You have to take reponsibility for this fool that's fallen for you

/ joo mullakin meni vähän yli tää pituus.. :: d /

Dan inhosi Lontoota. Sen likaisia katuja joita kirjoivat ties millaiset friikit, sateita, puuttuvaa yleiskäsitystä siitä mikä oli siistiä, arvostettavaa ja hienoa ja mikä ei. Hän inhosi koko paikkaa, sen ihmisiä ja kauppoja myöten, joka ikistä rotanloukkoa ja nistien valloittamaa kulmaa.
Poika oli kasvanut Ranskan hienostoalueella, hän ei periaatteessa ollut koskaan ollut tekemisissä "oikean elämän" kanssa vaan oli ehtinyt tottua menoon joka oli kun suoraan 1900 luvun alkupuolelta vähän nykyaikaistettuna; vanhempia kunnioitettiin, rikkaita kunnioitettiin, rikkaiden lapsia kunnioitettiin, eikä rikkaiden lasten tarvinnut kunnioittaa ketään eikä maksaa mistään koska kaikki tiesivät heidän kasvonsa. Ihmiset olivat kohteliaita, hienostuneita, oman arvon tuntevia ja muutenkin parempia ihmisiä kun Lontoolaiset, poikkeuksetta hillittyjä ja etiketin hallitsevia. Joku olisi ehkä voinut muotoilla asian niin, että Damien oli äärettömän konservatiivinen, itse hän toki piti itseään vain hyvin kasvattetuna. Rasisti ranskalainen oli, siitä ei päässyt mihinkään. Hän inhosi neekereitä, japseja, latinoja, italiaanoja, turkkilaisia, ryssiä, sveduja.. Kaikkia jotka erosivat ihmisten valtaväestöstä ulkonäöllisesti ihon tai jonkun muun piirteen vuoksi. Italiaanoista Dan oikeastaan piti, hän oli ollut lomalla Italiassa useita kertoja ja rakasti paikan kulttuuria, hän kuitenkin laski ne väritettyjen listalleen eikä varmasti maininnut kannan muutoksesta kellekkään. Damien olisi varmasti valinnut Italian määränpääkseen Lontoon sijaan jos ei olisi saanut varmaa kotia Eliahin luota, nyt tuntui siltä, että hän olisi mielummin vaikka nukkunut italian puistoissa.

Damien oli selvinnyt rasittavasta päivästä kuivana - taivas oli selvästi armahtanut häntä ja päättänyt säästää sateen illaksi jolloin hän toivottavasti olisi jo kämpimillä katsomassa leffaa lämpimän peiton alta ja juomassa käsin valmistettua vahvaa lattea ranskalaisittain noir anir 52 prosenttisen tumman suklaan kera. Britit eivät tosiaankaan osanneet tehdä hyvää kahvia vaan se oli two shottinakin aivan liian laimeaa ja muistutti enemmänkin kuravettä, ekspressokaan ei ollut mistään kotoisin. Myös kahvin tekeminen koneilla tuntui vastenmieliseltä, kahvi ei voinut maistua samalta kun se oli puserrettu koneen läpi kun silloin kun se oli valmistettu alusta alkaen käsin. Italia oli ainut paikka maapallolla missä tehtiin parempaa kahvia kun ranskassa. Kahvi ja kahvilat olivat taas yksi asia jota Dan ikävöi. Ranskassa jokainen kahvila oli kun ravintola, täällä kahviloissa vain juotiin pahvimukeista tai otettiin takeaway ja hörpittiin matkalla. Ankeaa. Ja Damien oli aina rakastanut mukavissa kahviloissa hengaamista ystävien kanssa, niiden nostalgista tunnelmaa. Kahvila jossa poika nyt istui oli kaikkea muuta paitsi nostalginen, se oli pieni steriilisävyin sisustettu koppi keskellä ostoskeskusta. Tuoleissa oli muovipäällyste ja pöydällä leivänmuruja. Damien joi pikakahvia joka maistui ja haisi etovalta ja kaipasi kotiin enemmän kun kertaakaan tähän mennessä.

Dan oli vinguttanut luottokorttiaan isänsä kustannuksella oikein urakalla eikä ollut tyytynyt edes pelkkiin vaatteisiin, kotiinkuljetuksella hän oli ostellut myös sängyn ja kasan muita huonekaluja saadakseen sisustettua kämpillä olevan huoneensa aivan omaksi mukavaksi kolokseen johon saisi vietyä niin monta naista kun halusi.. Damienista oli pitänyt tulla sisustussuunnittelija mutta hän oli lopulta todennut sen olevan liian yksipuolinen työnkuva, pojalla oli yllättävän hyvä värisilmä ja muutenkin kyky hahmottaa huone ja sisustaa se edustamaan itseään niin hyvin kun mahdollista. Baarimikoksi hän mielummin olisi halunnut tai baristaksi johonkin mukavaan (ranskalaiseen)kahvilaan.

Poika istui nurkkapöydässä yksin, pari naista oli yrittänyt tulla puhumaan mutta Dan oli vain kehottanut kaikkia sanoja säästelemättä suksimaan kuuseen. Hän oli väsynyt, osittain Lontoon vuoksi ja osittain sen vuoksi, että oli ehtinyt nukkua viimeyönä vaan tunnin tai pari, yleensä niin mieluinen naisten seura ei nyt maittanut laisinkaan.
Dan näytti kaikessa henkisessä ankeudessaankin luvattoman hyvältä. Vaaleita hiuksia oli poörrötetty paikoittain osittaiseen bedhead malliin, tummansininen pitkähihainen tiukka paita peitti osittain vaaleiden yhtälailla tiukkojen farkkujen peittämän takapuolen jättäen kuitenkin sivusta näkyviin mustan kullan sävyisin koristein kuvioidun nahkavyön, farkkujen lahkeet katosivat maltaita maksaneiden Cirque Du Soleil Bootsien sisään.

Damien ei kauaa saanut virua ylhäässä yksinäisyydessään, Eliah tuppaantui paikalle jonkun japsitytön kera. Poika oli ollut oikeassa sen suhteen, että ranskalainen nimi kiinnitti Danin huomion välittömästi, ilman sitä hän ei edes olisi luonut tyttöön ainuttakaan katsetta.
"Honey.. Please, ei nyt, menkää sekstaamaan jonnekkin muualle", poika kehotti päätään pudistellen ja hörppäsi laimeaa kahvia ankeasta pahvimukista.

Aasialaistyttö näytti Danin silmiin oikestaan yllättävän kauniilta ja kiinnostavalta - tiedä sitten johtuiko yllättävä kannanmuutos muidenkin kun Italialaisten kohdalla ranskalaisesta nimestä vai jostain muusta. Ainakin sillä oli asian kanssa rutkasti tekemistä jos ei muuta.
Damien mittaili tyttöä katseellaan eikä voinut kun todeta tuon olevan ihan okei. Ainakin ihan okei japsiksi.

/ väsyttää, ja teksti sen mukasta : z /

Damien katsoi Eliahia vähintäänkin oudosti tuon sanojen myötä ja vilkaisi sitten ranskalaisittain nimettyä aasialaistyttöä, Juliennea, joka suloisesti hymyillen ja hiukan punastellen istui pöydän toiselle puolelle suoraan vastapäätä olevalle tuolille.
Dan yritti päätellä väittikö Eliahin tosissaan selittää olevansa japanilainen tai jotain, aasialaissyntyinen. Ranskalainenhan tuo oli, ja brittikin, mutta aasialainen? Joku siinä yhdistelmässä ei vain täsmännyt. Ranskalaisuus oli Damienille puhdas kansallisuus, siihen ei saanut sekoittaa ainuttakaan muuta rotua. Britti oli vielä normaalin rajoilla, mutta aasialaiset ja tummaihoiset olivat ehdoton ei. Jotenkin tämäkään tosiasia ei kuitenkaan saanut vaaleaverikköä Eliahia inhoamaan, jos hän olisi tiennyt asiasta aiemmin ei hän varmasti olisi koittanut tuohon koskaan edes tutustua.
Dan kuljetti katsetta hienovaraisesti parivaljakon välillä hyvin pitkään yrittäen etsiä noiden piirteistä jotain yhteistä, ainut pojan silmiin täsmäävä oli kuitenkin kulmakarvojen väri ja etäisesti muotokin. Sen varaan oli kuitenkin paha laskea, yhtä hyvin Eliah saattoi kusettaa kunnolla.. Ties mikä juoni tässäkin oli takana. Poika ei yksinkertaisesti voinut olla epäilemättä jotain, sen verta puskista Eliahin ilmoitus tuli, se oli melkein yhtä järkyttävä kun jos tuo olisi kertonut olevansa homo.
"Honey, oleksä japanilainen?", Dan kysyi hämmentyneenä yrittäen tasoittaa vähän värisevää ääntään. Kielenä toimi englanti, todennäköisesti ensimmäisen kerran sen jälkeen kun ranskalaisnuori oli astunut Lontoon rajojen tälle puolen. Joku joka ei kuunnellut sanoja kovin tarkasti todennäköisesti kuvitteli Damienin puhuvan ranskaa, niin vahvasti aksentti dominoi lyhyissä yksinkertaisissakin lauseissa.

"Mä ajattelin oikeastaan palata ranskaan ihan any minute, mut jääkää ihmeessä", Dan vastasi happamasti Eliahin kysymykseksi muotoiltuun toteamukseen hymyillen feikisti päälle. Ranskaan palaamisesta puhuminen tuskin tuli yllätykseni kellekkään, sen verta lujaäänisesti poika oli Lontoosta lähiaikoina valittanut ja uhonnut lähtevänsä kotiin sivistyneiden ihmisten luo.

Tummaverinen selvästi latinotaustainen tarjoilija käveli viettelevän oloisena pöydän ääreen Eliahin napsauttaessa sormiaan kun palveluskoiraa kutsuessa, Dan ei voinut olla rakastamatta mallipojan asennetta aina välillä. Tarjoilija ei selvästikkään kyennyt hillitsemään itseään vaan flirttaili Juliennelle melko avoimesti selvästikkään edes ajattelematta sitä tosiasiaa, että oli melko todennäköistä, että toinen pöydässä istuvista vaaleaveriköistä saattaisi olla tuon poikaystävä. Totta puhuttuna Eliahin mustasukkainen käytös sai Damieninkin punnitsemaan uudelleen tuon aiemmin mainostamaa sukulaisuutta ja non-insestiä, miehenalku käyttäytyi aivan kun suojelisi tyttöystäväänsä eikä suinkaan sukulaistaan irstaalta latinotarjoilijalta.
"Eehkä vähän, mitä ny ostin muutamia huonekaluja. Ne tuodaan tänään ett muista olla ottamassa vastaan", vaaleaverikkö vastasi jälleen Ranskalla (kielitaito ei riittänyt näinkään monimutkaisiin lauseisiin) ja pyöritteli muovilusikkaa sumeassa kahvissaan hajamielisen oloisena. Dan piti itsestäänselvyytenä sitä, että Eliah olisi ottamassa hänen tilauksensa vastaan, aikoihan hän itse lähteä illaksi radalle.

Tarjoilija palasi yllättävän nopeasti ja mielisteli Juliennea vielä vähän lisää kumartelemalla ja nyt jo tarjoilemalla ilmaisia juomiakin, selvästi tuo oli vain halunnut "hienovaraisesti" antaa oman puhelinnumeronsa. Retku mikä retku.

Dan nyökytteli Eliahin puheen tahdissa omaksumatta enempää kun pari sanaa, kokonaisuus jäi vähän hämäräksi kun poika eksyi ajatuksiinsa ennen kun toinen ehti lopettaa.
Eliahista ei tosiaankaan olisi arvannut, että tuolla olisi aasialaistausta. Damien oli ollut satavarma vaaleaverikön olevan vähintäänkin puoliksi täysin ranskalainen ja hän sentään kiinnitti ihmisten ulkonäköön enemmän huomiota kun oli tarpeellista, katse haroi nytkin Eliahin kasvoja aivan kun vaaleaverikkö olettaisi, että tuon silmät olisivat yllättäen muuttuneet pieniksi ja vinoiksi ja iho kellastunut. Tietenkään niin ei käynyt vaan mallinalku pysyi edelleen niin peribritin näköisenä kun vain oli mahdollista.
"Seuraavaksi sä varmaan aiot kertoa, että oot homo ja sulla on aids, ehkä mieshaaremikin kellarissa?", Damien naurahti kuivasti ja koitti peittää hämmennyksen kasvoiltaan ja äänestään. Sävy ei ollut ihan niin paheksuva kun olisi voinut odottaa, enemmänkin todella vain puhtaasti yllättynyt. Sanat itsessään eivät merkinneet mitään, poika vain ilmaisi tunteensa hiukan omaperäisillä lausevalinnoilla miettimättä laisinkaan mitä puhui.
"Puhuksä ranskaa?" Dan kysyi äidinkielellään ja vilkaisi aasialaistyttöä syrjäkarein kiinnittäen kuitenkin enemmän huomiota kahviinsa jonka pintaa edelleen pyöritti tasaista kahdeksikkoa kulkeva lusikka. Tyttö ei vaikuttanut kovin sosiaaliselta tapaukselta, tietysti oli mahdollista, että tuo vain ujostelikin. Kai se oli ihan luonnollista uudessa seurassa tai sitten Juliekin oli perusbritti ja piti turpansa visusti kiinni tuntemattomien seurassa.

"Autolla", Damien nosti katseen kahvistaan katsahtaakseen Eliahia kysyvänä, "tietysti, millä muullakaan. Miten nii?"
Dan juoksutti sormiaan merkitsevästi hiustensa lomassa vastaukseksi Eliahin kysymykseen ja viittasi kahviaan. Jonkun muun silmiin hiukset näyttivät siltä kun ne olisi aseteltu täydellisesti paikalleen, pojan omasta mielestä ne olivat kuitenkin selvästi pörröttyneet ja muuttuneet lättäniksi Lontoon kostean ilman vuoksi.
"Mistään ei saa kunnollista kahvia, mä näännyn kofeiininpuutteeseen. Kaikkialla on aina ruuhkaa eikä kukaan puhu Ranskaa, joka päivä sataa eikä mulla ole mitään tekemistä. Ja mun hiukset näyttää tältä", vaaleaverikkö valitti viattomalla äänellä. Lontoo ei tosiaankaan ollut paikka hänelle, Dan olisi sopinut niin paljon paremmin Italiaan tai vaikka Thaimaan rannoille..

"Radalle, irrottelemaan taas pitkästä aikaa. Rasheella on jotkut bileiden tapaset ja me ajateltiin käydä Nikkin kanssa ainakin kattomassa millanen fiilis siel on." Tosiasia oli ettei Damien tehnyt enää muuta kun irrotteli ja nollaili vuoropäivin, hän ei yksinkertaisesti omannut tarpeeksi mielikuvitusta keksiä itselleen muuta tekemistä öiksi. Päivisin saattoi aina kierrellä kauppoja ja kruisailla ympäri kaupunkia, Dan vain tuppasi yleensä nukkumaan päivien läpi niin, ettei oikein ehtinyt koskaan käydä missään.
"Äähh.. Pitää kattoa", ranskalaisnuori kohautti välttelevästi hartioitaan. Hän ei välttämättä halunnut jumittaa koko iltaa kotona Eliahin kanssa katsomassa leffaa, se ei tosiaankaan vastannut Damienin mielikuvaa hyvästä illasta

Hienostokemut Elegance & Preciousissa kuulostivat kieltämättä Danin korvaan oikein houkuttelevalta vaihtoehdolta piristämään näillä näkymin maailman tappiin asti kestävää vannoutuneen bilehileen ryyppyputkea. Vaikka poika viihtyikin ongelmitta humalanhuuruisissa kotibileissä toivat kuitenkin baarimikko, hovimestari ja hienoksi laittautuneet ihmiset juhliin ihan toisenlaista tunnelmaa, vaikka meininki olikin silloin enemmän sivistynyttä viininmaistelua ei se haitannut paljonkaan. Hauskaa saattoi pitää muutenkin kun sammumalla jonkun oksennukseen. Damien ei voinut snobipiirteilleen mitään, eikä niidenkään olemassaolo haitannut laisinkaan häntä itseään, muita ehkä vähän. Mitä sitten jos halusi istua mukavasti, pitää vaatteet ja sielun puhtaana ja silloin tällöin altistua houkutuksille ja ostaa esineen tai pari?
Eliahin käyttämä sana klubi kieltämättä vähän romutti Danin kuvitelmia "ranskalaisunelmasta". Tiedossa ei siis sittenkään olisi suurta nurmipihaa jolle olisi katettu useita drinkkitiskejä ja seisovia pöytiä, jonka uima-altaan ääressä parveili useita puolialastomia naisia, livemusiikki raikui.. Tietysti siisti klubikin, etenkin vip-ilta, löi silti laudalta jonkun haisevan läävän rasheella ja loppumattomat olutvirrat.
"Okei, sä sait mut kiinnostumaan", vaaleaverikkö myönsi ja maalasi kasvoilleen 'no jos nyt sit sun mieliksi vaivautuisin' ilmeensä peittäen lahjakkaasti piilevän innostuksensa.

Damien yllättyi iloisesti kun Julie vastasi kysymykseen sulavalla Ranskalla jonka rinnalla Eliahin puhe oli silkkaa vaikeaa mongerrusta. Poika oli unohtanut jo miten tyttö oli tekemisissä ranskan kanssa muttei enää olisi epäillyt vaikka paljastuisi, että tuo olisi elänyt sielä koko ikänsä. Dan ei ollut kuullut kovinkaan monen "turistin" puhuvan äidinkieltään joten tuntui tosiaankin oudolta kuinka sujuvasti kieli tytön huulilta soljui. Blondi oli ehkä vähän kuvitellut, että aasialaisperimä jotenkin estäisi ns oikean Ranskan puhumisen.
"Sun pitäis tosissaan petrata lausumista", Damien huomautti Eliahille tuon kommentin jälkeen omalla suorasukaisella koppavalla tyylillään.

Ranskalaisnuorikin otti tuoliltaan rennomman asennon, pörrötti rennosti hiuksiaan korjaten niitä jälleen pois silmiltään ja nosti kahvipahvimukinsa tyynen rauhallisesti viereiselle pöydälle pois silmistään. Ei sitä litkua kestänyt kukaan katsoa - koti-ikävä iski vain kahta kauheammin.
Jotenkin Eliahia katsoessa Damienille eksyi mieleen, ettei hän pitkään aikaan ollut tehnyt kehonsa tai kuntonsa vuoksi mitään. Ehkä olisi vain hyväksi käydä lenkillä tai salilla silloin tällöin.. Ihan tietysti vain kokeilemassa, että vanhat voimat olisivat edelleen jokseenkin tallella. Ei vaaleaverikkö ollut tottunut tekemään mitenkään erityisen rankasti töitä kehonsa vuoksi, hän oli luonnonsolakka, mitä nyt vain korosti sitä entisestään vaivautumalla kerran pari puolessa vuodessa tekemään vatsalihasliikkeen.
"Mennäänkö hei katsomaan paikallinen kuntosali joku päivä. Sä tarvit tosiaankin lihaksia", Damien jatkoi samalla linjalla puheidensa kanssa ja silmäili ystävänsä kehoa joka tosiaankin olisi voinut olla minkä tahansa lehden kannessa.