Everyday combat.

(( Desti tänne Wilfinsä kanssa! ))

Oli perjantai ja ilta alkoi jo hiljalleen hämärtyä. Rasheen kaduille alkoi ilmestyä enemmän porukkaa, sillä ihmiset olivat päässeet töistä jonkin aikaa sitten ja nyt useimmat suuntasivat askeleensa baareihin aloittelemaan perjantai-iltaa.
Näiden ihmisten joukossa käveli myön 17-vuotias, ruskean ja pörröisen tukan omistava Ben, joka oli päättänyt ihan perjantain kunniaksi tulla sinne niin sanotulle ''kielletylle alueelle''. Pojan vanhemmat olivat ihan tosissaan kieltäneet Beniä menemästä edes lähellekkään Rasheeta ja painottaneet tätä pysymään omilla kotikulmillaan. Nämä nimittäin uskoivat koko paikan olevan täynnä hulluja narkkareita, jotka olisivat valmiit ottamaan ihan keneltä vain hengen pois, mikäli mahdollisuuden siihen saisivat. Ja varsinkin Yellow Avenuelta kotoisin olevalta alaikäiseltä penikalta, jota Ben ei tietenkään kieltänyt. Kaikki hänen vanhempiensa varoitukset tästä pahamaineisesta kadusta saattoivat olla hyvinkin totta, mutta poika ei kuitenkaan uskonut kaikkien täällä asuvien ihmisten olevan narkkareita tai juoppoja. Kyllä täällä jonkin verran asui pelkästään niitä, jotka eivät käytökseltään poikenneet yhtään hänen kadullaan asuvista.
Ben huokaisi ja suuntasi askeleensa Rasheraspin ovesta sisään. Tällä oli yllään tummanruskea kangastakki, jonka hupussa oli ruskeaa karvaa. Jaloissaan hänellä oli haaleansiniset, jokseenkin kuluneet farkut ja kenkinä toimivat ihan tavalliset mustat lenkkarit. Baariin sisälle saapuessaan, jokseenkin tunkkainen ilma tervehti häntä ja hivenen nenäänsä nyrpistäen Ben heitti takkinsa narikkaan, jonka alta paljastui suhteellisen tiukka, valkoiven t-paita.
Ben käveli baaritiskin luokse ja tilasi yhden mansikkamargaritan jokseenkin yrmeältä baarimikolta, joka mulkaisi Beniä kuin isoa roskaa. Ei poika kuitenkaan jaksanut tuosta välittää, sillä kyllä hän oli kuullut juttuja tuosta muutamalta kaveriltaan, jotka tuppasivat vierailemaan Rasheraspissa yhtenään. Eniten Beniä kuitenkin hämmästytti se, että baarimikko ei kysynyt häneltä papereita, vaikka poika ei tietääkseen näyttänyt ikäistään paljoakaan vanhemmalta. Ehkäpä tätä ei kiinnostanut yhtään, että minkä ikäiselle juomaa oikein tarjoili.

Drinkki saapui suhteellisen nopeasti ja Ben siemaisi siitä ensimmäisen kerran. Eihän se nyt niin laadukasta ollut, kuin esimerkiksi Yellown yökerhoissa, mutta kelpasi. Onneksi hän ei ollut tullut lähes yhtään vanhempiinsa, jotka vaativat vain sitä parasta. Näiden mielestä mafia-suvun jäseneet eivät voineet tyytyä vain keskinkertaiseen ja noille aatteille Ben haistatti ihan suosiolla pitkät.
Hetken kuluttua, Ben huomasi kolmen kaljupäisen miehen lähestyvän melko uhkaavasti baaritiskiä ja juuri sitä kohtaa, missä Ben sillä hetkellä istui. Hänestä näytti ihan, kuin jokainen olisi kiertänyt kolmikon kaukaa, vaikka poika saattoi vain kuvitella. Hän kuitenkin kohautti olkiaan ja toivoi totisesti, ettei joutuisi pitämään noille seuraa. Se olisi kuitenkin ollut ihan liian hyvää, ollakseen totta. Nimittäin ihan muutaman minuutin päästä kolmikko saapui hänen vierelleen, vähemmän ystävälliset ilmeet kasvoillaan.
"Hei, sä istut meidän paikalla!" yksi näistä nahkapäistä tokaisi ja kaksi muuta säesti hienosti taustalla. Ben kohotti hivenen toista kulmaansa ja vilkaisi nopeasti nämä kolme skiniä läpi.
"Tämä on vapaa maa", hän tokaisi ja hörppäsi lasistaan uudestaan. Hän ei millään osannut pelätä näitä, vaikka se tässä tapauksessa olisi ollut melko fiksua. Nimittäin eihän noista ikinä tiennyt. Ties vaikka kävisivät käsiksi.
"Mikäs helvetin hienostohomo sä luulet olevas? Kipitä nyt vittuun siitä tai muuten muokkaan tuon sun söpön naamasi uuteen uskoon!" skini jatkoi, nyt hivenen kiihtyneemmällä äänellä. Ilmeisesti tuo oli luullut Benin lähtevän häntä koipien välissä pakoon, joka ei pojalle ollut edes vaihtoehto. Hänhän ei antaisi tuollaisille periksi.
"No juuri kuule sellainen. Kylläpä sä huomaat tuollaiset asiat hyvin. Ja luulis nyt sunkin tietävän, etteivät homot kipitä vittuun vaan ne tekee jotain ihan muuta", Ben sanoi ja iski tuolle silmää. Se kuitenkin taisi olla ihan liikaa, sillä seuraavaksi tuon nahkapään naama muuttui kiukusta punaiseksi ja tämä tarttui Beniä niin lujaa kauluksesta, että tämän juomat kaatuivat lattialle.
"Nyt sä jumalauta kuolet" tuo uhosi ja näytti ihan siltä, että voisi ihan oikeasti lyödä Benin naaman ihan mustelmille. Nyt poika todellakin toivoi, ettei olisi ikinä lähtenyt Rasheelle tänä iltana. Ties minkälaisessa kunnossa hän lähtisi täältä pois.

(( Joo, sori. Tuli vähän kökköä tekstiä ^^' ))

// Omakin teksti hiukan kökköä, mutta kyllä se tästä! :D //

Jokainen perjantai-ilta oli Rashee Roadilla kuin juhlapäivä. Kadut täyttyivät ihmisistä ja katu oli silloin kaikista vaarallisin. Ei kannattanut suututtaa tiettyjä ihmisiä ja varsinkin kannatti pitää kieli kurissa. Jos joku pelottavan näköinen antaa ohjeen väistyä tai poistua, kannatti lähteä pikaisin loikin pois paikalta äkkiä. Yleensä, varsinkin skinit, suuttuivat helposti pienistä asioista. He ajattelivat olevansa pelottavia ja johtajia, joita piti totella. Varsinkin monta vuotta Rashee Roadilla asunut Wilf tiesi tämän, kun katsoi muutamaa ohi kävelevää skiniä nopeasti, samalla kun itse käveli eteenpäin kohti baaria, jota ei taatusti tunnettu hyvän maineensa takia.

Tuuli tuiversi pojan tummia hiuksia vielä enemmän sekaisin ja hän puri hiukan alahuultaan. Jaloissa hänellä oli normaalit tummat ihonmyötäilevät, jokseenkin risahtaneet farkut ja valkoiset tennarit, joissa oli mustat kengännauhat. Ylävartaloa peitti punainen, vetoketjullinen hupparitakki, jonka alla oli musta miesten toppi. Kädet hänellä oli visusti taskussa ja hän toivoi pääsevänsä pian takaisin kotiinsa – olihan hänellä jäänyt huiman jännittävä kirja kesken. Hän oli oppinut jo monta vuotta sitten, että näillä kaduilla ei kannattanut lukea kirjaa samalla kun käveli. Kirja oli nopeasti maassa ja itsellä musta silmä, joka hankaloitti lukemista jonkin verran. Siksi hänen piti käydä nopeasti Rasherap nimisessä baarissa.

Hänen äitinsä oli pyytänyt rakasta poikaansa käymään siellä. Wilfin piti pyytää äitinsä vakioasiakasta eräälle hotellille, jossa heillä kahdella oli sovittu tapaaminen. Hänen äitinsä kuitenkin tiesi, että mies melkein aina unohti kyseiset tapaamiset. Muisti oli ilmeisesti huonontunut monen päävamman takia ja siksi oli tullut yleinen tapa siitä, että Wilf kävi muistuttamassa kyseistä herraa. Ja tämä herra oleili aina perjantaisin baarissa – missä muuallakaan. Mieshän oli pesunkestävä alkoholisti, skini ja huumeiden käyttäjä, joka kuitenkin omisti hiukan kahisevaa. Ja Wilfin äiti sai rahat myymällä itseään. Poika huokaisi hiljaa ja toivoi, että jonain päivänä hän pystyisi muuttamaan edes Devon Streetille äitinsä kanssa. Hän halusi pois äitinsä tästä ympäristöstä, koska aina Wilfin takaraivossa koputti pelko siitä, että jonain päivänä hänen äitinsä ruumis löy… Ei, hän ei edes halunnut ajatella sitä. Poika pudisti hiukan päätään ja tumma otsatukka valahti hänen harmaille silmilleen. Huokaisten hän pyyhki otsatukan pois silmiltään, samalla kun asteli kyseisen baariin sisälle.

No niin, missä hän oikein on, Wilf ajatteli ja antoi katseensa kiertää baarissa. Hämmästykseksi hän huomasi, että lähes jokaisen baarissa olevan katse oli kääntynyt baaritiskille, jossa tutunnäköinen mieskolmikko seisoi, selät Wilfiä päin. Ilmeisesti joku oli istunut tämän porukan johtajan paikalla. Kyllä vain, tässä baarissa oli omat paikkansa tietyille ihmisille, tietyillä päivillä. Tietyt paikat olivat avoimia kaikille ja joihinkin ei kannattanut henkensä takia istuutua tai edes katsoa sinne päin.
”Ilmeisesti joku Yellowilta saa kohta turpiinsa. Hitto, niitä voisi lyödä hiukan useamminkin”, Wilf kuuli läheisestä pöydästä puhuttavan ja hän kohotti kulmiaan, astellen sitten lähemmäksi baaritiskiä, nähdessä ketä nämä kolme miestä oikein uhkasivat.

Päästyään lähemmäksi baaritiskiä silmät pyöristyivät hiukan pojan tajutessa, että kyseessä oli suunnilleen hänen ikäinen nuoren miehen alku ja.. Iskikö tuo kyseinen poika juuri R.J:lle silmää?! Wilf ajatteli ja hänen suunsa aukeni hieman hämmennyksestä ja hätkähti sitten, kun R.J tarttui poikaa kauluksesta ja kuului räsähdys, kun juomalasi tipahti lattialle, rikkoutuen moneen sirpaleeseen. Tummatukkainen poika tiesi, että kohta R.J todellakin toteuttaisi uhkauksensa kuolemasta, joten Wilf päätti rohkeasti puuttua tilanteeseen, pitihän hänen toimittaa R.J:lle äidin viesti!

Pujahtaen kahden muun skinin ohi hän tarttui miestä kädestä kiinni, jotta tämä ei voisi aiheuttaa mitään suurta vahinkoa toiselle.
”A-anteeksi häiriö R.J, mutta sinulla taitaa olla tapaaminen jossain.. Muualla”, Wilf totesi hiljaa, katsoen maahan ja vilkaisi sitten kaljua miestä kasvoihin. Kiukun puna alkoi lopulta hitaasti kadota miehen kasvoilta, kun tämä hitailla aivoilla alkoi tajuta, mitä Wilf tarkoitti.
”Joten jos voisit, niin hakkaa ihmisiä hiukan myöhemmin. Tiedät, että July hinnoittaa myöhästymisestäkin”, hän jatkoi. Hän ei koskaan puhunut äidistään äitinä tällaisissa tilanteissa, koska hänen äitinsä oli sen opettanut hänelle.

Hitaasti mies irrotti lopulta kätensä toisen kaulukselta, mulkaisten tuota kuitenkin todella murhaavan näköisesti. Murahtaen R.J totesi: ”Kiitä onneasi, että minulla on tapaaminen juuri nyt.” Sen sanottuaan tämä viittoi kaksi muuta skiniä poistumaan, lähtien itse samalla. Olihan miehellä jo kiire, koska hänen äitinsä ei yleensä katsonut myöhästymistä kauhean hyvällä. Wilf huokaisi miesten lähdettyä ja katsoi sitten baarissa olevia ihmisiä.
”No niin, show on ohi. Jatkakaa”, hän kehotti ihmisiä ja heilutti hiukan käsiään. Sitten hän muisti pojan, jonka juuri oli pelastanut kunnon selkäsaunalta ja kääntyi takaisin kyseistä henkilöä kohti. Poika räpytteli hiukan silmiään tajutessaan, että kyseessä oli todella mukavan näköinen nuori miehen alku ja tämän ulkonäöstä huomasi selvästi, että kyseinen poika ei kuulunut tällaiseen räkälään. Poika näytti aivan siltä, että kuuluisi huippuhienoon yökerhoon.
”Eh”, Wilf aloitti ja haroi hiukan tummia hiuksiaan. Hän oli aina ujo tavatessaan uuden ihmisen, jota ei tuntenut. Hän punastui hiukan ja vältteli pojan silmiä, lopulta kuitenkin vilkaisten omilla harmailla silmillään niihin.
”Oletko kunnossa? Eihän R.J ehtinyt satuttaa?” Poika kysyi ja huoli näkyi hänen silmissään. Hän aina huolehti kaikista, vaikka oma alku-ujous sitä yrittikin aina estellä.

(( Yep. Ah, ihanan pitkää tekstiä sulta <3 ))

Ben tuijotti lähes pelottavan rauhallisesti skiniä silmiin, mutta ei niistä voinut olla huomaamatta sitä tiettyä pelonhäivähdystä, joka ihan varmasti ilmestyisi jokaisen kasvoille ennemmin tai myöhemmin. Varsinkin, kun vastassa olisi joku itseään roimasti kookkaampi ja uhkaava skini, joka voisi ihan hyvin hakata jonkun hengiltä. Ja niin tuo ihan varmasti tekisi Benille ihan pian, ellei tapahtuisi jokin ihme tai tuo päättäisi Benin olevan liian säälittävä tapettavaksi ja näin löisi poikaa ainoastaan turpaan. Mielummin naamassa muutama mustelma kuin lähtö ruumishuoneelle, vaikka enää Ben ei takaisi, kummin tässä kävisi. Tuo skini nimittäin näytti olevan varsin kiihtynyt ja tämän pää oli luultavasti ihan räjähtämispisteessä. Ilmeisesti tämä oli niitä tyyppejä, joille ei kannattanut haistatella tai sanoa ylipäätään mitään muutakaan ja luultavasti kadullakin kannatti vaihtaa puolta, mikäli tuo tulisi kätyriensä kanssa vastaan. Ruskeatukkainen uskoisi muistavan tuon, mikäli enää tänne Rasheelle uskaltaisi tulla, sillä täällä asuvat eivät tunnetusti pitäneet Yellown ylimielisten kakaroiden näkemisestä ja se oli luultavasti kyllin hyvä syy antaa selkään ihan kunnolla. Miettimättä yhtään sitä tosiseikkaa, etteivät kaikki tältä rikkaammalta alueelta kotoisin olevat olleet niitä pahemman luokan snobeja.
Ben tiesi todella hyvin, että varmasti moni täällä oleva ihminen katseli tätä välikohtausta varsin kiinnostuneena, joka ei oikeastaan häirinnyt häntä ollenkaan. Tietenkin kaikki olivat uteliaita tietämään, hakkaisiko tuo nahkapää hänestä ilmat pihalle vai ei.

Hetken jo Ben uskoi saavansa ihan kunnolla turpaan, mutta äkkiä tilanne kuitenkin keskeytettiin. Ja sen teki - Benin yllätykseksi - eräs nuorehko, mustatukkainen poika, joka höpötti tuolle jostain tapaamisesta. Benistä tuntui, että hänen sydämensä hyppäisi pian rinnasta ulos, vaikka tilanne oli periaatteessa jo pelastettu. Siltikin, poika ei voinut lakata jännittämästä, sillä entäpä jos skinit eivät lähtisi mihinkään ja hakkaisivat Benistä ilmat pihalle? Toisaalta, tuskinpa tuo toinen poika olisi tullut väliin, mikäli ei olisi tuntenut näitä skinejä ennestään.
Ben kuitenkin hämmästyi, kun kolmikko marssi tiehensä, porukan johtajan sihahduksen johdattelemana ja poika jäi äimistyneenä tuijottamaan näiden perään. Hän ei voinut uskoa, että oli päässyt tästä tilanteesta näin helpolla ja se kaikki oli kyllä tuon toisen tummatukkaisen pojan ansiosta.

Ben käänsi nopeasti katseensa toiseen, kun tämä tiedusteli hänen vointiaan, eikä voinut hetkeen kuin aukoa äänettömästi suutaan. Tämä olikin todella ennennäkemätöntä Benille, sillä yleensä hänellä oli aina vastaus kaikkeen, eikä melkein koskaan jäänyt hiljaiseksi. Liian suorasanaisuutensa takia hän äskenkin joutui hankaluuksiin, joka ei ollut ensimmäinen kerta eikä varmasti jäisi viimeiseksi. Nyt hän kuitenkin oli hiljaa ja yritti parhaansa mukaan keksiä jotain sanottavaa. Siis, tuohan oli sinänsä pelastanut hänet saamasta turpaan, joten ehkä Benin pitäisi jotain sanoa.
"No siis. Minä olen ihan kunnossa, eikä ehtinyt tapahtua mitään", Ben sai viimein sanottua ja katsoi toista sitten päästä varpaisiin. Tämä oli kyllä varsin hyvännäköinen, se täytyi Beninkin myöntää, mutta hän siirsi katseensa nopeasti takaisin toisen silmiin.
"Tunsitko sinä nuo?" Ben kysyi hetken päästä ja tajusi tuon välttelevän hänen katsettaan. No, ehkäpä tämä oli niitä ihmisiä, jotka eivät osanneet olla rentoja vieraiden ihmisten seurassa.

Jos R.J olisi ollut hänelle tuntematon skini henkilö, hän olisi pysynyt kaukana kyseisestä tapahtuneesta. Jos hän olisi tullut väliin ilman hyvää syytä, hänet itse olisi hakattu täysin elottomaksi ja hänen äitinsä olisi saanut sydänkohtauksen. Siksi poika edelleen kiitti onneaan siitä, että miehellä oli hänen äitinsä kanssa tapaaminen. Luultavasti R.J kertoisi äidille, kuinka oli juuri rökittämässä jonkun ärsyttävän Yellow Avenuen asukkaan, kunnes hän muisti heidän tapaamisensa. Mitä sen jälkeen tapahtuisi.. Sitä ei Wilfin aivot antanut edes miettiä loppuun saakka. Hän ei hävennyt äitiään, mutta hän ei pitänyt siitä, mitä tämä teki. Hänen äitinsä oli aivan liian hyväsydäminen tälle asuinalueelle, mutta minkäs sille voi, että täältä oli erittäin hankala päästä pois.

Vastauksen saatuaan hyvinvointiin, hän huokaisi helpotuksesta. Toivottavasti toinen tajusi olevansa todella onnekas, että Wilf sattui paikalle ja kyseisellä miehellä oli aika hänen äitinsä kanssa. Muuten naama olisi jo murjottu toiselta ja ehkä pari kylkiluutakin olisi poikki. Ja kukaan ei varmasti olisi vienyt toista sairaalaan, vaan olisi saanut hakeutua sinne itse. Rashee Roadin kaikki ihmiset eivät olleet juoppoja ja narkomaaneja. Kaikki jotka ajattelivat niin olevan, olivat väärässä. Ne hyvät ihmiset olivat vain hiljaisempia ja pysyttelivät syrjemmässä ja heidän rinnassaan poltti pelko siitä, että heille sattuisi joskus jotain. Ei ollut elämä Rashee Roadilla helppoa, mutta siihen oppi loppujen lopuksi.

”Se on hyvä, että ei sattunut mitään”, mutisee hiljaa ja antaa sitten katseensa hetken aikaa käydä nopeasti toisen läpi. Toinen oli oikein mukavan näköinen, se oli pojan pakko myöntää. Hiukset olivat upeasti pystyssä ja vaatteet siistit. Kasvot olivat myös komeat. Ennen kuin toinen huomasi hänen tuijotuksensa ja tarkastuksensa, alkoi taas vältellä toiseen päin katsomisen ja haroi hiukan tummia hiuksiaan.

Wilf oli tiennyt jo muutaman vuoden sen, että piti miehistä enemmän kuin naisista. Miehet olivat paljon mielenkiintoisemman näköisiä kuin naiset. Ja toinen täytti hänen kriteerinsä ja pääsi hyvännäköisten joukkoon. Yleensä Wilf katseli muita sillä silmällä, mutta ihastumiseen meni yleensä hiukan aikaa tai joskus oikeastaan saattoi ihastua välittömästi. Kaikki aina riippui tilannetekijöistä, mutta Wilf ei kuitenkaan ollut kauhean kokenut suhdeasioissa. Rashee Roadilta oli hankala löytää sopivaa seuraa, joka sopi juuri hänelle. Poika uppoutui taas omiin ajatuksiinsa ja hätkähti sitten kuullessa toisen kysymyksen. Hän kohotti katseensa toisen silmiin lopulta ja uppoutui niihin. Olivatpa ne ruskeat, ihanan tummat. Aivan vastakohdat hänen omiin silmiinsä, jotka olivat harmaat ja niissä oli muutama vihreä piste siellä täällä. Hän nielaisi hiukan ja hymyili pienesti.

”Tuota, en oikeastaan. E-enneminkin tiesin vain. En yleensä..”, puhui hiljaa, vetäen syvää henkeä. Kyllä hän sieltä ujonkuoresta pääsisi pian pois. Hän oli aina alkuun hiukan hiljainen ja sisäänpäin kääntynyt, eikä tämä paikka kauheasti auttanut asiaan.
”En yleensä siis liiku tässä seurassa”, jatkoi ja naurahti sitten hiukan hermostuneena, vilkaisten sitten baaritiskin takana olevaa baarimikkoa, kääntäen katseensa sitten takaisin toiseen. Okei, hän piti toisen silmistä, entä sitten? Ne olivat oikein suloiset ja kai hän sai nauttia kauneudesta edes hetken aikaa?
”Jos saan kysyä.. Mitä itse teet täällä?” Katsoi taas sitten toista päästä varpaisiin ja takaisin, yrittäen rentoutua hieman. Ei toinen varmaan häntä söisi ja hän pystyisi hieman rentoutumaan, olematta niin ujo.
”Siis kun..”, jatkoi sitten, selittäen hiukan tarkemmin. Nuolaisi hieman alahuulessa olevaa rengashuulikorua ja katsoi sitten toista kasvoihin.
”Et näytä, että kuuluisit aivan.. Tämän tyyliseen paikkaan siis”, hymyilee hiukan ujosti, katsellen toista. Silmät kuitenkin pyöristyvät hiukan, kun tajuaa mitä sanoi.
”Mutta en minä tarkoita, että näyttäisit huonolta, ihan hyvältä sinä näytät tai siis!” Sanoi ja punastui hiukan, katsoen sitten poispäin toisesta. Hyvät tavat kuitenkin muistuivat lopulta mieleen ja ojensi sitten varovasti toiselle kätensä, kääntäen katseensa takaisin toiseen.
”Nimeni on Wilf Ryder, mutta kutsu vain Wilfiksi”, sanoo ja hymyilee hiukan rohkeammin. Äiti aina sanoi hänelle, että piti aina kohteliaasti esittäytyä.

Ben tiesi varsin hyvin, ettei hänestä olisi tällä hetkellä mitään jäljellä, mikäli toinen ei olisi tullut väliin. Hän jopa saattoi kiittää onneaan, että oli selvinnyt yhteenotosta skinien kanssa ilman yhtäkään mustelmaa ja siitä hän sai kittää ainoastaan tätä toista poikaa. Mitähän hänen vanhempansakin olisivat sanoneet, jos Ben olisi tullut kotiin naama ihan ruvella ja myös muutama raaja murtuneena? Nämä ihan varmasti olisivat arvanneet Benin vierailleen näillä kulmilla ja olisivat laittaneet hänet oitis kolmeksi viikoksi kotiarestiin. Isä tuskin olisi välittänyt, vaikka hän olisi tullut kotiin pää kainalossa, sillä tälle tuntui olevan tärkeää pitää lapsilleen tiukka kuri ja näin säilyttää sukunsa nimi puhtaana. Joskus Benistä tuntui, että hän oli erityisesti isänsä suurennuslasin alla, vaikka hänen pikkusiskonsakin tykkäsi haahuilla ulkona ties keiden kanssa. Tämä kuitenkin sai mennä suhteellisen vapaasti, mutta Benin liikkeitä tuo kyttäsi lähes taukoamatta. Johtuiko se sitten siitä, että Ben sattui olemaan perheen vanhin tai sitten ihan jostain muusta. Oli totta, että isä oli muuttunut paljon tiukemmaksi sääntöjen suhteen, kun pojan seksuaalisuus oli tullut esille ja hänestä Ben oli varmaankin suvun häpeäpilkku.
Ben hymähti hivenen, kun kuuli toisen mutisevan jotakin. "Niin. Kiitos oikein paljon. Pelastit minun henkeni", hän heitti naurahtaen ja loi kasvoilleen ystävällisen hymyn. Oikeastaan, hänestä oli jokseenkin noloa, että toinen oli joutunut hänet sillä tavalla pelastamaan. Hän kun ei yleensä kaivannut muiden ihmisten apua, vaan halusi tehdä kaiken itse, mutta nyt kuitenkin. Olihan poika tuossa tilanteessa kaivannut apua, vaikkei sitä ääneen myöntäisikään.

Ben vilkuili aina välillä toista ja välillä baarissa olevia ihmisiä. Hän ei vain kertakaikkiaan uskaltanut jäädä tuijottamaan toista liian pitkäksi aikaa, sillä tuohan voisi luulla hänestä vaikka mitä. Lisäksi Beniä itseäänkin hämmensi tämä tilanne jo tarpeeksi, sillä hän ei muistanut, milloin olisi nähnyt yhtä komean pojan kuin toinen oli. No, ehkä oli, mutta niitä tapauksia oli aika harvassa. Lisäksi, Ben ei yleensä uskaltanut katsella miehiä sillä tavalla, sillä homoseksuaaleja ei tuntunut löytyvän niinkään paljon ja sai olla todella onnekas, että sellaiseen ylipäätään ikinä törmäsi. Tietenkin Ben tunsi muutaman biseksuaalin pojan, mutta nämäkin pitivät enemmän naisista, joten hänen oli turha yrittää yhtikäs mitään näiden suhteen.
Ben naurahti hivenen, kun toinen alkoi selittämään kysymäänsä kysymystä useampaan otteeseen. Kieltämättä toinen oli melko suloinen selittäen asiaansa yhä uudestaan ja uudestaan.

"Olenko minä siis todellakin noin läpinäkyvä?" Ben hymähti ja katsoi jälleen kaikki baarissa olevat ihmiset läpi. Oli kyllä totta, että hän ei sopinut tähän joukkoon kalliiden merkkivaatteidensa tai siistin olemuksensa johdosta, sillä Rasherasp oli oikeastaan melkoinen räkälä. Hänestä varmaan huomasi kilometrien päähän, että oli kotoisin tältä rikkaammalta asuinalueelta ja sen takia pisti todella vahvasti silmään täällä Rasheella.
"No täytyyhän minun ottaa ilo irti, kun porukat ovat tapaamassa muuta maf-- siis ystäviään!" Ben huudahti nopeasti ja katsoi toista, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Hänhän oli melkein paljastanut vanhempiensa olevan tapaamassa muita mafian jäseniä jossakin päin Lontoota ja luultavasti olisi sillä lipsahduksella saanut toisen kaikkoamaan hänen luotaan. Sillä kuinka moni järkevä ihminen halusi olla tekemisissä jonkun pahamaineiseen mafiasukuun kuuluvan pojan kanssa? Sehän vain pelotteli ihmiset tiehensä ja Benillä oli todellakin kokemuksia moisesta. Toinen ei siis saisi tietää tästä, sillä Ben halusi päästä edes jonkinmoisiin väleihin tuon kanssa.
Toisen seuraava lause kuitenkin hämmensi Benin ihan totaalisesti, vaikka saattoi se olla ihan normaali, kohtelias lause toiselta. Siltikin, poika hämmentyi siitä ja katsoi toista toinen kulma hivenen koholla. Oli tietenkin varsin outoa, että tuo sanoi hänen näyttävän hyvältä.
"Ööh... Vai niin... Tai kiitos... Tai..." Ben änkytti ja puri vimmatusti huultaan. Poika pelkäsi, että oli ymmärtänyt tämän lauseen väärin ja nyt toinen loukkaantuisi, ja lähtisi. "Minä en vain... Odottanut kuulevani tuollaista lausetta sinulta", hän viimein sai sanotuksi ja yritti hymyillä hivenen.

Seuraavaksi toinen kuitenkin esitteli itsensä ja Ben pystyi unohtamaan äskeisen välikohtauksen joksikin aikaa.
"Minä olen Beni-- siis Ben", hän sanoi ja kirosi hiljaa mielessään, tarttuen kuitenkin toisen käteen. Miksi helvetissä hän soperteli juuri nyt, vaikka yleensä hän puhui todella avoimesti ja sujuvasti. Benhän oli menettämässä pian otettaan itseensä ja vatsassa muljahteli hyvin ilkeästi, eikä sen voinut aiheuttaa muu kuin tämä Wilfiksi esittäytynyt poika.

Ei Wilf toisen pojan henkeä kuitenkaan pelastunut. Säästi vain toisen mustelmien saannilta. Ei tänne haluttu aina poliiseja tutkimaan jotain murhia, joten useimmiten peloteltiin ja hakattiin. Ellei sitten toisen isä tai äiti ollut oikea tyranni, joka olisi suuttunut täysin toisen harhailusta Rashee Roadilla. Siis toinenhan olisi luultavasti jäänyt silloin kiinni, jos nyt täällä salaa harhaili. Tuskinpa vanhemmat olivat antaneet itse kyytiä tännepäin.

Miten näkyviä Yellow Avenuelta olevat henkilöt loppujen lopuksi olivat Rashee Roadilla? Erittäin näkyviä olisi oikea vastaus tuohon kysymykseen. Heidän vaatteensa olivat siistit ja niistä näki selvästi, että ne eivät olleet sieltä alelaarista ostettu. Niin kuin esimerkiksi juuri Wilfin vaatteet olivat. Ei hänellä ollut varaa mennä sinne ostelemaan erittäin kalliita t-paitoja, vaikka ne aina siellä houkuttelivat hänen mieltänsä. Yellow Avenuelta kotoisin olevien hiukset olivat myös yleensä siististi leikatut ja heidän koko olemuksensa huusi: ’Olen rikas!’ He olivat niin näkyviä, kuin musta hiiri valkoisten joukossa, tai oikeastaan päinvastoin tässä tapauksessa.

Rashee Roadin kaikki asukkaat olivathan useitten mielestä pelkkää roskasakkia, turhaa joukkoa tässä maailmassa. Kaikki pitivät huumeista ja nauttivat siitä, että saivat oksentaa seuraavana aamuna mahansa tyhjiksi. Se oli yleinen harhaluulo se. Toki täällä enemmistö oli sellaisia, mutta kukaan ei nähnyt pintaa syvemmälle, että mitkä nuo henkilöt oli ajanut siihen pisteeseen.
”Siistit vaatteet vain.. Huutavat huomiota”, toteaa sitten ja kohauttaa hiukan hartioitaan. Kyllä hän itsekin yleensä huomasi, ketkä tulivat paremmista piireistä tai kuka Rashee Roadilainen oli päättänyt varastaa joltain ohikulkevalta Yellow Avenuelta olevalta kotoisin vaatteet päältä. Yleensä jos jollakulla oli paljon siistimpi takki päällä kuin normaalisti yllättäen, oli yleensä kyse kiinni varkaudesta.

"… muuta maf-- siis ystäviään!" Toinen huudahti ja Wilf kohotti hiukan toista kulmaansa. Mikä oli tuo sana, jonka nuoren miehen alku aloitti, mutta päätti sitten jättää kesken. Laajan sanatiedon avulla tiesi, että ei varmasti ollut montaa sanaa, jotka alkaisivat maf-alulla. Ensimmäinen sana joka Wilfille tuli mieleen oli tietysti mafia ja hän mutristi hiukan huuliaan. Oliko tuo meinannut sanoa ensin sanan mafia, mutta muuttanut sitten äkkiä sanavalintaansa? Ei sillä, että Wilf välittäisi siitä, mitä tuon pojan perhe tekisi. Mutta Wilf fiksuna poikana päätti heittää tuon ajatuksen syrjään, koska ei perhe ja se mistä toinen oli kotoisin, saanut muodostaa mitään alkuennakkoluuloa toisesta. Ei, hänen pitäisi ensin tutustua kunnolla, jos nyt tutustuisi, ja sitten muodostaa oma mielipide. Wilfin huulille nousi söpö hymy ja kallisti hiukan päätään.
”No, toivottavasti saat täällä.. Ilon irti”, totesi ja katseli sitten ympärilleen. Mitä toinen oikein kuvitteli saavuttavansa kyseistä paikasta?

Toisen änkyttäessä vastausta hänen hyvä-ulkonäkö kommenttiin, punastui itsekin hiukan. Miksi hän meni möläyttämään sellaisen sammakon suustaan? Hänhän alkaa vaikuttaa kuin miltäkin hom.. Tai herranen aika, hänhän piti miehistä, joten ei kai se mikään ihme, jos sellaisen vaikutuksen antaa. Ei Wilfillä kuitenkaan kauheasti mitään kokemuksia ollut, koska sen verran omissa oloissaan oli. Tai oikeastaan, ne kokemukset olivat niitä omassa päässään pysyviä haave - ja mielikuvia. Aika surullista, että hänellä ei ollut paljon kokemuksia mistään ihmeellisistä asioista, vaikka jo 17-vuotias olikin. Wilfin onneksi toinen ei ollut loukkaantunut kyseisestä kohteliaisuudesta/mielipiteestä, vaan oli vain hiukan hämmentynyt siitä. Helpotuksen huokaus karkasi hänen huuliltaan.

Vihdoinkin herra Ryder sai kuulla toisen nimen ja hän huomasi taas, että toinen jätti sanomatta koko nimensä. Ei se kuitenkaan häntä kauheasti häirinnyt ja puristi sitten toisen kättä, vihdoinkin toisen tarttuessa siihen. Hymyillen hiukan ujosti poika piti toisen kädestä kiinni, tuntiessaan sen lämmön omassaan, päästäen sitten irti. Ikävä kyllä kädessä tuntui hiukan siltä, että se kaipasi lisää toisen käden kosketusta. Olivathan hänen omat kädet hiukan viileämmät kuin tavallisesti. Jatkoi ujoa hymyään ja naurahti sitten hiukan.
”No Ben.. Jätätkö yleensäkin sanoja kesken, vaihtaen ne sitten?” Kysyi leikkisästi ja lopulta hieman rohkeampi hymy nousi pojan huulille. Kostutti kielellään hiukan huuliaan, katseen eksyessä samalla taas pois hetkeksi toisesta, kääntäen sitten huomion kuitenkin pian takaisin toiseen. Hetken kuluttua vei kädet taskuunsa ja suoristi hiukan hupparitakkiaan.
”Mitä iloa sinä ajattelit täältä muuten hakea? Ei tämä kuitenkaan mikään maailman.. Iloisin paikka ole”, toteaa lopulta ja katsoi mielenkiinnosta kysyvänä toiseen. Toinen oli herättänyt hänen mielenkiinnon. Mitä toinen nyt teki täällä, kun ei tuo kauheasti vaikuttanut siltä, että aikoi huumeita tai saattaa itsensä täydelliseen pulaan. Heiluttaen hiukan päätään toteaa sitten nopeasti vielä perään: ”Ei sillä, että se minulle kuuluu. Uteliaisuudesta vain kysyn”, hymyilee hiukan katsoen toista silmiin ja vie sitten toisen käden taskustaan haromaan hiukan hiuksiaan.
”Mutta ei täällä kauhean myöhään kannata roikkua, ellet sitten todellakin halua palata kotiin verissä päin”, sanoo sitten hiljaa, vilkaisten hiukan ympärilleen.

Mikäli totta puhuttiin, niin Benin vanhemmat olivat juuri sellaisia tyranneja, jotka suuttuisivat ihan varmasti kuullessaan poikansa seikkailleen Rashee Roadilla. Tai ehkä enemmänkin isä, sillä äiti lähinnä huolestuisi hänen kunnostaan ja vannottaisi poikaa pysymään kaukana tästä kadusta. Poika kuitenkin päätti olla mainitsematta vanhemmistaan yhtikäs mitään, sillä tuskinpa toista edes kiinnostaisi. Ja lisäksi tuo vaikutti sellaiselta, joka huolehtisi muiden asioista paljon enemmän kuin omistaan ja saattaisi sitten alkaa huolehtia Benin kotona olevista paineista. Sitä riskiä hän ei tasan ottaisi, sillä asia ei ensinnäkin kuulunut tuolle ja toiseksi, tällä oli ihan varmasti omiakin ongelmia, jotka vaivasivat tämän pääkoppaa. Ei tietenkään sillä, että tuo kauhean ongelmaiselta vaikuttaisi.

Ben naurahti hivenen toisen "siistit vaatteet oikein huutavat huomiota" -kommentille, vaikka se olikin ihan täysin totta. Ei Ben täällä nähnyt ketään muuta hänen lisäksi, jolla olisi yllään viimeisimmän muodin mukaan olevan merkkivaatteet. Ilmeisesti täkäläisillä ei ollut varaa moisiin, sillä merkkivaatteet saattoivat pahimmillaan maksaa jopa satasen ja tuskin täällä asuvilla olisi sellaista määrää rahaa tuhlattavaksi vaatteisiin. Se oli ihan toista, kuin Yellow Avenuella. Siellä ihmiset saattoivat ostella vaatteita ja kaikkea turhaa tavaraa, jotka maksoivat yleensä melko paljon. Tuhlattu summa saattoi ihan hyvin olla jonkun kuukausipalkka Rasheella tai Devonilla, vaikkei sitä voisi uskoa jälkeenpäin. Ben itse ei nyt voinut sanoa, että tuhlasi niin suuria määriä rahoja vaatteisiin, kuin jotkut muut, mutta ei hänkään ihan pulmunen tässä asiassa ollut. Kyllä hänkin oli joskus tajunnut ostaneensa vaatteita suuren summan edestä, vaikkei niille ollutkaan juuri sinä hetkenä mitään käyttöä. Benillä kun sattui ikäisekseen pojaksi olemaan varsin suuri vaatevarasto, että vaatteiden määrä hipoi jo melkein hänen 15-vuotiaan pikkusiskon vaatteiden määrää. Tämä luultavasti oli joidenkin mielestä melko hinttimäistä, mutta ei siitä onneksi ollut tullut sanomista keneltäkään.

Beniä hävetti hivenen, että hän oli mennyt melkein lipsauttamaan sen, mitä hänen vanhempansa olivat luultavasti parasta aikaa tekemässä. Toinen ei saisi kyllä ikinä tietää, mikäli se sitten Benistä itsestään riippuisi.
"No, meinasin tuolla lähinnä sitä, että saan mennä melkeinpä ihan mihin vain ilman, että olen taukoamattoman kyttäyksen kohteena", Ben selvensi hivenen, sillä eipä täältä tosiaankaan voinut minkäänlaista iloa löytää. Tai ei ainakaan Ben, sillä hän ei vain yksinkertaisesti kuulunut tähän kaupunginosaan ja olisi luultavasti kaikkien kannalta parasta, että hän olisi pysynyt ihan rauhassa omalla alueellaan.
Poika käänsi jälleen tummanruskeat silmänsä toiseen ja vastasi tuon jokseenkin ujoon hymyyn. Heidän kätellessä, Ben havaitsi toisen käden olevan hivenen kylmä ja poika olisi ihan mielellään pitänyt siitä paljon kauemmin kiinni. Tai siis! Mitä helvettiä hän oikein ajatteli?! Kauhistuneena omista ajatuksistaan, Ben vetäisi hyvin nopeasti käden takaisin syliinsä ja tuijotti sitten reisiään. Hänhän oli ihan hullu, kun ajatteli vasta äskettäin tavatusta ihmisestä moista. Okei, toinen oli haluttava ja tuskin tämä nyt osaisi kenenkään ajatuksia lukea, joten mitä pahaa hänen ajatuksissaan oli? Eihän hän nyt niin tyhmä ollut, että kertoisi Wilfille kaiken sen, mitä mieltä hän juuri nyt oli tuosta. Että piti tuota todella komeana ja haluaisi tutustua tuohon paremmin. Vaikkei Benillä kokemuksia oikein mistään ollutkaan, niin kyllä hän tiesi, ettei tuollaisia asioita kannattanut sanoa ääneen. Ei ainakaan vielä, sillä eihän poika tiennyt toisesta yhtikäs mitään.

Hivenen hämillään, Ben vilkaisi toista uudestaan silmiin, kuitenkin laskien katseensa hetkeksi reisiinsä.
"En minä yleensä. Sinun seurasi vain näyttää olevan erikoistapaus", hän sanoi, nyt hivenen hymyillen ja nosti katseensa jälleen toiseen. Oikeastaan, mitä menetettävää Benillä oli sen suhteen, että jos hän... Ei, se olisi luultavasti pelkkää itsemurhaa, sillä eihän poika tiennyt, oliko toinen edes... homo. Miksi hän alkaisi turhaan riskeerata, mikäli he alkoivat tulla peräti juttuun. Ben päätti kuitenkin siirtää moiset ajatukset syrjään ja tutustua toiseen paljon enemmän.
"En oikein mitään. Ihan huvikseni tulin käymään, vaikkei se tietenkään olisi kannattanut. Minähän sain melkein jo selkääni, joten ehkei tämä ole oikea paikka minunlaiselleni", Ben naurahti kuivasti ja kohotti hivenen kulmiaan Wilfin viimeisimmälle lauseelle, joka ei oikeastaan tullut yllätyksenä.
"Niin, sinä varmaan tiedät sen sitten paremmin, kerta täälläpäin asut", Ben sanoi ja vei sitten oikean kätensä pörröttämään omia hiuksiaan, jotka olivat jo ennestään todella holtittomasti pystyssä.
"Käytkö sinä itse sitten useinkin täällä pelastamassa onnettomia Yellowlaisia, etteivät nämä saa pelottavilta skineiltä turpaansa?" Ben sitten kysyi hymyillen ja kostutti hivenen kuivuneita huuliaan.

Nuori herra Ryder ei itse ollut koskaan saanut kokea väkivaltaansa omassa kodissaan. Hänellä ei ollut isää paikalla ja äiti rakasti häntä kuollakseen. Hän oli äidin oma kultapoika ja Wilf tekisi mitä vain äitinsä hyväksi. Hän itsekin nimittäin rakasti äitiään, koska olihan tuo uhrannut paljon pojan vuoksi. Hällä väliä vaikka muut pitivätkin hänen äitiään huorana – mitä tuo itse asiassa kyllä oli. No, ei se mitään. Sentään hänen äitinsä yritti parhaansa, kellään muulla ei ollut oikeutta tuomita sitä, mitä hänen äitinsä teki. Hän ei hävennyt sitä ja pystyi jopa myöntämään sen muille, jos tilanne sitä vaatisi. Ja olihan hänellä omiakin ongelmia vaikka muille jakaa, mutta silti hän aina huolehti muiden huolista ensin. Vaikka ei se hänelle kuulunut, hän toivoi, että saisi hiukan enemmän irti toisesta. Toista nimittäin näytti vaivaavan joku. Mikä toista vaivasi? No, hän yrittäisi nätisti ottaa siitä selvää, mutta ei tietysti pakottamalla.

Wilf mietti uudestaan sitä mielessään, että olivatko Yellowilta tulleet todellakin näkyviä täällä synkässä paikassa? Erittäin näkyviä olisi oikea vastaus tuohon kysymykseen herran omasta mielestä. He olivat niin näkyviä, kuin musta hiiri valkoisten joukossa, tai oikeastaan päinvastoin tässä tapauksessa. Rashee Roadin kaikki asukkaat olivathan useitten mielestä pelkkää roskasakkia, turhaa joukkoa tässä maailmassa. Kaikki pitivät huumeista ja nauttivat siitä, että saivat oksentaa seuraavana aamuna mahansa tyhjiksi. Se oli yleinen harhaluulo se. Toki täällä enemmistö oli sellaisia, mutta kukaan ei nähnyt pintaa syvemmälle, että mikä nuo henkilöt oli ajanut siihen pisteeseen. Maailma oli julma paikka, eikö vain?

”Erotutko sitten paljonkin joukosta?” Kysyi hivenen yllättyneen kuuloisena, kun toinen totesi olevan useinkin jatkuvan tuijotuksen kohteena. Se oikeasti yllätti pojan täysin, koska ei nyt toinen näyttänyt kauhealta huligaanilta tai miltään.. No, sellaiselta jota tuijotettaisiin. Ellei sitten tuijotuksen syy ole se, että miten hyvän näk.. Voi hitto, taas hän oli ajattelemassa sitä, että miten mukavan toinen nyt loppujen lopuksi oli. Hän voisi unohtaa heti koko jutun. Toinen oli Yellowilta, hän oli törkyinen Rashee Roadilainen. Se olisi oikeastaan kuin Shakespearen Romeo ja Juliet! Tuomittu alusta asti epäonnistumaan. Hänen pitäisi oikeasti lopettaa tällainen ajattelu, vaikka kyllä sen toisen käsi oikeasti tuntui oikein mukavalta hänen omassaan. Ehkä hän voisi hiukan.. pistää flirttiä kehiin? Aivan pienesti? Katsoa miten toinen reagoisi? Ehkäpä.. Jos vain hän uskaltaisi.

Tuossa toinen hänen edessään oli, kädet reisillään, ja katse poissa hänestä. Kunnes lopulta Wilf sai nauttia Benin silmistä. Hiukan varmempana, mutta silti ujona, hän katseli myös toista ja näpräsi sormillaan takkinsa helmaa. Puna kohosi hänen kasvoillensa nopeasti, kun tajusi mitä toinen oli sanonut. Että hänen seuransa oli erikoistapaus. Oliko tuo kenties positiivinen vai negatiivinen ilmaus? Wilf sydämessään toivoi positiivista vastausta, mutta kehtaisiko hän kysyä sitä ääneen?
”Onko se hyväkin asia, että olet minun seurassani.. Erikoistapaus?” Wilfin suu ehti kysymään, ennen kuin hänen oma mielensä ehti reagoida sanomiseen. Hitto! Wilf ajatteli mielessään ja käänsi katseensa nopeasti pois toisesta, kääntäen sen henkisesti huokaisten pian takaisin toiseen. No, syteen tai saveen. Sehän oli vain ihan kohtelias kysymys, ei mitään huolen häivää.

Ahaa, ihan huvikseen tuli käymään? Kuinka tylsä elämä sitten toisella oli? Ei tänne tultu huvikseen, ainoastaan silloin, jos oli jotain suuriakin ongelmia joista halusi päästä eroon. Tai sitten jos halusi osoittaa olevansa kova tyyppi tai halusi kapinoida. Mikä syy oli Benillä? Sitä hän ei voinut tietää. Ja totta kai hän tiesi paremmin. Olihan hän koko ikänsä asunut kyseisessä paikassa.
”No, mieluummin Yellowilla kuin täällä”, sanoi ja kohautti hiukan olkapäitään. Katsoi toisen kasvoja varovasti ja nautti toisen katselemista hetken. Toisen koskiessa omiin hiuksiinsa, hänen olisi itse tehnyt mieli kohottaa kätensä ja antaa sormiensa valua toisen hiuksissa. Ne näyttivät jotenkin mukavan pehmeiltä ja tuuheilta. Puna meinasi taas kohota hänen kasvoillensa. Benin ääni herätti hänet mielikuvasta ja hän vastasi toisen esittämään kysymykseen.
”E-en minä täällä useasti käy. Silloin vain kun.. On erikoistapaus.. Pysyn mieluummin kotonani”, totesi ja lisäsi sitten nopeasti perään: ”Vaikka se ehkä vaikuttaakin sinusta hiukan tylsältä!”

Toisen kostuttaessa huuliaan katseli toisen kasvoja. Okei, hän ei yleensä tuntenut mitään tällaista vieraita ihmisiä kohtaan. Missä hän nyt oli oikein mennyt vikaan? Ehkä tämä olikin vain unta. Joo, unta tämä oli. Ei tämä voinut mitään ihastustakaan olla, tai sen alkua. Hän harvoin ihastui. Rashee Roadilla kun harvoin törmäsi kehenkään upeaan tyyppiin.
”Mutta siis.. Haluatko viettää vielä iltaa täällä.. Kun juomasi näytti kokevan karun lopun..” Vilkaisi toisen maassa olevaa juomaa. Itse ei ollut oikein koskaan nauttinut alkoholista. Se sai hänen olonsa tuntemaan jotenkin kauhean levottomaksi.
”Vai haluatko kenties lähteä kotiin? Minä voin vaikka saattaa! .. Ei siis sillä, että joutuisit taas hankaluuksiin..!” Pudisti hiukan päätään. Kyllä hänen nyt pitäisi kohta saada selkeitä lauseita suustaan, eikä mitään surkeaa änkytystä.
”Tai voithan sinä ehkä myös.. viettää yön meillä.. Kello lähestyy jo kohta sitä aikaa, että ulkona liikkuminen.. Ei olisi ehkä maailman paras juttu”, totesi sitten ja punastui syvään. Oliko hän oikeasti ehdottanut sitä, että toinen viettäisi yön hänen luonaan? Wilf oli oikeasti tulossa hulluksi. Kirjojen maailma ei tainnutkaan tehdä hänen aivoilleen kauheasti mitään hyvää.

Vilkaisi toista ja totesi, että toisen hiukset oikein huusivat kosketusta. Käsi oikeasti meinasi lähteä siitä sivusta lähemmäksi toisen hiuksia, tai ainakin niin Wilf ajatteli. Ikävä kyllä hänen kätensä oikeasti teki sen ja suki hiukan toisen sivulla olevia hiuksia, koskettaen vahingossa samalla toisen poskea. Punastuen pienesti vetäisi kätensä takaisin sivulleen.
”Eeeh, anteeksi! Ne olivat vain hiukan.. Epäsiistit siitä kohtaan.” Erittäin laimea tekosyy, mutta nyt hän ei pystynyt parempaakaan.

(( Sori pienoinen kesto. Kone meni "paskaksi", enkä voinut käyttää ^^' ))

No, ei Benkään sinänsä ollut väkivaltaa kodissaan kokenut... Okei, oli hän muutaman kerran saanut isältään lyönnin kasvoihinsa ja tullut sen seurauksena silmä mustana kouluun. Onneksi Benin kodin sisäisiin asioihin ei oltu puututtu sen koommin, sillä poika oli tunnetusti hyvä valehtelemaan ja sanoi vain kaatuneensa portaissa tai jotain sinne päin. Isä ei kuitenkaan lyönyt niin usein, kuin joidenkin muiden perheväkivallasta kärsivien isät tai äidit. Nämä Benin tapaukset olivat todella lieviä niihin verrattuna, vaikka jokaisessa paikassa kailotettiinkin, että yksikin lyönti oli liikaa. Ei poika kuitenkaan uskaltaisi nostaa asiaa esille, sillä hän kyllä kieltämättä pelkäsi isäänsä jonkin verran. Tuo nimittäin raivostuessaan osasi olla varsin uhkaava ja silloin jopa Ben piti suunsa kiinni.
Siitä Ben oli kuitenkin onnellinen, ettei tämä väkivalta ollut ikinä kohdistunut hänen sisareensa tai äitiinsä. Se olisi ollut hänelle liikaa. Ja ehkäpä isällä oli omat syynsä lyödä Beniä. Poika nimittäin oli muutamia kertoja järjestänyt itsensä sellaisiin vaikeuksiin, että kenen tahansa vanhemmat suuttuisivat tästä. Tähän tietenkin lisättynä vielä se, että Ben sattui olemaan homo ja näin pilasi koko sukunsa nimen, joten tulos oli vahvasti miinuksella.

Ben huokaisi ja kuuli toisen jotkseenkin yllättyneen kysymyksen. Ei tuo tietenkään voinut ymmärtää, sillä eihän tämä tiennyt Benin lähipiiristä yhtikäs mitään.
"En juuri muualla Yellow Avenuella, vaikka jotkut ihmiset ovat luoneet minusta varsin negatiivisia mielipiteitä ja vain ulkonäköni johdosta", Ben naurahti. Totta se oli, sillä nämä ihmiset rakastivat kuria ja järjestystä, joten Benin vallaton kuontalo pisti näitä silmään. "mutta kotona taas... Minua tupataan kyttäämään ihan vuorokauden ympäri, joten tällaiset illat ovat minulle sitä harvinaista herkkua. Saan mennä ja tulla ihan miten haluan", Ben hymyili pienesti ja katsoi toista pikaisesti silmiin. Häntä nimittäin pelotti katsella tuota yhtään sen kauemmin, sillä poikaei todellakaan halunnut menettää otetta itseensä. Se olisi jo aivan liikaa tämän illan tapahtumien kanssa ja pojan olisi parasta ottaa ihan rauhassa. Toinen oli hyvännäköinen, mutta kai nyt Benin pystyisi pitämään itsensä koossa tuon seurassa. Niinhän hän oli tehnyt monien muidenkin, joten tuskin toisen seura mikään suuri haaste olisi. Ben käänsi tummanruskean katseensa Wilfiin ja tajusi tuon punastuvan. Ei helvetti, ei tästä tulisi yhtään mitään. Benin pitäisi vain pitää pää kylmänä ja olla mahdollisimman normaali.

"Se vähäsen riippuu", Ben hymähti ja puraisi nopeasti huultaan. Mitä hänen olisi oikein viisasta kertoa toiselle? "ei ehkä, sillä silloin saatan... lipsauttaa jotain sellaista, mikä ei oikeastaan kuulu kenellekään", hän jatkoi ja hymyili jokseenkin hämmentyneenä. Näillä 'lipsahduksilla' hän tietenkin tarkoitti omaa lähipiiriään ja etenkin perhettä sekä sukuaan. Niistä hän ei todellakaan aikonut kertoa toiselle ikinä ja hän todellakin toivoi, että tuo sitä ikinä saisikaan selville. Senpä takia Ben ei ollut kertonut sukunimeään, sillä mikäli toinen olisi äärettömän kiinnostunut Italiasta ja eritoten mafioista, niin aivan varmasti jonakin kauniina päivänä sukunimi Nicolosi ponnahtaisi esiin jostain kolosta. Ihan varmasti se sieltä jostain löytyisi, mikäli vain jaksoi riittävän kauan etsiä. Vaikka voisi kyllä luulla, että mafiasuku, joka hoiti alamaailman bisneksiä, pitäisi nimensä visusti piilossa. Siltikin, osa ihmisistä tiesi tästä ja kauhistuivat jo pelkästään tuon sukunimen kuulemisesta. Oli jo ihme, ettei kukaan ollut usuttanut poliiseja heidän peräänsä, mutta ehkä se koettiin ihan turhaksi. Ainakin Benin perhe näytti ulkoapäin ihan normaalilta - vaikkakin hyvin rikkaalta - perheeltä, joten tuskin kukaan osasi epäillä mitään. He vain sattuivat kuulumaan tähän sukuun, mutta ovat itse jättäneet moiset alamaailman bisnekset omaan arvoonsa. Voi, kunpa asia olisikin niin. Ben nimittäin tiesi ihan varmasti, mitä hänen vanhempansa tekivat juuri nyt ja keiden kanssa. Ben huokaisi jälleen ja hänestä alkoi tuntua, että häpesi omaa sukuaan. Niin hän kyllä osittain tekikin, mutta silti. Se tuntui todella väärältä ja jotenkin likaiselta.

Ben havahtui ajatuksistaan, kuulessaan Wilfin jälleen puhuvan ja loi jokseenkin mietteliäille kasvoilleen pienehkön hymyn.
"Ei nyt juurikaan. Uskon, ettei kukaan täysjärkinen ihminen täällä kovinkaan mielellään pyöri", hän sanoi ja kääntyi sitten katselemaan arvioivasti baarissa istuvia ihmisiä. Joukkoa ei voinut sanoa mitenkään kirjavaksi, sillä melkeinpä kaikki olivat humalaisia, tummissa vaatteissa kulkevia miehiä (tietenkin mukaan mahtui muutamia naisiakin) ja näiden kaikkien kasvoilla näytti olevan varsin vittuuntunut ilme. Eräässä baarin nurkassa käytiin pientä nujakkaa kahden humalaisen miehen välillä, johon ei kukaan näköjään viitsinyt puuttua. Tämä oli täysin toista, kuin Yellown hienoissa yökerhoissa, sillä sieltä vähänkin nujakoivat ihmiset heitettiin pellolle ja se oli siinä samassa jonkin ajan porttikielto. Pari miestä läheisessä pöydässä vilkaisi Beniä hyvin pahasti ja poika kääntyi taas toista kohti. Ilmeisesti hänen seuraansa ei kaivattu täällä.

Kuullessaan toisen seuraavat lauseet, Ben tuijotti tuosta äimistyneenä. Hänen aivonsa käsittelivät tuota Wilfin ehdotusta hyvin tarkasti, eikä Ben osannut sanoa tähän sanaakaan. Jos hän nyt ymmärsi oikein, niin toinen poika oli pyytänyt häntä... luokseen yöksi? Tietenkin ehdotus saattoi olla täysin viaton ja pelkästään huomaavainen, mutta siltikin. Se kuulosti tuon sanottuna jokseenkin epäilyttävältä, eikä tämä ollut ensimmäinen kerta tänä iltana. Ruskeatukkainen puraisi huultaan ja tarkasteli toista jälleen hyvin tarkasti, kuin yrittäen tulkita tämän todellisia aikeita.
Poika ei kuitenkaan ehtinyt vastata tälle mitään, kun tämä ojensi kätensä häntä kohti ja suki pojan tummanruskeita hiuksiaan, sipaisten samalla poskea. Ben värähti ihan tahtomatta toisen kosketusta ja silmät porautuivat oitis tuon omiin. '...Epäsiistit siitä kohtaa.' Olikohan ihan noin. Ben puraisi huultaan ja nielaisi. Hän ei tiennyt yhtään, mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Tai sanoa. Kaikki tuntui vain menevän mutkikkaammaksi.
"Tuota... Oletko sinä nyt ihan varma?" Ben viimein sai sanottua ja katsoi toista hivenen arasti. Hän oli lopulta päättänyt, että ajatteli tuota vain ystävällisenä ehdotuksena, joka saattoi ihan hyvin pitää paikkansa. Kyllä Ben nimittäin uskoi, ettei ainakaan hänelle olisi hyvä harhailla tuolla ulkona yksikseen ja joutua sitten jonkun jengin kanssa napit vastakkain. Tosin, olihan Wilf tajoutunut saattamaan häntä, mutta mitäpä Ben olisi kotona tehnyt? Lidia oli yötä jonkun kaverinsa luona ja vanhemmat olisivat luultavasti koko yön poissa. Poika tosin tiesi, että mikäli nuo saisivat tietää hänen olleen koko yön pois, niin siitä voisi seurata vaikka mitä.
"Okei sitten. Mitäpä minä siellä kotona yksinäni tekisin", Ben viimein sanoi ja katsoi toista. "asutko kaukana?" hän vielä kysyi ja haroi jälleen tummanruskeaa kuontaloaan.

// Pyh, ei se mitään. :D Anteeks kun itselläkin joskus hiukan kestää. Se johtuu tästä joulusta, liikaa tekemistä ollut. :P Mut korvataan nämä ’kestämiset’ pitkillä viesteillä. Ollaan ylpeitä. Ollaan saatu tosi pitkiä peliviestejä aikaan. :DD //

Wilf ei koskaan ollut pitänyt siitä, että toisia arvosteltiin ulkonäön perusteella. Eihän aina ulkonäkö antanut kaikkia puolia toisista ilmi, itse asiassa se oli joskus erittäin harhaanjohtava. Hänen omasta ulkonäöstä voisi ehkä luulla, että hän oli kauhea rock-emo, joka rakasti juhlimista yli kaiken. Tai sitten jotkut epäilivät heti hänen olevan homo, hiukan tyttömäistenkin piirteiden takia. Hän oli kaunis poika, ei hän sille mitään voinut. Ja eihän sille mitään voinut, että useat häntä kiusaavat osuivat itse asiassa oikeaan noissa homosyytöksissä. Joten ne eivät satuttaneet sitten poikaa yhtään.

”Eli kaipaat vain vapautta”, totesi hiljaa itsekseen, katsellen toista. Mahtoi kotona olla hiukan ankeaa, jos tunsi olonsa mukavaksi, kun sai astella Rashee Roadin pimeitä ja synkkiä katuja. Mutta mikä Wilf oli arvioimaan ja arvostelemaan toisen mielihaluja ja tekoja? Hän ei voinut tietää kirjaimellisesti kaikkea mitä toinen sai kotoa kokea. Hän ei itse edes tiennyt miltä tuntui, jos kotona oleminen tuntui pahalta. Hän sai itse kokea tuntea kotona olemisen turvalliseksi ja siellä oleminen rauhoitti aina hänen mieltään. Vaikka se ei ollut mikään loistelias palatsi, se oli silti hänen rakas kotinsa. Ja oma koti kullan kallis? Eikö sitä niin usein sanottu? Mielellään hän vaihtaisi asuntoa turvallisemmalle seudulle, mutta nyt piti vain tyytyä siihen mitä oli.

Hän tunsi sydämessään jonkun liikahtavan kun toinen totesi, että se ei ehkä olisi hyvä, kun toinen oli erikoistapaus hänen seurassaan. Toinen ehkä lipsauttelisi asioita mitkä ei kuulunut hänelle ollenkaan, tai oikeastaan kenellekään. Wilfin huulille nousi pieni hymy ja hän naurahti pienesti. Kyllä hän ymmärsi mitä toinen tarkoitti. Jokaisella oli oikeus omiin salaisuuksiinsa ja asioihin, joista ei halunnut muiden tietävän. Hänelläkin oli sellaisia. Sydämestään nuori herra Ryder toivoi, että toisen asiat eivät maailman surkeimmin olisi. Toinen kuitenkin vaikutti sen verran mukavalta ihmiseltä sekaisine hiuksineen, että ei toivonut toiselle mitään pahaa.
”Ymmärrän, jokaisella on asioita, mitkä eivät kuulu toisille”, sanoi varmana ja hymyili hiukan toiselle uudestaan nättiä hymyään, paljastaen jopa tällä kertaa pienesti valkean hammasrivistönsä. Se oli ehkä levein hymy, mitä Wilfiltä oli sinä aikana päässyt. Se tarkoitti sitä, että hän alkaisi pikkuhiljaa päästä siitä ujoudestaan irti – ainakin hiukan.

Totta tosiaan. Tämä kyseinen baari tosiaankin oli täynnä erityisen ’mielenkiintoista’ porukkaa. Humalaisia miehiä tummine vaatteineen ja joskus heillä oli naiset mukana – jotka tietysti vaihtuivat todella useasti. Harvoin täällä miehillä pysyi nainen monta viikkoa pitempään. Tai sitten oli yksi vakituinen ja monta rakastajaa. Karua oli elämä tässä kyseissä paikassa ja se kaikki huipentui tähän kyseiseen baariin useasti. Tappelut olivat joka päivänen näky baarissa ja joskus se ylsi jopa joukkotappeluihin. Varsinkin jos eri jengiporukat päättivät alkaa kinastelemaan keskenään. Silloisina iltoina kannatti pysyä todella kaukana kyseisestä paikasta, ellei halunnut joutua käymään sairaalassa lääkärikäynnillä.
”Minä en a-ainakaan.. Tunne oloani mitenkään.. Kotoisaksi täällä”, sanoi ja vilkaisi hiukan ympärilleen. Wilf huomasi silmäkulmastaan kuinka jotkut baarissa olevat vilkaisivat Beniä pahasti. Eihän toinen kuulunut tänne, vaikka maksava asiakas olisikin. Rashee Roadilaiset eivät vain pitäneet Yellowilaisista, elleivät sitten itse hyötyneet siitä jotenkin.

Okei, miksi hän oli pyytänyt toista luokseen? Toinenhan piti häntä varmaan ihan hulluna! Kuka selväjärkinen pyysi luokseen yöksi ihmistä, jonka oli tuntenut.. Vähän aikaa. Ei kukaan yleensä, ellei sitten kyseessä ollut joku taka-ajatus. Ja Wilfin ehdotus oli todellakin vain ystävällinen ele! Vaikka se varmasti kuulosti epäilyttävältä, hän tiesi sen oikein hyvin. Kuka Rashee Roadilainen nyt kattoa pään päälle yleensä tarjosi edes? Ei kukaan yleensä. Aaah, Wilfin päässä huusi joku. Mitä hän oli oikein mennyt sanomaan? Toinen nyt lähtisi karkuun varmasti. Häntä oli opetettu olemaan kohtelias ja eihän toisen tarvitsisi suostua ehdotukseen. Wilf voisi myös saattaa toisen lähelle Yellowia tai sitten toinen voisi mennä ihan itsekseen – mikä ei olisi maailman suotavin vaihtoehto. Ja se tukan koskettaminenkaan ei ollut varmaan mikään maailman paras vaihtoehto. Hän halusi vain kokeilla miten pehmeä toisen tukka oli. Ja se oli pehmeä. Mukavan tuuhea. Toinen oli värähtänyt hänen kosketuksesta ja se oli myös Wilfin saanut värähtämään. Tästä asiasta olisi pian tulossa todella mutkikas.
Toisen kysyessä hiukan arasti sitä, että oliko hän varma tästä asiasta, punastui syvään.
”O-olen minä varma! Tai siis.. Kyllä minä tiedän miltä se kuulostaa! Kuka nyt ei pitäisi outona, jos joku tuntematon poika tarjoaisi kattoa pään päälle yöksi”, sopersi hiukan, samalla käsiä heiluttaen hiukan hermostuneena typerän ehdotuksensa vuoksi. Haroi myös hiukan hiuksiaan takaa.

Lopulta toinen kuitenkin suostui tuohon tarjoukseen, mikä sai hänen huulillensa pienen hymyn poikasen. Kallisti päätään hiukan ja sanoi sitten toiselle:
”Asun tässä ihan lähellä, että ei sinne edes ole kauhean pitkä matka!”
Wilf oli iloinen, että toinen oli luottanut häneen sen verran, että suostui tulemaan yöksi. Kotona oli jopa siistiä juuri sillä hetkellä ja hänen äitinsä tulisi vasta huomenna päivällä kotiin, että siitäkään ei tarvinnut huolehtia. Yleensä hänen kotinsa ei ollut kamalan siistissä kunnossa - äidin vieraitten takia. Pulloja oli yleensä joka puolella ja alkoholi tahroja ympäri taloa. Paitsi Wilfin pieni huone oli melkein aina siisti.
”Voin sitten aamulla saattaa sinut Yellowille, jos haluat”, totesi sitten hiukan arasti ja vilkaisi jalkoihinsa, kääntäen omat syvänharmaat silmät, joissa oli hiukan pieniä vihreitä pisteitä toiseen.
”Ja on meillä kotona jotain syötävääkin, jos sinulla on nälkä”, jatkoi ja mietti sitten, että oliko siellä jääkaapissa oikeastaan mitään. Kyllä siellä taisi jotain Wilfin muistaakseen olla, joka oli syömäkelpoista. Pitäisi oikeastaan käydä huomenna käydä kaupassa. Se pitäisi pistää tehtävä listalle.

Lopulta baarimikon yskäisy palautti pojan maanpinnalle. Hän käänsi katseensa kohti tiskiä ja näki baarimikon osoittavan ovea. Ilmeisesti baarin väki ei enää tykännyt kahden pojan seisomisesta siellä sisällä.
”T-tuota, meistä taidetaan tahtoa päästä eroon. Ja paras totella sitä tahtoa”, mutisi hiukan ja osoitti sitten ovea päin. Alkoi sitten itse pistää takkiaan hiukan kiinni – joka oli avautunut hiukan.
”Onko sinulla muuten takkia.. narikassa tai jossain?” Kysyi sitten toiselta. Itse kun ei ollut paikalla, kun toinen oli astellut sisään.

(( Niinpä. Hyvä me! On tosi kivaa, että säkin tykkäät kirjotella pitkiä rooleja. Ja onhan tää kyl kieltämättä aika inspaava peli ;---D ))

Beniä oltiin jo vaikka kuinka monta vuotta haukuttu neidiksi tai sitten ihan suoraan homoksi, muttei hän sitä ikinä ole ottanut liiaksi itseensä. Eivät ne tienneet sen olevan totta, joten eivät haukut voineet käydä pojan itsetunnolle. Lisäksi, Benillä oli Yellowlla melko laaja kaveripiiri ja hän kuului näihin 'suosittuihin', joten kiusaamista oli yllättävän vähän. Tietenkin jotkut vain jaksoivat yrittää, mutta sellaiset tyypit poika jätti suosiolla ihan omaan arvoonsa.

Ben hymähti hivenen toisen toteamukselle, vaikka ei tuo aivan suoranaisesti hänelle puhunutkaan. Oli tosiaankin todella tuskallista asua sellaisessa kodissa, missä pojan liikkeitä seurailtiin ihan kokoajan, kuin hän voisi tehdä ihan milloin vain jotain luvatonta. Ei Ben nyt ihan tahallaan hankkiutunut vaikeuksiin, vaan ne jotkut tapaukset olivat pelkkiä sattumia ja oli todella kummallista etteivät he ymmärtäneet sitään. Ei kukaan osannut elää virheetöntä ja tasaista polkua kulkevaa elämää, vaan joskus ihmiset tekevät virheitä, joista sitten ottivat opikseen. Ben oli niin varma, että hänen isänsä oli nuorena ollut aivan samanlainen kuin hän oli, joten kyllä tuon pitäisi ymmärtää. Tietenkin osa Benin tempauksista johtuivat ihan siitä nuoruuden kapinasta, mutta suurin osa oli vain pelkkiä sattumia. Oli todella epäreilua, että ne eivät voineet ymmärtää. Lisäksi hänen kaksi vuotta nuorempi pikkusiskonsa sai kulkea lähes vapaasti (vaikka tietenkin tämänkin menemisiä tarkkailtiin melko tarkasti), mutta Ben ei saanut. Luulivatko he muka, että poika ryöstäisi pankin tai jopa alkaisi rattopojaksi? Benin kasvoille oli huomaamatta karannut jokseenkin mietteliäs, että surumielinen ilme kun hän ajatteli kaikkea sitä paskaa, mitä hän kotona joutui kestämään. Siitä puhuminen olisi ehkä auttanut, mutta ei hän pitänyt sitä kovinkaan hyvänä ideana. Mielummin hän piti asiansa omana tietonaan, kuin levitteli niitä ympäriinsä ja huolestutti muita. Olihan joillakin paljon isompiakin ongelmia.

Ben oli todella iloinen, että Wilf oli ymmärtänyt kaiken sen, mitä hän oli sanonut. Että saattoi kertoilla tuolle asioita, mitkä ei kuuluneet oikeastaan kenellekään.
"Kiva, että ymmärrät", poika totesi ja loi kasvoilleen helpottuneen hymyn. Hänestä oli todella upeaa, että Wilf tuntui ymmärtävän häntä edes jotenkin, sillä kotipuolessa se oli aika harvassa. Toki Benillä oli iso ystäväpiiri ja tietenkin hänellä oli muutama suhteellisen läheinen ystäväkin, mutta silti. Tämä toinen poika oli jotenkin erilainen. Tuntui, että heillä saattoi olla paljon muutakin yhteistä ja heistä voisi helposti tullakin hyvät ystävykset... Ei. Nyt Ben kyllä meni vähän asioiden edelle, kun ajatteli moisia. Eihän hän periaatteessa tiennyt toisesta yhtään sen enempää kuin, että tämä asui Rasheella. Ben puraisi nopeasti huultaan ja katseli sitten toista silmiin. Ehkä hänen pitäisi antaa asioiden kehittyä ihan rauhassa ja katsoa, mitä tästä tulee.

Ben kuuli toisen kertovan, ettei tunne oloaan kotoisaksi täällä ja hän kyllä ymmärsi tätä todella hyvin. Tuskin hänkään haluaisi asua täällä ihan kokoajan, kerta jo pistäytyminenkin meinasi koitua Benin kohtaloksi. Poika ei todellakaan pärjäisi täällä päivääkään, jonka oikeastaan ymmärsi. Hänhän oli varttunut todella turvallisessa ympäristössä, jossa kaikki huumehörhöt ja muut laitapuolen kulkijat olivat todella harvinaisia ja lähes aina tällaisten ihmisten tekemisiin puututtiin kovalla kädellä. Tietenkin nähin Yellowlla saattoi joskus törmätä, mutta ei todellakaan niin usein kuin Rasheella. Ja tästä Ben oli oikeastaan melko iloinen.

Ben kuunteli Wilfin selittelyjä ehdotukselleen ja hänen suupielellään kaarehti vino hymy. Toki moinen ehdotus oli kuulostanut erittäin epäilyttävältä ja jopa moiseen suostuminen oli melkoinen riski. Nimittäin vaikka Wilf kuinka viattomalta näyttikin, niin saattoi tämä silti olla suurimman luokan petkuttaja, joka houkuttelisi viattomia ihmisiä ansaan ja vaikka sen jälkeen ryöstäisi. Jotkut ihmiset olivat todella hyviä näyttelijöitä, jotka selittivät aivan täyttä paskaa ja käyttivät muita hyväkseen. Siltikään. Ben ei jaksanut uskoa tuota Wilfistä, joten sen takia suostui lähtemään tämän mukaan. Olihan Ben tietenkin varsin helppo ryöstön kohde, koska ei tuntenut paikkoja ja oli poissa omalta reviiriltään.
"No olihan tuo ehdotus hivenen... kummallinen", Ben aloitti ja hymyili hivenen epävarmasti. "mutta on silti todella mukavaa, että voisin tulla sinne sinun luoksesi yöksi", hän jatkoi hetken päästä ja hieroi niskaansa. Ei hän pitänyt sitä kovinkaan hyvänä ajatuksena, että he lähtisivät tähän aikaan kulkemaan läpi Rashee Roadin, sillä eikö tuo sanonut tämän olevan melko vaarallista seutua tähän aikaan? No, oli miten oli. Hän menisi oikein mielellään Wilfin luokse, sillä olihan hän utelias näkemään, millaisessa talossa tämä asui.Poika hymähteli mielessään kaikelle sille, mitä toinen selitti ja oli jopa hivenen hämmentynyt tämän johdosta.
"Kiitos, että huolehdit, mutta uskon pärjääväni. Minulle riittää vallan mainiosti se, että saan viettää yön teillä", Ben sanoi naurahtaen ja vilkaisi sitten ympärilleen. Monet ihmiset mulkoilivat heitä melko pahasti ja se sai pojan oikeastaan melko vaivautuneeksi.

Hän oli arvannut oikein siinä, ettei heitä kaivattu tänne, sillä nyt baaritiskin takana oleva mies kehoitti heitä poistumaan. Ben kohotti tälle hivenen kulmiaan, sillä olihan oikeastaan melko töykeää potkia maksavia asiakkaita pellolle ihan noin vain. Hän kuitenkin ymmärsi varsin hyvin, että baarimikko ei halunnut ihmisten alkavan rähisemään Benin takia, joka saattoi pian olla hyvin mahdollista. Sitten toinenkin totesi, että heidän oli parasta poistua ja Ben teki sen enemmän kuin mielellään. Hän kaivoi taskustaan drinkkirahat (vaikkei hän koko drinkkiä ikinä ehtinyt juomaankaan), iski ne tiskille ja nousi sitten ylös baarijakkaralta. Hänestä tuntui, että melkein jokaisen ihmisen katse oli kiinnittynyt juuri häneen, mutta ei poika jaksanut välittää.
"Minulla on takki narikassa", Ben sanoi toiselle ja käveli narikan luokse hakemaan ruskean takkinsa. Hän veti sitä päällensä samalla, kun käveli ulos baarista. Ulkoilma tervehti häntä todella raikkaana, joka sai pojan henkäisemään nautinnollisesti. Baarissa oli tosiaankin ollut todella tunkkainen ilma. Seuraavaksi Ben säpsähti sitä, kun aivan baarin oven vieressä maassa istui eräs mies, joka hajusta päätellen oli nauttinut monia drinkkejä liikaa sinä iltana. Samoin pystyi päättelemään tämän olemuksesta, sillä tämä sammalsi joitain sanoja itsekseen ja sen seurauksena lensi laatta. Voi, että Ben halusi päästä äkkiä Wilfin kotiin.