Pataa en kattilana täs asias soimaa

// Sovittu! Rey ja Dan tänne //

Ben seisoskeli Elm Squarella ja silmäili ohikulkijoita kriittisesti. Hän yritti arvioida, ketkä olivat otollisia asiakkaita ja ketkä vain läpikulkumatkalla tai menossa selvittelemään välejään. Aina silloin tällöin joku vanha tuttu pisti silmään ja tuolle nuorukainen saattoi myydä joko minigrip-pussillisen jotain huumetta tai vaihtoehtoisesti pimeää viinaa harmaasta putkikassistaan. Hän olikin täällä vain ja ainoastaan bisneksiä hieromassa, mutta toki hänellä oli myös oma pullonsa takkinsa taskussa. Siitä hän otti välillä pitkän huikan ja irvisteli perään halvan viinan pahan maun takia. Vaikka olihan hän jo tottunut sen makuun, mutta tuskin koskaan se alkaisi maistumaan hyvältä.

Yllään nuorukaisella oli tänään mustat myllyverkkarit, joiden alle hän oli topannut monet pitkät kalsarit, jottei jäätyisi pystyyn. Pari hupparia päällekäin ja niiden kanssa avonainen, musta toppatakki karvareunushupulla. Perusvaatetus siis, sillä pitihän asiakkaiden nyt tunnistaa hänet! Valitettavasti vaatetus takasi myös sen, että poliisikin tunnistaisi hänet alta aikayksikön. Siksi mies olikin valppaana ja valmiina liukenemaan paikalta heti, jos kyttäkaara sattuisi ajamaan ohi.

Jälleen yksi tyytyväinen asiakas poistui Benin luota. Mies taitteli rahat taskuunsa itsekin varsin tyytyväisenä. Hänhän teki hyvin voittoa tänään! Hänen ei kannattanut pönöttää siinä kuin korkeintaan pari tuntia, sillä sana kiiri nopeasti ja voisi kantautua myös vääriin (eli poliisien) korviin, jolloin hänet olisi liian helppo narauttaa kiinni rysän päältä. Mutta eipä hän oikeastaan voinut kehuskella nauttivansa seisomisesta räntäsateessa, joten ehkä oli vain hyvä, että jopa hänen rahanahneutensa ja riskinottokykynsä olivat rajalliset.

Daniel käveli katua pitkin, katse harhaillen milloin minnekin. Päällään pojalla ei ollut mitenkään sään mukaiset vaatteet, oli vain suurikokoinen huppari, sen alla toinen pienempi ja t-paita, kaikki väriltään mustia. Jalassaan hänellä oli kuluneet harmaat farkut ja mustat skeittikengät. Huppu oli vedetty päähän mustien hiuksien suojaksi. Jos sattui näkemään pojan kasvot huomasi, että silmien ympärillä oli mustat suttuiset rajaukset. Olallaan pojalla oli musta laukku, josta näki selvästi, että sitä oli käytetty jo monta vuotta.

Pojan kävely ei ollut aivan suoraa, muutamia harha-askelia näkyi siellä täällä ja tämä johtui niistä muutamasta lasillisesta (jotain vähän vahvempaa) jotka oli tullut joutua illan aikana. Hän ei kuitenkaan enää kestänyt rashrapsin tunnelmaa, hänen oli pakko päästä pois sieltä ja hän myös tarvitsi nyt jotain muuta, jotain uutta. Dan nykäisi laukun paremmin olalleen pienen horjahuksen kera jatkaen matkaansa kohti Elm Squarea.

Lopulta, liian pitkä tuntuisen ajan jälkeen, Daniel saavutti vihdoi määränpäänsä. Poika ei ymmärtänyt edes miten hän sai tuon lyhyen matkan tässä mielentilassa tuntumaan niin pitkältä. Hän seisahtui aukion reunalle jääden siihen katselemaan ympärilleen, etsien jotakuta, ihan ketä vain joka voisi hänen tilanteeseensa tuoda helpotusta. Eniten hän nyt halusi vain unohtaa kaiken, varsinkin ne kaikki muistot jotka olivat tulleet mieleen jostain syystä hänen istuessaan baarissa.
Danielin katse pysähtyi lopulta jonkun matkan päässä hänestä seisovaan mieheen.

Ben löi kättä päälle edellisen asiakkaan kanssa kauppojen molemminpuolisen tyytyväisyyden merkiksi ja silmäili nopeasti ympärilleen poliisien varalta. Moisia ei onneksi ollut näköpiirissä ainuttakaan, joten mies pystyi jälleen keskittymään bisneksiinsä. Hän antoi katseensa vaeltaa aukiolla ja se osuikin pian sinne hoipertelevaan nuorukaiseen, joka pysähtyi jonkin matkan päähän hänestä. Hetken ajan Ben oli varuillaan ja vain silmäili tuota nuorukaista. Ei tuo siviilikyttä ainakaan voinut olla.. kysymykseksi jäikin siis vain, oliko tuo kenties mahdollinen asiakas vai vain joku onneton paikalle eksynyt. Mutta koska Benillä oli sangen rempseä ote työhönsä, hän päätti itse mennä ottamaan asiasta selkoa. Kännissähän toinen ainakin oli, joten ehkäpä tuo kaipasi halpaa viinaa. Siitä olisi hyvä lähteä liikkeelle. Hän kävelikin heidän välimatkansa umpeen putkikassi nostettuna olalle ja päästyään nuorukaisen luo, hän läimäytti tuota rohkeasti selkään (olihan hän itsekin kännissä kuin ankka).

"Terve! Mitäs mies? Et sattuis olemaan jotain vailla.. vaikka halpaa viinaa? Mulla sattuu oleen muutama ylimääränen pullo.." hän sanoi ja naurahti kuin hyvällekin vitsille. Varovaisuus ei selkästi kuulunut hänen sanavalikoimaansa, sillä oli aina yhtä rohkea veto lähteä kaupittelemaan tuntemattomille yhtään mitään. Mutta jotenkin se oli rotankin elantonsa ansaittava, joten ei tässä ollut varaa olla turhan varovainen. Mies ei edes tiennyt, oliko hänen mahdollinen asiakkaansa täysi-ikäinen, mutta ei kyllä suoraan sanottuna välittänytkään; oli sitä ennenkin alaikäisille myyty! Tuomiothan siitä olisivat kovemmat, jos sattuisi kiinni jäämään, mutta kukapa sitä fakkiinjäämisestä oli puhunutkaan?

Daniel ei ehtinyt miettiä seuraavaa siirtoaan ennen kuin mies jonka hän oli havainnut olikin jo hänen vieressään juttelemassa. Selkään läimäitys sai pojan horjahtamaan muutaman askeleen kauemmaksi, mutta tämä kirjasi asentonsa nopeasti ja siirsi katseensa häntä puhuttelevaan ihmiseen. Tuo tyyppi vaikutti juuri sellaiselta, että Thomas luultavasti saisi tuolta etsimänsä... tai saisi jos se maksu puoli sitten saataisiin jotenkin sovittua.

"Kyllä mulle...", Dan aloitta pysähtyen sitten hetkeksi miettimään mitä sanoisi. "Mulle kelpaa melkeen mikä vaan mitä sulla on..", hän sitten jatkaa vaihdellen painoa jalalta toiselle. Pojan katse siirtyy pois toisen kasvoista, tarkkailemaan vähän kaikkea mitä heidän ympäriltään sattuu löytymään. Hän ei ole koskaan ollut erityisen hyvä pitkissä katsekontakteissa.

Benjaminin kasvoille levisi voitonriemuinen ilme toisen sanojen seurauksena. Ai, että tuolle kelpaisi melkein mikä vain, mitä hänellä oli. No sepäs kuullosti hyvältä, sillä hän ei ollutkaan myynyt vielä kovinkaan paljon huumeita. Viinaa oli menny sitäkin enemmän, kuten sitä aina meni. Oli toki huumeetkin tehneet kauppaansa, mutta viina oli selvästi voitolla bisneksissä. Niin se meni aina.. narkkareilla oli omat paikkansa ostaa huumeita ja hän oli paikalla aina vain vähän aikaa ja harvoin samaan kellon aikaan, joten liekö tuo ihme, jos nistit eivät aina löytäneet häntä ajoissa. Mutta kanta-asiakkaat osasivat onneksi tulla hänen oven taakseen kolkuttelemaan, joten mitäpä siitä, jos kaikkea ei saanutkaan myytyä?

"No sehän on hienoo.. koska multa löytyy vaikka mitä", hän tuumasi hilpeästi ja mietti hetken. "On essoi, pirii, bupree, hatsii ja.. pameja taitaa löytyy viel", Ben listasi ja rojautti putkikassinsa maahan kaivaakseen taskustaan pullon, josta otti pitkän huikan. "Niin ja viinaa", hän vielä lisäsi samalla, kun irvisti sen samaisen aineen kauheasta mausta. Hän vilkaisi ympärilleen varmistaakseen, ettei poliiseja näkynyt. Eipä ollut näkökentällä ja hyvä niin; noita ei tänne juuri nyt kaivattukaan.

"Niin et mitäs sais olla?" hän kysyi hyvillään siitä, että oli juuri saanut uuden asiakkaan.

"Ei mitään mihin tarvitaan niitä... neuloja..", mumisee jotenkin poissaolevasti värähtäen pienesti jo pelkästä ajatuksesta. Danielin yksiin suurimmista peloistahan nimittäin kuulu kaikki terävät esineet, neulat ja muut vastaavat mukaan lukien. Oltuaan hetken hiljaa poika saa siirrettyä katseensa taas mieheen ja tämän maassa olevaan reppuunsa. "Viinalle on aina käyttöä... ", puhuu enemmän itselleen kuin toiselle, miettien samalla kaikkea muuta.Yksi on esimerkiksi se miten toinen hinnoittelee myytäviään, sillä raha on pojalle ongelma, varsinkin tällä hetkellä.

Daniel tutkailee hiljaisena reppua miettien mitä seuraavaksi sanoisi. Ei hän ole edes varma mitä haluaa, 'jotain' on melkein ainoa määritelmä mikä hänellä tällähetkellä on. Toki poika tietää, ettei mitään liian vahvaa kannata ottaa, hän ei halua uudelleen joutua siihen riippuvuus kierteeseen missä oli muutamia vuosia sitten.
Vaikka alkoholin vaikutuksen alaisena Dan yleensä on varsin puhelias, eikä kauhesti mieti mitä tekee, niin tämä tilanne jotenkin saa hänet hiljaiseksi. Ehkä se on uusi paikka ja uusi ihminen... Tai no, ei tämä nyt niin uusi paikka ole, mutta kuitenkin.

Poika pureksii mietteliäänä huultaan, lopettaen painon vaihtelun jalalta toiselle.

Toinen ei tainnut olla kovin sosiaalinen tapaus. Tuo ei pitänyt katsekontaktia, puhui enemmän itselleen kuin diilerille ja tuntui muutenkin olevan vaivaantunut tilanteesta. Toisaalta ei Ben sitä pahakseen pistänyt; hänelle oli aivan yksi ja lysti, millaisia persoonia hänen asiakkaansa olivat. Se ei kuulunut hänelle millään muotoa kuten ei myöskään se, retkahtaisiko joku hänen takiaan uudelleen aineisiin tai sattuiko asiakas kenties olemaan alaikäinen. Niin kauan, kun rahat vaihtaisivat omistajaa, ei ongelmaa ollut.

"Et sä tarvi mihinkään noista tykkiä jos et haluu käyttää sellasta. Aina voi vetää nokat", Ben markkinoi valikoimaansa varsin totuudenmukaisesti. Hänen uusi asiakkaansa ei ollut tainnut pahemmin huumeita käyttää, jos ei ollut kuullut nenään sniffaamisesta. Tuo sanoi, että viinalle oli aina käyttöä. Siitä oli siis hyvä lähteä liikkeelle.

"Okei. Montaks pulloo sä tarvit? Nää on nollaseiskoi ja hinta on 7 puntaa", hän sanoi ja otti jälleen huikan omasta pullostaan. Hetken hän mietti, antaisiko toiselle huikkaa lainkaan, kunnes naurahti itsekseen ja ojensi pulloa toista kohti.
"Sä vaikutat silt et oot viinan tarpees", hän sanoi pisteliäästi ja nauroi päälle kännistä naurua.


[soriii lyhyttä!]

"Ei mutta mä tarkoitin... ", Daniel aloittaa hiljentyen sitten kuitenkin ajatuksen katketessa. "Mä en tiedä paljon rahaa mulla on", toteaa kyykistyen maahan laukkunsa viereen, etsien sielä rahojaan. Kyllä hänellä jotain oli, mutta ei ollut varma paljon ja missä. Ei hän ulos ollut kuitenkaan lähtenyt jonkin ostaminen mielessään, se oli vain jotain mikä oli tullut ajatelleeksi matkalla tai viimeistään tuon toisen nähdessään.

"Kuin vahvaa se on?" Kysyy sitten nostaen katseensa mieheen. Ei niin, että hän pelkäsi sen vahvuutta, mutta lähinnä hän mietti sitä kautta kuinka paljon tarvitsi tai haluaisi. Toisen ojentaessa pulloa Dan katsoi sitä ensi hieman epäilevästi, tarttuen kuitenkin pulloon juoden kulauksen, ehkä vähän turhan ison ottaen huomioon, ettei poika tiennyt paljoakaan siitä mitä pullossa oli, muuta kuin sen, että se oli viinaa. "Mm.. ehkä oonki.. ", sanoo sitten hiljaa olkiaan kohauttaen ja palauttaa pullon toiselle. Viimeisestä lasista oli kuitenkin kulunut jo hetki, eikä poika mielestään koskaan ollut liian sekaisin.

//Eipä se mitään kun en mä ittekään onnistu nyt mitään pitkää samaan aikaan//

Ben alkoi jo pikkuhiljaa epäilemään, mahtoiko toinen edes olla ostamassa mitään. Tuon käytös oli niin vaikeaa ja tuo ei näyttänyt tietävän, miten päin olisi. Diileri oli jo lähes varma, että toinen muuttaisi pian mieltään ja suorastaan juoksisi karkuun. Ja pianhan tuo pamauttikin, ettei edes tiennyt, paljonko rahaa tuolla oli. Niinpä tietenkin, saamarin pikkunulikat!

"Velaks ei tipu", hän sanoi kuullostaenkin jo hieman tympääntyneeltä tilanteeseen. Toinen kysyi, kuinka vahvaa viina oli. Senpäs Ben oli tosiaan unohtanutkin mainita!
"Se on kolmevitosta", hän vastasi ja katsoi kuinka toinen otti huikan pullosta. Oikeastaan hänen ei olisi pitänyt antaa viinaa toiselle ennen myyntiä; aine oli aivan kauhean makuista. Mutta tehty, mikä tehty. Ja monelle se tuntui maistuvan -ainakin siitä päätellen, että nuo tulivat toistuvasti ostamaan lisää.

"No, onko sulla sitä rahaa vai ei? Jos nimittäin ei oo niin sä tuhlaat ihan turhaan mun aikaa", mies pamautti pian, sillä hänellä tosiaan oli aika tiukilla eikä sitä tuhlattu ihmisiin, joilla ei ollut rahaa.

Dan sai lopulta kaivettua laukustaan kaksi kymmenen punnan seteliä ja muutaman kolikon.Ja nousi sitten uudelleen seisomaan, katsoen taas hetken aikaa toista. "Kyllä mulla noihin on.. ", nyökäyttää päätään kohti pulloa, sen nyt selvästi pitäis riittää siihen asti kun saisi lisää rahaa. Rahan saaminen olisi muutenkin ihan kätevää, ettei häntä potkittaisi kämpästään ulos. "..ja ei mulla ollut tarkotus aikaas tuhlata", poika lisäsi. Toinen ei vaikuttanut kovin tyytyväiseltä hänen kyvyttömyyteensä tehdä päätöksiä tai muutenkaan hänen käytökseensä.

"Paljon ne muut maksaa?" Daniel kysyy vielä, ihan vain kaiken varalta, sitäpaitsi hän luultavasti löytäisi toisen uudelleenkin, siinä vaiheessa kun rahatilanne olisi parempi. Poika myös onnistui nyt puhumaan jo helpommin, alun "tilannekammo" alkoi hiljalleen kaikota. Dan irvisti pienesti, hän tosiaan vihasi uusia paikkoja, kaikki toimi niin erilailla. Ranskassa hän harvemmin oli kärsinyt rahapulasta, eikä hänellä ollut yleensä ongelmia tämän kaltaisissa tilanteissa. Vaikka muuten hänen tilanteensa ei ollutkaan kovin kehuttava se oli kuitenkin sitä vanhaa tuttua ja turvallista Tähän kaupunkiin asettuminen tuntui kuitenkin nyt jotenkin erityisen hankalalta, vaikka Rasheraps oli aluksi vaikuttanutkin ihan hyvältä, ei hänen itseluottamuksen tai mikään muu ollut riittänyt samaan samanlaista huomiota aikaan kuin ennen.

Benin ilme kirkastui toisen kaivaessa vihdoinkin rahaa esiin. No niin, nyt päästiin asiaan.
"Okei. Montaks pulloo sä haluut?" hän kysyi ja avasi putkikassinsa, jonka sisällöksi paljastui kasa korkkaamattomia viinapulloja. Sivutaskuissa oli vielä erinäinen lajitelma huumeita, mutta niitä hän ei vielä paljastanut. Toinen sanoi, ettei ollut tarkoitus tuhlata hänen aikaansa ja se sai miehen nyökkäämään hajamielisesti. Ei hän enää ajatellut toisen tuhlaavan aikaansa; tuohan oli selvästi maksava asiakas. Ja maksava asiakas tiesi hänelle rahaa taskunpohjalle, mikä ei ollut missään tapauksessa huono juttu, sillä pitihän hänenkin vuokra maksaa.

Toinen kysyi vielä, paljonko huumeet maksaisivat.
"Bupre 25 nappi, essot 8 nappi, piri 17 gramma, pamit 10 per liuska ja peltsi 10 gramma", hän luetteli kuin liukuhihnalta. Pitihän sitä tietää tarkasti myymiensä tuotteiden hinta. Ja olihan hän tehnyt tätä jo niin kauan, että tiesi tasan tarkkaan kunkin aineen hinnan. Hän sai kaiken hieman halvemmalla, mutta pitihän sitä tehdä hieman voittoakin vai mitä? No, ainakaan Ben ei harrastanut minkäänsortin hyväntekeväisyyttä ja vain harvoin myi velaksi edes parhaille kavereilleen, sillä noihinkaan ei ollut luottamista. Ei keneenkään ollut. Kaikki, jotka läträsivät päihteillä, olivat jossain määrin epäluotettavia -ainakin, jos nuo lukeutuivat siihen surullisenkuuluisaan kastiin nimeltä päihdeongelmaiset.

Daniel mietti hetkisen laskien mitä tuolla rahamäärällä saisi. Oli pojalla edelleen mielessä muukin kuin alkoholi, mutta ehkä hän nyt tyytyisi tuohon terveellisempään vaihtoehtoon ja joskus myöhemmin, kun olisi muutakin kuin nuo vähän päälle 20 puntaa, voisi ehkä etsiä toisen uudelleen. Luultavasti etsisikin, häntä ei kiinnostanut löytää ketään muuta enää, kun se alku oli aina niin hankala. Dan nyökkäsi pienesti miehen luetellessa kaiken muunkin hinnan painaen ne mieleensä, ettei enää uudelleen tarvitsisi kysellä, sillä hän vihasi toistelua. Kyllä poika ymmärsi, että joillain oli huono muisti, mutta hän silti vain voinut sietää kun ihmiset unohtelivat kaikkea olennaista ja sitten kyselivät tyhmi uudelleen samoja kysymyksiä, kuten se, että ikää joidenkin piti kysyä sata kertaa ennen kuin se jäi muistiin.

"Ehkä.. mä varmaan otan vaan sitä viinaa.. nyt", Dan aloitti pudotellen turhat kolikot laukkuunsa ojentaen toiselle sitten ne setelit ja yhden punnan, "niillähän saa kolme?", poika jatkoi pikemminkin toteavasti kuin kysyvästi. Ehkä jos hän nyt vain saisi itsensä siihen kuntoon, ettei turhaan ajattelisi hän voisi vielä tienata jotain tänä iltana, liian sekaisin ei kuitenkaan saisi olla, se ei koskaan ollut hyväksi.

Ben oli enemmän kuin tottunut toistelemaan hintoja ja määriä ja kaikenmaailman muita bisneksiinsä liittyviä asioita asiakkailleen kymmeniä kertoja. Päihdeongelmaiset kun eivät olleet yleensä niitä maailman hyvämuistisimpia henkilöitä.. No, eipä tuollainen häntä jaksanu ärsyttää niin kauan kun kauppa kävi. Ja sehän kävi, sillä hän oli hyvä markkinoimaan myymiään tuotteita ja eksymään oikeaan paikkaan, jossa kauppa kävi kuin häkä. Tänään pitäisi vielä lähteä clubille myymään hilettä bilekansan nenään ja nipsuja nassuun. Hän oli mestoilla jo sen verran tunnettu, että kauppa tulisi varmasti käymään sielläkin. Mutta liian pitkään ei sopinut olla paikalla, sillä poliisi sai ikävän nopeasti vihiä hänen liikkeistään ja jos hän ei saisi parissa tunnissa myytyä varastoaan loppuun, pitäisi hänen liueta paikalta eikä hän voisi jäädä itse juhlimaan, mikä olisi sääli, sillä hän oli kovasti juhlimisen tarpeessa.

Toinen näköjään päätti, mitä halusi. Tuo päätyi viinaan, mikä ei ollut lainkaan huono vaihtoehto, sillä sitähän piisasi.
"Yepyep. Eli siis kolme", Ben totesi ja alkoi latomaan putkikassistaan pulloja toiselle. "Yksiii ja kaksii ja kolmee", hän laski ääneen, kunnes sulki kassinsa ja heitti sen olalleen. Rahat löysivät tiensä taskuun.
"Oli ilo asioida sun kanssa. Kysele Beniä, jos kaipaat joskus lisää. Mut löytää yleensä Rasheelta", hän sanoi ja ojensi kätensä vielä paiskaukseen merkiksi onnistuneista kaupoista. Kun homma oli selvä, kääntyi hän ympäri ja lähti talsimaan poispäin Elm Squarelta, sillä kytät löytäisivät varmasti pian paikalle ja silloin oli parasta olla jo liuennut muualle. Seuraavaksi hän menisi heittämään kotiinsa ylimääräiset aineet ja pakkaisi mukaansa vain tarvittavat huumeet yökerhokeikkaa varten. Eikun juhlimaan!