Tear Away /Sov.

/ tänne näi shawn ja dayton < : /

Taivas ripotteli päälle vaihteen vuoksi pientä tihkusadetta joka salakavalasti kasteli vaatteet saaden ne tarrautumaan ihoon ilkeän nihkeinä, etenkin nahkatakki muuttui päällä enemmän kun epämiellyttäväksi. Kun oli sisältä käsin tähyillyt ulos ikkunasta oli saattanut vakuuttua ettei ehtisi kastua matkalla lähikauppaan, kirjastoon tai ystävälle, kummasti vain tuntuivat vaatteet ja hiukset valuvan vettä jo ennen kun ehti puolimatkaankaan. Myös Jeffrey oli ehtinyt saada osansa sateesta vaikkei ollut vielä edes ottanut kun pari hassua askelta kotiovelta kadunvarteen. Hiusten leikkaaminen ei ainakaan harmittanut laisinkaan, lyhyeksi kynitty siili kastui huomattavasti vähemmän kun lyhyet hiukset, pitkistä puhumattakaan, eivätkä ne myöskään liimautuneet kasvoja vasten tai vuotaneet vettä kasvoille vielä sadettakin pahemmin.

Maisema oli tylsän harmaa, osittain jo illan hämärtämä vaikkei kello ollut kun vasta ohittanut kuuden. Kaduilla käveli pääasiassa vasta töistä päässeitä duunareita, ei suinkaan enemmän devonilla liikuskelevia pukumiehiä hienoissa nahkakengissä ja uusien salkkujen kanssa vaan enemmänkin Rasheen ankeaan köyhään tyyliin sopivia raksamiehiä rasvatahraisissa työhaalereissa, pari lasta käveli ilmeisesti äitinsä kanssa kovalla kiireellä kun taas muutama nuori hengasi viinapullot kädessä erään pienen talorötiskön ovikatoksen alla, muuten paikka oli vielä sikeässä unessa, odotti heräämistä, luodin nopeudella alkavaa toimintaa.
Rasheen vähäiset lapset katosivat kaduilta aina hyvissä ajoin ennen seitsemää, äidit olivat oppineet pitämään pienoisensa turvassa pahimmillakin mahdollisilla kasvuseuduilla. Tietenkin saattoi harhaluoti siitä huolimatta lentää lastenhuoneen ikkunan läpi tai vastaavaa, itse olivat kuitenkin asuinpaikkansa valinneet riskeistä tietoisina joten paha oli lähteä valittamaan isännöitsijälle tai pormestarille.

Jeff suoristi nahkatakkia ohimennen päällään ja vilkaisi silmäkulmasta oikealle kuitenkaan seisahtumatta ennen kun lähti tietä ylittämään, jossain kauempana näkyi yksittäinen auto, muuten oli hiljaista ainakin liikenteen kannalta.

/ anteeks lyhyttä heti alkuun; s /

Tihkusade piiskasi liikkuvan auton tuulilasia melkoisella voimalla, sillä autollakin oli vauhtia iha kiitettävä määrä.
Auton kuski ei kuitenkaan ollut mitä luotettavin, sillä tuo oli tuskin koskaan edes ajanut autolla.
Shawn painoi kytkimen pohjaan ja vaihtoi vaihteen hieman takerrellen, mutta kuitenkin niin, että vaihdekeppi liikkui.
Mies oli kiitettävästi aineissa, eikä voinut nyt tajuta juuri yhtikäs mitään.
Tuon päässä pyörivät vain hänen ystäviensä kannustushuudot,
kun mies oli päässyt sisälle autoon, ja yrittänyt saada sitä käyntiin. Se oli onnistunut melko nopeasti.

Shawn ei todellakaan voinut tietää missäpäin Lontoota oli.
Hän oli kuitenkin pysynyt kotiseudulla, eikä aikoisi sieltä tänäiltana lähteäkkään, kunhan vain piti hauskaa.
Miehen piti painella hetki joitain nappeja, kunnes sai kenties vahingossa ikkunanpyyhkijät toimimaan.
Hän oli nyt melko tyytyväinen tähän, lukuunottamatta sitä, ettei mies oikein osannut hahmottaa tietä edessään.

Shawn huomasi kyllä liikennevalon vaihtavan väriä, mutta miehen katsellessa hetken ympärilleen, hän päätti vain ajaa suoraa.
Tosiaan, ei kadulla paljoa ihmisiä näkynyt, ei lähes ainuttakaan.
Muutamia työläisiä kaduilla käveli, ja viimeisetkin pikkukakarat hiippailivat nopeasti sisään sateen kastelemina.
Shawn kiinnitti ruskeat silmänsä kohti kadulla kävelevää vanhemmanpuoleista miestä,
kunnes hän tajusi jälleen siirtää jokseenkin väsyneen katseensa kohti tietä.

//anteeksi tämän tekstin kamaluus -.-//

Jeffrey oli mokannut ja hän tiesi sen hyvin ilman Daytonin vittuuntunutta olemusta ja asennettakin. Siinä missä muut olivat vain kohauttaneet harteitaan, todenneet "shit happens" ja keksineet miten korvata menetys oli veljeksistä nuorempi tuntunut ottavan asian kuin henkilökohtaisen loukkauksen. Mies ei ollut turhaan jäänyt hieromaan sovintoa, Dayton olisi vihainen niin kauan kun olisi, kyllä se lopulta tajuaisi ettei hyötynyt siitä yhtään mitään ja jättäisi lapsellisen mökötyksen tärkeämpien asioiden tieltä.
Jeff ei yleensä tehnyt virheliikkeitä, ainakaan näin isoja, mikä oli yksi suurimmista syistä sille, miksi tämäkin takapakki tuntui nyt suhteettoman suurelta. Hän ei koskaan ottanut mukaan ihan ketä tahansa, harvoin laskelmoi väärin mitään millä oli jotain merkitystä. Siinä pojanklopissa oli kuitenkin ollut sitä jotain, se oli selittänyt verenhimoisia suunnitelmiaan ties mistä huumemarkkinoiden valloituksista ja oli sillä oikeasti hyviä ideoitakin. Tärkeintä oli kuitenkin ollut se, että se oli sataprosenttisen lojaali jo silloin kun oli pystypäin vaatinut saada Jeffreyn tavata. Se oli ollut liian lojaali, ja mokannut juuri siinä. Kuollut koska joku käski, ajattelematta tippaakaan mitään muuta kun sitä miten saisi parhaiten toteutettua käskijän tahdon.
Mutta kyllä, se oli ollut Jeffreyn moka, eikä hän edes yrittänyt vierittää syytä jonkun muun niskoille. Paraskin mokasi joskus, eikö? Totta puhuttuna Jeff oli mokaillut tavallista enemmän sen jälkeen kun Sonja oli tullut kuvioihin.

Dayton oli Jeffin silmissä edelleen pikkulapsi - kokematon, liian nuori. Aivan liian äkkipikainen ja kärsimätön, aivan kuten kuka tahansa muukin ikäisensä. Siinä samassa tuo oli kuitenkin jengiläisistä todennäköisesti ainut joka oltiin kolmetoistavuotiaana kädestä pitäen opetettu käyttämään asetta, tutustutettu huumekauppaan ja ylipäätään jengipoliitikkaan. Taidoiltaan Dayton oli varmasti parempi kun useat muut, mutta sillä ei saanut pyyhittyä pois kaikkea muuta. Yleensä riveissä ei ollut ainuttakaan kaksikymppistä, ei edes kaksikaksivuotiaita, oikeasti tekemässä jotain. Riveissä oli kyllä periaatteessa viisitoistavuotiaitakin, mutta ne eivät tehneet mitään. Oppivat vain tavoille, ampumaan, tappamaan, diilaamaan, vetämään välistä, kusettamaan ja puukottamaan selkään.
Jeffkin oli suhteellisen nuori riveihin, saati sitten asemaansa, hän oli kuitenkin myös aloittanut vuosia aiemmin kun suurin osa muista joten oli ehtinyt hankkia sen kokemuksen joka useilta puuttui. Hän tiesi mitä oli tekemässä - tunsi "ammattinsa" joka puolen, oli kykenevä tekemään järkeviä päätöksiä itsenäisesti, selviämään hengissä ja seisomaan omilla jaloillaan.

Jeff etsi nahkatakkinsa taskusta sytkärin ja itse käärityn tupakan (ajantappoa) vain hetken Daytonin jälkeen, kasvoille tuulen mukana kulkeutuva tupakansavu oli omiaan nikotiininhimon herätykseen. Pian sytytetty savuke löytyi myös miehen omilta huulilta.

Shawnia ei oikeastaan innostanut nyt mikään. Ei edes sen juuri varastetun auton ajaminen, joka oli todellakin ihme. Kaikki tuo johtui vain siitä, että mies oli vetänyt päänsä täyteen ties mitä, ja oli ollut elämänsä vedossa vielä silloin kun oli istunut auton penkkiin. Nyt kuitenkin hän oli ajellut vähintään tunnin, tietämättä oikeastaan olinpaikastaan melkeinpa yhtään mitään.
Tämä siirsi katseensa harmaasta tiestä jälleen jonnekkin muualle, kunnes huomasi vastaan tulevan auton valokeilan. Auto väläytti valoja, mutta mustatukkaa ei olisi vähempää kiinnostanut mistä saisi lyhyet valot päälle. Ruskeat silmät siirtyivät jälleen tuulilasiin, jolle ryöppyi sitemmin kaikki sadevedet kadulta, kiitos äsken ohi ajavan auton.
Shawnille tuli pieni miete etsiä nappi, jolla saisi pyyhkimet liikkeelle, mutta hän ei tehnyt asian edistämiseksi mitään.

Mies siirsi katseensa hieman laiskemman puoleisesti takaisin tiehen, jota oli erittäin vaikea erottaa kaiken sen kuraveden läpi. Shawn ei tiennyt autoista suoraasanottuna paskaakaan, sillä kun muut hänen ikäisensä leikkivät pieninä leluautoilla ja lukivat erilaisia kirjoja autoista, joutui Shawn katsella holisti-isäänsä joka ainoa päivä.
Auto saapui risteykseen, ja Shawn vilkaisi joka puolelle nuopeasti, kunnes käänsi rattia ja auto kääntyi oikealle. Paikanpäällä ei vieläkään näkynyt ainuttakaan autoa, ja ihmiset kaduilta olivat kaikonneet totaalisesti omiin asuntoihinsa.
Katu näytti suorastaan aavemmaiselta, mutta mitäs Shawn muka tyhjyydestä välitti, se oli melko rauhaisaa. Sade piiskasi jalkakäytävää ja jossain aivan kaukana, melkein silmän näkemättömissä mies huomasi kaksi hahmoa, joihin ei kuitenkaan kiinnittänyt sen enempää huomiota.

Välillä Jeffrey ei voinut olla ihmettelemättä mikä ihme sai hänet kestämään Daytonia. Veljeksistä nuorempi osasi olla rasittava ja lapsellinen, monin tavoin juuri sellainen ihminen jonka kanssa mies ei normaalisti olisi edes yrittänyt tulla toimeen. Jeff ei ollut tunnettu siitä, että hän tulisi toimeen erilaisten ihmisten kanssa, ehei, hänet tunnettiin enemmänkin juuri päinvastaisesti siitä, ettei hän turhaan tuhlannut energiaa ihmisiin jotka olivat hänen näkökulmastaan "vääränlaisia", erilaisia kun hän itse, ihmisiin joilla oli eroavia mielipiteitä tai jotka uskalsivat nousta vastustamaan häntä.
Tietynlainen lapsellinen kiukuttelu, jota esimerkiksi juuri Dayton harrasti juuri nytkin, oli ehdoton ei, ehkä tehokkain tapa saada usutettua Jeff itseään vastaan. Pettymykset piti kestää kun mies, kyetä korjaamaan virheensä heti aivan kun mitään ei olisi tapahtunut, mököttämään jääminen oli viimeinen asia joka kannatti.

Mies näki tietä pitkin kaahaavan auton ja perääntyi pari askelta väistäen pois tieltä olettaen automaattisesti nuorempansa tekevän samoin. Dayton ei kuitenkaan tehnyt, miehenalku ei näyttänyt kiinnittävän ympäristöönsä huomiota sen vertaa, että olisi viitsinyt katsoa sivulleen tai huomioida edes auton jylläävän moottorin ääntä. Jeff tajusi nopeasti ettei toinen tosiaankaan aikonut väistää pois alta, mies otti pari askelta takaisin eteen tarkoituksena repäistä pikkuveli pois tieltä - auto oli kuitenkin nopeampi.
Jeffrey oli vain muutaman sentin Daytonin takana kun auto iskeytyi tuon tatuoituun kehoon. Mies ei voinut siinä vaiheessa tehdä enää mitään. Tapahtumat vilistivät silmissä kuin hidastetussa elokuvassa mutta silti liian nopeasti - kukaan ei voinut tehdä mitään muuta kun seurata vierestä, eikä ollut mitään pahempaa kun joutua avuttomana odottamaan selviäisikö toinen ehkä hengissä, kyvyttömänä tekemään itse mitään.

Naisen kiljahdus oli ensimmäinen asia jonka Jeff tiedosti äänekkään räsähdyksen jälkeen.
Ihmiset kerääntyivät katsomaan tilannetta, muutama juoksi Daytonin luokse, joku soitta ambulanssin (mikä ei käynyt veljeksistä vanhemman mielessäkään vielä tässä vaiheessa). Jeffreyllä kesti tovi tajuta tilannetta. Mitä ihmettä oli juuri tapahtunut? Joku tarttui muina miehinä Jeffin käteen ja repi tämän mukanaan ihmisringin luokse selittäen lujaa vauhtia jotain käsittämätöntä. Sanat menivät täysin ohi, kaikki ympärillä tuntui olevan enemmän tai vähemmän epäselvää.

Mies ei uskonut tapahtunutta todeksi, hän ei kertakaikkiaan ymmärtänyt miten ihmeessä hänen veljensä saattoi maata siinä kovalla maalla verta vuotavana. Miksei tuo noussut ylös? Kironnut vähän ja valittanut rotsin menneen rikki.
Jeff kyykistyi maantasalle veljensä elottoman ja ruhjotun ruumiin vierelle.
Ei hän osannut pelastaa ihmisiä, vain tappaa niitä.

// anteeksi tämä kesto vielä kerran!

Paskimmassa jamassa oleva Shawn ei juurikaan itse jaksanut katsella ympärilleen, vaan yritti pysytellä hereillä. Tuo ehkä saattoi vilkaista välinpitämättömästi muualle, mutta muuten yritti pitää katseensa tiessä. Tosin väsymys oli iskenyt, mutta ei mikään ihmekkään jos ottaa huomioon, mitä tuo oli vetänyt ennenkuin istui auton penkkiin.

Tosiaan, kaikki kävi äkkiä. Shawn ei huomannut sateen takaa, eikä edes auton valoissa mitään, ennenkuin joku oli sekunnissa välähtänyt konepellillä, ja siitä seurasi myös kova kolaus. Se sai Shawnin suorastaan säikähtämään ja tuo painoi jarrua, mutta vasta muutamankymmenen sekunnin kuluttua tuon järki jotenkin selvensi, että hän oli törmännyt johonkin. Mies huomasi muiden ihmisten juoksevan auton takaa tielle.
Tuo pystyi vain lyödä rattia pienesti kiukutuksen takia, mutta vasta hänen poistuttuaan tielle auton viereen, hän todella tajusi, mitä oli tapahtunut. Tuo näki lähes nahkapäisen miehen toisen vierellä, mutta huomioidessaan jotenkin toisten massiivisen koon, olisi Shawnin tehnyt mieli häipyä olemattomiin. Kuitenkin idioottina tuo otti muutaman askeleen tapahtumapaikan suuntaan, hän nielaisi ja mietti, miten kusessa nyt oli. Hän seurasi tilannetta kauempaa, sillä ei todellakaan osannut miettiä asiasta yhtikäs mitään.