Tuhansien lääkkeiden ja lärvien maa

[Suntsu ja Tristian o/]

Tommy istui kävelytien vieressä olevalla pienellä kaistaleella nurmikkoa ja joi viimeistä bisseään. Hän oli viimeisillä rahoillaan päättänyt ostaa kolme olutta, mikä ei tietenkään riittänyt mihinkään. Olihan hän vetänyt toki pirivedot läheisen huoltoaseman vessassa, mutta hän koki silti olevansa aivan liian selvinpäin. Addiktina hän ei osannut rajata käyttöään mitenkään vaan halusi aina olla täysin tutkalla. Nyt hän pystyi vielä kävelemään, puhumaan ja toimimaan aivan normaalisti. Häntä yleensä vaivaava ujous oli sentään väistynyt amfetamiinin ansiosta, mutta siitäkään ei ollut paljon lohtua, sillä hänellä ei ollut juttukaveria. Hän oli sen verran syrjässä Rasheelta, että tuskin kukaan hänen kavereistaan eksyisi tänne eikä hän jaksanut vielä lähteä liikkumaan itse minnekään. Oli niin hyvä ilma, ettei hän millään olisi halunnut päätyä kavereidensa pimeisiin kämppiin piikittämään piriä, vaikka toisaalta ajatus houkuttelikin -hän saisi ainakin muutamat vedot ilmaiseksi ja päälle hyvää juttuseuraa.

Nuorukainen tuhahti ja kaivoi taskustaan minigrip-pussin, jossa hänellä oli kolme Xanoria. Sen enempää miettimättä hän heitti ne kielensä alle eikä enää edes yökkäillyt, vaikka pillereiden maku muistutti lähinnä rotanmyrkkyä. Hän oli tottunut lääkkeiden pahaan makuun vedettyään niitä enemmän kuin tarpeeksi, joten se ei enää hetkauttanut. Nuorukainen heitti minigrip-pussin viereensä nurmikolle ja otti sätkäkamansa esille alkaen käärimään tupakkaa. Pian hän sai sen valmiiksi ja asetti syöpäkääryleen huulilleen napsauttaen punaista Colttia sen päässä. Hän imi ahneet savut ja mietti, mistä saisi lisää päihteitä ja seuraa, joka ei kaihtaisi auringonvaloa. Tietenkin hän voisi hakea kaupasta juoksubisset, mutta mitä iloa olisi bissestä, jos ei olisi seuraa? Mitä iloa ylipäätänsä oli päihteistä, jos niitä pitäisi nauttia yksin.. Nuorukainen kaivoi kännykkänsä esille ja alkoi selaamaan nimiä yrittäen etsiä jonkun, kenet soittaa seuraukseen. Hän oli ollut siviilissä vasta niin vähän aikaa, ettei hänellä ollut juurikaan kavereita vaikka olikin jo ehtinyt tutustua muutamaan Rasheen pahimpaan narkkariin. Kumma, miten sitä aina löysi kaltaisensa vaikka missä asui. Hän olisi toivonut normaalia seuraa, eikä aina iänikuisia narkomaaneja, vaikka hän ei tietenkään pistänyt vastaan, että tunsi ihmisiä, joiden kanssa ei tarvinnut häpeillä käyttöään. Ja olihan noilla hyviä mielipiteitä monista asioista ja piripäissä sitä tulikin usein jauhettua ummet ja lammet siitä, miten kaikki maailmassa oli nurinkurisesti. Nyt hän kuitenkin kaipasi hieman erilaista seuraa.

(( Täältähän me tulemme! <: ))

Oli aikainen ilta ja ihmiset olivat lähteneet ulos viettämään aikaansa. Olihan sitä suhteellisen mukava ilma ja ihan turhaahan sitä kotonaan tuhlaisi, kun voisi esimerkiksi lähteä ulos juomaan tai jotain.
Tristian oli yksi näistä ihmisistä, jotka eivät todellakaan halunneet homehtua kotona tällaisella ilmalla. No, ei hän muutenkaan viihtynyt kauheasti kotonaan, joten ei kaiketi sillä ollut niinkään väliä. Hän oli oikeastaan lähtenyt kotoaan pakoon veljeään sekä tämän tyttöystävää. Tai oikeastaan, Max oli häätänyt hänet tylysti matkoihinsa, sillä tämä aikoi viettää tyttökaverinsa kanssa romanttisen illan, syöden ja juoden hyvin. Tuo oli ostanut vaikka mitä herkkuja ja vieläpä kallista viiniäkin, joka pisti hälytyskellot soimaan. Aikoikohan hänen veljensä kosia tuota vai mitä? Ei tuo todellakaan ostaisi mitään kallista viiniä ihan normaalia illallista varten, vaan sitä halvinta, mitä kaupan hyllyltä löytyisi. Tristian ei kuitenkaan olisi järin innostunut tästä kihlauksesta, sillä sehän vain tarkoittaisi sitä, että nuo muuttaisivat yhteen. Ja Tristian kun ei todellakaan selviäisi hänen ja veljen talon vuokrasta yksin, joten tyttöystävä ilman muuta muuttaisi sinne. Vaikka, olihan tuo siellä muutenkin koko ajan, mutta ei ihan virallisesti asunut siellä. Vielä.

Tristian oli juuri liitelemässä kaduilla Rashee Roadin kerrostalojen suuntaan ja hyräili muutaman kerran, hypähtäen sitten ilmaan. Hän oli tänään erittäin itsensä näköinen. Hiuksensa hän oli värjännyt eilen ja väri oli sähkönsininen, sekä siellä täällä oli mustia raitoja. Ne hän oli tupeerannut mukavan pörröisiksi ja saattoi joidenkin silmissä näyttää hivenen sekopäältä. No, onneksi se ei täällä Rasheella niinkään haitannut, sillä tämähän oli suorastaan pullollaan kaikkia epämääräisiä ihmisiä. Narkkareista entisiin linnakundeihin - täällä oli kaikkia. Ja sitten tällaisia Tristianin kaltaisia tapauksia, vaikka poika itse ei Rasheella asunutkaan. Muuten pojalla oli yllään vaaleat, polvien kohdilta reikäiset pillifakut sekä bändipaita, jonka hän oli löytänyt yksi päivä kirpputorilta. Lanteilla keikkui vinosti musta niittivyö ja silmiä reunusti ihan suhteellisen vahva kerros mustaa kajaalia.
Tristianin suupielillä kaarehti pienehkö hymy, kun hän asteli pitkin Rasheen katuja. Hänellä oli nyt todellakin menossa se parempi kausi ja saattoi siksi olla hivenen ylienerginen, joka tietenkin antoi ihmisille sen kuvan, että poika olisi vahvasti aineissa. Ja niin hän olikin, sillä kyllä hetki sitten napattu E alkoi vaikuttaa. Mutta se vain lisäsi hänen mahtavaa olotilaa ja sai pojasta entistäkin puheliaamman. Mikäli se edes olisi mahdollista.
Friikkipoika ei nyt oikeastaan edes katsonut eteensä kun käveli eteenpäin. Ei ainakaan niin kauaa, kunnes havaitsi kävelleensä melkein jonkun nurmikolla istuvan jätkän yli. Poika teki äkkijarrutuksen ja sai hapuilla hetken aikaa tasapainoaan, jotta ei vain olisi kaatunut maahan. No, eipä se mitään auttanut, sillä Tristian kuitenkin kaatui istualteen maahan ja katseli toista lievästi sanottuna säikähtäneenä.
"Oi sori! Mä en oikeesti nähnyt sua!" Tristian huudahti pahoittelevalla äänellä ja todellakin toivoi, ettei toinen vetäisi minkäänlaisia pultteja tästä.

Tommy ei löytänyt kännykästään ketään, kenelle olisi soittanut. Tai olisihan siellä ollut vaikka ketä, mutta nuorukainen ei ollut puhelimessa lätisevää ihmistyyppiä. Suurin osa hänen kavereistaan asui kaukana eikä hänellä ollut varaa lähteä tapaamaan ketään yhtään kotikulmia pidemälle. Oli hieman hankalaa, kun oli vasta vapautunut vankilasta ja asettunut asumaan uuteen kaupunginosaan. Joskus Tommy tunsi olonsa todella yksinäiseksi. Tämä taisi olla taas niitä hetkiä, mutta onneksi nuorukaisella oli parempaakin tekemistä kuin rypeä itsesäälissä. Hän oli juuri tehnyt päätöksensä hakea juoksubisset kaupasta, kun joku meinasi kävellä hänen ylitseen. Nuorukainen säpsähti näkyvästi ja suusta karkasi hiljainen 'whoah' hänen katsoessaan friikin näköistä poikaa, joka mätkähti istualleen maahan kaaduttuaan äkkijarrutuksen jälkeen.

"Istu toki alas", hänen suustaan karkasi ilman sen pidempää mietintätaukoa. Toinen pahoitteli heti ja vetosi, ettei ollut oikeasti nähnyt nuorukaista.
"Joo ei se mitään", hän sanoi ja silmäili tulokasta uteliaasti. Tuolla oli mielenkiintoinen tyylitaju, ei oikeastaan lainkaan huono. Nuorukainen itse ei ikinä olisi halunnut näyttää tuolta, mutta kieltämättä toisella oli hyvä maku niin vaatteiden kuin hiuksienkin suhteen. Joku toinen olisi saattanut näyttää kamalalta noissa vaatteissa ja hiuksissa, mutta toinen onnistui näyttämään jopa hyvältä. Mielenkiintoista.

"Sulla on hauska tyyli", nuorukainen totesikin pienen hiljaisuuden jälkeen. "Otatsä röökin?" hän kysyi perään ja ojensi sätkätarvikkeitaan toista kohti. Hän oli aivan innoissaan siitä, että sattuma oli tuonut hänen luokseen ihmisen, jonka kanssa hän pystyi harrastamaan pientä small talkia. Toivottavasti toinen jäisi edes vähäksi aikaa istumaan hänen seurakseen eikä heti karkaisi muualle. Saattoihan joku säikähtää tuntemattomien jutustelua, mutta ulkonäön perusteella toinen ei kuulunut niihin ihmisiin. Vaati nimittäin aika paljon pokkaa näyttää tuolta, joten ei tuo nyt aivan turha jätkä voinut olla.

Tristian odotti ihan suhteellisen kauhuissaan toisen reaktiota äskeisestä, sillä eihän noista ikinä tiennyt. Saattoivat käydä päälle ihan jonkun todella mitättömän syyn takia ja hakata ihan verille. Oli sitten kysymys ihan tahallisesta tuuppaamisesta jossain baarissa tai sitten hipaisemisesta jossakin ruuhkaisessa metrossa. Toisinaan jotkut ihmiset suutahtivat ihan liian helposti ja käyttäytyivät liian agressiivisesti. Siinä saattoi toisinaan saada ihan pahastikin turpaansa, mikäli ei osannut lähteä riittävän ajoissa pois paikalta.
Toisen kehoituksen kuullessaan, Tristian pystyi huokaisemaan helpotuksesta. Eli tuskinpa tämä otti äskeistä välikohtausta pahalla, vaikka tummatukkainen melkein kävelikin tuon ylitse. Ja se oli hyvä se. Säästyisipä ainakin Tristianin naama rumilta mustelmilta sekä vereltä. Poika oli nimittäin harvinaisen kauan välttynyt fyysisiltä yhteenotoilta toisten ihmisten kanssa, joka oli pienoinen yllätys. Joskus vain tuntui, että todella moni tyyppi oli valmis antamaan hänelle turpaan, ihan vaikka vain hänen poikkeavan ulkonäön takia. Ja siihen vielä lisättynä hänen energinen luonteensa, josta voisi ihan oikeasti luulla, että poika olisi aineissa ihan ympäri päivää. Ei hän todellakaan ollut - paitsi tietenkin nyt hivenen.

"Noh, sitä mä just parhaillaan teen, mutta kiitti kumminkin", Tristian väläytti tuolle hymyn ja asettui nurmikolla risti-istuntaan, tapittaen toista lievästi kiinnostuneena. Ei näyttänyt ollenkaan tutulta, mutta eipä Tristian täältä Rasheelta ollutkaan kotoisin. Tai, mistäpä hän voisi tietää sen, että oliko tämä toinen tummatukkainen edes täältä kotoisin. Saattoihan tuo asua vaikka Devonilla, mutta oli nyt vain täällä Rasheella käymässä? Sekin asia selviäisi ihan pienellä kysymyksellä, mutta ehkäpä poika ei ihan pian saisi senkin selville. Kun hän kuitenkin oli ihan suhteellisen utelias persoona ja saattoi ihan vahingossa kysyä jopa sellaisia asioita, jotka eivät hänelle kuuluneet.

Uusi tuttavuus tokaisikin nopeasti, että Tristianilla oli hauska tyyli, josta johtuen poika naurahti heleästi. Niin. Siitä ihmiset saattoivat olla vaikka mitä mieltä, mutta oli kiva kuulla, että joku piti hänen ulkonäköään... Hauskana? Sen saattoi tosiaan ymmärtää ihan miten vain, mutta ei Tristian osannut siitä loukkaantua, vaikka toinen olisikin tarkoittanut äskeisen sarkasmiksi.
"Kiitti. En mä kyl sanois, et tää mikään varsinainen tyyli on. Mä vaan tykkään pukeutuu erikoisesti tai silleen. En tykkää, jos hukun massaan tai jotain", Tristian kertoi kohauttaen olkiaan ja kallisti hivenen päätään. Toki hänkin saattoi pukeutua toisinaan erittäin massaan hukkuviin vaatteisiin, mutta nykyään sitä tapahtui harvemmin. Vaikka Tristianilla olisikin ihan mustat, massaan hukkuvat vaatteet, hänen hiuksensa olisivat luultavasti sen sijaan vaikkapa siniset. Ja sitten tietenkin toisinpäin. Osasiko poika muka ikinä olla normaali?
Toinen tarjosi sätkätarvikkeitaan, jotka Tristian otti vastaan ystävällisesti hymyillen. "Kuka sä muuten oot? Asutko sä täällä?" poika sitten kysyi, kun alkoi käärimään tupakkaansa.

Tommykin tiesi tapauksia, jotka olisivat heti vetämässä turpaan, jos joku erehtyi melkein kävelemään noiden yli -oli kyseessa sitten miten vahinko tahansa. Hän ei kuulunut niihin persooniin, paitsi ehkä silloin kuin oli aivan turpa täynnä. Ei hän kuitenkaan muuttunut agressiiviseksi muulloin kuin käytettyään sekaisin kaikenmaailman päihteitä ja reilusti. Usein ei silloinkaan, sillä toki nuorukainen oli enemmän kuin usein aivan tutkalla, mutta käyttäytyi silti muita ihmisiä kohtaan kunnioittavasti -tai ainakin se hänen tarkoituksensa oli. Eri asia olikin, pitivätkö muut kanssaeläjät kunnioittavana hänen käyttäytymistään, johon usein kuului kaikille mongertaminen. Sitä kun oli ujo perusluonteeltaan niin päihtyneenä estojen kadotessa saattoi yllättyä todenteolla, kun luonteesta paljastuikin ylisosiaalinen puoli.

Nuorukainen virnisti, kun toinen vastasi hänen kehotukseensa istua alas. Niinhän tuo tosiaan teki. Tommy ei tajunnut hänen kommenttinsa toisen hauskasta tyylistä olevan sellainen, jonka voisi ymmärtää väärinkin. Hän kun ei tarkoittanut sanomistaan millään tavoin pahalla. Oli positiivista huomata, että oli olemassa ihmisiä, jotka uskalsivat näyttää massasta poikkeavilta. Nuorukainen epäili, ettei hänestä olisi ollut siihen. Häntä tuijotettiin jo muutenkin, niin entä jos hänellä olisi päälle ollut vielä vaikka vihreät hiukset? Turpaanhan siinä olisi saanut. Toinen selitti, että tykkäsi pukeutua erikoisesti.
"Sä saat varmaan kuulla paljo vittuilua?" hän kysäisi ihan uteliaisuudesta. Voisi olla mielenkiintoista stailata joskus itsensä yhdeksi päiväksi mahdollisimman friikin näköiseksi ja katsoa, miten ihmiset suhtautuivat. Tuskinpa Tommy oikeasti niin tekisi, mutta idea oli ihan mielenkiintoinen.

Sinihiuksinen otti sätkätarvikkeet vastaan ja kyseli, kuka hän oli ja asuiko hän täällä. Nuorukainen imi muutamat savut tupakastaan.
"Mä oon Tommy. Mä muutin täs joki aika sit tänne. Piti alottaa alusta ja silleen", hän selitti kertomatta sen enempää syitä sille, miksi piti aloittaa alusta. Hän oli entisillä kotikulmillaan niin narkkarin maineessa ettei saanut kävellä kadulla kuulematta jonkun haukkuvan häntä nistiksi. Ja sen jälkeen, kun hän oli hakannut sen teinipojan kännissä, ei hän ollut uskaltanut liikkua siellä senkään vertaa. Olihan hän kärsinyt tuomionsa, mutta tuskinpa sitä kovin moni hyväksyisi. Hän uskoi, että moni oli valmis hakkaamaan puolestaan hänet sairaalaan siitä hyvästä, että hän oli suuttunut niin pahasti tuolle teinipojalle. Kyllähän hän katui tekoaan, ei hän olisi halunnut satuttaa ketään. Kännissä vain oli juttu jotenkin päässyt riistäytymään käsistä.

Tristian ei voinut olla naurahtamatta toisen seuraavalle kysymykselle. Tämä tuskin osasi arvatakkaan, miten nappiin tuo kysymys osottautui. Friikkipoika nimittäin ihan oikeasti sai kuulla yhtä sun toista ulkonäöstään. Se saattoi olla ihailevaa, mutta yleensä vittuilevaa. Jotkut ihan oikeasti arvostivat häntä, kun Tristian uskalsi näyttää erikoiselta, mutta joistain se oli täysin typerää. Ihan kuin kaikkien pitäisi kulkea sen saman virran mukana ja pukeutua ihan normaaleihin vaatteisiin. Elämähän olisi silloin tylsää, jos siinä massassa ei olisi muutamia, hyvin erottuvia väripilkkuja.
"Kyllähän sitä tulee kuultua toisinaan vaikka mitä. Ei kaikki vaan pysty sulattamaan sitä, että mulla on toisinaan sininen tukka tai muuten vaan kummalliset kuteet. Jotka ei sitä paitsi ole edes kummallisia! Mut ei ne mua ole ikinä häirinnyt, kunhan vaan ei käy päälle, nii mä oon onnellinen", Tristian selitti ja ojensi sätkätarpeet takaisin toiselle. Hän kaivoi vielä omien farkkujensa taskusta sytkärin, sytytti syöpäkäärön sillä nopeasti ja imaisi nautinnollisesti savua keuhkoihinsa.

"Mut musta tuntuu, että ihmiset vaan pelkää erilaisuutta. Luulee, et tää on tarttuvaa tai jotain. Mut entäpä jos mä ja muut friikit ollaankin ainoita normaaleja ihmisiä täällä ja ne muut sitten onkin niitä oudokkeja? Mietippä sitä", Tristian kertoi ja virnisti hivenen. Ja tästä nähtiin se, että Tristian pystyi ihan huoletta kutsumaan itseään friikiksi - aivan kuin asia olisi ollut ihan päivänselvä. Mutta se oli kyllä ihan totta, ettei kukaan voinut kertoa, millainen oli normaali ihminen. Sellainenko, joka pukeutui huomaamattomiin vaatteisiin, teki töitä ansaitaakseen rahaa, eikä käyttänyt minkäänlaisia päihteitä? Oliko sellaista ihmistä edes olemassa? Tuskinpa oli, ei ainakaan Tristianin ikäisissä ihmisissä. Ja tuskin oli vanhemmissakaan. Mitä pelottavaa erilaisuudessa sitten oli? Ei Tristian nyt ketään aikonut aivopestä värjäämään oman tukkansa siniseksi tai pinkiksi tai mitään muutakaan.

Toinen esittäytyi Tommyksi ja kertoi asuvansa täällä Rasheella. Sen sijaan, Tristianin huomio kiinnittyi tämän lauseen viimeisimpään osaan. Niin, mitä piti aloittaa alusta? Kyllä. Tristian muuttui kertaheitolla uteliaaksi ja ehkäpä se oli jopa näkyvissä hänen kasvoistaan. Ei hän kuitenkaan liian uteliaalta näyttänyt, mutta kuitenkin. Nyt tulisi tuollekin selväksi se, että hän oli utelias ihminen.
"Aijaa. Mitä sun piti aloittaa alusta? Ootko ollu linnassa tai jotain?" Tristian kysäisi ja vei jälleen tupakan huulilleen. Okei, tuo saattoi kuulostaa jo hivenen tunkeilevalta, mutta ei tämän Tommyn ollut todellakaan pakko vastata, jos ei sitä halunnut.

Tommylla oli aavistus siitä, että toinen sai tosiaankin kuulla vaikka mitä ulkonäöstään. Olihan hänenkin huomionsa kohdistunut ensimmäisenä toisen ulkoiseen olemukseen. Nuorukainen itse oli onnellisesti tavis. Hän ei kaivannut lisähuomiota itseensä, sillä sai sitä aivan riittävästi sekoilullaan. Ei hän toki tarkoituksella massaan yrittänyt sulautua, mutta hänen tyylinsä oli kuitenkin melko neutraali vaikka siihenkin oli hieman persoonallisuutta sekoitettu. Ei kuitenkaan niin paljon kuin toisen ulkonäköön, jota kuvasikin parhaiten nimenomaan sana 'persoonallinen'.
Toisen vastaus sai nuorukaisen hymähtämään. Tuon väite, ettei tuon vaatteet tai hiukset oikeasti edes olleet kummallisia, sai hänet miettimään. Niin, kuka sen loppujen lopuksi edes määritteli, mikä oli kummallista ja mikä ei? Pian toinen jatkoikin pukien sanoiksi nuorukaisen mietteet.
"Niinku siinä yhessä biisissä! "Normaali on enemmistö. Entä sitte ku me ollaan enemmistö? Sä oot heikoilla poika. Sitte me pannaan sut hoitoon!"", hän naurahti siteeraten erästä biisiä, joka kertoi tosin huumeidenkäyttäjistä eikä suinkaan erikoisesta ulkonäöstä.

Tommy oli jo varma, että hänen ei tarvitsisi alkaa selittelemään, mitä hänen piti aloittaa alusta, kun toinen jo kysyikin juuri sitä lisäten vielä kysymyksen, oliko hän ollut linnassa. Niinpä niin.. hän oli tainnut valita sanansa väärin. Olisi pitänyt jättää se viimeinen lause sanomatta, niin ei olisi tarvinnut joutua tähän tilanteeseen, jossa ei oikein tiennyt, mitä olisi vastannut. Oli vaarallista kertoa itsestään liikaa tuntemattomille ihmisille. Tämä luulo taisi juontaa juurensa juuri vankila-ajoilta, jossa hän oli parhaansa mukaan yrittänyt olla paljastamatta liikoja itsestään, jottei sen takia olisi joutunut vaikeuksiin. Nyt ei kuitenkaan oltu linnassa, joten ehkäpä hän voisi hieman raottaa mystistä verhoa menneisyytensä edestä.

"Joo mä oon itseasiassa vasta päässy siviiliin", hän sanoi yrittäen kuullostaa rennolta. Oli varsin yleistä hänen tuttavapiirissään, että oli ollut vankilassa tai joutumassa sinne, mutta nuorukainen ei tiennyt, miten toinen ottaisi moisen tiedon vastaan. Toivottavasti tuo ei sentään säikähtäisi ja luulisi, että entiset linnakundit olivat pahoja tai jotain vastaavaa.
"Kuka sä sit oot?" nuorukainen vaihtoi puheenaihetta. Toinen kun ei ollut vielä esitellyt itseään. Oli mukavaa saada juttukaveri ja nuorukainen toivoi, että tuo myös pysyisi hetken hänen seuranaan eikä säntäisi samantien muualle.

Tristian virnisteli tyytyväisenä ja vei sitten tupakan uudestaan huulilleen. Tuo vaikutti olevan hänen kanssaan samaa mieltä, joka oli aina vain parempi. Harmillisen useat ihmiset kielsivät sen, että pelkäsivät erilaisuutta ja saattoivat kohdella niitä 'persoonallisimpia' henkilöitä, kuin jotain roskaa. Ja aina väitettiin, että ihmiset olivat yksilöitä. Paskat. Luonteeltaan ehkä, mutta ei todellakaan kaikki. Esimerkiksi useat nuoret noudattivat niitä samoja asioita, kuin kaikki muutkin. Samoin nämä ajattelivat aikalailla samalla tavalla ja vieläpä kehtasivat väittää olevansa persoonallisia. No, ei Tristian ollut ketään tuomitsemaan, mutta tuollainen vain vitutti. Varsinkin kun nämä ''persoonalliset'' sitten katsoivat Tristiania kieroon.
"Niinpä. En mä kyllä sanois itseäni kauhean epänormaaliksikaan. Mä tykkään vain näyttää tältä. Ihan siinä missä joku gootti haluaa näyttää siltä ja punkkari joltain toiselta. En mä ole tällainen, että järkyttäisin ihmisiä. Haluun vaan osoittaa, että mä olen yksilö, eikä mua sais valitsemaan massaan hukkuvia vaatteita kirveelläkään", Tristian selosti hymyn kaarehtiessa huulilla ja vasemman käden varassa nojattiin sitten hivenen taaksepäin. Feikki-sinisillä silmillä katseltiin toista uteliaana ja Tristian paloi halusta tietää, toisesta jotain lisää.

Tuo vastasi pojan aiempaan kysymykseen, johon hän vain nyökkäsi. Eli Tommy oli ollut vankilassa ihan vähän aikaa sitten. Kiinnostavaa.
"Ahaa. Mun pari kaveriikin on istunu linnassa ja on sitten vapautunu sieltä tässä pari kuukautta sitten", Tristian kertoi, vaikka tuskinpa toinen tuolla tiedolla mitään tekisikään. Ehkäpä hän halusi vain osoittaa toiselle, että ei pitänyt sitä lainkaan kummallisena, jos oli istunut vankilassa ja vapautunut sieltä ihan juuri vähän aikaa sitten. No, riippui tietenkin, että mistä syystä Tommy oli sinne joutunut. Ei poika kuitenkaan jaksanut uskoa, että tuo olisi ketään tappanut tai mitään. Ei ainakaan toivottavasti.
"Mistäpä syystä sinne jouduit?" Tristian kysyi ja kallisti hivenen päätään. "Ja voin ihan heti tässä sanoa, että sun ei todellakaan ole pakko kertoo yhtään mitään. Mä en ole oikeesti utelias ihminen, mutta kun mun ylienergiseen ja muutenkin puheliaaseen luonteeseeni lisätään vielä se, että olin tossa vähän aikaa sitten napannut muutaman esson, niin tulos on aika arvattavissa", Tristian selosti sitten ja heilautti muutaman kerran kättä ilmassaan. Oli ihan totta, että huumeet lisättynä pojan muutenkin vilkkaaseen luonteeseen, oli jo melko paha. Tai ei ehkä paha, mutta puhelias pojasta kuitenkin tuli.
"Ai nii joo. Mä oon Tristian", hän tajusi esittäytyä viimein ja hymyili toiselle ystävällisesti.

Tommy nyökkäsi toisen selostukselle erilaisuudesta. Ei hänkään käyttänyt huumeita järkyttääkseen muita ihmisia vaan koska hän halusi tehdä niin ja se oli häntä itseään. Joskus tuntui, että hän oli aineissa enemmän oma itsensä kuin selvinpäin. Aineissa hän karkotti pois perusluonteeseensa kuuluvan ujouden ja otti rohkeammin kontaktia muihin ihmisiin. Ei kai se nyt niin paha asia voinut olla? Nuorukainen ei itse sitä tiedostanut tai ehkä pikemmin halunnut tiedostaa, mutta hän etsi jatkuvasti syitä sille, miksi hänen ei pitäisi lopettaa käyttämistä. Hän ei halunnut ottaa huomioon sitä, että todella usein huumeet tekivät hänestä täyden ääliön.

Toisen kertoessa, että tuonkin pari kaveria oli istunut linnassa, nuorukainen melkein huokaisi helpotuksesta. Tuskin siis olisi sitä vaaraa, että toinen tuomitsisi häntä ainakaan ihan sen perusteella, että hän oli ollut linnassa. Eri asia olikin, miten toinen suhtautuisi, jos saisi tietää, miksi hän oli sinne joutunut. Se pahoinpitely oli tosin vain viimeinen niitti, joka vei hänen tiensä johtamaan vankilaan. Olihan hänellä ollut rekisterissä paljon muitakin rikoksia.
Ja pianhan toinen kysyikin syytä, miksi hän oli vankilaan joutunut. Lisäsi kuitenkin, että hänen ei tarvitsisi vastata, mikä sai nuorukaisen huulilla käväisemään pienen hymynpoikasen. Toinen myönsi vielä, että oli nauttinut esson, mikä selittikin toisen puheliaisuutta hyvin.

"Mul oli paljo merkintöi rekisteris ja yks kännisekoilu oli vika niitti", hän vastasi kertomatta sen enempää siitä viimeisestä rikoksestaan, jonka johdosta hän joutui linnaan. Hän olisi voinut jättää sen teinin hakkaamatta, mutta koska mennyttä ei voinut muuttaa, ei hän halunnut murehtia asialla liikaa. Hän oli jo käsitellyt asian ja tullut sen kanssa sinuiksi, vaikkei tosin edelleenkään halunnut puhua siitä kelle tahansa. Hän olisi varmasti joutunut ennen pitkään linnaan ilman sitä kännitoilailuaankin.
"Mä oon nauttinu täs jo pirii, alkoholia ja Xanoreita. Haluutsä ton ton vikan bissen tosta?" hän kysyi ja viittasi nurmikolla lojuvaan olutpulloon. Toinen hänellä oli avattuna kädessä ja yksi makasi nurmikolla tyhjänä.

Toinen esitteli itsensä Tristianiksi. Nuorukainen nyökkäsi.
"Kiva et tulit piristään mun päivää Tristian", hän sanoi ja hymyili toiselle. Hyvällä tuurilla hän saisi tuosta friikkinuorukaisesta itselleen juttuseuraa loppupäiväksi, mutta hän ei silti halunnut odottaa liikoja, sillä saattoihan toisella aivan hyvin olla jo muutakin menoa kuin jäädä pitämään seuraa ihmisen kanssa, johon oli törmännyt kadulla.

Tristian katseli tuota toista tummatukkaista pää hivenen kallellaan ja katseesta kyllä erotti hivenen uteliaisuuttakin. Mitä pahaa Tommy oli tehnyt, että tämä oli joutunut vankilaan? Ryöstänyt kaupan? Jonkun ihmisen? Polttanut talon? Hakannut ihmisen? Murhaajalta tai raiskaajalta tuo ei näyttänyt, vaikka mistäpä sitä ikinä tiesi. Moni kakku päältä kaunis - ne vaarattomimmankin näköiset ihmiset saattoivat olla mieleltään niin pimeitä, että raiskasivat ja sitten tappoivat. Niinhän se aina meni. Kaikki kuuluisimmatkin tappajat olivat juuri sellaisia, että ne näyttivät muiden ihmisten silmiin vaarattomilta, vaikka oikeasti listi yhtenä yönä viisi ihmistä. Ei Tristian kuitenkaan halunnut uskoa moista Tommysta, vaikka se saattaisi olla mahdollistakin. Pojalla itsellään oli se todella huono tapa, että hän luotti ihmisiin liian helposti, vaikka ei ehkä pitäisi. Ehkäpä hänen pitäisi alkaa kehittää omaa itsesuojeluvaistoaan, eikä olla kauhean avoin uusia ihmisiä kohtaan. Tristian ei mahtanut itselleen mitään. Se vain tuli ihan itsestään.

Tuo kuitenkin kertoi, että tällä oli ollut paljon merkintöjä rekisterissä ja että yksi kännisekoilu oli ollut viimeinen naula tuon arkkuun. Pörröpää hymähti ja nyökkäsi.
"Yep. Ymmärrän", hän hymähti ja virnisti toiselle. "On toi kuningas alkoholi aika piru. Kun se menee päähän, niin alkaa tekee kaikkee tyhmää. Ja sit hävettää jälkeenpäin, kun tajuaa taas tehneensä jotain ääliömäistä. Ja pahimpina krapula-aamuina yleensä vakuuttelee, ettei enää ikinä juo, mutta kuinkas sitten käykään. Sitä otetaan taas samaan malliin ja sama kierre jatkuu", poika selitti nauraen. Tuo oli ihan liian tuttua Tristianillekin, vaikka hän ei yleensä jaksanut katua niitä asioita, mitä kännissä taas tuli tehtyä. Ellei sitten se ollut jotain sellaista, että heräsi aamulla kaverin kanssa samasta sängystä - niitäkin oli jo nähty. Ne hävettivät ihan kunnolla, mutta muun kanssa Tristian oli ihan sujut. Ei hän ollut humalassa agressiivinen tai mitään. Hän vain oli vielä helpommin yllytettävissä tekemään kaikkea tyhmää. Vaikka hänet oli helppo yllyttää tekemään kaikkea jopa selvinpäin, mutta humalassa moinen sitten kaksinkertaistui.
Tommy myös oli nauttinut ihan kiitettävästi aineita tänään - jopa enemmän kuin Tristian - ja tarjosi hänelle sitten viimeisen bissensä. Poika hymähti ja tarttui nurmikolla makaavaan, täyteen olutpulloon, avaten sen sinne nopeasti hampaillaan. Ei hän tajunnut kysyä, että olisiko toisella mukana avaaja, mutta kävihän se näinkin.
"No joo. Mä olen tällainen päivänsäde ja kierrellen kaikkien luona, piristäen niiden päivää", poika hymähti aurinkoisesti ja joi sitten kulauksen pullostaan. "Oikeastaan, mun piti mennä yhden mun kaverin luokse, mutta mulla on jotenki sellanen fiilis, että sillä on se sen tyttökaveri siellä. Enkä viitti mennä kattoo, kun ne nuolee siel sohvalla. Siinähän tuntee ittensä ihan kolmanneksi pyöräksi. Oisin mä tietty voinu pyörähtää siellä, ku jotenki tuntuu, että sillä ois ollu joitain aineita, mutta noh... Ihan sama", Tristian höpötti ja nojasi sitten vasempaan käteensä.
"Ja sit ku kotonaki broidi hommailee jotain sen tyttönsä kanssa, niin ei oikeen huvita sielläkään olla. Meidän kämppäki on kaksio, eikä äänieristyksistä ole. Joten aina, ku se tyttökaveri on siellä yötä - eli varsin usein -, niin mä meen yleensä jonkun mun kaverin sohvalle nukkuu. Niin ku pitäis tänäänki", poika kohautti olkiaan ja vei pullon jälleen huulilleen. Silmät tutkailivat kiinnostuneena toista ja päätä kallisesttiin arvioiden.
"Mitäs oot meinannu tänää? Ihan vaa dokata?" Tristian kysäisi ja hymyili hivenen.

Tommy nyökkäili toisen sanoessa, että kuningas alkoholi oli aika piru. Niinhän se oli, sen hän oli saanut todistaa monet monituiset kerrat. Hän oli heroiinista irti päästyään alkanut juomaan eikä tietenkään ollut osannut rajoittaa juomistaan vain muutamaan. Ei, hän oli juonut itsensä ääliökänniin ja alkanut tukahdetussa vihassa takia agressiiviseksi. Hän oli lyönyt monesti kavereitaankin, mutta sen teinin hakkaaminen oli kyllä ollut jotain niin ääliömäistä, ettei mitään rajaa. Tuo onneton teinipoika oli vain erehtynyt haukkumaan häntä narkkariksi ja lopputuloksena tuo oli löytänyt itsensä sairaalasta ja Tommy itsensä vankilasta. Alkoholi ei tainnut olla hänen juttunsa, mutta kyllä hän edelleen joi. Usein hän tyytyi pelkkään olueen, mutta toisinaan hän erehtyi juomaan viinaakin ja silloin jotain napsahti hänen päässään ja normaalisti rauhallinen nuorukainen muuttui agressiiviseksi ääliöksi. Ja kun mukaan sekoitettiin vielä huumeet, niin kukaan ei jaksanut katsoa häntä. Silti hän joi, addikti kun oli eikä ymmärtänyt omaa tai muiden parasta. Tai ehkä kysymys oli jälleen kerran siitä, ettei hän halunnut ymmärtää.
"Joo ja ainakaan viina ei hirveesti sovi mulle. Musta tulee agressiivinen. Bissestä tulee sellanen lepponen känni, mut annapa mulle viinaa niin muutun ihan eri ihmiseks", hän sanoi ja imi tupakastaan pitkät sauhut. Hän ei ollut aikoihin juonut viinaa eikä oikeastaan halunnutkaan. Yleensä hän joi viinaa, kun joku tarjosi. Itse hän osti (tai varasti) ainoastaan bisseä ja hyvä niin.

Nuorukainen naurahti toisen kommentille, että tuo oli päivänsäde, joka kierteli piristämässä kaikkien päivää. No, ehkä se ei mennyt ihan niin, mutta ainakin Tommyn päivää Tristian oli piristänyt ja hän toivoi, että toinen voisi vielä jäädä hänen seurakseen. Olihan se joidenkin mielestä kummallista alkaa keskustelemaan jonkun randomin ohikulkijan kanssa, mutta toisinaan sillä tavalla sai uusia kavereita. Nuorukainen ainakin mielellään tutustuisi Tristianiin paremmin, sillä tuo vaikutti mukavalta tyypiltä. Toinen jatkoi selittäen, että tuo oli ollut matkalla kaverilleen, mutta ei kuullostanut siltä, että se oikeastaan edes hirveästi inspiroisi. Eipä Tommykaan tykännyt olla kenelläkään kaverillaan, jos noiden tyttöystävät olivat siellä myös. Tuli sellainen olo kuin olisi kolmas pyörä.

Toinen kysyi, mitä hän aikoi tehdä tänään. Nuorukaisella ei oikeastaan ollut mitään suunnitelmaa. Ehkä hän vain hengaisi ulkona iltaan asti tai sitten lähtisi kavereilleen vetämään aineita. Tai ehkä hän saisi seuraa Tristianista ja voisi tuon kanssa ottaa vaikka muutaman oluen. Kaikki oli aivan auki.
"En mä tiiä. Ei mul silleen oo mitään suunnitelmaa, kuhan chillaan", hän sanoi ja kohautti olkiaan.