Only the strongest will survive

/ Sikko ja daytonmussu/

Musta kiiltäväpintainen Cadillac Escalade pysähtyi yllättävän sulavasti hiekoitetulle pihalle renkaat hiljaa soraa vasten rahisten ja moottori pehmeästi hyristen. Radion äsken lujalla soittama musiikki oli vastikään väistynyt murhauutisten tieltä, kumpikaan veljeksistä sitä tuskin kuunteli, miksi turhaan? Kumpikin tiesi hyvin, radiota ja poliiseja paremmin, miksi ihmeessä oli kuusi ihmistä kuollut samana yönä täysin selityksettä, ilmeisesti "liittymättä laisinkaan mihinkään laittomaan toimintaan" kuten huumeisiin tai palkkamurhaukseen. Tietysti hommassa oli ollut jotain takana, rahaa, kuten aina. Paljon. Kukaan ei ainakaan ihan puhtaasti huvin vuoksi tappanut kuutta ihmistä, yleensä siihen ei vaivauduttu myöskään jos ei edessä ollut oikeasti uhka tai tiedossa hyvät rahat.
Ajajan puolen osittain avonaisesti ikkunasta putosi maahan loppuun poltettu tupakka ja heti perään molemmat etuovet avattiin, ajajan puolelta nousseen mustahiuksisen miehen kengänkärki pyöräytti savukkeen ohimennen sammuksiin. Auto näytti kaikessa massiivisuudessaan ja kalliudessaan täysin sopimattomalta niin tavallisen, nuhjuisen ja matalan omakotitalon pihaan. Se olisi päässyt oikeuksiinsa paremmin nostetulla lavalla keskellä salia kun pensasaitamuurien sisällä renkaat uponneina kukkaistutuksista karanneisiin rikkaruohoihin. Jeffin silmät jäivät hetkeksi autokatoksessa pienen henkilöauton vieressä seisovaan Cadillacin tapaan kalliiseen merkkiautoon joka selvästi oltiin puunattu ja vahattu vain muutama tunti sitten - keli oli kurainen ja taivas ripotteli niskaan vettä jatkuvasti lisää niin, että auto oli melkolailla mahdoton pitää noinkin siistinä yhtään pidempää kun viidensadan metrin matkan huoltoasemalta talon pihaan.

Jeffrey ei tiennyt vieläkään mitä ajatella. Vuosikausia matalaa profiilia pitänyt täti oli täysin yllättäen soittanut ja vaatinut veljeksiä tulemaan kylään, viettämään joulua ja kertoilemaan kuulumisia. Mies oli tajunnut nopeasti, että asiassa oli pakko olla joku taka-ajatus, todennäköisesti Cora joka veljesten asuntoon oli pari viikkoa sitten saapunut pakoon sulhastaan joka oli useammin kun kerran turvautunut nyrkkeihinsä syyttä suotta. Jeff oli vannonut varmistavansa omin käsin sen paskiaisen vähintäänkin murtavan niskansa, mutta Cora oli itku silmässä vaatinut häntä unohtamaan aikeensa. Jeffreyn oli välillä hyvin vaikea ymmärtää sisarensa ajatuksenjuoksua, jos joku olisi tehnyt saman hänelle, olisi hän ennemminkin painostanut jotakuta päästämään sen hengiltä. Kai se oli ainakin periaatteessa hyvä, että talossa oli joku jolla oli jokin järki kädessä, totuudentaju sumentui jollain tasolla kun sai sormeakaan nostamatta tapatettua vaikka puoli kylällistä ihmisiä.

Jeffillä ei ollut tädistään niinkään hyviä muistikuvia, tuo oli aina ollut se joka oli vannottanut vanhempia käyttämään keppiä jotta käytöstavat saatiin taottua päähän ja jonka kotona oli pitänyt juoda litroittain kitkerää mustaa kahvia. Harmaantunut, pieni, kutistunut ja ryppyinen täti jolla oli isompi suu kun terveydelle oli hyväksi.
Mies oli pukeutunut lähestyvän joulun kunniaksi siististi tummiin farkkuihin, valkoiseen t-paitaan jota koristi jonkun merkin musta logo ja sen päälle vedettyyn nahkatakkiin, tatuoinnit tulivat laimeista peittoyrityksistä huolimatta selvästi esiin kaulassa ja käsissä, se ei oikeastaan varmaan ketään edes haitannut, Jeff ei vain välttämättä haluaisi ihan heti riidellä yhden ainoan hengissä olevan sukulaisen kanssa sen takia, että pari hassua kuvaa sattui osumaan tuon silmiin.

Jeffrey koputti tummasta puusta valmistettuun oveen kolmesti terävästi rystysillään.


Ei noita sovittutekstejä enää otsikoihin! - Sikko

Jeffin vierailun syy ei ehkä ollut ihan niin puhtoinen kun päälle päin näytti - tulosyy ei tosiaankaan ollut vanhan sukulaistädin ilostuttaminen eikä edes perintöosuuksille tunkeminen, oikeastaan mies oli enemmän tai vähemmän salaa toivonut pääsevänsä kohtaamaan Coran paljon puhuman miehen Chasen. Vaikka nainen olikin ärsyttävä, käyttäytyi kun pikkulapsi itkiessään joka asiasta, kuluttaessaan rahaa ja kaikkien aikaa ja hermoja ei tuota silti ollut oikeus hakata, ainakaan kenenkään rikkaan pikkupennun. Merkitsevä osasyy oli kuitenkin myös se, että Jeffrey ei viimeaikoina ollut päässyt itse tekemään oikeastaan mitään eikä ylimääräistä adrealiinia saati tappohimoa saanut tyynnytettyä sillä, että osoitti kenet piti päästää hengiltä, ei, hän halusi tehdä jotain itse, ja täti oli tarjonnut mahdollisuutta täysin omaaloitteisesti. Ihme ettei saman tien tarjonnut miestä hopealautasella ja antanut teräasetta käteen.
Coran päivän vierailu oli venynyt huomattavasti, useilla viikoilla, yli kuukaudella, eikä tuo vieläkään näyttänyt edes harkitsevan lähtöä välillä vähemmänkin hienovaraisista vihjauksista huolimatta. Ensin Jeff olikin ollut valmis ottamaan pikkusisarensa hetkeksi elämäänsä, hän ei kuitenkaan naista halunnut siinä pitää yhtään kauempaa kun oli pakollista ja pikkuhiljaa alettiin lähestyä vierailun deadlinea.
Mies inhosi sitä, että joku valitti ja itki, heikkous kuului pitää piilossa viimeiseen asti, myös naisten. Hän oli niin tottunut siihen, ettei esimerkiksi Dayton vuodattanut kyyneltäkään vaikka sai luodista milloin minnekkin saati sitten sydänsurujen takia, ettei yksinkertaisesti tiennyt miten suhtautua kun syli oli yllättäen täynnä jostain mitättömästä asiasta ulvovaa siskoa. Daytonia mies kesti myös koska tuo ei myöskään halunnut vaihtaa kuulumisia joka välissä tai tuppautua mukaan kaikkeen (tai ei, kyllä Dayton oikeasti tuppautui kaikkeen mukaan, mutta yleensä siitä oli aina hyötyä).

Jeff ei millään tavoin paheksunut veljensä ulkonäköä, hän ei itse normaalisti ollut yhtään parempi. Sama vankka tupakansavu leijui molempien ympärillä, se oli todennäköisesti iskostunut kaikkiin vaatteisiinkin mitä he ylipäätään omistivat niin tiukasti ettei olisi irronnut edes kymmenkunnassa pesua.
Kuin yhteisestä sopimuksesta kumpikin tähyili ympärille vähän turhan paljon lyhyellä matkalla autolta ulko-ovelle, seisottuakin tuli luonnostaan niin, että selkä oli enemmän seinää kohden.

Oven takaa kuului vaimeita askeleita ja pää ilmestyi vähän turhan paljon raotettujen sälekaihtimien taakse viereiseen ikkunaan. Oliko tätikulta oikeasti niin idiootti, ettei tajunnut näkyvänsä? Hetken Jeffrey jo kuvitteli, ettei tuo aikonut päästää heitä ollenkaan sisään vaan soittaisi siltä istumalta poliisit, sen verran epäluuloisesti tuo heitä tiiraili pienillä verestävillä siansilmillään, nainen kuitenkin poistui ikkunasta melko pitkän tovin jälkeen ja lopulta avasi ovenkin. Jeffreyn ensimmäiseksi tajuama asia oli se, että täti tosissaan oli lyhyt, ylsi häntä korkeintaan rintakehään asti, hyvä jos sinnekkään. Nainen ei selvästikkään ollut koskaan ollut ollut kovin pitkä ja nyt tuo oli kumartunut entisestään, tummansinisen paidan selkämyksestä saattoi erottaa kyttyrän. Maantienvaaleat pitkät hiukset oli tökitty nutturalle ilmeisesti japanilaisilla syömäpuikoilla ja käsissä kilisivät miljoona ja yksi korua.

"Minulla on puhelimessa poliisi pikavalinnassa, tietäkää vaan! Mitä te haluatte", täti aloitti heti kärkkäällä äänensävyllä varmasti molempien yllätykseksi oikeasti paskajäykkänä.