Very bad drinks

//Vary & Chris tännepäin, pahoittelen heti aluks tätä tönkköä jaarittelua : D//

Annabel, joka tunnettiin tuttavallisemmin nimellä Dolly pyöritteli mietteliääni yhtä kultaisista hiussuortuvistaan, kun niin sanottu muistojen kultamaa valloitti hänen mielensä:
Dolly ja Celly - parhaat ystävät ja sisaret ikuisesti, he olivat julistaneet barbieleikkiensä lomasta. Lapsuus se oli ollut niin viatonta ja suloista aikaa. Silloin yhteenkuuluvuuden tunne sisaren kanssa oli ollut jotenkin ehdotonta. Myöhemmällä iällä paita ja peppu eivät tuntuneet löytävän sitä ehdotonta yhteenkuuluvuuden tunnetta enää millänsäkään. Oli alkanut tiivis kamppailu siitä kumpi perisi isän miljardöörifirman. Celly voitti, mutta Dolly nai sisarensa poikaystävän.
Annabel tuhahti ajatuksilleen, samaan aikaan kun hänen sisällään myllersi tunteiden hurrikaani. Monin tavoin hän kaipasi sisartaan, tämän suorapuheisuutta, pelotonta asennetta elämää ja vanhenemista kohtaa ja ennen kaikkea tukevaa olkapäätä. Se kaikki oli menetetty silloin kun Dolly oli värjännyt sisarensa hiukset pinkeiksi tämän nukkuessa. Tai kenties silloin kun hän oli vetänyt Cellyn hameen nilkkoihin ja kampannut tämän sitten kuralätäkköön. Tai ihan viimeistään silloin kun hän oli nainut sisarensa poikaystävän. Cellyn järkyttynyt ilme oli tuolloin tuntunut niin palkitsevalta, nyttemmin se kuvotti häntä.

Annabel huokaisi, potkaisi maassa makaavaa tupakan tumppia ja nojautui miljoonia maksaneen autonsa kylkeen, jota ei edes osannut itse ajaa. Hän oli maksanut pari kymppiä yhdelle nuorelle pojanklopille siitä, että tämä ajaisi hänet johonkin hyvään illanvietto paikkaan. Annabelin mielessä olivat pyörineet shampanjalasien kiivas kilinä ja kalliit porealtaat. Ilmiömäisesti tuon pojanklopin käsitys hyvästä illanvietto paikasta oli hyvin erillainen kuin Annabelin. Poika oli nimittäin ajanut hänet Rashee Roadille ja sitten livistänyt tiehensä.

Annabelillä oli siis kaksi vaihtoehtoa: joko yrittää metsästää itselleen uutta kuskia, tai lähteä viettämään iltaansa vähemmän miellyttävässä mestassa. Neiti valitsi vaihtoehdon kaksi, sillä hän halusi mitä ripeimmin karistaa epämiellyttävät muistot sisarestaan lasillisella tai parilla.
Hän tosin katui valintaansa heti poukkoillessaan baarissa vellovan epämiellyttävän ihmismassan välissä kohti baaritiskiä. Matkalla joku köriläs onnistui kaatamaan kaljaansa hänen arvokkaille kengilleen ja Dollyn onnistui hädin tuskin pidätyttää kiljaisunsa. Heti tiskille päästyään hän ryhtyi pelastamaan kenkiensä kärkiä nenäliinoin. Seuraavana vuorossa oli sanaharkka baarimikon kanssa, jossa kävi selville ettei kyseisestä baarista saanut mitään tasokasta juotavaa. Olisihan Dollyn pitänyt se muistaa, hän oli vieraillut tässä baarissa niinä muutamina kuolettavan tylsinä iltoina jolloin hänen aviomiehensä oli ollut matkoilla. Tosin miten hän olisi mitään voinut muistaa, sillä niinä kertoina hän oli ollut umpihumalassa ja herännyt aina jonkun ventovieraan viereltä seuraavana aamuna.
Dolly tuijotti eteensä asetettua lasillista ruskeanvihertävää mönjää, jota baarimikko kutsui termeillä tasokkain, hintavin ja nopeiten jalat alta vievä. Hän nipisti toisella kädellään nenäänsä, kuin olisi suorittamassa uimahyppyä, jottei joutuisi haistamaan lasista mahdollisesti kohoavaa epämiellyttävää tuoksua ja kippasi sitten sen sisällön antaumuksellisesti kurkustaan alas. Annabel joutui hetken räpyttelemään silmiään ja kakomaan kurkkuaan. “Mitään noin pahaa en ole juonut sitten yskänlääkkeen!”

// täältä tullaan ::--D Eikä toi mun silmään mitään tönkköä ollut :''3//

Christopher Kewan

Christopher ei ollut niinkään valitusmielessä päättänyt suunnata tietään Rasherasp baariin. Olihan hän ollut siellä muutaman kerran aikaisemminkin, mutta syynä oli joko tapaaminen tai vitutus. Tällä kertaa mies oli onnistunut yllättävältä asukiltaan pölläisemään puntia enemmän kuin muutaman.. Hyvä aika livistää ja käyttää ne rahat johonkin mukavempaan, kun mielialakin oli harvinaisen pirteä. Olisi turhaa odottaa Chrisiä selvinpäin takaisin. JOS hän edes menisi takaisin. Noh, miehen mieltä ei juurikaan mitkään seuraukset kaihertaneet hänen astuttuaan baariin, jossa tupakanhaju ja ihmistungos iski heti vastaan.

Hän olikin juonut jo muutaman kaljan, mutta se ei tuntunut vielä oikeastaan missään.. Se huono puoli tässä hommassa olikin. Chris kun oli suurikokoisempi, niin rahaakin kului enemmän jos halusi juoman vaikuttavan kunnolla. Pitäisikö siirtyä viskeihin? Olihan vankilassakin pyörinyt alkoholia järjettömillä prosentti määrillä, joten eiväthän nämä vielä mitään..
Niimpä mies oli juuri astelemassa takaisin tiskille, kun sattui tyrkkäisemään jotain kaljaa kantavaa miestä vieressään, joka taas kippaisi kaljansa nuoren neitosen kengille. Chris huomasi sen ja loikin omahyväisen virneen kasvoilleen, vaikka nainen itse ei tainnut tajuta sitä. Kappas. Mies pysähtyi paikalleen seuraten blondia naista sinisillä silmillään. Taisi olla kalliit kengät, voi voi.

Ensin Chris yhdisteli naikkosta tähän paikkaan ja lopputulos oli, että toinen ei tainnut olla ihan Rasheen väkeä? Tai mistä sitä tiesi, mutta tiskille tiensä löytänyt oli lievästi sanottuna hienohelman oloinen.. Näytti hinkkaavan rakkaita kenkiään ja sai Chrisin melkein nauramaan. Miehellä itsellään kun oli päällä kuluneet farkut, musta kireä t-paita, jonka päällä oli avonainen nahkatakki.
Hänpä päätti mennä tervehtimään ja mies tajusi jatkaa matkaansa tiskille, blondin luokse tottakai. Olihan naikkosella ulkonäkökin kohdillaan, joten miksi antaa jollekkin muulle mahdollisuutta ennättää ensin.

Istahtaessaan baaritiskin ääreen blondi juuri valitti yksänlääkkeen makuisesta drinkistään. Christopher kohotti aavistuksen kulmiaan katsahtaessaan tuota ns. yskänlääkettä.
"Ei tästä baarista koskaan tiiä, jos vaikka oliskin.", Chris virnisti nojautuessaan kyynärpäällään tiskin reunaan. Hänpäs aloitti kiltillä äänensävyllä. Ehkä muutama kalja oli sittenkin vaikuttanut vähän. Ja sai nähdä tajusiko toinen Christopherin olevan syypää noiden kenkien kaljaan dippaamisesta.
"Halvinta viskiä.", mies huikkasi baarimikolle nostaessaan etusormeaan. Toisella kädellään Chris kaivoi nahkatakin taskustaan rahat lätäten pöytään.
Halvintakaan viskiä ei voinut mahtavalla makuelämyksellä kehua.. Varsinkaan tämän paikan. Pian lasi tuli miehen eteen ja Chris kippisti ilmassa naikkoselle ennenkuin joi viskin melkein yhdellä kulauksella alas. Se siitä mausta.. Pohjalle jäi kuitenkin riittävästi vielä toiseen kulaukseen.
"Näin halpaa sä et kehtaa ees kattoa vai?", mies naurahti nojautuessaan kepeästi lähemmäs hienohelmaa. Niin siis viskistähän Chris puhui..

//Haha, no hyvä jos ei ollu : D //

Annabelin kauhistellessa luultavasti koko lyhyen elämänsä karmeinta drinkkiä, mies jota nainen ei ollut aikaisemmin noteerannut istahti hänen vierelleen tiskin ääreen ja kommentoi jotakin siihen suuntaan että kyseinen juoma olisi hyvinkin saattanut olla yskänlääkettä, tästä baaristahan ei koskaan tiennyt. Dolly hymähti tälle vastaukseksi, ei siksi etteikö hänellä olisi ollut mitään sanottavaa, vaan siksi että pelkäsi ruskeanvihertävän mönjän löytävän tiensä takaisin ulos jos hän uskaltautuisi avamaan suunsa. Juoma, jos sitä juomaksi saattoi edes kutsua, kupli ikävästi hänen kurkussaan ennen kuin suostui kokonaan laskeutumaan alaspäin. Kesti hetken ennen kuin epämukava olo alkoi haihtua ja Dolly vannoi hiljaa mielessään ettei enää ikinä joisi mitään mikä olisi vähintään yhtä epäilyttävän väristä.

Vasta nyt Annabel saattoi keskittyä johonkin muuhun, kuin juomansa aiheuttaneeseen hetkelliseen tukalaan oloon. Hän päätti luoda haravoivan katseen uuteen seuralaiseensa. Mies oli selvästi häntä vanhempi, ei kuitenkaan vanha, niin kuin hänen tukevahko viisikymppinen aviomiehensä, jolla oli herneen kokoiset aivot, sillä mies ei uskonut lehtilööppeihin nuoren vaimonsa uskottomuudesta vaan suorastaan söi valheita Dolly-pupusensa kämmeneltä. Mutta nyt Annabel ei halunnut ajatella tukevaa, viiksekästä aviomiestään, hänelle oli suotu jotain mitä hän tuijottelisi tänä iltana paljon mieluummin ja niin hän loi katseensa vaivihkaa takaisin vieressään istuvaan mieheen. Ihan kivan näköinen kaveri, tosin Dollyn täytyi tunnustaa itselleen että tyypissä oli jotain tiettyä vaaran uhkua. Ei ainakaan mikään tuttu ja turvallinen pohatta. Ajatus kutitti hänen suupieliään, mutta Dolly onnistui saamaan kasvolihaksensa kuriin ainakin melkein ajoissa.

Annabelin kääntäessä katseensa murheellisena töhryisiin kengän kärkiinsä, mies tilasi talon halvinta viskiä. Sana halvinta särähti neidon korvissa, tottakai, hänhän oli tottunut vain kaikkein kalleimpaan.
“Mulle kalleinta”, hän huikkasi, ehkä liioitellun omahyväisesti ja iski setelinsä pöytään. Lasi tyrkättiin hänen eteensä ja Annabel arvioi juoman värin kohtuullisen normaaliksi. Ainakaan tiedossa ei ollut mitään ruskeanvihertävää.
Mies hänen vieressään kulautti halpaa viskiään kurkustaan alas, nojautuen sitten lähemmäs, sanoen: “Näin halpaa sä et kehtaa ees kattoa vai?”
Dolly hypisteli omaa viskilasiaan kapeilla sormillaan ja nojautui sitten hänkin lähemmäs miestä, niin että heidän välillään oli vain muutamia vaivaisia senttejä.
“Mulle kelpaa vain kallein”, leveä virne kohosi neidon kasvoille ja samassa hän kohotti viskilasinsa huulilleen ja antoi kalliin nesteen virrata alas kurkustaan.

Vaaleaverikön ilmeestä kyllä näki, että ihme kun kurkkua kutkutteleva juoma oli mennyt edes alas. Chrisiä vain huvitti, sillä ensin hän mietti oliko neito koskaan mihinkään alkoholiin koskenutkaan? Tosin ei olisi varmaan tullut tähän baariin yksin jos olisi ensikertalainen.Taisi olla tosiaan kyse pelkästään siitä yksänlääke laadusta, mutta ei hän koskaan saanut vastausta puheisiinsa. Joku ujo tyyppi vai? Harmi vain, sillä aluksi nainen oli vaikuttanut Chrisin silmään aikamoiselta rääväsuulta...Ja yhtäkkiä naikkonen tilasikin sitä kalleinta viskiä. Christopherin ilme venähti vähän, sillä hän otti tuon haasteena sen lisäksi, että oli yllättynyt ensimmäisten sanojen merkityksestä. Lopulta mieskin irvisti nielaistuaan viskinsä, vielä yksi kulaus jäljellä.

Chrisin mielestä tämä homma alkoi vaikuttaa jopa mielenkiintoiselta vieressä istuvan nojautuessa itsekkin lähemmäs, eikä päinvastoin. Taisi olla sanojensa perusteella aika..hmm..rikaskin. Pukeutumisensa lisäksi tietenkin. Chris katsahti alemmas, kuin etsien katseellaan sitä lompakkoa.
"...Kalleinta viskiä tännekkin.", mies murahti baarimikolle kulauttaessaan edellisen lasinsa tyhjäksi. Hyvä on, sinne katoisivat nekin rahat kuin tuhka tuuleen. Christopher ei silti halunnut vaikuttaa siltä köyhimmältä vaihtoehdolta, vaikka tämän jälkeen hädintuskin jäisi penninpyörylääkään. Toivottavasti naikkosella nousisi helposti päähän niin voisi hankkia ovelasti tuon kautta. Chris virnisti itsekseen sille suunnitelmalleen saadessaan uuden lasin eteensä.
"Mulle kelpaa vaan se mikä näyttää ja maistuu parhaimmalta.", mies nuolaisi lasin reunaa, katse naisessa, ennenkuin otti varovaisemman hörpyn sen reunalta. Tottakai kallis viski piti juoda nauttien. Tämähän maistui jo rutkasti paremmalta kuin edellinen..

"Tollanen hienohelma päättäny tulla testaamaan varmaan koko Lontoon surkeimmat viskit. Ootko muka ihan varma, että parhaimmat kelpaa?", Chris mutisi mukamas ihmeissään, taas enemmän vieressä istuvaan päin kallistuneena. Toivottavasti baarimikko ei kuullut tuota, sillä tyyppi vaikutti aika ylpeältä surkeasta tarjonnastaan huolimatta. Christopher kuitenkin halusi päästä tähän paikkaan vielä uudelleen.

Annabel ei voinut estää tyytyväistä hymyä nousemasta huulilleen, kun mieskin päätti tilata talon kalleinta viskiä. Mahtoi moinen käydä kukkarolle, mutta hänen takiaan kannatti kyllä tuhlata. Lasillinen iskettiin miehen eteen, jolloin Annabel päätti hänkin lyödä uuden tilauksen pöytään: “Siideriä tällä kertaa, jotain kuivaa mieluiten.”
Kyllä siideriä, melkeinpä pirullista, Annabel ei voinut olla lyömättä voitonriemuista katsettaan mieheen, jonka oletti tottakai laskevan hänen nopean humaltumisensa varaan. Siiderillä se kävisi ikävä kyllä tuskallisen hitaasti.

Osittain nainen oli tietenkin tilannut siideriä myös sen takia, että hän tosiaan oli helposti humaltuvaa sorttia. Kahden paukun jälkeen oli parempi rauhoittaa hivenen tahtia, neiti kun ei pitänyt örveltävästä itsestään aivan niin paljon, että olisi sen puolen itsestään halunnut heti uudelle seuralaiselleen esitellä.
Miehen seuraavat sanat saivat naisen naurahtamaan kevyesti ja toteamaan: “Tai tuoksuu.” Hän kohotti siiderilasillisensa lähemmäs nenäänsä ja imi sen houkuttelevaa tuoksua sisäänsä, ennen kuin siemaisi drinkistään ihan pienen huikan vain.

Annebel oli juuri avaamassa suutaan vastatakseen, että tottakai hän oli varma että vain parhaimmat kelpasivat, ainakaan mitään muuta hän ei ollut valmis tunnustamaan, kun hänen kännykkänsä pirahti kiivaasti soimaan. Dolly avasi hätäisesti pienen käsilaukkunsa ja penkoi kyseisen vaaleanpunaisen kapistukseen esiin. Näytöllä vilkkui nimi Carl. Nainen kirosi hiljaa, ennen kuin vastasi puhelimeen kärsimättömällä äänellä: “No mitä nyt?”
Puhelimesta kajahti hänen korvaansa hänen aviomiehensä kiivas pihinä, eihän mies voinut olla kuulematta baarin taustamölyä ja oli tottakai huolissaan, että mitä jos sittenkin hänen rakas pikkuvaimonsa olikin hairahtanut anteeksiantomattomille poluille.
“Rauhoitu, oon Dianan juhlissa. Ne vain.. tuota ryöstäytyivät käsistä. Ja Carl oon sanonut sulle miljoonat kerrat etten ikinä pettäis sua. Montako kertaa se pitää vielä sanoa?” Sanan pettää- kohdalla Annabel tietysti madalsi huomattavasti ääntään, kaikkea ei sentään pitänyt kailottaa koko baarille.
Ja hänen sanojensa johdosta tottakai, niin kuin aina hänen miehensä leppyi hetkessä.
“Äläkä kutsu mua pupuseksi. Tiedät etten pidä siitä. Mutta nyt jos sopii, jatkan juttutuokiotani Dianan kanssa. Sillä on sydänsuruja ja se tarttee kiireesti apuani.”

Annebel paukautti luurinsa kiinni ja heitti puhelimensa takaisin käsilaukkuunsa. Muistutus Carlin olemassaolosta sai veren kuohumaan hänen suonissaan, hän ei todellakaan tiennyt montako viikkoa jaksaisi enää miehen vouhotusta.
“Taidan sittenkin ottaa jotain vahvempaa”, Annabel huudahti baarimikolle ja tyrkkäsi puoliksi juodun siiderinsä alas tiskiltä, niin että kellertävää nestettä lennähti jonkun tiskin vierellä möykänneen körilään kengille ja vähän housuillekin. Henkilö muistutti etäisesti samaa miestä, joka oli aikaisemmin kastellut Dollyn kengät kaljalla, naiselle oli aivain se ja sama oliko mies sama henkilö vai ei, pääasia oli että hän oli saanut kostonsa.

Chrisin suunnitelmat latistuivatkin miltei samantien vieressä istujan tilatessa siiderin.. Sillä nyt ei tulisi edes hirpakkaan. Mies vain mulkaisi naikkosen juomaa hörppiessä kallista viskiään. Saisi nähdä mihin sitä lopulta päädyttäisiin, mutta Chris ei ollut valmis tyytymään vain muutamaan kaljaan ja muutamaan viskiin. Olihan baari pullollaan muitakin höynäytettäviä, mutta mies oli nähtävästi pistänyt itselleen vähän haastettakin. Jos kerran rahatkaan eivät loppuisi kesken niin tuskin blondi edes huomaisi muutaman setelin katoamista ylimääräisiin juomiin. Toki humaltuminen auttaisi asiaan, mutta piti vain olla kärsivällinen... Jota Christopher ei ollut.

Hän ei ennättänyt saada edes vastausta kysymykseensä, kun naisen puhelin alkoi soida. Chrsi ärähti itsekseen. Hänen tuurillaan tällaiset tilanteet keskeyttivät aina joku hemmetin puhelimen pirinä. Mies oli tupannut hajoittamaan muutamankin seuralaisensa kännykän siitä hyvästä, mutta tälläkertaa suostui olla repimättä tuota ärsyttävää kapistusta. Sensijaan Christopher alkoi kuunnella mitä blondi puhui puhelimeensa.. Selvisipä lisää mielenkiintoisia asioita. Ensinnäkin nainen valehteli. Toisena, tuohan oli naimisissa. Olipas veden pitävä suhde ja puhelimen toisessapäässä olija näytti vielä nielevän koko sotkun.
Chris pärskähti lasiinsa estäen naurahduksensa, että viski tuli melkein nenästä ulos. Vai Dianalla sydän suruja.. Nainen sulki puhelimensa ja Christopher tietty taas kimpussa. "Ei näy sydänsuruista kärsivää Dianaa täällä.", mies paljasti itsensä kuuntelemisesta, vaikka varmasti muutama muukin oli kuullut tuon. Chris vain päätti puuttua asiaan.
"..Ja mä oon Chris.", hän pyöritti viskiä lasinsa pohjalla katsoen vaaleaverikön siiderin kohtaloa. Hah, heitti hukkaan tuollaiset! ..Tosin siirryttiin takaisin niihin vahvempiin juomiin, joten Chris ennätti saada virnettä takaisin kasvoilleen.

Harmivain, että köriläs jopa huomasi housujensa ja kenkiensä osittain kastuvan. Tyyppi näytti olevan kaiken lisäksi aikamoisessa humalassa, kuten moni muukin täällä. Christopher joi lasinsa tyhjäksi katsoen tuota miestä laiskasti, joka taas näytti siltä kuin olisi voinut repiä siiderin kipanneen naisen pään irti.. Vähintään. Niin Chris ainakin sen tulkitsi.
"Sun kaveris menee tuolla", Chris kohautti kulmiaan nyökäyttäen köriläästä sivulle päin saaden tyypin katseen kääntymään. Sen aikaa Christopher nousi baarijakkaralta ja kiersi blondin takaa, uhkaavasti toiselle puolelle. Chrispä sattui olemaan tyyppiä melkein päätä pitempi ja toinen mies joutuikin kohottamaan katsettaan ihan mukavasti ylöspäin.
"Hei. Täällä ei järjestetä nyt mitään tappeluja. Muuten lennätte täältä ulos niska perse otteella.", väliintulija loppujenlopuksi olikin baarimikko, kun kukaan ei ennättänyt edes valittaa mitään.. Christopher siristi silmiään ennenkuin kummatkin näyttivät luovuttavan asian kanssa ja niin hän päätyi taas naikkosen puoleen.
"Mm. Pelastin.", Chris virnisti ottaen tietty kaiken kunnian itselleen. Hän vilautti kieltään leikkisästi hampaidensa välistä katsahtaessaan merkitsevästi toisen juomaa.
"..Nii-in. Vähän vaan valehtelit paikasta. Onhan nää melkein kun teidän hienosto juhlat."

“Itseasiassa koko Dianaa ei oo olemassakaan”, Annabel totesi kuivasti naurahtaen, miehen todettua ettei tuota sydänsuruista kärsivää naikkosta täällä näkynyt. Miehen kommentti kuitenkin paljasti, että tämä oli selvästi kuunnellut hänen puheluaan.
Annabel siristi silmiään ja tokaisi mukamas närkästyneellä äänensävyllä: “Tiesitkös että on epäkohteliasta kuunnella toisten puheluita?” Ikään kuin hän olisi koskaan välittänyt siitä mikä oli kohteliasta ja mikä epäkohteliasta, saati sitten sulkenut uteliaat korvansa muiden keskusteluilta. Mies esitteli itsensä Chrisiksi ja Annabel päätteli sen olevan lyhynne jostakin pidemmästä Chris-alkuisesta nimestä. Ihan kiva nimi, ainakin se oli helppo muistaa.

“No Chris, mä oon Annabel, vaikka olisihan sun se pitänyt tietää”, Dolly sanoi samalla maistellen toisen nimeä. Niin, hänen mielestään jokaisen olisi kuulunut tietää kuka hän oli. Varsinkin nyt kun hänen kasvonsa olivat koristaneet erinäisten juorulehtien lööppejä otsikoin: Taas uusi syrjähyppy, vieläkö mr. Goyton menee lankaan? , Miss Ayres naimisissa jälleen! tai vastaavasti: Miljardöörin tytär Annabel Ayres ja ennätysnopea avioero!
Tottakai jokaisen olisi pitänyt tietää kuka hän oli, olihan hän miljardöörin tytär, ehtinyt solmia neljä avioliittoa ja erota kolme kertaa vaikka olikin vasta vähän päälle kaksikymppinen ja ennen kaikkea olihan hän Annabel Ayres ja jo se pelkästään teki hänestä erityisen.
“Mutta sano vaan Dolly”, hän lisäsi herätessään itserakkaasta maailmankuvastaan.

Dollyn kipattua siiderinsä sen yhden etäisesti kaljankaatajaa muistuttavan körilään päälle tilanne vaikutti hetken uhkavaalta. Annabel ei ollut tietenkään siideriä kipatessaan ajatellut tilannetta yhtään eteenpäin, kuten että tuo körilas voisi vaikka polttaa päreensä ja hakata hänen päänsä baaritiskiin. Dolly uskoi kuitenkin syvästi rahan houkutuksiin, ja jos tuo kyseinen köriläs päättäisi moisen aikeen toteuttaa niin hän usuttaisi tälle tukun seteleitä vaihtoehtoistoiminnaksi.
Chris kuitenki huikkasi köriläälle jotakin ja nousi sitten baarijakkaraltaan lähtien tätä kohti. Hetken Annabel ehti jo luulla, että tästä syttyisi tappelu, ennen kuin baarimikko puuttui peliin ja tilanne näytti rauhoittuvan. Hän tunsi melkeinpä pettymyksen aallon pyyhkäisevän lävitseen, hän olisi kyllä ihan mielellään katsellut kuinka Chris olisi piessyt tuon mahdollisen kaljankaatajakörilään. Annabel ei nimittäin ollut niitä naisia jotka kirkuivat kauhusta nähdessään väkivaltaa, hän kirkui vasta kun se kohdistui häneen itseensä.

Chris saapui takaisin paikalleen todeten pelastaneensa tilanteen. Annabel hymähti ja hänen olisi tehnyt mieli sanoa, että hänen rahantuputuskeinonsa olisivat varmasti tehonneet ainakin melkein yhtä hyvin, mutta hillitsi kielensä ja huikkasikin sen sijaan baarimikolle: “Laitappas pelastajalleni tulemaan tätä parasta viskiänne - mun piikkiin tietysti”, hän virnisti Chrisille, mies oli saanut ensimmäisen drinkkinsä hänen piikkiinsä, mihin mies oli luultavasti tähdännytkin. Raha ei ollut naiselle mikään ongelma, mutta seuraavan drinkin suhteen hän ei aikanut olla yhtä löysäkätinen.
Chris palasi takaisin hänen puhelinkeskusteluunsa, todeten että nainen oli vähän vain valehdellut olinpaikastaan, olivathan nämä melkein kuin hienostojuhlat. Annabel nauroi kevyesti ja siemaisi viskiään. “Pakkohan mun oli vähän valehdella. Totuuden kertominen olisi ollut sama kuin itsensä syöttäminen krokotiilille!”

Miehen kasvoja koristi varsin pirullinen hymy naikkosen toruessa mikä oli oikein ja mikä väärin, mutta eniten häntä huvitti puheet Dianan olemattomuudesta. Aika hyvä veto oikeastaan, mutta Christopher ei todellakaan myöntänyt sitä ääneen. Blondin loput puheet menivätkin suoraan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. "Hyvä kun kerroit.", Chris vastasi pirteällä äänensävyllä. Lisäksi olisi kai pitänyt olla nolona, että Chris ei ollit kuullut Annabelliksi esittäytyneestä henkilöstä ennestään. Mitään myöntymisen merkkejä miehestä ei huokunut, eikä oikein mitään sen suurempaa arvostustakaan. Christopher ei ollut sattunut lukemaan lööppejä, eikä ollut sen koommin ennättänytkään.. Ei hän ole ollut koko maassa vielä tarpeeksi pitkään, että olisi onnistunut sisäistämään sen menon. Ehkä mies oli Annabellin kasvot jossain nähnyt, muttei valitettavasti tullut mieleen.
"Okei, Dolly", Christopher toisti heti perään.

Pienen välikahakan jälkeen ei näyttänyt Dolly olevan moksiskaan. Eihän kukaan ollut edes koskenut kehenkään ja nyrkkien lentemiseltä oltiin säästytty, vaikkei Chriskään olisi välttämättä pistänyt tappelua pahakseen. Naikkosesta ei silti tiennyt olisiko tuo juossut karkuun ja Chris olisi joutunut etsimään uuden kohteen.. Luutavasti vähemmän rikkaan. Sitten tähänkin asti pääseminen olisi mennyt ihan hukkaan, joten parempi näin. Sitäpaitsi se ah-pelastava-prinssi – taktiikka toimi usein melkoisen hyvin.. Jospa nytkin?

Ja tadah, Dolly tilasi drinkin.. Chrisille. Mies väläytti hetkessä leveämmän hymyn ajatellessaan, että oli voittanut ensimmäisen erän, tai siis omalla sarakkeellaan tämä oli ensimmäinen. Mukamas yllättynyt.
"Kuulostaa hyvältä.", Christopher naurahti tyytyväisenä saadessaan sitä harvinaisen hyvää viskiä eteensä. Hän kippisti taas ilmassa ennenkuin otti hörpyn lasinsa reunalta. Samalla Dolly puhui syitä valehtelemiseen. Se oli hyvä taito.. Huijaamisen lisäksi. Niillä keinoilla pääsi vaikka minne.
"Pitää vaan osata olla jäämättä kiinni.", Chris totesi pyöritellessään viskiä lasissaan, tai siis Dollyn laskuun menneessä lasissa. Oi kyllä, mies oli hankkimassa itselleen vielä lisää näitä. Christopher köhäisi ja laski lasin pöytään. Olihan hänellä jo muutama juoma mennyt alas, joten eiköhän alkaisi päässä jo hiljalleen tuntumaan? Katsoo nyt. Puheet vain saattoivat mennä minne sattuu, mutta sehän oli vasta alkua.
"Mistä mun pitäis muka tuntee sut?", Chris kysyi katse Dollyssa samalla vetäessään nahkatakkiaan pois päältään. Täällä oli tosiaan lievästi tunkkainen ilma ja sitämyöten alkoi olla kuumakin ihmisten määrän tupakansavun vuoksi. Hän laski takkinsa tiskin reunalle ja käsi oli pian napannut viskilasin takaisin.

Annabel lipitti hiljalleen omaa viskiään, nesteen pinta tuskin laski havaittavasti senttiäkään, mutta nainen oli päättänyt olla humaltumatta ihan vielä. Hän kyllä tiesi että parin uuden viskilasillisen jälkeen hän olisi valmis tarjoamaan vaikka koko baarille kierroksen omaan piikkiinsä, ja sitä iloa hän ei halunnut Chrisille vielä antaa.
Taktikointia, Annabel piti tätä kuin pienenä pelinä jota hän tottakai itse kuningattarena hallitsi, eikä hän vielä ollut valmis luovuttamaan pelinohjaksia Chrisille, mikä selkokielellä merkitsi uusien drinkkien ostamista. Se olisi ikään kuin tappio, ja ikävä kyllä tällä neitisellä oli erityisen kova kilpailuvietti. Hän antoi erilaisten suunnitelmien kyhäytyä mielessään ja hienoinen hymynkare yritti löytää paikkaansa hänen kasvoiltaan.

“Pitäs vaan osata olla jäämättä kiinni”, Chrisin toteumus sai Annabelin palautumaan takaisin ihmisten ilmoille ajatustensa lomasta.
“Ymm”, hän hymähti ja antoi menneiden tapahtumien kelautua takaisin mieleensä.
Carl Gilbert Goyton oli viidenkymmenen, viiksekäs ja hyvin, hyvin intohimoinen. Juuri sellainen mies, jota oli helppo huiputtaa. Annabel muisti ne jokaiset illat jolloin hänen miehensä oli palannut työmatkoiltaan uusin juorulehti kourassaan. Ovi oli paiskautunut auki ja ensimmäinen sana joka miehen suusta lähti ilmaa rauskauttamaan oli: “Lutka!” ja siinä samassa herra Goytonin käsivarsi olikin iskeytynyt Annabelin kasvoihin. “Olet sitten rietastellut baareissa ja peräti kolmen miehen kanssa, kolmen! Tiedätkö miksi sellaisia naisia kutsutaan? Lutka, se sinä olet!” Uusi isku Annabelin kasvoille ja hän kyyristyi maahan, itkien tietysti. Ei sillä etteikö hänellä olisi ollut kanttia tapella vastaan, itkeminen oli osa esitystä. Ja niin Annabel loi kyyneleiten silmiensä lomasta sen kirotun koirapentu- katseensa ja vikisi särkyvällä äänellään: “Mutta Carl-kulta, enhän mä olisi sua voinut pettää! Kukaan ei viehätä mua yhtä paljon.” Tässä vaiheessa Carl-kulta sipaisi itsetyytyväisen oloisena lihavaa olemustaan ja oli valmis uskomaan mitä vain hänen pikkupupusensa sanoisikaan.
Annabel selitti ilkeiden lehtimiesten kiusaavan häntä ja levittelevän perättömiä juoruja, purskahtaen tietysti selitystensä lomasta raikuvaan itkuun. Ja ainut mitä Carl osasi sanoa oli: “Älähän nyt, Dolly pupuseni!”
Ja niin Dolly pupunen sai kymppitonnin maksaneen timanttiriipuksensa lohdukkeeksi lehtimiesten kiusakohteeksi joutumisesta. Ja niin kuin Dolly oli aavistellutkin Carl oli juuri sellainen mies, jota oli helppo huiputtaa.

Annabel hypisteli tuota kyseenomaista riipusta itseensä tyytyväisenoloisena ja päätti jatkaa aikaisempaa keskustelunaihetta muullakin, kuin sanalla ymm.
“Ei kiinni jääminen ole se juttu, vaan se kuinka hyvin puhuu ittensä pussista”, hän naurahti ja päästi irti kalliista korustaan, antaen sen valahtaa takaisin kaulalle, minkä jälkeen hän jatkoi jälleen viskilasinsa lipitystä.
Kun mies sitten kysyi mistä tämän olisi muka pitänyt hänet tuntea, Dollyn sisällä kuohahti hetkellinen tunnekuohu. Hän puri varovaisesti huultaan hillitäkseen itsensä, tajuten että hiljaisesta lipittelystään huolimatta alkoholi alkoi pikku hiljaa vaikuttaa, mitä ainakin voimakkaasta tunnekuohusta oli pääteltävistä.
“Nääh, ei mistään. Olin melkein unohtaa että nyt ei olla kotipuolessa”, hän totesi lämpimästi hymyillen, vaikka oikeasti hän oli pettynyt toisen tietämättömyydestä. Dolly oli viettänyt niin paljon aikaa Yellow avenuella, että oli melkein tottunut esittelyiden tarpeettomuuteen. Närkästys katosi kuitenkin nopeasti, kun Dolly havaitsi tunnistamattomuuden hyötypuolet. Toinen ei siis tiennyt hänestä yhtikäs mitään.

Chris sai vain hymähdyksen vastaukseksi sanoihinsa, eikä mies oikeastaan sen enempää odottanutkaan. Hän tutkaili Dollya kuin haukka katseellan naisen lipitellessä omaa juomaansa rutkasti kevyemmällä kädellä kuin Chris. Mies lipaisi huuliaan ärsyyntyen tähän hiljaisuuteen. Ei hän tiennyt mitä Dollyn mielessä pyöri, mutta halusi silti kuulla jotain muutakin kuin hiljaisuutta heidän välillään. Blondin juomakin katosi miehen mielestä aivan liian hitaasti. Seuraavaa kierrosta hän saisi odottaa koko loppu yön..

Chris heräsi jostain koomastaan Dollyn yhtäkkiä jatkaessaan vielä edellistä puheenaihetta. Nyt mies oli se joka hymähti. Ei nainen silti paremmaksi pistänyt.. Christopher mielestä ainakaan. "Riippuu tilanteesta.", mies tokaisi. Tosiaan, mitä sitten kun poliisit olivat saaneet kiinni? Ei siinä enää pussista puhuminen auttanut, vaikka kuinka koetti. Aina oli joku ylimääräinen joka vasikoi ja jotkut todisteet puhuivat puolestaan, vaikka tuskin Dolly ajatteli ihan sellaiselta kantilta. Christopher joutui harmikseen pysymään hiljaa noiden sanojensa jälkeen. Ei kannattanut antaa mitään ylimääräisiä epäilyjä. Niimpä mies ovelasti vaihtoi puheenaihetta, johon ei saanut mitään sen kummempaa vastausta.. Kyllä naisen ehkä liioitellunkin ylpeästä olemuksesta huomasi, että kaikkien pitäisi tuntea toinen.
"Älä selitä.", Chris töksäyttikin ottaessaan mahdollisimman varovaisen huikan lasistaan. Kannatti pitää pohjia niin pitkään, kun olisi varmistunut seuraavasta. Tai sitten mies joutuisi pöllimän Dollylta.

"Hm. Ehkä mä tunnekin sut.", Chris sanoi hetken mukamas mietteliään ilmeensä jälkeen. Ei hän oikeasti tuntenut vieläkään, muttah.. Kokeilipahan vain. Mies nojautui taas kerran lähemmäs Dollya tutkaillen naista turhankin läpitunkevasti, saatuaan hyvän tekosyyn siihen.
"Ainahan mä voin valehdella. Ehkä oon täällä vaan sentakia, että voin kertoa sun miehelles mitä oikeesti teet. Taaai.. Ehkä mut on palkattu tappamaan sut ja pöllimään rahat?", Christopher selitteli viekottelevalla äänensävyllä, samalla sipaistessaan Dollyn kaulassa olevaa selvästi kallista riipusta mitä naikkonen oli äsken itse hypistellyt. Sanojensa jälkeen mies virnisti voittoisasti.
Hänen mielestään Dolly yritti liikaa pyrkiä Chrisin arvomaailmassa ylemmäs, joten mies päätti korjata asiaa. Tosin Christopherin ääni pysyi myös huvittuneena, joten sanat pistäisivät edes miettimään hetkeksi? Sai nähdä.

//Jos koskaan niin nyt tuli tönkköä! Syytän telkkaria joka vei mun ajatukset useesti muualle : D//

”Älä selitä.” Miehen sanat saivat Annabelin kääntämään yllättyneenä päätään.
Näkikö toinen hänen lävitseen vaikka hän olikin omasta mielestään mitä taidokkaimmin peittänyt pettymyksensä ja teeskennellyt mitä aidointa lämpimää hymyään? Annabel mutristi huultaan tyytymättömänä, harvat ihmiset osasivat lukea häntä ja kun joku sitten osasi se ärsytti häntä tavalla jota Annabel ei osannut selittää.

Dolly ei kyennyt estämään ilmettään kirkastumasta, kun mies näytti hetken pohtivan että ehkä tämä sittenkin tuntisi hänet. Hymy kutitteli hänen suupieliään ja silmät saivat uutta loistetta. Niin, Annabel piti siitä että ihmiset tunsivat hänet ja kaikkein eniten hän nautti siitä että sai olla huomionkeskipisteenä. Chris nojautui lähemmäs tutkaillakseen häntä. Annabel odotti melkeinpä henkeä haukkoen sitä hetkeä, jolloin Chris julistaisi kovaan ääneen: ”Nyt tiedän, olet se miljardöörin tytär!”, jolloin useat päät kääntyisivät baarissa tuijottamaan häntä kovaan ääneen henkäisten, mutta sen sijaan mies sanoikin jotain muuta ja Annabel sai nielaista pettymyksensä.

Kesti hetken ennen kuin miehen sanat iskeytyivät hänen tajuntaansa: jotain valehtelusta, tappamisesta ja rahojen pöllimisestä. Sanat saivat kuitenkin Dollyn hymyn vain kohoamaan entistä korkeammalle. Mies sipaisi hänen kaulassaan riippuvaa koruaan ja sei Dollyn rypistämään otsaansa. Hänellä alkoi olla sellainen kutina, että mies oli pääsemässä niskan päälle ja se oli tunne joka oli hänelle täysin vieras. Varsinkin viimeaikoina nainen oli tottunut siihen, että miehet kiemurtelivat hänen jaloissaan ja lähettelivät kukkia, hän oli se joka määräsi. Jo hivenen humaltunut hymy viipyi yhä neidon kasvoilla, kun hänkin nojautui täysin huomaattaan lähemmäs toista.
”Enpä usko. Carl luottaa muhun kuin kala veteen ja jos sä oisit halunnut pölliä mun rahat sä oisit tehnyt sen jo”, Dolly spekuloi ja katsahti toiseen huvittuneena. ”Kyllä mä huomaan ettet sä mua tunnista, mutta ehkä ihan hyvä vaan niin”, hän tuhahti ja kulautti lipittämänsä viskin vihdoinkin tyhjäksi.

// Haha, ei mitään ::''D //

Chris näki Dollyn kasvoilla sellaisen ilmeen, mitä olisi voinut kuvitella näkevän pikkulapsilla valitsemassa jotain..hm.. karkkia. Mitä lie pikkulapset söivätkään? Mies ei silti sanonut sitä mitä naikkonen olisi luutavasti halunnut kuulla eniten. Kyllä hän osasi laskea yksi plus yksi.. Dolly oli rikas eikä tuon varmasti kuulunut olla täällä. Kaikenlisäksi Chrisin pitäisi muka tietää tuosta.
Silti Christopheria ärsytti, vaikka hän ei näyttänytkään sitä. Hymy ei kadonnutkaan sekuntissa Dollyn kasvoilta pienten pelottelujen seurauksena, vaikka mies olisi ajatellut niin käyvän. Kaiken olisi pitänyt mennä kuten hän oli suunnitellut. Naikkonen taisi olla ihan jotain muuta mitä Chris ajatteli tuon olevan... Tai alkoholin vikahan se vain. Mies ei siirtynyt milliäkään kauemmas, vaan odotti Dollylta jotain vastaväitteitäkin jos ei kerran muuta. Chrisin ilme oli muuttunut totiseksi.

Naisen sanat saivatkin miehen kohauttamaan kulmiaan. Yhtäkkiä hän nauroikin hetken ja pudisti päätään juodessaan omankin lasinsa tyhjäksi. Nyt alkoi selvästi Annabelilla nousemaan päähän, joten voisi koettaa onneaan. Chriskin pienoisessa hirpakassa, mutta mitäänhän ei oltu vielä ratkaistu. Mies nojautui uudelleen naista kohti, melkein toinen kyynärpää Dollyn edessä. Siniset silmät loivat ilkikurisen katseen Dollyn kasvoihin.
"No.. Mä en oo nopee ryöstäjä. Katos, eka sun pitää tutustua kunnolla siihen tyyppiin ja voittaa se ja sen luottamus sun puolelle. Sitten voi ottaa rahat iiihan rauhassa ja häipyä.", Chris selitteli strategioitaan ja nosti naikkosen tyhjää lasia katsoakseen sen pohjaa. Tottakai tuo olisi luutavasti aika toimivakin..Ja käytetty. Harmivain, että mies kertoi sen, mutta eihän hän ollut ryöstämässä Annabellia sillä tavalla. Naikkonen näkisi sen myöhemmin laskustaan.
"Mut...", hän käänsi lasin ylösalaisin, mutta pöydälle valui vain tippa.
"..Mä voin tehä sen myöhemmin jos tilaat vielä drinkit.", Chris virnisti. Ai että hän oli mielestään ovela.

//Ja tönköllälinjalla jatketaan, mutta eiköhä tää täst : D//

Annabel tarkkaili Chrisin totiseksi muuttunutta ilmettä. Toinen oli varmaankin olettanut hänen hymynsä hyytyvän ryöstö ja tappo puheidensa johdosta, mutta naisen hymy ei ollut hyytynyt, päinvastoin: se oli kohonnut. Annabel ei osannut itsekkään selittää miksi, mutta kaikenlaiset hämärähommat olivat aina kiehtoneet häntä. Tuskin tosin kiehtoisivat enää sen jälkeen, kun joutuisi oikeasti sekoitutetuksi johonkin sellaiseen. Tällä hetkellä Annabel ei kuitenkaan voinut kuin pähkäillä, että heillä kahdella taisi olla täysin erilaiset arvomaailmat. Chris taisi selvästi haluta olla tilanteen herra aivan yhtä paljon kuin Annabelkin, eikä nainen voinut olla pohtimatta että heillä saattaisi mennä sukset hyvinkin ristiin jossain vaiheessa iltaa. Jos ei muuta niin ainakin jotakin mielenkiintoista tästä olisi luvassa.

Hänen sanansa saivat miehen kuitenkin nauramaan, eikä Annabelkään kyennyt täysin nauruhermojaan tukahduttumaan. Chris nojautui uudemman kerran häntä kohti, eikä Dolly voinut olla huomaamatta toisen ilkikurista katsetta. Annabel siristi silmiään mukamas närkästyneenä. Seuraavaksi hän sai kuulla, että mies olikin hidas ryöstäjä. Tämä tutustui ensin uhriinsa, ansaitsi sitten uhrin luottamuksen minkä jälkeen otti rahat ja häipyi.
“Harmi vaan, että menit lipsauttamaan ton, nyt se ei enää onnistu kun mä tiedän sun aikeet”, hän virnisti ja nojautui vuorostaan aavistuksen verran taaksepäin, ikään kuin toista kiusoitellakseen.

Miehen seuraavat sanat palauttivat jälleen hymyn naisen kasvoille. Vai halusi mies drinkin, sellaisen hän myös saisi. Annabel nojautui tiskin päälle huhuillakseen baarimikkoa. “Mulle vielä samanlainen, ja sit tälle herralle tässä sellanen yskänlääkedrinkki”, Dollyn kasvoille kohosi ilkikurinen virnistys. Hän melkein jo tunsi voittavansa tämän erän. Uusi viskilasillinen laskettiin hänen eteensä ja Dolly sieppasi sen heti käteensä, törkäten sitten ruskeanvihertävää tilaamaansa mönjää lähemmäs Chrisiä ja kohottaen sitten leveästi hymyillen omaa drinkkiään, mulkaisten vielä merkitsevästi Chrisin uuteen herkkuun, sanoen: “Kippistetäänkö?”

// kyllä se siitä >|D //

Vieläkin ovelampaa. Dolly luuli tosiaan, että Chrisin suunnitelma oli niinkin yksinkertainen. Kannatti uskotella toista ja tehdä toista... "Hups.", mies myhisi silti syyttömästi. Chris ainakin sanoi suoraan mitä halusi. Niin hän teki miltei aina kun oli aivan varma jostain.. Ja Christopherhan tuppasi mielestään olevan aina varma kaikesta. Tosin kiertely oli joskus hauskempaa ja tuskastuttaa toinen osapuoli melkeinpä hermostumisen partaalle.

Annabel ei kuitenkaan näyttänyt olevan mitään uutta drinkkiä vastaan ja mies suoristi selkänsä ajatellessaan voittaneen seuraavankin erän.. Dolly silti tilasi sitä yksänlääkettä. Chris katsahti naikkosta kulmat arvistuksen kurtussa, mutta hymy silti kasvoillaan. Sitä yskänlääkettä? Kyseinen juomahan oli näyttänyt harvinaisen ällöttävältä.. Vahvaa ainakin.
Chris katsoikin seuraavaksi eteen ilmestyvää lasiaan. Hän oli sentään saanut sen drinkin, joten ei varmasti näyttäisi ettei pitäisi juomasta, jos edes maistuisi pahalle..
"Kippis. Hmm.. Kalliille yskänlääkkeelle.", Christoper oli nostanut lasin myöntyen kippistykseen ja kilautti sen kevyesti Dollyn lasiin. Nainen oli itselleen ottanut viskin.. Epäreilua. Mies katsahti toisen lasissa loiskahtavaa juomaa kippistäessään ennenkuin otti kunnon hörppäisyn tuota kirottua juomaansa. Irvistys kohosi heti kasvoille kirpeydestä ja happamuudesta johtuen..
"Mitä pilalle mennyttä konjakkia tää on..", Chris yskäisi perään laskiessaan lasin pöydälle. Hän yskäisi vielä uudelleenkin. Kieltämättä oli hankalaa olla näyttämättä, että tämä ei ollut mikään järin makuhermoja hivelevä elämys, mutta juomahan oli ollut kalleinta koko baarissa.
"Menettelee", mies totesi lopulta ottaen neutraalin ilmeen kasvoilleen väkisin.

Hän katsahti uudelleen Dollyn lasia, selvästi suunnitelma mielessään. Nytpä rupeaisi oikeaksi varkaaksi..
"Mä tässä mietin pitäskö mun ottaa sittenkin mun rikollinen suunnitelma B käytäntöön..", Chris totesi hitaasti käden mennessä vaivihkaa lähemmäs Annabellin lasia, samalla kasvojen löytäessä tiensä lähemmäs naisen kasvoja. Koetti viedä huomion tuosta juomasta.
"..Sun ei pitäis huomata mitään.", hän virnuili koettaessaan napata Dollyn viskilasia saadakseen siitä hörpyn.

Pahus… hänhän alkoi jo humaltua, hyvää tahtia vieläpä. Annabel kirosi hiljaa mielessään sitä miten oli antanut itsensä ajautua tähän jamaan ja etenkin näin nopeasti. Nainen rypisti otsaansa ja yritti muistaa montako drinkkiä oli tämän illan aikana ehtinyt jo kaatamaan alas kurkustaan. Yksi, kaksi, kolme, hän oli juonut nuo kyseiset shamppanjalasilliset illanistujaisissa ystävättärellään ennen kuin oli lähtenyt tätä kohtalokasta baaria kohti. Tosin noista lasillisista täytyi olla aikaa jo tunteja. Neljä, viisi, kuusi, oliko tämä tosiaan jo hänen kolmas viskilasillisensa? Minne oli jäänyt se siiderilinja, johon hän aina niin syvästi luotti? Pahuksen Carl oli saanut hänet kärttyisäksi puhelinsoitollaan ja samalla hetkauttanut hänet pois siiderilinjaltaan.

Annabel yritti taistella humaltumisen tunnetta vastaan, se oli vaikeampaa kuin hän oli osannut kuvitellakaan, miten ihanaa olisikaan ollut vain antautua tuolle kyseiselle tunteelle, mutta Annabelillä oli myös muita päämääriä, joihin ikävä kyllä humaltuminen ei tällä hetkellä kuulunut.
He kilisyttivät lasinsa yhteen ja Dolly keskittyi tarkkailemaan miehen reaktiota, kun tuo kittasi kallista yskänlääkettä alas kurkustaan. Eikä nainen tietenkään voinut olla virnistämättä vahingoniloisesti, kun miehen suu vääntyi irveeseen. Juoman täytyi olla todella pahaa, kun Chrisinkään makuhermot eivät sitä sulattaneet.
Lopulta mies sai kuitenkin ilmeensä kuriin ja onnistui vielä toteamaan, että juoma menetteli. Annabel pudisteli huvittuneena päätään ja kohotti sitten kulmiaan.
“Ai menettelee? Siinä tapauksessa juo toki loputkin”, hän sanoi ja väläytti toiselle enkelinhymynsä. “Ja kun se on juotu, voin toki tilata sulle uuden.”

Annabelin ajatukset hairahtivat hetkeksi omiin humaltuviin maailmoihinsa ja kun Chris sitten jälleen avasi suunsa, sanoi jotakin suunnitelmasta B, hän vasta hätkähti täysin hereille. Hetken hänen täytyi koota ajatuksiaan, milloin Chrisin kasvot olivat ilmestyneet niin lähelle ja mitä hänen ei pitäisi huomata? Annabelin suu loksahti auki ja hän tuijotti Chrisiä selvästi hämmentyneenä, ajatuksiaan yhä kooten, eikä hänen huomionsa todellakaan ollut sillä hetkelllä kiinnittynyt tiskillä komeilevaan viskilasiinsa. Annabel ravisti päätään ja terästäytyi sitten, siristäen uhittelevasti silmiään. “Ja mitä mun ei pitäisi huomata?”

Christopher ei sen liiemmin ajatellut halusiko Dolly tulla humalaan vai ei. Miehen kannalta se oli parempi, tottakai, joten humaltumisen kannalla hän pysyisikin. Sitäpaitsi oli tylsää juoda yksin. Eikä Chris todellakaan ollut aikeissa juoda enempää Dollyn ostamaa yskänlääke juomaa, vaikka joikin nyt melkoisen humalahakuisesti ja blondi oli vieläpä tarjoutunut ostamaan seuraavankin erän. Mies kuitenkin halusi nauttia siitä mitä suuhunsa pisti ja naikkosen juoma oli juuri sitä mitä Chris halusi.
Hän huomasi puheensa suunnitelmasta B onnistuvan hämäyksessä täydellisesti, sillä Dolly näytti kovin hämmentyneeltä, jopa hämmentyneemmältä mitä Christopher oli ajatellut. Mitäpä siitä, koska mies sai naisen lasin juuri hyppysiinsä ennen Dollyn kysymystä.
"Huomata tätä.", Christopher virnisti voittoisasti blondin viskilasia näyttäen, hörppäisten sen reunalta kunnolla sanojensa perään. Hah, mies oli taas iskenyt kuin kulman takaa ja voitti tämänkin erän.

Päässä alkoi tuntua vähitellen vain enemmän ja järkevä ajattelu heitettiin pusikkoon, jos sitä koskaan oli edes ollutkaan. Niiden kierojen suunnitelmien tekeminen hidastuisi, mutta tuskin niitä enää tarvittaisi... niin paljoa ainakaan.
"Sä voit juoda tota yskänlääkettä, tai tilata kummallekkin uudet viskit", Chris painotti viimeistä sanaansa vieden käteen saaneen lasinsa kiusoitellen Dollyn nenän alle, että nainen saisi haistella viskiään. Senverran napakassa otteessa lasi pysyi, että blondi ei saisi hörppyä. Käsi löysi lohduttavasti Dollyn selälle ja mies loihti taas omahyväisen virneen kasvoilleen tietämättä sille täysin syytäkään.
"Hupsista. Niiijoo, sullahan oli jo mies odottelmassa kotona. Nyyyt tajusin ton sun hämmentyneen ilmeen.", Christopher melkeinpä nauroi, sillä muisti sen puhelun vieläkin.. Hyvän aiheen sai kiusata, eikä mies siirtynyt kauemmaksikaan. Hän halusi lisää viskiä.

Dolly katsoi typertyneenä miehen käteen ajautunutta viskilasiaan, josta toinen virneen kera otti kunnon hörppäisyn. Annabelin olisi tehnyt mieli kirkaista pettymyksestä, kuinka hänen huomiokykynsä olikaan herpaantunut tälla tavalla? Kilpailuvietti sen kuin kasvoi hänen sisällään, Annabel kun ei ollut tottunut häviämään. Mitään hän ei janonnut yhtä paljon kuin voittoa ja sen mukanaan tuomaa voitonhuumaa, jossa hän kylpi ehkä liiankin usein. Mutta mitä tuli niihin harvoihin kertoihin jolloin neiti oli kärsinyt tappion? Tappio oli sana, joka ei kuullunut hänen sanavarastoonsa, jos neiti joskus oli häviölle joutunut ainakaan hän ei myöntänyt sitä. Ja yleensä hän voitti viimeistään silloin, kun toteutti viheliään kostonsa.
Nyt Annabel kuitenkin hillitsi kielensä, ja täten myös pettymyksen kirkaisunsa ja sai kuin saikin vedettyä kasvoilleen huvittuneen virnistyksen. “Ovelaa”, hän totesi toiselle ja tuijotti hivenen kaipaavasti omaa viskilasiaan. “Harmi vaan, että tuokin nautinto on pian lopussa”, ja tällä kertaa voitokasvirne Dollyn kasvoilla oli täysin aito. Niin, ei kauakaan ja tuokin lasillinen olisi lopussa, jäljellä olisi vain yskänlääkelitku.

“Sä voit juoda tota yskänlääketttä, tai tilata kummallekkin uudet viskit”, Chris sanoi viimeistä sanaansa painottaen ja viskilasi oli ilmestynyt hänen nenänsä alle, varsin kiusoittelavasti. Lasi oli kuitenkin tukevasti miehen otteessa ja vaikka Dollyn olisi tehnyt mieli repiä viski takaisin itselleen miehen otteesta, hän oli enemmän kuin varma että moisessa taistossa voitto kallistuisi kuitenkin Chrisin puolelle. Parempi jättää edes yrittämättä, Dollyhan ei tuollaista tappion tahraa halunnut itselleen hankkia.
“Väärin. Sä juot ensin yskänlääkkeen loppuun ja sitten vasta tilaan sulle uuden viskin”, hän totesi haastavasti ja jatkoi sitten: “Mun tapoihin ei nimmittäin kuulu ostaa uutta ennen kuin vanha on käytetty loppuun”, hän virnisti sanoilleen, jotka olivat täyttä puppua tietenkin. Dollyhan tuhlasi hulppeaa omaisuuttaan täysin ruokottamasti, välittämättä oliko hänellä viisikymmentä käyttämätöntä hattua kotona jo valmiiksi odottamassa vaiko ei.
Miehen käsi lepäsi mukamas lohduttavasti hänen selällään, vaikka Dollystä se oli kaikkea muuta kuin lohduttavaa. Chris kehtasi vieläpä kommentoida hänen hämmentynyttä ilmettään ja liittää sen hänen aviomieheensä. Aina kun Carl otettiin puheeksi Dolly tulistui. Hänen silmissään välähti jotakin liekö kiukkua, kun hän avasi hitaasti suunsa ja tiuskaisi: “ Ei se ole kotona, ja hyvä niin.”
Dolly veti baarin ei niin raikasta ilmaa keuhkoihinsa ja rauhoittui sitten. Carlin ajatteleminenkin sai hänet nykyään pahalle tuulelle.

Tämä kyllä oli ovelaa. Koko peli oli pelkkää huijausta ja toisen huomion viemistä. Se nähtävästi toimi Dollyyn mainiosti, mutta mies ei tietenkään odottanut, että nainen jättäisi sitä siihen. Blondi vakuuttelikin ettei uutta lasia ei tulisi ennenkuin edellinen oli tyhjä. Vaikutti helpolta hommalta jos se tosiaan jäisi siihen..

Christopher katsahti uhkaavasti vieressä istujaa kulmiensa alta. Hyvä on, Chris piti Dollyn katsomisesta. Eihän tässä baarissa näyttänyt olevan paljoa muitakaan puoleensa vetäviä naisia, saati sitten miehiä. Christopher hymyili salaa itsekseen, vaikka Dolly olikin heittänyt uhkauksensa.
"Sopii mulle", mies sanoi kuin vettävain ottaen puoliksi juodun lasin käteensä. Ystävällisesti jätti blondin lasiin vielä pohjat.
"Ei tää nyt niiin pahaa ollu.", Chris kommentoi vakuutellen itseään, vaikka nyrpisti nenäänsä. Nopeasti alas niin jälkimaku ei olisi niin kamala. Mies tuijotti juomaansa, mutta pian lasi tyhjeni muutamassa sekunnissa ja Christopher paiskasi lasinsa tiskiin, kuin mikäkin juomakisan voittaja. Hän irvisti kirpeydestä ennenkuin naurahti. Siinä välissä Dolly olikin sanonut kuinka tuon mies ei ollut tällä hetkellä kotona. Hmm.. Chris kyllä muistaisi tuon.
"Hienoo.", mies tökkäisi tyhjän lasin naikkosen eteen, että toinenkin näkisi sen olevan tyhjä. Käsi siirtyi Dollyn selältä, sillä seuraava tehtävä olikin saada ne seuraavat juomat ja saada nainen taas piristymään. Okei, ei kommentoitu siitä miehestä enää.. Oli nähtävästi aika tulenarka aihe.

"Etköhän sä tarvii nyt jotain ihan muuta..", Chris totesikin ja viittoessa baarimikkoa taas luokseen. Harmi kun täällä ei näyttänyt olevan mitään drinkki hienouksia...
"Ihan paska baari.. Kaks viskiä. Tän vieressä istuvan neidin laskuun.", mies mutisi hiljaa ensimmäiset sanansa, mutta seuraava tilaus kyllä kuului ja selvästi. Käskytyksen hän tekikin omastapuolestaan, kysymättä Dollylta mitään. Christopher ei jaksanut jäädä odottelemaan, mutta jos blondi olisi tarpeeksi nopea ennättäisi tuo varmaan peruakkin tilauksen.
"Et sano mitään.", Chris kommentoi silti napakasti laskettuaan katseensa takaisin Dollyyn. Kyllä mies oli huomannut, että oli saanut naikkosesta jonkinmoisen kilpailijan itselleen, joten piti itsekkin ottaa kovempia panoksia käyttöön. Ei tiedä vaikuttikko humaltuminen asiaan.
"Haluut sitä kuitenkin", hän lisäili jopa ystävällisempään sävyyn. Kuin olisi auttamassa parasta ystävää (joita Chrisillä ei ollut) hädässä ja tietäisi toisesta kaiken.

Miksi Chrisin olikaan pitänyt ottaa Carl puheeksi? Nyt Annabel ei saanut tuoreinta aviomiestään karistettua mielestään laisinkaan. Hänen mielensä oli täyttynyt kuvilla miehensä viiksistä, jotka viime näkemältä(eli noin kaksi viikkoa sitten, kun mies oli lähtenyt jälleen työmatkalleen) olivat kasvaneet järkyttävään kokoon. Ne alkoivat pikkuhiljaa muistuttaa pientä karvaista marsua, joka oli päättänyt pesiytyä miehen nenän alle. Annabeliä puistatti, kun hän mietti mihin mittoihin ne olivat ehtineet kasvaa tämän kahden viikon aikana, kun mies oli ollut työmatkallaan Barcelonassa.

Chris oli napannut yskänlääkelitkun käteensä ja totesi nenäänsä nyrpistäen, ettei juoma nyt niin pahaa ollut. Annabel nauroi avoimesti ääneen. Juoma todellakin oli ollut niin pahaa - ainakin Dollyn mittapuulla. Hän tuijotti varsin nautinnollisesti Chrisin juomasuoritusta, hän oli saanut kuin saanutkin miehen juomaan tuon oksettavan litkun ja Dolly laski sen yhdeksi voittoeräksi omaan pussiinsa. Tyytyväinen hymy kohosi hänen huulilleen, kun Chris paukautti lasinsa pöytään, tyhjänä.

Seuraavaksi paikalle kutsuttiin baarimikko ja Chris jopa rohkeni tilamaan juomat häneltä kysymättä hänen piikkiinsä. Kielsi häntä vieläpä sanomasta mitään, hän kuulemma halusi sitä kumminkin. Annabel virnisti, tottakai hän halusi, mutta tällä hetkellä alkoi tuntua silti että mies oli pääsemässä taas liiaksi niskan päälle. Hänen täytyi sanoa jotakin, ettei mies olettaisi hänen jäävän näin helposti tossun alle.
“Hei, baarimikko!” Annabel huusi miehen perään, joka oli jo lähtenyt täyttämään heidän tilaustaan. “Pistä sittenkin konjakkia, kun alkaa tää viski jo vähän tympiä.”
Annabel kääntyi virnistämään Chrisille: “Haluut sitä kuitenkin”, hän toisti miehen aikaisemmat sanat omahyväisenä.

Chrisillä ei ainakaan ollut mitään sen kummoisempia mielikuvia Dollyn miehestä. Muutakuin, että tyyppi kuulosti olevan rikas.. Rikas. Kuten tuo blondi nainenkin. Mies antoi katseensa kiertää arvostelevasti vieressä istuvassa juuri 'yskänlääkkeen' mentyä alas. Christoppher taisi jatkuvasti muuttaa suunnitelmiaan, varsinkin humaltuessaan. Nyt hän olisi halunnut rahaa käteisenäkin taskuunsa, mutta se tuskin olisi mahdollista? Sai nähdä jos pääsisi oikeasti tarpeeksi lähelle.. Kuitenkin ensisijaisesti ne juomat ja pian baarimikko oli pistämässä viskiä.. Tai ainakin ottamassa laseja kun Dolly, Chrisin kehotuksesta huolimatta, hihkaisi baarimikolle uudelleen. Mies mulkaisi naikkosta kulmat kurtussa. Kehtasikin!

...Tai ei mitään. Juomat vain vaihtoivat laatuaan. Konjakiksi. Chris naurahti ja vilautti kieltään hampaidensa välistä naisen pistäessä samoilla sanoilla takaisin.
"Voi hirveetä. Ehkä mä halusin, että sä korjaat omatoimisesti sen tilauksen konjakiks.", mies totesi kuin päivän säästä nostaessa kätensä ristiin baaritiskin reunalle. Hän väläytti sädehtivän ja kaikkitietäväisen hymyn, jossa oli selvästi jotain humaltumisen sävyä. Varsinkin silmissä. Ne kyllä pysyivät kohteessaan, mutta tuntuivat poraavan läpi turhankin lujaa. Tarvittiin vähän keskittymistä.

Chris laski hymähdyksen kera katseensa eteen ilmestyvään konjakkiin. "Mm. Vaaaikuttaa hyvältä.", mies totesi sanojaan pitkittäen pyöritellessään litkua lasissa nenänsä alla. Hän lipaisi huuliaan ennenkuin hörppäisi lasinsa reunalta liioitellun hienostuneesti.
"Tälleenhän te rikkaat teette", hän virnisti pilaillen rikkaiden kustannuksella. Tottakai raha olisi ollut enemmän kuin mukavaa, mutta Chrisin silmissä rikkaat ihmiset vaikuttivat vain niin.. Jotenkin omahyväisiltä. Ei sillä, etteikö Chris olisi ollut sitä, mutta yleisesti hän ajatteli kaikista rikkaista niin. Mies laski konjakkilasinsa tiskille ja käsi hapuili vieressä olevan nahkatakin taskulle, napaten sieltä tupakan.. Jopa kaksi.
"Voin jopa tarjoo sulle tän. Ota tai jätä. Jos sä ees poltat", mies hymähti pyöritellen tarjoamaa tupakkaansa sormiensa välissä. Oman röökinsä hän oli asettanut jo huultensa väliin ja huomio oli kiinnittynyt sytkärin etsimiseen, oli Dolly ottanut tarjotun röökin tai ei.

Pian Christopher sai vedettyä savua nautinnollisesti keuhkoihinsa ja puhalsi ne nenänsä kautta ulos ottaessaan hörpyn konjakkiaan, savun karatessa puoliksi lasiin.
"Ah..Mm. Teillä on varmaan jotain miljoona sikareita. Sellasenkin saa tarjoo.", mies pyöräytti tupakkaa ranteessaan katsoessaan Dollya taas kerran kulmiensa alta. Huuhhuh, tosiaan alkoi päässä tuntua vähitellen koko ajan enemmän. Chris pudistikin aavistuksen päätään ajatusten ruvetessa helposti karkailemaan johonkin iiihan muuhun kuin konjakkilasiin.

Annabel kuunteli puolella korvalla Chrisin kommenttia siitä, että ehkä tämä olikin halunnut hänen omatoimisesti korjaavan tilauksen konjakiksi, samaan aikaan kun yritti kuunnella etäämmällä riitelevien nuorukaisten sanasotaa ja päästä jyvälle siitä mistä riita oikein oli saanut alkunsa. Niin, Dolly oli utelias, vaikkei sitä ulospäin näyttänytkään. Hän oli aina vaivihkaa nuuskimassa toisten asioita.
Chrisin loihtiessa kasvoilleen sädehtivän omahyväisen hymyn, Annabel väläytti samanmoisen takaisin, siltikin yhä hivenen uppoutuneena salakuunteluoperaatioonsa.
Ainakin miehen silmistä saattoi jo huomata pieniä humaltumisen merkkejä, ja se sai Annabelin myhäilemään itsekseen. Voisi hyvin olla, että Chris ehtisi humaltumaan kunnolla paljon häntä aikaisemmin, jos Annabel vain onnistuisi pitämään halunsa kurissa ja olla tyhjentämättä tuota juuri tilaamaansa konjakkia kertaheitolla. Hänen ajatuskulkunsa oli jo normaalia hitaampaa ja humaltumisen tunne kutitteli jo hänen varpaitaan, mutta Annabel pystyi vielä kontrolloimaan itseään varsin sujuvasti.

Dollyn salakuunteluoperaatio koki lopullisen keskeytymisensä, kun Chris hörppäisi konjakkiaan lasinsa reunalta liioitellun hienostuneesti, saaden naisen kulmat kohoamaan.
“Tälleenhän te rikkaat teette”, mies virnisti, eikä Dolly voinut olla vastustamatta kiusausta löydä samalla mitalla takaisin. Hän loi mieheen huvittuneen silmäyksen ennen kuin antoi oman virneenpoikasensa kivuta kasvoilleen. Konjakkilasi, joka oli aikaisemmin pyörinyt tyhjänpanttina pöydällä oli nyt neidon napakassa otteessa. Päinvastoin kuin Chris, Dolly ryysti juomaa äänekkäästi lasistaan liioitellun epähienostuneesti. Muutama konjakkitippa oli löytänyt tiensä naisen poskelle, josta hänen kielensä myöhemmin pelasti ne. Lasi päätyi kerralla tyhjennettynä pöytään, eikä Dolly voinut olla virnuilematta: “Tälleenhän te rahvaat teette.”

Dolly nojautui enemmän kiinni baaritiskiin, hakien parempaa asentoa epämukavalta baarijakkaralta. Kuinka ollakaan hän ei ollut onnistunut yrityksessään juoda konjakkinsa hitaasti, nainen tiesi että oli vain ajankysymys milloin neste alkaisi hämärtämään hänen ajatustensa juoksua radikaalisti.
Chris oli kaivanut jostakin esille kaksi tupakkaa, tarjoten toista Dollylle. Kohteliaana neiti olisi tottakai voinut kieltäytyä, miehellä kun ei tainnut kovastikaan rahallista varallisuutta olla, mitä Dollylla taas oli pilvinpimein. Mutta Dolly ei koskaan ollut ollut järin kohtelias, joten hän tarttui oitis tarjottuun tupakkaan ja sytytti sen omalla vaaleanpunaisella tupankansytyttimellään.
Chris totesi hänellä luultavasti olevan miljoonia sikareita, joita toki voisi tarjota. Tottakai Dollylla oli laukussaan kaiken varalta muutama hätäpakkaus, vaikka ei hän ihan vakituisesti polttanutkaan. Dolly ei kuitenkaan ollut sillä kaikista oikuttomimmalla tuulellaan.
“Mä en polta..”, hän virnisti, antaen syyn sille miksi hänellä ei mahdollisesti ollut sikareita mukanaan, hän ei kuitenkaan valehdellut sanomalla ettei kyseisiä kapistuksia ollut. “…ikinä”, hän jatkoi lauseensa loppuun kuivasti naurahtaen ja puhaltaen tupakansavunsa Chrisin suuntaan.

Chrisin kiusaaminen osui varmasti nappiin, mutta Dolly joka kerta pisti jollaintapaa takaisin. Harvinaisen ärsyttävä piirre, vaikka Christopher oli aina itse tekemässä samaa. Eihän mies nyt omia toimiaan niin tiedostanut, mutta muiden tuomitseminen oli helppoa ja onnistui sitäkin paremmin. Hän seurasi katseellaan naikkosen konjakkilasia, joka löysi blondin huulille selvästi naiselle epätavalliseen tapaan. Kommentti rahvaista sai Chrisin hymähtämään.
"Näyttää ainakin kivemmalta.", mies totesi rehellisesti. Tottakai hän oli heti kyyläämässä jokaista pisaraa, joka sattui valumaan suupielestä. Se siitäkin härnäämisestä rikkaiden ja 'rahvaiden' välillä. Chris ei pitänyt itseään minään niistä. Hän oli vain... Chris. Sitäpaitsi kaiken saamiseen ei aina tarvittu rahaa, se oli kyllä käynyt ilmi jo useaan kertaan. Muutama vuosi aikaisemmin, kuten nytkin.

Christopherin tarjoama tupakka katosi Dollyn käteen eikä mies sen liiemmin röökinsä perään katsonut. Tällä kertaa hänellä oli mukanaan melkein kokonainen aski, joten ei yhden sätkän menettäminen ollut suuri menetys. Chris puhalteli savua ja joi konjakkiaa melkeinpä vuorotellen samalla kuunnellessaan naisen puheita polttamisesta. Sai miehen ainakin katsomaan blondin huulten välissä olevaa tupakkaa merkitsevästi, mutta tuntui kuin sen seurauksena Chris sai savut kasvoilleen. Ei siinä taaskaan mitään pahaa ollut, kunhan puhallus ei merkinnyt mitään niskanpäälle pääsemistä.
"Silti sulla on sytkäri mukanas ja nyt tupakka huulten välissä." mies laski kasvonsa samalle tasolle Dollyn kanssa. Hän hörppäisi konjakkilasinsa loputkin pisarat, puhaltaen savua naikkosen kasvoille takaisin. Tuoksui kyllä osittain konjakille, kuten blondinkin puhaltama savu oli tuoksunut.
"Eli ei mee läpi...Neitiseni.", Chris napautti etusormellaan Dollyn tupakan palaneen osan, virneen vääntäessä miehen tupakankin hieman yläkanttiin. Jos Dolly koetti jatkaa kilpailevaa linjaansa Christopherin kanssa, Chrisin piti osoittaa, että se olisi täysin turhaa. Kuin hän mukamas omistaisi naisen tästä hetkestä lähtien. Asiaan vaikutti kyllä sekin, että Dolly oli miestä selvästi nuorempi. Hyvä syy pitää alemmassa arvossa.

Chris tapitti sinisillä silmillään suoraan naisen omiin sinisiin. Ei mies sen liiemmin niiden väriä jäänyt tuijottamaan, kunhan piti katsekontaktin, jota yleensä vältteli parhaansa mukaan. Humaltuminen vaikutti taas asiaan, mutta silti..
"..Lisää."
Aaaivan, lisää juotavaa. Konjakkia, viskiä.. Mitä vain. Paitsi sitä yksänlääkejuomaa, joka ehkä loppujenlopuksi olisikin saanut päässä nousemaan eniten kerralla. Hiljaa hyvä tulee. Mies oletti saavan seuraavan juoman yhtä helposti kuin aikaisemmatkin. Hän ei siirtänyt katsettaan minnekkään, vaan ennenkuin Dolly ennätti pistää mitään vastaan tilauskäskyyn Chris kysyikin:
"Minkä ikänen sä oikeesti oot?"
Hän kun oli ajatellut rikkaiden olevan yleensä.. vanhempia henkilöitä.

Dollyn tupakoimattomuus huijaus ei ollut mennyt lävitse, eikä nainen ollut niin odottanutkaan. Vain täyspäinen ääliö olisi nielaissut jutun hänen polttamattomuudestaan samaan aikaan, kun hänellä oli tupakka huulessa ja sen sytytin kädessä.
“Ehkä mä olin laskenu sen varaan, että tänään ois hyvä päivä alottaa”, hän hymähti vielä, virneenpoikasen säilyessä hänen kasvoillaan. Hän oli kuitenkin jo avannut käsilaukkunsa ja veti sieltä esiin rasian, jossa hänen aviomiehensä aina sikareitaan säilytteli. Niin, Dolly oli napannut miehensä sikarit sillä välin kun tämä työmatkaili Barcelonassa. Jostain syystä kyseiset sikarit, jotka mies tilasi aina mahdottomin summin ulkomailta olivat tälle päähänpinttymä, joita tämä vahti mahdottomuuksiin asti - mikä oli saanut Dollyn useasti uskomaan, että niissä täytyi olla jotakin hämärää. Mutta nyt kun Carl oli Barcelonassa, hänen oli onnistunut viimeinkin saada nämä käsiinsä.
Dolly liutti rasian kannen hitaasti auki ja otti sieltä esiin yhden ruskean pötkylän, jonka pinnasta hohkasivat kullatut kirjaimet Carl Goyton. Niin hänen miehellänsä oli tapana painattaa nimensä mihin ikinä pystyikin, jokinlainen tarve merkata omistamansa luultavasti. Ihme, ettei ollut pyytänyt Dollya tatuoimaan nimikirjaimiaan otsaansa.

Hän pyöräytti sikaria vielä kevyesti ilmassa, ennen kuin ojensi sen Chrisille.
“Ota mutta omalla vastuullas, Carl rahtaa näitä Kuubasta asti ja vartioi kuin haukka”, hän naurahti ja veti rasiasta vielä yhden miehensä silmäterän, leikaten sen kärjen samalla auki miehensä kullatulla sikarileikkurilla - jota koristivat tottakai nimikirjaimet C.G.

Chris tuijotti häntä silmiin, vaatien lisää juotavaa. Annabel tuijotti tottakai takaisin pohtien samalla suostuisiko toisen vaatimukseen vaiko ei. Hän sai kuitenkin muuta ajateltavaa, ennen kuin ehti edes avata suutaan juoma-asian puitteissa. Mies oli kysynyt hänen ikäänsä. Normaalisti Annabel olisi ylpeänä todennut olevansa kaksikymppinen - monet miehet nimenomaan jumaloivat hänen nuoruuttaan. Mutta Annabel oli varma, että Chris olisi poikkeus tässäkin asiassa. Mies tottakai pitäisi häntä alemmassa arvossa nuoren ikänsä tähden. Ja Dolly oli tottunut keikkumaan arvoasteikoiden kärjessä.
“Tarpeeksi vanha”, hän totesi ykskantaan, nojautuen yhä enemmän baaritiskiin.
“Mulla on monta ikää”, hän totesi lopulta myhäillen. Dollylla tosiaan oli monta ikää, hän oli hankkinut henkilöpapereita parissa eri ikäluokassa, taatakseen pääsyn jokaiseen juhlaan, joissa saattoi joskus olla älyttömänkin korkeat ikärajat.
“Mutta kysymys kuuluukin: kuinka vanha sä ite oot?” hän totesi, pyöritellen sormellaan tyhjää konjakkilasiaan.

Christopher ei edes tajunnut sen kummemmin kiinnittää Dollyn laukun kaivamiseen huomiotaan, kunnes huomasi naisella selvän sikarilaatikon kädessään. Mies peitti yllättyneen ilmeensä täysin, katseen lennähtäessä rasiaan. Tuopas oli positiivinen yllätys.. Dollylla olikin ihan kunnon sikareita mukanaan. Eikä Christopher tietenkään voisi olla pyytämättä yhtä, mutta ei ennättänyt suutaan edes avata Dollyn jo pyöritellessä yhtä pötkylää tarjoten sitä miehelle. Chris tumppasikin tupakkansa samantien tuhkakuppiin, suoristi selkänsä napaten naisen tarjoaman sikarin käteensä:
"Mä oon tottunu vaikeuksiin", mies virnisti samalla blondin oikein leikatessa sikarin kärjen auki selvästi kalliin näköisillä sikarileikkureilla. Christopher ei ollut varmaan eläessään koskenut näin kalliiseen syöpäkääryleeseen, ja sormet melkeinpä sivelivät sen päätä. Tuskinpa Dollyn mies niin paljoa jos blondi osasi kerran itsensä kiipelistä puhuakkin. Christopherhan ei olisi ottamassa tästä mitään syitä omalle kontolleen, mutta kyllä mies tarvittaessa tappelisikin jos yksi kadonnut sikari sitä vaatisi.
Hän ei sen koommin kiitellyt vaan otti sytkärin esiin vaikkei sikareita kannattaisikaan sellaisella sytyttää, muttei ollut muutakaan.. Mies huljutteli tulta sikarin alla odotellen, että hehku alkaisi kunnolla.

Kysyessään iästä Chris sai vastaukseksi vain jotain epämääräistä, taas. Joten Christopher arvuutteli Dollyn ikää mielessään niin pitkään, kunnes blondi kysyi samaa kysymystä mieheltä. Samassa hän olikin saanut sikarin sytytettyä ja antoi sen hetken savuta sormien välissä katseen löytäessä kunnolla tiensä nuorempaan:
"Mitä väliä sillä on, jos en oo kuluttanu niistä paljoa mitään mihinkään hyödylliseen? ..Okei, arvaa ite.", ehkä vähän väärillä sanoilla lähdetty liikkeelle, mutta siitä sai syyttää päähän nousevaa alkoholia. Chrishän ei aikoisi mitään vankilassa olostaan silti lipsauttaa, vaikka saattoikin melkein möläyttää jotain... Toivottavasti ei.
"Hm-m, ehkä oon liian vanha sulle.", Christopher lisäsi kuitenkin, väläyttäen silti virneen. Tottakai piti ottaa tuo kanta, vaikka Chris ei itse juurikaan seuralaisen ikää siinä mielessä katsonut. Pääasia että miellytti silmää. Tosiaan sai nyt vain hyvän syyn pitää itseään vanhempana ja viisaampana sekä voittajana.

Nyt sikarikin löysi tiensä hampaiden väliin ja Chris antoi itsensä imaista savua. Eipä ollut sytkärin tuli tehnyt maulle mitään. Sikarin savu oli voimakasta ja sitä tuli melkoisen paljon, heti kun sai sikarin syttymään. Mies seurasikin savukiehkuroiden kohoamista.
"Tää ei ookkaan mitään leikki tavaraa", hän totesi tyytyväisenä pitäen syöpäkäärylettä sormiensa välissä.
"..Tuun kato vielä vieraileen teillä näiden toivossa", Chris senkuin jatkoi kiusoittelujaan viitoten sikariin. Voisihan se olla aika huvittavaakin, jos mies oikeasti tekisi niin..
"Sitten sä olisit pulassa. Ja mitäs sitte?", hän virnuili imaisten taas, puhaltaen savut Dollyn kasvoja kohti. "Riippuu kyllä vähän miten helposti sä lähdet muiden mukaan", Chris melkeinpä naureskeli itsekseen kehitellessään kaikkia mahdollisia suunnitelmia naisen pään menoksi, mutta tuskin loppujenlopuksi toteuttaisi puoliakaan. Hän pyöritteli sikaria taas varovasti sormiensa välissä katsoen hetken baarimikon perään selvästi viittoen, että halusi lisää juotavaa.