When the sky is filled with stars

//Jiiaffa + Darren tänne näin :--)//

"Pärjäättehän nyt varmasti?", Lucy huolehti suukottaessaan poikansa otsaa ja kääntyessään sitten katsomaan naapurin Marie-mummoa.
"Pärjätään tottakai, ollaanhan me Eliaksen kanssa ennenkin hyvin toimeen tultu. Menehän itse jo siitä", Marie naurahti toppuutellen Lucya ovea kohti.
"Joo totta, anteeksi", Lucy hymähti ja kääntyi vielä ulko-ovelta vilkuttamaan olohuoneen sohvalla istuvalle Eliakselle. Pieni poika käänsi hetkeksi iloiset kasvonsa äitiinsä, vilkutti ja jatkoi sitten piirrosohjelman tuijottamista TV:stä mutustaen Marien suklaakeksejä.
"Hei sitten, Marie. Ja muista soittaa jos tulee jotain!", Lucy muistutti vielä ovella.
"Pidä hauskaa", Marie hymyili ennen kuin veti oven kiinni. Lucy pudisteli päätään huvittunut ilme kasvoillaan, ennen kuin lähti astelemaan kerrostalon portaita alaspäin. Taksin pitäisi saapua minä hetkenä hyvänsä pihaan. Olihan Lucylla omakin kortti, muttei autoa. Eikä ehkä Yellowille nyt niin hirmuisen pitkä matka kävelläkään ollut, mutta sen lisäksi että siellä oli Lucyn mieleen liian kylmä, tuo ei tykännyt kävellä korkokengissä.
Pihaan päästyään Lucy huomasikin taksin jo odottavan alhaalla. Nopein askelin hän asteli sen luo, takaoven jo odottaessa valmiina auki. Hän istuutui kyytiin, veti oven kiinni ja kertoi osoitteen kuskille. Tuo nyökkäsi pari kertaa, ennen kuin peruutti pihasta pois ja lähti ajelemaan kohti Yellowia. Lucy pyyhkäisi mustalta, lyhyeltä mekoltaan pari pölyhiukkasta pois, tarkastellen sitä sen jälkeen kulmat kurtussa. Että olisikohan sittenkin pitänyt valita joku muu puku? Naiselle oli tullut melkoinen kiire jo, hänen työvuoronsa oli venähtänyt ja julkinen liikennekin tuntui takkuavan ja pahasti Lucyn hakiessa poikaansa päiväkodista. Kotiin tultuaan neito oli vain napannut ensimmäisen, puhtaana olevan mustan lyhemmän puoleisen mekon, parantanut meikkinsä ja muuttanut hiustensa kulahtaneen ponnarikampauksen rentoon nutturaan. Ja sitten vain Eliaksen parit tavarat mukaan, poika Marielle ja ei kun menoksi.

Kauaa ei matkassa mennytkään, ihmekös tuo. Lucy kaivoi pienehköstä, mustasta laukustaan pari seteliä ja ojensi nuo kuskille, ennen kuin nousi autosta. Ei matkaan onneksi paljon rahaa mennyt, sitä kun Lucylla ei tosiaan ollutkaan. Eikä hän sen vuoksi voinutkaan olla hieman kateellisena katselematta Yellowin toinen toistaan upeampia taloja, hän saattoi vain haaveilla joskus pääsevänsä tänne asumaan. Tuskinpa vartijan palkalla, mutta ainahan sitä haaveilla voi. Jos vaikkapa Elias hankkisi mielettömän hyväpalkkaisen työn ja muistaisi joskus sitten vanhaa äitiään ostamalla ison kartanon. Niin no joo, haaveilla saa aina. Lucy veti lämpimän, vaalean takkinsa tiukemmin ympärilleen, ennen kuin lähti kävelemään kohti Darrenin taloa. Takin hän oli aikoinaan ostanut kirpparilta, joskus se oli ehkä ollut hieno juhlatakki, mutta kärsinyt melko pahasti. Lucy oli sen kyllä pelastanut ja vähän muotoillutkin uuteen uskoon, nyt se loisti taas kuin ensimmäisinä päivinään. Lucy saapui pian Darrenin oven taakse, sipaisten vielä nopeasti pari hiustupsua oikeille paikoilleen ja kiskaisten mekkonsa alemmas. Lopulta hän soitti ovikelloa ja jäi odottamaan.

((Anteeksi vastauksen viivästyminen ^^'))

"Miksi ihmeessä olen edes teidän kaveri?" Darren jupisi kerätessään olohuoneen pöydältä tyhjiä kaljapulloja kädessään olevaan muovipussiin.
"Annas kun kerron sulle miksi, DJ. Sä, rakas ystäväiseni, olet liian luuseri saadaksesi muita kavereita", ilmoitti imuria keittiöstä raahaava Marcus. Keittiön puolella Darrenin toinen ystävä, Raphael, yritti saada sitä osaa talosta kelvolliseen kuntoon.
"Te tulette, sotkette ja häivytte. Lucy on täällä puolen tunnin sisällä ja koko paikka näyttää vielä siltä, kuin olisin viettänyt viikon ryypäten!" Darren saarnasi samalla, kun avasi takapihalle menevän oven ja laski pullopussin ulos ovenpieleen.
"Hei, hei, hei! Me ollaan täällä- O-ou." Darren jähmettyi aloilleen. O-ou ei voinut luvata mitään hyvää.
"O-ou?"
"Eh.. DJ, en voi sanoa olevani sun veroinen kokki, mutta mä luulen, ettei uunista kuulu nousta mustaa savua", Raphael ilmoitti ja heti perään keittiön palovaroitin alkoi huutaa. Raskaasti kiroten Darren syöksyi keittiöön ja sai vedettyä palaneen lohen uunista samaan aikaan, kun Marcus sai palovaroittimenkin vaikenemaan. Darrenin katse osui uunin säätönappuloihin ja hän kääntyi katsomaan ystäviään silmät viirussa.
"Kumpi teistä neropateista väänsi uunin kolmellesadalle?" Marcus irvisti tuskaisesti ja lähti hitaasti perääntymään kohti olohuonetta.
"Mä imuroin ja saatoin vahingossa kolauttaa imurilla niitä nappuloita. Mutta se oli vahinko!"
"Mitä helvettiä mä nyt tarjoan Lucylle, kun se tulee? Lupasin, että sitä olis odottamassa lämmin ateria, kun se tulee töistä! Mitä mä sille syötän? Pelkkiä perunoitako?" Darren vaahtosi ystävilleen. Raphael astui askeleen eteenpäin ja laski toisen kätensä Darrenin olkapäälle.
"Hengitä nyt välillä, hyvä mies. Kyllä Lucy ymmärtää, kun kerrot sille. Tilaatte vaikka kiinalaista tai jotain. Jos vaan nyt pistetään tämä jumalattoman iso kämppäs kuntoon, että me päästään ulos ennen likkakaverisi saapumista?" Raphaelilla oli taito saada ystävänsä rauhoittumaan muutamalla sanalla. Darren mulkaisi Marcusta, mutta nyökkäsi sitten Raphaelille. Rauhan laskeutuessa taas taloon, asiat sujuivat suhteellisen pikaisesti ja ongelmitta. Syömäkelvottomaksi palanut lohi ja kattilassa kiehuneet perunat päätyivät pussissa ulos pullojen seuraksi. Raphaelin ja Marcuksen peruuttaeesa pihatieltä talo oli lähes tip top -kunnossa. Darren tosin tiesi, että mikäli avaisi eteisen peilikaapin, saisi niskaansa läjän vaatteita, sillä Marcus oli huolehtinut peilikaapin "siistimisen".

Seuraava ongelma löytyikin sitten makuuhuoneen puolelta. Raphael ja Marcus olivat näköjään ottaneet tehtäväkseen valita Darrenille myös vaatteet. Leveälle parisängylle oli levitetty eri vaateyhdistelmiä aina shortsit ja t-paita -yhdistelmästä smokkiin. Päätään pudistellen, kuitenkin pieni huvittunut hymy kasvoillaan, Darren alkoi latoa vaatteita takaisin kaappiin. Shortsit ja vaaleanpunainen t-paita saivat ehdottomasti mennä takaisin kaapin perälle. Oli jo liian kylmä pitää shortseja ja Darren oli täysin varma, ettei omistanut vaaleanpunaista t-paitaa, jonka täytyi siis kuulua Marcukselle. Smokki päätyi myös kaappiin, sillä vaikka puku päällä töissä aina oltiinkin, suosi Darren kotonaan rennompaa vaatetusta. Lopulta sängyllä oli enää pesussa kulut, päällä mukavasti istuva harmaa AC/DC:n t-paita sekä muutama viikko sitten ostettu tummanvioletti kauluspaita. Kauluspaidan violetti väri olisi kieltämättä kauniisti korostanut oikeassa poskessa komeilevaa sinertävänviolettia mustelmaa, mistä ehkä johtui, että Darren päätyi lopulta t-paitaan ja farkkuihin. Poskessa oleva mustelma oli kuitenkin vielä sen verran tuore, että violetti paita tai ei, se näkyi selvästi. Edellisenä päivänä hän oli kaunokaisen saanut, toimittuaan ihmiskilpenä Quinn Hawthornelle.

Darren oli juuri saanut vedettyä t-paidan päänsä yli, kun ovikello soi. Astellessan portaita takaisin alakertaan, Darren irvisti, sillä palaneen kalan aiheuttama haju ei ollut vieläkään kokonaan haihtunut talosta siitä huolimatta, että ikkunoita oli pidetty auki. Oven aukaistuaan Darrenin kasvoille levisi hymy.
"Hei Lucy, näytät kauniilta", mies totesi, ennen kuin suuteli Lucya kevyesti poskelle ja astui sivuun päästääkseen toisen sisään.
"Minulla oli ruoka lähes valmis, mutta koska omistan kaksi onnettomuusaltista ystävää, ruoka ei koskaan valmistunut", Darren selitti anteeksipyytävään sävyyn, samalla kun auttoi takin Lucyn päältä.
"Pöytä on katettu, mutta ruoka siitä vielä siis puuttuu. Ajattelin, että voisimme tilata jotain, jos vaan sopii", Darren jatkoi ohjatessaan Lucyn kohti olohuonetta.

((Uhhuh, ajatus vähän katkeili, mutta toivottavasti jotain selvää saat :D))