Alecin olkaa ja nyt hän alkoi tehdä kaikkensa saadakseen naurunsa loppumaan.

Daisy heilutteli häntäänsä viattomaan tapaan ja katseli pää kallella sohvalla olevaa paria. Koira läähätti ja tahtoi selvästi, että sitä leikitettäisiin.

Lily sai jotenkin rauhoitettua itsensä ja nosti sitten viimein päätään ylemmäs. Hän pyyhki naurunkyyneleitä silmistään ja hieraisi kipeitä poskiaan. Hän katsoi Alecia hyvin huvittuneena ja antoi tälle nopean suukon poskelle. "Miten voisin hyvittää tämän sinulle?" Lily kysyi muka viattomasti ja antoi huuliensa härnätä Alecia. Hän meinasi aina painaa suudelman miehen huulille, muttei tehnyt sitä kuitenkaan.

"Olet uskomaton, mitä jos minulle olisi käynyt huonosti? Ja sinä vain naurat!" Alec ähkäisi muka loukkaantuneeseen sävyyn pöyristinyt ilme kasvoillaan, mutta kovinkaan vakuuttavana se ei pysynyt, sillä miestä itseäkin nauratti se tilanne. Tai oikeastaan häntä nauratti Lilyn nauraminen siinä eniten, sillä se oli hyvin tarttuvaa luokkaa. "Ja sinäkin, Daisy, se todellakin sattui." Katse oli siirretty hetkeksi taas koiraan, joka oli viattomana siinä kuin mitään ei olisi äsken tapahtunutkaan. Mies ei lopulta kykenyt enään hillitsemään itseänsä reveten äänekkääseen nauruun ja nyt he molemmat siis nauroivat siinä sohvalla.. Daisy-parka varmastikin kuvitteli Lilyn ja Alecin tulleen hulluiksi.

Lopulta he molemmat olivat nauraneet niin paljon, että rauhoittuminen oli jo käynyt helpommaksi ja naurun raikuminen asunnossa lakkasi hiljalleen. Alec katsoi taas huvittuneeseen Lilyyn leveä hymy kasvoillaan.. ei päivä sittenkään ollut mennyt yhtään pahempaan suuntaan. Miehellä ei ollut aikoihin ollut näin hauskaa jonkun kanssa kahdestaan.. niin paitsi tietysti kolmantena pyöränä toimi Daisy. "Hmmm?" Alec virnisti merkitsevään sävyyn Lilyn kysyessä, että miten hän voisi hyvittää koiransa teon. Hänen katseensa harhaili Lilyn silmistä naisen huulille useampaan otteeseen. "Yritätkö sinä härnätä? Siinä tapauksessa.." Mies painoi huulensa taas janoisesti Lilyn omille ja kietoi käsiänsä tiukemmin naisen vyötärölle.