Koiraihmisiä

Koulupäivä oli viimein päättynyt, ja Meira puki lämpimästi päälleen. Täällä kylmyys ei ollut samanlaista kuin pohjoisessa, mutta sekin sai ihokarvat nousemaan ja ihon jäähtymään. Nainen vilkutti työtovereilleen ja mutkitteli koululaisten läpi ulos koulurakennuksesta.

Lunta ei enää satanut, maa oli ehtinyt kuorruttua valkoiseksi. Meira kaipasi kotimaansa kinoksia, lapasia, myssyjä ja kaulahuiveja. Ja sitä, että koiria ei noin vain saanut jokaisesta kadunkulmasta ja kaupasta. Kun naiselle oli selvinnyt, että kutakuinkin kaikkialta sai eläviä kuonolaisia, pääasiassa ilman papereita, viha oli kouraissut syvältä. Pentutehtailu tuntui olevan helppoa ja rahakasta, mutta onneksi eräs työkaveri oli tietänyt mistä hankkia terve ja hyvin hoidettu eläin. Gloom´s PetShop sijaitsi Devon Streetin varrella, ja Meira jäi joksikin aikaa kadulle katselemaan kaupan ikkunaa. Eläimiä ei ollut aivan ikkunan vieressä, varusteita ja ruokia sen sijaan oli esillä runsaasti. Hän erotti juuri ja juuri sisällä aitauksen, jonka reunan yli aina välillä välkkyi musta kirsu tai kaksikin.

Kaupan kello kilahti Meiran astuessa sisään. Hän hymyili kassalla istuvalle naiselle ja väisti samalla isoa ruokasäkkiä kantavaa miestä. Kauppa oli mukavan avara ja hiljainen, asiakkaita oli hänen lisäkseen kaksi. Meira käveli matelijoiden ohi ja kurkisti aitaukseen. Ensisilmäyksellä koirat olivat jackrusselin pentuja, ja aitaukseen kiinnitetty kyltti vahvisti asian.

"Harkitsetteko koiraa?" kysyi iloinen ääni Meiran vierestä, myyjä oli tullut hänen viereensä. Meira nyökkäsi.
"Nämä ovat hyvistä vanhemmista, terveistä ja iloisista! Jos haluat, voit mennä aitaukseen tutustumaan," myyjä sanoi ja auttoi naisen aitaukseen. Meira sai heti osakseen innostunutta haukuntaa, ja hän mietti, miten vaikeaa olisi valita kaikista häntähuiskuista YKSI.

Kauppaan tuli vähän sen jälkeen kun Meira oli mennyt koiranpentuaitaukseen neljäskin asiakas. Tämä oli pukeutunut mustaan, paksuun talvitakkiin ja vuodenaika ottaen huomioon piti aurinkolaseja mikä saattoi olla hieman outoa jopa? Ehkä joistakin paikalla olevista asiakkaista jotka kuitenkin vain vilkaisivat häneen hetken uteliaina ennen kuin jatkoivat omia puuhiaan. Myyjä, joka oli hetki sitten auttaut Meiraa, taas meni Muttia vastaa tervehtien tätä tutunoloisesti välittämättä ollenkaan aurinkolaseista; "Tervehdys herra Doyle, kuinka voin- Ahaa, kaipaako Pepsi jotakin?" Nainen oli huomannut sotilasmiehen toisessa kädessä roikkuvan valkosinisen kuljetuskopin, minkä häkkimäisestä ovesta kurkkaili pikkuiset, karvaiset kasvot smaragdin vihreillä tuikkivilla suurilla silmillä sekä pieni naukahdus kuului. Mutt nyökkäsi enempää sanomatta myyjälle, astellen toisen perässä tiskille mihin laski kuljetuskopin. Häkki avattiin ja pieni lumipallo kissa tepasteli esiin alkaen hieromaan päätään ja kehoaan Muttin silittävää kättä vasten. Kissanpentu ei sitten välittänyt ollenkaan muusta hälinästä vaan oli kiinnittänyt kaiken huomionsa isäntäänsä, tai pikemminkin emoonsa sillä välillä myyjä kuvitteli että kissa ajatteli Muttin olevan tämän emokissa mikä oli melko hupaisaa.
"Pepsi tarvitsisi nyt sen virkamerkin, eräs nainen tuli ehdottelemaan sitä kun Pepsi oli jotenkin karannut asunnosta hänen kotiovelleen", palomies selitti rapsutellen kissansa niskaa ja Pepsi köyristi selkäänsä kynnet esillä rentoutuessaan. Niin, eihän kai tuo Pepsi limsan pullonkorkki käynyt virkamerkistä, mutta se oli vain kai sellainen juttu ja miehen äänestä saattoi päätellä että hänen neuvomisensa eläintenhoitoasioissa, varsinkin oman lemmikin, ei ollut Muttista järin mukavaa.
Kyllä hän nyt tiesi miten lemmikkiä täytyy huolehtia ja kaikkea muuta sellaista.
Myyjä sitten sanoi että heillä olisi virkamerkki valmiina takahuoneessa, vain maksu ja nimi papereihin ja Pepsillä olisi oma virkkamerkkinsä. Pentu pääsi takaisin häkkiin rauhoittumaan tiskillä, kun taas Mutt myyjän kehotuksesta meni koiranpentuaitauksen viereen pentuja tarkkailemaan. Siellä näyttikin jo olevan joku.

Yksi pennuista tuntui pitävän kovasti Meirasta, joka rapsutteli tyytyväisenä tuhisijaa. Muut pennut tuntuivat olevan väsyneitä, ja kasaantuivat naisen jalkoihin nukkumaan. Sylissä oleva pentu nuoli karhealla kielellä sormia, ja Meira nauroi innoissaan. Hän mietti, kuinka paljon ja mitä kaikkea hänen pitäisi ostaa pennun tarvikkeiksi ja ruuaksi. Olisi mukavaa, kun joku tervehtisi kotiin tullessa ja lämmittäisi sängyssä...

Uusi asiakas tuli sisään, äänestä päätellen kissan kanssa. Hetken päästä asiakas, mies, tuli kohti aitausta. Meira puristeli pennun anturoita ja silitteli korvia. Koirulainen venytteli ja asettui makuulle. Meira silitteli farkkujaa tasaisiksi ja nosti takinliepeen pennun päälle. Sen voisi nimetä.. Hmm. Brutukseksi. Olisi hauska todeta koiralle: "Sinäkin, Brutukseni," tummalla äänellä, kun pentu oli tehnyt asiansa lattialle. Meira nyökkäsi miehelle tervehdykseksi ja hieroi pennun kosteaa kirsua.

Mutt nojaili aitauksiin rentona katse noissa nukkumaan käpertyneissä pennuissa, käväisten myös tuossa naisessakin joka taisi olla lemmikkiostoksilla. Käsi nousi pienesti vastatervehdykseksi tuolle naiselle ja sitten sotilas avasi portin astuen kehään, sulkien portin tietenkin perässään. Mutt meni istumaan lattialle hiljaa, kunnes päästi naksahtavan äänen kielensä painahtaessa kitalakea vasten. Tuo ääni herätti yhden pennun kiinnostuksen, tai enemmän innostuksen kun se nousi hieman väsyneenä mutta pyrähti sitten juoksuun miehen luokse. Pentu nuuhkaili Muttia ja nuoli tämän sormia kun mies ojensi kätensä, silittäen sekä rapsutellen pennun pehmeää turkkia. Kyllä hän ehkä olisi voinut ottaa koirankin itselleen, mutta ne vaativat enemmän hoitoa kuin kissat jotka olivat itsenäisempiä. Tai no, Pepsi ei ehkä ihan ollut mutta se oli vain ajan kysymys kun tuo tuosta staattisesta sähköpallosta kasvaisi hieman. Ehkä se sitten lopettaisi kaikki tyhmät temppunsa kun Piski olisi muualla ja käyttäytyisi aikuisemmin.
Vaikkei se pahemmin ikävää ollut leikkiä kissanpennun kanssa, mukavaahan se oli välillä ja varsinkin kun joku odotti sinua kotiin. Mies muisti yhä kirkkaasti miten oli viemässä roskia kun yhtäkkiä kuuli roskapöntästä mau'untaa ja avatessaan kannen löysikin sieltä nälissään olen pikku kisulin tungettuna kiinalaisruokapakettiin mikä oli sitten teipattu kiinni. Kuka sellaistakin menisi tekemään, eikös ne koiria syöneet eivätkä kissoja? Koiranpentu oli alkanut näykkimään housunlahkeita, mihin Mutt vastasi nappaamalla kevyesti pentua niskasta ja nostaen tämän syliin jatkaen silittelyä. Pentu ei kauaa jaksanut sitä vaan nakersi sormea sekä potki jaloillaan... Kyllä Mutt mielummin noissa kissoissa pysyisi, vaikka hänen nimensä nyt oli mitä oli.