Vauhtia lisää, takaovesta sisään

[Suntsu ja Trisse o/ ]

Tommy oli vetänyt töötit piriä, vetänyt viinaa ja lääkkeitä sekaisin ja sen kyllä huomasi. Hän oli saanut loistavan idean, tai ehkä tätä voisi kutsua pikemminkin päähänpistoksi; hän murtautuisi Devonilla olevaan tyhjään asuntoon ja kävisi korjaamassa arvotavarat parempaan talteen. Selässään hänellä olikin reppu, jonne hän saisi toivon mukaan mahdutettua kaiken, mitä ei voinut kantaa kainalossa. Vaikka oli yö ja suurimmassa osassa asuntoja oli sen takia valot pois, ei nuorukainen osannut yhdistää sitä sekavuustilansa takia siihen, että asukkaat luultavasti olivat nukkumassa. Sen sijaan hän päätteli, että asunnoissa, joissa ei ollut valoja, ei ollut ketään kotona. Hän valitsi satunnaisen talon ja siitä satunnaisen asunnon, jonka ovelle käveli. Hän kaivoi repustaan tiirikointivälineet ja kävi työn kimppuun. Kesti jonkin aikaa, ennen kuin hän sai oven auki, mutta lukon avautumisesta kertova naksahdus oli hunajaa korville.

Nuorukainen oli pukeutunut tänään tavallistakin rähjäisemmin, sillä hänellä oli ollut kunnon putki päällä. Yllä oli kulahtanut musta ja kaljatahrainen huppari, jonka päällä musta karvareunuksellinen toppatakki ja niiden parina polvesta rikkoontuneet farkut. Jalassa hajoamispisteessä olevat tennarit, jotka olivat mutaiset hänen remuttuaan ties missä pusikoissa. Hän haisi vanhalle viinalle ja hielle, sillä ei ollut saanut aikaiseksi käydä suihkussa moneen päivään.

Tommy heitti repun selkäänsä ja talsi sisään rempseästi (hänellä ei ollut mitään syytä olla hiljaa, sillä hän oletti asunnon olevan tyhjä). Hän käveli ensimmäisenä olohuoneeseen, jossa vilkuili ympärilleen ja päätti ensimmäisenä käydä digiboksin kimppuun. Hän kumartui repimään johtoja irti, jotta saisi vempeleen mukaansa. Kai sen joku haluaisi ostaa ja hän saisi taas vähän lisää rahaa ostaa aineita.

(( Täältähän myö tullaan! :> ))

Yöt olivat yleensä sitä aikaa, että ihmiset ihan tosiaan nukkuivat tai olivat edes kotona. Ainakin arkiyöt, sillä kuka muka jaksaisi roikkua myöhään ulkona ja lähteä sitten aikaisin aamulla töihin? Toki niin saattoi tehdä, mutta melko typeräähän se oli. Nimittäin siitä toisinaan seurasi nukkumisia pommiin ja sitten pomo huutaisi työpaikalla, että oli tullut myöhässä. Pahimmassa tapauksessa siitä seuraisi potkut ja siitäpä sitten nauru repeäisi.

Tristian tiesi, että ei todellakaan kannattanut lähteä heilumaan ulos työpäivää edeltävänä iltana (ainakaan siellä ei kannattanut olla kauhean myöhään tai vetää liikaa mitään päihdyttävää). Vaikka eihän hänellä edes huomenna ollut työpäivää, sillä nuorukainen oli ansaitullaan, viikon kestävällä lomallaan. Energia ei kuitenkaan riittänyt lähteä tänään kaupungille, sillä tuskinpa siellä mitään kauhean kiinnostavaa oli. Hänen isoveljensä oli lähtenyt illalla yhdeksän aikaan yövuoroon (olihan tuo sentään poliisi) ja Tristian oli painunut nukkumaan jo joskus paria tuntia myöhemmin. Edellinen työviikko oli vetänyt Tristianin ihan loppuun ja hänellä oli melkoisesti univelkaa. Ei työ paikallisessa levykaupassa ehkä niin raskasta ollut kuin esimerkiksi Maxin poliisin työt, mutta silti hän oli ihan poikki. Ehkä se sitten johtui siitä, että kaupassa oli ollut tavallista kiireisempi viikko, mutta mikäs siinä. Ainakin oli ollut päivällä tekemistä ja töistä tullessaan Tristian oli ollut niin poikki, ettei ollut jaksanut lähteä yhtään minnekään.

Parhaillaankin Tristian veti sikeitä laittoman pienessä huoneessaan ja tummansininen peitto korvissa asti, että sieltä vilkkui ainoastaan muutama hassu tupsu sähkönsinistä tukkaa. Hän olisi mitä luultavimmin nukkunut sikeästi ihan aamuun asti, mutta joku havahdutti hänet. Jokin... Napsahdus? Ulko-ovi, kenties? Tristian avasi hitaasti vaaleanruskeat ja erittäin uniset silmänsä, katsellen vain hetken edessään olevaa valkoista seinää. Ja nyt kuulosti ihan siltä kuin joku olisi kävellyt tuolla aulan puolella. Mitä ihmettä? Oliko Max muka tullut jo kotiin?
Laiskasti Tristian käänsi kylkeään ja nappasi läheiseltä yöpöydältään hopeisen kännykkänsä, katsahtaen kelloa. Se näytti kohta yhtä ja hän tiesi varsin hyvin, että isoveljensä pääsisi kotiin vasta joskus kuuden aikaan aamulla. Kuului lisää vaimeita askeleita ja ne suuntasivat nyt olohuoneeseen.

Sinisen tukan omaava nuorukainen nousi hitaasti istumaan sängyn reunalle ja katsoi alahuultaan purren oveaan. Mikäli Max oli töissä, niin kuka helvetti tuolla olohuoneessa rymysi? Ja vieläpä tähän aikaan. Pitäisi varmaan mennä katsomaan...
Tristian nousi sängyltä, noukki lattialta mustat yöhousunsa ja veti vielä ylleen valkoisen hupparin, jotta ei jäätyisi. Sitten varovasti hän käveli huoneensa ovelle ja kuunteli. Kyllä. Joku puuhasteli olohuoneessa, joka sai ihan tahtomatta adrenaliinin virtaamaan Tristianin suonissa. Okei. Enää oli vain kaksi mahdollisuutta; joko olohuoneessa olisi Max, joka oli päässyt tavattoman aikaisin pois töistä tai sitten... Siellä oli jokin murtovaras. Miten helvetissä Tristian sellaisesta pääsisi eroon? Soittamalla poliisit? Kinkkisen tapauksen tästä teki se, että Tristian ei kauhean hyvin tullut toimeen poliisien kanssa, sillä toki hän rötösteli itsekin. Joka tietenkin oli kaksi kertaa vaikeampaa Maxille, joka oli itse poliisi, jolla sitten oli rötöstelevä pikkuveli.

Tristian kuitenkin päätti tarkastaa ensin tilanteen, tarttui rohkeasti oven kahvaan ja hiipi aulaan. Valoja ei ollut, mutta olohuoneesta kuului ääniä. Voi helvetti... Sydän löi tuhatta ja sataa, mutta pakko Tristianin oli mentävä katsomaan kuka siellä oli. Hän veti syvään henkeä ja napsautti sitten äärimmäisen nopeasti olohuoneeseen valot. Ja se, joka sieltä paljastui, ei todellakaan kuulunut Tristianin lähipiiriin - tuskinpa Maxinkaan. Ja mitäpä heidän tuttavansa tekisivätkään täällä kämpässä ilman lupaa keskellä yötä ja... Hetkinen. Irroittiko tuo tummatukkainen mies heidän digiboksiaan?
"Öööh.. Kuka vittu sä oot?" Tristian sai sanotuksi ja kuulosti kyllä jokseenkin varautuneelta. Ties mikä hullu roisto toinen olisi ja tappaisi hänet siihen paikkaan.

Tommy säikähti valojensyttymistä niin paljon, että pudotti digiboksin rymäyttäen alas käsistään juuri, kun oli saanut kaikki johdot irroitettua ja oli nostamassa vempelettä syliinsä. Ääni, joka siitä lähti, kieli siitä, että joitakin osia irtosi koneen sisältä, mutta se oli juuri nyt narkomaaninuorukaisen pienin huolenaihe. Hänen kasvoillaan ei kuitenkaan näkynyt häivääkään säikähdyksestä, vaan enemmänkin hän näytti hämmentyneeltä, sillä hänen päähänsä ei mahtunut, että asunnossa oli sittenkin asukas paikalla. Toisen kysymys sai hänet miettimään hetken otsa rypyssä.

"Mä oon.. ööh.. mä oon. Putkimies", hän sanoi tajuamatta itse siinä tilassa, kuinka koomiselta hänen sanansa siinä tilanteessa kuullostivat. Tai eivät ehkä tuon sinitukkaisen mielestä; kukapa sitä haluaisi aineista sekaisin olevaa äijää kotiinsa sekoilemaan ja yrittämään varastaa kaikkea, mitä ei oltu pultattu kiinni.

"Mee vaan takas nukkumaan?" nuorukainen yritti ja kampesi itsensä vaivalloisesti ylös. Hän huojui seisoessaan puolelta toiselle ja silmien pupillit kielivät, että hän oli vetänyt muutakin kuin viinaa. Hänen sekavuustilansa olikin pitkästä aikaa harvinaisen massiivinen. Kyllähän hän normaalistikin sortui kaikenmaailman pikkurikoksiin, mutta tämä oli jo törkeää; marssia keskellä arkiyötä jonkun toisen kotiin ja yrittää varastaa kaiken arvokkaan tajuamatta, että kotona saattaisi (ja hyvin todennäköisesti olisikin) joku. Mutta sitä kai se sekakäyttäjänarkomaanin elämä tuppasi olemaan; massiivisia sekavuustiloja ja idioottimaisia päähänpistoja. Älyttömäksi tilanteen teki se, että Tommy suostui tähän elämäntyyliin täysin vapaaehtoisesti eikä hän edes yrittänyt raitistua.

Tristian oli erittäin hämmentynyt juuri nyt. Siis... Hän oli ollut autuaasti nukkumassa, kunnes oli kuullut kolinaa muun asunnon puolelta, mennyt tarkastamaan asian ja mitä olikaan löytänyt. Jonkun erittäin epämääräisen tyypin puuhastelemassa heidän... Digipoksin kanssa? Tristian ei ollut tyhmä, ei edes vähä-älyinen. Häneltä sujui oikeastaan kaikenlainen ajatteleminen, vaikka ei sitä ympäriinsä kailottanutkaan. Moni uskoi, että hän oli liian tyhmä tai jotain, että oli sen takia saanut potkut koulusta. Ja kuulemma tyhmät ihmiset alkoivat häiriköidä koulussa, joutuivat tarkkailuluokalle ja pääsivät koulusta hädin tuskin pois. No, Tristian oli päässyt pois, mutta sekin oli ollut pakotettua. Hän muisti vielä edelleenkin sen hetken kun rehtori oli kutsunut hänet sekä Maxin kansliaansa, jossa erottamisesta päätettiin.

Mutta nyt tämä epämääräinen jätkä väitti olevansa putkimies, joka sai Tristianin kallistamaan päätään.
"Ja mitä putkimies puuhastelee meidän digipoksin kanssa?" sinitukkainen kysyi jokseenkin jäykästi ja kyseenalaistaen. Kyllä hänen olemuksestaan näki selvästi, että poika epäili tätä koko hommaa. Kuka muka ei olisi epäillyt? Tyhmempikin ihminen olisi tässä tilanteessa tajunnut, että ei tuo epämiellyttävältä haiseva ja sellaiselta näyttävä mies ollut todellakaan mikään putkimies.

"Mä en todellakaan lähde mihinkään nukkumaan", Tristian tokaisi kuin se olisi ollut päivänselvä asia - ja niin se olikin. "Mitä vittua sä teet täällä?" hän päätti sitten kysyä ihan suoraan. Homma ei ollut todellakaan ollut ihan normaali.

Tommy ei oikein osannut sopeutua tähän uuteen tilanteeseen. Hän oli edelleen hyvin hämmentynyt siitä, ettei asunto ollutkaan ollut tyhjä eikä hänen aivonsa keksineet mitään järkevää veruketta, minkä takia hän remusi toisen asunnossa keskellä yötä. Putkimiesselitys ei tainnut mennä läpi ja vasta toisen epäilevä olemus sai nuorukaisen tajuamaan hänen sanojensa järjettömyyden. Hän repesikin nauruun ja hekotteli hetken aikaa lähes mielipuolisesti, kunnes sai itseään hieman koottua.
"Ei mitään.. vittu putkimies.. ei helvetti", hän nauroi ja laski digiboksin lattialle. Ei siksi, ettäkö hänellä olisi ollut mitään tarvetta palauttaa sitä vaan siksi, että hän ei yksinkertaisesti tehnyt mitään rikkinäisellä tuotteella.

Toinen tokaisi, ettei todellakaan aikonut lähteä nukkumaan. Tommy kallisti päätään ja vilkaisi makuuhuoneen ovelle.
"Jos nyt kuitenkin..? Mä luulen, et olis meidän molempien hyvinvoinnin kannalta parempi niin", hän mongersi ja virnuili typerästi. Toisen suora kysymys sen sijaan sai hänet hieman loukkaantumaan (syystä, jota hän ei osannut suoraan selittää) ja se myös näkyi hänen kasvoiltaan.

"No mitä sä luulet et toisen asunnossa tehdään yöllä ilman lupaa? Mä tulin.. nukkumaan. Kato mä oon koditon.. tai tota.. ainaki mua ollaan häätämässä. On kato noi vuokrarästit jääny hoitamatta ku on ollu.. tota.. kiireitä ja sen sellasta", hän yritti rääpiä kokoon jotain selitystä, mutta eihän siitä tullut yhtään mitään. Häneltä oli tosiaan jäänyt muutaman kuukauden vuokrat hoitamatta ja laskujakin oli vino pino. Hän oli todellakin häätöuhan edessä, mutta se ei ollut syy, miksi hän oli varastamassa. Ei, hän saisi kyllä vuokran maksatettua vanhemmillaan (rikkaita kun olivat, ainakin hänen mittapuullaan), mutta aineita nuo eivät suostuisi kustantamaan. Siihen hänen täytyi hankkia rahat aivan itse ja koska häntä ei kiinnostanut mennä töihin, ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin varastelu.

Tristian nieleskeli ja katseli tuota rähjäistä, tummatukkaista miestä edessään. Kyllä. Ilmiselvä murtovaras, joka yritti keksiä onnettomia valheita putkimiehistä ja kaikesta, että pääsisi pälkähästä. Miksi toinen häntä oikein luuli? Naiiviksi pikkulapseksi, joka uskoi ihan kaiken mitä hänelle sanottiin. Uskoi pienemmänkin valheen ja toimi sokeasti ohjeiden mukaan. Toinen nauroi, joka kuulosti melko mielipuoliselta ja se sai sinitukkaisen värähtämään. Voi jumalauta, kuitenkin toinen kohta sanoisi olevansa joku hemmetin psykopaatti ja sarjamurhaajaraiskaaja... Tämä yö oli ainoa kerta viikossa, jolloin Max oli yövuorossa (ainakin nyt vähän aikaa) ja heti tänne murtautui joku ääliö. Tristian oli nyt ihan yksin ja hänen pitäisi yrittää selviytyä tilanteesta jollain konstilla. Hitto kun poika osasi olla tällainen luuviulukin, että ei hommaa voinut fyysisen ylivoiman varaankaan heittää... Voi helvetin helvetti...

Olipa tyypillä jopa otsaa sanoa, että olisi kummankin kannalta parempi ratkaisu, että Tristian menisi nukkumaan. Nuorukainen nielaisi kuuluvasti, mutta yritti pysyä rohkeana. Sitten tuo kertoikin, että oli koditon ja oli tullut nukkumaan. Tai ainakin tuo oltiin häätämässä, koska vuokria oli jäänyt rästiin ja kaikkea muuta sellaista. Ja ihan kun Tristiania muka kiinnostaisi moinen? Tilanne alkoi oikeasti käydä melko hulluksi ja pojan pitäisi vain keksiä, että miten helvetissä hän saisi toisen ulos asunnosta. Niskapersotteella? Tuskinpa. Kuten jo aiemmin todettiin, Tristian oli oikeasti ihme siima eikä hän todellakaan jaksasi nostaa toista mihinkään suuntaan - vaikka tämäkin näytti olevan aika helvetin laiha.

"Joo. Mua ei kiinnosta. Eli olisitko ystävällinen ja painuisit helvettiin täältä. Sitten mä oon kun en olisi sua koskaan täällä nähnyt ja kaikki olisi hyvin, okei?" Tristian sanoi topakasti ja hieroi hivenen unisia silmiään.
"Ettei mun tarvitse soittaa kyttiä paikalle", hän jatkoi ja toivoi moisen uhkauksen nyt viimeistään pelottelevan toisen pois.