Because I was born to roam the world

(( Tapahtumapaikka: Toistaiseksi nimetön baari Devon Streetin lähimaastossa

Tänne siis Paprikaa ja Libertyä odottelen! ))

Oikeastaan se oli ollut helvetin huono idea, mutta tällä hetkellä Leslie ei jaksanut välittää mistään muusta kuin siitä, että saisi vaipua hetkelliseen unohdukseen. Työasiat olivat kiristäneet hänen pinnaansa viimeisen viikon ajan niin, että hän uskoi aivojensa yrittäneen itsemurhaa päästäkseen pakoon. Lopulta hän oli saanut päähänsä lähteä avittamaan tuota tekoa, tappamalla muutaman harmaista aivosoluistaan. Eikä mikään paikka Yellow Avenuella tietenkään ollut kelvannut, siellä olisi saattanut törmätä tuttuihin ja joutua kuuntelemaan ikävystyttäviä keskusteluja autoista, lomaosakkeista tai - mikä pahinta - töistä.
Oli siis suunnattava pois tavallisista ympyröistä.

Tuon hetkellisen tajunnan sumentumisen vuoksi Leslie nyt istui baarin seinustalla. Hänen edessään pyöreällä pöydällä oli lasissa juoma, jonka nimestä hänellä ei ollut aavistustakaan. Hän oli vain pyytänyt jotakin vahvaa, ja saanut sitä. Säälittävän pienen annoksen, joka nyt oli puolittain tyhjä. Siniset silmät katselivat tylsistyneinä pöydän lasista pintaa, jolta tarkkaan katsoessa saattoi lukea, mitä edelliset asiakkaat olivat suuhunsa kitanneet. Keskellä pöytää oli tuhkakuppi, jonka pohjasta harmaan tuhkan ja tumppien seasta saattoi juuri ja juuri erottaa värikkään kuvion.
Baari oli valaistu hämärästi, kuinkas muutenkaan. Koska kello alkoi jo näyttää hieman yli puolta yötä, alkoi porukka olla varsin mielenkiintoisessa tilassa. Kolmen pöydän päässä Lesliestä pariskunta oli tempautunut hieman liian kuumaan suuteloon, ennen kuin ilmeisen homofobinen baarimikko kävi erottamassa heidät toisistaan. Sanoja Leslie ei voinut kuulla, sillä musiikki jyskytti tasaiseen tahtiin taustalla, niin että pulssi tuntui lopulta sulautuvan yhteen rytmien kanssa.

Leslie huokaisi syvään, ja antoi ryhtintä lysähtää puoliympyrän mallisella nojatuolilla, joka hieman resuisesta olemuksestaan huolimatta oli sangen mukava istua. Antaen ajatustensa lähteä onnelliseen vaellukseen mies huomasi käsinojassa pienen, ilmeisesti tupakan tumppaamisesta jääneen jäljen, ja alkoi nyppiä sen vierestä purkautuvia lankoja, toisen käden pyyhkäistessä muutaman vaalean hiuksen pois kasvoilta. Harvinaista kyllä, mies oli tällä kertaa antanut hiustensa jäädä hieman vapaammin, samalla kun oli vaihtanut päälleen tummat farkut ja yksinkertaisen, vaalean paidan. Koska ulkona oli ollut varsin nihkeää, ja vettä oli tiputellut epätasaisen tasaiseen tahtiin, oli hän kiskaissut paidan päälle vielä mustan takin, joka edelleen oli pysynyt hänen päällään.

Libertylla oli huono olo. Todella huono olo.
Devonille oli eksytty ja siitä suoraan barin vessaan. Olo ei siis ollut kovin omenainen. Saatuaan ulos mitä vatsassa enää oli, Liberty nojaasi käsillään lavuaariin. Huono olo oli mennyt jo melkein ohi. Hajuvettä ranteisiin ja kaulaan ja takaisin baarin puolelle.
Kelloon vilkaisu paljasti naisen julineen taukoamatta jo neljä tuntia.

Päivä oli käynnistynyt töissä aseliikkeessä, missä oli ollut melko hiljaista. Kaksi asiaksata koko päivänä. Ei tainneet Lontooa asukkaat olla kiinnostuneita muista kuin tuliaseista.
Töiden jälkeen, Liberty oli lähtenyt jonkin random ryyppyporukan matkaan ja juhlineet ensin Rasheella, juoneet muutaman (kymmentä) vahvempaa drinkkiä. Jollain oli sitten ollut mukana jotain pillereitä, jotka Liberty ja pari muuta tyyppiä vetäneet kera suuren likööriputelin.
Matka oli sitten jatkunut Rasheelta Devonille.

Tanssilattialla oli jonkinverran tungosta. Liberty ei enää vaivautunut etsimään tovereitaan ja suuntasi askeleensa tanssilattialle. Nainen sai osakseen monenlaisia katseita. Osa paheksuvia, varsinkin naisten keskuudessa ja osa taas imartelevia.
Päälleen Liberty oli vetänyt mustat, tiukahkot farkut ja valkoinen toppi. Topin päälle nainen oli vetänyt mustan nahkatakin ja jalkineina toimivat mustat saappaat.
Nainen tanssi yksikseen, välittämättä ympärillä pyörivistä ihmisistä ja seurantarjoajista. Maailma pyäri naisen silmissä, kun tämä poistui tanssilattialta. Kaikki oli vähän epäselvää ja päässä heitti.
Ehkei sittenkään olisi pitänyt ottaa niitä tabuja. Libertu raahautui pöytiä kohti ja rojahti johonkin istumaan. Hetken aikaa siinä istuttuaan nainen tajusi että pöydässä istui jo joku.


//Plääh kökköä ja sekavaa .__. Koita kestää..//

// Pyh pah! //

Leslie antoi katseensa hetkeksi vaeltaa tanssilavalle. Se ei kuitenkaan houkutellut juuri nyt. Liian paljon ihmisiä, joista liian suuri osa oli humalassa. Tai vastaavasti hän itse oli toistaiseksi liian selvänä. Ehkäpä pitäisi kulauttaa loppu kummallisesta juomasta ja hakea toinen samanlainen. Jospa sitten alkaisi vaikuttaa. Nyt ei tuntunut vielä missään, ei edes hienoista surinaa korvien välissä taikka ylettömän hilpeää oloa.
Mies tuhahti itsekseen, ja kuin korjatakseen tilanteen tarttui lasiinsa, hörpäten kunnon kulauksen. Kitkerä maku oli kuitenkin pakottaa suun irveeseen, ja hörppäämättä uudestaan hän laski lasin pöydälle, niin että puolittain sulaneet jääkuutiot kilahtivat toisiaan vasten. Tuolin käsinojan hän oli jo jättänyt rauhaan, todettuaan, ettei haluaisi joutua pulittamaan tuolin korjaamiskustannuksia. Hänen tuurillaan siitä kiskottaisiin samantien niin paljon rahaa, että koko paikan saisi sillä summalla uusittua.

Mies oli juuri nousemaisillaan hakeakseen toista annosta, kun jostakin hoippui nainen, lähes lyyhistyen häntä vastapäätä olevaan tuoliin. Leslien kasvoilla oli nähtävissä jonkinlaista hämmennystä, kun hän katseli ilmestystä. Ensin hän odotti, että tämä olisi sanonut jotakin, jonkin tyypillisen iskurepliikin, joka saattoi kuulostaa hyvältä vain tarpeeksi tujussa humalassa, mutta sellaista ei koskaan kuulunut. Ei edes kohteliasta kysymystä, oliko paikka kenties varattu. (Se olisi ollut siinä mielessä turha, että laseja pöydällä oli vain yksi.) Oikeastaan näytti lähinnä siltä, ettei nainen ollut alkuunkaan tietoinen siitä, että joku muukin oli läsnä.

Leslie odotti vielä hetken, kunnes lopulta yskähti, kysyen kohteliaasti:
"Onko kaikki hyvin..?"
Jokin naisen olemuksessa ei nimittäin ollut aivan kohdallaan. Baarin hämärässä valaistuksessa sitä oli vaikea sanoa, mutta Leslie olisi voinut vaikka vannoa, ettei tämä ollut hankkinut itseään tuollaiseen kuntoon muutamalla drinkillä. Ei edes suuremmalla määrällä drinkkejä.
Muuten nainen oli kyllä oikein viehättävän näköinen...

Libarty ei tällä hetkellä välittänyt sanoa mitään. Tuskin suusta olisikaan mitään järkevää tullut. Pöydässä jo istunut mies tuijotti naista, joka istui, tai paremminkin röhnötti, nojatuolilla vastapäätä, käsi nostettuna ohimolle.
Mies kysyi jotain ja Libertylta meni hetki kysymyksen vastaanottamiseen ja ymmärtämiseen.
"Jos totta puhutaan niin en." nainen mumisi, kuullostaen melkein selvältä. Libby oli lisätä lausahdukseensa jotain ilkeää, kuten 'Mistä se sulle kuuluu', mutta tuli toisiin aatoksiin. Mieshän oli vain kysynyt, eikä ollut ryhtynyt valittamaan siitä, miten nainen vain tuppautui samaan pöytään.

"E-ei sulla sattui oleen särkylääkettä?" Nainen kysyi ja tajusi vasta sitten miten tyhmältä se kuullosti. Kuka nyt kantaisi särkylääkkeitä mukana baarissa. Tai no, jotkut kyllä, ja ottivat niitä sitten oluen tai muun alkoholin kanssa, mutta vastapäätä istuva mies näytti sen verran kunnolliselta, että tuskin ainakaan sellaista harrastaisi.
Istuminen helpotti vähän. Nainen viittasi pöydissä kiertelevälle baarintyöntekijälle ja pyysi tätä tuomaan joko vettä tai jotain muuta alkoholitonta. Fiilis oli mennyt siellä vessassa, mutta sai nyt nähdä miten kauan nainen jaksaisi tätä vesikuuria.

"Hmm, sori muuten ku tuppauduin tähän." Nainen sanoi, muttei kuitenkaan ollut lähdössä, ei vaikka mies pyytäisikin.
Huononolon aalto pyyhkäisi taas naisen yli ja tämä sulki silmänsä irvistäen. Vessa oli toisella puolella baaria, eikä Liberty jaksanut enää kävellä sinne takaisin. Huono olo meni ja naisen vesilasi tuli. Liberty kiitti ja otti kulauksen.
Vesi ei onneksi maksanut mitään, sillä rahaa naisella tuskin olisi tarpeeksi kuin ehkä yhteen hikiseen drikkiin.
Liberty alkoi tutkailla miestä nyt vähän tarkemmin. Siisti pukeutuminen kieli siitä, että mies kuului siihen ns. ylempään luokkaan, joka asusteli Yellowlla tai vähintään Devonilla. Hiukset olivat sellaiset, joita teki mieli pörröttää, ja muutenkin mies näytti miellyttävältä. Liberty hymyili hetken, mutta totesi sitten ettei ollut kauheasti flirttailu tuulella ja tilakin oli mitä oli.

Naisen vastaus sai Leslien nielaisemaan kevyesti. Esittäessään kysymyksensä hän oli toivonut jonkinlaista perinteistä vastausta, kuten "ei tässä mitään" tai "istun vain hetken". Suora, kieltävä vastaus sai kuitenkin miehen olon tukalaksi. Hän oli saanut samanlaisen vastauksen kerran aikaisemminkin, ja joutunut sen jälkeen kuuntelemaan lähes kahden tunnin mittaisen vuodatuksen siitä, kuinka mies oli pettänyt, lapset olivat kiittämättömiä kusipäitä, kuinka se aika kuusta oli jäänyt taas väliin ja kuinka nainen itsekin oli löytänyt jonkun nuoren pyyhepojan, minkä vuosi mahdollisen lapsen isästä ei ollut selvyyttä. Lopulta Leslie oli päässyt pakenemaan tilanteesta, raahattuaan naisen taksiin ja maksettuaan tämän matkan etukäteen.
Sen traumaattisen kerran jälkeen mies oli vakaasti päättänyt olla esittämättä kysymystä enää toiste vastaavassa tilanteessa. Ikävä kyllä hänen muistinsa näytti olleen tällä kertaa liian lyhyt.

Vuodatusta ei kuitenkaan koskaan tullut. Sen sijaan nainen kysyi särkylääkettä. Leslieltä kesti hetki ymmärtää nuo yksinkertaiset sanat, hän oli mielessään jo ehtinyt valmistautua kaikkeen muuhun.
"Särkylääkettä? Ei, ei valitettavasti..."
Vaaleat kulmat kurtistuivat, Leslien yrittäessä päätellä, mitä kysymys tarkoitti. Kyllähän hän tiesi, että jotkut etsivät lisäjännitystä elämään napsimalla muutaman pillerin ja huuhtomalla ne alkoholilla alas, mutta tässä tapauksessa kyse tuskin kuitenkaan olisi siitä. Yhdellä pillerillä ei kovinkaan kummallisiin kikseihin pääsisi, ellei alla sitten ollut jo jotakin muuta.

"Ei se mitään", Leslie kiirehti vakuuttamaan. Todellisuudessa hän ei kuitenkaan tuntenut oloaan kovinkaan miellyttäväksi, ja ehti jo toivoa, että nainen olisi valinnut jonkin toisen pöydän. Tämä ei todellakaan näyttänyt olevan täysin tässä maailmassa, ja jos jotakin tapahtuisi, Leslie olisi periaatteessa vastuussa siitä. Ei hän voisi vain kävellä pois. Ikävä kyllä...
Hetken näytti siltä, että nainen oli oksentamaisillaan. Leslie vilkaisi paniikinomaisesti ympärilleen, kuin apua etsien. Kun mitään hyödyllistä ei kuitenkaan osunut näköpiiriin, siniset silmät palasivat takaisin naista kohti. Luojalle kiitos, tämä näytti, jos ei nyt hyvältä, niin sentään hieman paremmalta. Mies seurasi tarkkaan, kuinka tämä vei vesilasin huulilleen ja joi, mutta tajusi sitten olla tuijottamatta liian tarkkaan.

"Voisinko jotenkin auttaa?" mies kysyi hetken kuluttua, toisen olemusta huolestuneesti tutkaillen.
Tuskin kyse kuitenkaan oli sairaskohtauksesta, ellei sitten korkeintaan ikävästä migreenistä.