It is non-repayable, it has reached the point no return (Sov )

(( Anskua ja Anaa tänne odottelemme ~

Tapahtuma: Lakitoimisto Yellow Avenuen alueella. ))

Leslie oli ollut hautautuneena toimistoon kahdeksasta saakka aamulla. Nyt kello lähenteli jo puolta päivää, ja hänen vatsansa alkoi hiljalleen valittaa nälkäänsä. Ennen lounasta olisi kuitenkin hoidettava vielä muutama juttu. Ehkäpä sitten voisi pitää hetken tauon ja käydä syömässä jossakin...
Mies pakotti itsensä keskittymään papereihin, jotka oli levitetty hänen eteensä kevytrakenteiselle työpöydälle. Sanat tuntuivat vilistävän silmissä, ja hetkeksi hän riisui lukulasinsa, hieraistakseen silmiään. Lyhyet yöunet kostautuivat nyt, hänen oli kerta kaikkiaan mahdotonta keskittyä työhön.

Toimisto oli sisustettuhyvin modernisti. Työpöytä ja tuoli olivat ergonimian uusimpia ihmeitä, muotoiltu vastaamaan täydellisesti käyttäjänsä tarpeita. Ne oli aseteltu suuren ikkunan eteen, josta Leslie tosin ei pystynyt katselemaan ulos, sillä pöydän ääressä istuessaan hänen selkänsä oli suunnattu sitä kohti. Se oli toisaalta sääli, sillä maisemat toimistorakennuksen toiseksi ylimmästä kerroksesta olisivat olleet katselemisen arvoisia.
Pöydästä katsottuna huoneen vasenta laitaa hallitsi suuri, metallinen hyllykkö, joka tätä nykyä oli täyttynyt huolellisesti samaa sävyä olevista kansioista. Ne saattoi erottaa toisistaan ainoastaan vilkaisemalla kunkin kansion kylkeen kiinnitettyä infolappua. Laput tosin oli täytetty numerokoodein, jotka tuskin aukenisivat ulkopuoliselle. 22-7-9-526-PE.
Huoneen oikealle seinustalle oli asetettu musta nahkasohva, jonka yläpuolelle ripustettuna lepäsi suurikokoinen maalaus syksyisestä maisemasta.
Sohvan vierelle, nurkkaan jäävään tilaan, oli aseteltu jukkapalmu, joka tuntui pysyvän hengissä kuin ihmeen kaupalla. Leslie ei muistanut itse kastelleensa sitä kertaakaan. Ilmeisesti joku huolehti kasvista hänen puolestaan...
Ikkunan eteen, pöydän taakse, oli aseteltu vielä matala arkisto-kaappi, joka leveydeltään kulki seinästä seinään.

Leslie huokaisi hiljaa, katseensa harhaillessa oven päälle aseteltuun kelloon.
Tapaamisen oli tarkoitus alkaa hetkenä minä hyvänsä.

Nuori nainen asteli juuri lakitoimiston pääovista sisään, kun kellon viisari liikahti osoittamaan minuuttia vaille sovittua tapaamisaikaa. Yleensä hän oli vähintään kymmenisen minuuttia etuajassa, mutta tällä kertaa aamu ei ollut alkanut parhaalla mahdollisella tavalla. Suihkusta oli tullut vain jääkylmää vettä ja kaiken lisäksi Wendy oli tuhonnut yhden Anan huonekasveista yön aikana. Neidin ei tarvinnut kuin kertoa nimensä Info-tiskillä, kun jo virkailija viittoa käytävää pitkin astelevaan, melko tukevan ja vanhemman puoleisen miehen suuntaan.
"Anarghya Keshaw" Ana esitteli itsensä pieni hymy huulillaan, täydellisesti oikein intialaisella korostuksella varustettuna, heti kun mies oli kertonut oman nimensä. Tuon toisen nimi tosin haihtui Anan mielestä samalla hetkellä, kun hän sen kuuli. "Hauska tutustua, tuotah.. neiti Keshaw." Mies mutisi, lausuen Anan sukunimen aivan väärin. Pieni ärtyisyys tulvahti naisen mieleen, kyllä hän tuohon oli tottunut mutta se otti edelleenkin yhtä paljon päähän. Mies viittoili kävelemään eteenpäin ja Ana lähtikin kävelemään tämän vierellä hissejä kohden, ilmeisesti he olivat vaihtamassa kerrosta.

Ana pyyhkäisi pari nutturasta karannutta hiuskiekuraa korvansa taa, kun hissi pysähtyi päästäen pienen piippauksen. Yleensä Anaa ei hermostuttanut, mutta kyllä häntä sentäs jonkin verran jännitti nähdä, että millaisen ihmisen 'alaisena' hän joutuisi toimimaan. Jos se ihminen olisikin hirveä rääkkäri, teettäisi koko ajan töitä, käskisi hakemaan kahvia ja arvostelisi pienintäkin liikettä? Tai sitten joku vanha kääkkä joka käskisi seuraamaan perässä ja ottamaan mallia. Nopeasti nainen karkotti tuollaiset ajatukset päästään, mitä sitä suotta itseään ajatuksilla kiusaamaan.
Ana oli aamulla kiireessä pukenut ylleen v-kaula-akkoisen, vitivalkoisen t-paitan ja samaa harmaata sävyä olevat hyvin istuvan jakun ja hiukan ylle polvien ulottuvan hameen.
Lopulta mies pysähtyi ilmeisesti oikean oven kohdalla ja koputti pari kertaa terävästi. Sen enempää odottelematta hän jo painoikin kahvan alas ja astui huoneeseen, ehkä näillä ylempiarvoisilla työntekijöillä oli valtuudet astua toisten huoneisiin lupia odottelematta. Joka tapauksessa Ana astui miehen perässä huoneeseen ja sulki oven perässään, odottaen jo kauhulla mitä näkisi.

/ tönkköä, tönkköä ja tönkköä. D: /

Leslie päätti käyttää viimeiset hetket hyväksi, ja silmäili pinon päällimmäisen paperin vielä kerran läpi. Kellon viisarin napsahtaessa kuuluvasti kahdentoista kohdalle hän otti paperit käsiinsä, tasasi niiden reunat ja sujautti ne lopulta mustaan kansioon. Sitten hän avasi ylimmäisen pöytälaatikon, asettaen kansion sinne muutaman irtonaisen paperin kanssa. Ne pitäisi niputtaa jossakin vaiheessa, kunhan hän vain ehtisi...

Suoraan sanottuna mies ei ollut ollut kovinkaan innostunut, kun hänen isänsä oli ehdottanut tutorointia. Mutta isä oli jaksanut yhä uudelleen kertoa, että kyseessä oli varsin lupaava oppilas, ja olisi enemmän kuin hyvä saada tämä tiimiin mukaan jo ennen, kuin opiskelut olivat edes päätöksessä. Olisi suorastaan Leslien velvollisuus ryhtyä tutoriksi ja varmistaa, että nainen saisi parhaan mahdollisen alun uralleen!
Ehkäpä se juuri oli lopulta vakuuttanut Leslien. Että isä tosiaan piti jotakuta naista niin lupaavana, että tämä oli tutoroimisen arvoinen. Yleensä Henry Bennett oli sitä mieltä, että nainen kuului kotiin ja keittiöön. Niin asiat olivat olleet viisikymmenluvulla, nykyinen maailma oli rappeutunut kummalliseksi, naisen yrittäessä astua miehen saappaisiin. Monet kerrat Leslie oli saanut kuunnella saarnaa siitä, kuinka maailma vielä järkkyisi moisen vouhotuksen vuoksi.

Muutaman minuutin kuluttua ovelle koputettiin terävästi. Leslie ehti kohottautua seisomaan, kun ovi aukesi, ja jo varsin kunnioitettavaan ikään ehtinyt asianajaja astui sisään, mukanaan uusi suojatti.
Leslien siniset silmät käväisivät naisessa, poimien tästä niin paljon huomioita, kuin se lyhyellä vilkaisulla suinkin oli mahdollista. Nainen oli pukeutunut varsin asiallisesti, ja miellytti varmasti miesten silmiä.
"Leslie, tässä on Anarghya Keshaw", mies esitteli, takellellen nimessä hieman. Leslie olikin jo ehtinyt miettiä, josko naisen perimässä olisi ulkomaalaisen verta. Tämä ei näyttänyt perienglantilaiselta.
"Tässä on Leslie Bennett", mies jatkoi.

Leslien kasvoille kohosi pieni hymy, kun hän kiersi pöytänsä ja ojensi kätensä naiselle.
"Hauska tutustua, neiti Keshaw."

Anan katse hahmotti ensimmäisenä pöydän takana seisovan miehen. Ei ollenkaan sitä mitä Ana oli odottanut, paljon nuorempi ja ennen kaikkea paljon komeampi mitä Ana olisi ikinä kuvitellut. Huomaamattaan tuo jäi tuijottamaan miestä muutamaksi sekunniksi, ennen kuin siirsi katseensa haravoimaan huonetta. Ihan viihtyisä huone, toimistomainen toki mutta niin kai kaikki huoneet tässä rakennuksessa. Huikaisevat maisemat ainakin tuo herra omisti, kyllä olisi Anallekin hyvin kelvannut.
Ana siirsi katseensa takaisin mieheen, kun tuo kiersi pöytänsä ja ojensi kätensä. Naisen katse vilkaisi miehen päästä varpaisiin, tällä kertaa hän ei erehtynyt jäämään tuijottamaan. Ana sai juuri ja juuri hillittyä itsensä, ettei olisi korjannut nimensä lausumismuotoa. Vaikkei hän olettanutkaan tuon vaalean miehen lausuvan nimeään oikein, kun jo aiemmin heidät toisilleen esitellyt asianajaja oli sen väärin lausunut.

"Kuin myös, herra Bennet" Ana lausahti kohtelias hymy huulillaan tarttuessaan miehen käteen ja puristaen kevyesti. Intian kieltä osaava olisi tunnistanut naisen aksentista hänet oitis Intialaisperimän alaiseksi, Anan harmiksi hän oli jo niillä lukuisilla vierailuillaan Englantiin joutunut toteamaan, että täällä Intian kieli oli melko harvinaista.

Ana ei tottapuhuen ikinä olisi halunnut kenenkään tutoroinnin alaiseksi, hän inhosi olla jonkun käskyteltävänä ja arvosteltavana. Mutta jos hän aikoi edetä opiskeluissaan johonkin suuntaan, niin sekin osa oli lähes pakollinen. Mies tosin vaikutti ihan mukavalta - ainakin tällähetkellä, tie sitä milloin hänestä kuoriutuisikin juuri se Anan pelkäämä rääkkäri. Tai ties vaikka ei kuoriutuisi ollenkaan, olihan Analla saattanut kerrankin käydä tuuria.

/ lyhyt sori : S /

Myös naisen puheessa oli kuultavissa ulkomaalaisen korostuksen vivahde. Nimeen yhdistettynä Leslie uskalsi päätellä, että tämän sukujuuret saattoivat olla jossakin Intian seuduilla. Ehkäpä hän saisi sen myöhemmin selville, nyt olisi kuitenkin melko epäkohteliasta alkaa kysellä moista.
Leslie itse puhui englantia lähes Oxfordin korostuksella. Isä oli pitänyt huolen siitä, ettei pojan puheeseen pääsisi pujahtamaan "rahvaanomaisia" sanamuotoja. Ei kuulemma ollut sopivaa, että heidän asemassaan oleva ihminen puhui kuin mikäkin kadunlakaisija. Vertaus oli ehkä liioitellun pitkälle viety, mutta kun oli kerran oppinut olemaan sanoissaan harkitsevainen, oli tavasta vaikea päästä eroon. Mihin koira karvoistaan pääsisi.

Todettuaan suorittaneensa tehtävänsä kiitettävästi neiti Keshawin huoneeseen saattanut mies poistui, vedoten paperipinoon joka hänen pöydällään odotti tarkistamista. Leslie itse olisi ennemminkin veikannut, että miehellä oli kiire lounastauolle. Parhaat lounaspaikat alkoivat hiljalleen täyttyä tai kerätä jonoa, niin että ruuan saaminen saattoi kestää puolikin tuntia. Niin kävi, kun kaikki kuvittelivat ehtivänsä ennen ruuhkaa lähtemällä hieman aikaisemmin.
Ovi kolahti miehen takana kiinni, jättäen heidät kaksin.

Leslie viittasi kohti tuolia, joka oli asetettu hänen pöytänsä eteen. Yleensä siinä istuivat asiakkaat, mutta toisinaan myös jokunen työtoveri istahti alas halutessaan keskustella jostakin. Useammin jälkimmäiseen ryhmään kuuluvat tosin oikaisivat itsensä mieluummin sohvalle, katsoessaan että samassa työpaikassa oleminen tarkoitti automaattisesti sitä, että voitiin ottaa rennommin.
"Istu toki alas", mies kehotti hymyillen. Hän kiersi takaisin pöytänsä taakse, ja istahti omalle paikalleen. Hän nappasi pöydälle unohtuneen kynän käteensä ja sujautti sen hopeiseen kynäpurkkiin, jossa jo ennestään oli pari mustekynää, viivoitin, lyijykynä sekä täysin muihin sopimaton värikäs mainoskynä, jonka kyljestä oli siistein kirjaimin luettavissa muutaman korttelin päässä sijaitsevan kirjakaupan yhteystiedot.
Leslie risti kätensä pöydälle, katse suunnattuna edessään istuvaan naiseen.
"Olet siis opiskelija? Monennellako vuodella oletkaan..?"

Leslie arvioi naisen muutamaa vuotta itseään nuoremmaksi - se oli loogista. Täysin varmasti hän ei tuon ikää kuitenkaan osannut sanoa, johtuen siitä etteivät suinkaan kaikki päässeet ensimmäisellä kerralla sisään. Harjoittelujakson alkamisajankohtakin vaihteli riippuen siitä, kuinka ahkerasti jaksoi luennoilla käydä.
Mies muisti edelleen oman harjoittelujaksonsa... Se tosin oli ollut hieman eri asia, olihan hän toiminut oman isänsä avustajana. Hän oli kuitenkin tuntenut itsensä hyvin ylpeäksi, vaikka tehtävät olivatkin lähinnä olleet oikeiden paperien hakemisen luokkaa. Toisaalta hän oli myös päässyt mukaan oikeussaliin, mikä oli ensimmäisellä kerralla ollut melkoinen kokemus. Ainakin hänelle, joka oli suhtautunut intohimoisesti lakiin ennen kuin oli osannut edes kunnolla lukea.

// Ei haittaa, ja anteeksi pieni hitti! //