Teetä ja sympatiaa

/ Rody & Alex /

Että sitten osasikin olla ruma ja inhottava ilma. Taivas oli auennut jo aamupäivällä ja päästänyt päiviä kestäneen painostavan ilman jälkeen sateen lankeamaan maahan. Muille Rashee Roadin asukkaille se oli varmaankin helpotus, oltiinhan ukkosta enteilevää säätä manailtu jo taholla jos toisella, mutta sillä hetkellä Rody oli kaikkea muuta kuin kiitollinen luontoa virvoittavasta sateesta, joka tiputteli suuria, kylmiä pisaroitaan hänen niskaansa hupparin kauluksen alle ja liimasi märät farkut reisiä vasten. Jossakin kauempana jyrähti ukkonen kerran, toisen, kolmannen, ja sade - mikäli se oli enää edes mahdollista - sen kun muuttui rankemmaksi.

Rody harppasi pitkällä askeleella katulampun valossa kimaltelevan vesilätäkön yli, vaikka se olikin oikeastaan aivan turhaa. Vesi oli imeytynyt hänen kärsineiden, kärjistä jo melkein auki kuluneiden tennareidensa läpi jo tunti sitten, eikä lätäköiden väistely huomattavastikaan kuivannut kenkiä. Turhautuneena Rody tunki kädet syvälle hupparinsa taskuihin, puristi kylmät sormet nyrkkiin ja talsi eteenpäin, vaikka ei ollut itsekään aivan varma, mihin oli menossa. Säähän sopimattoman pukeutumisen lisäksi muutkaan asiat eivät olleet sujuneet viime aikoina aivan hänen toiveidensa mukaan.

Kaiken pahan alku ja juuri oli Rodyn vuokraisäntä. Hän oli ykskaks päättänyt nostaa Rodyn pienen, harmaan yksiön vuokraa niin paljon, ettei hänellä yksinkertaisesti ollut enää varaa maksaa - ei, vaikka hän oli elänyt melkeinpä vedellä ja leivällä ja pari kertaa sortunut jopa nappaamaan lompakon jonkun huolimattoman taskusta, vaikka hän periaatteessa vastustikin suoraan ihmisiltä varastamista. Hätä ei ollut lukenut lakia hänen tilanteessaan, mutta lopulta Rodyn oli ollut pakko myöntää, ettei hänellä varastettujen lompakoidenkaan kanssa ollut varaa maksaa vuokraa. Jonkin aikaa vuokraisäntä oli ollut armelias ja antanut hänen asua asunnossa hanttihommia tehden, mutta kun velka oli alkanut kasvaa liian suureksi, Rody oli katsonut itse parhaaksi jättää asunto ja lähteä vähin äänin. Hän tiesi varsin hyvin, että vuokraisännällä oli yhteyksiä ihmisiin, joita hän ei halunnut peräänsä.

Nyt Rody oli ollut asunnottomana jo muutaman päivän. Aluksi, kun sää oli ollut kaunis ja lämmin ja mieli pirteä, kaikki oli sujunut hyvin. Pidemmän päälle kodittomuus alkoi kuitenkin tuntua turhan raskaalta. Olisihan hän toki voinut soittaa jollekulle ja pyytää yöpaikkaa vähäksi aikaa, mutta kännykän akku oli loppunut jo ensimmäisenä iltana, eikä Rody tuntenut kovinkaan paljon ihmisiä Rashee Roadilta, ainakaan sellaisia, joiden luokse hän olisi vapaaehtoisesti halunnut mennä. Paitsi...

Idea välähti Rodyn päähän niin nopeasti, että hän oli hypähtää ilmaan innostuksesta. Totta kai! Olipa typerää, ettei hän ollut tajunnut niin itsestään selvää mahdollisuutta aikaisemmin. Sen enempiä harkitsematta Rody käännähti kannoillaan, pysähtyi hetkeksi saadakseen selvyyden, missä oli, ja saatuaan suunnasta kiinni lähti harppomaan reipasta tahtia suuntaan, josta hän oli äsken tullut.

Kesti melkein tunnin, ennen kuin Rody oli (parin eksymisen ja väärin arvioidun kiertotien jälkeen) saapui nelikerroksisen kerrostalon eteen, jonka pihalla oli autio, ankean näköinen leikkipuisto. Sade oli kastellut puisen kiipeilytelineen märän liukkaaksi ja rikkinäisen keinulaudan päälle oli kerääntynyt pieni vesilätäkkö. Rody kohotti katseensa talon valoa tuikkiviin ikkunoihin ja siristi silmiään pää takakenossa kuin arvioiden tilannetta. Joo, tässä sen oli pakko olla. Rody ei ollut aivan varma talosta, mutta vinon keinulaudan ja hoitamattomat istutukset alimman kerroksen ikkunoiden alla hän muisti. Hän oli melkein varma, että Alex asui tässä talossa.

Epäröintiin ei ollut enää aikaa. Sade oli heikennyt hieman, mutta vihmoi edelleen armottomasti Rodyn ohuen hupparin läpi, ja mikäli hän seisoisi pihalla vielä pidempään, hän varmasti jäätyisi kohta paikoilleen. Rody asteli lyhyttä soratienpätkää sateensuojaan kerrostalon katoksen alle ja koetti ulko-ovea. Se oli, ymmärrettävästi, lukossa, olihan ilta jo pitkällä eikä kutsumattomia vieraita taidettu odottaa kovin innolla. Hetken Rody oli jo aikeissa potkaista ovea, heittää kiviä ikkunoihin tai kehittää jotakin muuta huomiotaherättävää, ennen kuin hän äkkäsi äkkiä ovisummerin pienessä syvennyksessä seinässä. Niinpä tietenkin. Rodyn astui lähemmäs nähdäkseen summereiden vieressä olevat muovipäällysteiset nimilaput paremmin, ja kun tuttu nimi, Dalziel, osui hänen silmiinsä, hän tyrkkäsi sormensa summerille ja antoi sen päästää suhteettoman pitkän tuut-äänen. Olisihan hänen nyt tehtävä selväksi, ettei tässä ollut aikaa turhaan jahkailuun!

Sadepisarat valuivat alas pitkin himmeästi valaistua ikkunaa, josta Alex katseli ulos. Sade oli alkanut aamupäivällä, eikä siinä sen jälkeen ollut näkynyt mitään laantumisenmerkkejä. Taivas oli verhoutunut kauttaaltaan tummiin pilviin ja Rashee Roadin katuja valaisivat vain silloin täällöin välähtävät salamat, sekä muutamat ehjinä säilyneet katulamput.
Nuorukainen hymyili pienesti seuraillessaan pisaroiden iskeytymistä maahan ja hän oli ananut itselleen hetkeksi luvan olla ajattelematta yhtään mitään. Toisen kerroksen ikkunasta oli tietenkin hieman hankalampi nähdä alas asti, mutta onnistui se kuitenkin senverran hyvin, että Alex oli onnistunut viihdyttämään itseään jo melkein puolituntia. Mitään tekemättömyys oli välillä varsin hauskaa ja rentouttavaa, varsinkin tällaisina päivinä.

Alex oli aiemmin päivällä siivonnut koko asunnon, hyvää tekemistä sadepäivänä, kun ulos ei voinut lähteä. Lähes jokainen tavara oli oikealla paikallaan ja loput oli tungettu sängyn alle tai kaappeihin, pois näkyvistä. Sohvan edessä olevalla pienellä pöydällä paloi muutama kynttilä. Oikein tunnelmallista, enää puuttui vain seuralainen. Nuorukainen naurahti hiljaa ajatukselleen kääntyen lopulta kokonaan oikeinpäin sohvalle. Hän antoi katseensa kiertää hetken aikaa ympäri huonetta joka oli ehkä jopa hieman liian siisti hänen makuunsa.

Alex asunto oli pieni, mutta hän viihtyi siellä hyvin, ja muutenkin, kun tyytyi vähän vähempään asumisessa jäi muuhun elämiseen enemmän rahaa. Kuten esimerkiksi kaiken tuhran, mutta hienon tavaran, tai paremman ruuan ostamiseen. Hyvänä esimerkkinä nuorukaisen tarpeettomasta tuhlauksesta oli hänen kaulassaan tällähetkellä roikkuva koru. Hän oli ostanut sen edellisenä viikonloppuna, eikä se ollut yksi halvimmastapäästä oleva.
Korun lisäksi Alexilla oli päällään kotona oleiluun sopivat vaatteet. Jalassa oli mustat löysähköt verkkarit ja päällä vaalean harmaa t-paita jossa oli mustia, vaalean sinisiä- ja liiloja kuvioita. Meikkiä nuorukainen ei ollut vaivautunut laittamaan ollenkaan, kun suunnitelmissa oli ollut viettää koko päivä yksin kotona. Alex siirsi kätensä mustien hiustensa sekaan sekoittaen niitä hieman lisää, ennen kuin valui puolimakaavaan asentoon sohvalle, katse kattoon luotuna.

Summerin korvia raastava meteli sai Alexin säpsähtämään hereille. Hän oli huomaamattaan vaipunut kevyeen uneen jäätyään sohvalle makaamaan, herätys ei ainakaan ollut turhan tehoton ja luultavasti se oli myös varsin tarpeellinen kun ottaa huomioon talossa palavat kynttilät.
Kuka hullu halusi hänen luokseen tähän aikaan ja miten joku oli lähtenyt ulos tuossa säässä? Tokkuraisena Alex pompahti sohvalta ylös, hiemna liian nopeasti, onnistuen näin melkein kaatamaan itsensä. Hän sai kuitenkin otettua tukea sohvan käsinojasta ja kun silmissä tanssivat mustat pisteet lopulta kaikkosivat kokoaan, nuorukainen suuntasi ovea kohti. Sormi etsiytyi automaattisesti oven avaavalle painikkeelle antaen näin alhaalla odottavalle henkilön mahdollisuuden päästä ovesta sisään. Yksi pieni vika summerissa oli, vaikka hän asui näinkin hienossa talossa, ei sen kautta voinut keskustella, olisi siis vain odotettava, että vieras ilmestyisi ovelle.

Rody oli valmistautunut pitkään, hankalaan keskusteluun ovipuhelimen välityksellä ja hän oli jo ehtinyt kehitellä mielessään uskottavan kuuloisen litanian hyviä selityksiä sille, miksi ilmestyi läpimärissä vaatteissa niin myöhään Alexin ovelle ilman mitään ennakkovaroitusta. Ulko-oven lukko raksahti kuitenkin merkiksi siitä, että ovi oli auennut, ja hetken odotettuaan Rody päätteli, että ehkäpä Alex ei aikonutkaan kuunnella summerin kautta hänen selittelyjään. Hän tarttui kylmään, metalliseen ovenkahvaan, veti oven auki ja pujahti rappukäytävään.

Käytävässä oli ikävän ummehtunut vanhan talon ja liian kauan peruskorjausta odottaneiden rakenteiden haju, johon Rody oli jo alkanut tottua aikana, jona hän oli asunut Rashee Roadilla. Kattolamppuja ei mitä ilmeisimmin oltu vaihdettu aivan viime aikoina: kun Rody painoi rappeutuneessa, likaisenvärisessä seinässä olevaa valokatkaisijaa, kattoon syttyi vain kaksi lamppua, jotka alkoivat hetken palamisen jälkeen välkkyä ja siristä ärsyttävästi. No, kaikeksi onneksi hän oli nyt kuitenkin sisällä ja turvassa sateelta, varaa valittamiselle ei ollut.

Viereisellä seinällä oli lasipäällysteinen taulu, jonka mustaan pohjakankaaseen valkoisilla aakkosmagneeteilla kirjoitetut nimet kielivät, että Alex asui toisessa kerroksessa. Rodyn oli pakko jäädä hetkeksi ihailemaan taulua: sen alakumasta lähti lasin poikki pitkä, haarautuva särö, joka peitti näkyvyyden taulun alimmilta nimiltä ja tyhjien asuntojen kohdalle joku älypää oli sekoittanut ylijääneistä kirjaimista uusia nimiä. "Kuka Muka", siellä luki. "Mikko Mallikas, Vili Vilperi, Ville Vallaton".

Rody hymähti hiljaa nimille, pudisti päätään pieni hymynpoikanen huulillaan ja lähti sitten astelemaan hämärässä rappusia kohti. Hänen kenkänsä jättivät jälkeensä pieniä lammikoita, ja hiuksista ja vaatteista tippuva vesi liittyi lammikoihin ja sai ne yhdistymään toisiinsa. Nyt sisälle tultuaan Rodyn olo muistutti vielä enemmän koiraa, joka oli heitetty laiturilta järveen ja käsketty uimaan rannalle omin avuin. Onneksi matkaa ei ollut enää paljoa jäljellä.

Lopulta Rody pysähtyi oikean oven eteen. Vasta tässä vaiheessa, kun hän oli jo näin lähellä, pieni epäilyksenpoikanen luikerteli hänen mieleensä. Hän tuskin tunsi Alexia eikä ollut aivan varma, olivatko he niin hyviä tuttuja, että hän ylipäänsä viitsisi mennä keskellä yötä koputtelemaan hänen ovelleen. Jos Alex ajaisikin hänet ulos tai, mikä pahempaa, olisi sattumalta pyytänyt kylään jonku niistä henkilöistä, joilla vuokraisäntä oli taannoin uhkaillut Rodya, kun rahat olivat olleet tiukissa ja vuokran maksaminen oli viivästynyt. Toisaalta - toinen vaihtoehto olisi kääntyä nyt, kun se vielä oli mahdollista, ja olla edes yrittämättä saada yösijaa. Rappukäytäväänkään hän ei voinut jäädä, sieltä joku olisi tullut ennemmin tai myöhemmin noukkimaan hänet, ja juuri sillä hetkellä Rody mieluummin piti matalaa profiilia kuin herätti kummeksuntaa seisomalla yöt läpeensä yhdessä Rashee Roadin rapistuvista rappukäytävistä.

Sen enempiä ajattelematta Rody astui ratkaisevan askeleen Alexin ovea kohti, kohotti kätensä ja soitti ovikelloa. Melkein edes huomaamatta, mitä teki, hän sipaisi märät, ihoon inhottavasti liimautuvat hiukset pois silmiltään, pudisteli nopealla liikkeellä pahimmat hiekat pois kaikesta siitä vesimäärästä painavaksi muuttuneiden farkkujen lahkeista ja jäi odottamaan liikkumatta. Joku tarkkasilmäinen saattoi huomata, että nyt Rodya oikeasti hermostutti.

Saatuaan tehtävän, alaoven avauksen, päätökseen Alex nojautui seinään oven vieressä. Turha hänen tässä vaiheessa olisi mennä takaisin istumaan, toisella tuskin kestäisi pitkään kavuta muutamat portaat ylös. Miksi joku oli mennyt keksimään jotain niinkin tyhmää kuin summerin? Olisi paljon helpompaa kun pitäisi vain avata ovi kun siihen koputetaan, eikä niin, että ensin avataan ulko-ovi ja sitten odotetaan sata vuotta ja avataan sisäovi. Voisihan oven tietysti jättää vain auki ja odottaa, että vieras tulisi sisään, mutta Rashee Road nyt vain sattui olemaan sellainen paikka, ettei ihan kaikkiin kannattanut luottaa sataprosenttisesti. Oven auki jättämisestä voisi seurata vaikka mitä, eikä aina niinkään mukavia asioita.

Askeleet kuuluivat hiljaisina oven läpi, kadoten sitten hetken päästä kokonaan. Olettiko toinen tosiaan, että hänellä oli koko ilta tai yö aikaa seisoa oven vieressä odottamassa? Alex siirtyi seisomaan ovea vasten kurkistaen sen keskelle asetetusta ovisilmästä käytävään. Paljon mitään se ei kuitenkaan auttanut, sillä valot olivat mitä olivat, ei siitä ehjimmästä päästä. Toinen luultavasti myös seisoi nuorukaisen näkökentän ulkopuolella.

Alex oli jo melkein avaamassa itse ovea, varmistaakseen, että joku tosiaan oli tulossa, eikä hän vain kuvitellut, kun ovikello viimein soi. Siitä syntyvä meteli sai nuorukaisen säpsähtämään pienesti, sillä muun ajattelu oli vienyt huomion vieraasta ja käytävän metelistä, eikä hän näin ollen ollut huomannut toisen päässeen ovelle asti. Nopea vilkaisu peiliin ennen oven avausta sai Alexin irvistämään pienesti, ulkonäön paranteluun ei kuitenkaan enää ollut mahdollisuuksia, joten nuori mies väänsi kasvoilleen normaalin hymynsä naksauttaen oven lukon auki.

Oven takana seisovan nuorukaisen tila sai kuitenkin hymyn haihtumaan Alexin kasvoilta ja hetken aikaa hän vain seisoi paikallaan katsoen toista. ”Rody?” Hän sai lopulta henkäistyä avaten oven isommaksi. Toinen ei tosiaan ollut kovinkaan edustavassa kunnossa seisoessaan siinä vettä valuvat vaatteet päällään ja märät hiukset pyyhittynä pois silmiltä. Alexin äskeinen huoli ulkonäöstä pieneni monen asteen verran, kyllä hänellä oli asiat paremmin kuin nuoremmalla.

”Mitä sä täällä teet, tähän aikaan ja tossa säässä?” Päällimmäisenä mielessä olleet kysymykset tulivat ulos yhtenä pötkönä samalla kun Alex otti muutaman askeleen oven edestä, antaen näin toiselle tilaa tulla kynnyksen yli. ”Ja hei oota siinä mä haen jonkun pyyhkeen, en haluu lattiaa saman näköseks kun sinä.” Nuorukainen virnisti pienehkösti juosten sitten kaapilleen, josta kaappasi ensimmäisen, vähän huonomman pyyhkeen mukaansa. Kengät toinen voisi varmasti riisua rappukäytävään ja sitten pyyhe saisi luvan kelvata alkuun. Kuivauksen jälkeen voisi sitten kysellä lisää, koska selityksen toisen ilmestymiselle Alex halusi.
”Siinä, koita pitää ne vedet siellä ulkopuolella” Nuorukainen sanoi ojentaen pyyhkeen Rodylle peruuttaen sitten istumaan hieman kauempana ovesta sijaitsevalle tuolille.

Kun Alex ei ollutkaan ajanutkaan häntä saman tien pois avattuaan oven ja lähti hakemaan pyyhettä, Rody uskalsi hengähtää hiljaa helpotuksesta. Olisi ollut kamalaa lähteä etsimään jotakin toista yösijaa tai, mikä vieläkin pahempaa, nukkua yö sillan alla sateensuojassa. Ovenraosta näkyvä sateeton ja ulkoilman jälkeen lämpöä melkein huokuva kaistale Alexin asuntoa tuntui vetävän Rodya puoleensa, ja hän olisi painellut suoraan sisälle, ellei olisi tajunnut, miten epäkohteliasta se oli. Nyt olisi pelattava kokonaan Alexin säännöillä, ettei hän käännyttäisi Rodya jo eteisessä pois.

Rody otti vastaan Alexin ojentaman, hieman kulahtaneen pyyhkeen ja kumartui pörröttämään tarmokkaasti hiuksiaan kuivaksi siihen.
"Anteeks kun mä tulin näin ihan yhtäkkiä", hän sanoi pahoitellen pää pyyhkeen alla. Lopulta, kun Rody oli tyytyväinen kuivaukseen, hän ilmestyi esiin pyyhkeen takaa hiukset sojottaen pieninä, yhä kosteina piikkeinä jokaiseen mahdolliseen suuntaan. Tummat silmät vilkaisivat nopeasti Alexia ja hän puhkesi hymyilemään vinosti. Nyt olo tuntui jo paljon rennommalta ja rauhallisemmalta.

Rody asetti pyyhkeen roikkumaan toiselle käsivarrelleen ja veti märät tennarit ja sukat pois jalastaan. Tuntui ihanalta päästä eroon niistä: vaikka hänen kaikki vaatteensa olivatkin imeneet vettä kuin sienet ja muuttuneet reippaassa tuulenvireessä jääkylmiksi, kengät olivat olleet kaikista pahimmat. Olisi ollut melkein sama heittää tennarit saman tien roskiin, mutta Rody päätti säästää ne, eihän hän voinut olla varma, mistä saisi rahaa ostaa uudet kengät. Hän kävi nopeasti mielessään läpi lopun vaatetuksensa: sekä farkut että huppari olivat toki märkiä, mutta niiden vesimäärä ei sentään aiheuttaisi vedenpaisumusta Alexin asunnossa.

Rappukäytävän heikosti palava valo sammui kuin merkkinä siitä, että käytävässä oli seisoskeltu jo turhan pitkään. Rody noukki tennarit toiseen käteensä kylmältä, haaleanväriseltä lattialta ja astui sitten kunnolla sisään Alexin eteiseen. Hän veti oven perässään kiinni, aivan kuin olisi itsestäänselvyys, että hänellä oli nyt lupa jäädä ainakin hetkeksi pojan luokse.

"Olisko sulla lainata mulle kuivia vaatteita?" hän kysyi, laski kengät siistisi kenkätelineeseen ja suoristautui sitten katsomaan Alexia. Tuntuipa hyvältä nähdä tutut kasvot pitkästä aikaa.

Alex nojautui vasten seinää katsellen Rodya, samalla kun tämä kuivasti itseään. Nuorukainen nyökäytti pienesti päätään vastaukseksi toisen pahoitteluihin, vaikka tuskin nuorempi sitä oli nähnyt pyyhkeensä takaa. Ei toinen vielä ainakaan ollut vastannut yhteenkään hänen kysymykseensä, mutta ehkä vastaukset tulisivat sitten ajallaan. Märissä vaatteissa oven suussa seisominen ei ollut ehkä kaikista mukavin paikka keskustelua varten.

”Eiköhän multa jotain löydy.” Alex nousi ylös tuoliltaan, hän oli jo selvästi heränneemmän oloinen. Hetken paikallaan istuminen ei ollut mikään huono juttu. Nuorukainen suuntasi kohti makuuhuonettaan, missä vaatekaappi sijaitsi, viitaten toista tulemaan mukaansa. Mitä sitä turhaan olohuoneessa yksin seisomaan? Hänellä itsellään ei ainakaan koskaan ollut kovin mukava olo jos jäi jonkun toisen asunnossa yksin, koskaan ei oikein tiennyt mitä pitäisi tehdä. Mitään asunnon esittely kierrosta Alex ei ajatellut tehdä, Rody saisi itse katsoa sen minkä katsoi, ei niin, että nähtävää olisi ollut paljon.

Vaatekaappi, tai oikeammin komero muutaman hyllyn kanssa, ei ollut kovin iso. Alex sai juuri mahdutettua sinne tavaransa, ilman, että niitä tarvitsi viikata nätteihin pinoihin. Hän oli joskus yrittänyt kaapin siistinä pitämistä, mutta oli todennut, ettei siitä ollut mitään hyötyä, kun vaatteet pystyivät järjestyksessä keskimäärin yhden päivän ajan. Nuorukainen silmäili vaatekasoja hetken, kaivaen sieltä lopulta valkoisen t-paidan, jossa oli jotain vaalean sinistä kirjoitusta ja mustat verkkarit.

Oven suljettuaan Alex kääntyi ympäri ojentaen vaatteet toiselle. ”Tarviitko vielä muuta, vai pärjäätkö näillä?” Nuorukainen kysyi kohottaen kulmaansa pienesti istuen samalla sänkynsä reunalle.

”Ne märät voi laittaa kylpyhuoneeseen kuivumaan… Se on siinä oven vieressä, lyödät varmaan?” Olisi ihme jos toinen ei löytäisi, asunto ei ollut kovin iso, ovia oli vain makuu- ja kylpyhuoneeseen, ulko-oven lisäksi.

Rody seurasi Alexin kannoilla makuuhuoneeseen vilkuillen samalla puolihuolimattomasti ympärilleen asunnossa. Olohuoneessa pehmeännäköisen sohvan edessä olevalla pöydällä lepattavat kynttilät saivat pienen virneen leviämään hänen kasvoilleen - jaahas, Alex oli siis laittanut paikat hienoksi jotakuta varten. Oliko hän odottanut vierasta? Mikäli tämä vieras, oli hän sitten joku jo ennestään Rodylle tuttu tai ei, ilmestyisi paikalle, olisi varma, että Rody itse luikkisi tiehensä. Vaikka yöpaikka olikin houkutteleva, ei se kuitenkaan ollut sen arvoinen, että kaupungilla alkaisi kulkea huhu siitä,että Rody asui Alexin luona. Hän ei halunnut, että kukaan tulisi uhkailemaan heitä - ei häntä eikä Alexiakaan.

Rody jäi seisoskelemaan makuuhuoneessa Alexin taakse ja katseli pojan vaalean harmaan t-paidan peittämää selkää mietteliäs ilme kasvoillaan. Hänen mielestään se, että Alex oli ottanut hänet sisälle asuntoonsa oli ehdottomasti merkki siitä, että Alex piti hänestä edes jonkin verran, edes jollakin tavalla. Vaikka sitä olikin hankala myöntää itselleen, Rody kyllä tiesi, että hänellä oli tietty maine ainakin kaupungin puskaradion mukaan. Hän, sokeana omalle käytökselleen, ei voinut kuitenkaan ymmärtää maineen syytä, ja ajattelikin siksi useimmiten, että juorut ja haukkumiset olivat vain kateellisten panettelua. Niin tai näin, Rodyn arvostus Alexia kohtaan oli noussut huimasti hänen päästessään sisään hänen asuntoonsa.

Rody otti vastaan Alexin ojentaman t-paidan ja verkkarit ja nyökkäsi vaatteille hyväksyvästi.

"Enköhän mä näillä pärjää", hän sanoi Alexia katsahtaen. Märät vaatteet päällä alkoivat jo todellakin tuntua niin ihottavilta, että kaikista mieluiten Rody olisi vetänyt ne päältään saman tien siinä paikassa ja pukeutunut kuiviin vaatteisiin. Nyt kuitenkin, vaikka se tuntuikin vaikealta, Rody tajusi, että oli parempi olla tekemättä mitään, mikä voisi pöyristyttää Alexia. Hän ei tuntenut toista niin hyvin, että tietäisi, miten hän reagoisi äkisti alusvaatteisilleen heittäytyvään Rodyyn. Niinpä hän kääntyi vaatteet käsivarrelleen aseteltuna, tassutteli makuuhuoneesta kylmän lattian poikki toiselle asunnosta löytyvälle ovelle (Rodyn jaloista jäi lattiaan kevyet märät jäljet) ja avattuaan sen astui sisään kylppäriin. Hän napsautti valokatkaisimesta valot päälle, veti oven perässään kiinni ja alkoi riisuutua keskellä pienen kylpyhuoneen lattiaa. Saatuaan märät vaatteet päältään hän käänsi katseensa peiliin ja tarkasteli hetken arvostellen näkemäänsä. Mustat, Rodyn kodin vieressä sijaitsevasta suuresta kauppakeskuksesta varastetut bokserit olivat onneksi säilyneet muista vaatteista poiketen suhteellisen kuivina, mutta siihen tyytyväisyyden aiheet loppuivat. Vasta nyt katsoessaan kunnolla peiliin Rody tajusi, miltä hän oli näyttänyt hiukset päätä myöten valuen ja koko olemus kuin juuri suihkusta tulleella. Nopeilla, turhautuneilla kädenliikkeillä hän pörrötti hiuksiaan, suki päälaella olevia hiuksia muotoonsa pieneksi keesiksi otsalta niskaan, veti Alexin antamat vaatteet päälleen melkein äkäisen näköisenä ja asetteli omat vaatteensa kylppärin nurkassa olevalle pyykkitelineelle mitenkuten. Suuttumus ja turhautuneisuus katosivat kuitenkin kuin taikaiskusta, kun hän avasi kylppärin oven ja näki sängynreunalla istuvan Alexin. Olihan hänellä sentään nyt hyvää seuraa - ja lämpimät, kuivat vaatteet yllään!

"Nää sopii hyvin, kiitti", hän sanoi Alexille virnistäen ja tuli sitten istumaan sängynlaidalle hänen viereensä. Vaatteet olivatkin yllättävän hyvin istuvia: he olivat suunnilleen yhtä pitkiä, joten lahkeet eivät roikkuneet kantapäiden alla eivätkä myöskään loppuneet puoleenväliin nilkkaa. "Kiva, kun sä päästit mut tänne", Rody vielä lisäsi jotakin sanoakseen.

Alex seurasi katseellaan pieniä vesilammikoita, jotka Rodyn jalat jättivät lattiaan matkalla kylpyhuoneeseen. Nuorukainen huokaisi hiljaa, muttei jaksanut nousta tehdäkseen asialle mitään. Vettä ei ollut kovinkaan paljon, se kyllä kuivuisi itsestään ajan kanssa. Oven kolahtaessa kiinni Alex nojautui käsiensä varassa hieman taaksepäin katsellen poissaolevasti vaatekaapinovea. Miksi toinen oli ilmestynyt läpimärkänä hänen ovelleen? Joku hyvä syy siinä täytyi olla, se ei kuitenkaan ollut mitään maailman normaaleinta. Yleensä käynnistä soitettiin etukäteen, tai jos ei, niin ovelle ilmaannuttiin hieman aikaisempana ajankohtana, eikä uitetun koiran näköisenä. Nuorukainen hymähti huvittuneesti itsekseen siirtäen katseensa sitten takaisin makuuhuoneen ovelle. Hän oli kuullut oven naksahtavan auki, joten oletti Rodyn tulevan kohta takaisin.

”No hyvä jos sopii.” Alex nyökkäsi pienesti katsellen Rodya hetken aikaa toisen istuessa hänen vierelleen. Enemmän Alex olisi ihmetellyt jos vaatteet eivät olisi sopineet, he olivat kuitenkin molemmat melko samankokoisia.
”Joo no… ei mulla mitään ihmeellistä tekemistä ollu ja sitä paitsi ei oo ihan mun tapasta vaan lyödä ovea kiinni toisen nenän edestä.” Nuorukainen vastaa hymyillen, ehkä hivenen huvittuneesti. ”Sä nyt et näyttäny kauheesti siltä, että haluisit takas tonne,” Alex jatkoi vielä nyökäten ikkunaa kohti, joka oli edelleen sade pisaroiden peitossa ja uusia tuli kokoajan tihenevään tahtiin. Oliko edes mahdollista sataa enempää kuin ulkona tällä hetkellä satoi? Uusi entistä kovempi sadekuuro rummutti ikkunaa vasten hetken aikaa, palautuen sitten taas normaalimmalle tasolle. Ilmeisesti oli mahdollista.

Nuorukainen valui sängylle makaamaan selälleen siirtäen katseensa Rodyyn. ”Se mua vaan kiinnostais tietää, että miksi ihmeessä sä päädyit tossa kunnossa mun ovelle?”

Kyselyjä saapumisen syistä Rody olikin jo osannut odottaa. Hän oli salaa toivonut, etteivät syyt kiinnostaisi Alexia tai että hän saisi jollain tapaa houkuteltua hänet pois vaarallisilta vesiltä aina, kun kysymykset alkaisivat tuntua liian tunkeilevilta, mutta suoraan tiedusteluun tuntui hankalalta valehdella. Jos hän olisi jättänyt vastaamatta kysymykseen, Alex olisi varmasti arvannut, että saapumisen taustalla ei ollut mikään pikkujuttu.

"Multa meni kämppä alta", Rody selitti suurpiirteisesti kättään heilauttaen, katse jossakin hänen paljaiden varpaidensa ja maton kuvioinnin välillä. Tarkempi selittely ilman tilanteen hankaluuden paljastamista tuntui vaikealta, mutta istuttuaan hetken hiljaa ja harkittuaan Rody päätti, että olisi reilua valottaa tilannetta Alexille edes hieman. Jos hän aikoisi sen jälkeen heittää Rodyn ulos, hän voisi tehdä sen saman tien eikä vasta sitten, kun Rody oli jo ehtinyt tottua ajatukseen edes hetkellisestä turvapaikasta.

"Tai, jos ihan totta puhutaan", hän jatkoi ja vilkaisi kulmiensa alta Alexia kuin tarkistaakseen, uskaltaisiko uskoutua hänelle, "ei se tilanne ihan niin yksinkertainen ollut. Mun vuokraisäntä hikeenty, kun mä en pystynyt maksaan vuokria ja mä sit päätin lähteä hyvän sään aikana. Sellasta."

Rody kohautti olkiaan kuin vahvistaakseen, että kyse todellakin oli vain pikkujutusta, jolla ei kannattaisi vaivata päätään sen enempää. Epämiellyttävästä olosta kertova nytkähdys olkapäässä ja tapa, jolla Rody vaihtoi asentoa päästäkseen katsomasta Alexia silmiin kieli kuitenkin siitä, että hän valehteli. Suorasukaisesta ja rehellisestä luonteestaan huolimatta Rodyn ei tehnyt mieli paljastaa vuokraisännän uhkauksia, mutta tiedon pimittäminen teki olon melkein yhtä hankalaksi kuin sen paljastaminen. Päästäkseen tukalasta olostaan ja viedäkseen ajatuksensa muualle hän naurahti liioitellun huolettomasti ja kääntyi jälleen katsomaan Alexia. Ruskeiden silmien tuikkivan katseen alla oli pilkahdus jatkuvaa hätää siitä, että joku paljastaisi hänen salailunsa.

"No, en mä viitsi sua vaivata mun jorinoilla, sulla tuskin edes kiinnostaa. Odotitko sä jotakin tänne, kun sä oot laittanut paikat näin hienoksi?" leikittelevä virnistys levisi Rodyn kasvoille ja hän kohotti kulmiaan merkitsevästi Alexille. Jos hän keskittyi oikein hyvin, hän saattoi melkein unohtaa kaikki selkkaukset vuokranmaksun suhteen.

Alex nyökkäsi hitaasti Rodyn kertoessa olevansa tällä hetkellä ilman asuinpaikkaa, se selitti paljon. Nuorukainen jäi kuitenkin odottamaan saisiko jotain lisä infomaatiota, sillä asia oli ilmaistu varsin huolettoman oloisesti. Alex ei itse ainakaan olisi kovin tyyni jos hänet potkittaisiin asunnostaan ulos, vaikkei se ollutkaan hänelle uusi asia. Nukkumapaikattomuus toi aina mukanaan omat ongelmansa. Se miten hankala asia toiselle oli, Alex ei osannut sanoa, kun ei Rodyä kuitenkaan kovin hyvin vielä tuntenut. Olivat he muutamia kertoja nähneet, mutta ei siinä kovin hyviksi tutuiksi tultu.

”No sehän se on kai yleisin syy pihalle lentämiseen tällä päin.” Alex totesi virnistäen pienesti, vakavoituen kuitenkin taas hetken päästä. Ei tilanne oikeasti ollut mitenkään kovin hauska. Nuorukainen seurasi hetken aikaa Rodyn vääntelehtimistä siinä hänen vierellään, toinen ei selvästi ollut kovin innokas puhumaan asiasta ja Alex oli oikeastaan helpottunut nuoremman viedessä keskustelun toisaalle. ”Kyllä sä voit kertoakin jos haluut, en pakota.” Alex kuunteli kyllä mielellään muita ihmisiä jos nämä halusivat puhua, vaikka ei aina osannutkaan auttaa tai sanoa ylipäätään mitään.

”Joo odottaisimpa… ” Alex vastasi naurahtaen hiljaa, huokaisten kuitenkin heti perään. ”Siitä onki jo hetki aikaa kun täällä joku on käyny.” Nuorukainen ei mitenkään erityisesti seurustelua harrastanut, niin että sen takia hän ei ikinä paikkoja siistinyt. Hän kuitenkin otti paljon mieluummin yö vieraita vastaa kun tavarat eivät olleet aivan miten sattuu, sitä paitsi lattialla lojuvat tavarat hankaloittivat liikkumista. Viime aikoina Alex ei vain ollut oikein löytänyt aikaa hauskan pitämiseen, töissä oli ollut yllättävän paljon tekemistä ja kaikki vanhat tutu olivat tehneet joukkoryntäyksen tänne Lontooseen.

”Mä vaan siivosin vähän kun ei ollu mitään tekemistä, ei tonne uloskaan oikeen viittiny lähteä,” Alex vielä selitti paikkojen siistinä olemisen syyn. Ei se olisi ollut välttämätöntä, mutta saipahan hän ainakin taas sanottua jotain vähän enemmän. ”Oikeestaan se oli ihan hyvä, että se ilmestyit tänne, vaikka kello onki aika paljon, pelastit mut tylsyys kuolemalta,” nuorukainen jatkaa virnistäen pienesti.

”Mitäs kaikkea muuta sulle kuuluu kuin, että kämppä meni? Ei olla taas nähty vähään aikaan.”