Reborn /Sov

Aihe: Reborn /Sov Ke Marras 25, 2009 11:25 pm

/ Sikko med Eliah < :
Sarah /

Vain hetki sitten ihmisiä vilisseet kadut olivat tyhjentyneet sitä mukaan kun taivas oli alkanut tiputella vettä niskaan, pari rohkeaa käveli sateenvarjon suojassa urheasti eteenpäin, muutama nuori istui hengaamassa bussikatoksessa ja pultsari oli siirtynyt nukkumaan katupenkiltä katetun porraskäytävän eteen, suurin osa oli kuitenin paennut kiireen vilkkaa johonkin niistä useista kahviloista tai kaupoista jotka olivat valloittaneet itselleen koko nyt lähes aution kujan. Myös eräs nuori pari, Theodore ja Sarah, olivat sukeltaneet pienen nostalgisen tummalla puulla ja punaisilla pinnoilla täytetyn kahvintuoksuisen kapakan lämpöön ja istuutuneet ikkunan ääreen pienen pöydän ympärille edessään vastikään tuodut lasilliset Irish Coffeeta. Kapakka ei ollut edes kovin täynnä, siellä täällä istui muutama pääasiassa nuori ihminen, pöytiä oli kuitenkin edelleen vapaana runsaasti ja mustaan siistiin pukuun pukeutunut tarjoilija seisoi tyhjänpanttina baaritiskin vierellä.

"Tätä mä inhoan Lontoossa", vaaleahiuksinen nutturapäinen Sarah totesi, nosti oikean vaaleiden farkkujen verhoaman jalkansa vasemman ylitse ja sipaisi kosteuden vuoksi kihartuvia suortuvia kasvoiltaan, samalla tämä veti jaloissa olevien korkeakorkoisten mustien nahkasaappaiden varsia korkeammalle pohkeella suoristellen myös niiden sisälle jääviä housujen lahkeita. Naisen päällä oleva valkoinen puolihihainen pitkä paita oli ehtinyt kastua sateessa minkä vuoksi sen melko paksunkin kankaan läpi paistoivat mustat pitsireunustaiset rintaliivit, Theo ojensi mitään kyselemättä Sarahille päällään olleen yhtälailla puhtaanvalkoisen hupparin jonka tuo vetikin kiitollisena päälleen peittäen näin alusvaatteensa kaikkien ohikulkijoiden katseilta. Poika näytti huomattavasti edustavammalta kun nainen, tällä ei ollut meikkiä joka leviäisi, valkoista paitaa joka näyttäisi turhankin paljon, hiuksetkin olivat pysyneet suorina ja melko hyvin paikallaan vaikka pörrö olikin vähän latistunut.
"Luulis et siihen tottuu ajan kanssa", Theodore myötäili ja turhautuneena ulos ikkunasta, sade piiskasi maata edelleen ja kaikkialla näkyi pinnoilta hypähteleviä vesipisaroita. Pari vaihtoi keskenään vielä muutaman merkityksettömän lausahduksen ja hörppi kuumaa juomaa.

Sarah nojautui eteenpäin ja poimi sormiinsa pojan kaulassa roikkuvan ristin tutkien sitä selvästi aikeissa sanoa jotain, parin turhan suun avauksen jälkeen vaaleahiuksinen sai asiansa oikeasti ilmaistuakkin.
"Theo.. Mä näin viime yönä unta meistä vanhoina", nainen aloitti ja maalasi kasvoilleen epävarman hymyn,
"ja se sai mut ajattelemaan. Meitä. Sitä onko meillä tulevaisuus.. Ja mä niin toivoisin, että meillä olis, että me istuttaisiin yhdessä aamukahvilla puhumassa säästä ihan kuten nyt vielä kahdenkymmenen vuoden päästä, katottais kun meidän lapset kasvaa. Että me oltais onnellisia, ja yhdessä. Mä niin toivon.."

Sarah ei antanut Theodorelle mahdollisuutta vastata vaan kuroi huulillaan kiinni viimeiset sentit näiden välillä.

Aihe: Vs: Reborn /Sov Pe Marras 27, 2009 1:50 am

Anteeks tää on ihan hirveetä paskaa, mutta heräsin ihan just. D:

Niin kauan kuin Eliah oli odottanutkin näkevänsä Theon, hän mokoma ei ollut kotona. Miten hän nyt edes löytäisi tummaverikön mistään?

Suojautuneena suureen mustaan Niken huppariin Eliah käveli sateessa, eikä voinut välttyä kastumiselta. Ei tietenkään voinut: huppari ei ollut järin vedenpitävä, eivätkä olleet pojan Niken kirjavat kävelykengätkään. Vaikka hän olikin maksanut maltaita merkkituotteistaan, ei niistä ollut Lontoon kaatosateen yllätettyä yhtään sen parempaa apua kuin tavallisista halpahallirievuistakaan. Eliah potkaisi kiveä turhautuneena ja astui samalla syvään lätäkköön: mustien pillifarkkujen lahkeet eivät olleet enää yhtään niin tummanpuhkuvat kuin hetki sitten. Poika tuhahti ärtyneenä ja antoi askeleidensa viedä eteenpäin. Joka tapauksessa hän halusi nyt jonnekin sisälle.

Kävellessään kohti pientä ja varsin epäidyllistä pubia kohti vaaleaverikön mielessä liikkui monia asioita, joskin ne kaikki liittyivät jollain tapaa Theoon. Asuiko poika enää ylipäätänsä Lontoossa? Eliahille oli annettu kyllä puhelutiedustelusta osoite, mutta mitä jos paikalla asui joku muu Lyons? Hän oli kaivannut poikaystäväänsä niin paljon.

Kaikesta huolimatta Eliah ei ottanut huomioon sitä tosiasiaa, että Theo olisi hyvin todennäköisesti hänelle vihainen. Nuorukainen oli hyppelehtinyt lentokentällä tasajalkaa ihan vain sen takia, että hän saisi kohta tavata poikaystävänsä – entisen. Eliah rakasti toista niin kovasti, että hän oli täysin varma, että Theodore tunsi yhä samoin. Ei blondi osannut ajatella miten olisi itse reagoinut moiseen tilanteeseen. Eliah oli vain lähtenyt kertomatta poikaystävälleen. Ei poika olisi itsekään sitä hyväksynyt. Hän ei vain osannut ajatella toisen tunteita – ainakaan näin päin.

Eliah laski huppunsa alas ja pyyhki kenkänsä jonkinlaiseen ovimattoon, joka lötkötti likaisena oven edessä. Nopeasti vaaleaverikkö avasi oven ja astui sisään. Poika nyrpisti nenäänsä kuppilalle: siellä haisi oudolta, eikä sisustus käynyt yksiin hänen makunsa kanssa. No, siihen hänen oli tyydyttävä, ellei halunnut kastua täysin läpimäräksi. Termi oli tosin vähän häilyvä, sillä Eliah koki jo kuppilaan astuessaan tuntenut itsensä täysin kastuneeksi.

Pubi ei ollut kovinkaan täynnä, mikä oli outoa: säähän oli ihan järkyttävä. Eliah katseli kuppilaa yhä tärkeilevä ilme kasvoillaan ja oli juuri istuutumassa erään pöydän ääreen kun..

”Theo?” Eliah kuiskasi hiljaa itselleen. Vaaleaverikkö jähmettyi kokonaan paikoilleen pienen hymynpoikasen kivutessa hänen kasvoilleen. Eliah puri huultaan ja käveli kohti pöytää. Missä hänen poikaystävänsä tummat hiukset olivat? Ja miksei Theo istunut yksin? Nuorukainen lähestyi kaksikkoa takaapäin, joten he eivät voineet kuulla hänen tuloaan. Samassa Eliah kuuli tytön sanat ja pysähtyi paikoilleen. Iloinen hymy valahti pojan kasvoilta ja tiensä sinne löysi järkyttynyt ja hämmentynyt sävy. Nuorukaisesta tuntui kuin hänen sydämensä olisi tipahtanut jonnekin vatsan seudulle, eikä se ollut aikeissakaan nousta takaisin. Silti se vielä pamppaili, tosin lujemmin kuin koskaan.

Eliah ei tiennyt mitä ajatella, mutta jalat alkoivat kuljettaa häntä eteenpäin. Viimein hän seisoi toisiaan suutelevan pariskunnan edessä ilmeettömänä.

”Theo?” Hän henkäisi hiljaa ja katsoi lumoutuneena noita kasvoja, jotka eivät olleet ajansaatossa muuttuneet pätkääkään.

Aihe: Vs: Reborn /Sov Pe Marras 27, 2009 5:08 am

/ mulki tekstilaatu ny on mitä on ; s /

Eliah oli yksi niistä asioista joita Theo ei koskaan ollut käsitellyt kunnolla, hän oli vain sysännyt pojan mielestään vihan ja surun sekaisissa tunnelmissa, tehnyt kaikkensa saadakseen tuon katoamaan muistoistaan koskaan miettimättä miksi toinen oli tehnyt niin kun oli tehnyt. Ensin poika oli syyttänyt vain ja ainoastaan itseään, kuvitellut tehneensä jotain suurta pahasti väärin ja alistunut ottamaan kaikki syyt omille harteilleen, lopulta oli kuitenkin ollut pakko luopua syyllisyydentunnosta oman mielenterveyden vuoksi ja hyväksyä se tosiasia, että Eliah saattoi oikeasti vain olla niin itsekäs ja omahyväinen, kykenemätön ajattelemaan muiden tunteita tai ylipäätään mitenkään samastumaan näihin.
Theodore oli tavannut Sarahin melko pian Eliahin lähdön jälkeen, normaalisti hän tuskin olisi kiinnostunut tästä tytöstä koskaan, jotenkin siinä tilanteessa toinen oli kuitenkin tehnyt lähtemättömän vaikutuksen ihan vain olemalla läsnä. Eliah ei ollut, joten ei ollut vaikea tehdä päätöstä siihen kumman kanssa halusi olla, jakaa elämänsä, ajatuksensa.. Kaiken.

Theo oli pitkään uskotellut itselleen ettei hakenut mitään vakavaa, jotenkin suhde oli kuitenkin syventynyt päivä päivältä kunnes lopulta oltiin tultu tähän tilanteeseen; lapset ja naimisiinmeno nostettiin kehiin, eikä poika voinut enää väittää etteikö olisi joskus kaivannut omaa pientä perhettä.
Theodore vastasi suudelmaan kevyesti vetäytyen melko pian kauemmas Sarahista joka tuijotti tätä huulet pienesti raollaan ja silmät vilpittömän uteliaina katsekontaktia hakien, nainen toi pakostikkin mieleen pienen lapsen joka yritti epätoivoisesti hakea varmistusta siitä oliko tehnyt oikein vai väärin.

Jos pöydän läheltä ei yllättäen olisi kuulunut niin tuttua ääntä, poika olisi ehkä vastannut vältellen itse asiaa, nyt Sarah jäi kuitenkin välittömästi kakkoseksi ja kaikki huomio kääntyi sivuviistossa Theon takana seisovaan poikaan. Eliahiin. Pojan sisällä kuohahti yhtä aikaa miljoonia tunteita - kaikki mitä vain ikinä oli keksitty, joka ikinen aina raivosta ikävään, kaipauksesta iloon.. Jokainen tunne oli kuitenkin kaunan ja petetyksi tulemisen värittämä, joten vaikka Theodore kuinka olisi halunnut hypähtää ylös tuolilta suoraan toisen syleilyyn, halusi suurempi osa hänestä vain revetä heti syyttelemään, syytää se kaikki toisenkin niskoille, vähintäänkin hän halusi vain paeta tilannetta.

Ensimmäinen asia jonka Theo Eliahissa huomasi oli luonnottoman vaaleaksi värjätty hiuskuontalo, vain tummat silmien yllä kaartuvat kulmakarvat kielivät entisestä ulkonäöstä. Poika ei tosin tarvinnut niitä muistaakseen, Eliahin kuva oli kaikista vastoinkäymisistä ja unohtamisen yrityksistä huolimatta piirtynyt verkkokalvolle jokaista pienintäkin yksityiskohtaa myöten.
"Mitä?", Theodore onnistui kuulostamaan hyvinkin törkeältä, torjuvalta ja juuri siltä, ettei Eliahin seura tosiaankaan ollut haluttua.

Aihe: Vs: Reborn /Sov La Marras 28, 2009 1:43 am

Jos Eliahin sydän oli valahtanut aikaisemmin jonnekin vatsan tietämille, oli se nyt kadonnut kokonaan. Tyhjän ontto tunne valtasi nuorukaisen täysin. Poika jähmettyi paikoilleen tuijottaen Theoa syvälle silmiin. Hänen olisi tehnyt mieli vain syöksyä vaaleaverikön syleilyyn ja suudella toista ahnaammin kuin koskaan. Jos Theodoren kanssa samansävyiset hiukset omistava naisenalku ei olisi ollut häiritsemässä tilannetta, Eliah olisi varmasti hypännyt poikaystävänsä kaulaan – tai siis entisen poikaystävän. Nuorukainen oli huomannut sen järkyttävän tosiasian itsekin, ettei tyttö voinut olla kukaan muu kuin Theon tyttöystävä. Kaiken pahan lisäksi blondi oli luvattoman kaunis, joskaan se fakta ei hirveästi Eliahia kiinnostanut.

”Öh”, vaaleaverikkö sai ähkäistyä. Ei tilanteen ollut määrä kulkea näin! Theodoren, Eliahin entisen tummaverisen Theodoren, olisi pitänyt hyökätä poikaystävänsä kaulaan ja suudella häntä nälkäisesti. Miksi poika vain istui paikallaan? Eikö Theolla ollut lainkaan ollut ikävä Eliahia? Viimeksi mainittu oli ainakin meinannut kuolla ikävään. Nyt hän oli kadottanut sydämensä tyhjyyteen Theon takia. Miksei Eliah ollut ymmärtänyt, että heidän välinen rakkaus ei tulisi koskaan olemaankaan ruusuilla tanssimista? Se vaati paljon heiltä molemmilta. Eliah oli pettänyt Theodoren viimeksi, sitä ennen roolit menivät toisinpäin. Ehkä ne hyvät hetket kuitenkin korvasivat ne surunviillot, jotka rakkaus heissä molemmissa sai aikaan.

”Mulla ois sulle vähän asiaa..” Ei, Eliahilla oli hänelle paljon asiaa, aivan liikaa asiaa. Häneltä olisi kulunut viikkoja selittää kaikki ne tunnemyrskyt, joita hän oli sisällään käynyt Ranskassa eläessään. Vaaleaverikkö halusi pyytää Theolta anteeksi – Eliah alkoi olla vain melko skeptinen anteeksiannon suhteen. Aina kannattaa kuitenkin yrittää.

Se röyhkeä Eliah, joka paremmin Honeyna Ranskassa tunnetaan, oli kadonnut taas. Pojan törkeällä puolella oli aina ollut tapana kadota Theon lähettyvillä, eikä tuo outo perinne tehnyt nytkään poikkeusta. Tavallisesti niin iloiset, mutta samalla myös ylpeät, kasvot olivat täyttyneet anteeksipyynnöistä. Eliah olisi vaikka voinut kiivetä Big Benin kellotorniin ja antaa koko maailman tietää hänen rakkaudestaan Theodorea kohtaan. Hän tekisi ihan mitä vain, jotta saisi anteeksi.

Eliah puri huultaan ja painoi päätään kohti rintaansa, mutta piti katseensa yhä Theossa. Hän ei ollut edes katsonut naisenalkua silmiin, sillä se olisi sattunut liikaa. Ne sanat tulevaisuudesta, jotka tuo tytönhempukka oli lausunut, aiheuttivat Eliahissa jo niin suuren reaktion, ettei hän halunnut rikkoa itseään enää yhtään enempää.

Oli uskomatonta miten kovasti Eliah halusi Theodorea. Hän oli kaivannut toista ihan liikaa, liian kauan. Siniset silmät kiersivät pitkin pojan kasvoja muistellen jokaista pientä yksityiskohtaa. Yhteiset muistot alkoivat pikkuhiljaa tulvia vaaleaverikön mieleen ja pieni hymy käväisi hänen kasvoillaan. Se katosi kuitenkin yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Theon samaan aikaan pettyneet ja turhautuneet kasvot eivät antaneet aihetta yhteenkään hymyyn, ja se pieni virne, joka oli hetki sitten tehnyt pikavisiitin Eliahin kasvoille, oli ollut liikaa.

Aihe: Vs: Reborn /Sov La Marras 28, 2009 3:15 am

/ sai kyllä theon turhan helposti nalkkiin, mut mul oli nii ikävä theliahia etten viittiny pitkittää (ehkä se tost hankaloituu viel kohta) D : /

Theo oli kahden vaiheilla. Hän ei tiennyt pitäisikö pitää kiinni siitä päätöksestä, ettei enää koskaan palaisi Eliahin luo tai antaisi tuolle anteeksi, unohtaisi vain, vai seurata tunteita ja hakeutua takaisin menneisyyteen, toivoa saavansa elää ne kaikki upeat hetken uudelleen. Ne kuukaudet kun he olivat olleet yhdessä olivat olleet pojan parhaita, joka hetki oli ollut elämisen arvoinen ja muistettava, joka silmänräpäyksessä, hymyssä ja katseessa oli jotain ainutlaatuista, ikuista, tunnetta joka ei koskaan kuluisi pois, toisaalta taas se hetki kun Eliah oli lähtenyt, mitään sanomatta.. Se oli romauttanut Theodoren maailmasta ne viimeisetkin rippeet mitä oli edelleen ollut jäljellä, pakottanut aloittamaan kaiken rakentamisen alusta asti, ja nyt kun kaikki oli taas kasassa, miksi hän ottaisi riskin ja uhraisi kaiken jälleen? Parin onnellisen hetken vuoksi, voidakseen vaalia menneitä? Ei se ollut sen arvoista. Ja silti, sitkeästi takaraivossa naputtavasta järjen äänestä huolimatta Theo oli valmis jättämään sen kaiken vain palatakseen Eliahin rinnalle.

Sarah ei ymmärtänyt Theon ja paikalle saapuneen vaaleaverikön välistä kuviota, mutta hän tajusi, että noilla oli jotain selvittämätöntä joka selvästi painoi molempia. Nainen ei ollut taitava lukemaan muita ihmisiä, mutta hänkin huomasi kuinka seisovan pojan koko olemus henki katumusta, hän myös näki Theon silmistä kuvastuvan epävarmuuden. Thedorea näki harvoin niin.. Rikottuna, nyt tuon koko olemus oli niin kaukana tavallisesta, että tuota oli vaikea tunnistaa edes samaksi ihmiseksi.
Kun ilmoille kajahti arka Theolle suunnattu kysymys Sarah oletti poikaystävänsä luovan häneen lupaa kysyvän katseen, mutta sitä ei tullut, Theo tuijotti pöydän pintaa reagoimatta kysymykseen ulkoisesti mitenkään.
"Mä voin Theo hei lähteä kotiin nyt jo, tuut sitten kun ootte saanu puhuttua", nainen hymyili Theolle rohkaisevasti ja sipaisi tämän kättä nousten ylös tuolilta,
"ei joka päivä tapaa vanhoja tuttuja. Älä turhaan pidä kiirettä, kyllä mä odotan." Sarah päätteli itse toisen olevan vanha tuttu, hän oli tuntenut Theon pari vuotta eikä koskaan ollut vaaleaverikköä tavannut, ja selvästikkin nuo olivat ystäviä. Tai ainakin olivat joskus olleet.
Nainen riisui Theon hupparin päältään, laski sen tuolin selkämykselle ja lähti sitten vähin äänin paikalta vannottaen ensin poikaa kuitenkin tulemaan aamuun mennessä.

Theo hävisi taistelun itseään vastaan sinä hetkenä kun Sarah sai otettua ensimmäiset askeleet poispäin, poika nousi seisomaan ja nosti katseensa kohdaten suoraan Eliahian oman. Vain yhdellä askeleella Theo sai kurottua välimatkan näiden välillä. Yhdellä pienellä, arkailevalla askeleella. Ainut ajatus mielessä sillä hetkellä oli vain se, että hän halusi lähelle toista. Niin lähelle kun mahdollista, niin lähelle kun vuosia sitten.. Poika kietoi kätensä Eliahin kaulan ympäri antaen itselleen luvan painautua tuota vasten, haudata kasvonsa toisen kaulan ja solisluun välille, tuntea toisen hengitys ihollaan, sydämensykkeet koko kehossaan..

Aihe: Vs: Reborn /Sov La Marras 28, 2009 4:05 am

Tai sitten voihan tän toki tehä sillee, että ensin ne on nyt tässä pelissä ihan in lööv, mutta sitte Theo alkaa ajatella ja onki taas vihanen Eliahille? :---D

Eliah ei missään vaiheessa kääntänyt katsettaan vaaleahiuksiseen tyttöön, vaan hän keskittyi herpaantumatta Theoon ja tämän lumoaviin silmiin. Nuorukainen ei ollut muistanutkaan kuinka kutsuva tuo silmäpari oli. Eliah hymähti hämmentyneenä toisen katseelle, jota hän ei osannut ollenkaan lukea. Theo näytti olevan ihan yhtä hämmentynyt kuin Eliahkin. Vaaleaverikkö ei mitään muuta niin paljon sillä hetkellä toivonut kuin sitä, että pöydän ääressä istuva poika nousisi ylös ja painaisi hänet tiukkaan syleilyynsä. Ilmeisesti joku korkeampi voima luki sinisilmän ajatukset, sillä siinä samassa kun naisenalku katosi kuppilasta, nousi Theokin ylös. Eliah ei liikkunut vieläkään suuntaan eikä toiseen, vaan antoi vaaleaverisen pojan kuroa välimatkan umpeen heidän väliltään.

Kevyt huokaisu karkasi Eliahin huulilta, kun Theo painautui häntä vasten. Toisen lämpö pojan omaa kehoa vasten tuntui ihan liian hyvältä ollakseen totta. Nopeasti Eliah kietoi kätensä Theon ympärille ja painoi hänet niin lähelle itseään kuin vain pystyi. Sinisilmä antoi kasvojensa painautua vasten vaaleaa ja pörröistä hiuspehkoa. Hän tunsi sen tutun tuoksun, joka oli peittynyt hajusteiden alle, jota tuntematon ei olisi löytänyt tuosta tuoksujen merestä. Valtava hyvänolon aalto huokui Eliahin sisällä. Pitkästä aikaa hän tunsi elävänsä.

Sydän, joka oli aikaisemmin tuntunut kadonneen Theon pettyneen katseen ja sanojen tähden, palasi. Se sykki hurjana pojan rinnassa, mutta vaikka tahti oli kova, sydän oli rauhallinen. Vihdoin ja viimein se oli leppynyt. Alituinen jännitys ja suru olivat painaneet sitä muutaman vuoden ajan. Eliahin syleillessä Theodorea sydän oli herännyt talvihorroksestaan, onnellisempana kuin koskan.

Hitaasti Eliah käänsi päätään sen verran, että sai vietyä huulensa Theodoren otsan lähelle. Nuorukainen irrotti vasemman kätensä toisen selältä ja sipaisi vaaleita hiuksia otsalta, jotta sai painettua lämpimän ja kaipaavan suudelman siihen. Se kesti monia sekunteja, mutta silti irrotettuaan huulensa toisen iholta Eliah jäi ikävöimään kihelmöintiä koko kehossaan. Kenenkään muun suuteleminen ei tuntunut yhtä järisyttävältä. Joka kerta Eliahilta meinasi lentää jalat alta. Se olisi ollut ymmärrettävää, jos vaaleaverikkö olisi ollut teinityttö, joka unelmoi unelmiensa prinssistä. Poika oli moisen stereotypian vastakohta, joskin unelmoihan hänkin unelmiensa prinssistä. Tuosta vaaleasta pojasta, jonka hän oli muutaman liian pitkäksi venyneen vuoden jälkeen vihdoin tavannut.

”Mulla on ollut ihan kamala ikävä sua”, Eliah kuiskasi niin hiljaa, ettei varmasti kukaan muu kuullut Theodorelle tarkoitettuja sanoja. Hitaasti hän painoi huulensa toisen suupielelle ja loi pitkiä ja miltei loputtomia suudelmia tämän pehmeille huulille.