In deep shit (sov.)

Poliisiasema ei ollut koskaan mukava paikka, onneksi Quepek oli ollut onnekas ja joutunut vierailemaan siellä lähinnä muita auttamassa. Tummaverikkö kuitenkin tiesi mihin mennä, ensin joku nuori poliisi tarkasti naisen aseiden ja muiden mahdollisten esineiden varalta. Nuorukainen oli selvästi hermostunut, tummaverikkö ei siitä juuri välittänyt, tämä yritti vain parhaansa mukaan kätkeä sitä huolta ja hermostuneisuutta jonka Alession kohtalo oli naisessa herättänyt. Oli vaadittu melkoisesti ettei romanitar olisi sen sileän tien käynyt ampumassa Marilynia.

"Ei helvetti Alessio, nyt kyllä hankkiuduit syvälle paskaan." Quepek ärähti, kuten tavallista huoli purkautui ulos äkäisyytenä, ei nainen sitä muutenkaan osannut tuoda esiin. Olihan italiaano ennenkin hankkiutunut vaikeuksiin, mutta ensimmäistä kertaa tämän henki oli todella vaarassa. Jos olisi ollut kyse jengikahnauksesta, ratkaisu olisi ollut helppo; Quepek olisi vain posauttanut aivot pellolle niiltä jotka rokkaria olisivat uhanneet. Nyt se olisi tarkoittanut kokonaisen ammattikunnan listimistä.
"Saisit hieman tarkemmin valita petikumppanis tai pitäytyisit niissä aivottomissa blondeissa. Perkele!" tummaverikkö vältti visusti näyttämästä kuinka paljon koko juttu tätä vaivasikaan, sellissä tai ei, Alession sitoutumiskammoisuus olisi iskenyt päälle.

Myöskään viimeisten tunnustusten paljastaminen ei auttanut, sillä Quepek aikoi auttaa italiaanon ulos.

/En tajunnu tota tilannetta, eli leikitään et ale on sellissä mis on sellaset kivat vanhanaikaset lattiasta kattoon kalterit : > /

Ale stressasi tilanteesta yllättävän vähän. Entä sitten jos hänet tapettaisiin? Ihmisiä kuoli joka helvetin sekunti, hän pääsisi jatkoksi tilastoihin jotka tekisivät britanniasta entistä surkeamman maan, hän olisi suurena osana mokaamassa maan kuolintilastoja. Okei, tietysti oli vähän hermostuttavaa saada tietää oma kuolintapansa ja -aikansa. Oikeastaan se ajoi Alession hulluuden partaalle vaikka hän yrittikin vakuuttavasti esittää muuta.
Mies purki stressiään kerrankin hyvin tavoin, lihasliikkein, sen sijaan, että olisi rähjännyt jokaiselle viattomalle ohikulkijalle. Täällä tosin tuskin oli yhtään viatonta vastaantulijaa, vartijat tappaisivat hänet ja loput olivat tappaneet jonkun muun. Vatsalihaksia vatsalihasten perään, määrät olivat nousseen järjettömiksi ja lisääntyivät joka kerta kun päähän eksyi lisää ajatuksia. Aina voisi vedota siihen, että hän halusi näyttää hyvältä haudassa jos joku sattuisi väittämään hänen olevan hermostunut. Oli tilanne mikä tahansa, tunteita ei näytettäisi.

Rokkarin epätoivoinen ajatusten hukuttaminen keskeytettiin kun sellin kaltereiden käytävän puolelta kuului tuttu ääni. Mies jäi selälleen maahan ja nojasi päätään taakse sen verran, että näki Quepekin. Nainen näytti vielä huonommalta kun hän, toinen oli takuulla sekoamispisteessä. Alessiokin olisi jos hänen ystäväänsä oltaisiin teloittamassa, omasta kohtalosta oli niin paljon helpompaa olla välittämättä.

"Mä olen kyllä ihan samaa mieltä", mies totesi vakaalla äänellä josta saattoi kuulla läpi virnistyksen. Vakavat asiat leikiksi vaan nii ei kenenkään tarvitsisi kantaa huolta.
"Olis pitäny ryhtyä siihe vitun selibaattiin kun ekan kerran ehdotettiin", italiaano nousi ylös lattialta. Eleet olivat tyynen harkittuja, aivan kun mikään ei koskaan olisi ollutkaan vialla. Mies käveli aivan kaltereiden viereen nojaten niihin hyvin rennon oloisesti.

/ja nyt sinne lenkille, vihdoin! Y ___ Y /

Alession vatsaliikkeiden katselu ei auttanut alkuunkaan, milloin tahansa muulloin Quepekin oli pitänyt huolehtia siitä ettei olisi hyökännyt miehen kimppuun ja raiskannut tätä, vaikka ajatus sinänsä olikin huvittava, nyt onneksi huoli kuitenkin tukahdutti moiset halut. Vaikka miehen lihakset tuntuivat kutsuvan koskettamaan itseään. Sillä hetkellä romanitar olisi kuitenkin minkäänmoisen hellimisen sijaan halunnut lyödä italiaanoa ja lujaa, mutta pidättäytyi siitäkin halusta.

Nainen haroi tummia hiuksiaan ja huokaisi syvään, tämä oli yrittänyt miettiä ties mitä miehen ulos hankkimiseksi, tällä hetkellä poliisiasemalla ammuskelu ja maasta karkaaminen olivat listan pohjalla, mutta jos muuta suunnittelmaa ei syntyisi se alkaisi hiljalleen luultavasti kuulostaa aina vain paremmalta.
"Olisit vaikka hankkinu jonku vitun taudin joltaki huoraltas, etkä tuomiota rotalta, se huora kyllä ties miten saada sinut kunnon kuseen." tummaverikkö jatkoi ärinäänsä, Alession rentous ja rauhallisuus olivat tempperamenttiselle naiselle lähes hermoja raastavaa.

"Ja sinäkin olet kuin mikäkin valaistumisen kokenut kusipää!" Quepek karjaisi, vetäen sitten syvään henkeä, pakottaen itsensä rauhoittumaan, karjunta ja ärjyntä eivät nyt auttaneet. Tummaverikkö riisui nahkatakkinsa, sillä koko paikka tuntui tukavalta, tällä kertaa naisella oli yllään tavallinen musta t-paita ja farkut, ei läheskään niin näyttävää mitä romanittaren päällä oli totuttu näkemään.

Quepekin rähjääminen oli oikeastaan melko huvittavaa. Taas nähtiin kuinka paljon paremmin Ale hallitsi itsensä kun kukaan nainen ikinä, hän olisi kuitenkin odottanut Quepekiltä edes vähän parempaa. Huvittavaa siinä oli myöskin se, että naisen olisi pitänyt itkeä hänen sylissään eikä suinkaan räyhätä vihaisena. Tyylinsä käsitellä tunteita tietysti jokaisella.
"Hei kamoon, enkö mä oikeesti ansaitse edes yhtä itkukohtausta ja kauniita sanoja?", rokkari kysyi kaikkea muuta paitsi surullisella äänellä,
"kauniiks sanoiks kelpais kans, että lupaat ampua joka vitun kytän mun puolesta."

Alessio katsoi Quepekiä oikeastaan hyvin pahoittelevan näköisenä, aivan kun olisi voinut sanoa 'olen pahoillani menetyksesi johdosta' hautajaistyyliin hetkenä minä hyvänsä. Hän oli tavallaan pahoillaankin naisen puolesta, ei sitä joka päivä menettänyt ystävää, edes näissä kuvioissa. Jossain muussa paikassa italiaano olisikin ehkä vastaavassa tilanteessa turvautunut siihen perinteiseen pehmokeinoon, halannut toista ja pakottanut jollain tavoin rauhoittumaan. Vaikea se oli itse pysyä järjissään kun näki toisen sekoavan.
"Hheei, älä viitti", Ale otti vaistomaisesti askeleen taakseppäin kun nainen karjaisi viimeisen kommenttinsa hyvin lujaa vasten tämän kasvoja.

Rokkari oli satavarma, että Quepek keksisi jotain hänen pelastamisekseen, nainen oli aina yhtälailla pelastanut hänet, joten tottakai se onnistuisi tälläkin kertaa. Kidnappaussuunnitelman Ale oli itsekkin hylännyt aikoja sitten mutta silti se edelleen kummitteli mielessä, oli järjetöntä tai ei, hädässä kaikki keinot olivat sallittuja, eikä hänellä ollut mitään menetettävää. Tietysti voisi myös räjäyttää kuljetusauton ennen teloituspaikalle saapumista, mutta oli oikeastaan ihan sama tapattiko itsensä vartin ennen teloitusta vai ei.

/voi että on surkeeta tekstiä mun osalta taas:: o /

Quepek kohotti kulmaansa paljon puhuvasti, Alessio oli joko huumeissa tai melkoisen sekaisin muuten vain jos todella kuvitteli että nainen moista kohtausta järjestäisi. Tummaverikkö ei osannut moisia oppiensa mukaan heikkoja tunteita näyttää, kaikki huoli, suru ja pahimmassa tapauksessa jopa rakkaus purkautuivat jonkin asteisenä ärjymisenä ja väkivaltana.
"Minun kuule pitäs ampua kokonainen ammattikunta, ja sellasessa tempauksessa onnistuis vain isäkultani. Ja minun pitäs olla melkosen epätoivonen jos alan sille soittamaan." Quepek vastasi kalseasti.

Nainen nojautui hetkeksi kaltereita vasten, miettien pakostakin kuinka kliseiseltä paikka näytti, kuin suoraan todella huonosta amerikkalaisesta elokuvasta. Alession rauhallisuus kävi yhä hermoille, kaiketi toinen purki omaa hermoiluaan liikunnalla, lihakset ainakin näyttivät tavallista paremmilta. Eikö italiaano käyttänyt koskaan paitaa vapaaehtoisesti? Moinen olisi ainakin helpottanut Quepekin ajatusten juoksua roimasti. Sillä hetkellä naisen teki karjua vielä lisää toisen reaktion ja sanojen takia.
"Älä viitti? Helvetti, sunhan se pitäs huutaa." tummaverikkö huomautti rauhallisemmalla äänellä.

Pakostakin romanitaren mieleen nousi muutaman hänelle velkaa olevan tyypin kuva, nämä luultavasti myöntäisivät mieluusti syyllisyytensä Alession puolesta, ainakin jos piti valita valtion ja Quepekin vihan väliltä. Varsinkin kun otettiin huomioon ettei rokkarin hengen vaarassa olo auttanut kyseistä vihaa alkuunkaan, päin vastoin, jos Alessio kuolisi saattaisi tummaverikkö syyllistyä muutamaan hyvinkin raakaan murhaan.

Alessio olisi valmis soittamaan Quepekin isälle jos tuo ei itse jaksaisi.
"Se on muuten varmasti tosi ilonen kun jätän sut ennen häitä", rokkari ilmoitti naurua äänessään. Niinhän se oli, hän melkein jättäisi naisen feikkihäiden feikkialttarille. Feikkihyläys. Ainut aito juttu tilanteessa oli se, että Ale tosiaan häipyisi eikä pääsisi ikinä ikuistamaan naisen vanhempien kohtauksia. Italiaano olisi ottanut mielummin vaikka oikeat häät kun hautajaiset, ironista sinänsä, että hän joutui melkein tekemään valinnan näiden kahden asian kesken. Paitsi ettei kukaan kysynyt häneltä mitään.
Mies ei oikeastaan voinut mitään niille ajatuksille, että jonkinnäköinen perhe olisi ollut ihan kiva juttu. Tosi kiva. Hyvännäköinen vaimo (Quepek), paljon rahaa ja pari näppärää kakaraa juoksemassa ympäriinsä suuressa asunnossa. Alessio olisi oikeasti halunnut kokea sen joskus vuosien päästä, se taitaisi kuitenkin jäädä vain ajatustasolle, sellaiselle salaiselle ajatustasolle jonka sisältöä ei ikuisen häpäistyksen pelossa ikinä paljastettu.

Rokkarilla oli harvinaisen hyvä syy siihen miksei hänellä ollut nyt paitaa, hänelle oltiin annettu näes tasan kaksi vaihtoehtoa, joko se paita joka hänelle annettiin tai ei paitaa ollenkaan, eikä ollut vaikea arvata kumman vaihtoehdon hän oli valinnut. Mikäs siinä kun tatuoinnit peittivät kun pitkähihainen ikään.
"Nnäh.. Mä pääsin siitä yli jo", mies kertoi vakavoittamatta olemustaan tippaakaan. Ale oli oikeastaan ehtinyt aivopestä itsensä melko vakuuttavasti, hän kuolisi joko teloitettuna tai päivän sovitun päivämäärän jälkeen jonkun porvaripennun isän palkkaaman palkkamurhaajan toimesta.
"Ei se oo iso juttu tai mitään", Ale kohautti harteitaan,
"tai, joo.. Vähän se on väärään aikaan ja tietty on jotain mitä haluis viel tehä mutt.. Ei sil loppupeleis oo väliä millon kylmää."

Sekin vielä, ellei Quepek saisi Alessiota vapaalle jalalle, naisen isä raahaisi tämän takaisin romaniaan ja naittaisi jollekkin omista kätyreistään. Ajatus ei ollut miellyttävä, hyvin monella tasolla. Häät italiaanon kanssa olivat milloin tahansa parempi vaihtoehto kuin romaniaan palaaminen, satikka jonkun sellaisen naiminen joka oli naisen isän tossun alla.
"Voi vittu seki, sinä jätät mut alttarille ja minä joudun romaniaan." tummaverikkö ärähti, tosin terä koko ärinästä oli jo kadonnut, monesta syystä. Yksi oli kieltämättä se että romanittaren oli myönnettävä ettei ajatellut rokkaria pelkältä kaveripohjalta, joka vain pahensi tilannetta.

"Pääsit yli? Sinä pääset siitä sitten yli ku se myrkky tappaa sut." Quepek huomautti pistävästi, ärsyyntyen jo toisen huolettomuudesta, oliko toinen syntynyt tyystin ilman itsesuojeluviettiä ja hengissä selviytymisen halua? Ilmeisesti tummaverikön pitäisi huolehtia miehenkin puolesta.
"Eikä oo iso juttu?" nainen ähkäisi, "Miksi vitussa minä sitten yritän miettiä pääni puhki miten hoidat sinut ulos sieltä?" tummaverikkö kysyi äänensävyn varoittaessa uudesta räjähdysvaarasta, joka kuitenkin meni nopeasti ohi Alession jatkamista.

"Mitä sinä et olis tehny?" Quepek kysyi yrittäen virnistää ja kohotti hieman kulmaansa.

Quepek parka, naisella näytti tosiaankin olevan vieläkin pimeämpi tulevaisuus kun Alessiolla. Mikä olisikaan kauheampaa kun majailla romaniassa rikkaan miehen kainalossa suuressa kartanossa ja pyyhkiä perseensä tuhatlappusilla? Sille rangaistukselle tuskin veti vertoja edes helvetin syvin loukko.
"Tavataan helvetissä, varaan sulle hääsviitin", rokkari lupasi vilpittömästi. Molemmat tiesivät, että jos jossain oli taivas, kumpikaan heistä ei ollut menossa sinne päinkään. Paitsi ehkä Alessio, eikö jonkun uskonnon jossain kirjoituksessa ollut lukenut, että tapetuksi tulo hyvitti kaikki synnit? Vieläköhän ehtisi vaihtaa uskontoa? Jos vain tietäisi mihin vaihtaa, buddhalaisuteen vai johonkin meditionismiin, tai ehkä olisi vain helpointa turvautua siihen paskaan perinteiseen, heittäytyä polvilleen ja rukoilla vuorotellen joka ikistä Jumalaa ja toivoa, että joku niistä sattuisi olemaan oikea. Ihan niinkun kakarana, joku yrittää murtautua taloon sisään, mistään ei löydy mitään kättä pidempää niin kädet vain ristiin ja rukoilemaan, että jumala potkii tulijan niskaperseotteella kauas pois.

"Myrkyt on niiiin tylsiä", italiaano huokasi 'kyllästyneenä',
"mä ajattelin enemmänkin jotain.. Rajua, tiäks, vaikka.. Kiljotiinia? Tai sähkötuolia, joku ristiinnaulitseminen olis kans ihan siisti." Alessio oli selvästikkin päässyt siihen pisteeseen, että saattoi heittää kuolintavastaan avoimesti läppää.
"Ja eikse nyt oo jo aika itsestäänselvyys? Sä hankit jonkun typerän pikkupennun tunnustamaan, kukaan ei usko baarillista kännisiä ihmisiä jotka todistelee kuinka murhaaja oli avaruuspeikko", mies selitti kun tylsintä ja itseselvintä asiaa,
"ja se yks syyttäjätyyppi lupaskin jo auttaa. Ja mä en oo nähny broidia, mut sen saa varmast hoidettua"

Quepek naurahti sarkastisesti, "Toivottavasti et toivo pääseväs vierailemaan siinä sviitissä sen jälkeen ku hylkäät mut tähän toiseen helvetin loukkoon." tummaverikkö huomautti, painaen otsansa vasten viileitä kaltereita, sulkien hetkeksi silmänsä ja tasaten ajatuksiaan. Harmi vain että puoliin niistä sisältyi likaisia, lähes rivoja suunnitelmia Alession suhteen, vain siksi että mies oli ilman paitaa, toinen puolikas taas suolti painajaisia elämästä romaniassa ja ties millaisesta kurpasta aviomiehenä, italiaanon sijaan.

Oli sinänsä huvittavaa että kumpikin tiesi tarkalleen että helvetti oli olemassa ja että kumpikin joutui sinne. Tapetuksi tuleminen ei Alessiota pelastaisi, paitsi tietenkin jos oli katolinen taikka muuten kristitty, jolloin Jesse oli kuollut kaikkien syntien puolesta. Jolloin kukaan ei joutuisi helvettiin, joka taas kuulosti lähes ääliömäiseltä. Mitä hienoa taivaassa oli jos sinne pääsi kuka tahansa pedofiili?

"No en minä sun puolestas ala mitään penikkaa tapattamaan, saat tyytyä johonki diileriin." romanitar ilmoitti virnistäen, ajatus ei tuntunut alkuunkaan huonolta, joku nisti taikka muuten onneton tapaus kävi varsin hyvin. Kuka tahansa muu paitsi Alessio. Quepekin oli todella ihmeteltävä missä vaiheessa italiaanosta oli tullut näinkin tärkeä osa naisen omaa elämää.

/ tulipa lyhyt : oo /

"Mä ajattelin oikeestaan häippästä suoraan taivaaseen, kiitosuoralta jumalan oikeelle polvelle", Alessio vakuutti,
"rupeen buddhameedioateistikristityksi, tai jokski tälläseks, ja sit joku herra isä on kuollu joskus vuonna kivi ja kanto sen puolesta, että mä pääsen taivaaseen." Rokkari sovelsi omia tarpeitaan selvästi myös uskontoon, hänhän menisi taivaaseen, vaikka se olisikin sitten hänen itse keksimänsä paikka keskellä helvettiä. Kaikki kelpasi, ihan mikä tahansa. Mikäli siis edes heittäisi henkensä vielä, Ale luotti oikeastaan Quepekin kykyyn hankkia hänet ulos kusesta niin vahvasti, ettei oikeastaan uskonut edes mitään tapahtuvan, asia oli silti hyvä käsitellä varmuuden vuoksi.

"Miksei jotain arovotonta kuustoistvuotiasta? Miks aina narkkari?", italiaano valitti. Marisemisen aihetta löytyi kaikesta jos osasi etsiä.
"Joku neljätoistavuotias, sille ei ees tulis siitä mitään, pääsis ehk perhekotiin ja sais rikosmerkinnän, that's it. Ja se olis helppo suostutellakki", Alessio yritti. Oli näin joku tehnyt ennenkin, jos todisteet täsmäsivät niin syylliseksi saattoi merkitä vaikka kahdeksanvuotiaan kakaran jos siltä tuntui. Selvästikkään Alea ei häirinnyt ajatus pikkulapsen elämän tuhoamisesta, kyllä se siitä jaloilleen pääsisi, olihan hänkin päässyt, vaikkei kyllä ikinä ollut tarjoutunutkaan tunnustamaan murhaa jonkun toisen puolesta.
Rokkari nojasi kaltereihin jälleen niin, että seisoi Quepekia sen verran lähellä, että saattoi tuntea tuon hengityksen ihollaan ja nähdä kuinka tuon ripset kaartuivat ja kuinka yhdellä niistä jökötti pienenpieni ripsiväripaakku.

"Niinpä tietysti, sitten kärvistelet jossakin helvetin liekeissä ja väität kiven kovaan olevas taivaassa." Quepek totesi virnistäen, oli oikeastaan hyvä että nainen oli paikan päälle vaivautunut, Alessio kun onnistui keventävään jopa kuoleman vakavan tapauksenkin johonkin stand up- komiikan tasolle, nauroi vasten kuoleman kasvoja. Oli melko selvää että mies oli joko täysin kieltänyt mahdollisen kuolemansa tai uskoi niin vahvasti siihen että romanittaren onnistuisi hankkia tämä ulos, ettei juuri stressannut. Kaikki paineethan kerääntyivät Quepekin harteille! Italiaanon tarvitsi huonoimmassakin tapauksessa vain heittää nirrinsä mahdollisimman tyylikkäästi.

"Koska 16 vuotias voi vielä saada stipendin ja hankkiutua kouluttamaan asianajajaksi joka joku päivä pelastaa henkes ilman kepulikonsteja, nisti siihen tuskin pystyy uhrautumatta. Lisäksi tiän tähän hommaan sopivan sekopään, jonka nirri lähtis muutenki." Quepek ilmoitti pyöräyttäen silmiään, Alessiolle riitti vain että oma nahka pelastuisi, mutta tummaverikkö ajatteli seurauksiakin. Ei sillä että jonkun penikan kuolema olisi liikauttanut, mutta mistä sitä tiesi mikä mistäkin penikasta tulisi isona. Ties vaikka multimiljonääri.

"Lisäksi nykypäivän nuoret on aivan liian perillä oikeuksistaan, ei ne sun puolesta ottais syitä niskoilleen vaikka mikä olis, haistattaisivat vain pitkät." nainen huomautti hymyillen, toista oli ennen, nyt oli kaikki mahdolliset internetit ja tiedotteet jotka suolsivat informaatiota ja tekivät penikoista aivan liian fiksuja omaksi parhaakseen. Quepekin ajatukset nuorista siirtyivät nopeasti täysin Alessioon tämän ilmestyessä naisen tietoisuuteen hyvinkin lähellä, Draga suuntasi tummat silmänsä tutkivasti italiaanoon, nyt olisi pitänyt nojautua pois kaltereista ja heittää jotakin kevyttä smaltalkkia, eikä suinkaan luoda suoraa katsekontaktia tuohon hyvännäköiseen renttuun kaltereiden toisella puolella.

Alession ajatukset kulkivat etäisesti samoilla poluilla Quepekin ajatusten kanssa. Hyvin, hyvin etäisesti. Miehen päässä oli oikeastaan ajatus vain siitä, että se pikkupenikka palkitsisi heidät miljodöörinä hyvin avokätisesti koska nuo olivat pakottaneet hänet tutkimaan omia oikeuksiaan, mikä oli johtanut huippuasianajajaksi kouluttautumista. Kannatti siis yrittää pakottaa joka ikinen pikkupentu jos halusi helposti rikkaaksi.

Alessio oli ennen pelastumiseensa uskomisen aloittamista ehtinyt kehitellä itselleen selvän suunnitelman heittää henkensä. Koko homma hoidettaisiin tietysti ylpeästi, hän ei valittaisi sanallakaan tai laittaisi vastaan. Saisivat poliisit turhaan odotella rukouksia ja anelua. Ale ottaisi yhteyttä veljeensä ja äitiinsä, pyytäisi anteeksi ja toivottaisi hyvää loppuelämää luvaten testamentata näille kaiken omaisuutensa. Sen hän oli niille velkaa pakostakin. Viimeiseksi toiveekseen haluaisi juoda pullollisen jack danielssia ja polttaa paketin tupakkaa, sen jälkeen hän sitten voisi kaikessa rauhassa ottaa osakseen myrkkypiikin jos toisenkin. Olisi hyvin epätodennäköistä, että kukaan pysyisi täysin järjissään loppuun asti, Ale oli kuitenki ollut hyvin varma siitä, että pysyisi. Jos saisi jotain millä pitää vieroitusoireet kurissa.
"Narkkareista puheenollen, tässä olis yks joka tekee kuolemaa vierotusoireiden kourissa huomenna kahen pintaan", rokkari vihjasi Quepekille. Ei hän aikoisi käyttää feikkiviimeisiä päiviään kituen huumeiden puuttumisen takia.

"Mä olisin neljätoistavuotiaana uhrautunu vaikka kymmenen tyypin puolesta jos olisin päässy nussii sun näköstä", Alessio naurahti. Niinhän se oli. Joskus kuusitoistavuotiaana ei ollut mitään tärkeämpää kun nussiminen, hormonien sekoittamat teinipojat tekivät mitä vain. Ihan mitä vain.
Nussimisesta päästiinkin jälleen siirtymään seuraavaan aiheeseen, italiaano oli puutteessa. Pahassa sellaisessa jo parin päivän jälkeen. Ei siis ollut vaikea arvata, että Alessio kumartui painamaan kaltereista tippaakaan välittämättä pehmeän suudelman naisen huulille kun tuo hetkeksi jäi häntä katsomaan. Ja mies oli selvänä vielä tavallistakin parempi suutelija, mies osasi tehdä hommasta joka kerta haasteen, se oli jotain jännittävämpää kun se, että lätkäistiin huulet yhteen ja kielet vastakkain.

Quepek kohotti kulmaansa paljon puhuvasti, Alession piti olla melkoisen epätoivoinen jos todella kuvitteli tummaverikön hankkivan tälle jotain tasoittavaa.
"Et sinä taidakkaan olla niin järjissäs ku annat olettaa." nainen huomautti virnistäen kiusoitellen, maailman pitäisi mennä melkoisen sekaisin jos romanitar sekottaisi itsensä edes välillisesti huumeisiin välittäjänä. Käyttäköön kuka halusi, milloin halusi, mutta Quepekilta niitä oli turha tulla vinkumaan.
"Sitä paitsi, eikö täällä pitänyt olla erityisen helppo saada kamaa ihan itsekkin?" nainen huomautti jatkaen virnuiluaan.

"No niin, tässä se taas nähtiin, en tiä pitäskö lyyä vaiko kiittää." Quepek huomautti naurahtaen, Alession kohteliaisuuksista kun ei ikinä tietänyt, nytkin kuulosti siltä kuin mies olisi nimittänyt naista huoraksi taikka sitten kauniiksi ja seksikkäästi. Taikka kummaksikkin, italiaanolta kun tuntuivat menevät kyseiset käsitteet pahemman kerran sekaisin. Ajatukset sinällään valuivat pahemman kerran hukkaan Alession painaessa suudelman tummaverikön huulille, tämä oli täysin eriluokkaa niihin verrattuina mitä rokkari oli puoli huolimattomasti jaellut muutamaan otteeseen ollessaan viihteellä. Quepek saattoi liiankin hyvin tajuta miksi niin moni nainen oli valmis hyppäämään sänkyyn miehen kanssa siltä seisomalta, puhumattakaan siitä että romanitar oli joutunut itsekkin kärvistelemään puutteessa viime aikoina, vanhemmat kun eivät olisi katsoneet vierasta miestä kovinkaan hyvällä.

Oli siis täysin selitettävissä miksi tummaverikön keho reagoi miten reagoi, tottakai näin hyvään suudelmaan oli vastattava, ettei se menisi hukkaan. Nainen kuitekin esti itseään painautumasta kaltereihin, vaikka olikin melko varma että menisi tekemään moisenkin kliseisen eleen jos italiaano vielä parantaisi.

/ anteeks toi puheenvuoro enkuks, mut se kuulostaa suomeks nii-in huonolta D :
Ja tos on pienenpieni hitti, anteeks : z/

Kalterit eivät oikeastaan olleet huono juttu alkuunkaan, ne toivat tilanteeseen omalta osaltaankin ihan erilaista fiilistä. Sellaista renttumaista kiellettyä, hommassa oli huomattavasti enemmän 'seikkailupohjainen' tunne kun imuttamisessa sängyssä keskiyöllä kuunvalossa. Romanttista se ei välttämättä ollut, kyseessä oli jotain paljon intiimimpää ja ahneempaa kun viaton pikkupusu.
Alessio tunsi Quepekin kehon lämmön paljasta yläkroppaansa vasten vastuksena jääkylmille metallitangoille jotka tuntuivat sillä hetkellä polttavan kun punahehkuinen rautakanki, mies ei silti perääntynyt vaan oli tilanteeseen hyvin tyytyväinen. Huulet hyväilivät naisen omia jäämättä tylsänä vain hinkkaamaan paikalleen, kieli kiersi tutkimusmatkalla toisen suussa tanssittaen Quepekin kieltä eri tavoin kun kenenkään muun aiemmin.

Pari sekuntia sen jälkeen, kun italiaano tunsi toisen kehon painautuvan kaltereita ja hänen kehoaan vasten antoi hän huulien irrota toisistaan. Kasvoille ei levinnyt voitonriemuista virnistystä eivätkä silmät tuikkineet veitikkamaisesti, oikeastaan Ale näytti harvinaisen vakavalta. Se oli juuri ollut heidän ensimmäinen oikea suunnitelmansa, yleensä se oli ollut vain sellaista.. Huoletonta kielaroimista ja suoraan sänkyyn hyppäämistä jos sitäkään. Ja hivenen ylikuumenneissa aivoissa luultavasti maailman typerin ja kaduttavin idea yritti kovasti pyrkiä esiin, mitä väliä sillä olisi jos hän kuitenkin kuolisi joskus?
"Marry me", sanat karkasivat huulilta oikeasti eikä italiaano ehtinyt edes säikähtää niitä. Okei. Hän oli juuri kosinut, sen jälkeen kun Quepek oli saanut tietää kuolemantuomiosta. Nainen kirjoittaisi itsensä suoraan leskeksi, tai leikkisi supermiestä ja pelastaisi hänet ja rupeaisi onnelliseksi vaimoksi.
Tilanne oli kaikkea muuta paitsi huvittava, etenkin Alessiolle jonka mielestä se oli pääasiassa vain.. Hyvin uhkaava ja ahdistava. Hän ei oikeastaan ollut koskaan ajatellut Quepekia niin, ehkä joskus kännissä baarissa, muttei koskaan muuten. Rokkari saattaisi toki vedota siihen, että halusi vain hoitaa jo annetun aviolupauksen kunnolla, kyllä nainenkin ansaitsi jonkinlaisen kosimisen.

Se että Quepek todella painautui vasten viileitä kaltereita ja lähemmäs Alessiota oli mitä kliseisin asia minkä nainen saattoi keksiä, puhumattakaan siitä kuinka ei ollut koskaan aiemmin vajonnut niin voisi lähes sanoa tyttömäiseen tekoon. Mutta minkä sille mahtoi, italiaanolla oli sellainen vaikutus tummaverikköön, ikävä kyllä. Ja mies vain vain paransi, saaden naisen ajatuksen juoksun kerrankin täysin hyytymään, oli selvää ettei Quepek voisi ainakaan palata moisen suudelman jälkeen enää hillitsemään itseään aina kun näkisi rokkarin ilman paitaa. Ikävä kyllä sitä tapahtyi hyvin usein, niinkin että Alession mieskunto olisi vaarassa jos tummaverikkö kävisi aina kiinni mieheen kun tämä vain esittelisi perimänsä suomia lihaksiaan.

Kirottu mies, oli aivan liian hyvä suutelija, kukaan niistä aiemmista urveloista ei ollut suudellut romanitarta siten, pahuksen surkeat suutelijat, eivät olleet osanneet valmistaa Quepekia tälläiselle. Lisäksi Alessio ei edes irvaillut voitonriemuisena suudelman loputtua, mies oli jopa vakava, mikä ei ollut tavanomaista toiselle. Ehkä oli vain hyvä että tämä antoi hetken hengähdystauon tummaverikölle ja aikaa koota itsensä, vain rysäyttäen tältä uudestaan ilmat pellolle.

Alessio todella kosi! Hetken Quepek kuvitteli toisen vain irvailevan ja oli sanomassa jotain hyvin sarkastista ja kepeää, mutta tajusi toisen olevan haudanvakava, ei alkuunkaan miehen tapaista. Ennen italiaano oli ollut valmis viiltämään kurkkunsa mieluummin kuin päästää juuri noita kyseisiä sanoja suustaan. Ja ennen romanitar oli ollut valmis ampumaan sen röyhkimyksen joka olisi uskaltanut kosia häntä, sen sijaan Quepek kuulikin itsensä sanovan liiankin käheällä äänellä:
kyllä.

Alessio sai jollain hyvin kummalisella tavalla pidettyä itsensä haudanvakavana, ahdistavaa tilannetta olisi hyvin voinut keventää purskahtamalla halveksivaan nauruun tai heittämällä mitätöiviä läppiä. Todennäköisesti mies olisikin sortunut tekemään jutusta vain ison vitsin kun pakokauhu ja sitoutumiskammo alkoi muistutella olemassaolostaan, Quepek kuitenkin sanoi sen ratkaisevan sanan joka sai huulille naurun sijasta hymyn. Aidon hymyn.
Rokkari ei ollut laisinkaan perillä siitä, miksi oli esittänyt kysymyksen ylipäätään. Ehkä hän oli vain epätoivoisen tietoinen siitä, että alkoi olla suht koht vanha yhden yön suhteisiin? Että kuolisi lopulta yksin kun ei osaisikaan sitten ikinä vakiintua. Tai ehkä hän oli vain pelästynyt tunteitaan niin, että.. Oli kosinut niiden tukahduttamiseksi. Se todennäköisesti ei ollut oikea teoria, ellei Alen mieli sitten toiminut jollain täysin tuntemattomalla tavalla.

"Helvetti tais just ruveta kylmenemään", mies huomautti tehden sanoillaan selväksi, ettei mikään välttämättä muuttuisi niin radikaalisti kun ensin ehkä luulisi. He voisivat edelleen vitsailla, ei heidän tarvinnut istua vierekkäin siisteissä sunnuntaipuvuissa puutarhakeinussa kahvikupit kädessä, he voisivat yhtä hyvin sammua kimpassa viinanhajuiseen ojaan jos siltä tuntui. Ja vaikka alasti.
Sormuksia ei arvatenkaan ollut, se oli itsestäänselvä juttu kun kelailtiin taas sitä, missä Alessio juuri nyt oli. Ei sillä, että hän olisi osannut ennustaa hetkellisen mielenhäiriönsä ja sellaiset ostaa. Oikeastaan miehellä kyllä oli talossa sormus, hyvin kalliskin sellainen, ainut asia jonka hän setelin ja avainten kanssa oli äidiltään saanut. Eiköhän se kävisi, se oli Alessionkin mittapuulla hyvin hieno sormus.

Rokkari näki sivusilmällä kuinka oven vierellä seisova poliisi pyyhkäisi silmäkulmassaan kimaltelevan kyyneleen. Outo ihminen.

Quepek melkeinpä odotti Alession nyt purskahtavan nauruun, jos mies tämän olisi tehnyt olisi nainen luultavasti oma kätisesti toimittanut tämän tuomion käytäntöön etuajassa. Irvailun, vitsailun ja naurun sijasta mies hymyilin, ilman suurempia vinoiluja, ensimmäistä kertaa italiaanon hymyä saattoi sanoa joka aivan oikeaksi hymyksi. Suunnilleen samankaltainen hymy nousi tummaverikönkin huulille.

"Luultavasti saan myös kiittää kaltereita ettet ole jo varaamassa lentolippua tokioon." romanitar huomautti hymyillen, muistaen hyvin rokkarin reaktion tatuoinnista tämän selässä, kuten myös sen kun tämä oli saanut kunnian törmätä ensi kertaa tummaverikön vanhempiin. Ja paljon muita muistoja, jotka vain ilmensivät pörröpäisen rokkarin sitoutumiskammoa. Toinen oli viimeinen jonka Quepek olisi osannut odottaa kosivan vapaaehtoisesti.

Sormusta nainen ei edes muistanut, tajusi vasta kuinka outo edes koko asetelma olikaan, ottaen huomioon että kummankin seksuaalinen elämä oli siihen mennessä ollut varsin vilkas ja nyt kaksikko oli menossa naimisiin toistensa kanssa, juuri niiden kahden ihmisen kanssa joita eivät olleet panneet.
"Sait vartijanki märsäämään." Quepek huomautti virnistäen, naisenhan tässä olisi pitänyt kyynelehtiä, vaikkei kosinta paikka se romanttisin ollutkaan.

Italiaano tajusi ilman eri varoitustakin olevansa tuhon oma jos nyt perääntyisi. Ei sillä, että hän juuri nyt olisi valmis perumaan sanojaan, ehkä sitten kun asettuisi huorien kesken kiusaukseen ja vaihtoehtona olisi joko ottaa hyvä pano ja turpaan Quepekilta tai perääntyä ja alistua siihen, että oli otettu mies. Oli melko outoa, että kaksi yhden illan suhteita harrastavaa ihmistä päätyi yhteen nimenomaan keskenään.

"Mä ajattelin Torinoa tai Marseillea", Alessio tunnusti, hän menisi paljon mielummin tuttuun Italiaan tai Ranskaan kun jonnekkin Tokioon. Mitä ihmettä he tekisivät tokiossa? Eihän sielä ollut mitään, paitsi jotain sushibaareja ja happibaareja ja hippibaareja.. Pelkkiä wannabebaareja täynnä kierosilmäisiä ernuja. Tai jotain. Miehen maailmankäsitys ei ollut kovin laaja, hänestä ainoat kunnolliset maat olivat Italia, Ranska ja Lontoo (pelkkä lontoo, muu englanti oli yhtä tyhjän kanssa).
Ei italiassakaan ollut mitään kovin erikoista, paitsi tietysti miehen perhe (tai sen rippeet) jolle Quepekin voisi hyvin esitellä jonkinlaisen hyväksymisen toivossa. Alessiolla ei oikeastaan ollut äidistään paljon muistikuvia, hän kuitenkin oletti tuon olevan edes hivenen mukavampi kun Quepekin äiti imapallorintoineen ja isä kymmine revolvereineen. Tai ainakin syvästi toivoi.
"Ja arvaappa mitä, mul on sormuskin", Ale ilmoitti melkein ylpeään sävyyn. Ainakaan hän ei voisi unohtaa kun se kerta oli jo olemassa.

Mies oli totta puhuttuna vain helpottunut siitä, ettei Quepek yllättäen ruvennut parkumaan tunteellisena.

"Niinpä tietysti, olisihan se pitänyt tietää. Tosin eivätkö ne kuuluisat somat koulutytöt houkuttele alkuunkaan Tokioon?" Quepek kysyi hymyillen kiusoittelevaan sävyyn, oli pakko myöntää että Alession rauhallisuus yllätti romanittaren täysin, tämä ei ollut vielä saanut sydänhalvausta taikka tressiperäistä aivohalvausta. Tai jos saikin, ei mies sitä ainakaan ulospäin näyttänyt.

"Sormus? Mistä sinä sellaisen olet kaivanut? Sieltä sormuksia tuskin saa tupakkiaskia vastaan." nainen huomautti virnistäen ja kohotti yllättyneenä kulmiaan, sormuksesta tummaverikkö ei ollut tietoinen, tämä ei juuri udellut muiden perheasioita. Ymmärrettävistä syistä, naisella kun ei perheestä ollut kovinkaan kummoista kuvaa. Alession perheestäkään Quepek ei tiennyt juuri muuta kuin miehen äidin ja veljen, isästä nainen ei ollut edes kysynyt. Luultavasti kyseinen kaksikko muistutti romanittaren perheen rinnalla mitä tavallisinta ja rakastavaisinta ydinperhettä.

"Mä tuskin saan houkuteltua mutsia italiasta mihinkään", Alessio huomautti,
"ja on ihan vaan oikeudenmukasta, etten mä oo ainut joka joutuu tapaamaan vanhemmat." Quepekin vanhempien tapaaminen oli tosiaankin ollut rokkarille hyvin traumaattinen kokemus, hän oli sillä hetkellä ollut valmis katkaisemaan itse niskansa vain sen takia, että muka seurusteli naisen kanssa, eivätkä tuon vanhemmat helpottaneet tippaakaan kyllä alkuunkaan. Mafiosoja molemmat, kunnon tyynen rauhallisia pukurikollisia vanhasta salapoliisielokuvasta. Äärettömän pelottavia ja uhkaavia.
Sillä hetkellä jo feikkiseurustelu oli tuntunut maailmanlopulta, ja nyt jopa oikeat kihlat tuntuivat.. Eivät oikeastaan niin pahalta. Hyvältä, melkeimpä.

Rokkari pyöräytti silmiään. Ei hän nyt kihlasormusta tupakka-askiin vaihtaisi! Eikä varmasti ylipäätään hankkisi sormusta vankilasta, jotain ylpeyttä ja arvoa piti sentäs olla.
"Se on kuule ihan oikea sormus", Ale ilmoitti selvästikkin epäilevälle naiselle,
"ja koska mä en pääse antamaan sitä just nyt, sä voit ite hakea sen mun kämpästä. Rocco kertoo, sanot sille vaan 'anello ja matrimonio' niin se tajuaa"

"Kait se sitten toimii niinkin päin." Quepek totesi, oli lähes ironista, Alession äiti ei halunnut tänne ja romanitar taas ei halunnut vanhempiaan tänne. Veljestä puhumattakaan. Mitä sisarussuhteeseen tuli, se oli melkeimpä sairas, eikä nainen muistellut veljeään mielellään.
"Niinpä tietysti, sulla kuitenki taitaa olla hieman läheisempi perhe ku mulla." tummaverikkö huomautti, nojaten nyt kaltereihin niin että sai sujautettua kätensä kaltereiden läpi. Kellekkään muun jengiläisen kaltereille nainen ei olisi muista uskaltautunut tekemään, mutta Alessio tuskin olisi ensimmäisten joukossa murtamassa romanittaren luita.
"Ja sinä et ole vielä edes tavannut veljeäni." Quepek huomautti pyöräyttäen silmiään.

"No kyllähän minä nyt sen tiedän että jokin roti sinullakin on." nainen vastasi hymyillen, silti ihka oikean sormuksen olemassa olo oli melkoinen yllätys, ottaen huomioon että italiaano ei juuri koruja ostellut, paitsi itselleen. Eikä vahingossakaan sormuksia, ettei vain tulisi tehneeksi mitään samallaista vetoa kuin tatuoinnin ottaminen.
"Pakko kai se on sitten kysyä.. Miten sinulla on sormus?" tummaverikkö kysyi.

Rocco, ilmeisesti Quepek saisi taas kerran törmätä ukkoon, jonka oli ohimennen tullut huomanneeksi silloin kun Alessio oli hankkinut itsensä pakko paitaan. Ja nyt pitäisi vielä solkata italiaa!
"'Anello' ja 'matrimonio'?" nainen toisti.

Alessio ei ollut varma oliko koskaan Quepekille menneisyydestään kertonut, tuskin ainakaan kunnolla. Koko maailmassa oli Alession ja tämän äidin ja veljen lisäksi vain yksi ihminen joka tiesi koko tarinan, ja sekin odotti kärsivällisesti hautausmaalla italiaisssa parin metrin syvyydessä maan alla.
"Ne jätti mut lontooseen neljätoistavuotiaana eikä kertaakaan sen jälkeen oo ottanu mitään yhteyttä, joten tiedä sit läheisyydestä", miehen äänestä kuulsi yllättävän selvästi läpi jonkinlainen kauna ja halveksinta. Hän tuskin antaisi äidilleen koskaan oikeasti anteeksi, miksi pitäisikään? Ja vaikka Alessio kuinka yritti uskotella itselleen naista inhovansa, ei se täysin ollut totta.

Sormuksen olemassaolo tuntui olevan romanittarelle todella iso juttu, ainakin tuo sai sen sellaiselta kuulostamaan. Maailmanmullistukselta, vähintäänkin.
"Onkse noin vaikee uskoa?", italiaano ihmetteli,
"ja mulla nyt vaan sattuu olemaan se. Ja ei, se ei oo mikään himoiso kultanen timanttiromu." Sormus oli oikeastaan melko epätavallinen tässä käyttötarkoituksessa. Se oli vivaihteikkaan hopeanmusta, ikään kun hiottua ja kiillotettua kiveä, ja sen ala- ja yläreunaan oli upotettu (aidon)hopeinen vana. Koru oli yllättävän kevyt ja hienostunutkin vaikka saattoikin kuvauksen ( kuva ) perusteella vaikuttaa raskaalta ja lähes goottimaiselta. Se sopisi Quepekille kuitenkin paljon paremmin kun mikään timantein täytetty kultarinkula, eikä Alessiokaan menettäisi heti kasvojaan mauttoman sormuksen takia.

Miehen kasvoilla kävi pienenpieni virnistys kun nainen lausui italiankieliset sanat täysin päin persettä, jos nätisti asia ilmaistiin.
"Anello, matrimonio", rokkari toisti lausuen sanat ehkä vähän hitaammin ja selvemmin kun viimekerralla.

Alessio ei ollut ennemmin kertonutkaan äitinsä vedosta, Quepekilla oli lähinnä ollut kuva jostakin tummasta, nuorehkosta, roomalaiskatolisesta naisesta. Nyt kuva kieltämättä hieman muuttui toisenlaiseksi. Italiaano itse selvästi halveksi äitiään, tosin tuskin niin syvästi kuin ehkä olisi halunnut. Ei romanitarkaan moisessa onnistunut, niin miten sitten aina niin hilpeä rokkarikaan olisi?
"No hyvin sinä olet tänne asti pärjännyt." nainen huomautti, ei Alessio ehkä yksin olisi selvinnyt, mutta siksi juuri olikin hyvä että tämä oli aikoinaan tutustunut Quepekiin. Ja jos totta puhuttiin, toimi onnenpotku toisinkin päin, kiitos italiaanon ei tummaveriköstäkään ollut tullut niin sydämmetöntä julmuria kuin olisi voinut tulla.

"On se melko vaikea, ottaen huomioon kuinka meinasit saada hermoromahduksen tatuoinnistaki." Quepek vastasi virnistäen pörröpäisen miehen ihmettelevään sävyyn.
"Hyvä, timantit eivät pue minua toisin kuin blondeja ruipeloita." nainen totesi hymyillen, tässä tapauksessa tummaverikkö saattoi kerrankin luottaa siihen ettei mies sortuisi mauttomuuteen. Joku muu olisi saman tien noutanut jonkun ylipramean timanttisormuksen, joka olisi painanut liikaa ja ollut epäkäytännöllinen kaikin mahdollisin tavoin.

"Kuules, et sinäkään mikään mestari romaniassa ole, vaikka osaatki varsin mainiosti lausua 'vittu mä rakastan sua'." Quepek huomautti nähdessään Alession virnistyksen ja tarrasi tämän käteen, vetäen tämän lähemmäs kaltereita ja samalla itseään.
"Anello, matrimonio." nainen toisti, jäljitellen sitä niin usein nähtyä italialaisten ylivoimaisen pöyhkeilevää tapaa puhua, asenteestahan se loppujen lopuksi oli kiinni.

"Toi ei toimi. Se ei takuulla anna sulle mitään jos sanot väärin", Alessio pudisti pienesti päätään. Rocco löisi homman melko nopeasti leikiksi ja ivailuksi jos Quepek ei osaisi, ja se tarkoitti ettei sormusta löytyisi ja naisen pitäisi odottaa siihen asti, että jostain repäistäisiin kuoleva nisti. Piti vain pitää sormet ristissä sille, että italiaanolla sattuisi olemaan hyvä päivä tai että romanitar saisi jostain loistavan lausumiskyvyn tai keksisi luvata maata tuon kanssa.
"No jaa.. Sano sille 'Fare I'amore' jos ei toimi, ja koita pitää se hengissä ja edes jotenkin päin ehjänä", Alessio ehdotti. Rocco oli niin hidas yksilö, että todennäköisesti tekisi mitä tahansa jos Que nätisti asiansa esittäisi huulet supussa ja silmäripset räpsyen.

Alessio oli hengissä, kyllä, mutta hän oli myös häkissä ja totaalisen kusessa. Mies voisi olla mitä tahansa jos äiti ei olisi häipynyt kuvioista eikä hän olisi muuttanut lontooseen, Ale voisi olla vaikka presidentti, huippumuusikko, kirjailija.. Ihan mitä tahansa. Mutta neljätoistavuotiaan ajatusmaailma toimi hyvin eri tavoin kun aikuisen ihmisen, opiskelu ei silloin käynyt mielessäkään ja mikään vakaa juttu ei ollut hauskaa, ja mikäs siinä kun sai itse päättää, tietysti silloin tehtiin vain hauskat jutut ja jätettiin typerämmät pois.

"Osaan mä muutakin", Alessio huomautti ja kertoi sitten 'turistiromanialla' kuinka kauniit rinnat ja upea puskuri naisella oli, ja kasan Quepekiltä opittuja kirouksia joiden merkityksestä hänellä ei ollut mitään käsitystä.
"Sano, etten mä puhu noin", italiaano katsoi naista lähes kummaksuen kun tuo lausui sanat jotenkin hyvin pöyhkeilevästi ja liiastikkin painottaen, ehkä italia oikeasti kuulosti tuolta vieraiden korviin.
Rokkari ei vastannut sormushuomautukseen vaan tyytyi painamaan uuden suudelman Quepekin huulille samalla kun pujotti sormensa tuon sormien lomaan.

"Fare I'amore?" Quepek toisti hieman epäileväisenä, yleensä kun meni möläyttämään sanan 'amore' millä kielellä tahansa, kellekkään jonka luo Alessio oli lähettänyt, kerjäsi joko vaikeuksia tai kaikki tietävää virnuilua. Yleensä kumpaakin. Ja se millaisen kuvan Rocco oli onnistunut antamaan naiselle.. Mies tulisi luultavasti kerjäämään verta nenästään, toive luultavasti toteutuisi viimeistään siinä vaiheessa kun italiaano yrittäisi tehdä sen ratkaisevan liikkeen tai ehdottaisi jotakin.

"Osaat siis kehua rintojani ja kiroilla, vakuuttavaa." tummaverikkö naurahti, muistaen Alen paidattomuuden nyt kun mies oli lähempänä, "Mutta tuo ääntäminen." nainen jatkoi kiusoitellen. Tuskin italiaano edes tiesi millaisia kirouksia päästi suustaan, oli helppo arvata miehen poimineen sanat romanittaren puheesta, tämä kun tuppasi kiroilemaan romaniaksi usein. Joskus haukkuikin ihmisiä, virnuilen itsekseen, muiden pitäessä sitä pelkästään seksikkäänä.
"Välillä, varsinki humalassa alat pöyhkeileen." Quepek vastasi hymyillen, "Ja yleensä vielä puhut silloin ranskaa, mutta elehdit kuin paraskin Romeo." nainen ilmoitti pyöräyttäen silmiään.

Sitten tummaverikön joka ikinen hermopää joutui taas koetukselle Alession painaessa huulensa taas romanittaren huulille. Tällä kertaa Quepek onneksi osasi jo hieman varautua suudelman aiheuttamiin vaikutuksiin ja saattoi jopa rentoutua ja nauttia miehen taidoista ilman että tarvitsi pelätä polvien pettävän. Mikä tuntui lähinnä hyvin huonosta tyttöjen romaanista poimitulta vaikutukselta.