What Goes Around Comes Around

// Velipoitsu tervetuloa //

Lentäminen oli suhteellisen mukavaa. Sillä suhdanteella, että se oli lento jonnekin Eurooppaan edustamaan jotakin vaatemerkkiä ja esiintymään catwalkilla. Nikki ei kuitenkaan pitänyt sen paremmin lennoista Lontooseen, varsinkaan kun kysymys ei ollut matkasta tai vastaavasta. Tietysti valittavana oli joko Lontoo tai vieroitus, joten periaatteessa kai tämä oli pienempi paha. Ainahan hän pystyisi jonnekin livistämään halutessaan. Sitä paitsi, kaipa täältäkin löytyisi sitten uusia yhteyksiä vaikka mihin tahoihin. New York oli silti se paikka, jossa Nikki olisi mieluiten halunnut viettää aikaansa, eikä tämä sateinen Lontoo. Okei - sade oli sentään tauonnut siihen mennessä kun Nikki astui ulos lentokoneesta, mutta vartti sitten, sillä välin kun kone oli odottanut laskeutumislupaa, oli satanut suhteellisen railakkaasti.

Nikki oli löytänyt oman matkalaukkunsa ja suunnannut sen kanssa ulos odottamaan kyytiään pois. Hän oli sopinut näkevänsä veljensä lentokentän ulkopuolella ja sitä odotellessa ehtisi poltella yhden tupakan. Nikki vetikin yhden tupakan vihreästä Marlboron askista ja kaivoi sytkänsä laukun sivutaskusta. Sen jälkeen pääsi taas nikotiini virtaamaan keuhkoihin - oli jo aikakin, pitkä lento ei ollut erityisesti mieleen, varsinkin kun yritti olla polttamatta kuutisen tuntia. Yhtä helvettiä, jos niin sai sanoa. Miksi hitossa Bricks oli valinnut Lontoon asuinpaikaksi? Mitä hehkeää täällä nyt oli. Ja hitto mistähän hän nyt sai kokaiininsa, kun oma yhteyskin oli jäänyt New Yorkiin. Oli hän saanut kuljetettua jonkun verran mukanaan, mutta ennemmin tai myöhemmin hän tarvitsisi lisää. No, jostain täytyisi luoda suhteet diileriin. Ja mieluiten äkkiä. Lontoota hän ei tulisi katselemaan paljonkaan selvin päin.

Oli siitä kai joku kolme vuotta, kun Nikki oli ylipäätään nähnyt veljensä. Ei sillä, mallimaailman keskellä tuli harvoin ikävä ketään, sillä agenttisi ja malliystäväsi olivat yhtäkuin perheesi. Jos nyt ajateltiin, niin tämä Lontoonreissu oli vain välttämätön paha, jotta hän pääsisi livistämään takaisin New Yorkiin.

Kukaan ei rehellisesti voinut sanoa, että Fox olisi täysin vapaaehtoisesti tarjoutunut majoittamaan sisarensa luokseen ja vetämään tuon ylös omasta henkilökohtaisesta helvetistään, kaikesta sukulaisrakkaudesta ja vevollisuudentunnosta huolimatta hän oli miettinyt ja epäröinyt pitkään ennen kun oli päätynyt myönteiseeen vastaukseen, ja sitäkin hän katui nyt jo.
Mies ei ollut vuosiin pitänyt vanhempiinsa mitään yhteyttä, lähettänyt ehkä syntymäpäiväonnittelutekstiviestin ja joulukortin, vajaa viikko sitten äiti oli kuitenkin itkien soittanut ja selittänyt tilanteen, ja kun Foxia pyydettiin apuun saattoi olla varma siitä, ettei kukaan muu osannut tehdä mitään, että kaikki olivat toivottomia ja turvautuivat viimeiseen mahdolliseen oljenkorteen. Nikki oli sortunut huumeisiin ja arvatenkin oli sen vuoksi aivan pohjalla, syvällä omassa maailmassaan. Vanhemmat olivat sokeasti kuvitelleet, että isoveljen rakkaudella pelastettaisiin tyttö kuolemantuomiolta, tehtäisiin tuosta yksi niistä menestystarinoista jotka myöhemmin puhuisivat huumevastaisissa videoissa, vuodattaisivat kyyneleitä ja kertoisivat kuinka paljon katuivat sen aikaisia tekojaan, kuinka haluaisivat perua kaiken ja saada tilaisuuden elää elämänsä uudelleen. Fox oltiin jälleen kerran nostettu pelastajan rooliin, eikä hän tosiaankaan halunnut ottaa omille harteilleen kannettavaksi jonkun muun taakkaa ja ongelmia. Veriside oli kuitenkin velvoittanut, joten kaikesta epäröinnistä huolimatta Bricks käveli nyt päivittäisen sateen kasteltavana läpi harmaan ankean täpötäyden lentokentän kohti massiivisia lasiovia.

Bricks ei ollut itsekkään mikään maailman siveellisin ihminen, hänellä oli kokemuksia aineista ja viinasta siinä missä muillakin, tupakasta kieltäytyminen ei tehnyt kenestäkään pyhimystä, päihteetkin kelpasivat edelleen. Se mitä mies halveksi narkkareissa ja alkoholisteissa oli se, ettei noilla ollut mitään kontrollia. Ihmisen piti olla tarpeeksi vahva osatakseen päästää irti kun tunsi ettei enää pysynyt mukana, jos roikkui väkisin kyydissä ei tilanteesta hyötynyt kukaan muu kun pahin vihamies joka sai hymy huulillaan seurata hidasta kuolemaa, sitä kuinka ihmisruumis mädäntyi kantajansa sielu edelleen sisällään, kuoli pystyyn. Ja mikä olisi pahempaa kun oman kehon kontrollin menettäminen?
Foxilla oli päällään hyvin tavalliset vaatteet, harmaasävyiset kivipestyt farkut ja musta rento t-paita jonka päälle oltiin heitetty vain huppari, vasemmassa kädessä oli edelleen lyhyt kipsi ranteen seudulla. Ruskeat hiukset tuppasivat roikkumaan silmillä kun sade pyyhki ne paikaltaan aina vain, Fox ei vaivautunut niitä edes enää paikalleen sukimaan.

Lentokentän edusta oli täynnä ihmisiä, suurin osa tuntui odottavan siinä nimenomaan kuljetusta sateensuojassa. Ihmisjoukosta Foxin huomion kiinnitti suunnilleen heti monin tavoin tuttu brunette, mies kutsui siskoaan nimeltä kysyvään sävyyn.

Nikki ehti polttaa puolet tupakastaan, kun kuuli jonkun huutelevan Annieta. Ääni sinällään oli tuttu, mutta sitä nimeä hän ei ollut kuullut kolmeen vuoteen. Ei sillä, eipä hän sillä mitään tehnyt, varsinkin nyt kun hänet tunnettiin omaa nimeänsäkin paremmin Nikkinä. Angelia ei tuntenut juuri kukaan. Nikki Steelen tiesi suurin osa. Ehkä siitä osa vielä huonolla julkisuudella, mutta julkisuutta sekin - eikö? Nikki laski kätensä hetkeksi aikaa alas, pitäen toista silti yhä vatsansa päällä. Hän nosti hieman laiskasti katseensa huutajaan. Se näytti ainakin Bricksiltä. Eri asia sitten olikin, oliko tuo se veli, jonka hän oli nähnyt viimeksi kolme vuotta sitten.

Nikki ei vastannut tälle heti, vaan pikemminkin jäi odottamaan tulisiko seuraavaksi samanlainen saarna kuin äidiltä ja isältä - eri kielilillä tosin - kun he olivat löytäneet Nikkin eräistä bileistä, jossa hän oli ottanut kokaiinia ja raahanneet käytännössä sairaalan ja vatsahuuhtelun kautta kotiin L.A:han ja pari päivää myöhemmin lähettäneet vieroitukseen San Fransiscoon. Viikon helvetin jälkeen vanhemmat sitten soittivat, että hän lähtisi Lontooseen. Ja tässä sitä nyt oltiin.
"Fox", Nikki totesi kylmän viileästi, kun pari vuotta vanhempi veli ennätti hänen luokseen.
Nikki ei kuitenkaan tehnyt lähtöä mihinkään, vaan seisoi paikallaan ja antoi jälleen nikotiinin virrata keuhkoihinsa.

Fox oli ilman muuta kuvitellut, että vanhemmat olivat liioitelleet kun olivat selittäneet kuinka paljon Angel oli muuttunut. Mies oli heti ajatellut, että tyttö oli itsenäistynyt, pitänyt vähän hauskaa ja se siitä, ei mitään sen kummempaa tai pahempaa, jotenkin kuitenkin jo siskon olemus kertoi etteivät vanhempien arviot olleet ihan täysin puskista vaikka eivät kyllä ihan täsmänneetkään. Silverin oli kuitenkin vaikea olla toisesta mitenkään huolissaan kun tuo kuitenkin seisoi edessä ihan täysissä ruumiin ja sielun voimissa imien vittuuntuneen oloisena tupakkaa. Fox ei ihmetellyt yhtään miksi toinen oli vittuuntunut - kuka tahansa varmaan olisi jos joutuisi sateesta ja saasteista tunnettuun kaupunkiin vieroitukseen isoveljelle. Ei sillä, että hän aikoisi lunastaa isoveljensä roolin kovin hyvin ja pitää huolta, ettei nuorempi koskisi aineisiin, Bricks vain.. Piti huolta ettei kukaan tappanut tuota, katsoi sivusilmällä ettei tuo tapattanut itseään kevein perustein, lopettaminen olisi ihan Nikkin oma asia jos tuo haluaisi sen tehdä, jos ei niin sitten ei. Pakottamaan mies ei lähtisi.

Bricksillä ei yllättäen ollut mitään sanottavaa, oli kun hän olisi ollut tekemisissä aivan tuntemattoman ihmisen kanssa, ei ihmisen jonka hän oli tuntenut koko ikänsä, jolle oli sukua, jonka suonissa virtasi sama veri.. Yleensä Foxilla oli aina jotain sanottavaa, ainakin jotain mistä saada nostettua pystyyn teennäinen keskustelu jos ei muuta, nyt ei edes sitä. Ei mitään. Hiljaisuus vaan, painostava sellainen jonka tyttö rikkoi lausumalla veljensä nimen kun pahimmankin kirosanan.
Angel ei tosiaankaan näyttänyt siltä pikkutytöltä joka oli saattanut yöllä tulla oveen koputtamaan silmät painajaisten takia kyynelissä ja yllättäen Bricks halusi kovasti palauttaa tuo lähimpään lentokoneeseen ja takaisin Nykiin, minne tahansa kunhan tuo olisi poissa omilta kotikulmilta eikä tulisi sotkemaan tämän elämää. Homma ei tuntunut tosiaankaan enää kivalta - miksi ihmeessä Fox oli tarjoutunut ottamaan narkkarin kotiinsa, pilaamaan poikansa ja oman elämänsä?

"Jos sä et välttiä haluu seistä tääl sateessa, ni me voitais lähteekki", Fox ilmoitti kohteliaasti turhaan yrittämättä peittää katkeraa sävyä äänessään.

Nikki ei suoraan sanottuna välittänyt paskaakaan, mitä hänen veljensä hänestä ajatteli. Miksi pitäisi, jos häntäei edes kiinnostanut mitä hänen omat vanhempansa ajattelivat hänestä. Suoraan sanottuna, vaikka nämä kuinka olisivat tunkeneet häntä maailman parhaimpaan vieroitukseen ja muuta sen sorttista, ei hän olisi oppinut kumminkaan. Tai niin oli ajatus. Hän lopettaisi varmaan silloin kun kuolisi. Ja sekin luultavati tapahtuisi joskus juuri niillä itsellään. Ei sillä, ei hän koskaan ollut erityisemmin itsetuhoinen. Vahinkoja sattui silti aina. Tosin Nikkille sellaisia ei vielä ollut tullut eteen. Ja toivon mukaan ei tulisikaan. Yleensä hän oli kuitenkn sen verran varuillaan aineidensa kanssa. Ennemmin hän kai saisi keuhkosyövän. Tai jotain.

Nikki poltti tupakkansa rauhassa loppuun, joskaan paljonkaan ei ollut enää jäljellä. Hän pudotti tupakan märkään asfalttiin ja litisti sen vielä kengänkärjellään. Olisihan tuo sammunut lammikossakin, mutta oli Nikkillä senverran järkeä päässä, että hän mielummin varmisti kuin syyllistyi tuhopolttajaksi.
"Musta tuntuu, että täällä ei paljon muuta voi tehdä kun seisoo sateessa", Nikki totesi. "Ainakaan en oo kuullu, että aurinko paistas tähän risukasaan."
Nikki nosti laukkunsa olkapäälleen ja nappasi rullattavan matkalaukkunsa kahvasta kiinni. Oikeastaan hän ei tiennyt mihin oli menossa tai mikä auto oli Foxin, mutta näki hän sentään mihin autot oli pysäköity. Mututuntumalla hän ajatteli monista mahdollisuuksista että mikä noista mahtaisi olla Foxin.
"Mikä noista rötisköistä on sun?" Nikki kysäisi lopulta.