Three strikes and you’re out and you won’t hit the jackpot

(( Sadien kuteet ))

"Hemmetin hemmetti", Sadie kirosi juostessaan bussia kiinni. Turhaan. Närkästyneen huokauksen saattelemana Sadie käveli takaisin katoksen suojiin, odottelemaan seuraavaa bussia. Tuskastuneena etuajassa oleviin julkisiin (lue: siihen, että itse aina myöhästyy) Sadie alkoi naputella Rosielle viestiä siitä, että tulisikin vasta seuraavalla bussilla. Onneksi Lontoon kaltaisessa suurkaupungissa julkiset kuitenkin kulkivat lähes suunnalle kuin suunnalle muutaman minuutin välein, joten eipä Sadie myöhästyisi kuin muutaman minuutin sovitusta ajankohdasta. Ne muutamatkin minuutit vain tuntuivat lähes ikuisuudelta, kun oli niin paljon juteltavaa parhaan ystävän kanssa.

Lopulta Sadie todella oli Rosien oven takana. Oma veli asui vain kerrosta ylempänä, mutta suoraan sanoen Sadiella ei ollut minkäänlaista mielenkiintoa edes mennä katsomaan Kierania. Hän oli nähnyt Kieranin ohimennen osastolla eilen, viedessään omalta osastoltaan tulleita tuloksia äitinsä nähtäväksi. Tuttuun tapaansa Kieran oli rähjännyt osastonsa hoitajille - no, velikullan maine oli ehtinyt kiiriä jo Sadienkin korviin. Reippaasti ovikelloa soittaen Sadie jäi seisoskelemaan Rosien oven taakse niin kauaksi aikaa, että ovi hänen edessään vihdoin avautui. Kasvoille syttyi heti tuttu hymy - se oli hymy, jonka vain sielunsisar saattoi toiselle näyttää. "No? Kerro heti kaikki! Mulle ei oikeastaan ole tapahtunut mitään ihmeellistä", Sadie sanoi ottaessaan kenkiä pois jaloistaan. "Näin yhden hyvännäköisen jätkän sairaalalla, mutta se on varmaan lääkärinä siellä, niin en viitsiny edes kysyä sen numeroa sitten", Sadie sanoi naurahtaen. "Mutta kerro nyt kaikki, mä suorastaan vaadin", Sadie naurahti ja lysähti Rosien sohvalle.

Rosanna oli pukenut ylleen vaaleansinisen topin ja verryttelyhousut. Hän ei kotona ollessaan välittänyt pahemmin pukeutumisestaan. Hän vilkaisi kelloaan. Sadie oli myöhässä, mutta se ei ollut mitään uutta. Hän oli heidän ystävyytensä aikana tottunut tämän myöhästelyihin.
Rosanna otti kirjahyllystään ylimääräisen kappaleen uusimmasta kirjastaan, jonka oli pyytänyt ystäväänsä varten.

Ovikellon reipas soittelu kertoi ystävän vihdoin tulleen. Nainen meni avaamaan oven.
"Opitkohan sä koskaan olemaan missään ajoissa?" hän kysyi nauraen ja päästi Sadien asuntoonsa.
Rosanna meni edeltä olohuoneeseen istahtaen sohvalle, johon Sadie tuli hetken päästä.
"Ei ole mitään kerrottavaa", nainen sanoi, vaikka tiesi ystävänsä kiskovan kaikki tiedot hänestä ulos vaikka millä keinolla.
"Kuten todettua, en mä kysyny numeroa."

"Ja pyh!" Sadie naurahti korviaan uskomatta Rosien sanoille. Kyllä hän ystävänsä tunsi - ei tämä niin tylsää elämää viettänyt, etteikö olisi tavannut ketään mielenkiintoista. Edes sitten jotain yhden yön säätöä - Sadien kuitenkin piti tietää kaikki aivan, kuten hänkin jakoi kaikki asiansa Rosannan kanssa. "Sitä paitsi, sä paljastit juuri, ettet sä ihan yksinkään ole ollut. 'Kuten todettua, en mä kysyny numeroa' - niin, alkaahan nyt sitten selittää", Sadie naurahti. "Millainen se jätkä oli? Oliko ees hyvä? Tai hyvännäkönen? ...Miten hyvännäkönen?" Sadie intoili. Sitten hän kuitenkin itse muisti kertoa jotakin Rosielle. Se ei varsinaisesti ollut mielenkiintoista, mutta Sadie vain halusi päivitellä asioita hieman Rosielle. Hän oli ollut viimeisimmät viikot todella ärtynyt - kiitos veljensä.

Huokaisten Sadie aloitti. "Mä en tiedä, oonko mä kertonu sulle mun vanhemmasta veljestä", hän aloitti lopulta. "Muuten kaikki olis ollut ihan okei, mutta nyt se ääliö päätti tulla meidän sairaalalle töihin. Onneks se ei ole mun kanssa samalla osastolla, mutta sen maine on kyllä kiiriny meillekin asti. Mä en ymmärrä, miten äiti ei tajua. Niin, ne on siis mutsin kanssa samalla osastolla. Äidin mielestä sen oma pikku kultamussukka on tosi ihana ja herttainen mut mitä vielä! Täys ääliö sekä potilaille että hoitajille. Miksei ne vaan voi potkia sitä pois. Arvaa onko mukavaa, kun kaikki on tienny töissä tähän asti jo mun äidistä, ja nyt sit veli on vielä sillä osastolla. Kuulen kyllä aika reilusti juoruja ja moitteita niistä, molemmista. Joskus mä niin toivoisin, että olisin syntyny toiseen perheeseen", Sadie huokasi.

Hetken aikaa Sadie malttoi olla hiljaa, kunnes muisti hänen ja Rosien hetki sitten käydyn kysymystenvaihdon. "Mut nyt sun pitää kertoa siitä miehestä. Ihan kaikki. K-a-i-k-k-i. Ei selityksiä", Sadie naurahti vielä hyväntuulisesti.

Rosanna nauroi. Sadie tunsi hänet liian hyvin. Tältä ei voinut salata mitään.
"Hitto sun kanssas."
Nainen muisteli tapaamistaan Kieranin kanssa.
"Oli se ihan hyvännäkönen. Vaikka en mä kyllä ulkonäköä ensimmäisenä katsele, kuten hyvin tiiät."
Häntä huvitti Sadien intoilu. Toisaalta tämä intoili aina kaikista miehistä, jotka hän tapasi. Oli nämä yhden illan suhteita tai ei.

"Oot sä siitä jotain maininnu, mutta et mitää sen tarkemmin. Mä olen kyllä sulle kateellinen. Mä haluaisin ite veljen, mutta minkäs teet kun oot ainoa lapsi. Ei käy yhtään kateeks sun työs."
Rosanna kiemurteli sohvalla. Häntä ei huvittanut muistella yhden illan suhteensa. Sitä se Kieranin kanssa oli ollut.
"Sadie, se oli vaa yhden illan juttu. Ei sen kummempaa. Mitä suotta enempää muistelemaan."

"Noni, noni, vihdoin niitä tietoja, mitä kaipasinkin", Sadie hykerteli istuskellessaan sohvalla. Hän otti aavistuksen verran rennomman asennon ja jäi kuuntelemaan Rosien sanoja. Mokomakin ilonpilaaja - vaikka yhden illan jutut sitten olisivatkin vain yhden yön juttuja (kuten Sadiekin vallan hyvin tiesi), niillä piti hänen mielestään silti mässäillä hieman jälkikäteen. Eihän sitä koskaan tiennyt, vaikka yhden yön jutuissakin olisi potentiaalia hieman pidemmällekin. Sadieta ajatus nauratti. Tietyssä mielessä he olivat Rosien kanssa todella erilaisia, mutta siitäkin huolimatta kaikki heidän välillään pelasi todella hyvin yhteen.

Sadien puhelin ilmoitti uudesta tekstiviestistä. "No se ei ainakaan oo mikään mu yhden yön juttuni. En koskaan anna niille numeroa", Sadie vitsaili ja avasi viestin. Heti sen avattuaan hän kirosi mutisten. 'Onko mutsi töissä? Käy sanomassa sille, että mulla on asiaa - jos oot ite töissä.' Sadie huokasi. "Kieran. Miten sen pitääkin olla niin... Rasittava. Nyt mun pitäis juosta herran puolesta sanomaan äidille, että sen kultapojalla on asiaa. Voi morjes", Sadie tuskaili. Vasta sitten hän tajusi, että oli tuskin koskaan maininnut sisaruksiaan nimeltä. "Niin, Kieran on siis mun vanhempi veli, Andrew mun kaksoisveli. Kieran asuu itseasiassa just tässä samassa kerrostalossa, kerrosta ylempänä. Aika hassua. Oot varmaan joskus nähny sen rapussa. Luojan kiitos me ei olla sentään samannäkösiä", Sadie sanoi teeskennellyn tuskallisesti ja nauroi päälle hyväntuulisena.

Rosannaa huvitti. Sadie ei selvästikään pitänyt siitä, kun hän ei suostunut kertomaan enempää yhden illan jutustaan. Hän ei ollut tottunut puhumaan niistä. Yhden illan juttujen kuului jäädä yhden illan jutuiksi.

Nainen katsahti ystäväänsä nopeasti nielaisten hiljaa. Hänen oli täytynyt kuulla väärin Sadien veljen nimi.
"Kieran?" hän toisti hiljaa. Hän rykäisi kurkkuaan ennen kuin vastasi.
"Itse asiassa mä olen tavannu sen sun veljen. Se nimittäin oli se mun yhden illan juttuni."
Rosanna ei olisi ikinä uskonut, että hänen ystävänsä veli oli sama henkilö kuin hänen yläkerrassa asuva yhden illan juttunsa.
Kieranin kanssa tosin voisi ottaa uusintakerran, mutta sitä nainen ei sanonut ääneen. Ei hän Sadielle halunnut kaikkea kertoa.

"Jep, Kieran. Liam Kieran Crawley, syntynyt Westminsterissä ja on ammatiltaan gastroenterologi. Harvinaisen rasittava sellainen", Sadie sanoi väliin, ennen kuin Rosie ehti jatkaa. Sadie ei kuitenkaan enää ehtinyt kysyä syytä sille, miksi Rosie kummasteli Sadien veljen nimeä, sillä Rosie kertoi kaiken tarvittavan Sadielle vain pientä hetkeä myöhemmin. Kaikki se, mitä Sadie olikaan ollut aiemmin tekemässä, jäi kesken. Hän ei enää nyplännyt paitansa helmaa, ei miettinyt sitä, millainen Rosien yhden yön juttu oli mahtanut olla. Tarkemmin sanoen, Sadie ei enää edes halunnut tietää yksityiskohtia. "Sä et voi olla tosissas", Sadie sanoi jopa aavistuksen pettyneenäkin. Pitäisikö hänen kertoa Rosielle totuus asiasta?

Sadie oli hetken hiljaa. Mietti. Mitä hän voisi enää tässä tilanteessa sanoa Rosielle? Sadie tiesi Rosien periaatteet. Ei varattuja miehiä. Toisaalta olisi epäreilua olla kertomatta Rosielle totuutta Kieranista. Ennen sanaryöppyään Sadie huokaisi. "Kuulehan, Rosie. Kieran ei oo ihan sitä, mitä sä oot ehkä siitä ymmärtäny", hän aloitti. "Kieran on mulkku. Itseään täynnä. Lellipentu. Toki se osaa käyttäytyä kuin ihminen silloin, kun se haluaa jotain. Esimerkiks sut. Mut Rosie... Kieran seurustelee. On seurustellu viimeset pari vuotta. Muistatko sä Harrietin? Jonka kanssa on pari kertaa käyty pubeissa istumassa iltaa? Se on Kieranin tyttöystävä. Ei helvetti, mitä mä nyt kerron Harrietille ja mitä mun pitää sanoa Kieranille. Hitto", Sadie sanoi ahdistuneena.

Rosanna ihmetteli Sadien pettynyttä äänensävyä. Hän ei ymmärtänyt, miksi toinen tuolla sanoi. Oliko jotain väärää siinä, että hän oli mennyt sänkyyn ystävänsä veljen kanssa?
"Kyllä mä tosissani olen."

Nainen odotti hiljaa ystävänsä selvästi miettiessä, mitä sanoi. Sitten kun tämä viimein puhui, Rosanna kirosi äänettömästi.
"Kyllä mä Harrietin muistan. Voi helvetti. Kieran ei kyllä sanonu seurustelevansa. Ei missään vaiheessa. Mä en olis menny sen kanssa sänkyyn, jos mä olisin tienny sen olevan varattu."
Naisella oli tiukat periaatteet. Varattuihin miehiin ei koskettu ja nyt hän oli rikkonut niitä. Olisihan hänen pitänyt tietää, että Kieranin kaltainen mies ei olisi vapaa. Tehty mikä tehty. Enää Rosanna ei voinut tehdä asialle mitään muuta kuin sen, että kun seuraavan näkisi miehen, niin hän haukkuisi tämän lyttyyn. Tämän olisi enää turha yrittää päästä hänen lakanoidensa väliin.

Sadie tunsi olonsa kaiken kaikkiaa ontoksi. Hän oli tiennyt aina, että hänen veljessään oli piirteitä, joista hän ei pitänyt, mutta ei hän koskaan ollut ajatellut Kieranin olevan kykeneväinen pettämään Harrietia. Hehän olivat olleet käytännössä katsoen mitä ideaalisin pariskunta kautta aikain. Miten tämä oli mennyt näin? "Rosie, mä uskon, ettei Kieran missään vaiheessa edes maininnu Harrietia. Se ei oo sun vika. Kieran nyt vaan yksinkertaisesti on täys paska", Sadie sanoi. Häntä ei olisi haitannut, vaikka Kierankin olisi kuullut hänen sanansa - oikeastaan se olisi ollut jopa parempikin niin.

Pitkän mietinnän tulosena Sadie tiesi lopulta, mitä tehdä. "Älä nyt suutu, mutta mä voisin soittaa Harrietille", hän sanoi hiljaisella äänellä. Hyvin hitaasti Sadie kaivoi puhelimensa taskustaan, valitsi haluamansa numeron ja alkoi soittaa. Vasta pitkän ajan päästä Harriet vastasi ja Sadie tiesi kyllä miksi - Harriet oli töissä. "Moi Harriet", Sadie sanoi tavoitellen äänessään tavallista sävyään. "Sä varmaan muistat mun ystäväni Rosien? Käydään joku ilta pubissa yhdessä", Sadie sanoi kuin toteamuksen. Kauaa hän ei ehtinyt Harrietin kanssa kuitenkaan puhua, kun hänen piti jo lopettaa. Puhelun päätyttyä Sadie kääntyi uudelleen Rosien puoleen. "Sun ei tarvi sanoa Harrietille mitään tästä hommasta. Mä en halua, että Harriet saa tietää, kenen kanssa Kieran petti sitä. Pääasia on nyt se, että Kieran saa tuntea tän koko homman nahoissaan", Sadie sanoi. Hän oli raivoissaan - veljelleen.

"Siltä vähän vaikuttaa", Rosanna totesi hiljaa. Hän tunsi olonsa syylliseksi. Hän itse vihasi ihmisiä, jotka pettivät kumppaneitaan ja nyt hän oli ollut niin sanottu toinen nainen. Juuri tämän kaltaisia tilanteita hän vihasi. Tästä syystä hän ei halunnut koskea varattuihin miehiin.

Nainen nyökkäsi ystävälleen ja kuunteli hiljaa tämän puhuessa puhelimeen. Syyllisyys painoi raskaana rinnassa.
"Kieran on sen ansainnu. Enkä mä sano mitään Harrietille. Kieran saa ite kertoa, jos edes osaa olla niin rehellinen."
Rosanna sanoi menevänsä tupakalle ja lähti olohuoneesta mennen makuuhuoneensa kautta parvekkeelle. Hän poltti yhden tupakan nopeaan tahtiin sytyttäen sitten toisen. Yhden illan jutusta olikin tullut melkoinen soppa.

"Mä niin tiedän", Sadie huokasi hiljaa kuullessaan Rosien sanat. "Mä veikkaan, että Kieran ei kerro, jos sen ei oo aivan pakko - tai jos Harriet itse ei ota asiaa jostain ihmeen syystä puheeksi. Valitettavasti tunnen veljeni", Sadie sanoi huokaisten raskaasti. Hän mietti, mitä tässä saattaisi enää tehdä. Kieran oli onnistunut pilaamaan jopa hänen päivänsä Rosien kanssa, ja se jos mikä ei ollut Sadien mielestä oikeutettua. Kieran voisi pilata omat päivänsä, kyllä - mutta hänen ja Rosienkin? Se ei vain sopinut. Sadie oli niin uppoutunut omiin ajatuksiinsa, ettei edes tajunnut Rosien kadonneen huoneesta.

Onneksi Sadie tunsi veljensä lisäksi myös ystävänsä ja löysi tämän parvekkeelta vailla sen suurempaa etsimistä. "Heitä mullekin", Sadie sanoi lopulta ja sytytti tupakan. Hän ei polttanut, mutta tämä tilanne todellakin vaati tupakkaa. "Toivottavasti se mulkku ei oo kotona", Sadie sanoi lopulta katsellen Kieranin parvekkeelle. Ainakaan parvekkeella ei näkynyt ketään, mikä oli hyvä. Muuten Sadien mielipiteet olisi kuullut Kieranin ja Rosien lisäksi moni muu kadulla heidän alapuolellaan kävelevä ihminen. "Mitkä fiilikset?" Sadie kysyi hetken päästä Rosielta. Eipä hän oikeastaan olettanut, että Rosien tuntemukset olisivat huipussaan, mutta ainakin hän halusi tietää, missä nyt mentiin.

Rosanna kaivoi askistaan yhden tupakan ojentaen sen ja sytkärin Sadielle.
"Mä tunnen itteni syylliseks ja jollain tapaa hyväkskäytetyks."
Hän todellakin tunsi itsensä jollain tapaa hyväksikäytetyksi, vaikka Kieran ei ollutkaan kertonut hänelle olevansa varattu.
Nainen ei nostanut katsettaan katsoakseen, oliko mies omalla parvekkeellaan. Hän ei edes halunnut nähdä tätä sillä hetkellä. Hän olisi todennäköisesti käynyt lyömässä tätä.
Rosanna vihasi syyllisyyden tunnetta. Kuinka yksi yhden illan juttu pystyi aiheuttamaan kaiken tämän?

Olisihan naisen pitänyt aavistaa, että hyvännäköinen mies oli varattu. Sitä hän ei vain ymmärtänyt, että miksi tämä ei ollut sanonut mitään?
"Miten mä pystyn kohtaan Harrietin?"

Sadie oli painunut mietteisiinsä. Hän imi tupakansavua keuhkoihinsa nopeassa tahdissa, mikä ei ollut viisasta - Sadie ei ollut alkuunkaan kokenut polttaja ja nyt, kun nikotiini suorastaan tulvi hänen elimistöönsä, hän alkoi pian voida pahoin. Sadie ei kuitenkaan antanut pahoinvoinnin nousta päällimmäiseksi mieleensä, vaan torjui ikävät ajatukset ja keskittyi nykyhetkeen. Tosin - ikäviä ajatuksiahan nykyhetkikin oli täynnä. Kieran. Se perkeleen Kieran. Lopulta Rosien ääni veti Sadien jälleen takaisin tähän hetkeen. "Mä en tiedä", Sadie sanoi hieman surumielisenä, katsellen Rosieta mahdollisimman lohduttavasti. "Mutta usko pois, Harriet on mukava. Mä en edes ymmärrä, miten se on voinu sietää Kierania ne pari vuotta, mitä ne on seurustellu. Ne on aivan eri maailmasta. Kieran on mulkku, ja Harriet on - hmm, kaipa sitä voisi sanoa, että Harriet on ihana. Sympaattinen nyt ainakin", Sadie pohdiskeli. "Se ehkä on järkevintä, että Harriet ei koskaan saa tietää sun osuudesta mitään. Sä et kuitenkaan tienny, että Kieran seurustelee. Kieran tässä se huono ihminen on." Lopulta Sadie otti Rosien halaukseensa ja pysyi siinä hetken aikaa. "Kaikki järjestyy."

Halattuaan Rosieta pitkän tovin Sadie irrottautui ja pyyhkäisi kyyneleen omasta silmäkulmastaan. Tämä kaikki sai Sadien tunteikkaaksi - hieman väärällä tavalla vain. "Nyt saat keittää meille hyvää, haudutettua teetä ja puidaan kaikki maailman asiat kerralla. Mulla ei oo kiire mihinkään, ei edes töihin", Sadie naurahti ja lähti edeltä sisälle.

((Lopetusvuoro - tämän peliviestiketjun saa laittaa lukkoon!))