Lyons, Devon Street

Aihe: Lyons, Devon Street La Elo 01, 2009 11:29 pm

Radical

Theo istui koko matkan hiljaa kädet puuskassa ja toi selvästi sen esiin että oli vihainen. Veljen kaahailu oli melkein pelottavaa eikä asiaa yhtään auttanut ärsyttävä musiikki joka kiristä hermoja entisestään.
"Koulusta tulee tänään nelosvarotukset", Theodore totesi hetken painostavan hiljaisuuden jälkeen kun mitään ei olisi tapahtunutkaan, äänikin oli yhtälailla teennäisen keveä kun yleensä. Poika tiesi ettei ollut päässyt läpi liikunnasta, ei edes tuurilla. Hän oli saanut tehtyä tasan yhden vatsalihakset, selkälihaksia samoin yhden ja leukoja hohdokkaat nolla, paljon muuhun hän ei sitten ollut osallistunutkaan. Oikeastaan Theo oli ollut vain muutamalla liikuntatunnilla koko vuoden aikana, ja niilläkin hän oli ollut 'puolikuntoinen' ja 'kykenemätön tekemään mitään'. Matematiikkaaan ei ollut sujunut kovin hyvin, siitä saisi kuitenkin helposti säälinumeron.

Oliver jätti auton parkkiruutuun talon eteen ja hätyytti Theoa pian ovelle.
Koko talo oli ahdistava. Yhdessäkään ikkunassa ei ollut yhtään tahraa, kukkapenkit olivat viimeisen päälle siistit ja kaikki oli muutenkin luonnottoman täydellistä. Theodoren olemus läsähti entistä enemmän tämän raahautuessa Oliverin perässä ovelle. Vanhemmat huutaisivat takuulla, siitä ettei kumpikaan ollut vaivautunut ilmoittamaan ettei hän tulisi kotiin yöksi ja nelosvaroituksesta.

/ja Quin tupsahtaa oliverin kans.

--

Guinnevere

/ pelitä sä mutsi, mä pelitän faijan :-D

Oliver rykäisi uudelleen ja koputti ovea rystysillään kuin epäillen ettei kumpikaan niistä sisällä olevista vatipäistä kuulisi yhtään mitään sen-niin-ihanan klassisen musiikin keskeltä. "Perkele...", mies pärräsi hiljaa ja odotti jompaa kumpaa vanhempaansa avaamaan ovea ja pikkasen hätäseen jotta mies pääsisi tekemään töitään ja ruokkimaan Puffelin.
Ovi aukesi lähes röyhkeään tyyliin meinaten tönäistä Oliverin rappusilta alas, lähes kalju pää änkesi ovenraosta ulos ja katsahti perheen esikoiseen ja kuopukseen mittailevasti ja peitellyn suuttuneesti. "Sisälle siitä ja sassiin Theodore!" John Lyons ärähti ja kiskaisi poikaansa paidanhihasta ovenrakoa kohti ja vanhempi mies loi esikoiseensa todella pettyneen ja arvostelevan katseen. Oliver loi isälleen huvittuneen virneen ja mies astui sisälle töykeästi isäänsä lähes tönäisten.

John raahasi Theodorea ympäri taloa kuin räsynukkea, mies huuteli vaimoaan tulemaan alas ja katsomaan miltä kuopus näytti. "Ei voi olla totta! Ajatteletko yhtään perheemme mainetta? Äitisi on koulun rehtori ja tämä ei todellakaan ole hyvää mainosta hänenkään uralleen!" mies pauhasi kuin raivo härkä ja tönäisi pojan antiikkituoliin istumaan. John oli kasvoiltaan lähes tulipunainen, niin kävi aina kun hän suuttui.
Oliver seurasi episodia vähän syrjempää ja sääli pikkuveljensä saamaa nöyryytystä, "Isä hei, se oli mun luona ja mä löin sitä... meillä oli vähän leikkitappelua, koitin opettaa sitä lyömään", mies koitti pelastaa Theon äidin saarnalta mutta varmaankin tulisi epäonnistumaan ja pahasti.

--

Radical

Theon teki mieli nauraa räkäisesti sille että Oliver oli pudota portailta muttei kuitenkaan ehtinyt edes tirskahtaa kun ovi jo aukesi ja isä teki kerralla selväksi olevansa vihainen. Poika nykäistiin sisään eikä tämä oikeastaan ehtinyt tehdä muuta kun yrittää pysyä pystyssä, isä ei ehkä ollut erityisen urheilullinen tai vahva mutta kyllä tuo kevyesti selätti heiveröisen teinipojan. Theodorea retuutettiin ongelmitta ympäri taloa eikä ketään kiinnostanut tippaakaan menikö hänen kätensä sijoiltaan vai ei.
Theo punastui rajusti isän sanojen takia muttei sanonut mitään. Ei hän koskaan sanonut, jonkinlainen itsesuojeluvaisto oli pakko omata jos tässä talossa asui. Isä oli pelottava ihminen muttei vetänyt vertoja äidille, yhdessä ne kaksi olivat suoranainen helvetti. Isä löi ja äiti saarnasi.
Oliver yritti puolustaa huonosti mutta portaita alas harppova jakkupukuinen nainen, Sharon, ei ottanut sanoja kuuleviin korviinsa. Jotenkin molemmat huomasivat vain ja ainoastaan mustan silmän.

"Theodore Lyons!", äiti huudahti järkyttyneen vihaisesti.
"Mitä ihmeen pelleilyä tämä tälläinen on? Eikö me olla sulle tehty tarpeeksi selväksi-", nainen paasasi muttei päässyt pitemmälle kun Theo oikeasti sai suunsa auki.
"Ootte, joo", poika näytti totaalisen surkealta eikä äänessä ollut enään häivähdystäkään uhmasta. Nainen nappasi kiinni poikansa leuasta kääntäen tämän päätä melko rajusti sivulle.

--
Guinnevere

"Äitisi on aivan oikeassa!" John jylisi vaimonsa takaa, kaikkihan tiesivät että Sharon oli perheen pomo ja John pahasti tossun alla. Mies ei tosin koskaan ollut myöntänyt sitä ääneen ja tuskin tulisi myöntämäänkään, välillä hänkään ei jaksanut vaimonsa ainaista mäkätystä ja oikkuja jotka tuon mieleen pomppasivat päivittäin.

Oliver ei todellakaan nauttinut katsella Theon nöyryyttämistä vaan koitti kuumeisesti pähkäillä miten saisi tilanteen loppumaan ainakin siltä määrin että nuo kaksi haaskalintua jättäisivät miehen pikkuveljen rauhaan. "Mutsi voitko kerrankin pitää turpas kiinni ja antaa pojan olla? Samoin sä isä!" Oliver huusi ja paiskasi niin-ihanalla-ja-arvollaalla antiikkipöydällä lojuneen lasisen pienen karkkikulhon maahan. "Vittu toi on sairasta aivopesua!" Mies jatkoi uhmakkaaseen sävyyn ja suoristautui lähtien kävelemään veljeään kohti.

"Pakkaa huoneestas vaatteita mukaan sä tuut mun kämpille asumaan ainakin siihen asti kun noi kaks vatipäätä on heränny tälle vuosituhannelle", Oliver sähisi katsahtaen vakavasti äitiinsä ja tuntien isänsä raivokkaan tuijotuksen niskassaan.

--
Radical

Theo oli vähintäänkin yhtä alistettu kun isänsäkkin. Poika ei tehnyt elettäkään irrottaakseen kasvojaan äitinsä otteesta eikä edes yrittänyt sanoa mitään vastaan.
"Onko sinulla mitään käsitystä siitä kuinka suureksi häpeäksi meile olet? Ei selvästikkään, sietäisit hävetä!", nainen paasasi,
"häpäiset koko suvun. Ei tollainen käytös käy ollenkaan, sietäisit saada selkääsi. Odotappa vaan." Sharon heitti ilmoille selvän ilmoituksen siitä mitä ilta toisi tullessaan ja irroitti samalla otteensa pojan kasvoista. Theo painoi päänsä jotenkin katuvan oloisena ja varoi visusti katsomasta ketään.

Sharon loi Oliveriin tuiman epäluuloisen katseen tuon pyyhkäistessä kulhon lattialle.
"Oliver! Noin et puhu vanhemmillesi", nainen ärähti eikä ottanut askeltakaan poispäin sen tuolin luota jossa Theo istui,
"Theodore ei lähde minnekkään, ei tuollaisen vastuuttoman hulttion kanssa!" Nainen vilkaisi miestään odottaen tämän tukea.
Theo hautasi kasvot käsiinsä ja yritti kovasti olla kuulematta mitään.

--
Guinnevere

Oliver repesi nauruun nähdessään äitinsä niin suuttuneena, "Hei kuule harppu, sua ei voi oikeesti ottaa tosissaan!" mies ivasi ja otti muutaman nopean harppauksen veljeään kohti ennenkuin kiskaisi Theon tuolilta ylös ehkä hiukan liian kovakouraisesti. "Noniin poika pakkaa kamas, illalla juodaan kaljaa!" Oliver kuulutti aivan provosoidakseen äitiään, mies tiesi ettei isä puuttuisi koko draaamaan millään lailla vaan tyytyisi siihen sivusta seuraajan osaan antaen tyranni-vaimonsa hoitaa huutamisen.

John ei reagoinut vaimonsa katseeseen millään lailla vaan seisoi avuttomana paikallaan, olemus kertoi että mies todellakin toivoi koko välikohtauksen loppuvan.

Oliver katsahti veljeensä ja lähti taluttamaan tätä mukanaan yläkertaan, "Perkeleen tyranni", hän sähähti päin äitinsä kasvoja ja asteli Theon kanssa rappusia pitkin tuon huoneeseen. Mies ei todellakaan jättäisi veljeään taloon jossa hirmuvaltijas ja alistettu mielistelijä asuivat, varsinkaan kun koko talo oli sisustettu ällöttävän antiikkisesti ja niin viimeisen päälle. Tämä kaikki yhdistettynä siihen lähes sairaalaa muistuttavaan puhtauden tuoksuun sai Oliverin lähes pökertymään, hän ei yhtään ihmetellyt Theon käyttäytymistä. Saavuttuaan veljensä huoneen ovenpieleen Oliver taputti tuota selkään ja koitti näyttää edes hiukan kannustavalta. "Ota nyt parin päivän varalle niitä vaatteita", mies tokaisi vaisusti.

--
Radical

Sharonin teki mieli karjua miehelleen pää punaisena. Eihän tuo tehnyt mitään! Surkeaa. Huonoin mies ikinä.
"John, tee nyt hyvä mies jotain", nainen käski ja tuijotti poikiensa perään entistä ärtyneempänä,
"älä vain seiso siinä tumput suorana. Ole mies, laita lapsesi kuriin." Sharon määräsi uudelleen ja viittoi miestään lähtemään ylös. Nainen ei aikonut itse lapsiinsa kajota ja oletti että John tekisi niin. Ja aina tuo teki, meni hänen käskystään ja hakkasi kakarat vaikka sairaalakuntoon jos tarve vaati. Siinä olisi sitten opetusta tarpeeksi, oppisivat tavoille molemmat.

Theo seurasi Oliveria hiljaa ylös. Koko tilanne oli surkea, toki se oli tavallaan myös arkipäivää, Oliver ei kuitenkaan koskaan ollut puuttunut tilanteeseen samalla tavalla. Poika pelkäsi edelleen kuollakseen että isä oikeasti noudattaisi äidin käskyä joten otti mahdollisuuden paeta paikalta suosiolla vastaan.
Vaatekaapista tarttui mukaan pari paitaa, huppari ja kahdet farkut sekä pari palestiinahuivia, kaikki mahtui sopivasti mustaan kauttaaltaan pinssein koristeltuun reppuun kännykän ja ipodin seuraksi.

/lyhyt, agh.. :' <
ja se tatuointijuttu jäi:. D /

--
Guinnevere

John katsoi kulmiensa alta vaimoaan ja mies oli todellakin kyllästynyt Sharonin ainaiseen kimitykseen ja pikkuasioista valittamiseen. "Theodore on siinä iässä..." mies koitti pistää heikosti vastaan mutta pelkäsi vaimonsa reaktiota. "Minulle se sopii että poika menee veljelleen muutamaksi päiväksi" John ryhdistäytyi, seisoi selkä suorana eikä muuttaisi sanomaansa vaan pysyisi sanojensa takana. Mies oli itsekkin konservatiivinen ja vanhoillinen, mutta ei niin ylitsepääsemättömän paljon kuin vaimonsa, joka ajatteli vain mainettaan työpaikallaan.

Oliver seisoi ovenpielessä kuin vahtien ettei John pääsisi yllättämään, mies katseli pikkuveljensä pakkaamista tuntien sääliä tätä kohtaan. Kukaan ei haluaisi asua tälläisessä perheessä, ei kukaan. Mies ei enään yhtään edes ihmetellyt Theon vaisua ja herkkää luonnetta, vanhemmat olivat pilanneet pojan tyystin. Veljen kumartuessa pakkaamaan Oliverin katse iskeytyi tuon niskassa koreilevaan jälkeen, hän tunnisti sen heti tatuoinniksi ja koitti hillitä itsensä, "Mikä vittu toi sun niskassa on?" hän kuiskasi ihmetellen veljelleen ja heristi nyrkkiä ilmassa mulkaisten Theoon äkäisesti.

/sama tääl... :<

--
Radical

Sharon katsoi miestään pöllämistyneenä. Mikä salaliitto tässä nyt oli häntä vastaan?
"John, mitä tää nyt on? Sä olet itse sanonut että kasvatuksen pitää olla johdonmukaista. Theodore tosiaankin on juuri siinä iässä että poimii ympäriltään kaikki vaikutteet, ja myös muistaa ikuisesti jos me nyt annetaan periksi", nainen puhui vaikutusvaltaa tihkuvalla äänellä joka oli vähintään yhtä tiukka kun Johnilla itsellään,
"me ollaan kuusitoista vuotta pysytty samalla linjalla, nyt ei enään ole mahdollisuutta joustaa."

Theo sulloi vaatteet reppuun eikä suinkaan viitsinyt niitä viikata tai edes asetella siististi, mitä järkeä siinä olisi? Ne menisivät kuitenkin ryppyyn.
Poika jähmettyi lähes täysin paikalleen kun Oliver kysyi niskasta.
"Ei mikään..", tämä totesi hiljaa ja kietoi kaulaansa mustaharmaavalkoisen kolmioksi taitetun palestiinahuivin niin että merkki jäi kokonaan piiloon. Jossain muussa tilanteessa Theodore olisi nyt saattanut anella polvillaan ja kädet ristissä ettei Oliver kertoisi vanhemmille mutta nyt hän tiesi satavarmasti ettei veli kertoisi niille mitään.

--
Guinnevere

"JUMALAUTA SE ON TATUOINTI!" Oliver huudahti mutta ei kuulostanut vihaiselta, hänen mielestä tatuointi olisi ihan jees mutta vanhemmille siitä olisi kerrottava. "Tästä puhutaan sitten mun kämpillä", mies lisäsi teennäisen vakavana ja kyllästyi veljensä odotteluun. "Hopihopi", tuo hoppuutti Theoa ja otti jo pari askelta alakertaa kohden.

"Niin mutta... Sharon, antaa pojan nyt kokeilla hiukan itsenäistyä" John koitti selitellä vaikka tiesi olevansa pahasti alakynnessa vaimoonsa nähden. Mies hiljeni ja perääntyi sitten alistuneena takaisin paikalleen ovenpieleen

Aihe: Vs: Lyons, Devon Street La Elo 01, 2009 11:31 pm

Theodore kavahti jälleen huomattavasti kun Oliver päätti kerralla karjaista asian esiin.
"Okei", poika totesi jokseenkin järkyttyneellä sävyllä. Theo ei oikein tiennyt oliko Oliver vihainen vai ei, joka tapauksessa se oli tehty jo eikä pois saisi. Tämä tunki reppuun vielä piilolinssirasian ja silmälasikotelon sekä lompakon nousten sitten nyökäten seisomaan.

"Itsenäistyä?", Sharon huudahti syyttävästi,
"me joudutaan parin päivän sisällä etsimään humalaista poikaamme kadulta jos sä ajattelet noin." Nainenkin kuitenkin tajusi ettei John muuttanut mielipidettään joten hiljeni happamana.

--

"Tästä sit oikeesti puhutaan, siks että sulla ei oo näemmä yhtään itsesuojeluvaistoo... mutsi tai faija repii sulta viel pään irti jos ne sais tietää" Oliver puhui rauhallisesti ja uskoi Theon tietävän hänen olevan tosissaan. Mies pelkäsi vain veljensä puolesta, ei olisi kivaa mennä katsomaan tuota jonnekkin lastenkotiin tai sisäoppilaitokseen. Toisaalta häntä ärsytti Theon jääräpäisyys, toinen ei osannut yhtään miettiä tekojensa seurauksia ja vaikka osaisikin, kunnon kapinointia tuo ei ainakaan ollut, veli jätti leikin aina kesken siinävaiheessa kun vanhemmat suuttuivat todenteolla. "Mennäänkö?" Oliver katsahti veljeensä ja oli jo tekemässä lähtöä.

John huokaisi kuuluvasti ja pudisteli päätään, kerrankin Sharon osasi lopettaa ajoissa.
"Theodore on menossa veljelleen, ei kadulle", mies painotti jokaista sanaansa kyllästyneesti ja poistui huoneesta vaisuna ja sen näköisenä että asia oli loppuun käsitelty.

--

"Okei, vaikka mä en kyllä tajuakkaan mitä puhumista siinä on", Theo totesi jäämättä turhaan väittelemään. Ei asiasta kuitenkaan puhuttaisi, ei ainakaan tänään. Ehkä huomenna. Ehkä ylihuomenna. Ehkä ei koskaan.
"Ei ne saa tietää jos et sä kerro", poika vielä huomautti ja rupesi penkomaan lipastonsa laatikkoa löytääkseen lasit, hän oli nyt jo kyllästynyt siihen että kaikki oli sumeaa. Lasit löytyivät repusta ja löysivät tien päähän.
"Mennään vaan", tämä nyökkäsi ja lähti veljen perässä alakertaan reppua perässä raahaten.

Sharon jäi paikalleen seisomaan ja katsahti portaikkoa jota pitkin veljekset juuri kävelivät alas.
"Oliver, kai sinä tiedät että Theodore on sinun vastuullasi", nainen totesi yllättäen ei ollenkaan arvostelevaan tai määräilevään sävyyn,
"sä tiedät säännöt. Ei viinaa, ei tupakkaa, ei huumeita."

--

Oliver käveli ripeästi alakertaan ja pysähtyi totaalisen järkyttyneenä kuulleensa äitinsä äänen, vihdoinkin siirrytty 2000-luvulle? Ehkä ei kannattaisi elätellä turhia toiveita vaikka Sharonin ensimmäinen alistuminen lastensa tahtoon olikin suuri askel nykyaikaa kohden. Mies oli hetken aikaa hiljaa kunnes virnisti, "Eiei missään nimessä, korkeintaan pari kaljaa", hän jatkoi matkaansa ulko-ovea kohden katsahtaen veljeensä voitonriemuinen katse silmissään.

"Oliver nyt olisi sitten hyvä aika näyttää että sinuunkin voi luottaa" John huusi olohuoneesta, puhe sekottui television pauhuun, isä katsoi jälleen golffia. "Joo joo..." Oliver vastasi vaisusti ja teennäisen myöntyneenä sääntöihin. Mies avasi ulko-oven ja poistui koko asunnosta ripeästi.

--

Theo nosti repun paremmin selkäänsä kun alkoi yllättäen pelätä kännykkänsä puolesta, se ei välttämättä selviäisi portaista hengissä. Reppu roikkui jossain polvitaipeiden tienolla eikä Theodore jaksanut alkaa säätämään sen kanssa.
"Kalja on pahaa", Theo totesi samalla kun sulloi jalkansa mustavalkoisiin adidas superstareihin. Tämä painoi Oliverin sanat tiukasti mieleen, jos veli pitäisi lupauksensa tuo myös hankkisi hänelle jotain illaksi. Theon ei kylläkään tehnyt erityisesti mieli mitään, olo ei ollut loistava vieläkään.

"Mun pitäis varmaan kiittää?", Theodore sulki oven näiden perässä ja veti raitista ilmaa keuhkoihinsa.
"Kiitos", poika totesi vilpittömästi perään odottamatta Oliverin vastausta. Kyllä tässä tilanteessa oli syytäkin kiittää, veli oli pelastanut hänet selkäsaunalta ja kunnon nöyryytykseltä.

-

Oliver naurahti, "Ei mitään, pitäähän pikkuveljee puolustella", mies taputti Theodorea selkään ennenkuin avasi autonsa ovet ja istahti kuskin penkille.

// kiitos taas pelistä:>

Aihe: Vs: Lyons, Devon Street To Joulu 03, 2009 3:08 am

JOULUPÄIVÄ (Ann, Henry, Eliah, Theo & Oliver)

Henry ja AC olivat yhdessä koristelleet nuorten yhteisen kommuunin, joka loisti nyt joulumieltä. Joulukuusi oli laitettu koreaksi sädehtivin palloin ja nauhoin ja näin oli koko muukin huusholli taiteiltu näyttämään kauniilta. Siinä missä kaksikko olivat hyvällä joulumielellä ja leipoivat piparkakkuja hyräillen tunnetuimpia joululauluja, pyöritteli Eliah heille lähinnä silmiään. Ei hän sinällään joulua vihannut, mutta hän ei kestänyt sitä hirveää hössötystä, jonka vallassa Ann ja Henry olivat.

Theodore oli kutsunut koko konkkaronkan kylään joulupäivänä ja se sopi Eliahille paremmin kuin hyvin. Vähän pitkin hampain Ann ja Henry olivat suostuneet lähtemään pojan mukaan – heistä oli sääli sammuttaa toinen toistaan kirkkaammat jouluvalot ja jättää jouluinen talo tyhjilleen. AC odotti kauhun sekaisin tuntein Oliverin tapaamista ja sitä saisiko mies sydänkohtauksen hänet nähdessään. Neiti McCart kun ei ollut enää varsinaisesti sama ihminen kuin ennen. Luonnonkaunis naapurintyttö oli kyninyt kuontalonsa lyhyeksi ja pukeutui huomiota herättäviin vaatteisiin. Lisäksi sisaruksenpuolikkaita mietitytti vähän miten Oliver suhtautuisi Henryyn, joka muistutti sekä ulkonäöltään että käytökseltään tyttöä.

”Hugo helvetti, ala nyt jo tulla!” Eliah karjaisi yläkertaan. Olihan se tietysti ollut arvattavissa että itse prinsessan takia he myöhästyisivät. Mallinpuolikas ei vain tiennyt mitä ihmettä Henry oli tehnyt huoneessaan niin kauan. Mallannut vaatteita ja laittautunut tietysti, mutta ihmeessä kenelläkään miespuolisella pystyi kulumaan siihen aikaa noin paljon? Eliah itse ei ollut pukenut päälleen mitään normaalista poikkeavaa: hänellä oli päällään musta huppari, jonka alta pilkotti sähkönsininen Wescin t-paita ja jalassaan ihan tavalliset mustat pillifarkut. Ei vaaleaverikkö jaksanut vaatetuksestaan niuhottaa, sillä tuskinpa Theo saati sitten Oliver olivat ulkonäkönsä eteen hirveästi vaivaa nähneet.
”Kyllä se tulee, älä jaksa purnata”, AC huokaisi ja nojasi eteisen seinään. Tyttö oli ollut kolmikosta valmiina ensiksi. Ann oli jättänyt hiuksensa laittamatta, eivätkä ne näyttäneet nyt niin pöllähtäneiltä ja revityiltä kuin yleensä. Jalkoihinsa hän oli vetänyt tiukat mustat pillifarkut ja raihnaiset maiharit, joiden ansiosta tytön tavallisesti niin sirot jalat näyttivät jättimäisiltä. AC kohensi vanhan ja vahvasti bensalta lemuavaa nahkatakkiaan ja alkoi naputtaa tuttua biittiä seinää vasten.

”No niin, tuleehan se prinsessa sieltä!” Eliah tuhahti ärtyneesti. Henry hyppelehti portaita alas iloisesti ja selvästi tyytyväisenä asukokonaisuuteensa. Poika ei ollut suoristanut hiuksiaan, vaan oli jättänyt ne vähän lainehtiviksi, sellaisiksi kuin ne luonnostaan olivat. Päähänsä Henry oli asetellut varmasti kovan vaivan kanssa mustan hatun, jonka alta rusehtavat hiukset tulvivat tietynlaisessa järjestyksessä. Hän katsahti vielä varmistukseksi peiliin nyppäisten hiuksen pois valkoiselta paidaltaan. Lisäksi Henry aukaisi skottiruutuisen liivinsä napit – se näytti selvästikin paremmalta auki.
”Alappas nyt tulla arvon neiti”, Ann naurahti ja ojensi kättään nuorempaansa päin. Henry naurahti tyttömäisesti ja otti muutaman harkitun juoksuaskeleen serkkunsa siskopuolta päin. AC tunki kätensä pojan mustien pillifarkkujen takataskuun. Eliah huokaisi typertyneesti – häntä häiritsi kaksikon jatkuva lepertely ja eritoten se, että he olivat niin tolkuttoman läheisiä.

Eliah avasi ulko-oven ja astui ulos masentavaan iltaan muutama paperikassi sylissään – ulkona satoi. Henry nappasi oman mustan nahkatakkinsa naulakosta ja puki sen päälleen lisäten vielä ruskean huivin suojaamaan kaulaansa. Ann sen sijaan kahmaisi käteensä kaksi sateenvarjoa, joista toisen hän heitti Eliahille, joka sai sen nippanappa kiinni. Vieretysten, kahden sateenvarjon alle piiloutuneina nuorukaiset kävelivät tienvarteen, jossa taxi jo heitä odotti. Eliah otti oikeudekseen vallata etupaikan, ja hän hyppäsi taxin sisään. Keski-ikäinen kuski oli erittäin innoissaan kyydittävästään ja hän oitis pyysikin nimikirjoitusta Eliahilta. Vaaleaverikön ärtymys laantui hetkessä.

Taximatka oli melkein hiljainen, jos huomioon ei otettu Henrya ja Annia, jotka leikkivät keskenään kuin pikkulapset konsanaan Eliahin pyöritellessä päätä. Taxikuski kyseli välillä blondin kuulumisia, joihin Eliah vastasi innolla. Häntä ei edes häirinnyt se, että kuski oli tavallinen tallaaja, eikä sen kummempi kuin muutkaan kansalaiset. Normaalisti Eliah ei sietänyt moisia lähellään.

Matka Yellow Avenuelta Devon Streetille ei ollut pitkä – ainakaan taxilla. Eliah, eikä sen puoleen Henrykään, olisi suostunut saapumaan Lyonseille apostolinkyydillä. Ei missään nimessä. Autoa vaaleaverikkö ei ollut vielä ehtinyt hankkimaan, mutta oli päättänyt ostaa sen heti kuin vain kerkeäisi. Vuoronperään nuoret astuivat ulos autosta ja tyytyväinen kuski lähti jatkamaan työiltaansa mojova palkkio ja Eliahin nimikirjoitus mukanaan. Henry, Ann ja Eliah kävelivät sateenvarjot suojinaan veljesten ovelle. Eliah painoi ovikelloa, jonka tutun sävelen hän yhä muisti.

Aihe: Vs: Lyons, Devon Street Su Joulu 06, 2009 12:15 am

Theo ei tänä vuonna ollut päässyt joulutunnelmaan laisinkaan - jotenkin kaikki rihkama, koristeet, piparit ja joululaulut alkoivat tunkea korvista ulos ja ärsyttää, kiristää hermoja ja kukkaron nyörejä. Kai joulukin oli sellainen asia josta vain kasvoi ajan kanssa ulos, kun jonkun asian koki tarpeeksi monta kertaa ei se lopulta jaksanut enää kiinnostaa laisinaan. Poissa olivat ne ajat kun aamulla juostiin innosta ja jännityksestä täristen upeasti koristellun kuusen ääreen avaamaan pariakymmentä pakettia, kun illalla koko perhe istui (vanhempien) vapaasta tahdosta syömään jouluruoat ja paikalla olivat nekin sukulaiset joita muuten tuskin missään oloissa tavattiinkaan. Poika ei edes muistanut milloin joulusta oli mennyt hehku, milloin hän oli siirtynyt viettämään sitä punaviinin kanssa television ääreen, oikeastaan Theo tajusi asian oikeasti vasta nyt vaikka viimeisen parin vuoden aikana hän ei ollut tehnyt mitään sen ihmeellisempää kun nytkään.

Theodore oli aiemmin illalla jäänyt katsomaan jotain typerää elokuvaa televisiosta. Se oli ollut alussa kiinnostava takaa-ajoineen, räjähdyksineen ja tappeluineen, siinä vaiheessa kun juoni alkoi muodostua muuttui koko elokuva kuitenkin turhanpäiväiseksi roskaksi. Theo ei koskaan ollut ollut elokuvien suurin ystävä, hän oli viimeksi jaksanut katsoa jonkun kokonaan kuusivuotiaana, elokuvateattereistakin hän tuppasi poistumaan aina jossain vaiheessa ennen loppua tai vähintäänkin keksi itselleen muuta aktiviteettia.
Arvatenkin kiinnostus oli loppunut kesken nytkin, Theo ei vain millään ollut saanut aikaiseksi nousta ylös sohvalta joten hän tuijotti hämärässä olohuoneessa välkkyvää television ruutua näennäisen keskittyneenä, silmät lasittuneina, ajatuksiinsa vajonneena ja avaamaton viinipullo ja koskematon lasi sohvan edessä lattialla.
Vieressä makasi Redi nimeä totteleva walesinspringerspanieliuros joka lepuutti päätään Theon alaselällä tuhisten ja inahdellen unissaan. Blondin uusin syntympäivälahja - Sarah oli välttämättä halunnut Theon saavan jotain mistä olisi oikeasti iloa, tie oli vienyt koiratarhaan ja mukaan oli lähtenyt tämä nuorikko joka oli edelleen iloinen ja elämänhaluinen vaikka olikin koko pienen ikänsä ollut kierrossa ikävilläkin omistajilla, oikea ikiliikkuja joka tuntui löytävän aihetta innostua ihan mistä tahansa. Ensialkuun oli tuntunut ettei mikään riittänyt Redin liikaenergian tuhlaamiseksi, koira jaksoi riehua aina vain, se piilotteli tavaroitaan, haki ne yöllä ja tuli viereen siankorvan kanssa nukkumaan. Eläinkammosta ei ollut enää tietoakaan ja parivaljakko oli heti tykästynyt toisiinsa suunnattomasti, Redi seurasi mukana kirjaimellisesti kaikkialle, kiljui hädissään kylpyhuoneenkin oven takana jos Theolla meni yli pari minuuttia. Kieltämättä tuntui hyvältä omistaa ystävä jonka tiesi pysyvän rinnalla missä tilanteessa tahansa.

Sarah oli viettämässä loppuvuotta vanhempiensa kanssa toisella puolella brittejä, Theodore ei pannut yhtään pahakseen, päin vastoin, hän oli itse painostanut naista lähtemään. Poika ei ollut vieläkään tehnyt Sarahin ja Eliahin suhteen päätöstä suuntaan eikä toiseen, hän uskoi vakaasti että tilanne ratkeaisi joskus itsekseen ilman omaa panostustakin.

Siinä vaiheessa kun ovikello soi oli Theokin niin puolinukuksissa ettei olisi tajunnut edes naapuritalon räjähdystä.

Aihe: Vs: Lyons, Devon Street La Joulu 12, 2009 3:34 am

Leikitään ettei Theo heränny vielä noissa vaiheissa okra!

Eliah tuhahti turhautuneesti kun kukaan ei tullut avaamaan ovea. Hän painoi ovikelloa uudemman kerran, mutta kun kukaan ei vieläkään saapunut ottamaan heitä vastaan poika ärähti kuuluvasti.
”Onhan nyt varmasti oikea päivä?” AC katsahti velipuoleensa mietteliäänä.
”On tietysti, mitä sä oikein kuvittelet! Tää ei oo yhtään Theon tapasta, eikä Oliverinkaan kyllä.” Eliah murahti miettien samalla mitä tilanteessa tulisi tehdä.
”Ahaa!” Nuorukainen säpsähti ja kohdisti katseensa oven vieressä lymyilevään kukkapurkkiin.
”Mitä, noin helppo piiloko?” Ann kohotti kulmiaan ja katseli kukkaruukkua, jota Eliah oli jo kohottanut ylemmäs. Näppärästi poika kaivoi purkin alta avaimen ja hymyili itsetyytyväisesti omasta keksinnöstään. Nopeasti Eliah työnsi avaimen lukon sisälle ja avasi oven. Pieni narahdus kajahti ilmoille oven avautuessa sepposen selälleen.

Henryn kaula venyi hyvin pitkäksi, kun hän kurotteli oven suussa nähdäkseen asuntoon sisälle. Kolmikon nuorimmainen tahtoi ehdottomasti nähdä mitä sisällä tapahtui, joskin nuorimies joutui pettymään pahanpäiväisesti: veljesten talo nimittäin kaikui hiljaisuuttaan. Eliahkin kurtisti kulmiaan hämmentyneesti, mutta astui sisälle taloon tömistellen jaloillaan, jotta talon asukit olisivat huomanneet heidän tulonsa. Kaikki kolme riisuivat päällysvaatteensa ja jättivät ne eteisessä sijaitsevaan naulakkoon. Eliah toivoi, että edes joku hoksaisi heidän astuneen sisälle. Kuitenkin ainut, joka huomasi heidän tulonsa oli walesinspringerspanieli Redi, joka tassutteli häntä vauhdikkaasti heiluen vieraitaan tervehtimään. Eliah hymähti pettyneesti, mutta silitti koiraa kuitenkin nopeasti, kunnes lähti askeltamaan olohuoneeseen päin. AC ja Henry jäivät molemmat tervehtimään koiraa, joka oli kovin innoissaan vieraista, jotka olivat hyvin huomaavaisia sille.

Olohuoneessa oli kuin olikin televisio päällä, ja Eliah ihmettelikin miksei sen äänet olleet kuuluneet eteiseen asti. Poika kohautti olkiaan vastaukseksi itselleen ja antoi sinisilmiensä katseen laskeutua sohvalle, jossa häntä odotti varsin suloinen näky: Theodore oli nukahtanut. Eliah hymyili näkyvästi ja istahti sohvan reunalle. Hän ei olisi millään raaskinut herättää vaaleaverikköä, joka näytti hyvin heiveröiseltä ja pieneltä siinä tuhistessaan. Sinisilmä laski kätensä varoen toisen pojan kyljelle ja silitti tätä hellästi. Nopeasti Eliah varmisti, että AC ja Henry olivat varmasti jääneet touhuamaan Redin kanssa eteiseen, ja vei kasvonsa Theon omien lähelle. Varoen nuorukainen suukotti toisen poskea ja sen jälkeen huulia nousten takaisin täyteen pituuteensa.

”Huomenta prinsessa Ruusunen”, Eliah sanoi pehmeästi ja silitti Theodoren kylkeä. Hän veti kätensä kuitenkin nopeasti pois, kun Ann ja Henry saapuivat Redi jälkijunassaan olohuoneeseen. Malli nousi ylös ja siirtyi istumaan nojatuolille, josta hänellä oli suora näköyhteys Theoon.
”Ai sä nukuit! Missä Oliver on?” Ann huiskautti kättään vaaleaverikölle ja käveli istumaan Eliahin vieressä olevalle istuimelle. Henry sen sijaan mutisi jotain tervehdykseksi ja riensi suoraa päätä istumaan rokahtavasti pukeutuneen tytön vierelle. He mahtuivat juuri ja juuri istumaan samalle nojatuolille, joskin ahdasta oli. Henry kuten myös Ann pitivät molemmat läheisyydestä, joten tilanne ei ollut mitenkään omituinen kaksikolle. AC tarttui nuorempansa kädestä kiinni ja alkoi silittää sitä hellästi.

Aihe: Vs: Lyons, Devon Street Pe Joulu 25, 2009 3:51 am

/ kesti taas i ____ i'' /

Yleinen juhliminen ja ympäriinsä poukkoilu oli jälleen viimeaikoina muuttunut ihan normaaliksi päivittäiseksi ajanvietteeksi joten nukkuminen oli jäänyt vähemmälle "tärkeämpien" asioiden tieltä. Theo ei itse kuitenkaan voinut mitään sille, että Sarah oli päättänyt ruveta kärsimään keski-iänkriisistä (kaksikymppisenä) ja alkanut todistelemaan nuoruuttaan kaikille juomalla ja bilettämällä ihan missä tahansa ihan milloin vain ihan missä seurassa vain, joten hän ei taaskaan syyttänyt asioista laisinkaan itseään, ei siinä oikein voinut kun hölkkäillä kiltisti viinipullo kädessä mukana ja leikkiä lapsenlikkaa, eikö? Sitä paitsi jos juhlimisen lopettaisi nyt huomaisi pian itsekkin olevansa henkisesti viisikymppisen kengissä, ja se ei suinkaan olisi mukava yllätys. Välillä tuntui, että Theo keksi itse umpikujia vaikka tyhjästä selittääkseen tekonsa itselleen edullisimmalla tavalla.
Viimeviikkojen univelat olivat kostautuneet yleisenä uupumuksena, kertaakaan ei Theo kuitenkaan tätä ennen vielä ollut suoranaisesti nukahtanut tarkoituksetta tällä tavoin vaikkapa television ääreen. Pehmeä sohva oli kuitenkin tuntunut äärettömän houkuttelevalta eikä aikaakaan kun uni oli tullut ja vienyt nopeasti mukanaan. Poika ei tempautunut mukaan unien väririkkaaseen mielikuvituksen värittämään maailmaan vaan jollain tasolla tiedosti koko ajan ympäristönsä, tai vähintäänkin olohuoneen. Redin hengityksen ihollaan ja pään painon alaselällään, television välkkyvät valot ja siitä kantautuvat äänitehosteet ja näyttelijöiden yksittäiset puheenvuorot.. Theo ei kuutenkaan kuullut eteisestä kantautuvia ääniä eikä havahtunut edes siitä, että Redi hyppäsi innostuneena pystyyn oikeastaan juosten omistajansa yli turhaan varomatta tassujaan.

Horrosmaailma ei kauaa pysynyt yhtä rauhallisena, ovelta kantautuivat askeleet luonnottoman kovina eikä Theo saanut itseään revittyä hereille edes sillä uhalla, että huoneeseen tulija saattaisi ihan hyvin olla joku ryöstöaikeinen murhaaja. Kauaa ei orastava paniikki lietsonut kehoa valvetilaan, poika tunsi kevyen kosketuksen kyljellään, poskellaan, ja lopulta toisen huulet omillaan. Theodore vastasi alitajuisesti suudelmaan henkäisten kaikin puolin tutun vaaleaverikön nimen hiljaa perään vain silkasta tunnistamisen ilosta, pojan ei tarvinnut edes nähdä Eliahia tunnistaakseen tuota.
Theo ei noussut ylös sohvalta vaikka olikin jo suurinpiirtein valveilla, hän hautasi hetkeksi kasvonsa sohvatyynyyn ja melkein toivoi nukahtavansa saman tien uudelleen vain saavansa kokea heti perään uuden samanlaisen herätyksen.

Tietenkään tilanne ei kestänyt sen kauempaa vaan hetkessä Ann jo saapasteli huoneeseen puhuen liian energisesti, liian lujaa ja muutenkin aivan väärällä sävyllä.
"Se meni viinakauppaan, et varmaan sammunu autoon", Theo vastasi tytölle karhealla äänellä joka kieli selvästi viimepäivien aktiviteeteista.

Aihe: Vs: Lyons, Devon Street La Joulu 26, 2009 6:15 am

Anteeks tää on ihan hirveetä tekstiä. s:

Eliah hymyili kovin onnellisennäköisenä paikaltaan Theolle, joka näytti varsin ärtyneeltä Ann-Catherinen ja Henryn olohuoneeseen saapumisen johdosta. Henry näpräsi hieman nolostuneena Annin paidan helmaa siinä missä tyttö itse silmäili poikien olohuonetta kiinnostuneena.
”No eipä ole paljoa poika vuosien saatossa muuttunut!” Ann lausahti viitaten Oliveriin. Olihan miehenalku ollut aina varsin kova nostamaan kuppia. Sen kummempia huonoja muistoja AC:llä ei kumminkaan Oliveristä ollut. Olihan tuo ollut hänelle varsinainen herrasmies kohteliaisuuksineen ja kukkapuskineen.
”Tosin olet tainnut itsekin olla vähän keitolla?” AC ennemminkin totesi kuin kysyi. Theodore näytti väsyneeltä tummine silmänaluksineen ja äänen karheus kieli myös viinaan polttaneen pojan kurkkua lähiaikoina. Henry naurahti serkkupuolensa sanoille hieman jälkikädessä ja nolostui siitä hieman. Eliah katsahti serkkupoikaansa vähän ahdistuneena – hän oli varma, että Henry oli vähintäänkin sitä mieltä, että Theo oli hyvännäköinen. Luultavasti nuori korealainen oli myös ihastunut vaaleaverikköön – ainakin jollakin asteella.

Henryn ja Annin uppoutuessa keskusteluun joulukoristeista unohtui Eliah tuijottamaan Theodorea. Vaaleaverikön kasvot olivat hyvin ilmeettömät, mutta siniset silmät halusivat painaa muistiinsa jokaisen pienen yksityiskohdan Theossa. Luultavasti silmät olivat kuitenkin tehneet sen jo aikapäiviä sitten. Vaikka Eliah oli jossain määrin tottunut näkemään uuden Theon vaaleine hiuksineen, ei hän ollut kunnolla sisäistänyt tuon ulkonäöllisiä muutoksia. Hän oli aina muistanut pojan omana pienenä prinsessanaan. Tuosta prinsessasta oli nyttemmin kuoriutunut varsinainen prinssi, eikä ollenkaan hassumman näköinen sellainen. Eliahin teki niin kovasti mieli unohtaa Ann ja Henry ja antaa itselleen lupa syöksyä ainoan rakkautensa syleilyyn ja suudella tuon unisia huulia. Nukahtaa tämän vierelle. Se ei ollut kuitenkaan millään muotoa mahdollista. Vaikka AC tiesikin poikien välisestä suhteesta, ei Henry tiennyt mistään mitään.

”Meinaako Oliver tulla sitten tänne ollenkaan?” Ann kysyi silittäen koiraa, joka oli vasta häntäänsä heiluttaen saapunut ilostuttamaan nelikkoa. Redin kurkusta kuului onnellista kurinaa tytön silittäessä sen korvan taustaa. Ann hymähti pehmeästi.

Aihe: Vs: Lyons, Devon Street Su Joulu 27, 2009 1:24 am

Theo oli sysännyt viinanoston suosiolla Oliverin niskoille vaikka ikää olikin jo tarpeeksi - hän ei yksinkertaisesti malttanut pitää näppejään irti pulloista matkan ajan, tosin ei kyennyt kyllä Oliverkaan jolloin juomia sai odottaa kahta kauemmin. Kai sekin oli sukuvika, molemmat olivat harvinaisen kovia nostamaan kuppia, Annin sanoja lainaten. Kai sitä olisi voinut nimettää huonoksi itsehillinnäksikin.
Viimeksi kun Theo oli selvinnyt kauppaan asti ja sieltä vielä autoonkin pullot avaamattomina oli hän idioottina jättänyt pullokassin pelkääjän paikalle, jossain puolessa matkaa hän oli tajunnut juoneensa niistä ihan kiitettävän monta ja olevansa liian kännissä ajaakseen ja selvästi myös ajatellakseen selvästi. Hän oli panikoinut hetken ja lopulta värvännyt pari kadulla kävelevää miestä työntämään auton kotipihaan asti (viinapalkalla), eihän Theo nyt millään voisi ajaa kännissä vaikka olikin tehnyt sitä jo viimeiset puoli tuntia. Oliver oli aika iloinen.

"Ähh, se juo ehkä kerran vuodessa", poika ei voinut olla puolustamatta isoveljeään edes vähän,
"se on sellane.. Joulutraditio. Jouluna kuuluu juoda punkkua, u know?". Theo mutisi perään jotain sen tyylistä ettei kylläkään ollut juonut vielä yhtään mitään, viimeksi pari kuukautta sitten. Sohvan edessä oleva punkkupullo siirtyi hienovaraisesti sivummalle piiloon katseilta.
Theodore katsahti hölmönä Annin sanoille naurahtavaa Henryä vähän oudoksuen koittaen kuitenkin pitää kasvonsa mahdollisimman neutraalina. Ei Theo ollut rasisti millään muotoa, erikoiset ja massasta poikkeavat ihmiset olivat ihan okei, mutta.. Joku Henryssä ja tuon ja Annin suhteessa sai kylmät väreet aikaan. Ei ollut ensimmäinen kerta kun nuo antoivat itsestään sellaisen kuvan, että vähintäänkin seurustelisivat. Ja se oli outoa. Paljon oudompaa kun se, että Theolla ja Eliahilla oli jotain juttua, he sentään osasivat pitää sen salassa, vaikkakin pakon edestä.

Theo ei voinut olla katsahtamatta Eliahia mietteidensä päätteeksi, parin katseet kohtasivat eikä poika voinut olla tuijottamatta takaisin. Pian hän kuitenkin käänsi katseensa vastentahtoisesti pois ja siirsi sen televisioon, Ann oli jo muutamaan kertaan osoittanut tekemisillään olevansa suhteen jäljillä, Theo ei halunnut antaa tuolle lisää aseita käteen.
Eliahin ollessa Ranskassa elämää etsimässä olivat molemmat muuttuneet fyysisesti, ja henkisesti, paljon enemmän kun ensisilmäyksellä näytti. Theo oli kasvanut miehen mittoihin, kehittänyt itselleen kunnioitettavasti lihaksia ja hylännyt siinä ohessa viattoman pikkupojan imagonsa, Eliah sen sijaan oli nykyään enemmän mallin mitoissa kun urheilijan, hiustenväri taisi kuitenkin olla muutoksista kaikkein näkyvin.
Theodore olisi kovasti halunnut tehdä samoin kun Ann, istui vain rennosti muiden mielipiteitä ajattelematta Eliahin vierelle, hän kuitenkin mietti omaansa ja Eliahin mainetta aivan liikaa tehdäkseen sen.

"En mä tiiä, riippuu ihan kauan te ajattelitte täällä olla", Theo vastasi kierrellen,
"kyllä mä veikkaan et se jossain vaiheessa ilmestyy, kännissä tosin varmaan."

Aihe: Vs: Lyons, Devon Street Su Joulu 27, 2009 9:30 pm

”Aijaa. No on se kai sitten johonkin suuntaan muuttunut.” Ann totesi lyhyesti uskomatta kuitenkaan Theodoren sanoja. Ei kukaan normaali nuori mies voinut pitää näppejään erossa alkoholista. Ei varsinkaan jos kyseessä oli Oliver. Eikä AC jaksanut uskoa ihmeparantumiseen, sillä ainakin muutama vuosi sitten Lyonsien veljeksistä vanhempi oli ollut kova nostamaan kuppia. Kysymys ei kuitenkaan neidin elämää sen suuremmin järkyttänyt, ei hänellä oikeastaan edes hirveästi kiinnostanut Oliverin entiset ja nykyiset ongelmat. Ann-Catherine oli jossain määrin kiinnostunut tapaamaan Oliverin vuosien jälkeen ja näkemään millaisen reaktion hänen oma muodonmuutoksensa miehessä aiheuttaisi.

Eliah katsoi jokseenkin lumoutuneena vaaleaverikön huulia, kasvoja. Hänelle tuli yllättäen miltei pakottava tarve syöksyä toisen luo. Malli olisi halunnut vain painaa huulet Theon omille ja antaa sormiensa liukua pitkin tuon treenattuja vatsalihaksia. Eliah pyöräytti päätään nopeasti ajatuksiensa selventämiseksi ja antoi katseensa valahtaa ensin seiniä pitkin kierrellen maahan.
”Eliah, onko sulla paha olo?” Kysyi nyt pehmeän sulokas ääni. Siinä oli jotain todella tyttömäistä, eikä sitä olisi välttämättä tunnistanut pojan ääneksi, ellei olisi tiennyt puhuvan varmasti miespuoliseksi. Henry. Vaaleaverikkö hätkähti
”Vatsalihakset, ei kun siis mitä?” Eliah käänsi katseensa Henryyn päin, joka katsoi häntä ensin hiukan kummeksuen, mutta purskahti hillittömään hihitykseen tajutessaan toisen sanojen päättömyyden. Ann loi vaaleaan poikaan hämmästyneen silmäyksen. Eliahin ilme oli kaikista mielenkiintoisin. Hänen suunsa oli valahtanut vähän raolleen, sinisten silmien pistävä katse oli suunnattu lattiaan ja pojasta ei tiennyt aikoisiko tuo räjähtää vai painua nopeinta reittiä alas helvettiin.
”Eliah, sä olet malli, etkä sä saa hankkia vatsalihaksia takasin”, Ann huomautti. Eliah huokaisi mielessään. Kukaan ei onneksi ollut tajunnut hänen hyväilleen Theodoren lihaksikasta vartaloa mielessään. Paitsi ehkä Theo. Eliahin katse oli nimittäin vaellellut siihen malliin tuon vaaleaverikön tienoilla. Siniset silmät suorastaan syöden tuota näkyä. Eliah ei muistanutkaan miten pakkomielteinen hän oli, kun oli kyse Theodoresta. Hänen oli erittäin hankala pitää näppinsä toisesta erossa.

”Mut jos joulutraditio on ryypätä punkkua, nii missä se punkku sitten viipyy? Mä voisin nimittäin ainakin vähän ottaa.” AC sanoi silittäen samalla Henryn luisevan laihaa kättä. Oli uskomatonta miten siro tuo oli rakenteeltaan, vaikka olikin poika.
”Ja musta vähän tuntuu, että Eliah vois kans ottaa jotain. Sitä taitaa vähän väsyttää.” Ann kohotti kulmiaan ja nyökkäsi vaaleaverikköön päin, joka oli yhä hämmentynyt sanoistaan. Eliahin silmät pysyivät visusti poissa Theodoren seutuvilta. Henry sai taas pienen hihityskohtauksen, jolle AC tyytyi vain naurahtamaan typertyneesti.

Aihe: Vs: Lyons, Devon Street Ma Joulu 28, 2009 12:24 am

Theodore ei yksinkertaisesti voinut olla huomaamatta Eliahin tuijotusta. Poikahan suorastaan söi häntä katseellaan, sen verran ahnaasti silmät näyttivät näkymää ahmivat, että täytyisi olla idiootti jos ei huomaisi.. Ann ei kuitenkaan ainakaan näyttänyt mitenkää tajuavansa eikä liiemmin Henrykään. Henrystä vaaleaverikkö ei tiennyt mutta Ann oli useita kertoja osoittautunut fiksummaksi kun miltä näytti, poika ei myöskään mennyt takuuseen kummankaan edesottamuksista eikä halunnut ottaa sitä riskiä, että suhde paljastuisi Eliahin tuijotuksen takia. Ei Theo ei varsinaisesti pannut pahakseen Eliahin huomiota mutta tunsi olonsa pakostikkin vähän vaivautuneeksi, tämä noukki päälleen sohvan selkänojalle heitetyn hupparin vetäen sen päälleen ikään kuin suojamuuriksi.
Vaaleaverikkö pääsi lopulta kunnolla istumaan asti ja ensitöikseen nappasi sormiinsa sohvapöydällä valmiiksi tuhkakupissa olevan koskemattoman tupakan ja sytkärin. Tupakka oli viinan lisäksi toinen asia jota oli alkanut taas kulua enemmän kun terveyelle oli hyväksi, poika oli turvautunut syöpäkääryleisiin stressitilanteessa niin kauan kun saattoi muistaa. Theo ei vieläkään jaksanut huolestua keuhkosyövän riskistä josta ihmiset olivat viimeaikoina jaksaneet varoitella vielä tavallista useammin, se tulisi jos olisi tullakseen, todennäköisempää kuitenkin varmasti oli, että hän kuolisi johonkin ihan muuhun. Poika viittasi sivummalla olevaa avaamatonta askia antaen näin sanattoman varmistuksen siitä, että ottaa sai jos halusi, sen viereen putosi pian sytkärikin kun se ensin oli sytyttänyt syöpäkääryleen jonka Theo nosti huulilleen.

Eliahin ja Annin sananvaihto meni Theolta aika totaalisesti ohi, hymy nousi kasvoille siinä vaiheessa kun Henry purskahti outoon tyttömäiseen kikatukseensa. Vaaleaverikkö oli Eliahin onneksi ainut joka tuntui osaavan yhdistää tuon huulilta karanneen sanan ja harhailevan katseen yhteen, eikä se ainakaan auttanut häntä rentoutumaan vaan päinvastoin sai olon vielä kiusallisemmaksi.
"Miksei muka sais?", Theodore asettui heti puolustamaan Eliahin vatsalihaksia kun tajusi Annin seuraavan kommentin jälkeen mistä puhuttiin eikä turhaan pidellyt katsettaan poissa blondin vatsalta. Kieltämättä lihakset eivät näkyneet enää laisinkaan samoin kun ennen. Theo ei ollut kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota aiemmin, nyt se jäi kuitenkin häiritsemään enemmän kun olisi pitänyt.

"Kellarissa olis", Theo vastasi Annille jälleen vähän ärsyyntyneeseen sävyyn, nousi ylös sohvalta ja jäi hetkeksi seisomaan paikalleen, "joku vois vaikka tulla mukaan, mähän voin vaikka eksyä matkalla tai pudota portaista." Poika oli läpinäkyvä melkein tarkoituksellisesti.

Aihe: Vs: Lyons, Devon Street Ma Joulu 28, 2009 5:21 am

“Siis joo sais mun puolesta, ei siinä. Mut se on malli.” Ann sanoi painottaen lauseen viimeistä sanaa.
“Miesmallien pitää nykyään olla riutuneennäkösiä ja laihoja.” Hän selvensi vielä ja tökkäsi vierellään istuvaa Henryä kylkeen.
“Sä oot kumminkin prinsessa rakas ihan liian lyhyt, vaikka ootkin tuollainen luikero”, AC hymyili pojalle hellästi ja tunnusteli hänen kylkiluitaan. Henry naurahti kuuluvasti, mutta hiljeni pienen punan kiriessä hänen kasvoilleen. Eliah pyöräytti silmiään näkyvästi. Hän ei voinut sietää kaksikon välistä kiehnäämistä. Henry ja AC tekivät sitä koko ajan, huomaamattaankin. Vaikka vaaleaverikkö tiesi heidän olevan vain kavereita, suhde häiritsi häntä silti. Henry ja Ann vaikuttivat kyllä seurustelevalta pariskunnalta, mikä taas herätti Eliahissa kateutta. Hän olisi ihan mielellään syöksynyt itsekin silittelemään Theon kättä, kutittelemaan poikaa. Voi miten kovasti Eliah sitä halusikin. Hän kykeni juuri ja juuri hillitsemään itsensä. Sinisilmä käänsi katseensa pois serkustaan ja siskopuolestaan, jotka olivat keskittyneet tutkimaan toistensa käsiä.

“Pyh sinä et ota kyllä”, Ann sanoi Henrylle ja kurottautui nappaamaan yhden savukkeen askista. Samalla hän tarttui sytyttimeen ja sytytti tupakan näppärästi kuin vanha tekijä. Nopeasti sekä aski että sytytin oli heitetty takaisin sinne mistä tyttö oli ne ottanutkin.
“Kiitos”, AC huokaisi ennen kuin oli vienyt tupakan huulilleen. Henry otti hieman etäisyyttä tytöstä, sillä savu ei liiemmin miellyttänyt hänen hajuaistiaan.

“Mä voin varmaan tulla huolehtiin susta, koska en jaksa enää katsoa noita kahta rakastavaista.” Eliah tarjoutui oitis avuksi. Ann avasi suunsa ilmeisesti sanoakseen jotain, mutta sulki sen nopeasti. Hän tyytyi vain hymyilemään ystävällisesti sekä Theolle että Eliahille.
“Jep eiköhän me täällä sillä aikaa pärjätä”, AC kiepautti Henryn syliinsä ja rutisti tätä lujaa. Ballerina kikatti ja yritti kaikin voimin repiä tytön käsiä ympäriltään. Eliah kohotti kulmiaan, nousi ylös ja katsoi odottavasti Theoa. Pian vaaleaverikkö olikin jo kadonnut kulman taakse keittiöön, johon hän oli pysähtynyt odottamaan rakastaan.

Aihe: Vs: Lyons, Devon Street To Joulu 31, 2009 5:30 am

/ anteeks, lyhyt taas : __ : ' /

Theodore osasi nyt ensimmäisen kerran yhdistää Eliahin muuttuneen ulkomuodon näennäiseen mallinuraan. Hän ei ollut koskaan edes ajatellut asiaa siltä kannalta, miettinytkään sitä, että joku saattoi ihan oikeasti sanella Eliahille mitä tehdä kropalleen ja hiuksilleen tai vähintäänkin viitata siihen suuntaan sillä perusteella ettei ura muuten lähtisi etenemään. Theo ei pitänyt edes siitä ajatuksesta, ettei Eliah ehkä olisi itse täysin vastuussa ulkonäöstään, teoistaan tai ajatusmaailmastaan, että joku periaatteessa laittaisi sanat tuon suuhun - pojalle kyse oli melkein samasta asiata kun raiskauksesta.

"Anna sen Ann ottaa. Älä Henry tuhlaa poskareihin" Theo ei jäänyt turhaan odottamaan Annin lupaa vaan nappasi rasiasta tupakan, sytytti sen ja suunnilleen työnsi sen Henryn suupielelle samalla kun antoi omien huuliensa välistä karata paksun savupilven näiden ympärille. Vaaleaverikkö inhosi kaksikon jatkuvaa seurustelumaista kiehnäystä, toisaalta hän myös vähän sääli Henryä. Poika ei oikein koskaan tehnyt mitään - Theon tietojen mukaan se ei juonut, ei polttanut, ei leikkinyt aineiden kanssa eikä muutenkaan juhlinut, vietti vain aikaa Annin kanssa ja tanssi. Ei kehuttava elämä. Tai tiedä sitten kuinka paljon Henry piti elämästään tälläisenä, Theolle se ei kelpaisi.
"Juoksä vinkkua? Mä voin kattoo jos tääl olis.. Siideriä tai jotain. Joku mun vanha redcat ainaki olis, mä otan sen sulle jos se on hengissä vielä, okei?", poika vielä lupasi Henrylle, väläytti tälle vähän teennäisen hymyn ja lähti sitten jo edeltä kadonneen Eliahin perään.

Poika poimi Eliahin käden omaansa tämän ohi kävellessään.
"Poltaksä?", Theo kysäisi kuin ohimennen ja nosti tupakan huuliltaan ojentaen sitä pienesti Eliahin suuntaan. Vaaleaverikkö ei varmaan koskaan ollut oikeastaan nähnyt Eliahin polttavan. Tuo kyllä joi ja ainakin oli sekoillut aineiden kanssa, mutta tupakasta Theodore ei osannut sanoa mitään.
Theo päästi irti Eliahin kädestä vasta siinä vaiheessa kun oli johdattanut tuon mukanaan kellariin.

Aihe: Vs: Lyons, Devon Street Su Tammi 03, 2010 11:30 pm

Henry äyskähti typertyneesti, kun Theodore tunki savukkeen hänen suupieleensä. Nuori prinsessa vihasi tupakan hajua ja makua, jonka se hänen suuhunsa toi. Ann auttoi nuorempaansa ja poimi tupakan omien sormiensa väliin ja katsoi Henryä ymmärtäväisesti. Hattuun ja liiviin pukeutunut poika yski ja piteli kättään rintansa päällä.
“Äläpäs nyt tukehdu pieni”, AC taputti Henryä hellästi selkään pidellen nyt yhdessä kädessään kumpaakin tupakkaa.
“E-emmä polta”, Henry kuivasi nyt silmiään, jotka olivat kostuneet kaiken sen yskinnän vuoksi. Hän niiskautti pienesti. Nuori poika näytti siltä kuin olisi itkenyt monta tuntia putkeen, vaikka hän olikin vain vetänyt vähän savua keuhkoihinsa. Oli Henry joskus pienempänä polttamista kokeillut, mutta hän oli todennut heti, ettei se vain ollut hänen heiniään. Alkoholia poika kyllä osasi kitata, joskaan hänen ei tarvinnut paljoa juoda päästäkseen hyvään humalatilaan. Muutama siideri ja Henry jo sammui.

Eliahin teki mieli lähinnä kahmaista Theo syliinsä ja suudella tätä. Sen sijaan toinen kehtasi vain tarttua häntä kädestä ja ojentaa tupakkaa hänen suuntaansa. Kyllä Eliah poltti. Tätä nykyä hän oli malli ja mallit nyt vain sattuivat polttamaan. Todistetusti syöpäkääryleet saivat muotimaailman viihdyttäjien posket vain enemmän lommoille ja luut törröttämään. Sairas ajatus kauneudesta ja laihuudesta kulki nykyisin käsikädessä vaaleaverikön ajatusten kanssa.

Vaaleaverikkö nappasi tupakan Theon sormien välistä ja vei sen huulilleen. Ei Eliah liiemmin tupakan mausta välittänyt, eikä myöskään siitä tunteesta, jonka se loi pojan sisälle. Hän ei ollut koskaan ymmärtänyt niitä ihmisiä, jotka suorastaan elivät tupakalla. Eliah hengitti myrkkyä sisäänsä pari kertaa ja antoi savukkeen takaisin Theolle.
“Mallimaailmassa melkein kaikki polttaa joten”, vaaleaverikkö vastasi toiselle hyvin pitkän hetken jälkeen. Totta hän kuitenkin puhui yhtäkaikki.

Kaksikon saavuttua kellariin Eliah hymähti hiljaa, kun Theo päästi irti hänen kädestään. Nopeasti poika kuitenkin tarttui vehnäpään käteen.
“Älä mee nyt mihinkään”, Eliah naurahti Theolle ja veti tämän rintaansa vasten.

Aihe: Vs: Lyons, Devon Street Ma Tammi 04, 2010 12:52 am

Eliah antoi sanoillaan sen vaikutelman, että poltti nimenomaan sen vuoksi, että kaikki muutkin mallimaailmassa polttivat, ja se ei tosiaankaan ollut se vastaus jota Theo oli odottanut tai jonka hän olisi halunnut kuulla. EIkö vaaleaveriköllä ollut oikeastaan enää laisinkaan omaa tahtoa?
Theodore oli itse aloittanut tupakoinnin joskus peruskouluaikoina ryhmäpaineen vuoksi mutta jatkanut ihan omasta tahdostaan, hän ei ainakaan tiedostanut millään tavoin olevansa riippuvainen siitä, muttei kyllä sen puoleen ollut kertaakaan koittanut lopettaa tai vähentääkkään tosissaan. Tupakasta oli nopeasti tullut tuttu ja turvallinen tapa purkaa paineita, hillitä hermojaan ja rohkaista itseään. Se oli paljon enemmän kun vain rullalle käärittyä paperia jonka sisälle oltiin kasattu ylijäämiä sieltä täältä.
"Vitut mä mallimaailmasta", Theo tuhahti ja otti tupakan itselleen Eliahin vedettyä siitä parit pitkät henkoset. Blondi ei tosiaankaan ollut innoissaan Eliahin orastavasta urasta jos se tarkoitti, että tuo jatkossakin tekisi mitä käskettiin ja mitä muut tekivät miettimättä laisinkaan omia mielipiteitään ja kantojaan asioihin. Ei Theo siitä välittänyt millainen Eliah oli muiden seurassa, olihan tuo alusta asti ollut jokseenkin epämiellyttävää seuraa jos ei ollut keskenään Theodoren kanssa, hänen kanssaan toinen olisi kuitenkin voinut edes yrittää olla oma itsensä eikä se mallipoika jonka piti kaupata itseään kaikille.

Poika ei saanut otettua kun pari askelta sisemmäs kellariin kun jo löysi itsensä palautettuna takaisin Eliahin syliin. Nyt kun Theo oli alkanut kiinnittää enemmän huomiota toisen ulkoisiin muutoksiin tiedosti hän myös sen, ettei vastassa enää ollut jäntevän kovaa kehoa jota vasten painautua. Poika oli varmasti kaikkien yllätykseksi heistä se massiivisempi vaikkei lähennellytkään vielä oikean massahakuisen urheilijan mittoja. Vaaleaverikkö laski kämmenensä Eliahin rintakehälle ja otti pari askelta taaksepäin pudistaen päätään.
"Eliah..", Theodore puri pienesti alahuultaan, "mä en tiedä haluanko Sarahin vai sut, ja niin kauan kun mä en oo päättäny mä en suostu pettämään sitä. Okei?" Päätöksen teko tuntui olevan hetki hetkeltä ajankohtaisempi asia.

Vaaleaverikkö antoi suupieltensä nousta pieneen hymyyn ennen kun kääntyi kannoillaan ja suuntasi suurelle viininpidiketelineelle. Vanhemmat olivat aina olleet kovia keräilemään merkkiviinejä vaikka eivät niitä juoneetkaan, Theo ei merkistä välittänyt vaan nappasi kaksi satunnaista ja penkoi esille myös red catin hyllykön perukoilta johon hän oli sen joskus aikoja sitten jemmannut piiloon vanhempien silmistä.

Aihe: Vs: Lyons, Devon Street Ma Tammi 04, 2010 1:37 am

Eliah kohotti kulmiaan Theon käytökselle.
”No mitä vikaa mallimaailmassa on?” Vaaleaverikkö kysyi hieman typertyneenä pojalta, joka oli vastikään työntynyt pois hänen läheltään. Theodore käyttäytyi yhä välillä varsin lapsellisesti, joskaan ei Eliah itse mikään pyhimys ja käytöstapojen mestari ollut.

Eliahin sinisten silmien lämpö katosi heti Theon sanojen jälkeen. Ne muuttuivat kylmiksi, suorastaan inhoaviksi. Hän ei itsekään tiennyt miksi pysytteli vaaleaverikön lähettyvillä, vaikka tuo tuntuikin vain leikkivän hänen tunteillaan.
”Mä en edelleenkään käsitä miks en kelpaa sulle”, Eliah tokaisi hiljaa. Sitä hän ei millään ymmärtänyt. Olihan nuorukainen itsekin kohdellut Theodorea vähän typerästi jättäessään tämän ilman mitään hyvästelyjä, mutta hän oli sentään palannut takaisin anteeksipyyntöjen kera. Theo tuntui vain pompottelevan häntä. Välillä Eliah tunsi olonsa tärkeäksi ja hyväksi vaalean pojan seurassa, välillä hänen itsetuntonsa laahasi helvetissä asti.

Sarah oli Eliahin silmään luonnollisen kaunis naisenalku, ei sitä voinut kieltää. Vaalea paksu tukka ja hyväkäytöksinen. Kaiken lisäksi Theodoren tyttöystävä oli vartalonmuodoiltaan täydellisyyttä hipova, minkä malli oli pistänyt heti merkille. Sarahin kauneus yhdistettynä Eliahin alemmuudentuntemuksiin ei ollut mitenkään loistava yhdistelmä. Vaaleaverikkö oli vajonnut suhteellisen alas vain saavuttaakseen Theon huomion. Eliah söi entistä vähemmän ja tarkkaili painoaan, joka oli tipahtanut jo huomattavan alas.

”Sano mikä mussa on vikana. Mä teen ihan mitä tahansa, et mä kelpaisin sulle.” Eliah hypähti vanhan lipaston päälle istumaan ja tarkkaili Theodoren liikkeitä.
”Oikeasti mä teen ihan mitä vaan”, hän lisäsi vielä hiljaa jääden tuijottamaan polviaan lasittuneella katseella.

Aihe: Vs: Lyons, Devon Street Ma Tammi 04, 2010 2:35 am

Theo halusi perheen ja tulevaisuuden, näillä näkymin hän ei osannut sanoa kumpi pystyisi sen hänelle tarjoamaan. Sarahin kanssa poika todennäköisesti saisi perheen, mutta olisiko hän onnellinen? Onnellinen asuessaan keskiluokkaisella alueella omakotitalossa parin lapsen ja vaimon kanssa, eläen varmaa ja taattua mutta armottoman tylsää elämää koko ikänsä. Eliah voisi tarjota hänelle enemmän, elämän jossa oli sisältöä, tekemistä, jotain uutta. Elämän joka olisi oikeasti elämisen arvoista joka ikinen päivä, elämän joka saattaisi vain yhden vastoinkäymisen vuoksi jättää hänet tyhjän päälle. Kaiken lisäksi suhde saattaisi olla salailua ainiaan mikä ei tuntunut laisinkaan hyvältä.
Theodore olisi niin mieluusti ottanut molemmat vaihtoehdot, yhdistänyt ne ja elänyt täydellistä elämää. Hän ei kuitenkaan voinut tehdä sitä.

"Höpsö, kyllä sä kelpaat mulle", Theo hymähti ja antoi kasvojensa sulaa hymyyn kääntyessään katsomaan Eliahia olkansa yli, "mä haluan vaan olla varma etten jää tyhjän päälle jos sä satut taas kyllästymään."
Eliahin katoaminen kirveli luonnollisesti edelleen vaikka toinen olikin selittänyt syynsä useitakin kertoja, Theo ei siltikään voinut olla ajattelematta ettei ollut merkinnyt toiselle yhtään mitään jos lähteminen oli ollut niinkin helppoa.
Vaaleaverikkö ei tiennyt miten reagoida kun Eliahin mieliala tuntui heilahtavat rajusti laidasta laitaan. Theodore ei kokenut, että pompottelisi Eliahia tai Sarahia tai että edes leikkisi noiden tunteilla. Oliko väärin venyttää päätöksen tekoa jotta valitsisi varmasti oikein? Tuskin, väärästä valinnasta koituisi vain enemmän harmia kaikille.

Sarah oli kyllä kuvankaunis, mukava, hyväkäytöksinen, kaikkea mitä tyttöystävältä vain saattoi odottaa, naisenalku vain halusi elämältä eri asioita kun Theo. Tuo halusi elää pientä lähiöperhe-elämää jossa ei ollut yllätyksiä, ei epävarmuutta, hän halusi rutiineja ja suunnitelmia joista ei poikettu pakonkaan edessä.
Theodore aavisteli, ettei Eliahille kelvannut vastaukseksi vakuutus siitä, ettei tuon tarvinnut muuttaa mitään. Vaaleaverikkö laski pullot erään arkun päälle ja hypähti toisen viereen istumaan.
"Lopeta hokemasta tota, sussa ei oo mikään vialla. Sun ei tarvi muuttaa mun takia mitään", Theo vastasi apean oloisena Eliahiin päin kääntyneenä.

Aihe: Vs: Lyons, Devon Street Ma Tammi 04, 2010 3:28 am

“Mä en kyllästyny. Me ollaan puhuttu tästä.” Eliah katsoi Theodorea pisteliäästi. Se oli totta: ei hän ollut lähtenyt kyllästymisen vuoksi. Suhde toiseen poikaan oli vain niin uusi ja jännittävä asia, ettei Eliah ollut osannut suhtautua siihen. Sitä paitsi asiaan vaikutti kaiken lisäksi se, että nuorukaisen isä halusi hänet asumaan luokseen. Eliah todella välitti isästään. Kaiken lisäksi vaaleaverikkö oli elänyt nuo muutamat vuodet erossa Theodoresta lähinnä surren. Hänen sydämensä oli ollut aivan riekaleina. Jollain tapaa se oli sitä vieläkin. Eliahia ahdisti, ettei hän voinut koskettaa Theoa niin kuin olisi halunnut. Kädestä he kyllä pystyivät toisiaan pitämään, mutta sen suurempia hellyydenosoituksia Theo ei huolinut. Kaikista eniten vaaleaverikkö olisi vain halunnut painautua toista vasten ja olla. Theodore ei ilmeisestikään käsittänyt kuinka paljon Eliah hänestä välitti.

“Mut mä en ymmärrä siltikään”, Eliah ei kyennyt vielä vastaamaan Theon hymyyn. Häneen sattui järjettömän paljon tulla torjutuksi. Vielä kipeämpää kaikesta teki se, että torjuja oli juuri se henkilö, josta poika välitti kaikista eniten.
“Kyllä mussa on pakko olla joku vika”, hän vilkaisi Theodoreen, joka istui lipaston päällä hänen vierellään.
“Mulla vaan ahdistaa, etten mä saa edes koskea suhun ja Sarahin kans te varmaan panette toisianne kuin pienet puput”, Eliah tuhahti. Lause olisi saattanut kuulostaa jonkun muun sanomana jokseenkin huvittavalta, mutta nuorukaisen äänensävy tihkui niin selvää katkeruutta, ettei sanoista saanut puristettua naurunaihetta, ei sitten millään.

Eliah melkein nojasi päällään Theodoreen, mutta nopeasti hän nosti päänsä täyteen pituuteen ja laski katseensa maahan. Malli ei tiennyt mitä tehdä. Suurin osa hänestä olisi halunnut vain syöksyä Theon huulille, mutta jokin osa pidätteli niitä tunteita. Eliah ei halunnut tulla taas torjutuksi, sillä se mahdollisuus oli aina olemassa.

Aihe: Vs: Lyons, Devon Street Ma Tammi 04, 2010 4:42 am

Theosta tuntui kun hän puhuisi kuusivuotiaalle, yrittäisi selittää asioita joita vastaan tuo oli ihan periaatteen vuoksi. Eliah oli niin kiinni omissa asioissaan ja huolissaan ettei kyennyt laajentamaan näkökenttäänsä sen vertaa, että olisi edes miettinyt vaaleaverikön asemaa tilanteessa, se kun ei ollut paljon helpompi kun kahdella muulla osapuolella.
"Mä en tunne suo, etkä sä tunne muo. Miten me voidaan luottaa siihen, että meillä oikeasti on jotain.. Mitä tavotella jatkossa, jos ei me tunneta toisiamme?", Theodore puhui pehmeällä äänellä ja tunsi itsensä idiootiksi. Hän ei tiennyt mitään Eliahin taustata, eikä Eliah hänen omastaan. He eivät oikeastaan olleet koskaan puhuneet mistään, oppineet tuntemaan toisiaan. Sitä ei oppinut palloillessa bileissä tai piikittämällä huoltoaseman vessassa, se mitä siellä opittiin oli jotain muuta kun ystävyyttä. Tiukassa tilanteessa poika olisi ollut valmis laskemaan henkensä toisen käsiin, mutta oliko luottamus tarpeeksi?
"Sussa ei oo mitään vikaa, vaan siinä miten me ollaan toimittu tähän asti." Theo ei tosiaankaan osannut lohduttaa, hän sai omankin olonsa tuntumaan entistä pahemmalta laukoessaan faktoja faktojen perään. Kumpikaan tuski oloaan paremmaksi sanojen jälkeen.

Vaaleaverikkö hakeutui entistä lähemmäs Eliahia ja antoi sormiensa eksyä tuon kasvojen sivustaa pitkin hiusten joukkoon, sipaista matkalla alahuulta koristavaa lävistyskorua.
"Mä en päätä mitään nyt, en ennen kun mulla on jotain minkä varaan laskea", Theo huokasi ja puhui hyvin hiljaisella äänellä, lähes kuiskaten, aivan kiinni Eliahin kyljessä toinen käsi kierrettynä tuon ympäri kun halauksessa. Poika antoi huultensa kevyesti sipaista toisen ohimoa muttei mennyt yhtään pidemmälle, ja toivoi, ettei Eliahkaan menisi. Theodorella ei ollut muuta vaihtoehtoa kun torjua Eliahin yritykset - ja hän inhosi niiden torjumista.

"Sä saat ihan samalla tavalla nussia ketä tahansa", vaaleaverikkö huomautti, vetäytyi taas pois tuon läheltä ja laskeutui lipaston päältä etsien pullot taas käsiinsä aikeena lähteä takaisin olohuoneeseen.

Aihe: Vs: Lyons, Devon Street Ma Tammi 04, 2010 7:07 pm

Eliah pysyi vaiti. Hän tiesi täsmälleen mistä Theodore puhui, muttei halunnut yhtyä siihen. Ei vaaleaverikkö halunnut uskoa noita sanoja, joiden merkityksen hän oli itsekin aiemmin ymmärtänyt. Heillä oli ollut suhde, miten olisi mahdollista, että he eivät tuntisi toisiaan? Hyvin. Heidän välillään oli aina ollut jotain taianomaista, joka oli jollain tapaa estänyt toisen täydellisen tuntemisen. Eliah ja Theo olivat kokeneet paljon yhdessä, mutta se ei riittänyt, vaikka Eliah sitä kovasti halusikin.

Pieni värähdys kiri pitkin Eliahin vartaloa Theon kosketuksen mukana.
“Miks sä kiusaat mua näin?” Eliah sulki silmänsä ja joutui taistelemaan lujasti, jottei olisi syöksynyt Theon syliin. Mallin vartalo liikahti kohti toista, mutta jollakin ilveellä hän sai pysäytettyä itsensä. Eliah pystyi tuntemaan sen kammottavan tunteen sisällään, minkä hän joutui aina kokemaan tullessaan torjutuksi Theon toimesta.
“Tää tuntuu melkein yhtä pahalta kun Ranskassa asuminen. Ihan niinkö juustoraastin raastais koko ajan sisältä.” Hän lisäsi hiljaa ja antoi koko painonsa nojautua Theoa vasten, kun toinen miltei halasi häntä. Jos Eliah olisi osannut itkeä, olisi hän sitä varmasti tehnyt. Tilanne sai pojan tuntemaan mitä raskaimman asteista surua. Kaiken lisäksi hän itse antoi Theon tehdä näin. Aivan kuin Eliah olisi antanut puukon teurastajan käteen, joka olisi pikkuhiljaa silponut häntä pienempiin osiin.

“Älä, mulla pettää itsehillintä, enkä mä taas jaksa koota itseäni kun sä torjut mut”, Eliah kuiskasi hiljaa, kun Theon huulet koskettivat hänen ohimoaan. Äänensävy oli erittäin tuskainen ja kärsivä. Jos tilannetta ei olisi nähnyt, olisi voinut kuvitella hänen makaavan kuolinvuoteellaan. Tosin siltä nuorukaisesta kyllä tuntuikin.

“Mutta kun mä en halua ketään muuta kun sut”, Eliah hypähti alas lipaston päältä ja käveli oven lähettyville.
“Mä toivon, että sä päätät äkkiä”, vaaleaverikkö lisäsi vielä.

“Ja sun ois parempi valita mut!”

» Kenneth Armstrong - Devon Street
» Kieran Crawley - Devon Street
» Neela Buchar, Devon Street
» Rain Paliakov - Devon Street
» Shane & Jordan Dawson - Devon Street