Gin in teacups and leaves on the lawn

[Guinnevere und Christian! :----)]

Se oli yksi sellainen suhteellisen tavallinen päivä tämän nuoren miehen elämässä. Oli jotenkin tavallaan hassua kun ei enää erottanut arkipäiviä viikonlopuista - tai erotti, mutta lähinnä vain silloin kun loi katseen kalenteriin. Loulla oli sellainen roikkumassa keittiön seinällä ja siihen oltiin merkitty viikonloput punaisella ja arkipäivät sinisellä, ei kai hän muuten olisi erottanutkaan. Tosin itse katsomista haittasi se, että kalenteri oli viime vuodelta, joten sen suhteen päivämääriin ei voinut luottaa. Ja mihin helvettiin nykymaailmassa saattoi edes luottaa? Niinpä niin. Kalentereista baaritiskille, siinähän Lou istui, hienoisessa etukumarassa ja nojasi vasempaan käteeensä oikean käden koura omistavasti kaljatuopin ympärillä. Joku äijäporukka mölysi nurkassa ja sotkutukka vilkaisi noiden suuntaan. Olisi voinut mennä liittymään seuraan, mutta ei kehdannut - nuo näyttivät juuri siltä, että vetäisivät tämännäköistä jätkää turpaan. Ajankohta oli toki tuonut paikalle nuorempaakin porukkaa Rasheelta, joten sinällään ei ollut mikään ihan hiljainen ilta.

Lou hymähti itsekseen ja tyhjensi yhdellä kulauksella lasinsa. Suuret ruskeat tummat silmät seikkailivat Rasherasp Barin seinillä niinkuin ne tapasivat tehdä niin monena iltana ennenkin. Ei ollut oikein muutakaan katsottavaa. Lou tunsi tai tiesi joitakuita paikallaolijoita, olivat niitä vakioasiakkaita jotka tulivat aamulla ja jotka heitettiin sitten illalla pois kun otsa kopsahti pöytään ja kuorsaus alkoi. Tai vaihtoehtoisesti sitten kun alettiin iskea baarituoppeja toisten takaraivoihin. Hassua miten jollain oli sellainen taipumus humalassa. Lou ei ollut koskaan iskenyt ketään lasilla päähän, tai siis, ainakaan hän ei muistanut - tosin niin monen illan tapahtumat olivat hänen muistissaan vain mustina laikkuina, että ei kai voinut mennä vannomaan. Vaikka toisaalta, sitä mitä ei muistanut, niin ei helvetissä ollut sitten tapahtunutkaan. Loun kalpeille kasvoille levisi hymy ajatuksen myötä ja mies kääntyi itsekseen hymisten tilaamaan uutta juomaa. Baarimikko murahteli epäilyttävästi, eikä sulanut Loun veikeälle hymylle, mutta kiikutti miehelle kuitenkin tilauksensa. Farkkutakkiin ja farkkuihin sekä tummaan The Jamin t-paitaan pukeutunut mies ojensi kolikot äijälle ja laittoi ohuen lompakkonsa takaisin farkkujen takataskuun. Ei ollut kauheasti tietoa millä hän maksaisi tämän kuun vuokransa, mutta kai jotain keksisi. Viimeksi hän myi telkkarinsa rahapulassa ja seuraavana kuuna voitettuaan arvailupohjalta jossain surkeassa hevoskilpailussa rahaa, sai hän ostettua uuden telkkarin. Uskomaton tuuri. Lou haroi hiuksiaan ja katseli ympärilleen hörpäten kaljaansa. Humala humisi päässä, mutta ei sitä oikein huomattu, kai se oli siellä niin usein - ei enää vaan vierailevana tähtenä, vaan vakioesiintyjänä. Sitä oli hankala saada pois, aina joskus Louis yritti, mutta siihen se sitten jäikin. Mies kääntyi vähän ja jäi katselemaan ajatuksissaan ympärilleen, samalla kun kädet etsivät tupakka-askia, toisen pidellessä lasista kiinni. Kyllä Loukin joistain asioista osasi huolta pitää, tiedä minne se tuoppi siitä olisi kadonnut jos hän ei olisi pitänyt kiinni.

Christianilla oli pidemmän aikaa mennyt oikeasti hyvin. Niin hyvin, että hän olisi voinut juhlistaa sitä joka ikinen ilta etenkin Rasherasp Barissa, mutta rahatilanne ja toistaiseksi ilmestymistempun tehnyt omatunto ei sitä sallinut. Huumeet eivät olleet pyörineet kuvioissa pidempään aikaan ja hulluuskin alkoi helpottaa; tiedä sitten, vaikuttiko miehen asenteeseen lääkitys vai yksinkertaisesti huumeiden jättäminen. Oikeastaan sillä ei ollut mitään merkitystä, mistä moinen johtui, mutta ensimäistä kertaa pitkään aikaan Christian tunsi oikeasti elävänsä. Päivät eivät kuluneet enää samalla tavalla, ajantajun menettäneenä sohvalla istuen, kuolan valuessa pitkin poskea ja hiusten seistessä päässä pesemättöminä ja takkuisina.
Nyt Rasheraspin vakiokasvo oli päättänyt viettää iltansa kaljaa maistellen, vaikka harvemmin se pelkästään maisteluksi jäi. Usein illat venyivät pilkkuun asti ja aamulla herättiin niskat kipeinä eteisen lattialta tai olohuoneen sohvalta koiran vierestä. Joskus harvoin vieressä saattoi olla joku muukin heräilemässä, mutta harvemmin Christian sai houkuteltua ketään mukaansa - tai innostui itse lähtemään kenenkään matkaan.

Rasheraspin ovi tempaistiin auki, mustaan ja kilometrejä nähneeseen nahkatakkiin sonnustautuneen miehen astuessa baarin sisäpuolelle. Muutamat tutut nyökkäilivät tervehdykseksi ja Christian vastasi samalla tavalla, nykyään hän jopa muisti tuttunsa ja näiden nimet, eikä sekoittanut ihmisiä toisiinsa ja luullut näkevänsä näitä ensimäistä kertaa aina, kun jälleennäkemisen aika koitti.
"Pistä bisse", Christian lausahti istahtaessaan jakkaralle baaritiskin läheisyyteen. Vieressä käyskenteli tutunoloinen mies, mutta hetken aikaa kesti, ennen kuin hän sai tuon nimen päähänsä - Luigi... Ei... Lou? Joo. Lou se oli.
"Ei ole jätkää näkynyt vähään aikaan", Christian naurahti hyväntahtoisesti ja käänsi katseensa tuopistaan huolehtivaan mieheen.

// hyi samperi kun jäi lyhyeksi. seuraavaks tulee jotakin pidempää, nää ensimäiset vuorot on aina kamalia ainakin mun osalta:---D

Loun katse seisahtui hetkeksi jonnekin seinille samalla kun lasi vietiin huulille ja otettiin pitkä kulaus. Ulkona oli Lontoolaiseen tapaan vähän viileää ja se baarin tunkkainen ilma kera olutlasin lämmitti sopivasti. Parhaat päivänsä nähnyt farkkutakki kun ei sinällään tuulelta suojannut ja Lou oli tapellut koko viime viikon flunssansa kanssa. Kurkkukipu oli lähtenyt pullollisella Jamesonia, mutta nenä meinasi vuotaa välillä vieläkin. Flunssaisena krapula tuntui kaksi kertaa inhottavammalta - varsinkin kovemmin radalla oltua, aamulla pelotti lähinnä se ettei kuolisikaan. Lou hymähti itsekseen ja pyöritteli vähän päätään, kunnes lasia tyhjenneltiin taas vähän lisää. Miehellä ei ollut tietoa kellosta ja ei kai tarvinnutkaan, eihän hänellä koskaan ollut kiirettä minnekään. Ehkä korkeintaan pitämään seuraa Sputnikille, mutta kissa oli aika anteeksiantavainen jos vain ruokakuppi pysyi täytenä. Ja kyllähän se pysyi.

Joku istahti toiselle puolelle siihen baaritiskin läheisyyteen ja Lou heräsi mietteistään. Kun mies sitten kuuli itselleen osoitetut sanat verrattaen tutunkuuloisella äänellä, kääntyivät ruskeat ja melko seisovat silmät sille suunnalle. Christian. Loun nimimuisti oli surkea, mutta ei sentään aivan toivoton. Christianin hän ei ollutkaan törmännyt toviin, ei ainakaan muistanut.
"Katos moi. Niin, joo, mä oon tota... Ollu himassa ja vähän kipeenä ja muuta paskaa. Kauheen kylmä ja surkee lämmitys siinä kämpässä", hän selosti. Ajatukset kävivät vähän hitailla tässä olotilassa. Kasvoille nousi kuitenkin hassu virne. Lou oli iloinen seurasta, ei sitä liikaa hänelle tarjolla ollut - nytkään hän ei ollut seurustellut kuin kissan ja kitaransa kanssa viimepäivät. Noina sairauspäivinä humalassa paperille syntyneet laulunsanatkin olivat olleet niin surkeaa paskaa, ettei niitä ollut viitsinyt edes Sputnikille lukea, vaikka kissa oli suhteellisen epäkriittinen hänen touhujensa suhteen. Mies hymähti huvittuneena järjettömille ajatuksilleen - vaikka olihan se totta, mitä enemmän hän jumittui kotiinsa, sitä enemmän kissa alkoi tuntua kämppäkaverilta kuin lemmikiltä. Lou tarkasteli Christiania ja hörppäsi sitten kaljaansa. Leveä hymy ei lähtenyt väsyneiltä kasvoilta, vaan pysyi huulilla vähän typerästi, vaikka eihän mies sitä tajunnut.
"Nojoo, mut mitä jätkä? Iltaa istumassa vai ohikulkumatkalla?" hän esitti sitten vastakysymyksen hieman sammaltaen, mutta kuitenkin toverilliseen sävyyn antaen lasin nousta huulilleen.

[ mulla tönkköilee muutenvaan, mut alkukankeuden piikkiin joo :----) ]

Lou oli kuulemma ollut kipeänä, mikä ei näinä kylminä aikoina mikään ihme ollutkaan. Rashee Roadilla asuntojen taso vähän oli miten oli, joten lämmityksen reistailukaan ei tullut yllätyksenä - Christian kärsi ihan samasta ongelmasta, mutta ainakaan vielä hän ei ollut kovistellut vuokranantajaansa, saatika turvautunut omaisuutensa polttamiseen lämmönlähteenä.
"Aivan aivan... Jos et ole sattunut huomaamaan, Rasheella asunnot muistuttavat lähinnä rotanloukkuja - nekin ilman ylimääräisiä herkkuja ja olennaisimpia asioita", mies naurahti hyväntuulisesti ja kahmaisi tuopin otteeseensa saatuaan sen eteensä. Mallasjuomaa maistettiin ja kieltämättä se oli parempaa kuin yleensä, tai sitten hän vain kuvitteli niin - pitkän juomatauon jälkeen.
"Iltaa istumassa, mulla tosin illanistujaiset muuttuu harmittavan usein ohikulkumatkoiksi. Määränpäästä mä en koskaan tiedä etukäteen, mutta ei mulla kauhean montaa kertaa ole paska tuuri käynyt", Christian vitsaili ja laski tuoppinsa takaisin baaritiskille. Oli mukavaa nähdä vanhoja tuttuja pitkästä aikaa, vielä tällaisissa merkeissä. "Ajattelitko sä itse vetää Rasheraspissa apatiakännit vai jotakin muuta? ... Siitä on pitkä aika kun me ollaan yhdessä jouduttu viimeksi ongelmiin", mies lausahti selkeästi huvittuneena.

Jep, olihan siitä aikaa ja Christian tavallaan kaipasi ongelmia virkavallan kanssa. Muutenkin lainvastainen perseily oli viimeaikoina jäänyt vähemmälle ja edelleen Christian piti sitä parhaana tapana ilmaista itseään ja päästellä höyryjä pihalle. Hahhah, totta kai se oli myös viihdyttävää ja ennen kaikkea hauskaa - eihän sitä koskaan tiennyt, mitä kerrottavaa nuoremmille sukupolville tulisi jäämään yön tapahtumista. Kerran mies oli törmännyt baarissa erääseen puolituttuunsa, joka lupasi tarjota sitoumuksetta parin päivän ilmaiset viinat. Valmiiksi sopivissa laitamyötäisissä ollut Christian suostui epäilemättä ja parin päivän sekoilun jälkeen hän löysi itsensä Liverpoolin laitamilta, vieraasta kämpästä ja täysin vieraassa naisseurassa - vailla rihman kiertämää. Asiaa kerrottiin eteenpäin huhupuheina, mutta sen koommin hän ei ollut niiden iltojen isäntiä tai emäntiä tavannut. Ehkä myös parempi niin.

"Eiköhän me juoda vähän viskiä tän iloisen jälleennäkemisen kunniaksi?" Christian lausui virnistäen ja tilasi kaksi viskiä. "Mä tarjoan tämän", hän totesi Loulle ja oikeasti vilpitön hyväntuulisuus uhkui miehen olemuksesta. Antoi vanhan ja raihnaisen narkomaanin tarjota, vai eikö se ollut niin päin, että artisti maksaa?
Saatuaan viskin eteensä Christian tarttui lasiin ja tyhjensi sen kertaheitolla, edes vahva alkoholin katku ei saanut häntä irvistämään. Kun sitä oli juonut melkein kaikkea aina miedoista alkoholijuomista lähes lattianpesuaineisiin saakka, ei enää osannut hätkähtää viskiäkään, vaikka jonkun herkkäperseen naaman se olisikin saanut kirjaimellisesti norsunnäkkärille.
"Mites... Teetkö sä vielä musiikkia?", Christian kysäisi ja kääntyi istumaan puolittain toisen suuntaan.