What did you expect?

//jatkuu Neela & simpukka, anteeksi tossa on nyt jonkin verran tota autohittiä. Ei kai haittaa? D: //

Matka Andrey asunnolle taittui yllättävän nopeasti, ainakin nuorukaisen mielestä, joka oli koko matkan pohtinut mitä kertoisi Neelalle. Pientä keskustelua oli kokoajan pidetty yllä, mutta ei mitään kovin syvällistä, kun Neelallakin tuntui olevan jotain omaa ajateltavaa siinä samalla ja miksikäs ei olisi ollut. Ensi huomaa, että kaveri kantaa asettaa, toinen ei kommentoi aiheeseen mitään ja seuraava paikka missä ollaan, on toisen asunto. Kyllä hän itse ainakin olisi hiukan varuillaan. Koskaan ei voinut tietää mitä seuraavaksi.

Andrey näppäilee tottuneesti alaoven avaavan koodin ja lukon naksahdettua avaa oven, päästäen Neelan kulkemaan edellään. Naiset ensin, aina. Kyllä hän aina pyrki olemaan edes hieman kohtelias, vaikkei se välttämättä aina ihan siltä vaikuttanut. Alaovelta matka jatkui ensin hissille ja hissin vietyä heidät ylimpään kerrokseen nuorukainen suuntasi askeleensa ovelleen. Tumma puinen ovi, jonka keskellä olevaan kultaiseen kylttiin oli kaiverrettu hänen sukunimensä. Avaimet löytyi taskusta nopeasti eikä ovenkaan avauksessa kovin montaa minuuttia kulunut. ”Peremmälle vaan,” nuorukainen totesi hymähtäen huvittuneesti. Enää ei ollut hirveästi mahdollisuuksia perääntyä. Osa salaisuudesta oli jo paljastettu.

Neelan päästyä sisälle asti Andrey sulki oven tipauttaen avaimet oven vieressä olevan lipaston päälle, valot olivat syttyneet automaattisesti oven avautuessa. Potkittuaan kengät jaloistaan hän suuntasi askeleensa olohuoneen sohvaa kohti, jolle lysähti istumaan. Toinen tulisi sitten perässä omalla ajallaan, jos tulisi. Ainakin se oli olettamus, kun kerran tämä oli asunnolle asti vaivautunut, eikä ollut saanut matkalla mitään – pakko päästä pois – kohtausta. Nuorukainen nojautui sohvan selkänojaa vasten antaen katseensa kiertää ympäri huonetta. Seuraava siirto olisi toisen tehtävä.

// ei haittaa, toi oli kerta ihan pientä ja harmitonta:)

Neelasta matka toisen asunnolle oli taittunut melko nopeasti, tosin nainen oli saanut kokea jonkin sortin yllätyksen - kadun kulmasta olikin käännytty Yellow Avenuelle, ja Neela voisi vannoa, etteivät yleensä pienipalkkaiset puhelinmyyjät hanki Yellow Avenuelta kämppäänsä. Luultavasti miehellä oli ainakin sivubisneksenään jonkun sortin diileröinti, jos asuinalueesta pääteltiin. Ja kyllä, nainen tunsi tämän kaupunginosan melko hyvin, sillä kävi aina välillä piipahtamassa kenkäostosten parissa täällä - rikkaiden alueella. Talo, jonka eteen matka päättyi, näytti kaikkea muuta kuin ränsistyneeltä hökötykseltä. Kävellessään Andyn ohi, alaovesta sisään jonkin sorttiseen aulaan, Neela kohotti hieman kulmiaan miestä vilkaisten. Oli liki päivän selvää, että toinen teki muitakin bisneksiä kuin vain puhelinkaupan. Jos nyt ylipäänsä oli puhelinmyyjä ollenkaan.

Nuorukaisen huoneistoon sisään päästyään Neela sai lisää kylmää vettä niskaansa. ''Alkaa pikku hiljaa tuntua, ettet sä ole puhelinmyyjä'', tämä tokaisi hieman hämmentyneen oloisena, astuessaan ulos korkkareistaan - ja lyhentyen huomattavasti vähän yli 10 senttiä. Nainen asteli Andyn perässä peremmälle, vaivautumatta kuitenkaan istahtaa toisen viereen sohvalle. Neela jäi nojaamaan vastapäiseen seinään, pitäen miestä silmällä, samalla kun söi silmillään huoneiston kalliin näköistä kalustusta. Hienoa. Jos toinen ei ollut, mikä nyt oli jo lähes päivän selvää, puhelinmyyjä, mikä tämä sitten oli? ''Ihan kiva kämppä sulla'', nainen tokaisi, vaivautuen hymyilemään pienesti. Kai sitä oli vähän tunnelmaa kevennettävä, ennen kysymystä, jonka Neela aikoikin näillä minuuteilla esittää. Neela huokaisi hiljaa, siirtäen sitten ruskeiden silmiensä katseen asunnon kalustuksesta harhailemasta Andyyn. Nainen pörrötti hiuksiaan, ja nojasi päälakensakin vasten seinää. ''En nyt haluais olla mikään tunnelman pilaaja..'' Neela aloitti varovasti hymähtäen, astellen samalla lähemmäs sohvaa, jääden kuitenkin vähän matkan päähän toisesta seisomaan. Naisen ilme vakavoitui, tämän kallistaessa aavistuksen päätään. ''..Mutta sulla on varmaan jotain kerrottavaa?''

Andrey siirsi katseensa peremmälle päässeeseen Neelaan hymyillen, ehkä hieman huvittuneen oloisesti. ”Joo no alkaa tuntua sitten varmaan oikealle.” Nuorukainen vastasi naurahtaen, seuraillen katseellaan Neelaan korkokengistä kuoriutumista ja sen jälkeen sitä miten toisen katse siirtyi paikasta toiseen asuntoa tarkkaillessa. Olihan se pieni järkytys aina kun hän toi jonkun tänne, jotka oli luullut hänen tosiaan olevan puhelinmyyjä, harvemmin sitä tapahtui, mutta ei sekään mahdotonta ollut, niin kuin nyt hyvin huomasi. ”Kiva jos tykkäät.” Andy totesi hymyillen, samalla kun nyökkäsi pienesti kiitokseksi. Nuorukainen itse ainakin oli varsin tyytyväinen asuntoonsa, olisihan pienempikin riittänyt, mutta jotenkin vain kun rahaa kerran oli tarpeeksi, ei osannut tyytyä siihen kaikista halvimpaan. Pelkästään jengin listoilla ei rahaa kovin kummoisesti vielä tienattu, mutta kun lisäsi palkkamurhaajan sivuammatiksi, niin palkan perään tuli helposti pari nollaa lisää.

Nuorukainen nojasi päätään hetken aikaa taaksepäin katsellen kattoa, Neelan sitten avatessa uudelleen suunsa hän keskittyi taas toiseen. Vino hymy kohosi Andyn kasvoille kysymyksen myötä. Tottuneilla liikkeillä hän nappasi liivin sisältä pienen mustan pistoolin, tarkkaillen sitä hetken. Mitä turhaan enää sitä salailemaan, aseen paljastuminenhan oli ollut syy tähän kaikkeen. Samalla kun nuorukainen nosti taas katseensa seuralaiseensa, aseen varmistin naksautettiin pois päältä. ”Niin ku mä siellä rannalla sanoin, sä et tiedä musta vielä paljon mitään,” Andy totesi varsin rauhallisesti. Ase siirtyi hetkeksi osoittamaan toista ja pieni virne käväisi nuorukaisen kasvoilla. Nopeasti hän kuitenkin kokosi itsensä siirtäen aseen kohti lattiaa.

”Sä taisit haluta tietää miksi mä tarvitsen tätä… ”, nuorukainen aloitti. ”Mun työn takia, koskaan ei voi olla varma kaikesta,” hän jatkoi naksauttaen varmistimen taas päälle, turhia riskejä ei kannattanut ottaa, ase kuitenkin pysyi kokoajan hänen silmissään. Andy piti taas jonkin pituisen miettimistauon. Ei liikaa yksityiskohtia. ”Sä varmaan osaat arvata, että jengiin kuuluminen ei oo mitään maailman turvallisinta puuhaa… ”

// plööh, sori, tätä ei voi ees puolustella:D

''Alkaa varmaan, tosiaan.'' Ilmeisesti Andystä tämä oli ilmeisen huvittavaa, mutta Neelaa ei oikeastaan paljoa naurattanut. Olihan se ihan kiva, jos edes toisella oli hauskaa, mutta Neela itse ei kokenut paljoakaan samaistumisen tunteita. Järkytyksen pikemminkin. Miehen seuraavaan tokaisuun Neela ei oikeastaan olisi edes viitsinyt vastata, muttei halunnut vaikuttaa töykeältäkään. Vaikka, oikeastaan, mitäpä sillä tässä tilanteessa olisi ollut enää edes väliä. Nainen kumminkin avasi suunsa, oikeastaan kohteliaisuussyistä. ''..Tottakai mä tykkään.'' Oikeastaan tämä olisi voinut valita sanansa vähän viisaamminkin, mutta Neela ei jaksanut tässä tilanteessa vaivata mieltään niin mitättömällä asialla.

Andyn ottaessa aseensa esiin ei naisen sisällä tapahtunut sen suurempia tunnekuohuja, lukuunottamatta sitä hetkeä, kun tämä kuuli varmistimen napsahtavan pois päältä. Neela kohotti hieman kulmiaan, jäykistyen hieman. ''Nyt musta kyllä tuntuu, että niin ois ehkä parempikin'', hän henkäisi vastaukseksi toisen tokaisuun. Toisen sitten nostaessa aseensa Neelaa osoittamaan, nainen luuli hetken oikeasti, että Andy ampuisi hänet. Tummatukka peruutti muutaman askeleen pois sohvan läheltä, palaamatta kuitenkaan takaisin tuon laskiessa aseensa. ''Onks tää susta jotenkin hauskaa?'' tämä puuskahti ärtyisästi, nähdessään toisen kasvoilla väreilevän virneen.
''Musta ei ainakaan. Ei sitten tippaakaan'', Neela jatkoi kireällä äänensävyllä. Ilmeisesti ei riittänyt se, että miehen piti leikkiä tuon aseensa kanssa osoittelemalla sillä muita ihmisiä, vaan tämä piti sitä jotenkin hauskanakin. ''Meidän huumorintaju ei tässä asiassa näytä oikeen kohtaavan'', nainen mutisi, päästäen huuliensa välistä karkuun pienen huokauksen. Osaksi varmaan helpottuneen, kun toinen laski aseensa, osaksi varmaan sitten taas kaikkea muuta kuin helpottuneen. Laittaisi edes varmistimen tuosta saamarin aseesta päälle. Se varmaan helpottaisi. Edes vähäsen.

Neela tarkkaili toista, tuon alkaessa vastata naisen kysymykseen. ''..Ahaa.'' Voi jeesus. Olipas taas viisaasti tokaistu. Olisihan tuohon nyt voinut sanoa jotain vähän fiksumpaakin, kuin vain 'ahaa'. Toinen kuitenkin rentoutui hieman, Andyn laittaessa aseestaan varmistimen taasen päälle. Mies vaikeni taas joksikin aikaa, eikä Neelakaan keksinyt mitään sopivaa sanottavaa siihen tilanteeseen. Nainen astahti askeleen takaisin Andya kohti, pysähtyen kuitenkin tämän valoittaessa hieman työstään. ''Jengi? Ai jaa.'' Voi ei. Taas viisaasti sanottu. Neela karahti kasvoiltaan punaiseksi, haroen hämmentyneenä hiuksiaan. ''Tai siis.. Joo. Kyllä mä jotain.. osaan tiedostaa.'' Brunette loksautti leukansa kiinni, vilkaisten sitten toista odottavasti. Tosin Neela ei ollut ollenkaan varma, halusiko edes tietää enempää.

Andrey hymyili vain hieman pahoittelevasti. ”Voi olla, että se ois parempi, mutta sille ei nyt enää hirveästi voi mitään… ”, nuorukainen totesi. Toisen reaktio hänen aseen käyttöönsä oli varsin odotettava, kuka muka tuntisi olonsa mukavaksi jos toinen voisi apua millä tahansa hetkellä. Pakoreittejä ei hirveästi ollut. Andy ei kuitenkaan halunnut edes apua, hermot vain ei aina kestäneet ja silloin pintaan nousi helposti se puoli hänestä mitä hän oli töitä tehdessään. ”Sori… ”, nuorukainen mumisi huokaisten hiljaa. Ei hän mitenkään erityisesti halunnut karkottaa toista pois, olivathan he hyvin tulleet toimeen. Nykytilanteesta ei voinut sitten enää olla varma.

Andya puoliksi huvitti toisen käytös, puoliksi hän oli huolissaan. Huolissaan siksi, ettei ollut varma jatkosta. Ehkä Neela ei enää haluisi tämän jälkeen koskaan olla missään tekemisissä hänen kanssaan. Huvittnut toisen epävarmuuden johdota, vaikka se olikin täysin odotettavaa. Huvittuneisuutta nuorukainen ei kuitenkaan enää näyttänyt ulospäin, sillä jos osat olisivat toiste päin, hän ei todellakaan olisi pitänyt siitä, että toinen oli avoimen huvittunut kokoajan. Kuka siitä muutenkaan pitäisi?
”En mä mun tehtäviä rupee sulle paljastamaan, mutta paljonhan sitä pystyy päättelemään siitä, että mä tosiaan tarvitsen asetta, ihan muunkin kun suuojan takia… ” Andy sanoi vielä hetken päästä, todettuaan, ettei se olisi liikaa paljastettu. Neela ei tiennyt toistaiseksi muuta kuin sen, että hän kuului jengiin ja tällä varmaan oli omat epäilyksensä siitä mitä hän teki. Tärkeimmät asiat, mitä Neela ei tiennyt, olivat: mikä jengi, toinen työ sekä tarkat tehtävät jengissä. Näitä asioita hän ei myöskään aikoisi paljastaa.

”Kai sä muuten tiedät, että vaikka mä en paljoa ole sanonu, niin mistään ei sitten puhuta muualla kuin täällä?” Nuorukainen kysyi vielä sujauttaen samalla aseensa takaisin liivin sisälle, äänen sävy oli tällä hetkellä hieman normaalia ystävällisempi, ehkä hän oli myös hieman pahoillaan käytöksestään. Hetken aikaa hän katsoi Neelaa odottaen, toinen voisi nyt vapaasti kysyä jotain, jos halusi vielä tietää.

''Valitettavasti ei'', Neela huokaisi ja vilkaisti ohimennen toista. ''Jos vaan voiskin'', tämä jatkoi, pyöritellen hämillään päätään. Naisella ei ollut aavistuksen ripettäkään, mitä tämän kaltaisessa tilanteessa edes voisi tehdä. Eihän hän koskaan ollut joutunut kokemaan mitään tämän kaltaista. Neela seisoskeli hiiskumattakaan, eikä juurikaan edes liikkunut. Välillä Neela aukaisi aavistuksen suutaan, ikään kuin olisi aikeissa sanoa jotain, mutta melko pian sulki suunsa, hiiskumatta sanaakaan. Mitä hän muka olisi voinut sanoa? 'Hei, kiva kun laskit sen aseen, mitäs tehtäis seuraavaksi?' Ei ehkä ihan. ''Eh..'' Neela huokaisi. ''Ei.. Ei se mitään.'' Todellisuudessa naisen olisi tehnyt mieli, erittäinkin paljon, sanoa jotain täysin päinvastaista. Eipä hän kuitenkaan kehdannut. Vaikka olisi kyllä varmaan pitänyt.

Neela vilkaisi sohvalla ammottavaa tyhjää paikkaa toisen vieressä, joka sillä hetkellä vaikutti noin sata kertaa miellyttävämmältä vaihtoehdolta kuin paikallaan seisominen. Nainen ei siltikään tehnyt elettäkään, jotta olisi sohvalle asti päässyt. Varsinaisesti ei hän enää edes pelännyt, että toinen ampuisi Neelan siltä seisomalta. Ei vain jotenkin mätsännyt istua Andyn viereen, ei ainakaan nyt. Ehkä vasta sitten, kun jalat olisivat niin puutuneet, ettei Neela edes pystyisi seisomaan. Sitten vasta tuo vaihtoehto olisi varteenotettava. Nainen kohotti hieman kulmiaan, sanomatta kuitenkaan toiselle hetkeen mitään, Andyn valottaessa aseensa käyttötarkoitusta. ''Niinpä niin'', päätyi Neela kuitenkin vähän ajan päästä vastaamaan. Ei vastaus ehkä fiksuimmasta päästä, muttei naisen suusta ollut tämän keskustelun ajan tullut ulos mitään muutakaan fiksua. Mies siis mitä oletettavammin toimi tässä jengissa jonkin näköisenä.. murhaajana ehkä? Jos Neelalla olisi pälkähtänyt moinen ajatus mieleensä missä tahansa muualla, olisi hän pitänyt sitä kerta kaikkisen älyttömänä. Nyt hän ei tosin ollut varma. Neela otti muutaman epäröivän askeleen kohti sohvaa, sitten muutaman hieman varmemman, lösähtäen toisen viereen sohvalle. Turhaan sitä enää arkailemaan.

Neelan silmien katse suuntautui vastapäiseen seinään, ja sinne se myös jäi. ''No tiedän. Pidätsä mua ihan tyhmänä?'' Nainen kysyi, vilkaisemattakaan seuralaiseensa. Sitten tämä kohotti aavistuksen toista kulmaansa, ja tokaisi:''Oonhan mä nyt jonkun verran rikosleffoja kattonu.'' Nyt, kun Neela oli itse sen sanonut, hän tajusi, että episodi oli oikeasti kuin jostain dekkarileffan kohtauksesta repäisty. Tämä hymyili sitten vaisusti, jaksamatta kääntää katsettaan seinästä. Tuntui, kun naisena aivot olisivat hetken ajan lyöneet tyhjää. Ja kieltämättä ne varmaan olivatkin.

Andrey tarkkaili Neelaa, samalla kun toinen yritti selvästi päättää uskalsiko hänen viereensä istua enää. Lopputulos oli kuitenkin ihan hyvä kun toinen lopulta sitten istahti sohvan toiselle puolelle. Hyvällä tuurilla Neela pystyisi olemaan ajattelematta kauheasti sitä mitä Andy oikeasti teki ja ehkä pystyisivät jotenkin olemaan normaalisti kavereita edelleen. Näin nuori mies ainakin toivoi. Jengin ulkopuoliset kaverit olivat hänelle monet hyvinkin tärkeitä, sellaisia joiden seurassa pystyi vain olemaan ja rentoutumaan hieman. Pitäisi kai jatkossa vain olla vielä varovaisempi, Andy ei halunnut turhaan karkottaa ihmisiä luotaan samankaltaisilla vahingoilla mitä tänäänkin oli käynyt. Kerran aikaisemminkin yksi hänen hyvä ystävänsä oli myös nähnyt vahingossa vähän liikaa, jotenkin toinen vain oli vähän sen tyylinen, ettei edes ollut kovin järkyttynyt ja olihan kyseisellä henkilöllä omat ’pimeät puolensa’. Kyseisestä henkilöstä oli tullut hyvä luottohenkilö jengin ulkopuolelta jolle pystyi uskoutumaan mieltä painavista asioista ja hän myös kuunteli usein toisen huolia.

”Kunhan vain varmistin,” nuorukainen totesi kohauttaen olkiaan. ”Ei susta koskaan voi olla varma… ”, hän vielä lisäsi virnistäen pienehkösti. Loppu osa kommentista oli tarkoitettu lähinnä vitsiksi, mutta tilanne kun oli mikä oli, niin ei hän oikein tiennyt miten toinen siihen nyt reagoisi. ”Joo leffoja kannattaa kattoa, niin oppii paljon kaikkea hyödyllistä… ”, Andy totesi pyöräyttäen silmiään. Olihan rikoisleffoissakin paljon sellaista joka voisi oikeasti tapahtua, mutta ei ne sen enempää totuutta kertoneet kuin mitkään muutkaan leffat ihan normaalista elämästä. ’Ei menny taas ihan niin kuin leffoissa’, aika usein sai tuota lausetta käyttää. Leffat olivat mukavaa ajan vietetty, mutta tiedon välittäjinä niitä ei voinut pitää.

”Tota… onks sulla vielä jotain mitä haluut tietää?” Nuorukainen siirsi katseensa taas Neelaan. Voi olla ettei toinen haluisi kuulla enää yhtään mitään, mutta ihminen on utelias olento, joten minkäs sitä tiedon halulleen mahtoi. Andy itse oli ainakin välillä vähän turhankin kiinnostunut toisten ihmisten asioista.

Neela hymähti, nyökäten pienesti. ''Senkus varmistat, ei mulla nyt oo tapana loukkaantua ainakaan kovinkaan paljon pikku jutuista.'' Tässä tilanteessa Neela, tosin tuskin kukaan, joka olisi asettunut tämän paikalle, ei olisi ollut oikeastaan kovinkaan varma tuntemuksistaan, mutta mitä nyt päälimmäisenä tämän tunnepuolella oli havaittavissa, ei oikeastaan ollut loukkaantumista. Ainakin näin nainen uskotteli itselleen, sillä häntä ei olisi voinut nyt yhtään sen enempää kiinnostaa loukkaantuminen pikku jutusta. Neela naurahti vaisusti toisen kommenttiin leffoista, lausahtaen sitten:''Pilkkaatsä? Niistä oppii oikeesti, ainakin jonkun genren leffoista.'' ''Tai siis, lähinnä dokumenteista, mut onhan nekin jossain määrin leffoja'', naikkonen lisäsi hymähtäen, ottaen samalla hieman mukavamman asennon itselleen. Tarkemmin ajateltuna, sohvahan oli aika pehmeä. Vaikka ei sen kai pitäisi olla mikään suuri ihme, melko kalliiltahan se näytti. Ja kallishan oli melko laadukasta, ainakin näin Neelalle oli aina iskostettu pääkoppaan, tyylillä 'hyvää ja halpaa ei ole olemassakaan'. Tummaverikkö nojasi koko selkänsä sohvan selkänojaan, vetäen jalkansa sohvalle, koukistaen ne päällekkäin eteensä. Luultavasti se ei olisi kovin tuomittavaa, jos halusi vähän rentoutua tietopommin jälkeen. Tosin rentoutuminen verbinä alkoi käydä Neelalle hieman vieraaksi, se kun estettiin häneltä vähän väliä.

Andyn kysyessä kysymyksensa, Neela vihdoin ja viimein suvaitsi siirtää katseensa vastapäisestä seinästä, antaen sen harhailla toisen kasvoissa. ''Ei'', toinen hymähti. ''Ei tosiaan, mä en halua enää tietää yhtään mitään sun jutuistas. Ellei ole ihan sataprosenttisen pakko kuunnella, mihin mä tosin en oikeen jaksais uskoa.'' Nainen siirsi katseensa toisen silmiin, huokaisten hiljaa. Näin jälkiviisaana, mikä oli kovin helppo olla, ei Neela olisi todellakaan halunnut sekaantua toisen elämään näinkään syvälle. Hän ei olisi halunnut itse asiassa tietää mitään, mikä nyt oli vähän liian myöhäistä todeta. Neela hymyili pienesti, antaen katseensa lipua sitten naisen omiin varpaisiin, laskien samalla hieman leukaansa. Pitäisiköhän hänen lähteä? Ehkä Andy haluaisi olla hetken omissa oloissaan. Neela kohotti hieman katsettaan. ''Haluutko sä, että mä lähden?''

//tuli vähän pätkä, hope so ei häiritse:D

”Enhän mä koskaan mitään sellasta voisi.” Andrey vastasi hymyillen hivenen huvittuneesti. Harvemmin hän oikeasti tosissaa pilkkasi ketään, mutta leikillään tuli useinkin heitettyä jotain kommenttia toisten jostain tekemisistä. Nuorukainen piti tosin siinäkin varansa, liika oli aina liikaa. ”Joo no dokumentit on sitten asia erikseen, ne kertoo oikeita juttuja, leffat korkeintaan perustuu oikeisiin tapahtumiin.” Andy vastasi toisen selostaessa leffoista oppimisesta. Nuorukainen siirsi katseensa hetkeksi Neelaan, tämän asettuessa paremmin istumaan sohvalle, sitten hän siirsi katseen taas eteensä. Ehkä tästä vielä jotain tulisi.

Andy naurahti hiljaa Neelan vastaukselle hänen kysymykseensä. Se asia ainakin oli siis selvä, lisää ei tarvitsisi kertoa. Ihan hyvä asia oikeastaan, tämänkin oli varmaan vähän liikaa mitä nuorukainen oli tähän mennessä kertonut. Hän olisi voinut lisästä vielä, että saisi Neelan kyllä sataprosenttisen pakotetuksi kuuntelemaan, muttei viitsinyt, se ei olisi kovin järkevää tässä tilanteessa. Naisen seuraava kysymys yllätti Andya ehkä hieman, miksi hän haluaisi, että toinen lähtee? Ei siihen ollut mitään erityistä syytä ja itsehän hän oli raahannut Neelan asuntoonsa. Eriasia oli sitten jos Neela halusi lähteä, ei Andy häntä täällä väkisin tietenkään pitäisi. ”Mun puolesta saat jäädä, ihan miten itte haluut,” nuorukainen vastasi sitten kysymykseen hymyillen pienesti, vaikka ei toinen sitä nähnytkään kun katseli varpaitaan varsin suurella mielenkiinnolla selvästi.

”Mulla ei ainakaan mitään erityisiä suunnitelmia ollut tälle päivälle, että jos mun seura edelleen kelpaa niin hyvä. Yksin voisi tulla tylsempää,” Andy vielä lisäsi hetken päästä. Kai tämänkin oli nyt hyvä selvittää, mitä Neela hänestä tällä hetkellä ajatteli. Tai vaikkei nyt ihan kaikkea saisikaan tietää, mutta sen verran, että oliko oikeasti mahdollisuutta viettää aikaa ihan normaalistikin, niin tänään aikaisemmin.

//eipä toi nyt niin lyhyt ollut, eikä se muutenkaan haittaa, aina ei vaan saa kirjotettua romaania. :D

''Et tietenkään'', Neela vastasi virnistäen. Hänestä tuntui jo hieman vapautuneemmalta, vaikka toki Andyn informaatiot olivat vielä melkein päällimäisenä mielessä. Eihän niitä nyt ihan sekunnissa pystytty unohtamaan, vaikkapa toki ne hieman syvemmälle mielen uumeniin painuisivat ajallaan. ''Kyllä kyllä, kiitos erittäin kattavasta tietopakkauksesta'', nainen hymähti, vilkaisten seuralaistaan. Eipä tuo miltään kovin vaaralliselta pahikselta näyttänyt. Ainakaan tällä hetkellä. Tosin ei se varmaan ollut tarkoituskaan näyttää koko ajan joltain gangsterilta, jota tulisi kovastikin pelätä.

''No ei mulla silleen väliä, ajattelin vaan, että jos sä haluat olla hetken yksin tai jotain'', Neela sanoi, nostaen hieman katsettaan varpaistaan, kohti miestä, kohauttaen samalla hieman olkiaan. ''Ja kelpaa sun seura edelleen ihan hyvin, kunhan vaan alkushokista oon selvinny'', nainen naurahti vaisusti. ''Vaikka aika hyvin siitä mä oon jo alkanu selviimään'', tämä lisäsi. ''Ja älä huoli, en mä sua ala tän takia karttamaan.'' Neela hymyili vinosti, taputtaen toisen käsivartta. ''Mun mielestä ihmiset pitää hyväksyy sellasina kun ne on.'' Neela yritti suodattaa ja sulattaa saman tien kaiken äsken kuulemansa pikavauhtia, jottei vaikuttaisi mitenkään erityisen jähmeältä tai välttelevältä. Tosin nainen oli mielestään onnistunut siinä melko hyvin, vaikkei hänen tapoihinsa muutenkaan kuulunut jäädä märehtimään asioita turhan kauaa. ''Noniin, aiotaanko me istua tässä sohvalla loppuillan vai mitä?'' Neela kysyikin hieman hymyillen, tarkkaillen toisen ilmeitä, heittäen jalkansa lattialle. Ehkä loppupäivän voisi viettää hieman enemmän rentoutuen. Oltiinhan tässä oltu tarpeeksi kireitä jo muutama viikko taaksepäin, ja moinen sai Neelan puolesta loppua.

Nainen nousi sohvalta hieman huultaan purren, kiertäen sohvan taakse ja asteli muutaman askeleen pois sohvan luota.
''Oisko täällä mahdollisuutta soittaa vähän musiikkia tai jotain?'' Neela käännähti kannoillaan takaisin kohti sohvaa, kohottaen hieman kulmaansa. ''Voitais vähän paremmin.. rentoutua.''

”Kyllä mä luulen, että sä sitten huomaisit aika nopeesti jos sua ei kaivattais täällä enää.” Andrey totesi naurahtaen hiljaa. Nuorukaisen käytös luultavasti muuttuisi aika radikaalisti, hän ei todellakaan olisi enää kovin ystävällinen, todennäköisesti hän käskisi aika nopeasti toista painumaan ulos. Andy oli sen tyylinen ihminen joka sanoi varsin suoraan asiat, hän vihasi sitä kiertelyä ja kaartelua asian ympärillä. Paljon helpompi vain sanoa mitä oikeasti ajatteli, kuin antaa pieni hienovaraisia vihjeitä.

Andrey nyökkäsi selvästi huojentuneen oloisena Neelan seuraavan kommentin myötä. ”Kaikkeen tottuu… ”, nuorukainen totesi virnistäen pienehkösti. ”Eihän tää ihan joka päivästä kyllä oo… Vois mulla ittelänikin mennä hetki totutteluun.” Hän vielä lisäsi, ehkä enemmän itselleen. Aiheesta puhuminen kyllä riitti hänelle itselleenkin jo vallan mainosti. Seuraavaksi voisi ottaa aiheeksi jotain vähän jokapäiväisempää.

”Eikö se kuulostais aika hyvältä? Ei pitäis tehä mitään, maata vaan”, Andy sanoi hymyillen huvittuneesti. Ei, se ei todellakaan kuulostaisi mukavalta. Nuori mies ei kuulunut siihen sohvaperuna ryhmään joiden mielestä kokopäivän sohvalla makaaminen ja telkkari katselu oli mukavaa ja ihan normaalia. Miten kukaan edes pystyi sellaiseen? Hän itse ainakin turhautuisi varsin nopeasti paikallaan istumiseen ja mitään tekemättömyyteen. Andrey seurasi katsellaan Neelan matkaa sohvalta pois ja sen taakse. Mitähän sitten seuraavaksi? Nuorukaisella oli vaikka mitä mahdollisuuksia tekemisen suhteen täällä, vuosien varrella tavaraa oli kertynyt, mutta hän ei ollut yhtään varma siitä mikä toisen mielestä olisi mukavaa. Hänen onnekseen Neela keskeytti hänen pohdinnat kysymyksellään.

”Soittamiseen on parikin mahollisuutta, riippuen siitä mitä haluut,” Andy totesi nousten itsekin ylös sohvalta. ”Joko stereot tai sitten jos ihan jotain soitinta ajattelit… ”, hän jatkoi virnistäen pienesti. Nuorukainen ei itse soittanut mitään soitinta erityisesti, mutta asunnosta löytyi silti piano sekä kitara. Jotain pianon soiton alkeita hän oli harjoitellut yksinäisinä hetkinään ja kyllä hän pari kappaletta osasi soittaa, mutta ei mitään ihmeellistä. Mieluummin hän tosiaan vain huudatti stereoita täysillä, paljon rentouttavampaa, ei tarvinnut itse ajatella miten saisi ääntä aikaiseksi, kaiuttimet tekivät sen ihan itsekseen. ”Niin ja muuten jos haluut jotain juotavaa niin sano vaan, mä voin tarjota tällä kertaa.” Andy vielä sanoi huvittunut hymy edelleen huulillaan. Hän ei ollut aivan varma mitä kaikkea hän onnistuisi kaapeistaan löytämään, mutta eiköhän sieltä jotain Neelalle kelpaava saisi, jos toinen nyt ylipäätään halusi mitään.

''No hyvä tietää'', Neela hymähti. Oli tosiaankin helpompaa, kun toinen selvästi ilmoittaisi asiasta, eikä että Neelan pitäisi itse vaivata päätään miettimällä, että tahtoiko toinen nyt enää ylipäätään oleskella naisen kanssa. Se jos mikä olisi hieman rasittavaa, toisen mielihalujen arvailu. Selkeämpää oli tokaista asiat suoraan päin naamaa, tosin Neela itse ei ollut asiassa kovinkaan lahjakas, hän kun pelkäsi toisten loukkaantuvan. Siihen hän kuitenkin useimmiten, ainakin yritti, pyrkiä. Vaikka myönnettäköön, että kaunisteltua tuli vähän turhankin usein. No, minkäs sitä luonnolleen mahtaa.

Niin, tottuu tosiaankin. Neela oli oppinut tämän tottumisen kotipuolessa varsinkin hyvin, tyttölapsena kun kaikkeen piti vain tottua. Ei ne asiat mennyt aina kuten halusi, ainakaan naispuolisilla. Koitti sitten sitä vain tottua, hankaloihinkin asioihin. ''Sitähän se tekee, oli se asia sit pieni tai suuri. Joskus menee vaan vähän kauemmin tottua, joskus vähän vähemmän aikaa'', Neela sanoi pienesti hymyillen. Ehkä meni vähän filosofisoinniksi, mutta mitäpä pienistä. Välillä sai vähän filosofioidakin.

''Joissain tapauksissa kyllä, sohvalla löhöily saattais kuulostaa ihan mukavalta, muttei juurikaan tällä hetkellä. Asiat alkaa vaan turhaan muhia päässä, eikä siitä sit oikeen mitään tulis.'' Nyt naista ei oikeasti oikein huvittanut miettiä ja hautoa päässään näitä asioita, ehkä sitten joskus myöhemmin. Jos silloinkaan. Joskus oli vain hyvä painaa kaikki vähän enemmän villaisella, ja jättää ne siihen paikkaan. Jos ne sitten myöhemmin pomppaisivat jostain tai jostain syystä silmille, sitten ne voisi uudestaan kaivaa oman mielen sopukoista esiin ja tarkastella hieman enemmän. Tässä tapauksessa Neela koki juuri tuon villaisella painamisen tarpeelliseksi. ''No lähinnä mä noita jotain stereoita, mutta jos sä osaat soittaa jotain, niin ihan mielellään mä sun taidonnäytteitä kuuntelen'', Neela tokaisi. ''Mä kun en osaa soittaa mitään oikeestaan pätkän vertaa, niin ois toki ihan kiva toisten osaamista kuunnella'', hän jatkoi virnistäen, vilkaisten ympärilleen lähinnä jotakin soitinta etsien. ''Muttei mulla sillain väliä, jos sä et nyt välittäis alkaa mitään soitella.'' Neela lähti toisen kommentin myötä etsiskelemään keittiötä, virnistäen pienesti. ''No riippuu tottakai paljon siitä, mitä sulla on, mutta en mä nyt mitenkään kauheen erityisen janoinen oo'', nainen naurahti. ''Ja oikeastaan'', tämä hymähti pysähtyen, käännähtäen taasen toista kohti, Andya tarkkaillen. ''Kyllä mulle kelpaa melkeen mikä juoma vaan, mut sillä ehdolla, etten joudu yksinäni vaan juomaan. Siitä vois tulla vähän tylsää.''

Andrey nyökkäili pienesti Neelan selostuksesta asioihin tottumisesta. Niinhän se oli, tietenkin riippui myös ihmisestä miten nopeasti osasi tottua asioihin, jos ylipäätään osasi. Oli niitä sellaisia sopeutumiskyvyttömiäkin yksilöitä olemassa tai sitten asia vain oli liian vaikea totuttavaksi, harvemmin kuitenkaan niin. Nuorukainen itse ainakin oli varsin hyvin sopeutunut aina kaikkiin muutoksiin ja hyvä niin.

”Kyllä mä varmaan ukko Noan osaisin pianolla sulle soittaa… ”, Andy totesi virnistäen. Ehkä jotain vaativampaakin saisi soitettua, mutta nuorukainen ei ollut mitenkään kauhean innokas esittelemään ’taitojaan’ toisille. Omaksi iloksi oli mukava soittaa. Andy suuntasi askeleensa sohvan takana olevan lipaston luokse, jonka päälle oli asetettu Ipodille tarkoitetut kaiuttimet. Musta soitin oli kiinnitetty valmiiksi ja parin piuhan avulla hän liitti isommat ja paremmat kaiuttimet pieneen laitteeseen naksauttaen sen sitten päälle. ”Siitä voit valita, mä en tiedä minkä tyylisestä musiikista tykkäät, mulle kelpaa melkeen mikä vaan mitä sieltä löytyy.” Andy sanoi viitaten laitetta kohti. Musiikista ei ainakaan olisi puutetta, nuorukainen itse kuunteli melkein kaikkea laidasta laitaan ja kaikki löytyi Ipodista. Muutama kappale joista hän ei pitänyt lainkaan oli myös eksynyt sinne, lähinnä kavereiden pyynnöstä.

Nuorukainen otti muutamia hitaita askeleita keittiötä kohti, olettaen, että Neela osaisi käyttää laitetta. ”Mä otan ihan mielelläni jotain juotavaa jos säkin jotain,” hän vastasi Neelan kommentiin siitä, että toinen ottaisi jotain jos Andykin. Ei hänellä mitenkään kauhea jano ollut, mutta ei se juomista estänyt ja parempihan se kai oli juoda ennen kuin jano tuli, kaikki oli paljon mukavampaa niin. ”Mä en oo ihan varma mitä kaikkee tuolla on mut voit tulla kattoo jos haluut”, Andrey totesi vielä suunnaten sitten askeleensa keittiöön ja sieltä jääkaapin luokse, olettaen toisen seuraavan perässä. Nuorukainen avasi oven jääden silmäilemään sen sisältöä, mehua, coca-colaa, pari siideriä ja olutta ja hänen omaksi yllätyksekseenkin sieltä löytyi yksi viinipullo. Missä vaiheessa se jääkaappiin oli ilmestynyt? Yleensä hän säilytti kaikki siideriä vahvemmat alkoholi juomat erillisessä, niille varatussa paikassa ja kaikista vahvimmat viinat vielä eri paikassa.

''Onhan sekin jo jotain'', Neela naurahti. ''Mä en osaa sitäkään.'' Pianon, tai ylipäänsä minkään soittimen soittotaidot puuttuivat naiselta kokonaan, jos ei oteta lukuun radiota ja muita teknisiä välineitä. Tosin monimutkaisten tai muuten vain vaikeiden soittolaitteidenkin käyttö oli välillä vähän hakusessa, ei tosin yhtä pahasti kuin ihan konkreettiseen kitaraan tarttuminen. Neela ei varsinaisesti ollut koskaan oppinut hallitsemaan edes C-duuriasteikkoa, vaikka osasihan hän kirjaimet siitä oikeassa järjestyksessä luetella. Nuottien heittely sitten riveille olikin vähän enemmän sattuman varaan laskettua. Tummaverikkö asteli Andyn perässä Ipod-laitteen luo, kumartuen sitten hieman hökötystä lähemmäs. Luultavasti Neela tuon laitteen käytön hallitsisi, ainakin jotenkin. ''Joo.. Enköhän mä täältä jotain musiikin tapasta löydä'', hän virnisti. Lopulta naikkonen kuitenkin valitsi melkeinpä ensimmäisen popahtavan biisin mikä vastaan tuli. Eipä hänellä nyt niin kovasti ollut väliä, mitä musiikkia he kuuntelisivat. Kunhan nyt oli jotain taustamusiikkia, vähän tunnelmaa luomaan. Eikä toisen musiikkilaitteessa nyt niin hirveästi edes ollut sitä matskua, mitä ei missään nimessä sietänyt kuunnella. Tosin asiaan varmaan vaikutti vähän sekin, etteipä Neelan musiikkimaku kovin pieneksi ollut muokkautunut. Kaikki muu meni, paitsi korvia rääkkäävä hevi ja muu tämän kaltainen. Sitä nainen ei sietänyt melkeinpä ollenkaan.

Neela suoristi selkänsä ja otti muutaman askeleen taaksepäin musiikkilaitteen luota. ''No jos sä otat niin mäkin otan'', hän hymähti, käännähtäen toista kohti ja lähtien sittemmin miestä seuraamaan kohti keittiötä. ''Mulle on kyllä ihan sama, senkus annat sieltä mitä haluut ite'', Neela sanoi ja vilkaisi nopeasti ympärilleen, kävellen melkein Andyn taakse jääkaapin läheisyyteen. Hän nojasi alaselkänsä melkeinpä keskelle keittiötä asetettuun neliön muotoiseen tasoon, samoin kämmenensä, katsellen samalla ympärilleen. Kallis sisustustyyli näytti pitävän paikkaansa myös keittiössä. Andy taisi tienata jonkin verran niistä töistään, Neela ajatteli tahtomattaan. Miksei asioita voisi vain äkkiä unohtaa, niin olisi huomattavasti helpompaa? Nainen vilkaisi Andyyn ja tuon ohi myöskin jääkaapin sisältöön. ''No, löytyykö mitään juomakelpoista?''

"Mä voin opettaa sua soittamaan sen.. ", Andrey totesi virnistäen pienesti. Eikö jokaisen nyt kuitenkin edes jossain vaiheessa elämäänsä osata jollain soittimella soittaa niinkin yleissivistyksellinen kappale kuin ukko nooa? Nuorukainen hymähti huvittuneesti ajatuksilleen. Hän itse olisi hyvinkin iloinen jos osaisi jotakin soitinta soittaa edes keskinkertaisesti. Eniten ehkä omaksi iloksi soittamista varten, hänelle ei kuitenkaan koskaan riittänyt aika tai kärsivällisyys, ne olivat kai ne suurimmat syyt miksi soittotaidot olivat tällä hetkellä varsin heikot. "Hyvä jos löytyy jotain mikä kelpaa." Andy totesi tarkkaillen Neelaa samalla kun toinen tutkaili laitetta. Biisivalinnalle nuorukainen hymyili huvittuneesti, muttei sanonut mitään ja miksi olisi sanonut? Hän oli antanut toiselle luvan valita, eikä musiikkia huonoa ollut, kun se kerran hänen ipodistaan löytyi.

Andrey käänsi katseensa jääkaapista Neelaan toisen alkaessa puhumaan, mitään suoraa vastausta hän ei harmikseen saanut, mutta ehkä se ei haittaisi. "Löytyyhän täältä vaikka mitä," nuorukainen vastasi naurahtaen hiljaa. "Mä ainakin voisin ottaa toisen siiderin. Kelpaako se sullekin vai haluutko jotain ilman alkoholia?" Hän kysäisi sitten napaten itselleen yhden pullon. "Tai ehkä jotain vahvempaa? Sellaistakin löytyy" Nuorukainen lisäsi sitten pieni virne huulillaan. Niin, eipä siitä vahvemmastakaan juomasta puutetta ollut. Hän itse joi kotonaan harvemmin mitään skumppaa vahvempaa, mutta pulloja oli kerääntynyt ajan myötä, suurin osa oli jonkinlaisia lahjoja. Muutama itse ostettu juomakin saattoi löytyä. Andy kuitenkin nappasi vielä toisen pullon siideriä kaapista ennen oven sulkemista ja asetti sen sitten tarjolle työtasolle Neelan viereen.

"Ja sitten, mitä seuraavaksi? Musiikki ja juomat hoidettu. Syötävää? Ihan vaan hengausta, jotain muuta?" Nuorukainen kysyi istahtaen yhdelle työtason vierelle asetetuista baarijakkaroista. Tekemiset voisi päättää täysin Neelan mielen mukaan, olihan toinen kuitenkin vieras ja Andyn mielestä vieraiden mielipide oli aina se jota kuunneltiin ensin. Kyllä hän voisi tehdä vieraiden takia jotain mitä ei välttämättä normaalisti tekisikään, viihtyvyys oli tärkeää.

''Siitä vois tulla vähän turhan iso urakka, mä kun hädin tuskin osaan nuotteja kattoo'', Neela naurahti. Minkäs sitä itselleen voi, jos ei musiikki ole oikeastaan koskaan kiinnostanut, edes sen Ukko Nooan verran? Eikä hän ollut vielä elämässään edes musiikkia juurikaan ollut tarvinnut. Ja hyvä niin, oikeastaan erittäin hyvä. Radion käynnistysnappia hän osasi painaa, ja vääntää volyymia lisää, ja se oli riittänyt tähän asti loistavasti ja Neelan puolesta saisi riittää tulevaisuudessakin. ''Toki löytyy'', nainen mumisi pieni hymy huulillaan, samalla kun näpräsi laitetta. Eipä tämänkään laitteen käyttöön nuotteja tarvinnut osata. Luojan kiitos.

''Joo tota, kyllä se siideri menee tähän hätään'', Neela sanoi, toisen jo asettaessa siideritölkkiä naikkosen viereen. Neela hamusi tölkin käteensä ja tarkasteli sitä hetken, avaten tölkkisen sittemmin vaimean naksahduksen kera. ''Katotaan sitä vahvempaa sitten vähän myöhemmin..'' naikkonen virnisti ja hörppäsi juomastaan. 'Jotain muuta vois olla ihan jees', Neela oli vähällä vastata Andyn seuraavaan toteamukseen, puraisten kuitenkin kauhistuneena huultaan. Voi luoja, mitä ihmettä hän oli oikein sanomassa? Tummatukka punastui lievästi, pudistaen päätään. Mitä hänen päässään tätä nykyä liikkui? ''Tota noin.. No mulle kelpaa melkeen mikä vaan.'' Neela vilkaisi mieheen, virnistäen pienesti. Jestas. Jos hän möläyttäisi jotain saman kaltaista ääneen, Andy heittäisi hänet varmaan alta aikayksikön pihalle. ''Mitä sä haluisit tehdä?'' Naikkonen katseli ympärilleen, pureskellen alahuultaan. Hänen aivonsa lagittivat nyt melkoisen pahasti. Neela saattoi vain toivoa, ettei hänen lagituksensa pahenisi, ja ettei hän möläyttäisi jotain ei-niin-sopivaa suustaan. Sitten nainen kyllä haluaisi vajota maan alle, ja välittömästi. ''Ehkä se vähän tujumpi tavara ois paikallaan nyt jo'', Neela naurahti. Osittain Neela voisikin sitä ottaa, tosin nousuhumalassa ja etenkin humalassa tuli sekoiltua vähän enemmänkin. ''Tai sitten ei.''