At work.. once again //sov//

//Tänne siis Valerie Nikki neitosena kanssa : D //

Angelicia Prihodko:

Mustien nahkasaappaiden korot kopsahtelivat määrätietoisten askelien tahtiin jonkin matkaa, kunnes hidastuivat. Lopulta Angelicia pysähtyi kokonaan ja pyörähti katsomaan paremmin ympäristöä. Ilma oli viileä, mutta melko aurinkoinen. Alicia laskikin hiukan aurinkolaseja nenälleen ja viileä katse haravoi pientä aukiota. Nainen ei löytänyt etsimäänsä ja aurinkolasit palasivat takaisin naisen silmille. Hän taisi olla vähän etuajassa... Angelicia tarkisti kellosta ja myönsi kävelleensä nopeasti tänne. No eihän hän joutunut edes kävelemään kovin kauas. Nainen kyllä harvemmin kävi tällä alueella, mutta ei ollut tyhmä. Tämä aukio oli juuri sellainen paikka missä hiljaiset kaupat olivat yleisiä. Angelicia tiesi kyllä työnsä ja osasi tunnistaa tällaiset alueet. Hän ei kyllä mielellään kaupannut tällaisilla paikoilla. Kotipuolessa pomo hoiti puhelut ja ilmoitti sitten minne pitää mennä. Angelicia haki paketin ja vei sen sovittuun paikkaan. Useimmiten paikat eivät olleet tällaisia.. Ensinnäkin, koska ei tarvinnut kahdesti miettiä, jos näki kahden ihmisen vaihtavan nopeasti jotain. Liian selvää ja Angelicia ei pitänyt siitä. USA:ssa kaikki oli vieläkin hiljaisempaa ja tapahtui aina mahdollisimman siististi. Mutta tämä olikin Lontoo.. Täällä Angelicialla ei ollut samaa työpaikkaa eikä suhteitakaan ollut yhtä hyvin. Mutta tarpeeksi. Alicia olikin päättänyt, että miksei laajentaisi vähän kauppaamisaluettaan. Mutta kannatti alottaa hiljalleen.. Hiukan varoen ja tarkkaavaisena. Angelicia ei ollut niin tyhmä, että olisi heti riekkumassa työstään ympäriinsä ja keräämässä asiakkaitaan niin laajalti, että olisi seuraavaksi löytänyt itsensä sellistä. Jotkut olivat niin typeriä.. Mutta ei Alicia. Hän osasi työnsä ja ei ollut menettänyt taitojaan, vaikka oli pitänyt pientä taukoa töistään. Ja tähän asti kaikki oli mennyt hyvin. Nytkin nainen odotti uutta asiakasta. Joka sais tulla koht, Alicia ajatteli vilkaisten kellonaikaa kännykästään ennen kun antoi puhelimen pudota mustaan nahkalaukkuun. No hän odottaisi vielä.

Angelicialla oli päällään pitkät mustat nahkasaapikkaansa, mustat farkut, musta pitkänmallinen paita, jossa oli pitkät hihat. Paidan rinnustassa oli rypytystä ja kaksi suurta nappia. Hihojen suissa oli myös pieniä nappeja. Tumman paidan kyllä peitti perinteisesti Alician musta nahkatakki, joka oli osittain vetäisty kiinni. Kaulassa roikkui punainen kaulahuivi rennosti ja käsissä naisilla oli nahkaiset hansikkaat. Mustaa ja vielä kerran mustaa niin kuin aina. Punainen taisikin olla ainoa väripilkku. Alician silmätkin oli rajattu tavallisen tapaan tummalla ja mustat hiukset olivat auki, myötäillen nahkatakin selkäpuolta.
Angelicia silmäili vielä viileästi aukiota, kunnes nappasi kultasankaiset aurinkolasinsa ja vei ne laukkuunsa. Muutama mies käveli aukion toisella puolella ja huomasivat pian Alician. Nuo tuijottivat ja näyttivät supisevan jotain. Angelician katse muuttui vielä kylmemmäksi.. Kyllähän hän tiesi ettei oikein näyttänyt kuuluvan siihen paikkaan. Nainen väärässä paikassa.. Joku mies voisi olla innoissaan tuosta, mutta Angelicia ei näyttänyt pelokkaalta tai eksyneeltä. Hän näytti siltä, että oli juuri oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan omasta mielestään eikä hänellä ollut hätää. No ei tosiaan ollut... Tarvittiin enemmän kuin yksi mies, että Aliciaa sai liikutettua tästä tai koskettua ylipäätään naiseen. Kyllähän Alicia osasi suojella itseään. Eli onnea vain yritykseen, jos joku luulisi toisin...
Angelicia huokaisi ja nappasi laukusta A-kirjaimella koristellun sytkärin ja tupakan askista. Eiköhän se asiakas tulisi pian.. Joku Angeliciaa nuorempi. Naispuolinen. Alicia ei paljon jaksanut huolehtia. Ajatukset olivat parhaiten paketissa, joka lepäsi kiltisti Alician laukussa. Hän ottaisi rahat, antaisi paketin ja häipyisi. Niin, Angelicia teki aina kaiken tuossa järjestyksessä. Hän kyllä piti aina sanastaan kiinni, mutta ei luottanut jostain syystä narkkareihin. Alicia tunsi sellaiset ihmiset aivan liian hyvin.. Niinpä; ensin rahat ja sitten vasta tuotteen luovuttaminen. Joskus asiakkailla oli tästä menetelmästä valitettavaa, mutta loppujen lopuksi kaikki meni niin kuin Angelicia tahtoi. Hän kyllä muisti yhden poikkeuksen...
Angelicia sytytti tupakan ja pudotti sytkärin laukkuunsa samalla, kun maisteli savua huulillaan. Tämä auttoi.. Alicia imaisikin tupakkaa ja nappasi sormillaan hetkeksi tupakan syrjempään huuliltaan, että sai puhallettua hitaasti savut ulos. Tämä tosiaan rauhoitti. Angelician katse ei kyllä pehmentynyt vaan se pysyi kylmänä ja tarkkaavaisena. Katse liukuikin edestakaisin aukiota ja nainen jatkoi poltteluaan. Eiköhän se tyttö ilmestyisi pian.

Nikki oli eksynyt jotain ihme kautta Rasheelle yhtenä iltana ja törmännyt pariin tyyppiin. Valitettavasti kummaltakaan ei ollut aineita herunut ja omat alkoivat näyttää kohta tyhjää. Niinpä Nikki oli soitellut omalle jenkkiläiselle diilerilleen ja kysynyt tunteeko tämä ketään Lontoolaista. Tämä oli maininnut tasan yhden nimen: Prihodko. Kuulosti venäläiseltä, mutta toisaalta kuulostivat monet jenkkiläisetkin turkkilaisilta ja ties miltä. Mitäs väliä sillä oli. Oli miten oli, Nikki oli soittanut tälle ja puhelun jälkeen löytänyt diilerinsä. He olivat sopineet tapaamispaikaksi Elm Squaren, jossa toivon mukaan oli suht hiljaista - tai toisaalta no, Rashee oli Rashee joten mitä siltä saattoi odottaa: kukaan ei välittäisi, ellei kukaan Yellow Avenuen poliisi olisi eksynyt jostain syystä päivystämään Lontoon rotanloukkuun.

Siinähän Nikki nyt kopsutteli tummilla korkosaapikkaillaan, mustassa, tyylikkäässä mekossa ja samanvärisessä ohuessa, mutta pitkässä takissa kohti Elm Squarea. Vaikka tulosta olikin vain vähän aikaa, oli tyttö oppinut suunnistamaan suhteellisen hyvin uudessa kaupungissaan. Käytännössä käännyit kolmasti vasemmalle ja olit takaisin Yellow Avenuella. Tai mistä ikinä lähditkään liikkeelle. Helppoa kuin mikä. New York oli hieman monimutkaisempi. Nikkin oli kuitenkin pakko saada aineita, tai vieroitusoireet itsessään alkaisivat ja se olisi vähän kurjempi homma. Käytännössä oli Nikkin onni, etteivät diilerit yleensä välittäneet iästä. Ei sillä, olihan hän täysi-ikäinen nyt, mutta vuosi sitten hän oli saanut ostaa aineita siinä missä täysi-ikäisetkin, eikä kukaan välittänyt.

Nikki läheni selvästi aukiota ja alkoi tarkkailla ympäristöään. Kaikkein viimeisimmäksi hän kaipasi sitä, että joku kävisi yhtäkkiä kimppuun. Parille humalaiselle hän oli jo ehtinyt heittää purevat kommenttinsa. Ennen aukiolle saapumista hän sytytti kuitenkin tupakan. Nikotiiniriippuvuus alkoi vain kasvaa kasvamistaan, varsinkin kun ei ollut polttanut tupakkaa taas pariin tuntiin. Hän tarkkaili aukiota, kävellen toisaalta muina miehinä sitä varaa, että koko homma olisi vain huijausta. Toisaalta, hänen katseensa osui pikaisesti hyvinkin tuntomerkit täyttävään naiseen. Ainahan sitä kai voisi kokeilla? Nikki suuntasi tätä kohti, kävellen kuitenkin suhteellisen suoraan sinne minne oli alun perin ollut menossakin. Kaipa tuo pysäyttäisi jos tietäisi suunnitlleen ketä etsisi.

Angelicia poltteli rauhassa tupakkaansa samalla, kun odotteli asiakastaan. Aika sen kun kului ja Alicia oli hiukan kärsimätön. No ei asiakas tavallaan ollut myöhässä, nainen vain kärsimätön. Alicia napautti juuri palanutta osaa tupakastaan, kun huomasi aukiolle astelevan henkilön, joka erosi aikaisemmista aukiolla kulkevista. Tuo ei ollut kovin vanha ja naispuolinen. Pikaisesti katsottuna siis täytti kriteerit. Angelicia heitti tuohon tarkistavan katseen, mutta katseli sitten taas muualle kuin muuten vain. Eihän hän tiennyt vielä oliko tuo juuri hänen laukussaan olevansa paketin uusi omistaja. Saisi olla nyt asiakkaallakin sitä oma-aloisuutta...
Angelicia imaisi tupakkaansa ja katse kiersi terävänä aukiolla, vaikka tosiasiassa Alicia tarkkaili vain sivusilmällä tuota nuorta naista, joka lähtikin kävelemään Angelician suuntaan. Taisi olla oikea tapaus. Angelicia kaivoi vielä muististaan asiakkaan nimen. Angel.. Jones. Jonkun sentapaisen nuorempi oli sanonut puhelimessa. Nimellä oli kyllä vain oma hetkellinen merkityksensä. Se oli se hetki, kun piti löytää oikea henkilö. Angelicia ei ollut kyllä niin typerä, että olisi koskaan antanut paketin väärälle ihmiselle. Mitä sellainenkin olisi ollut...

Angelicia laski katseensa maahan ja vaihtoikin painoa jalalta toiselle. Todellisuudessa Alicia vain katsoi vaivihkaa kulmiensa alta kohti tulevaa brunettea. Lopulta Alicia totesi, että tämä taisi olla oikea tapaus, koska tuo katsahti myös Angeliciaan päin enemmän kuin kerran. Tupakka putosi likaiseen maahan ja Alicia talloi sen ennen kuin suoristautui. Nyt katse osuikin kylmänä, mutta asiallisena suoraan nuoreen neitiin, joka oli jo melko lähellä.
"Angel?"
Angelicia sanoi melko selkeästi, mutta vain niin kovalla äänellä, että ainoastaan nuorempi kuuli. Alicia vetäisi tyynesti muutaman lyhyemmän kiharan hiuksen kasvoiltaan ja heitti kunnon katsahduksen tuohon tyttöseen. Ei kovin enkeliltä vaikuttanut. Ja vielä huumeita ostamassa... Mutta sen enempää asia ei kiinnostanut Angeliciaa ja ihan kuin häntä olisi edes kovinkaan paljon kiinnostanut. Asiakas kuin asiakas.
"Sä varmaan etit mua."
Angelicia sanoi melko viileästi ja katsoi tyynesti, mutta ei kovinkaan ystävällisellä katseella Angelia. Kyllähän Alicia nyt suunnilleen osasi katsoa etsikö joku toista. Tai tarkemmin: etsikö narkkari kamantuojaa. Niin tuttua ja yksinkertaista.