Todellisuutta puskuroituna

Tällanen pieni oneshot yksinpeli! AC eli Ann ja Henry muuttaa Eliahille ja tällettii. Pistin tämän tänne, kun tuolla kämpässä on jo peli menossa.

Erittäin väsyneen näköinen ja vaivalloisesti etenevä hahmo laahusti kohti koreaa omakotitaloa. Valkoinen olkalaukku näytti hirvittävän painavalta ja portaita ylös ovea kohti kiipeävä poika näytti luhistuvan sen painosta. Näytti siltä kuin hän olisi käyttänyt viimeisimmät voimiensa rippeet portaiden kiipeämiseen, sillä ovelle päästyään vaaleaverikkö vain avasi oven ja asteli sisälle taloon. Hän ei ymmärtänyt, että ovi oli ollut raollaan. Poika vain lysäytti olkalaukkunsa eteisen lattialle ja riisui takkinsa päältään. Uupuneena hän liikutti itsensä olohuoneeseen ja hyppäsi sohvalle selälleen.

”Hei”, kuului huvittunut naisääni jostain nojatuolin läheltä.
”Mm”, uupunut poika mumisi vastaukseksi.
”Kiva nähdä sua Eli pitkästä aikaa!” Tyttö, jonka ääni oli huomattavan matala, totesi pieni iva äänessään.
”Sua kans”, vaaleaverikkö murahti ennen kuin tajusi.

Eliah oli asunut Lontoossa yksin pitkän aikaa, eikä hän tietääkseen ollut haalinut itselleen humalapäissään kämppäkaveria. Nopeasti poika pongahti istuma-asentoon ja hieroi päätään hämmentyneenä. Olohuoneessa oli hänen itsensä lisäksi kaksi ylimääräistä henkilöä. Toinen oli varsin poikamainen tyttö ja toinen vuorostaan hyvin tyttömäinen poika. Eliahin kasvot vääntyivät epäuskosta.

”Ann?” Hän parahti järkyttyneenä. Mihin oli kadonnut se kuvankaunis tyttö, joka oli ujompi kuin versoilevat koivunlehdet. Kasvonpiirteet olivat samat, mutta muu olemus oli täysin muuttunut. Klassisen naisellisesti pukeutunut Ann oli verhottu jokseenkin liian suurilla vaatteilla, jotka oli selvästi ostettu miesten puolelta.
”Voi kyllä, mut ihan vaan AC nykyään”, tyttö naurahti ja iski pojalle silmää. Mihin Ann-Catherinen ujous oli kadonnut?
”Mitä helvettiä sulle on tapahtunut?” Eliah ei suotta peitellyt järkytystään.
”Noh, elämä kouli vai miten se pitäs sanoa”, AC naurahti katsellen velipuolensa kasvoja tyytyväisenä.

Tämän on pakko olla unta. Eliah oli ihan varma, että se oli unta. Ann-Catherine, se pieni unelmoija, oli muuttunut muka poikamaiseksi rekkalesboksi? Joku meni pieleen, ei hän voinut kerta kaikkiaan olla Ann.

”Kato kenet mä toin mukanani!” Ann viittasi viereiseen nojatuoliin hymyillen. Eliah oli keskittynyt Ann-Carherinen radikaaliin ulkonäön muutokseen niin tiiviisti, ettei hän ollut ehtinyt vilkaistakaan poikaa, joka istui hänen siskopuolensa vieressä.
”Voi sulle sopii vaalea tukka ihan tosi hyvin!” Nojatuolissa istuva poika totesi ja hihitti hieman perään.
”Henry?” Eliah kysyi varovasti, mutta samaan aikaan hyvin hämmästyneenä.
”Tän on pakko olla unta”, hän totesi ja lysähti nojaamaan sohvaa vasten.
”Tää oli ihan liian rankka päivä mulle.”

”Eli, on tietenki tosi ihanaa et sä näät meistä näinki mukavia unia, mut tää ei oo unta”, Ann avasi suunsa ja katsoi vuorostaan vieressään istuvaan Henryyn, joka hymyili ujosti. Tyttö ja poika erosivat toisistaan täysin. Oli jotenkin luonnottoman näköistä, kun kaksi niin erilaista henkilöä istui vieretysten. Tyttö erosi valtavirrasta poikamaisuudellaan ja poika oli tyttömäisempi kuin Eliahin koskaan näkemä ihminen.


Järkytyksestä toivuttuaan Eliah alkoi kysellä kuulumisia, eritoten Annilta. Siskopuolesta oli kehittynyt heidän vanhempiensa kuoleman jälkeen hänelle jotenkin läheisempi: olivathan he molemmat samassa veneessä. Eliah kuunteli epäuskoisena tytön tarinointia ja hänen lopetettuaan alkoi tytönoloinen poika vuorostaan selvittää omaa kertomustaan. Vaaleaverikkö oli unohtanut väsymyksensä kokonaan. Se ei paistanut Eliahista yhtään, ei edes kiukkuna. Yleensä hän oli joko niin uupunut että vain lysähti sängylle ja nukahti saman tien tai oli tavattoman röyhkeä muita kohtaan. Kyllä, röyhkeämpi kuin tavallisesti. Annista AC:ksi muuttunut tyttö oli kuitenkin hirveän voimakas persoonaltaan, mutta silti niin lämmin, ettei se häirinnyt Eliahia. Henry taas oli säälittävä pieni kakara, jota blondin oli pakko sietää ihan vain sen takia, että hän oli niin säälittävä.

”Mut mitä te täällä?” Eliah ihmetteli vielä katsoen vuoroin Annia vuoroin Henrya, joka naurahti tyttömäisesti.
”Eikö se tullu jo ihan selväks sulle?” AC nyökkäsi olohuoneen nurkkaa, jonne oli kasattu päällekkäin matkalaukkuja. Eliah ei tiennyt mitä ajatella. Hänen oma rauhansa oli mennyttä.
”Siis mitä helvettiä!” Eliah närkästyi silmittömästi ja levitti käsiään hämmästyneenä.
”Suu kiinni blondi ja mee nukkuun. Mä keitän sulle kahvia kun sä heräät. Honey.” Ann nousi ylös ja käveli keittiöön. Henry istui paikoillaan hämmentynyt ilme kasvoillaan.

Eliah tuhahti ja nousi ylös. Ehkä tämä oli vain pahaa unta. Hän käveli portaat ylös makuuhuoneeseensa ja nukahti heti lyötyään päänsä tyynyyn.