Lauren & Jesse Floyd

Jesse juoksi avoimesta portista pihamaalle ja siitä suoraan portaat ylös sinertävän omakotitalon terassille. Tyttö valitteli kylmyyttä ja lähes hyppeli paikallaan. Lauren huokaisi ja avasi oven, jätti sen auki Adea varten. Jesse potkaisi kengät jalastaan eteisessä ja jätti ne keskelle lattiaa. Koko pieni eteinen näytti harvinaisen sekaiselta. Siellä oli monet parit Laurenin kenkiä ja muutamat lasten kengät. Lauren potki kenkiä sivummalla ja potkaisi omansa nurkkaan. Jesse ripusti takkinsa siististi käytävän vaatekaapin nuppiin ja tassutteli sitten omaan huoneeseensa yllättävän ohut, meleerattu keltaraitainen mekko päällään. Hetken kuului jysäys ja heti perään kolinaa kun lelulaatikko kaatui huoneen lattialle.

"Mun käy sääliksi sua", Lauren virnisti olkansa yli silkasta vahingonilosta Adelle. Jesse oli kiivas pikkuneiti, kaiken oli aina mentävä tytön tahdon mukaan tai muuten tulisi itkua, potkua, huutoa ja raivareita. Lauren ripusti oman talvitakkinsa eteisen naulakkoon ja laahusti villasukillaan keittiöön. Nainen heitti neuletakkinsa tuolin selkämykselle ja kiersi itse ruokapöydäksi muodostuneen työtason toiselle puolelle kahvinkeittimen luo. Hiljalleen unohtaen Aden läsnäolon lähes kokonaan Lauren itsekseen hyräillen kaivoi esiin kahvijauheensa sievästä peltipurkista, jonka kyljessä luki kissankokoisin kirjaimin SUGAR. Vastaavasti sokeri löytyi COOKIES-purkista. Jessen päätös sekin. Lauren oli periaatteessa täysin tossun alla tyttärensä kanssa - toki Jesse kuunteli äitiään ja yleensä tottelikin, mutta piti mielellään päänsä kaikissa. Aivan kuten Laurenkin pienenä. Nyt oli vain kadonnut se kaikki itsepäisyys, kun oli tajunnut, ettei siitä ollut enää mitään hyötyä. Loppujen lopuksi omilla teoilla ei ollut juurikaan merkitystä omaan elämään.

Lauren napsautti kahvinkeittimen päälle ja jäi nojailemaan pöytätasoon lukien päivän sanomalehteä. Oli ihan hyvä pysyä perillä Lontoon tapahtumista - ja se olikin huomattavasti helpompaa kuin Houstonissa, jonka päivälehdissä uutisoitiin koko Amerikasta. Britit kun sattuivat olemaan huomattavasti pienempi valtio. Joka tapauksessa uutisotsikoissa oli varsin arkisia asioita jalkapallosta, Rashee Roadin rikoksista ja niin pois päin. Lauren huokaisi hiljaa ja vilkaisi alta kulmiensa Jessen huoneen ovelle.

/ jessen mekko look-a-like & laurenin neuletakki, paita, farkut ja pipo joo mul oli tylsäääää

Lauren oli hankkinut itselleen ja Jesselle huomattavasti paremman asunnon kun mitä Walker Streetillä oli ollut, omakotitalo sopi lapsiperheelle varmasti paremmin kun suuriksi osin narkkareiden ja pikkurikollisten asuttama kerrostaloyksiö jossa saattoi hädintuskin edes nukkua yönsä rauhassa muualla kun neloskerroksessa johon alakerran meteli ei yltänyt. Eipä naista voinut ainakaan huonon kasvuympäristön valitsemisesta lapselle syyttää, Devonia turvallisempaa, tavallisempaa ja tylsempää paikkaa oli varmasti mahdoton löytää, vaikka Rashee kuinka olikin lähellä - siitä tosin taisi olla iloa vain Aden tapaisille ihmisille jotka viettivät mielummin päivät kaduilla kun hienostokylpylöissä ja ostoskeskuksissa mutta jotka silti halusivat nukkua jossain muualla kun pahvilaatikossa portaiden alla - pysyi Devonilla silti sellainen lähiötyyppinen fiilis jota eivät kauheasti Rasheen selkkaukset häirinneet. Siis ihanteellinen paikka kasvattaa lapset rauhassa, mikäli Ade oli yhtään oikeilla jäljillä, hän kun ei itse ollut miettinyt asuinpaikkaa valitessaan sitä seikkaa laisinkaan vaan oletti vain Laurenin miettineen, tuskin tuo olisi vain sattumalta valinnut ensimmäisen paikan joka eteen tuli.
Andreas seurasi Laurenin kanssa edeltä juoksevaa Jesseä lumisen pihan läpi sisälle sinisävyiseen kotoiseen omakotitaloon. Mieskin potkiskeli kengät jalastaan (tosin jätti ne suunnilleen siististi vierekkäin ja sivummalle kun Jesse) mutta piti nahkatakin sitkeästi päällä, hän todennäköisesti jäätyisi elävältä sisällekkin jos uskaltaisi siitä luopua.

Ade ei oikeastaan säälinyt omaa kohtaloansa laisinkaan, hän vietti ihan mielellään Jessen kanssa niin paljon aikaa kun oli mahdollista vaikkei Lauren sitä tuntunut uskovankaan. Tytön seuraaminen tuon huoneeseen Laurenin mukaan lähdön sijaan oli siis ihan tietoinen päätös, todennäköisesti mies olisi tehnyt niin vaikka olisi saanut erikseen kutsun kahville tai jotain.

Jesse oli kumonnut lattialle laatikollisen leluja ja höpötti sen verta nopeaan tahtiin ettei Andreas saanut puheesta suurimmiksi osiksi mitään selkoa, syy oli joko Alexin paikoittain hyvinkin hataran englanninkielen (johon ei tosiaankaan kuulunut lelusanasto) tai sen, ettei Jesse yksinkertaisesti hengittänyt missään välissä vaan papatti vain kaikesta mitä mieleen tuli. Ade tyytyi vain nyökkäilemään ja myötäilemään silloin kun sai hetkeksi suunvuoron. Hyvä se vaan oli, että Jesse leikki oikeastaan täysin yksinään, mitä nyt tunki omalle tasolleen kyykistyneen miehen syliin aina välillä lelun tai toisen, kysyi ehkä mielipidettä jostain. Adesta ei välttämättä olisi ollut leikkimään tuon kanssa kovinkaan hyvin, omista legoajoista oli ihan kiitettävän pitkä aika.

Lapsen kanssa puuhailu näinkin passiivisesti sai Andreaksen kieltämättä rentoutumaan sen verran, ettei Laurenin kanssa samassa talossa olo tuntunut yhtään hassummalta. Tilanteeseen voisi vaikka tottua, vaikka turhia oli tietysti paha lähteä toivomaan.

Lauren istahti keittiötasolla ja koko ajan huomio kiinnittyi enemmän ja enemmän Jessen huoneen oveen kuin sanomalehteen. Ovesta näki pyöreälle matolle kaadetun kasan sateenkaarinväreissä kylpeviä legoja, Jessen jatkuvasti liikkuvan suun ja Aden selän. Jesse oli kuten kotonaan kuvainnollisesti. Loppujen lopuksi tyttö oli yltiömäisen sosiaalinen ja tuli toimeen kenen tahansa kanssa, vaikka Lauren oli itse niin varovainen, että hädin tuskin puhui naapureilleen. Nainen muisti, kuinka oli ensi kertaa nähnyt Aden kiroilemassa kerrostaloasuntonsa oven edessä. Pyytänyt tämän omaan asuntoonsa kokoamaan kaikenlaisia huonekaluja. Silloin kun Laurenkin oli vielä avoin, nauroi lähes kaikelle ja pyöreiltä kasvoilta ei pysynyt hymy poissa. Voisi suoraan sanoa, että Lauren oli kuin varjo entisestä. Raskauden jälkeen kaikki alkoi mennä alamäkeen. Hetki oli ollut aivan unelmaa, mutta lopulta sekin oli sortunut. Houstonissa oli ollut omat viehätyksensä, Lauren oli loppujen lopuksi rakastanut sitä kaupunkia. Hymy hiipi naisen huulille tämän sinisten silmien ollessa lasittuneina Jessen huoneen avoimesta ovesta näkyvään ikkunaan. Lopulta kahvin keittimen piippaus herätti Laurenin ajatuksistaan. Vaaleaverikkö hypähti alas ja oli lähinnä liukastui villasukille liukkaalla parketilla. Lopulta nainen löysi taas tasapainonsa ja hiihteli kahvinkeittimen luo.

Lauren kaatoi itselleen kahvia Jessen antamaan mukiin. "The Best Mommy Of The World." Nainen hymyili itsekseen. Aluksi hänen oli vaikea käsittää olevansa äiti, jopa silloin kun Jesse kolmivuotiaana hautasi kasvonsa Laurenin takkiin ilmoittaessaan, ettei halua jäädä päiväkotiin edes äidin kuuden tunnin työpäivän ajaksi. Jesse ei ollut ikinä ollut helppo lapsi, vaikka Lauren jatkuvasti kuuli muilta tyttärensä olevan maailman suloisin ja vilkkain lapsi. Laurenin vanhemmat olivat suorastaan rakastuneet Jessen, vaikkeivat katseneet ollenkaan hyvällä sitä, että tytöllä ei ollut isää eikä Laurenilla minkäänlaista kuria. Lontooseen muuton jälkeen Jesse ei ollut käynyt isovanhemmillaan, eikä luultavasti kävisikään ihan muutamaan vuoteen. Laurenille tuli hieman yksinäinen olo heti kun tämä ajatteli Jesseä vanhempana. Teini-ikäisenä. Millainen nyt amerikanenglantia hieman brittiläisittäin murtavasta pikkutytöstä tulisiko? Jaksaisiko tämä enää ilahduttaa yksinäistä äitiään tai ylipäätään lähteä tämän kanssa minnekään tylsinä sunnuntaipäivinä? Tuskinpa. Lauren huokaisi, tarttui kahvikuppiinsa ja jälleen kerran laahusti Jessen huoneen ovelle juuri parhaaksi nähdäkseen tytön heittelevän Adea legoilla.

"Haluatko sä kahvia?" Lauren kysyi myötätuntoisena. Jesse nosti katseensa saman tien Laureniin ja totesi, ettei setä osannut rakentaa hienoja taloja.

Ade ei tosiaankaan löytänyt itsestään mitään toistaiseksi piilossa pysyneitä luontaisia arkkitehdin kykyjä - hän ei osannut kasata leikkilegotalosta yhtään sellaista kun Jesse halusi, aina oli seinä vino tai väärässä paikassa, ovi pari palikkaa liian sivussa tai vähintäänkin ikkuna unohtunut. Kieltämättä Ade olisi mieluusti pysynyt legoista kaukanakin vaikka mieluusti tytön kanssa aikaa viettikin, jotain rajaa sentään. Jesse kuitenkin vaatimalla vaati häntä jotain tekemään ja lopulta ojensi legon käteen ja kertoi mihin se laitettiin. Leikki-iästä oli ehditty ottaa vähän turhan paljon etäisyyttä eikä sitä paljon puhuttua lapsenmielisyyttäkään löytynyt kun tarve olisi ollut, mies pärjäsi kuitenkin ihan suhteellisen hyvin jos otettiin huomioon kuinka vähän hän oli elämänsä aikana ollut lasten kanssa tekemisissä.
Raksalle Andreas voisi siis hyvin suunnata nykyisilläkin taidoilla vaikkei luova puoli niin kovin hyvin sujunutkaan, kyseenalaista vaan oli pääsisikö täysin koulutuksetta edes sementtiä sekoittamaan, kai ne jotain aiempaa kokemusta vaativat tai vähintäänkin vanhempien kirjoittaman suosituskirjeen. Ade tuskin saisi repäistyä mistään edes sitä.

Mies jätti talonrakennuksen hetkeksi yksin Jessen kontolle ja tyttö kosti heittämällä legon päin, tuo nauroi kuitenkin samalla joten ei selvästikkään kovin tosissaan ollut.
Pari kirosanaa karkasi Aden huulilta automaattisesti ihan puhtaasti sen vuoksi, ettei hän ollut osannut varautua Jessen äkilliseen leikin vaihtoon, Jesse ei niitä kuitenkaan ymmärtänyt koska Ade ei vieläkään ollut oppinut kiroilemaan englanniksi (eikä hän kovasti yrittänytkään). Laurenin, Jessen ja Laurenin kasvatustyön onneksi. Tyttö jatkoi legojen heittelyä siihen asti, että Andreas sai aikaiseksi kieltää. Ade yllättyi itsekkin kun Jesse lopetti suurinpiirtein heti väittämättä edes vastaan - syy taisi kuitenkin olla Lauren joka pian ilmestyi ovelle ja ehdotti kahvittelua. Jesse oli heti valittamassa miehen talonrakennustaidoista.
"Sä voit sit olla meistä se joka menee raksalle", Andreas ehdotti tytölle hymyillen ja nousi myöskin ylös lattialta johon oli jossain vaiheessa eksynyt Jessen seuraksi.

Ade myöntyi Laurenin ehdotukseen ja seurasi pian naisia keittiön puolelle.

Laurenin korvissa särähti Aden saksankielinen manaus, josta saattoi kyllä arvata sen olevan puhdasta kiroilua. Jesse, joka oli juuri parhaimmillaan oppimisiässä, katsahti Adeen merkitsevästi. Eräskin päivä tyttö oli toistanut ulkomuistista koko muromainoksen, jota ei enää televisiossa nähnyt.
"Älä kiroile, Jesse toistaa melkein kaiken mitä kuulee", nainen huokaisi ja laahusti keittiön puolelle kaataen vihreään mukiin kahvia. Hän jätti ihan varmuuden vuoksi maito- tai kermavaran, ei Lauren tiennyt miten Ade kahvinsa joi. Hän itse joi nykyään mustana, aiemmin nainen mielellään leikitteli kermavaahdolla ja eri kahvimauilla. Saatuaan pannun takaisin paikoillaan, Lauren kuuli korkeaksi noussutta ääntä, jonka tunnisti heti Jessen ääneksi. Hän kääntyi ympäri, ja siellähän tyttö roikkui Aden takin pielessä selvästi kimmastuneena.

Jesse-kulta, anna Aden juoda kahvit. Rakenna sä kaupunki valmiiks niin Ade pääsee valmiiseen leikkiin mukaan, Lauren oli vähällä huokaista, mutta sen sijaan tyytyi vain nojailemaan keittiötasoon pieni hymy kasvoillaan. Jesse osasi olla itsepäinen kun sille päälle sattui. Jesse kielsi Adea ehdottomasti menevästä, ja ilmoitti kaipaavansa rakennusapua vielä hetken ajan. Tyttö puristi nahkatakin helmaa ja oli valmis vaikka raahautumaan Aden perässä keittiöön.

Jesse näytti kymmenen vuotta vanhemmalta kun tuon pitäisi katsahtaessaan Adeen mertkitsevästi parin kieleltä karanneen kirosanan perään, tuo näytti ihan siltä kun olisi ymmärtänyt joka ikisen sanan ongelmitta, sisäistänyt ne ja nyt paheksuisi niiden käyttöä suuresti mutta olisi samalla innoissaan siitä, että joku oli sanonut pari niistä "kielletyistä sanoista" joita ei saanut käyttää ennen kun oli täysi-ikäinen ja joita äiti ei koskaan käyttänyt eikä antanut muidenkaan käyttää. Olkoon vain eri kielellä, saman asian nekin ajaisivat.
Mies melkein odotti jotain aikuismaista huomautusta, Jesse kuitenkin pysyi hiljaa ja antoi äitinsä hoitaa puhumisen. Lauren huomautti kiroilusta kärkkäästi vedoten siihen, että Jesse toisti kaiken mitä kuuli, Adea asia ei kuitenkaan huolestuttanut laisinkaan, tyttö olisi vain.. Monikulttuurinen ja fiksumpi kun monet aikuiset jos osasi edes kiroilla saksaksi. Niin paljon Andreas ei kuitenkaan viitsinyt ruveta Laurenin hermoja venyttämään, että olisi opettanut Jessen lausumaan verdammt, mieli kuitenkin kovasti teki. Ihan sivistämisen nimissä tietysti.

Ade pääsi aina tytön huoneen ovelle asti ennen kun tuo tajusi mitä oli tapahtumassa - Jesse oli hetkessä kitisemässä ja roikkumassa takinhelmassa vaatien Adea jäämään, selvästi talonrakennusapu kelpasi vasta nyt kun sitä ei enää ollut tarjolla. Perus uhmaikäinen pikkulapsi.
Alexille selvisi melko nopeasti ettei hommaa saatu ratkaistua sulassa sovussa puhumalla joten hän tyytyi helpoimpaan ratkaisuun; nosti tytön kevyesti syliinsä, "jos sä tuut juomaan kahvia meidän kanssa?"

"Mä en juo kahvia", Jesse totesi kärkkäästi ja mottasi Adea poskeen. Lauren kohotti kulmiaan yllättyneenä, mutta yritti samalla huonoin tuloksin piilottaa huvittuneisuutensa. Nainen työnsi etusormellaan vihreän mukin toiselle puolelle keittiötasoa, suoristautui sitten ja kaivoi jääkaapista maitotölkin ja kaatoi Nalle Puh -kuvioidun lasin puolilleen laktoositonta maitoa. Hän asetti lasin vihreän mukin viereen ja käski Jessen olla varovainen.

Nainen peruutti nojaamaan jääkaapin viereiselle tasolle ja joi omaa kahviaan katsellen Adea ja Jesseä pieni hymynkare kasvoillaan.

/ miten toistan itteeni näin pahasti?:: O /

Aden onneksi tytöltä ei löytynyt voimaa nimeksikään joten pikkuinen nyrkinisku poskeen ei ollut sen kummempi kun kevyt näpäytys, yllätyksenä se silti tuli varmasti yhtä lailla kaikille, kirosanat kuitenkin pysyivät tällä erää pannassa Laurenin onneksi.
Kieltämättä Jessen käytös sai Andreaksen tosissaan epäilemään Laurenin kasvatustekniikoita - tyttö kitisi kaikesta eikä tuota selvästikkään ollut koulittu mitenkään erityisen hyvin tavoillekkaan, vertauskohteena ei kuitenkaan ollut kovin montaa saman ikäistä joten ehkä aikainen murrosikä vain kuului asiaan ja näytti erityisen pahalta vain jos oli tottunut näkemään niitä jo hyville tavoille pakotettuja kymmenenvuotiaita. Kai jokaisen kuusivuotiaan olisi silti pitänyt tietää, ettei ihan ketä tahansa kannattanut mennä mottaamaan vaikkei kuinka voimaa löytyisikään? Väkivaltahan ei tunnetusti ollut ratkaisu mihinkään. Ainakin olisi pitänyt tietää. Tosin hakkasivathan ihmiset toisiaan vielä kuusikymppisinäkin vanhainkodeissa kävelykepeillä ja rollaattoreilla joten ehkä kyse oli taas sellaisesta tee-jos-et-halua-mutta-emme-suosittele säännöstä. Väliäkö sillä - Jesse sai miehen puolesta hakata ihan kenet tahansa niin kauan kun pysyi lain oikealla puolen ja piti huolen omasta nahastaan. Periaatteessa vain jälkimmäiseksi mainitulla olisi väliä, jos tyttö päättäisi ryhtyä salamurhaajaksi Ade olisi ihan yhtä ylpeä kun jos tuosta tulisi presidentti, kunhan vain hengissä pysyisi. Laurenille saattaisi Jessen tulevaisuudella olla vähän enemmän väliä, kai tuo halusi tytöstä perinteisen lääkärin, juristin tai jotain. Pakko naisenkin oli kuitenkin myöntää, että palkkamurhaajana löisi paljon paremmin leiville.

Saattoi ihan oikeasti olla rasittavaa kestää kiukuttelua vuorokauden ympäri, helposti siinä alkoi etsiä niitä matalampia kohtia aidasta ylitettäväksi. Helppo se oli torua kun pääsi yöksi kotiin polttelemaan tupakkaa sänkyyn mellattujen lakanoiden keskelle juuri sellaisessa seurassa kun halusi parin kirkkaan pullonkin kanssa, Lauren tuskin saattoi napata baarista mukaansa ensimmäistä varteenotettavaa miestä ja johdattaa tuota kaatokännissä kotiin nussimaan. Andreas ei oikeastaan koskaan ollut suonut ajatustakaan sille, että Lauren oli yksinhuoltaja jonka arki ei välttämättä ollut silkkaa ruusuilla tanssimista. Hän oli vain aina jotenkin ajatellut, että se oli naisen oma päätös jäädä yksin lapsen kanssa ja olla hankkimatta mies. Ei se kuitenkaan ollut, ainakaan kun Ade oli ensin itse periaatteessa vapaaehtoisesti kirjoittautunut ulos parivaljakon elämästä ja valinnut huumeet ja myöhemmin hoidellut vielä korjaajankin joka oli epätoivoisesti yrittänyt paikata sitä koloa jonka mies oli jättänyt lähtiessään puhtaasti oman mukavuudenhalunsa vuoksi.

Jesse jäi siitä huolimatta ettei halunnut kahvia sitkeästi miehen syliin istumaan. Lauren passasi pian tuon eteen sarjakuvahahmoin koristellun mukillisen maitoakin, tyttö ei turhaan kiitosta sanonut vaan kaatoi mukin sisällön - selvästi täysin tahallaan - suunnilleen välittömästi pöydälle.

"Hups", Jesse totesi kirkkaalla ääneellä ja katsoi Laureniin kuin koiranpentu. Koska Ade nyt kerran talossa oli ja Jesse tuntui olevan tämän kanssa hyvää pataa, nainen vain katsoi Jesseen hitaasti päätään kallistaen ja antoi hymyn hiipiä kasvoilleen.

"Voi voi", Lauren vastasi huomattavasti hiljempaa ja nosti kahvikupin huulilleen. Ihme kyllä, Adesta oli paljastunut aika isällisiäkin piirteitä, se naisen oli pakko myöntää. Tai riippuu mikä oli isällistä - Laurenin oman lapsuuden mukaan rahan tyrkkääminen käteen, käsky olla kiltisti ja saarnat kaikesta, mitä ei ollut edes tapahtunut tai Laurenin suunnitelmissa. Ehkä juuri se turha saarnaminen oli kääntänyt naisen pään toisiin aatoksiin silloin joskus. Villissä nuoruudessa voisi olla ihan sopiva termi. Laurenhan ei enää ollut villi, eikä nuorikaan.