What A Sight //s//

//Elis Julja tänne hahmosensa kera :3//

Nyle oli tällä kertaa eksynyt Yellow Avenuelaisten omaan kuvan kauniiseen puistoon, joka oli vaihtelua Devon Streetin meininkiin.
Aurinko paistoi, mutta kovin lämmintä ei oikeastaan ollut. Musta hupullinen paita ja vaaleat farkut kävivät hyvin, sillä ei onneksi tuullut melkein ollenkaan. Mustat tennarit Nyle oli ostanut jotain alennusmyynnistä vuosi sitten, muttei ollut käyttänyt niitä ollenkaan ennen tätä päivää. Nuorukainen tahtoi välillä näyttää tavalliselta tallaajalta, usein kun Nylen asut olivat hienompia, kuten mustia suoria housuja ja valkoisia kaulus- tai t-paitoja. Hetken kotona vaatekaappia kaiveltuaan poika oli löytänyt farkut ja paidan, jotka olivat kylläkin jotain merkkivaatteita, mutta näyttivät kutakuinkin normaaleilta.
Hiukset oli nostettu hieman pystyyn, mutta silti pari sinnikästä hiustupsua ei suostunut pysymään ojennuksessa. Viitisentoista minuuttia hiuksiaan oikoen Nyle oli antanut periksi.
Puistossa kulki melko paljon porukkaa, olihan kello pian neljä. Naiset olivat tälläytyneet parhaimpiinsa, vaikka poikkeuksiakin löytyi. Miehistä useimmilla oli puku päällään ja lapset oli puettu siististi, kuten porvarikakarat yleensä.
Nyle oli päättänyt käydä vaatekaupoilla joku päivä ja ostaa jotain vähän räväkämpää, kuin mitä hän yleensä päällään piti. Silti poika aina tuppasi pukemaan päälleen mustat suorat housut.

Eräs Nylen naapureista tervehti poikaa ja tämä tervehti tietysti takaisin. Nainen jäi juttelemaan jotain yhdentekevää säästä ja siitä miten aviomies oli aina töissä ja jätti naisen yksin kotiin huolehtimaan heidän ainoasta lapsestaan, suloisesta pikku tytöstä, jota Nylekin oli joskus vahtinut vanhempien ollessa liikematkalla.
"Ehtisitköhän sinä vähtimaan Annmarieta viikonlopun? Olemme menossa Saksaan liikematkalle, emmekä ole saaneet tytölle mitään hoitopaikkaa." Nainen kysyi ja katsoi Nylea anovasti.
"Bien sûr! Tietysti. Kertokaa vain kellon aika, niin että en varaa mitään muuta silloin." Nyle vastasi ja hymyili. Eipä pojalla olisi ollut mitään tekemistä kuitenkaan, mutta antoi naapureitten luulla mitä halusivat.
Nainen kiitteli ja sanoi soittavansa joku päivä.
Nyle hymyili ja toivotti naiselle hyvät päivän jatkot.

Nyle käveli ympäri puistoa ja katseli puistoa sekarotuista väkeä. Joku lapsi leikki nurmikolla koiransa kanssa ja Nyle istui penkille katselemaan kaksikon touhuja. Voi että Nyle halusi koiran. Olisi seuraa ja liikuntaakin saisi kun käyttäisi sitä ulkona. Kissakin kävisi tai vaikka joku terraario eläin, kuten käärme tai lisko.
Lapsi nauroi kovaan ääneen koiran etsiessä keppiä, jonka tyttö oli juuri heittänyt toiselle puolelle nurmialuetta. Koira touhotti ympyrää etsien epätoivoisesti keppiä, luovutti ja istui nurmikolle raapimaan korvaansa.
Nyle kääni katseensa pois ja alkoi seurata ihmisiä, jotka kävelivät pojan ohi. Pari naapuriakin vaelsi ohi, mutta näitä Nyle ei oikein tuntenut, eikä siis tervehtinyt sen kummemmin.

//Sekavaa >_<//

"Sä oot niin raivostuttava", Julia huusi vielä ovelta ja läimäisi sen kiinni. Kimmastuneena tyttö jäi tuijottamaan luonnonvalkoista puuovea, jonka keskellä möllötti ovisilmä. Piru vie, Jensen todellakin osasi olla rasittava ja tahallaan ärsyttävä. Vaikka Julia kulki lähes aina kotona varpaillaan, ei hänkään voinut estää satunnaisia räjähdyksiään. Cheap Mondayn pillifarkuissaan, surullisenkuuluisa plaid-takki ja karvalakki päällään Julia käveli sukkasilteen terassilta alas ja kumartui saadakseen nahkaiset nilkkurit jalkaansa. Vitutti koko paska.

Aurinko oli huijannut. Sää oli yllättävän kolea, vaikka aurinko paistoi puolipilviseltä taivaalta. Näpit jäätyivät saman tien, joten Julia tunki ne takkinsa taskuun, tunnustellen tavaroita ja nuhjuisia pikkukolikoita taskujensa pohjilta. Ah, iPod kuulokkeineen. Julian myrtyneille kasvoille mairean hymyn hänen tunnustellessaan tuttuja kaarteita ja räikeänsinisen soittimen takana olevaa kaiverrusta. Hope you're happy now. Lahja Jenseniltä. Tuo lause toi aina hymyn hänen kasvoillaan, vaikka se olikin sarkastinen, ehkä jopa ilkeänpuoleinenkin. Mutta se kuvasi parhaiten Juliaa itseään. Hän voisi ihan hyvin kuvitella sen omaan suuhunsa, tai jonkun sanovan sen hänelle, no problemo.

Katukivetys kantoi Julian kohti puistoa. Ihmisiä näytti olevan paljon, suurin osa handfree-laitteisiinsa puhuvia liikemiehiä, joita luultavasti odotti kotona antoisa päivällinen ja rakastettava vaimo, lastenraittaita työntäviä tai lasta kädestä pitäviä äitejä, joiden vatsa pullotti perheenlisäyksen näköisenä... Julia ei sopinut tuohon maisemaan. Etenkään vaatetuksensa, tai Cobra Starshipin Hot Messiin sovitettujen tanssiliikkeiden kanssa. Hän tunsi muutenkin olevansa ulkopuolinen paikalla, koko The Yellow Avenuella. Niin pirun ulkopuolinen. Julia ei sopinut muottiin - hän oli naimisissa vasten tahtoaan, omisti penskan, joka ei kiinnostanut häntä tippaakaan, ja asui alueella, jota vihasi yli kaiken. Täällä ei ikinä tavannut ketään mielenkiintoista ihmistä, aina vain samaa kaavaa toistavia ihmisiä.

Julia ei kävellyt rauhallisesti naureskellen, vaan lähinnä musiikin mukaan astellen ja käsiään heilutellen, ja sattuipa tuo välillä laulamaan mukanakin äänettömästi. Äänettömistä henkäyksistä purkautui huuruinen pilvi ilmaan, kuin tupakkaa olisi polttanut. Ah, siitä tulikin Julian mieleen taskussa tuntunut sätkän pää. Tai, nautitaan kerrankin hetkestä, joka ei vaurioita aivoja, mutta tuntuu yhtä ihanalta. Hän ei todellakaan kuullut mitään, saatika nähnyt, mutta luotti siihen, että ihmiset väistivät.

Kunnes neito kompastui ilmeisesti penkin reunaan, ja seuraava silmiä lähestyvä kohde oli nuori miehenalku. "Helkkari", Julia mutisi ja repäisi toisen kuulokkeen korvastaan. Hän suunnilleen makasi toisen sylissä, mutta nousi mahdollisimman nopeasti ylös. "Anteeksi, signore", Julia virnisti ja nousi istumaan hieman epäilevä ilme kasvoillaan.