Talking for Charity

Alexandra
*********

Tanssiaiset olivat ihania tapahtumia, jos piti tanssimisesta vanhojen miesten kanssa ja aikansa tuhlaamisesta. Rahat menivät hyvään tarkoitukseen, mutta Alex ei olisi välittänyt olla paikalla. Hänen isänsä oli kuitenkin tehnyt harvinaisen selväksi, että nuoren perijättären olisi parasta olla paikalla ja tanssia jok’ikisen kuolaavan vanhuksen kanssa. Vain kohteliaisuus oli estänyt Alexia syöttämästä eräälle herralle tämän solmiota, kun hän oli livauttanut konjakilta lemahtaneen kätensä ”vahingossa” Alexin kiinteälle takapuolelle.

Nyt Alex vaelsi väen seassa hiljaisena ja koitti löytää edes joitain tuttuja ihmisiä. Hän näki nuoria komeita miehiä, mutta kaikilla jotka hän tunsi oli tyttöystävä käsipuolessa, joten Alex jätti heidät rauhaan. Kerman valkea puku, joka oli yksinkertainen ja tyylikäs imarteli perijättären hoikkaa vartaloa ja hän tunsi itsensä kauniiksi, mutta kun hän oli koko päivän valmistautunut tenttiin ja raahattu tänne mieliala ei voinut olla kovinkaan korkea.

Yllättäen Alex näki tutut kasvot. Minnie oli käynyt hänen kanssaan samaa koulua ja oli kuulunut niin sanottuun kermaan, kun Alex oli ollut hiljainen ja tunnollinen opiskelija. He olivat tutustuneet muutaman yhteisen ystävän kautta, mutta siitä oli jo jonkin aikaa kun hän oli naisen viimeksi nähnyt. Alex päätti liittyä naisen seuraan ja veti kasvoilleen tutun, hieman ujon, hymynsä. ”Hei Miennie, sinua ei ole näkynyt vähään aikaan”, Alexandra tervehti ystävällisesti kaunista hänen ikäistään naista.

//Valerie tänne n.n//

Angus oli raahanut Minnien mukanaan hyväntekeväisyysgaalaan. Edes isää ei katseltu siellä kovin oudoksuvasti, sillä useimmat olivat tottuneet siihen, että hänellä oli seuralaisenaan mies eikä nainen. Toki Angus oli sanonut Breelle, että ottaisi mieluusti tämänkin mukaan, mutta äiti sen sijaan ei moisista välittänyt. Minnie oli rajamailla. Toisaalta hyväntekeväisyysgaaloissa saattoi tavata uusia ihmisiä ja toisaalta siellä saattoi ikääntyä sata vuotta yhdessä illassa. Minnie oli onnekseen löytänyt muutaman ikäluokkaansa kuuluvan kaikkien vanhuksien keskeltä. Tokihan jotkut olivat raahanneet poikiaan mukanaan, mutta nämä näyttivät olevan enemmän halukkaita lipeämään toisaalle - ja toisaalta sillä välin kun vanhemmat juhlivat, nuorilla oli omat juhlat muualla. Näin oli Minniekin kuullut. Hyväntekeväisyysjuhlat kun kestivät pitkään, oli siinä aikaa järjestää omat juhalt jossain muualla. Minnie ajoitti tosin lähtönsä aina hyvään kohtaan, koska tiettävästi hänellä ei ollut kiire mihinkään ja äkkiä keksityt verukkeet olivat huononkuuloisia. Ehkäpä hän odottaisi vielä hieman ja sanoisi lähtevänsä kotia kohti. Todellisuudessa hän käväisisi kotinsa kautta ja lähtisi jatkoille.

Minnie oli pukenut ylleen persikanvärisen iltapuvun, joka oli koristeltu mustin nauhoin ja paljetein. Se oli mukava yllä ja väri miellytti. Tytön hiukset olivat jääneet vapaiksi loiville kiharoille ja kasvoilla oli huoliteltu meikki. Hän joi kulauksen kuohuviinilasistaan, joka odotteli pöydällä. Laskettuaan lasinsa takaisin valkoisella pöytäliinalla päällystetylle pöydälle hän kuuli tervehdyksen, joka kuulosti etäisesti tutulta.
"Ai hei. Olit... Alex eikö niin?" Minnie kysyi.
Viisi vuotta Ranskassa oli yhtä kuin Lontoon puolittainen unohtaminen. Ei hän sentään kaikkea ollut unohtanut, mutta puolitutut ja ihmiset joihin oli tullut törmättyä pari kertaa, olivat nimimuistissa vielä hämärän peitossa. Liikaa ihmisiä, liian vähän muistikapasiteettia. Varsinkin jos opiskeli kulinaarisia taitoja ja teki uusia ystäviä.

Vastaan otto ei ollut mikään paras mahdollinen, mutta Alexin moitteeton kasvatus ei antanut hänelle armoa. Hän ei saisi perääntyä, vaikka ilmiselvästi nuori ja hurmaava Minnie ei ollut muistanut Alexia, tosin he olivat olleet erilaisissa porukoissa. Hän siis piti ystävällisen hymyn kasvoillaan ja nyökkäsi. ”Aivan, haittaako jos liityn seuraan?” Hän ei ollut huomannut muita ihmisiä Minnien ympärillä keskittyessään niin kovin tuttuihin kasvoihin.

”Me emme ole tavanneet…” Alexandran hymy oli ja pysyi, uskomatonta kyllä. Hänen isänsä käveli ohi ja hymyili tyttärelleen sitä arvovaltaista hymyään, tietäen että Alex ei tekisi mitään tyhmää. Hänen ei kuuluisi tehdä ja jos hän tekisi, se olisi hänen vikansa, hän kärsisi. ”Alexandra Emmerson, mutta sanokaa Alexiksi”, Alex jatkoi esittäytymisensä loppuun, niellen ärtymyksensä isäänsä kohtaan.

Nyt kun Alex katsoi tarkemmin, hän tajusi juuri puhuneensa kahdelle melko komealle miehelle. Herttinen! Hän melkein änkytti ja meinasi punastua, mutta hillitsi itsensä juuri ja juuri, hymyili vain ujosti. Tarjoilija kulki ohi ja Alex ojensi lasinsa tarjottimelle, mutta ei ottanut uutta lasia. Juovuksissa hän oli kömpelöäkin kömpelömpi.

Minnie kulautti loputkin juomastaan pois ja laski sen sitten pöydälle, työntäen sen kuitenkin lähemmäs reunaa, jotta tarjoilija tajuaisi viedä sen pois.
"Liity pois", Minnie sanoi hymyillen kohteliaasti ja osoitti vapaata tuolia joka oli oikestaan miltei Alexin edessä.
Alex näytti tunnistavan ohikulkijan, mutta ei päättänyt välittää tästä sen enempää. Sen jälkeen tyttö esittäytyi Minnien seuralaisille, Tylerille ja Ethanille, mutta jälkeenpäin Minnie huomasi tämän asenteen ehkä hieman muuttuneen. Mistä lie johtui.
"Tyler", Minnie esitteli toisen tummatukkaisen seuralaisensa ja siirtyi sitten vaaleampaan nuorukaiseen. "Ethan."

Miksikö Minnie esitteli heidät? Noh, joskus oli niin, että miehet eivät saaneet paljon mitään aikaiseksi ja varsinkaan jos olivat juoneet muutaman liikaa - ei sillä, tämä kaksikko oli kyllä ihan selvinpäin liikkeellä. Tyler ja Ethan tervehtivät tulokasta nostamalla kättään kevyesti. Tyler ja Ethan olivat enemmän juuri niitä poikia, joilla oli oma vakioporukka niin tytöissä kuin pojissakin. Tosin no, lähes kaikki hengasivat joka tapauksessa Minnien kanssa, Tyler ja Ethan olivat sattuneet alusta asti istumaan samassa pöydässä.
"Joten, Alex", Minnie aloitti. "Miten sä eksyit näihin juhliin?"

Selvästi Alex oli ollut muualla kun sulavaa liikkuvuutta oli jaettu. Hän onnistui melkein istumaan huti, mutta vain melkein. Minnien seuralaiset olivat niitä poikia, joita koulussa oli kuolattu kielet pitkinä ja Alex oli ollut ihastunut vaaleampaan Ethaniin joskus aikoinaan ja nyt kun hän näki tämän, sydän heitti muistista kuperkeikkaa. ”Velvollisuuksia tulevaisuutta kohtaan ja niin edelleen”, Alex totesi hymyillen ja järjesti helmansa paremmin. ”Mieluummin olisin jatkoilla jo, mutta minkäs teet”, nuori nainen totesi ja kohautti olkapäätään.


Tarjoilija kävi noukkimassa tyhjän lasin tarjoten jokaiselle istuvalle uuden juoman. ”Onko sinulla jotain, missä ei ole alkoholia?” Alex kysyi ja sai eteensä ”lasten” shampanjaa. Tjaa, no sekin oli ihan hyvää. ”Oletteko tekin pakko raahattuja?” Alex kysyi hymyillen suloisesti ja siemaisi omaa juomaansa. Hän pelkäsi lasin puolesta tosissaan. Hän oli rikkonut jo yhdestä varren, mutta juhlissa hän rikkoi melkein aina kaksi lasia.

Velvollisuuksia tulevaisuutta kohtaan. Niin, no jos Minnie muisti oikein, Alexin isä oli tosiaan joku pohatta jossain liikealalla. Kun taas no, Minnien isä oli pohatta urheilun kautta. Sama rikas tulevaisuus, täysin erilainen työnkuva. Ja no, käytännössä Minnie oli ammatiltaan kokki, muttei siitä huolimatta olisi kuulunut pohattojen kastiin, jos alan kautta katsottiin. Tosin mistäs sitä tiesi jos Minnie tulisi tulevaisuudessa menestymään kokkina jossakin ruippuravintolassa. Seuraava Gordon Ramsay ja siihen tapaan.
"Luulin ettet sä ole kauhea bilehile", Minnie tokaisi. "Mutta kenties tämä oli positiivinen yllätys."

Jossain määrin Minnietä huvitti, kun Alex pyysti alkoholitonta. Sitä luulisi, että tylsistyessään ottaisi kaikkein mieluiten jotakin, mikä oli keskimääräistä shamppanjaa vahvempaa. Lähinnä asia oli niinkin, että kaikilla oli oma taskumatti mukana, josta sai hieman täydennystä. Tarjoilija toi lasit nenän eteen ja tämän lähdettyä Tyler kaivoi povitaskustaan pienen taskumatin, joka oli täynnä vodkaa - tai puolitäynnä, olihan siitä jo kulutettu jonkin verran. Hän kaatoi automaattisesti siitä lorauksen omaan lasiinsa, toisen Ethanin lasiin ja kolmannen Minnien lasiin.
"Otatsä?" Tyler kysyi sitten Alexilta, vaikkei uskonutkaan tämän ottavan.
"Eipä oikeestaan", Minnie totesi. "Joskus pitää näyttäytyä vapaaehtoisestikin."

Alexin oli pakko ravistaa kiharaa päätään. ”En olekaan, mutta mieluummin siellä kuin täällä”, tyttö totesi ja tunsi hieman punastuvansa muiden katsoessa hänen juomaansa jotenkin pitkään. Noh, mieluummin näin kuin domino reaktio Alexandran toimesta. Hän vilkaisi kerran taskumattia, mutta ei ottanut mitään. ”Ei kiitos, olen kävelevä katastrofi jos juon yhtään enempää”, tyttö hymyili hieman ujosti ja sipaisi muutaman karanneen hius suortuvan korvan taakse.

Jotenkin oli suuresti kunnioitettavaa, että Minnie oli täällä omasta tahdostaan. Alexille tällaiset pippalot olivat tylsyyden huipentuman luokkaa. Hänen piti aina jutella talousasioista ja finanssista. ”Kuulin, että olet ollut ranskassa kokki koulussa, se kuulosti upealta. Paljon paremmalta kuin taloustiede”, Alex irvisti ja ravisti päätään jälleen. Hänen korvissaan olevat korvakorut heiluivat mukana ja niissä olevat kellot helähtivät kauniisti.