A lonely day /sov.

/tänne rita ja Leah/

Auringonsäteet tanssivat nuoren naisen hiuksilla, kun tämä pyyhki pöytiä. Asiakkaita ei tulisi vasta kun lounastauolla ja siihen olisi vielä aikaa. Nainen huokaisi itsekseen. Hänellä ei ollut nyt oikein tekemistä, mutta minkäs sille mahtoi. Radiostakaan ei tullut nyt mitään hyvää musiikkia vaan pelkkää puhetta. No eihän asiakkaitakaan pahemmin ollut joten nainen sai vain istua ja unelmoida.

Onneksi radiosta alkoi kuulua hyvää musiikkia. Kappale oli John Lennonin Imagine. Nainen alkoi hyräillä ja pian hän jo lauloi musiikin tahdissa. Onneksi paikalla ei ollut ketään kuka olisi kuullut naisen laulua.
Imagine there's no heaven
It's easy if you try
No hell below us
Above us only sky
Imagine all the people
Living for today...

Äkkiä nainen huomasi että hänen pitäisi pyyhkiä kaikki pöydät, koska ne olivat niin likaisia. Niimpä hän alkoi pyyhkiä niitä seuraavan kappaleen tahdissa joka oli The Beatlesin All you need is love. Tietenkin nainen alkoi laulaa kappaleen tahdissa. Eihän hän sille minkään mahtanut. Musiikki vain vei hänen äänihuulensa aina kuin vain mahdollista.
All you need is love.
All you need is love.
All you need is love, love.
Love is all you need.

Jos väitetään, ettei kenenkään ihmisen olemus voi masentaa toisia ihmisiä, niin se on ilmeisesti todella väärin. Ainakin Leahista tuntui siltä laahustaessaan The Dollarin käytävillä. Hän oli herännyt vasta puolisen tuntia sitten ja suihkun jälkeen meikattuaan ja muutenkin laitettua itsensä kuntoon oli neitonen päättänyt lähteä etsimään uutta takkia. Edellinen oli hukkunut eilisen ryyppyillan jälkeen johkin, eikä Leahille todellakaan tullut mieleenkään lähteä sitä etsimään kiertämällä baarista toiseen. Rahaa tosin oli niukalti, mutta kyllä hän uskoi yhden takin löytävän. Dollarista tuskin mitään kummoista, saati ollenkaan, muttaa muaalle ei rahat riittänyt. Päänsärkylääkettä ja mustaa kahvia hän tosin tuntui tällä hetkellä eniten kaipaavan.

Leah oli suihkun jälkeen pukenut ylleen mustat pillit, mustan hihattoman ja harmaamustan, lämpimän hupparin. Ei siis niitä parhaita päiviä tällä kertaa. Hänestä tuntui melko toivottamalta etsiä uutta takkia ja se, että kyseinen takki oli ollut Leahin lempitakki aikoihin, ei auttanut asiaa yhtään. Hänen teki itseasiassa mieli istahtaa lattialle juuri nyt ja vaikka itkeä, kirkuminen tosin olisi parempi vaihtoehto, eivätpähän meikit leviäisi.

Neiti oli jo luovuttamassa ja lähtemässä kotiin, kun näkikin pienen kahvilan ja koko valtavan kaipuun kahvia kohtaan. Sana kahvi alkoi soida pelottavan houkuttelevasta Leahin korvissa ja kuin hypnoosissa tämä kääntyi ja lähti laahustamaan kahvilaa kohti. Askeleet tosin tuntuivat saaneen vähän eloa, hän jopa jaksoi nostaa polvensa aavistuksen korkeammalle ja asettaa askelensa harkitusti, toisin kuin yleensä. Useimmat tunnistivat Leahin tämän laahustavasta tyylistä, hän vain veti jalkoja perässään melkeinpä maata pitkin. No, tyylinsä kullakin.

Kahvilan ovelle päästyään Leah avasi sen normaalisti ja asteli sisään. Pikaisen tilannekatsauksen aikana hän piti huomioon, että kahvila oli pieni. Siellä ei ollut muita, kuin yksi henkilökuntaan ilmeisesti kuuluva nainen joka puunasi pöytiä ja lauleskeli Leahin kuuleman mukaan jotain. Leah melkeinpä tanssahteli tiskin luo ja katseli ympärilleen etsien mustan kahvin hintaa. Hän kaiveli hetken taskujaan ja löysi pari kolikkoa, toivottavasti niillä saisi kahvin, häntä kun ei huvittanut tuhlata seteleitään yhteen kahviin. Varsinkin kun ne setelit oli vähän vähissä ja neito vailla takkia.

Ovi kävi ja Lou huomasi sen. Hän kääntyi tervehtimään tulijaa ja asteli tiskille. Hän laski rätin tiskin alle ja käänsi radiota huikan hiljemmalle, koska se oli niin kovalla. Nopealla katseella nainen tarkasteli nuoren neitokaisen yleistä ulkonäköä, joka oli hysin tumman puhuva. Lou kuitenkin hymyili ja toivoi että tämä neiti ei olisi niin tympeä kuin jotkut asiakkaat, joilla ei tuntunut olevan edes minkäänlaista kiinnostusta henkilökuntaan tai muutenkaan eivät olleet kovin sosiaalisia. Tietenkin olihan ihmisilläkin huonot päivänsä, mutta eiväthän ne joka päivä voisi olla. Senhän Lou tiesi ja olihan se sanomattakin selvää.

"Mitäs saisi olla?" Lou kysyi ja katsahti varoen toista silmiin.
En halua tungetella ja toivottavasti en tee sitä. Hän ajatteli sitä mielessään. Äkkiä Loulla tuli sellainen tunne että tahtoisi tutustua tyttöön tarkemmin ja ehkäpä hän saisi kuulla hiukan tarkempia yksityiskohtia neitokaisesta, koska eihän sitä koskaan tiennyt että mistä voisi löytyä seuraava hyvä ystävä.

Kello raksutti hyvin hitaasti kahvilan seinällä ja kahvilan tuolit sekä sohvat kutsuivat ihmisiä levähtämään hetkeksi kiireen keskellä. Mutta kukaan muu ei ollut uskaltautunut kuin tämä ainut nuori neitokainen. Joskus Lou saattoi leikitellä ajatuksillaan ja kuvitella tylsistyneenä, että minkälaisia suhteita syntyisi erilaisien asiakkaiden kesken. Tietenkin tälläkin hetkellä nainen mietti tuon neidin elämän tarinaa.

Toinen vaikutti hiukan hiljaiselta, mutta tietyllä tavalla sosiaaliselta. Tai sen ainankin pystyi aistimaan hänen olemuksestaan. Ulkonäkökin tietenkin kertoi hyvin paljon ihmisestä. Tummanruskeat hiukset ja mustan sekä harmaan värejä sekoitetut vaatteet, kertoivat sen että toinen ei haluisi puhua pahemmin tunteistaan tai edes tutustua. Tietenkin Lou pystyi olemaan väärässäkin. Hänhän ei ollut ammatiltaan mikään ihmispsykologi, mutta huvikseenhan hän tulkitsi toisia ihmisiä päivittäin. Lou ei antaisi periksi vasta siinä vaiheessa kun toinen soittaisi poliisit tai pyytäisi Louta lähtemään. Olihan hän joskus saanut huudot edelliseltä esimieheltään, kun oli ollut liian tungetteleva asiakkaiden asioissa.

Leahin katse siirtyi nuoreen naiseen, joka siirtyi tiskin taakse. Tapansa mukaan Leah vilkaisi tämän kasvoja, painoi jokaisen kasvonpiirteen mieleensä, ennen kuin laski katseensa tämän vartaloon ja painoi sen mieleensä. Toki jotkut saattoivat pitää Leahia lievästi tärähtäneenä, mutta minkäs tämä sille voi että oli pakko aina painaa jokainen tapaamansa ihminen mieleensä. Hänellä oli hyvä ihmismuisti ja muistikin suurimman osan ennen tavanneistaan ihmisistä. Toinen näytti suunnilleen hänen ikäiseltään, vähän eloisemmalta ehkä kuitenkin. Hänen katseensa siirtyi takaisin tarjoilijan silmiin ja kerkesi juuri näkemään tuon hymyn. Jostain syystä Leahin olotila parani melko nopeasti vain toisen pirteästä hymystä ja se jos mikä oli Leahille erikoista. Ehkä joidenkin hymy onkin vain tarttuvaa?

"Yks kahvi mustana, kiitos." Leah vastasi ja pieni hymynkaari nousi tämän huulille. Toinen oli vain vilkaissut Leahin silmiä, joten Leahin rahkeet riittivät pienimuotoiseen tuijottamiseen. Okei, se oli ahdistavaa, ehkä joskus jopa pelottavaa mutta sekin oli vain neidin tapana. Leah pisti muistiinsa että toisella oli siniset silmät, heti kun varmasti erotti niiden oikean värin.

Jo pienen hetken päästä hän tosin irrotti katseensa tarjoilijasta, eihän aina kannattaisi antaa epämukavaa vaikutelmaa itsestään. Leah laski kolikot tiskille kämmenestään ja liu´utti ne pöydän pintaa pitkin lähemmäs, hän uskoi melko vakaasti että rahat riittivät. Yleensä The Dollarin kahvilat eivät olleet kalliimasta päästä, tuskin tämäkään oli poikkeus. Tai ehkä sittenkin Leahin tuurilla se kallein kahvila, ei asiakkaitakaan juuri tällä hetkellä kamalasti näkynyt. Kahvilassa tosin tuntui pienoinen kodin oloinen tunne, jota ei kalliimmissa kahviloissa yleensä havainnut. Tai ehkä sen aiheuttikin vain tiskin toisella puolen seisova nainen?

Nainen vaikutti melko eloisalta ja sosiaaliselta ihmiseltä. Leah saattoi tosin arvella hyvinkin väärin, hän ei koskaan ole ollut hyvä arvioimaan ihmisiä. Toinen vaikutti vähän kiltimmältä persoonalta, ehkä jopa kukkia kasvattava kettutyttö? Tai jospa ei kuitenkaan. Leah pudisti ohimennen päätään omille ajatuksilleen ja kohotti sitten taas katseensa tarjoilijaan, jatkaen tuijotteluuan vähän vähemmän epämukavasti ja selvästi.

Lou ei ollenkaan huomannut jos toinen olisi tutkaillut häntä, koska oli tottunut tarjoilijana miesten ihaileviin katseisiin. Nainen halusi kahvin ja mustana. Lou löysin kahvikupin ja kaatoi siihen vasta keitettyä kahvia. Paahdettu kahvin tuoksu leijaili kohti kahvilan kaukaisimpiakin nurkkia. Lou toi kahvikupin tiskille ja näppäili siroilla sormillansa kahvin hinnan kassakoneeseen. Kahvi ei nykyisin tässä kahvilassa ainankaan maksanut paljoa, mistä Lou oli iloinen koska jos kahvin hinta nousisi se veisi heidän viimeisimmätkin asiakkaat. Toivottavasti ei minkäänlaisia suuria hinnan muutoksia tulisi ainankaan tässä lähiaikoina. Hän toiveajatteli.

"Eli 1,50 " Lou sanoi hymyillen. Hän huomasi rahat tiskillä ja laski ne nopeasti. Kolikoista tulikin tasaraha. Hän löi summan kassaan ja antoi kuitin toiselle, silloin hänen lämmin kätensä kosketti toisen kättä. Lou oli varma että heidän kahden välille kehkeytyisi jotain, mistä ei olisi tietoakaan vielä ainankaan.

Äkkiä ovi kävi ja eräs vanhemman puoleinen herra tuli sisälle. Hän käveli tiskille ja odotti hetken ennenkuin kertoi että tarvitsisi nopeasti mukaan 2 kahvia ja 2 croisanttia. Lou huokaisi ja huomasi kuinka maaginen hetki oli hävinnyt äkkiä. Mitään sanomatta hän kaatoi kahvia pahvimukeihin ja laittoi croisantit omaan pussiinsa. Lou palasi kassalle ja näpytteli nopeasti luvut kassaan.

"Eli se tekee 7,20 " Lou sanoi hymyillen miehelle, joka ei oikein tahtonut hymyillä takaisin. Mies antoi tasarahan ja otti ostoksensa. Lou toivotti hyvää päivän jatkoa mutta mies ei sanonut oikein mitään. Lou huokaisi syvään. Mikseivät ihmiset voineet edes tervehtiä tai kiittää, niin kuin heille oli hyvissä tavoissa aina pienenä neuvottu. Miksi? Lou mietti itsekseen ja pudisteli päätään. Hän tarttui puhtaaseen liinaan ja alkoi kuivailla kuppeja, lautasia ja lusikoita. Hän ei oikein tiennyt mitä pitäisi sanoa jos jotain pitäisi edes sanoa. Lou kuunteli kuitenkin radiota ja hyräili sieltä kantautuvan musiikin tahdissa. Onneksi musiikki auttoi pahalla tuulella olleessa.

Leahin katse seurasi mukana, kun tarjoilija kaatoi kahvin kahvikuppiin ja palasi sitten tiskille näppäilen oikeat luvut kassakoneeseen. Seuraavaksi tuo ilmoitti kahvin hinnan ja laski sitten tiskillä olevat rahat ja pian jo ojensi kuitin. Leah havahtui pienesti tuijotushorroksestaan ja ojensi ottamaan kuitin. Jo pieni hipaisu riitti kertomaan että toisella oli lämpimät sormet, ainakin lämpimämpi käsi kuin Leahilla itsellään.

Pieni säpsähdys tuntui koko Leahin kehossa, kun äkkiä joku vanhempi herra asteli kahvilaan. Vaistomaisesti Leah heilautti pienellä liikkeellä hiuksensa paremmin kasvojen suojaksi ja vikkelään veti kahvikupin itselleen. Hän vilkaisi vielä vaivihkaa naistarjoilijaa hiustensa suojista, ennen kuin asteli peremmälle kahvilaan istuen ensimmäiseen vapaaseen tuoliin. Hän laski kuuman kahvikupin pöydän pinnalle ja veti itselleen tuolin istuutuen alas, tarkoituksella kasvot tiskille päin.

Leahin katse seurasi taaempaa tarjoilijaa ja aina välillä hän vilkaisi tuota miestä. Juuri nyt hän koki lievää ärtymystä miestä kohtaan, tulla nyt säntäilemään kahviloihin ja pilaamaan Leahille tuiki tuntemattomat, lähinnä kotoisat tunteet. Nopeasti hän laski taas katseensa alas kahvikuppiinsa, tarttui siihen viileillä sormillaan ja nosti kupin huulilleen maistaen kahvia varovaisesti. Heti kun hän oli taas turvallisesti saanut kupin pöydän pinnalle, katse ikään kuin vahingossa siirtyi taas seuraamaan tilaustaan odottavaa miestä ja tarjoilijaa.

Kun mies maksoi ostoksensa ja nappasi ne sitten mukaansa, pieni ärsyyntyneisyys kuohahti taas Leahin mielessä. Jokin miehen olemuksessa ärsytti juuri nyt Leahia vähän liian paljon. Huokaisten neito nappasi taas kahvikupin hyppysiinsä ja joi sitä varoen polttamasta suutaan. Jos Leah ei aivan väärin kuullut, tarjoilija hyräili musiikin tahdissa. Toinen vaikutti pitävän musiikista ja mikäs siinä, pitihän Leahkin.

//mites suhde kehittyy?? haluatko jotain ystäväsuhdetta vai syvällisempää?? //

Lou ei huomannut kuinka nainen siirtyi vanhemman miehen tultua istuutumaan jonnekin hiukan kauemmas tarkkailemaan. Häntä harmitti se että mies oli tullut keskeyttämään lämpimän ja turvallisen tilanteen, mutta sille ei voinut minkään. Asiakkaita oli pakko palveltava ja sille ei voinut minkään. Loun keho alkoi rentoutua ja se oli oikein hyvä asia.

Nainen laittoi astia omille paikoilleen ja puhdisti tumman sinisen essunsa. Paitapusero repsotti hiukan huolimattomuuttaan, kun oli niin vauhdilla lähtenyt kotoa. Välillä kun oli niitä aamuja jolloin ei oikein kerennyt tehdä mitään ja joskus aamuisinkin oli hankaluuksia nousta ylös sängystä.
Hiukset oli sipaistu nopealle nutturalle ja suttuiselle sellaiselle. Tänään oli hame päivä. Loulla oli päällään tumman värinen farkkuhame ja jaloissa tennarit.

Puhelin soi. Lou havahtui mietteistään ja vastasi puhelimeen. Joku nainen puhui siellä saksaa. Lou käänsi aivonsa saksankielen puhetaajuudelle.
"Guten Tag. Was wollen Sie? " Lou kysyi.
Nainen kertoi mitä tarvitsi ja Lou kirjoitti sen ylös. Nainen kertoi myös että sisarentytär tulisi noutamaan sen ja nimi olisi Beerbaum. Lou nyökkäili joka oli hyvin yleistä kun kirjoitti jotain ylös.
"Ja, alles klar. Danke und auf Wiedersehen." Lou sanoi ja hymyili hiukan. Hän laski puhelimen ja laittoi tilauksen lähelle kassakonetta, jotta muistaisi sen. Hän ei vielä halunnut laittaa hienoja leivoksia rasiaan koska ne menisivät vain siellä pilalle. Ja leivokset eivät olisi enää hyviä kun ne olisivat muhineet tiiviissä tilassa jonkin aikaa. Siksi ne oli parempi pitää viileässä tilassa aina siihen asti kun ne tultaisi hakemaan.

// No tuotaah :d Leahille ja Jamielle varmaan kehittyy jotain, ainakin yhen yön suhde ellei muuta mutta sen käsityksen sain että Jamie jotenkin ihastuis sen jälkeen Leahiin, mutta hm. Voishan nääkin toisaalta sekottaa ja sais jonkun kolmiodraaman tai sit vaa normaali kaveruussuhde? :d Vaikka tietty siitä syvällisemmästä sais paljon enemmän / jännempää roolattavaa? En sit tiä, täytyy miettiä :] //

Hoikat sormet oli kietoutunut kahvikupin ympärille Leahin lämmitellessä viileitä sormiaan lämpimän kupin kyljillä. Ehkä hän oli jotenkin kylmäverinen tai jotain, neidolla tuntui aina olevan kylmä ja varsinkin sormet ja varpaat oli aina jäässä. Takin puuttuminen ei ainakaan tällä hetkellä helpottanut asiaa pätkän vertaa, eikä Leah muutenkaan tykännyt kovin paksusti pukeutua. Villasukat tai lapaset nyt oli viimeinen asia, mitä Leah suostuisi ylleen laittamaan. Neito siveli peukalollaan kupin reunaa, kun puhelin yhtäkkiä pirahti soimaan. Pieni säpsähdys tuntui Leahin vartalolla ja tämä kohotti uteliaat silmänsä tarjoilijaa kohti. Hän seurasi katseellaan, kun tuo nosti luurin korvalleen.

Leahin pää kallistui, kun nainen alkoi puhua puhelimeen. Eikö Leah vain saanut sanoista selvää, vai puhuko tuo vieraalla kielellä? Naisen kulmien väliin ilmestyi pieni ryppy, kun hän yritti saada sanoista selvää. Ei, kyllä Leah olisi kuullut jos tuo ihan normaalia Leahin äidinkieltä olisi puhunut. Oliko tuo.. Saksaa? Leahin kielipää ei ollut kovin hyvä, mutta kyllä hän joitakin sanoja tunnisti. Leahia hymyilytti yhtäkkiä suuresti, kun hän kuunteli naisen puhetta ja katsoi, kun tuo nyökytti pienesti päätään. Ei Leah huvittunut ollut tai mitään, häntä vain hymyilytti. Leah painoi katseensa pöydän pintaan ja yritti normalisoida ilmeensä. Siinä onnistumatta hän kohotti kahvikupin huulilleen ja peitti näin pienoisen hymynkaarensa. Tarjoilijaa kohtaan uteliaisuus vain kasvoi Leahin mielessä, tuohan oli jopa mielenkiintoinen persoona.

//okei selvä onhan se hyvä olla ystäviäkin. mut voihan sitä miettii ja kattoo et mihin tää tarina meitä vie..//
//Pahoittelen muuten lyhyyttä//

Lou katsahti kelloa kohti, otti harjan ja alkoi lakaista lattiaa. Hän eteni kassalta ovelle päin. Lou ei ollut vilkaissut naista joka oli ostanut kahvin ja mennyt istumaan sitten. Koska eihän Lou halunnut olla epäkohtelias. Hän oli nittäin saanut kuulla hyvin paljon epäkohteliaisuudestaan. Eikä hän sille minkään mahtanut jos joskus sattui vain tuijottamaan ihmisiä ehkäpä liian pitkään ja vain pelkästä uteliaisuudestahan se johtui. Minkä sille mahtoi jos oli utelias niinkuin Lou.

Lou liikkui harjan kanssa kohti nurkkausta jossa asiakas istui kahviansa hörppien. Hän katsahti toista nopeasti ja huomasi naisen katselevan pöydän pintaa. Lou pudisti päätään ja samalla muutama hiukskiehkura pääsi karkaamaan suttuisesta ponnarista. Hän sipaisi ruskean hiuskiehkuran pois korvan taakse. Pitäisikö ottaa riski ja mennä juttelemaan hänen kanssaan? Ei, se on hiukan liiankin tungettelevaa. Ja mitäs siitä voisi seurata. Ei, sitä en tee. Ei riskejä tänään. Lou mietti itsekseen.

Harja lakaisi lattiaa ja kaikki ylimääräiset hiekat sekä muut tavarat lähtivät kohti oven vierustaa josta ne napattaisiin. Tai josta Lou ne nappaisi roskiin. Nainen oli tällä hetkellä hiukan turhautunut, eikä se ollut mikään ihme. Tänään oli mennyt muutamia tilauksia sekaisin ja se ei todellakaan ollut hyvä juttu. Lounas-aikaankin oli vielä 2h ja kahvilassa ei ollut oikein mitään tekemistä juuri nyt. Eihän sille mahtanunut minkään. Täytyi vain tylsistyä ja odottaa että jotain tapahtuisi.

Heti kun Leah oli saanut taas hymyn pyyhittyä kasvoiltaan, hän kohotti päänsä vilkaisten tarjoilijaa ja huomasi tuon pudistelevan päätään. Leahin pää kallistui pari astetta, tuon seuratessa tarkasti katseellaan tarjoilijaa. Kyllä, tuijotus oli joskus melko ahdistavaa ja kyllä, Leah tiesi sen. Varsin hyvin tiesikin. Nainen tosin näytti siltä, että häntä ei paljon tuijotus haittaisi. Noh, ei olisi Leahiakaan tuossa kehossa haitannut. Ei itseasiassa omassakaan kehossaan, mutta omassa mielessään kyllä.

Leah joi parilla kulauksella kahvinsa loppuun ja laski sen pöydälle, työntäen kupin parikymmentä senttiä kauemmas. Toki hän voisi ostaa lisää kahvia, näyttäähän se aika tyhmältä jos vain istuu paikallaan. Ei se tosin Leahia kiinnostanut. Kahvi ja tuon harvinaisen mielenkiintoisen naistarjoilijan tapaaminen oli piristänyt kertaheitolla Leahin päivää melko reilusti. Eikä hänellä ollut tosiaankaan mikään kiire minnekkään, mikäs tässä oli istuskellessa.

Nainen etsi katseellaan seinältä kelloa ja pian tavoittikin sen. Kello oli itseasiassa paljon vähemmän, kuin mitä Leah oli luullut. Sinänsä ihan hyvä vain, ei hänellä ollut aikomustakaan lähteä, ennen kuin kahvilaan kunnon ruuhka-aika tulisi. Leahin arviolla se tulisi vasta ihmisten lounastaukojen aikaan ja siihen oli ainakin pari tuntia aikaa. Leah palautti katseensa kellosta naiseen, jatkaen uteliaasti katseellaan toisen puuhien tutkimista.

// soriii, lyhyt :x //

//eihän tuo mitään, pahoittelen jos ei kuulosta oikein hyvältä tekstiltä //

Lou pyyhkäisi kahvilan lopun lattian. Roskia oli tullut ihan hirveästi. Lou huokaisi,katsahti roskakasaa ja kävi hakemassa rikkalapion sekä hiukan pienemmän harjan. Lou lakaisi roskat rikkalapioon ja vei roskat roskiin. Hän vei harjat ja rikkalapion takahuoneeseeen. Lou kävi istumaan tuolille joka oli tiskin takana. Hän otti esille ristikon johon alkoi täyttää oikeita sanoja. Toivottavasti, sanat ovat oikeita. Hän mietti.

"Pääkaupunki Pohjois-Afrikassa? " Lou mietti itsekseen ääneen.
"Onko sulla tietoa? " hän osoitti kysymyksen ainoalle asiakkaalle.

Hän kirjoitti ratkaisuja ristikkoon, toivoen niiden olevan oikeassa. Samalla Lou katseli tätä asiakasta, joka joi kahvia nurkkapöydässä. Hän hymyili itsekseen. Nainen halusi tutustua tähän uuteen tuttavuuteen. Ihan sama tulisiko joku valitus omistajalle etteivät tarjoilijat pidä tiettyjä rajoja asiakkaiden kanssa. hän mietti.

Lou käveli asiakkaan luokse nurkkapöytään ja istuutui tuolille katsellen asiakasta.
"Olen muuten Lou." hän esitteli itsensä.
"Kukas sä oikein oot? Ootko asunut täällä kauankin? " jatkui ja kysymystulva oli alkanut.
"Mä oon asunut puol vuotta jo täällä. Eihän se kovinkaan kauan ole."
Toivottavasti tämä nainen olisi puheliaampi kuin se mies, joka oli aiemmin päivällä käynyt kahvilassa ja ottanut mukaan kahvit ja croissantit.

Leah tarkasteli kynsinauhojaan ja vilkaisi välillä tarjoilijaa, joka siivosi roskia kahvilan lattialta. Tuon jälkeen nainen asettuikin tekemään ristikkoa tiskin takana.
Pääkaupunki Pohjois-Afrikassa?
"Gaborone, oisko?" Hän hymähti vastaukseksi, pieni hymy huulillaan. Leah ei tiennyt kuin yhden kaupungin Pohjois-Afrikasta ja sekin oli tuo Gaborone.

Leahin kahvilassa harhaileva katse bongahti takaisin tarjoilijaan, kun tuo nousi ja lähti kävelemään hänen nurkkapöytäänsä kohti. Leahin katse seurasi tarjoilijaa ja pieni hymy kävi tämän huulilla.
"Hauska tutustua, Lou." Leah virnisti tuon sanaryöpylle.
"Olen Leah, en paria vuotta kauempaa ole asunut." Tuo vastasi sitten pieni hymynkare huulillaan. Leahin silmät tarkkailivat tarjoilijaa uteliaasti, tummien hiusten peittäessä puolittain hänen silmänsä.

"Missä päin asut?" Leah koki velvollisuudekseen kysyä edes jotain, kun tuo sentäs oli vaivautunut hänen pöytäänsä ja alkanut puhua. Pieni hymy kävi Leahin huulilla. Hän oletti tarjoilijan asuvan Devon Streetillä, hän voisi hyvinkin olla sen oloinen ja töissäkin Devonilla. Toisaalta, olihan Leah ennenkin erehtynyt ja itsekin Rasheen asukkina Devonilla töissä.

// sori lyhyys :S //

//eipä haittaa..//

"Voihan sitä kokeilla." Lou sanoi hymyilen ja yritti sitä ristikkoon. Sana ei oikein mennyt ja hän tylsistyi. Toinen esitteli itsensä Leahiksi. Nimi kuulosti mielenkiintoiselta eikä Lou osannut päätellä mistä toinen oli kotoisin. Nimi ei antanut minkäänlaista osviittaa mistä naine oli kotoisin.
Lou tarkasteli tätä hiukan piilossa olevaa nuorta naista. Pelkäsikö hän? Utelias hän ainankin oli ja ystävällinen. Hän mietti katsellessaan. Toinen oli sentään asustellut pitempäänkin täällä ja jo kokonaiset kaksi vuotta. Tai niin ainankin Lou oletti toisen sanoessa "pari vuotta". Eihän siitä koskaan tiennyt.

"Asun tuossa Devon streetillä yhdessä vuokrakämpässä. Vuokraemäntäni on semmoinen vanhanpuoleinen mummeli joka antaa todellakin vuokran puoleen hintaan mitä ne oikeasti ovat. Ja samalla auttelen häntä arjen askareissa." Lou sanoi ja hymähti itsekseen. Häntä nauratti se pieni mummeli. Mukavahan hän oli mutta silti.
"Asutko itsekin täällä päin? " Lou kysyi ja katsoi toista silmiin tutkien niitä samalla. Ne olivat tummanruskeat ja kauniit omalla tavallansa. Niinkuin kaikki ainankin Lou mielestä.

"Ootko ollut ostoksilla? Ei tainnut löytyä mitään." Lou kysyi hiukan varoen toiselta. Kenties toinen ei tykkäisi jos tulisi liian lähelle yksityisasioita. Sitä Lou ei todellakaan toivonut ja viimeisimmäksi hän toivoi potkuja jotka johtuivat asiakkaiden valituksista. Ehkä hän joskus oli ollut liiankin tuttavallinen. Toisaalta joskus yksinäiset miehet olivat illantunteina antaneet vihjeitä että haluisivat samaan petiin naisen viereen. Illalla kotiin lähtiessään Lou oli saanut aina pelätä kulkiessaan Lontoon puistojen läpi. Pimeitä ne olivat yöllä ja varsinkin todella vaarallisia kauniille nuorelle naiselle. Varsinkin yksinäiselle sellaiselle.

Pieni, lempeä hymy kohosi Leahin huulille hänen kuunnellessa, mitä toinen puhui. Jotenkin Leah saattoi hyvinkin kuvitella Louksi esittäytyneen naisen auttamassa vanhaa, avutonta mummelia. Olihan se jaloa, ehkä toisella totisesti oli auttavainen ja lempeä luonne, tai ehkä sittenkin hän halusi vain alennusta vuokraan? Leah ei jaksanut uskoa, että tarjoilijan palkka kovin suuri olisi, vaikka eihän hänenkään palkassaan kehumista ollut. Varsinkaan, kun tätä neitoahan ei töissä useinkaan nähty. Ainakin Leah oli arvannut naisen asuvan Devonilla.

"Asun tuossa Rashee Roadilla, melko Devonin rajamailla tosin." Leah vastasi melko hiljaisella äänellä, viestittäen vastahakoisella äänensävyllään että häntä ei kiinnostanut puhua itsestään. "Pieni rivitalon pätkä." Tuo lisäsi kuitenkin hymähtäen, katse tiukasti kiinni naisen silmissä.

Naisen kasvoilla kävi pieni virne toisen udellessa, oliko hän ollut ostoksilla. Leahilla ei ollut mitään intoa alkaa selittää kadottaneensa lempitakkinsa ollessaan umpikännissä jossain baarissa, lopulta päätyen jonkun vieraan miehen asuntoon. Ei Leah tosin muistanut vaihetta, kun oli miehen luo mennyt, mutta aamuyön hän muisti. Leah oli herännyt neljän pintaan ja lähtenyt hetken päähänpistoksen seurauksena kälppimään kotiinsa, jatkanut unia ja herännyt aamulla valtavassa krapulassa. Ehkä Leahin kannattaisi udella mieheltä takkinsa kohtaloa, mutta.. Helpottaisi valtavasti, jos muistaisi vähän tarkemmin itse miehen ja tuon asunnon.
"Jos tätä nyt ostoksilla olemiseksi voi sanoa.. Takkia etsin, mutta ei näillä rahoilla paljon osteta. Vaikka en tosin takkia muutenkaan löytänyt." Leah hymähti lopulta vastaukseksi, pienen hymyn käydessä tuon kasvoilla. Ellei Leah olisi hymyillyt ja liikuttanut suutaan puhuessaan, voisi olettaa tuon jähmettyneen paikalleen. Naisen sormikaan ei liikahtanut, vaikkei tuo kuitenkaan kovinkaan jännityyneeltä näyttänyt istuessaan kaikessa rauhassa penkillä, kädet ristissä edessään pöydällä. Hänen katseensa oli nauliutunut tarjoilijan silmiin, eivätkä ne silmätkään näin ollen paljoa liikkuneet.

Lou kuunteli hyvinkin kiinnostuneena Leahin kertoessa asuvansa Rashee Roadilla. Eihän aina jokainen voinut saada mitään hyviä vuokra-asuntoja, koska vuokrat olivat korkealla ja sille ei minkään mahtanut. Häntä ei kuitenkaan haittaisi missä toinen asuisi. Ei olisi väliä mistä tulisi, koska Lou oli hyvin suvaitsevainen siinä suhteessa kuinka ihmiset asuivat. Joko vuokralla tai omassa talossa. Sillä ei ollut väliä juuri nyt, koska hän halusi vain tutustua tähän nuoreen naiseen.

Äkkiä ovi kävi ja Lou kiirehti tiskille. Sisälle tuli noin hiukan häntä vanhempi nainen. Nainen kertoi mitä tuli hakemaan. Aivan, tämähän on sen rouva sukulainen, joka puhui saksaa. Tässähän, tämä lappukin on. Lou taitteli pahvisen laatikon kannen ja laittoi laatikkoon kaksi kermaleivosta. Kansi päälle ja hinta kassaan. 2,50 kertaa 2 on 5. Lou näppäili numerot nopeasti kassaan.
"Eli viisi. Kiitos" Hän sanoi.
Nainen antoi 10. Lou joutui antamaan takaisin rahaa.
"Takaisin viisi. Tervetuloa uudelleen. " Lou sanoi samalla hymyillen.

Hän otti muistilapun, repäisi sen kahtia ja laittoi roskiin. Asiakas oli lähtenyt ja Lou päätti kävellä takaisin samalle paikalle, jossa oli ollut äskenkin. Hän mietti mihin oli jäänyt kunnes Leah alkoi kertoa että oli etsiskellyt takki itselleen. Takkiahan siellä tarvitsikin. Minkäs sille mahtoi jos entinen takki oli pieni tai kadonnut tai muuten vain lähtenyt itsestään kävelemään.
"Kyllähän siellä tuolla säällä tarvitsee takkia." Lou sanoi ja katsahti ulos.

Ulkona ilma ei ollut muuttunut. Aivan samanlaista siellä oli kuin tunti sitten. Ihmisiä käveli vain massoittain ympäriinsä. Mitä lie etsivät. Sitä nainen ei oikein osannut sanoa. Muuten hän osasi tulkita ihmisiä aika hyvin mutta tuollaisessa massassa ei hän saanut ihmisistä minkäänlaista tolkkua.

Leah ei itse nähnyt mitään pahaa Rasheella asumisessa. Oikeastaan hän olisi jopa voinut saada paremmankin asunnon, jos olisi vähän manipuloinut isäänsä. Ei ehkä Yellowille yltänyt, mutta Devonille jopa. Tai no niin, sekin oli vain jos Leah olisi halunnut. Hän näki itsensä paremmin Rasheelle ja hän viihtyi siellä hyvin. Toki hänen suosima kauppa ja työpaikka oli Devonilla, mutta se ei ollut tarpeeksi riittävä syy Leahin mieleen.

Naisen katse lennähti ovelle kun se aukesi ja sisään tuli naishenkilö. Leahin katse seurasi tarjoilijaa kun tuo kiirehti tiskin taakse ja näppärästi pakkasi naisen hakemaan tulleet leivokset. Pörröpää seurasi uteliaasti kun nainen ojensi Loulle rahat ja sai vaihtorahansa takaisin. Lou oli kiitettävän ystävällinen, sopi Leahin mielessä juuri sopivasti tarjoilijaksi. Iloiset ja sosiaaliset tarjoilijat paransivat päivää yleensä kiitettävästi, varsinkin jos nuo olivat kaiken lisäksi mielenkiintoisia persoonia. Happamat piimänaamat masensivat päiviä ennestään.

Leahin kasvoilla kävi pieni hymy, kun hän näki Loun palaavan samalle paikalle takaisin.
Tarjoilijan sanojen myötä Leahin katse siirtyi automaattisesti ulos. Siellä kieltämättä jopa näytti hiukan viileältä, kohta varmaan alkaisi sataakin. Onneksi huppari oli lämmin, vaikkei sadetta pitänytkään. Ja onneksi Leah oli tottunut kylmään.

"Niin, taitaa tarvita." Pieni hymy kävi hymähdyksen myötä Leahin kasvoilla. Häntä ahdisti katsoa vähänkin liian kauan ihmisiä tulvivaan väkijoukkoon, joten hän palautti katseensa takaisin tarjoilijaan. Oli ahdistavaa katsoa, kun kaikki tönivät toisiaan ja säntäilivät omien kiireidensä mukana ympäriinsä. Vielä ahdistavampaa oli seistä siellä keskellä, oli Leahin onni että hän oli melko pienikokoinen. Vaikka pienethän ne helposti jäivät jalkoihin ja liiskaantuivat toisten alle, mutta helpostihan pienistä raoista pujotteli eteenpäin. Vaikkakin yleensä Leah vältti ihmisjoukkoihin joutumista viimeiseen asti.

//Pahoittelen lyhyttä,ei oikein inspaa.. Tämän pelin voi lukottaa. //

Lou ei tykännyt kylmästä säästä ja varsinkaan sateesta. Se saattoi kuulostaa hiukan ironiselta, mutta minkäs sille mahtoi. Eihän koskaan pitänyt pimeästä tai sateesta. Minkä ihminen sille mahtoi jos mieli sanoi niin. Lou haroi nopeasti hiuksiaan ja yritti laittaa ne takaisin nutturalle. Hän huokaisi ja käänsi katseensa kohti Leahia. Vaisu hymy kertoi naisen olevan väsynyt.
"Onko kahvi hyvää? " Lou kysyi haukotellessaan.

Radiostakin tuli vain puhetta. Onneksi vaihto tulisi tunnin tai parin päästä. Sitten Lou pääsisi kotiin lepäämään ja nauttimaan hiljaisuudesta. Kuinka hän tarvitsikaan hiljaisuutta, se oli niin ihanaa. Ketään ei ollut kotona. Joskus se saattoi kuulostaa huonolta onnelta, mutta suurimmaksi osaksi nainen piti siitä ettei ollut ketään vahtimassa kotiin tuloaikoja ja kenen kanssa. Vanhemmat olivat aina huolissaan Lousta ja sen takia hän ei pitänyt siitä että häntä paapottiin liikaa.

Lou muisteli kuinka kiukuspäissään oli maalannut kaikki seinänsä violetilla ja siitä vanhemmat eivät olleet pitäneet. Minkäs sille mahtoi. Olihan hän myöhemmin katunut sitä ja todenteolla. Olivathan vanhemmat usein varoitelleet kaikesta. Silti hän oli palanut loppuun ja lääkäreiden mukaan saanut burn-outin. No mutta tässä sitä oltiin. Ilman ketään kenen kainaloon voisi painaa päänsä ja ketään kenen kanssa voisi viettää aikaa töiden jälkeen.

"Asutko yksiksesi? Vai jonkun kämppiksen kanssa? " Lou kysyi ja mietti että jos toinen olisikin varattu. Leah näytti nätiltä ja jotenkin Lousta tuntui että heistä tulisi oikein hyvät ystävät ja ehkäpä toivottavasti enemmänkin, jos se vain olisi mahdollista. Mutta sen kohtalo päättäisi. Kuinka heidän suhteensa kävisikään? Ehkä he jäisivät ystäviksi tai sitten se voisi olla hiukan enemmän.