I've seen angels fall from blinding heights

(gameover + Dee, Desmondin asukokonaisuus)

Kevyt vesisade piiskasi asfalttia vasten ja sen muodostamat pienet lätäköt valuivat alavaa katua pitkin viemäriin ohuina puroina. Iltapäivä oli pikkuhiljaa muuttumassa illaksi. Mikäli vain taivasta ei olisi peittänyt sen yllä olevat masentavan harmaat sadepilvet, niin muutaman syttyneen tähdenkin olisi voinut havaita paljain silmin.
Desmond Monceaux kirosi hiljaa mielessään, kun Lontoon sää oli jälleen kerran päättänyt ilahduttaa miestä pienellä sadekuurolla – eikä toinen tietystikään tajunnut ikinä kanniskella sateenvarjoansa mukana. Takkikin lojui jossain auton takakontin perällä, joten Desmond ei voinut tehdä juurikaan mitään estääkseen itseänsä kastumasta. Sattuipa vielä niin mukavasti että tämä oli vetänyt aamulla yllensä valkoisen neuleen, joka liimautui inhottavasti vartaloa vasten kun sade pääsi kunnolla kastelemaan. Mies pyyhkäisi veden kastelemat kasvonsa toiseen hihaansa, joka toistaiseksi oli säilynyt kastumatta sen pahemmin. Hän alkoi ottaa hiljalleen pidempiä ja nopeampia askeleita. Sade tuntui vain yltyvän entisestään.

Näkökenttään osui sitten tuttu Aston Martin ja miehen kireä olemus rentoutui aavistuksen verran. Hän harppoi kohti autoansa ripeimmin askelin. Pian hän pääsisi asuntoonsa, voisi ehkäpä korkata pullon Jack Danielsia ja nukkua huomenna myöhään.. Olihan nyt perjantai.
Luulisi että olisi uhkarohkeata parkkeerata jokin noinkin hintava urheiluauto Devon Streetläisen kadun varrelle, jolla ei yleensä oltu totuttu näkemään mitään sen kaltaista. Ikinä ei tiennyt että minkälaisia ihmisiä sen ohitse aina pyyhältäisi: kuten esimerkiksi räkänokkaisia teinipoikia, jotka saattaisivat hyvin mahdollisella todennäköisyydellä innostua raaputtamaan muutamat kirjaimet sen valkeaan konepeltiin, potkimaan pari lommoa kylkeen, jättämään likaiset sormenjälkensä auton ikkunaan.. Mutta onnekseen suurin osa näiltä kulmilta tunnisti juuri tämän Aston Martinin. Ja ymmärsi jopa kiertää sen ehkä aavistuksen verran kauempaa, ettei autolle vain tapahtuisi vahingossakaan mitään. He nimittäin tiesivät, että kyseisen auton omistajan vihaa kannatti vältellä viimeiseen asti. Elleivät sitten halunneet juosta karkuun kirjaimellisesti henkensä edestä. Desmond pysähtyi ja työnsi kädet taskuihinsa. Avaimet, avaimet..

Siinä oli ehtinyt kulua ehkäpä muutama minuutti jo, kun vaaleatukkainen mies oli seisoskellut paikoillaan autonsa vierellä ja myllertänyt itsepäisesti housujensa taskuja lävitse siinä toivossa että avaimet sattuisivat osumaan käsiin. Pieni kuumotuksen tunne rupesi kohoilemaan hänen päänsä sisällä, kun totuus hiljalleen iskeytyi alitajuntaan. Ei helvetti. Oliko hänet ehditty jossain vaiheessa vielä ryöstääkin vai olivatko avaimet muuten vain tippuneet matkan varrelle? Desmond käänsi katseensa vaistomaisesti taakseen, mutta nähdäkseen vain tyhjän kävelykadun. Ei jälkeäkään avaimista. Ja sitten vasta hän tajusi - ....

”God fucking damn it.”
Desmond pystyi näkemään, että kuinka avaimet törröttivät suoraan virtalukosta ikkunan toisella puolella. Jäänsiniset silmät muuttuivat viiruiksi ja kulmat kurtistuivat ärtyneeseen asentoon samalla kun vesi norui miehen nenän vartta pitkin alas. Tämä se tästä vielä puuttuikin. Desmondin oli vaikea uskoa, että oli ihan itse unohtanut avaimet autonsa virtalukkoon. Mutta toisaalta pieni ajatusten harhailu arkisista asioista oli välillä ihan sallittuakin, kun otti huomioon että mies suunnitteli kaiken aikaa päässään kaikkea historian kursseista palkkamurhiin..
Mitään sen enempiä aikaa tuhlaamatta Desmond rupesi napittamaan neulepaitaa pois yltänsä ja alta paljastui valkoinen t-paita, joka oli myöskin imenyt osuutensa sateen piiskaamasta vedestä. Hän kiersi neuleen oikean nyrkkinsä ympärille ja tähtäsi tiukasti auton lasia kohden, perääntyen hivenen sen luota.. Kuten arvata saattoi, Desmond oli aikeissa tehdä jotakin aivan muuta kuin soittamassa lukkoseppää paikalle.

Koko päivä oli ollut erittäin stressaava sekä kiireellinen, joka paikassa piti juosta vähän väliä vaikka hänellä olikin vapaa päivä tänään. Sadekkaan ei yhtään lohduttanut naista mutta onneksi hän oli tajunnut ottaa sateenvarjon mukaansa. Destinystä oli alkanut tuntua siltä että aika ei enään meinannut riittää mihinkää varsinkaan kun oli töistä vapaata. Naisen naamalla oli huolestunut ilme kun hän muisteli viime viikonlopun reissua yökerhosta, hän ei todellakaan pitänyt siitä että joku tuli sanomaan hänen alastonmalli kuvista jotain vaikka olikin kehuja hän nolostui ja veti siitä lähinnä kamalat kilarit ihmiselle joka asiasta mainitsi. Voitte kuvitella kuinka Dee oli heittänyt juomat miehen naamalle, tönäissyt tämän kumoon ja lähtenyt nokkapystyssä ystäviensä luokse. Alastonkuva keikka oli hänen nuoruuttaan joka oli tapahtunut kuusi vuotta sitten, kuka hemmetti voisi niin hyvin hänet muistaa niistä jutuista kun ei edes ollut kovin suosittu lehtikään. Naisen huulien välistä pääsi syvä huokaus kun hän odotti punaisten valon vaihtuvan vihreisiin, ja juurin kun valot vaihtuivat naisen puhelin alkoi soida häiritsevästi. Ihan kun hänellä olisi aikaa jutella puhelimeenkin tässä kaikessa hässäkässä mutta puhelimen yhteydessä selvisikin että tapaaminen olisi siirretty ensiviikolle ja voi kyllä neiti Daviesia alkoi ottamaan oikein urakalla päähän kun oli yrittänyt kaikki muut asiat hoitaa ennen tapaamista.

Neiti Davies kuitenkin jatkoi matkaansa, hän voisi ihan hyvin jatkaa tästä suoraan kotiin ja sinne samantie siivoamaan. Ei tämä tummaverikkö ei ollut mikään siivosfriikki mutta kämpälle olisi tehtävä jotain, muutenkin kun imuroimisestakin oli tasan viikko. Hän vain kiitti itseään että oli oikeasti muistanut ottaa sateenvarjon mukaan, ainakaan hiukset eivät menneet huonosti mutta samaa ei voinut sanoa pitkävartisista saappaista jotka olivat litimärät. Kukaan ei ollut tällä keleillä liikkeellä, ainakaan ihmisiä ei ollut kävelemässä ulkona. Dee nosti hieman sateenvarjoonsa kääntyessään toiselle tielle ja huomasi miehen joka pälyili jotain autoa. Epäilyttävältä se hänestä näytti, sitten mies alkoi jo riisua paitaansa ja kietoi sitä nyrkkinsä ympärille. Tässä vaiheessa neiti Davies tulistui, hän vihasi niin rikollisuuden parissa olevia henkilöitä juuri isänsä takia. Hemmettiin kaikki sellaiset ihmiset.

Tummaverikkö oli juuri kipittänyt miehen taakse kun tuo nosti nyrkkiinsä ylös. "Mitähän helvettiä sä luulet tekeväs, soitanko poliisit tähän samantie?" nainen katsoi miestä vihaisesti ja kallisti päätään. Ei, Dee ei osannut varoa kaikkia ihmisiä sillä hänellä ei ollut pätkääkään itsesuojelu vaistoa. Destiny kaivoi jo puhelintaan laukusta, "on se kumma kun yritetään varastaa ja murtautua toisten autoihin.. eikö sulla ole varaa omaa stereoita ostamaan?" neiti Davies tiuski miehelle mutta pysyi kuitenkin pari askelta kauempana miehestä. Voisihan joskus tuollaisessa tilanteessa saada puukostakin jos menisi pilaamaan varkaan keikan. Hän ei todellakaan pelännyt mitään pirun rikollisia vaikka olisikin ehkä kannattanut, jotkut olivat todella petollisia ja sakotti jopa muitten virheistä. Juuri sopivasti poliisiauto ajoikin pienen matkan päässä ja dee oli juuri heilauttamassa kättään näille virkavallanmiehille.

/tän päivän pelit toisin tässä, huomenna enemmän ku nyt muita juttuja.. pahoittelut/

/ ei mitää, ihan rauhassa vaan : )

Nyrkki ei kuitenkaan ehtinyt perille asti, kun Desmondin korviin kantautui tuntemattoman naisen puhetta. Ja hän mitä ilmeisemmin puhui juuri Desmondille sananvalinnoistaan päätellen. Voi, milloin ihmiset oikein oppivat pitämään huolen omista asioistaan? Mies päästi miltei äänettömän huokauksen ilmoille, laski nyrkkinsä ja kääntyi sitten kohti puhujaa. Hän yritti pitää pään parhaansa mukaan kylmänä, vaikkakin sitä sen hetkistä ärsytyksen tunnetta olisi ollut mahdotonta ruveta kuvailemaan sanoin. Ensiksi sade, sitten lukkojen taakse jääneet avaimet ja sitten vielä tämä. Jotenkin Desmondista tuntui nyt siltä ettei hän ehkä pääsisikään vielä pitkään toviin lähtemään kotiinsa. Juuri tämän takia mies ei pitänyt ihmisistä: kaikki kokevat sen tarpeelliseksi että heidän täytyy puuttua joka helvetin ikiseen asiaan, mikä ei heille kuulu sitten lainkaan. Desmond oli hymähtää huvittuneen oloisena, kun brunette kyseenalaisti miehen taloudellista tilannetta. Aivan, aivan.. Tuo tuntematon nainenhan tiesikin miehen elämästä paljon enemmän kuin tämä itse. Aivan varmasti. Desmond katsoi naista ilmeettömällä katseellansa, mutta silmistä pystyi erottamaan hitusen niiden takana vellovaa ärsytyksen tunnetta. ”Anteeksi vaan, mutta tää sattuu olemaan mun auto.”

Mies oli kuin ei olisi kuullutkaan naikkosen kommenttia poliiseista, mutta kun tämä näytti olevan heilauttamassa jollekkin, niin Desmond käännähti nopeasti ympäri huomatakseenkin ehkä vähän turhankin lähellä ajavan poliisiauton. Eikä hän sattuneesta syystä pitänyt pahemmin poliiseista – ne tiesivät aina ylimääräisiä ongelmia ja Desmond vältteli niiden kanssa tekemisiin joutumista kaikin keinoin. Mies kääntyi takaisin brunettea kohden ja hänen pokerinaamansa tuntui alkavan antaa pikkuhiljaa periksi. Että jotkut ihmiset osasivatkin olla rasittavia..
”Kuules nyt nainen. Tää on edelleenkin mun auto, mutta satuin jättämään avaimet sisälle. Niinku ihmiset joskus erehtyy epähuomiossa tekemään.” Desmond korotti hitusen äänenvoimakkuuttaan ja vaihtoi painoansa toiselle jalalle kärsimättön oloisena. Hän ei nähnyt olevansa velvollinen tilittämään omista asioistansa ja ongelmistansa muille. Ei varsinkaan tuntemattomille naikkosille, jotka tykkäsivät häiriköidä toisten elämää puuttumalla siihen turhaan. "Menisitkö siis ystävällisesti kiusaamaan jotakin muuta?"

Olihan se totta, että Desmond saattoi näyttää tuntemattoman silmään olevan epäilyttävissä puuhissa.. Mutta ei sitä silti tarvitsisi moiseksi maanvaivaksi heittäytyä. Desmond siirsi viileän katseensa pois brunetesta juuri nähdäkseen, että kuinka poliisiauto pyyhälsi heidän ohitseen. Kun mies koki auton ehtineen tarpeeksi kauas, hän ryhtyi kietomaan paitaansa uudestaan samaisen nyrkin ympärille ja kääntyi taas autoa kohden. Hän ei jaksanut ruveta sen enempää selittelemään naiselle tai jäädä edes odottamaan tämän poistumista. Jääkööt sitten siihen ihmettelemään jos halusi, ei se Desmondin ongelma ollut.

Tummaverikkö kohotti toista kulmaansa kun toinen totesi auton olevan oma. "Miksi sitten haluat rikkoa omasta autosta lasin? Onko tossa nyt mitään järkeä.. pyytäisit ees jonkun tuomaan vara-avaimet jos edes omistat autoa" nainen pyöräytti silmiään. On se kumma että pitää olla noin huolimaton ja jättää avaimetkin auton sisälle, huhhuh minkälaista porukkaa asuikin tässä kaupungissa. Jos hänellä olisi varaa omaan autoon hän pitäisi huolta ettei kukaan tulisi sen lähelle edes ja ettei kukaan muu ei ajaisi autoa kun hän. Ei ollut kyse että etteikö hänellä oisi varaa ostaa autoa, parillahan tonnilla saisi jonkun vanhan romun mutta kun naisella ei ollut varaa maksaa vakuutuslaskuja. Ja loppujen lopuksi hän ei edes haluaisi rumaa autoa. Pienipalkkanen työ oli petollinen, puolet rahoista menee heti kämpän vuokraan ja lopuilla pitäisi pystyä syömään kuukausi eteenpäin.

Jokin kumminkin naisen sisällä uskoi että auto olisi tuon epäilyttävän kaverin auto, mutta sitä hän ei tajunnut miksi piti rikkoa pirun ikkuna. Olisi herra tuntemattoman kannattanut puhua hieman kiltemmpin sillä Dee veti viimeisestä lauseesta niin herneet nenään. "Kuka sä oikeesti luulet olevas käskemään mua" nainen kiukkusi ja jatkoi, "jos sä et olis noin amatööri et olis jättänyt avaimiasi auton sisää - onko ikä alkanut painamaan kun unohtelet jo asioitakin?" nainen kohotti ilkeän kysyvästi kulmiaan mutta rauhoittui sitten. Ehkä auto tosiaan oli toisen, ja ehkä hänen ei olisi tarvinnut vetää nokkiinsa kun toinen oikeasti halusi vain päästä autonsa sisään. Mutta minkäs hän sille voi kun pukkasi olemaan hieman vaikeammasta päästä varsinkin jos ihmiset alkoivat hypellä hänen nenälleen, toisin tässä kyllä oli niin päin mennyt että tämä neiti Davies oli sekaantunut toisen miehen asiointiin joka ei oikeasti kuulunut hänelle pätkääkään. Toisinaan taas Dee varmaan halusi itselleen neron leimauksen saadessaan rikollisia kiinni, mutta hän alkoi kokoajan epäillä että toinen puhui totta. Mies ei ainakaan vaikuttanut yhtään kiusalliselta tilanteessa, tai muutenkin monet olisivat lähteneet juoksemaan nopeasti kun olisi mahdollisen silmännäkijän nähnyt.

Neiti Davies vaihtoi sateenvarjon toiseen käteensä ja huokaisi laskien katseensa maahan. "Jos auto on tosiaan sinun niin älä oikeasti viitsi rikkoa ikkunaa" nainen kohotti katsettaan toiseen ja tunki kätensä laukkuun alkaen penkomaan sitä. "Ehkä tämä voisi auttaa asiaan jotenkin.." Dee sanoi kun sai käteensä pinnintapaisen vempeleen, ei vaan nainen todennut että oli kerran ystävättärensä auton avannut juuri tällä vempeleellä kun tuo oli unohtanut avaimensa auton sisälle. "Siirry" Destiny totesi kylmän kuuloisesti ja tunki vempeleen auton lukkoon, jonkin aikaa kului kunnes auton ovet aukesivat. "Por favor, el producto se convirtió en" Destiny hymähti ja astui kauemmaksi auton luolta. "Meinaan vaa et oleppa vaan hyvä, ei tartte tehä kaikkee aina vaikeimman kautta" nainen totesi ja vaihtoi taas sateenvarjon toiseen käteensä. Tosiaan vaikka Destiny olikin kummianhimoinen nainen, hän yritti välillä päästä siitä kohtaa missä aita oli matalimmalla. Dee huomasi myös auton sisälle vilkaistuttuaan että jokin pilkitti ratin oikealla puolella virtalukon kohdalla. Mies tosiaan oli puhunut totta alusta lähtien, hän taas oli ollut vähän liian tuomitseva.

Desmond huokaisi syvään, kun ei vieläkään saanut aikeitaan tehtyä loppuun. Brunetella näytti olevan kokoajan vain lisää ja lisää asiaa. Niin, olisihan se ihan hyvä ollut pyytää jotakin tuomaan vara-avaimet, mutta kun asiat sattuivat olemaan nyt niin ettei Desmondilla ollut ketään siihen tehtävään. Eikä hän tarvitsisikaan sellaista. Mutta kyllä ongelma näinkin hoituisi – ikävää jälkeä siitä tosin tulisi, mutta äkkiäkös yhden ikkunan korjautti. Enemmän miestä ottaisi päähän joutua kävelemään asunnollensa asti tässä sateessa hakemaan vara-avaimet sisältä ja jättää auto siihen odottelemaan. Ja mitä se tuolle naiselle sitä paitsi kuului? Desmond joutui hyvin harvoin tämän kaltaisiin tilanteisiin, sillä usein toinen osapuoli oli se joka luovutti ensimmäisenä ja lähti vetämään vikkelästi paikalta tajuttuaan koittelevansa miehen hermoja. Mutta nyt toinen vain lisäsi lisää vettä myllyyn ja Desmondin sanat näyttivät saavan tämän vain entistäkin kiukkuisammaksi. Miksei nainen voinut vain häipyä paikalta rauhallisesti ilman, että miehen tarvitsisi ärsyyntyä tästä enää yhtään enempää? Eikö hänellä oikeasti ollut parempaakaan tekemistä? ”Oon tosissani. Jätä mut jo rauhaan.”

Mutta ehei, eihän brunette tehnyt elettäkään osoittaakseen olevansa lähdössä siitä. Päin vastoin. Desmond kurtisti kulmaansa hivenen naisen kommentille miehen iästä. Ikä alkanut painamaan? Hah! Jos tuo nainen vain tietäisi, että mitä kaikkea Desmond joutuikaan miettimään ja pohtimaan elämässään päivittäin, niin hän ei olisi varmastikaan sanonut noin. Ja sitten aivan yhtäkkiä nainen rupesikin penkomaan laukkuansa ja käski miehen siirtä pois tieltä. Desmond katsoi brunettea epäilevään sävyyn, mutta päätti kuitenkin perääntyä pienellä askeleella auton luota kun toinen oli jo hyvää vauhtia tunkemassa jotakin hiuspinnin näköistä härpäkettä lukkoon.

Ja hämmennyksekseen Desmond sai pian tajuta, että ovi todellakin oli avautunut sen ansiosta. Ihan tosta noin vaan, ilman mitään sen pahempia ränkläämisiä. Mies hetken ihmeteltyään veti takaisin päälle pokerinaamansa ja pyyhkäisi vielä viimeisetkin hämmästyneen ilmeen rippeet kasvoiltansa. Okei, kyllähän se oli myönnettävä että Desmond oli melko vaikuttunut äskeisestä – ja varma siitä että ottaisi yhteyttä vielä lähimpään Aston Martin-huoltoliikkeeseen huomauttaakseen lukkojen huterasta teosta.
Vaaleatukkainen mies käänsi katseensa sitten hetkeksi takaisin brunetteen, katsoen tätä nyt ehkä aavistuksen verran vähemmän närkästyneemmän oloisena kuin äsken, nyökkäsi jäykästi ja asteli lähemmäs autoansa. Pian hän pääsisi lähtemään takaisin asunnollansa, vihdoinkin.

Sade näytti loppuvan pikku hiljaa, sillä koko ajan satoi vain vähemmän ja vähemmän. Destiny muistelikin että iltapäiväksi oli luvassa jopa selkenevää ilmaa. Ja kyllä vaikka neiti kylmä ihminen olikin toisen iästä puhunut ei hän oikeasti sitä tarkoittanut. Vaikka ei nyt mies ikälopulta edes näyttänytkään varmaankin suunnilleen tuollainen kolmekymppinen. Siinä samalla kun nainen hetkeksi jumittui toisen kasvoihin, huomasi hän nyt vasta kuinka hienon väriset silmät toinen omisti. Hän kumminkin pudisti päätään ettei olisi jäänyt tuijottelemaan toista pidempää. Dee alkoi jopa pikku hiljaa rentoutumaan eikä tuntenut oloonsa yhtään tiukkapipoiseksi, vaikka okei naisen mieliala oli sellaista vuoristorataa että yksi tyhmä sana tai ele olisi saanut hänet samantien taas todella pahalle tuulelle. Mutta se oli aivan normaalia, ehkä sitten kun vaihdevuodet tulee niin tämäkin Neiti.. anteeksi silloin varmaankin Rouva Davies alkaisi rauhoittumaan mielensä kanssa pikku hiljaa.

Tummaverikkö tunsi jopa pientä ylpeyttä itsestään kun oli osannut noinkin nopeasti avata auton oven toiselle. Varsinkin uudemmat saattoivat olla hankalia, vanhat autot toisin saa avattua jopa jäätelö tikulla. Kiitoksen sanaa tietenkin nainen odotteli siinä ja voi kyllä, naisen sisällä purkautui taas pieni myrsky kun toinen otti askeleita lähemmäksi autoaan. Neiti Davies vetäisi kyllä kunnon raivarit jos toinen ei soisi edes kiitosta tai korvausta hänen menetetyssään ajassa. Ihan kun hänellä olisi ollut aikaa tälläiseen, auttaa nyt toista pääsemään auton sisään. Kun mies näytti siltä että oli aikeissa avata auton oven auki Dee avasi suunsa. ”Kehtaakkin olla kiittämättä” tummaverikkö totesi ja sulki kädellään auton oven takaisin kiinni ja tarttui miehen leuasta kiinni. ”Voidaan laittaa sitten samantie se lukkoon jos sulla ei ole mulle mitään korvattavaa” Destiny kohotti toista kulmaansa ja päästi miehen leuasta irti. Nyt se kunniahimo näkyikin, hän ei halunnut antaa mitään ilmaiseksi vaikka itse yrittikin päästä aina helpoimman kautta mutta ei, nyt ei kävisi niin hän vaikka lukitsisi miehen auton saman tie. Tuollaiset ihmiset saivat hänet niin raivostumaan, hänelle oltiin ainakin opetettu että aina pitää kiitosta antaa ja lupaa pyytää, toisin luvan pyytäminen oli tällä naisella jäänyt vähän vähemmälle kuin kiitoksen antaminen.

Destiny huomasi myös sateen loppuvan tuosta noin ja sulki sateen varjonsa samalla kun viileä tuuli alkoi hyväilemään hänen kasvojaan. Mmmh.. vaikka ilma oli sateinen se oli ollut jotenkin tosi kostea ja kunnon viileä tuuli tuntui niin mukavalta kasvoja vasten. Nainen unohtui taas ajatuksiinsa hetkesi ja näytti todella siltä että nautti viimasta.

Yllätys yllätys, herra Monceaux ei taaskaan onnistunut selviytymään valkean Aston Martininsa etupenkille kun ovi jo paukautettiin sen samaisen brunetin toimesta kiinni. Nyt jos koskaan Desmond tunsi ärsyyntyvänsä toden teolla. Mutta entäs sitten kun hän tunsi naikkosen käden hakeutuvan leualleen..? Vaikka mies ei ollut osannut lainkaan varautua siihen ja tunsi yllättyneensä suuresti eleestä, niin hän onnistui pitämään olemuksensa kylmänrauhallisena. Normaalisti Desmond olisi varmaankin tässä vaiheessa ollut puskemassa toista osapuolta pois luotansa, ellei jopa nappaamassa niskalenkkiotteella kiinni, mutta nyt hän ei kuitenkaan jostain syystä moiseen turvautunut. Lieneekö syynä itsesuojeluvaiston puutos taikka sitten se, ettei hän kokenut naisen olevan minkäänlainen uhka hänelle. Toki brunette näytti olevan itsepäinen ja voimakastahtoinen kuin mikä, mutta ei hänestä mitään vaaraa ollut. Desmond tuijotti tätä närkästyneenä suoraan silmiin, sanomatta yhtään mitään. Kunnes sitten kaksi sanaa oli karannut hänen huuliensa välistä; ”Älä viitsi.”

Kun nainen oli päästänyt miehen irti otteestaan, tämä hieraisi hivenen kipeytynyttä leukaansa. Naisen ote ei ollut mikään helläkätisimmistä ja sen myös tunsi. Desmond ei ollut itse vielä kunnolla tajunnut sitä, että sade oli lakannut kokonaan. Hän nimittäin tutki nyt brunettea katseensa alla ja älysi sateen loppuneen vasta pistettyään sen merkille, että nainen sulki sateenvarjoansa.
Desmond tunsi suurta ristiriitaisuuden tunnetta. Toinen osa hänestä luokitteli naisen katerogiaan "raivostuttavimmat ihmiset ikinä", kun taas toinen osa hänestä.. No, miten sen nyt sanoisi? Tunsi hienoista vetoa naista kohtaan. Bruneten temperamenttisuus ja teräväkielisyys olivat juuri sellaisia piirteitä mitä Desmond eniten ihaili vastakkaisen sukupuolen edustajissa. Eikä naikkosen ulkonäössäkään mitään moitittavaa ollut, ehei. Mies nauroi salaa mielessään tajuttuaan sen mitä hänen päässään oli juuri äsken oikein liikuskellut. Sitä paitsi nainen näytti olevan vähän turhan nuori Desmondin makuun.

"Selvä sitten." Vaaleatukkainen mies nosti kätensä rintakehän päälle puuskaan. "Jos kiitän sua, niin avaatko oven uudestaan?" Ehkä hän voisi tämän kerran antaa periksi naiselle. Mutta vain tämän kerran.

Destiny katsoi toista syvälle silmiin, ”voi kyllä.. et tiedäkkään kuinka paljon mä viitsin” nainen totesi ja piti edelleen katseensa toisen silmissä. Katse oli tiukka sillä kukaan ei voinut olla niin kiittämätön etteikö olisi kiitosta sanonut. Oli tuollakin miehen kapistuksella pokkaa sanoa hänelle ’älä viitsi’ miten tuo mies itse pystyi olematta sanomaan kiitosta. Deen sisällä kiehui entistä enemmän mutta tällä kertaa nainen pyrki pitämään itsensä hieman kasassa ettei olisi nolannut itseään totaallisesti. ”Mutta voin mä myös olla avaamattakin tuota ovea enään jos niin tahdot.. Mun kanssa ei kannata leikkiä” nainen hymähti pienesti ja iski toista silmäänsä. Destiny niin rakasti tilanteita missä hän oli tilanteen herra, tai ainakin yritti olla tässä tilanteen herrana. Hän rakasti hallita toisia ihmisiä ja nyt hän haluisi juuri tuota miestä sanomaan kiitoksen sanat ja niin hän tulisi myös kuulemaankin – aivan takulla ja piste loppuun.

Pieni hymyn tapainen kävi naisen suupielissä kunnes naama meni taas peruslukemille, hän jo luuli että toinen olisi kiittelemässä kovasti mutta ei vielä piti alkaa ehdotuksiakin sanelemaan. Destiny huokaisi ja katsoi kelloonsa, ”toisinaan mulla on kyllä tässä muutakin menoa.. tiedätkö kuinka epäkohteliasta on olla kiittämättä – ja mä olen näitä naisia jonka sen haluu kuulla mutta tehdään näin..” dee katsoi ja otti askeleen miestä kohden. ”Mä avaan oven, sä kiität ja jos herran pääkopan sisällä edes on aivot toiminnassa niin herra voisi jonkinlaista hyvitystä tästä antaa” tummaverikkö totesi ja kaivoi taas pinnin tapaisen vempeleen käteensä ja avasi auton oven.

Ei Dee oikeasti mitään vastapalvelusta halunnut, tai hyvitystä hän vaan halusi kieroilla toiselle. Kyllä, kyytikin kotiin olisi kelvannut mutta vaikka toinen sitä olisikin tarjonnut tuskin nainen olisi suostunut siihen. Destiny Fawn Davies päätti itse omista asioistaan ja tekisi juuri niin kuin hän itse haluaisi. Hän ei todellakaan hyppisi ilosta jos toinen niin tekisi, sitä paitsi enään ei satanutkaan ja kävely oli terveellisempää kun autolla hurjasteleminen. ”Noh, veikö kissa kielen vai laitetaanko ovi uudelleen kiinni?” nainen kohotti hieman vasempaa kulmaansa katsoen toista haastavasti. Hän niin tykkäsi tästä tilanteesta.

Kun ovi oltiin sitten avattu taas kertaalleen uudestaan, Desmond avasikin ensiksi suunsa nyt sen sijasta että olisi heti rynnännyt auton sisään. ”Kiitos”, hän totesi lyhyesti ja äänensävyssä saattoi pilkahtaa pieni sarkasminkin vivahde, mutta kasvot pysyivät silti täysin peruslukemilla. Desmond hiljeni sitten hetkeksi ja pysähtyi miettimään. Brunette halusi hyvitystä tästä. Hyvitystä siitä, mistä mies olisi itsekin selvinnyt? Oliko mies muka pyytänyt naista jäämään siihen pällistelemään toisen tekosia ja käskenyt ruveta häiriköimään? Ja jos tämä ei olisi paikalle pamahtanut, niin Desmond olisi jo hyvää vauhtia matkalla kotiinsa. Naiset..

”Hyppää kyytiin niin mä heitän sut minne haluat. Ihan sama.” Hän sitten sanoi hetken puntaroituaan sanavalintojansa ja vei kätensä valkean autonsa ovelle vaistomaisesti, ettei brunette päässyt taas sitä paiskaisemaan kiinni. Naisista ei ikinä nimittäin voinut olla varma, eikä varsinkaan tästä tapauksesta mitä Desmond oli hänestä sen lyhyen aikavälin sisällä ehtinyt oppia. Mies istahti sitten kuljettajan penkille ja vei kätensä vielä äsken tavoittelemattomissa oleviin avaimiin, jotka edelleenkin sojottivat virtalukossa kiinni. Hän siirsi katseensa takaisin naiseen, joka seisoskeli vielä siinä auton vierellä. ”Ota tai jätä. Muuta tarjottavaa mulla ei ole.”

Jotenkin Desmondista tuntui nyt siltä ettei tämä nainen tyytyisi pelkkään ilmaiseen kyytiin, vaan rupeaisi esittelemään jotakin täysin naurettavia vaatimuksia hänelle. Tuskin tämä rahaakaan olisi äskeisestä itselleen kaipaillut, joten Desmond itse oli täysin sanaton siihen mitä hän voisi muka tarjota naiselle vastapalvelukseksi. Toki drinkin tarjoaminen käväisi mielessä, mutta.. Äh. Ei mies ollut käynyt kenenkään kanssa drinkeillä varmastikaan yli vuoteen. Ja yleensä drinkeillä käytiin ystävien kanssa. Tämä nainen oli kaukana ystävästä. Hehän olivat vasta äskettäin tavanneet, hivenen epämieluisamman puolisissa merkeissä vieläpä.. Suoraan sanottuna nämä kaksihan olivat vain vittuilleet toisillensa, kunnes Desmond oli antanut periksi ja nöyrtynyt.

Neiti Davies kallisti päätään hiukan toisen kiittäessään, jotenkin kuulosti niin sarkastiselta että tummaverikkö avasi taas suunsa, ”hivenen sarkastisen kuuloinen.. etkö tosiaan parempaan pysty?”. Miten täytyikään olla noin vastenmielinen ja ennenkaikkea hän vihasi sarkasmia varsinkin jos se oli hänelle esitetty asia. Nainen päästi huokaisun huuliensa välistä, hän alkoi pikku hiljaa kyllästymään tilanteeseen ja oli nyt valmis lähtemään samantie kohti kotia. Siellä se siivous tosiaan odotteli naista kovasti, pölypallot kaipasivat jo tekemistä tyssähtäneeseen elämänlaatuun.

Toisen tarjotessa kyytiä minne tahansa minne hän halusi Dee pani vihdoin kädessä hengailevan sateenvarjon käsilaukkuunsa. Ota tai jätä, siinä oli hänelle kaksi vaihtoehtoa mutta ei hän ikinä ensinnäkään hyppäisi vieraan miehen kyytiin ties mikä psykopaatti tappaja olisikin voinut olla kyseessä. ”Sitä iloa en sinulle sua, etkö näe että päivä on kirkastumassa.. kannattaisi sinunkin joskus kävellä vaihteeksi” nainen totesi ja katsahti toista päästä varpaisiin. Ei mies ei ollut hassummassa kunnossa, ei ainakaan lihapullalta näyttänyt ulospäin mutta ei hän sitä meinannutkaan. Aurinko tosiaan näkyikin jo pienesti pilvien lävitse. ”Vaikka omistatkin tuollaisen vehkeen, en ole kiinnostunut sen kyydistä” nainen totesi ilmeettömästi.

”Jos herra olisi yhtään herrasmies se olisi tajunnut pyytää esimerkiksi drinkille tai jotain vastaavaa” Dee sanoi kuin ohimennen, ”mutta minusta tuntuu että on molemmille parempi jos nyt lähden tästä sekoittamasta elämääsi” pieni hymyntapainen käväisi naisen naamalla. Hän kallisti hieman päätään oikealle, puraisi huultaan kevyesti. ”Ja vaikka olisitkin pyytänyt drinkille vastaukseni olisi ollut – ehkä, ehkä ei.. sitä voit miettiä hartaasti yksinäsi” lauseensa sanottua nainen kääntyi ja lähti kävelemään kohti kotia. Ja voi kyllä, Dee ei vilkaissut enään kertaakaan taakseen. Korkojen äänet kopisivat märkää asfalttia vasten, nyt aurinko alkoi paistamaan mukavasti toisin nyt hänellä ei ollut mitään inspiraatiota mennä siivoomaan sisälle. Kulman taakse päästyään hän pysähtyi hetkeksi, mietti äskeistä tilannetta, hymähti ja jatkoi taas matkaansa.

Jostain kumman syystä Desmond ei ollut lainkaan yllättynyt naisen kieltävästä vastauksesta. Mutta eipä hän ainakaan näyttänyt rupeavan vaatimaan mitään muuta miehen ehdotuksen tilalle, vaan tyytyi jättämään miehen rauhaan. Ainakin toivon mukaan niin tapahtuisi. Mies käänsi katseensa brunetista takaisin edessään olevaan rattiin, joka oli vuorattu Aston Martinin tyylin mukaan napakalla nahkalla. Hän kuunteli hivenen huvittuneen oloisena naisen tilitystä siitä, että miehelle tekisi kuulemma hyvää kävellä vaihteeksi autolla ajamisen sijasta. Toinen huulenpielistä nykikin ajoittain puolikkaaseen hymynkareeseen, mutta se huuhtoutui samantien pois miehen kasvoilta. Tottahan se oli. Raitis ilma ei ikinä tehnyt pahaa, mutta kun Desmond ei pahemmin välittänyt auringonpaisteesta nauttimisesta, toisin kuin muut normaalit ihmiset tekivät. Jossain määrin kirkas auringonpaiste jopa sai Desmondin ärsyyntymään, sillä yleensä silloin sattui näkemään kaduilla ällöttävän ylipositiivisia ja optimistisia ihmisiä, jotka yrittivät kaikki varmasti tavoitella jotakin ”vuoden päivänsäde”-pystiä hymyilemällä rumaa kestohymyänsä jokaikiselle vastaantulijalle ja toitottamalla ”kaunista päivää” tauotta. Desmondin selkäpiissä tuntuivat kylmät kauhun väreet kun hän edes ajatteli niitä ihmisiä.

Mies kohotti hienoisesti kulmiansa, kun kuuli brunetin selittävän jotakin drinkille pyytämisestä. Niin, jos Desmond olisi ollut yhtään herrasmies. Mutta kun ei ollut. Sen kanssa oli vain elettävä, eikä mies siinä oikeastaan mitään menettänytkään. Paitsi toiveet edes päästä drinkille jonkun kanssa, kun kukaan ei siihenkään varmastikaan vapaaehtoisesti suostunut tämän luonteen ja käytöksen puolesta. Mutta onneksi Desmond viihtyi vallan mainiosti aina yksikseen omassakin seurassa.
Hän käänsi katseensa ratista korkokenkien kopseen suuntaan ja tajusi bruneten häipyneen paikalta. Vihdoinkin. Tai no, vihdoinkin ja vihdoinkin.. Desmond puri hivenen huultaan ja antoi nyt pienen hymyn häivähdyksen näkyä hetkisen kasvoillansa. Niin sekopäiseltä kun tuo nainen vaikuttikin miehen silmissä, niin jollakin asteella tämä oli myöskin kiehtonut miestä. Ehkä syynä oli se, että Desmond ei edes tiennyt toisen nimeä? Tai sitten ne sanat, mitkä toinen oli sanonut juuri ennen lähtöänsä.

Mutta nyt sillä ei ollut väliä. Ainoa asia millä oli väliä, oli tietysti se että mies pääsisi vihdoinkin takaisin kotiinsa. Ja korkkaisi sen avaamattoman Jack Danielsin, mikä häntä siellä odotteli, istahtaisi nojatuoliin ja pyhittäisi koko loppu päivän rentoutumiselle. Desmond käänsi avainta virtalukossa, painoi kaasua ja ajoi pois paikalta kohti Yellow Avenueta.

//didii the end