Let the bodies hit the floor /Sov.

/ sonja /

Midway oli pieni hämärä kapakka Rasheen sydämessä, laitamaiden rajalla ja pahimpien slummialueiden piirittämä, alueella johon ei yksinkertaisesti voinut eksyä vahingossa.
Paikka oli vuosien aikana saanut huonon maineen jengien kantapaikkana ja niiden välienselvittyareenana. Seinien sisäpuolella näki aniharvoin uusia kasvoja, suurin osa paikallisistakin oli kuullut niin paljon juoruja harhaluoteihin kuolleista ja siitä vain sisään astuneideiden välittömästä tappamisesta, että piti paikkaa lähimain kummitustalona. Eikä kukaan halunnut astua kummitustaloon, ainakaan jos oma elämä saattaisi olla vaakalaudalla.
Se ei ollut turistipaikka - jo lahoava tummasta puusta rakennettu ja useiden luotien lävistämä ulkoseinämä kertoi jotain. Koko paikkaa pyöritti jo iäkäs aikoja sitten kuuroutunut vanha mies joka tarjoili vahvoja juomia avokätisesti jokaiselle tatuoinnein koristetulle jengiläiselle täysin maksutta ja antoi siinä samassa käyttää kapakkansa tiloja mihin tahansa, mies ei korvaansakkaan lotkauttanut parista luodista tai tappelusta, olipa kapakka ryöstettykkin muutamia kertoja. Mies leveili usein sillä miten oli ampunut jonkun epäonnisen ryöstöaikeissa olleen pennun pään paskaksi kiväärillään. Asia oltiin tarkastettu, baaritiskin alla tosiaan oli kivääri, ja jotenkin oudosti mies kuuli aina kun joku lähestyi sitä pahat mielessä muttei sitten mitään muuta.
Kapakka ei ollut mitenkään erityisen viihtyisä mutta sijaintinsa vuoksi se oli ihanteellinen jengejä varten - metalabra oli lähellä, sisään ei kävellyt ketä tahansa salakuuntelemaan ja koska sisään pääsi vain yhdestä ovesta oli lapsellisen helppo pamauttaa tiedottomiin joka ikinen sisään harhaillut kulkija tarpeen vaatiessa. Ilmaiset juomatkaan tuskin haittasivat.

Kapakka oli tavan mukaan melkein tyhjillään. Ovelta katsottuna kauimmaisessa nurkkapöydässä istui noin kahdeksan ihmistä ja barista seisoskeli ympärilleen verenhimoisen näköisenä mulkoillen ja lasia saastaisella rätillä kiillottaen tiskin takana, muuten paikka oli täysin autio. Homeisella pöydällä oli useita oluttuoppeja, pari tyhjennettyä pienempää shottilasia ja tuhkakuppi joka tulvi jo yli äyräiden eri sävyisistä tumpeista. Koko paikan ilma oli yhtä paksua savua jonka hengittäminen teki tottumattomalle pahaa.

Jengiläisten välit eivät tänään olleet kovin kummoisessa kunnossa, pöydän yli syljettiin kirouksia ja syytöksiä jotka eivät herkimpien korville sopineet. Vastikäät vihollisjengille menetetty keikka kirveli edelleen vaikka tappio oltiinkin saati jo korvattua tekemällä töitä vähän rankemmin kun yleensä. Kosto tuntui silti olevan puheenaiheista yleisin.
Myös Jeff istui tässä kyseisessä kapakassa vaikkei osallistunut keskusteluun aivan yhtä aktiivisesti kun muut, asioita oli turhan lähteä puimaan läpi kännisten ja raivosta sokeiden ihmisten kanssa. Jengiläiset olivat niin tottuneita Jeffin läsnäoloon etteivät edes yrittäneet enää käyttäytyä ihmisiksi kuten ennen, eikä Jeff olettanut muiden sitä tekevän. Mitä iloa hänelle oli kasasta marionetteja jotka eivät uskaltaneet avata suutaan ja kertoa mielipidettään? Ei mitään. Mies tumppasi loppuaan lähenevän tupakan tuhkakuppiin ja sytytti itselleen uuden.

Tilanne kapakassa ei pysynyt kauaa edes näin rauhallisena vaan pian sisään saapasteli ovet perässä paukkuen kolmenkymmenen kieppeillä oleva siilitukkainen mies.
"Rahat", Jeff nousi seisomaan erottuen näin selvemmin muiden joukosta ja esitti käskyn yksinkertaisesti omalla vähäsanaisella tyylillään. Jo yksi lyhyt sana kertoi miehen asemasta jotain, se ei olisi voinut tihkua enempää arvovaltaa. Kaikki olivat hiljentyneet ja tajunneet, ettei sisään kävelleellä miehellä ollut mukana kassia täynnä rahaa.
"Ne on Sammylla", mies aloitti selittelemään ja pysähtyi puoleen väliin oven ja pöydän välille, "se on autossa pihalla. Meil on mukana joku naikkonen, täsmää sen mafioson pentuun." Kaljupää oli selvästi jännittynyt ja odotti jonkinlaista reaktiota, todennäköisesti riemunhuutoja, selkään taputtelua ja kehuja, jonkin sortin ylennystä suoralta kädeltä. Mitään näistä ei tullut. Kukaan ei uskonut ja mies muuttui kertaheitolla epävarmaksi koittaen silti pitää kunniansa rippeet yllä.

Jeffrey oletti luonnollisesti, että nuo olivat raahanneet mukaansa jonkun satunnaisen ohikulkijan kadulta vain koska eivät olleet nähneet tuota ennen.
"Ammutaanko saman tien..?", mies ehdotti epäröiden ja otti vaistomaisesti askeleen taakseppäin siinä samassa kun Jeff käveli tätä kohti.
"Mä haluun tavata sen", Jeff ilmoitti, pudisti päätään ampumiselle ja lähti siinä samassa ulos kapakan pihaan tämän samaisen miehen seurassa.

Sonja istui mustan bemarin takapenkillä odottelemassa. Jos totta puhuttiin, nuo tyypit kerjäsivät selkäänsä. Ei sillä, että Sonjan elämää olisi koskaan haitannut pieni jännitys, mutta vähitellen alkoi hänenkin mittansa tulla täyteen. Ranteita alkoi vähitellen särkeä. Ei sillä, amatööritasoa, mutta häntä kiinnosti mihin he olivat suuntaamassa. Ainoa minkä hän tiesi oli, että jotkut harvinaisen vajaat ääliöt olivat päättäneet napata hänet kadulta mukaan, tunkeneet autoon ja köyttäneet ranteet vain esitelläkseen hänet jollekin mitäänmerkitsemättömälle ihmiselle. Lopulta he olivat laittaneet Sonjan odottamaan autoon jonkun tarpeeksi ällöttävän miehen kanssa.

"Tämäpä yllätys", Sonja totesi ei-niin-ystävällisellä äänellä. "Jätkäsi ajattelivat pitää pienen gangbangin matkalla, mutta sanoinhan ettet tykkäisi ideasta."
Mm, Jeffiin törmääminen ei sinällään ollut yllätys, mutta että Jeffin jengissä oli tällaisia... amatöörejä. Sonja olisi saanut köydet auki jos olisi niin halunnut, mutta olkoot. Jos tilanne alkaisi käydä uhkaavaksi, mutta mikä jottei. Harvempi uskalsi ylipäätään mitään tehdä, sillä kun mafiaperheseen verisidettä omaavaa ihmistä satutettiin, se tuli takaisin vielä pahempana. Eikä kestäisi edes kauaa kun joku tajuaisi mitä Sonjalle on tapahtunut. Mutta että Jeffkö oli tämän kaiken takana? Ei siis pienintäkään huolta.
"Viittisikkö?" Sonja totesi ojentaen ranteitaan Jeffiä kohti pakotettu hymy kasvoillaan.

Jeff olisi voinut repiä ne pari pentua palasiksi paljain käsin siltä istumalta kun tajusi kenet ne olivat raahanneet autoon. Sonjan, tietysti. Pennuilla ei ainakaan järki päätä yhtään pakottanut - olivat nuo sentään oikeilla jäljillä mafian suhteen, mutta siis mitä vittua, kuinka idiootti ihmisen täytyi olla, että se hyökkäsi jonkun sellaisen kimppuun jolla edes saattoi olla suhteita mafiaan? Jeffrey oli viisaampi. Poika, kai se joku Joey oli, näytti siltä kun olisi tuonut Jeffille jotain kallisarvoista, se oli lapsellisen innoissaan, kuvitteli viimeinkin saaneensa vähän kunnioitusta. Pahasti meni vikaan.
Jeff näki näinkin kaukaa, että se joka oli sitonut Sonjan ranteet oli armoton amatööri ja siinä samassa vielä harvinaisen typerä, oli ihme etteivät siteet pudonneet pois saman tien kun vähän käsiä liikutti. Jeffreytä melkein hävetti näiden parin pennun vuoksi, ne oltiin otettu mukaan silkasta säälistä (tai oikeastaan sen vuoksi, että ne olisivat todennäköisesti muuten juosseet vihollisjengin helmoihin, ja jokainen tiesi asioita joiden ei pitänyt vuotaa noiden korviin) eivätkä ne olleet tehneet vielä mitään järkevää, selvittivät kyllä ne roskahommat jota määrättiin ihan kunnialla, mutta tekivät jotain idioottimaista. Kuten tämän.
Mies paiskasi pennun siltä istumalta rajusti seinää vasten tuon rotsin rinnustasta osoittaen ainakin fyysisen ylivoimansa kerralla.
"Leikiksä mun kanssa?", Jeff ärähti myrkyllisesti ja antoi kasvojensa eksyä lähelle Joeyn kasvoja, ele oli puhtaan uhkaava ja sai jännittymään myös edelleen auton luona seisovat jotka puristivat vaistomaisesti lujemmin aseitaan.
"Tajuaksä mitä vittua tarkottaa, kun mä käsken sun hakea rahat? Se ei tarkota, että sä jumalauta otat mukaas ensimmäisen ohikulkijan. Muo ei kiinnosta tää paska", Jeffrey tenäsi tiukentaen otettaan pennun rinnustasta saaden tuon hokemaan jotain en sir kyllä sir tapaista,
"sä olet vittu mukana tasan sun veljes takia, sä teet vittu just niin kun mä käsken. TAJUATKO?! Sä et leiki mun kanssa, sä et vittuile mulle enää kertaakaan." Jeff iski kyynerpäänsä pennun rintalastaan tarpeettoman rajusti ja päästi tuon putoamaan maahan polvilleen perääntyen pari askelta kauemmas.

Jeff kääntyi Sonjaa kohti ja pari muuta loittonivat naisen ympäriltä välittömästi, nuo haihtuivat melko nopeasti Joey mukaanluettuna jonnekkin metalabran suuntaan.
"Älä ota ittees, mä en sietäis vaan ottaa sun isältäs turpiin toista kertaa", Jeffrey myönsi vähän vastentahtoisesti ja viittasi Sonjaa tulemaan mukanaan sisään kapakkaan.

Jeffin ei tarvinnut avata köysiä ja tämä tiesi sen. Sonja saisi sirot kätensä kyllä helposti pois ilmankin. Oikeastaan Sonja oli kysynytkin ihan käytännön syistä. Jeff oli kovistellut jätkiä, eikä näyttänyt olevan kovin mielissään siitä, että he olivat raahanneet Sonjan mukanaan Jeffin luo. Lopulta Sonja näytti omat taitosa pujottelemalla kätensä taitavasti köysien lävitse kuin se olisi ollut lapsellisen helppoa. Tai oikeastaan se olikin, muttei aivan jokaiselle. Sonja piteli köyttä kädessään hetken ja tähtäsi sillä yhden pakoon juoksevan jalkoihin, joka muksahti mukavasti maahan tähtäyksen osuessa kohdilleen.
"Mä harjottelisin vielä noita solmuja", Sonja totesi. "Tää kun ei oo partio."

Sonja suoristi mekkoaan ja korjasi hiuksiaan ja katsoi sitten Jeffiä.
"Älä ota ittees, mut sä et sietäs ottaa multa turpiin toista kertaa", Sonja korjasi.
Jeffrey viittoi Sonjaa mukaansa kapakkaan. Kieltämättä ei ihan sellainen paikka, jossa Sonja normaalisti viihtyisi, mutta menkööt. Tasokas se ei ollut lainkaan, mutta kelvatkoon. Sonja astelikin sisälle Jeffin perässä ja katseli ympärilleen - ehkä vähän snobimaisesti kulmiaan kohautellen. Mutta kuten sanottu, olkoot.

Jos Jeff ei olisi ollut varma, että sisällä olevat jengiläiset pelastaisivat 18th Streetin maineen Sonjan silmissä olisi hän passittanut naisen suoralta kädeltä kotiin, ehkä tarjonnut kyydin siinä toivossa, ettei tuon isä tekisi mitään hätiköityä. Ne pari Sonjalle seuraa pitäneet edustivat kuitenkin jengin totaalista pohjasakkaa, sisällä olevat jopa näyttivät paremmilta puhumattakaan käytöksestä tai ylipäätään mistään muustakaan joten mies kehtasi kutsua tuon sisään juomaan pari lasillista ihan vaikka anteeksipyynnön nimissä.
Jeffrey ei kertakaikkiaan voinut olla naurahtamatta ivallisesti kun Sonja pujotti kätensä siteistä helpon oloisesti ja onnistui vielä kamppaamaan niillä kauemmas pinkovat pennut.
"Ei, lastentarha tää vittu on", mies vahvisti pieni virnistys kasvoilla käyden. Pieni kettuilu ei edes haitannut vaan huvitti ihan kuten läpän oli tarkoituskin, Sonja oli heti paljon miellyttävämpi kun sai nauraa itse samoille ihmisille.
"Mut tuu ihmeessä sisään, otat lasillisen. Ihan anteekspyyntönä vaan", Jeff tarjosi ja viittasi Sonjaa sisään pitäen kapakan ovea auki. Hän oli salaa pakostikkin mielissään siitä, että nainen tosissaan tuli mukaan.
"Ja ei, mä en totta helvetissä sietäis ottaa turpiini toista kertaa sultakaan."

Jeffrey johdatti Sonjan ensitöikseen baaritiskille ja istui rennosti korkean baarijakkaran reunalle odottaessaan baristan kävelevän hitaasti tiskin toisesta päästä toiseen heidän luokseen.
"Noo, mitäs neidille sais olla?", mies vilkaisi Sonjaa.
"Jos otetaan huomioon matka tänne aivan kaameassa kyydissä, kidnappaus ja lopulta suhun törmääminen, mä sanoisin että olet mulle vähintään viskin velkaa", Sonja vastasi välittömästi terävällä tavallaan, miehen oli taas vaikea pitää huvittuneisuus poissa kasvoiltaan.
"Sä kuulit mitä se sano", tämä vahvisti baristalle joka pelasi pian pöydälle pienehkön bissetuopin ja täytti sen hiukan pölyisen viskipullon sisällöllä.

Jeffrey laski kätensä kevyesti Sonjan olkapäälle ohjaten tämän kävelemään nurkassa olevan pöydän ääreen, ainoaan jossa istui ihmisiä. Mies puhalsi edelleen mukana olevasta tupakasta vedetyt savut taakseppäin varoen (jostain mystisestä syystä) puhaltamasta niitä Sonjan kasvoille.

Jeffrey johdatti naisen suoraan tiskille myöntäen - ihme kyllä - ettei ottaisi tältäkään turpiinsa toistamiseen. No, kieltämtättä Sonja ei syytellyt siitä. Se tuli yleensä yllätyksenä kaikille. Eihän sitä kukaan raavas mies osannut tietenkään odottaa, että nainen voisi selättää hänet? Aliarviointi ei tehnyt koskaan hyvää. Joka tapauksessa, Sonja pääsi ehjin nahoin baaritiskille asti vaikka miettikin mitä konnankujeita Jeff oli tällä kertaa suunnitellut. Ainahan baarissa olisi voinut virua väijytys tai jotakin.

Sonja oli tyytyväinen ratkaisuun, vaikka tasokkaassa paikassa viski olisi tullut tietenkin grogilasissa. Sen sijaan tällä se tuli tuopissa kuin kalja. Yhtä paljonkin vielä. No, eipä valittamista, eipähän hän itse sitä maksaisi kuitenkaan. Tiedä mikä käytäntö Jeffin jengillä sitten oli. Juoma saatiin käteen, mutta sen jälkeen Jeff kietaisikin kätensä Sonjan olkapäälle. Ele oli sinällään outo, kun ajateltiin että se tosiaan oli Jeffin käsi. Sonja ei viitsinyt nostaa asiasta meteliä, joten päätti totutella kiltisti siihen. Mutta jos Jeff vähänkään yrittäisi tehdä hänestä jonkinsortin palkintovaimoa, niin siitä nousisi sellainen meteli, jota Jeff ei olisi koskaan edes nähnyt.

Sonja jäi seisomaan ja nojaili seinää vasten siinä, missä muut istuivat. Jäljellä itse pöydässä oli yksi vapaa tuoli, jonka Sonja oletti automaattisesti kuuluvan Jeffille. Olisihan se helppoa ollut vetää oma tuoli lähimmästä pöydästä, mutta siinä vaiheessa Sonja ei ajatellut viipyvänsä kauaa.
"Herrat", Sonja kiinnitti näiden huomion ja nosti lasiaan.

// anteeks lyhyt : I //

Jengiläisten suhtautumisen Jeffiin näki jälleen selvästi kun nämä eivät hiljentyneet kunnioittamaan hänen saapumistaan vaan ristiin rastiin rupesi lentelemään erilaista köyhää kännistä läppää. Jeffreytä se ei haitannut laisinkaan, hän piti muut mielummin veljinään ja ystävinään kun seuraajinaan. Hän tiesi kokemuksesta itsekkin kuinka paljon helpompi oli olla lojaali ystävälle kun johtajalle jolta sai osakseen vain paskamaista kohtelua. Joissain tilanteissa se tietysti vähän häiritsi, kuten esimerkiksi nyt kun joku hihkaisi jotain tyyliin "onkse kymmenennet kihlat ny?" ja muut heltyivät heti perään selittelemään jos mitä säädyttömyyksiä. Ei kihloista puhuminen sinänsä miestä häirinnyt eikä edes niistä vittuilu ja naureskelu - hän tajusi itsekkin, että ihmisissä heräsi vähän ihmetystä kun hän parin vuoden sisällä kihlautui kymmenennen kerran.
Jeff ei millään muotoaan teoilla antanut kellekkään aihetta epäillä, että he millään muotoa seurustelisivat Sonjan kanssa mutta ihmiset tekivät pakostikkin omat johtopäätöksensä.

Jeffrey tosiaan istui sille ainoalle vapaalle tuolille eikä turhaan stressannut Sonjasta, nainen osasi varmasti vetää itselleen viereisestä pöydästä tuolin tai istua vaikka pöydälle jos ei muuta keksinyt.
"Max, Ace, Alex, Roy.. Ja niin edellee", Jeff aloitti luettelemaan nimiä muttei jaksanut esitellä kaikkia vaan mainitsi nimeltä vain neljä ensimmäistä. Sonjaa hän ei vaivautunut esittelemään.
"Joey on sit vapaata riistaa kelle vaan, muistatte vaan kertoa terveiset mafiosolta", mies heitti kevyesti pervojen kommenttien tulvan joukkoon, hän sattui tietämään ettei pennusta laajemmin pidetty joten tämä olisi helpoin keino saada tuo pois tieltä.
Ihmiset nyökyttelivät Sonjalle varsin hyväksyvään sävyyn, pari nosti omaakin lasiaakin naisen niin tehdessä.

Jeff karisteli tuhkaa tupakastaan tuhkakuppiin puhallellen itsekkin savua jo ennestään siitä sakeaan ilmaan.

Sonja nyökytteli Jeffin esitellessä pojat. Ja olihan se mukavaa tietää että se tyyppi, joka hänet oli autoonsa tunkenut ja sitonut solmut kuin pahin partiolainen, oli vapaata riistaa. Saisi itsekin koskea jos huvitti. Ei tosiaankaan sillä tapaa. Vähän ehkä periä kalavelkoja. Sonja arvioi miehen käskyläisiä ja pakko oli sanoa, ettei silti ollut täysin vakuuttunut. Toisaalta, joku yllätti aina. Monesti niin kävi mafiassakin. Joku, jolta ei odotettu kertakaikkisesti mitään, teki jotakin joka sai suut apposen ammolleen.

"Mikset sä tyttö istu?" Max kysäisi.
Sonja katsahti tähän muttei vastannut mitään.
"Kyllä tässä tilaa olis", Sonjaa lähimpänä oleva, Royko se sitten oli, mainitsi ja osoitti syliään.
Sonja katsahti Jeffiin ihan piruuttaan ja päätti hieman piinata tätä.
"No jaa, tuskinpa se pahitteeksi on", Sonja totesi ja istahti sitten Royn (joka kieltämättä oli kaikkein siedettävimmän näköinen niistä pöytäläisistä) syliin.
"Mitä sää ton Jeffin kanssa oikein olet", Roy tuumasi. "Sehä on jo kymmenettä kertaa kihloissa. Ei sitä naiset kestä. Mua sen sijaan kestää kyl kaikki naiset."

/ sori vika lause enkuks, se oli mun mielessä noin enkä osannu muuttaa kunnialla suomeks :: d //

Jeff ei ollut koskaan osannut olla kunnolla yksin, rauhoittua ja uskoa oikeasti olevansa turvassa, lakata tähyilemästä olkapään yli ja vetämästä asetta esiin jokaisesta räsähdyksestä. Hän oli jo nuoressa iässä haalinut ympärilleen ihmisiä joiden tiesi olevan lojaaleja ja turvaavan selustansa, tukevansa häntä ja tarpeen tullen vaikka uhrautuvan puolesta. Kai se oli jonkinlainen laumailmiö, mitä useampia ihmisiä oli ympärillä sitä epätodennäköisempää oli olla joukosta juuri se joka ammuttiin, tapettiin tai otettiin mukaan. Kun ihmiset vielä näyttivät päällepäin samalta oli vaikeampi silminnäkijöiden valita tunnistusrivistäkin oikea ihminen syytteeseen. Seepraefekti.
Jeffrey oli jäänyt "kiinni" vihollisjengille kerran aiemmin, 22 vuotiaana heti linnasta ulos päästyään, noiden uskoessa hänen tietävän sisäpiirin asioita (niinkun hän tiesikin, vihollisjengi vain ei koskaan saanut vakuutusta siitä) - hän oli viettänyt koko elämänsä ehdottomasti surkeimman viikon vihollisten huomissa. Jeffiä ei oltu kohdeltu turhan hienovaraisesti, hyvä kun hän oli saattanut hengittää saamatta luodin kalloonsa, puhumattakaan siitä, että kädet olivat olleet suurinpiirtein vuorokauden ympäri sidottuna selän takana missä ne luonnollisesti olivat lopulta hiertyneet verille. Ei myöskään ollut kiva istua samalla kivikovalla huteralla metallituolilla jatkuvasti. Ainoa hyvä asia tilanteessa oli se, ettei meno ollut silloin yhtään niin rajua ja hänet oltiin kuitenkin noukittu takaisin jengin huomiin suhteellisen nopeasti. Mies oli itse ollut todistamassa kun ihmiseltä revittiin irti jokainen kynsi ja raaja koska tuo ei suostunut kertomaan asioitaan, hän saattoi vain kiittää onneaan, että oli jäänyt kiinni joko kohteliaampina aikoina, löysemmälle jengille tai sen parille rauhanomaiselle jäsenelle. Paikalla pari kertaa käynyt jonkinnäköinen pomon oikea käsi ei ollut ollut edes niin kohtelias ja Jeffillä oli muistona tuosta tilanteesta muutamia arpia. Kyseinen mies oli myöhemmin menehtynyt "harhaluotiin" jonka ampujaa ei koskaan saatu selville (koittakaas arvata, osutte varmasti paremmin oikeaan kun poliisit jotka juttua ratkoivat).

Jeffrey kiintyi hyvin harvoin kehenkään niin paljon, että olisi millään muotoa mustasukkainen, nyt hän kuitenkin tunsi kateuden piston jonkun sellaisen vuoksi, josta hän ei edes pitänyt. Sonjan. Vaikka tunne olikin kaikkea muuta paitsi arkipäiväinen ja tuttu piti mies kasvonsa vakuuttavasti peruslukemilla bruneten istuessa Royn syliin. Lyhyellä sängellä olevat posket vetäytyivät lommolle miehen vetäessä sormien välissä lyhenevästä tupakastaan pitkän henkäyksen ja lopulta päästäen tovin keuhkoissa kiertäneen savun vapauteen, se levisi pöydässä istujien ympärille sankentaen savupilveä entisestään.
"Roy.. Aina yhtä kärsimätön", Jeff sai äänensä kuulostamaan vakuuttavasti halveksivalta,
"there is no fucking doubt in my mind someone was telling ya so."

Sonja seurasi mielellään Jeffin kasvonliikkeitä, mutta kiinnitti toisaalta huomiota myös siihen jengiläiseen, jonka sylissä istui sillä hetkellä. Ei sillä oikeastaan väliä ollut, nimeä hän ei muistaisi viimeistään huomenna, tuskinpa illallakaan. Sonja otti kulauksen viskiä suuhunsa ja antoi sen lämmittää kurkkuaan. Vahvoihin hän oli tottunut jo pienenä kiitos kokeiluiden ja huonon seuran. Sittemmin alkoholi oli kuitenkin jäänyt toiseksi ja elämään oli astunut mafian omat vaaralliset kuviot. Sonja tosissaan nautti täysin rinnoin vaaratilanteista, sillä viimeistään silloin adrenaliini pääsi valtaamaan koko kehon ja se tunne oli jotakin niin ihmeellisen kaunista.

Pian Sonja sai kuitenkin huomata Jeffin piikittelevän Royta.
"Mitäs toi oli meinaavinaan", Roy tiedusteli, muttei suinkaan vakavalla naamalla.
"Se ei haittaa mua", Sonja totesi Jeffille kokeillen tämän hermoja ja katsahti sitten Royhyn. "Oon aina ollut enemmän nopeen toiminnan nainen."
"Lähetäänkös siis heti?" Roy ehdotti. "Ei tarvi ees lähtee kauas. Asun lähellä."
Sonja heitti miettivän ilmeen ja arvioi. Okei, ei hän varsinaisesti ollut aikonut lähteä tuon jätkän kanssa mihinkään, mutta aina kykeni esittämään. Mitähän Jeff tuumaisi?

Ampuakko Roy siltä istumalta vai säilyttääkkö tyynen rauhallinen imago ja leikkiä välinpitämätöntä, ylläpitää kunnian rippeitä? Kieltämättä uutukainen Beretta poltteli taskussa ja sai Jeffin melkein taipumaan ensimmäisen vaihtoehdon kannalle. Mies oli jo pitkään harkinnut vievänsä sen tapponeitsyyden, sopivaa tilannetta ei vain ollut tullut eteen kun yhden ainoan kerran ja silloin kädessä oli arvatenkin ollut toinen ase joten olisi ollut luonnotonta lähteä kaivamaan Berettaa esille varta vasten sitä varten.
Jeffrey pudisti toruvaan sävyyn päätään omillakin kasvoillaan Royn tapaan rento virnistys. Ilmeestä oli mahdottomuus nähdä läpi mitään tunteita, Jeff osasi pitää ne omana tietonaan kun tarve oli, ja nyt hän ei välttämättä halunnut jakaa niitä joka ikisen pöydässä istujan kanssa. Oli paljon helpompi vetää samaa roolia kun kaikki muutkin; olla yhtä mieltä siitä, että olisi vähintäänkin vähän hauskaa jos Roy saisi vieteltyä Sonjan (mitä tuo tuskin tekisi), väliäkö sillä vaikka halusivat sti olla itse miehen tilalla. Varmasti jokainen nyt paikalla oleva halusi, vähän ainakin, suurin osa kuitenkin sai pidettyä kasvonsa vakuuttavasti huvittuneilla peruslukemilla.

Mies pudotti tupakan tuhkakuppiin ja antoi kätensä eksyä rotsin ns povitaskulle, ihmiset jännittyivät merkittävästi koska olivat hyvinkin tietoisia siitä, missä beretta oli. Tällä kertaa mukaan ei kuitenkaan napattu ysimillistä vaan uusi tupakka, ihan kun Jeff ei olisi jo polttanut tarpeeksi tänään. Jeffrey huomasi ilokseen kuinka suurin piirtein jokainen oli jännittynyt hiljaisena paikalleen ja rentoutui heti kun aski tuli esiin. Mies oli ehkä ollut joskus noiden edessä vähän liian äkkipikainen aseenkäytön kanssa jonkun ärsyttävän tapauksen kohdalla. Roykin oli kummasti vakavoitunut.

"Sonja, puhutaan. Bäkkärillä."
Siinä vaiheessa kun Sonja alkoi itsekkin ehdotella Roylle Jeff päätti hylätä imagonsa. Vitut siitä. Mies nousi seisomaan jälleen uusi tupakka huulillaan ja johdatti pian Sonjan baarin takahuoneeseen.

Muut jengiläiset näyttivät virnuilevan kuin pahaisetkin kakarat ja seurailevan mihin tilanne kehittyi. Ilmeisesti he kokivat harvinaisen hauskaksi viihteeksi sen, saako Roy pokattua Sonjan lakanoidensa väliin. Jos se Sonjasta riippui niin ei. Siihen tarvitsisi olla vähintäänkin harvinaisen pätevä syy, mutta Sonja epäili vahvasti, että sellaista ei löytyisi. Nainen useimmiten valikoi kaiken lisäksi ne, joiden lakanoihin hän päätyi. Miehellä piti olla ulkonäköä ja rahaa - lähinnä siksi, että raha takasi yleensä tasokkaan peuhaamispaikankin. Jos ei otettu lukuun sitä sairaalan omaishuonetta, jossa Sonja oli viimeksi pelehtinyt tai sitä että kyseessä oleva mies oli Jeff. Tai mistäs Sonja tiesi kuinka rikas tämä oli. Lähinnä hän kävi tasokkailla klubeilla ja löysi miljonäärejä. Aina oli hyvä tietää missä nekin liikkuivat.

Jeff näköjään oli kuin olikin ärsyyntynyt, vaikkei sitä sen erityisemmin näyttänyt. Poltteli tupakkaansa, kuten yleensä. Sonja sentään ei polttanut vakituisesti. Ehkä silloin tällöin viihteellä tai vastaavaa, mutta ei juurikaan usein. Jeff nousi ylös ja vaati Sonjaa mukaansa takahuoneeseen. Sonja nousi Royn sylistä ja lähti seuraamaan Jeffiä. Kun nämä pääsivät takahuoneeseen, Sonja sulki oven perässään ja katsoi sitten Jeffiä.
"Kateellinen?" Sonja kysyi hieman kettuilevasti kohottaen kulmiaan ja kiersi kätensä pitelemään toistensa olkavarsista kiinni.

Jeff ei tiennyt oliko Sonja tosissaan vai ei - ei hän tuntenut naista laisinkaan, ei ainakaan niin hyvin, että olisi kyennyt ennustamaan tuon tekemisiä tai edes niiden motiiveja. Sairaalassa paneminen tuskin oli merkinnyt kummallekkaan yhtään mitään joten siitäkään ei mustasukkaisuus voinut johtua, etenkään kun mies ei muistanut tilanteesta niinkään paljoa, että olisi voinut sanoa oliko Sonja hyvä vai ei. Todennäköisesti ei, se oli liian dominoiva, liian äkkipikainen, liian kärsimätön ja liian systemaattinen. Ei sillä, että Jeffrey olisi kaivannut sen enempää esileikkejä kun romantiikkaakaan.

Bäkkäri oli hyvin outo tila. Se oli tummanpunaisella ja syvän ruskealla sistutettu huone jonka ilma haisi kalliilta likööriltä ja joka olisi voinut olla huippuhotellin se paremmille ihmisille varattu tila eikä laisinkaan tomia homeisen baarin huoratilana (kai se oli enemmänkin varastotila tai jotain, mitä nyt saanut nimen huoneen keskellä koreilevasta suuresta pehmeästä sängystä jonka lakanat barista jostain oudosta syystä vaihtoi päivittäin). Huoneen merkitys ei ollut koskaan selvinnyt kellekkään eikä barista puhunut joten se oli vain paikka jota kukaan ei oikeastaan koskaan käyttänyt, mitä nyt ehkä vei jonkun naisen sinne.

"Vitut", Jeff vahvisti tahattomasti Sonjan epäilyt oikeiksi, otti pari askelta sisemmäs huoneeseen ja loi lähes epätoivoisen katseen katonrajaan. Hetken mies vain käveli hiljaisuuden vallitessa päämäärättömästi levittäen tupakansavua tähänkin huoneeseen, lopulta hän jäi seisomaan aivan Sonjan eteen. Vähän turhan lähelle vain puhuakseen. Jeffrey ei ollut päässyt ajatuksiensa kanssa vielä niin pitkälle, että tietäisi mitä oli tekemässä. Hän ei edes tiennyt miksi oli kutsunut Sonjan bäkkärille kun tiesi varsin hyvin ettei keksinyt mitään mistä ylipäätään olisi fiksu puhua.
"Miten mä voisin olla olematta", mies puhui hiljaa, melkein kuiskaten, alistuneella sävyllä. Jeff nojautui kevyesti eteenpäin, laski vasemman käden seinää vasten Sonjan vasemmalla puolelle ja nojautui tätä kohti. Huulilta karkasi hivelemään kaulan ihoa pieni savupilvi joka hitaasti levisi parin ympärille.

Sonja seurasi Jeffin hermostuneenoloista ravaamista ympäriinsä ja toisaalta hänen teki mieli tokaista, että pysyisi nyt paikallaan edes hetken. Oliko äskeinen oikeasti saanut Jeffin hermostumaan noin paljon? Kieltämättä Sonja oli uskonut tehneensä tälle vain hiukan kiusaa, mutta näköjään kiusa olikin Jeffille suurempi. Mikä ihme siinä oli? Yksi ainoa kerta sairaalan omaishuoneessa ja homma oli kutakuinkin siinä. Ei kai siinä nyt ollut syytä tulla kateelliseksi. Vai mitä? Mikähän tuotakin miestä painoi. Olihan tuo vaihtanut tyyliäänkin - tai no, jengivaatteista tuo ei ollut päässyt mihinkään mutta hiukset olivat vaihtaneet muotoa.

"Hetkinen...", Sonja totesi kurtistaen kulmiaan hieman voitonriemuisesti. "Säkö oikeasti myönnät olevas mustasukkanen? Taisin yliarvioida sut. Miks ihmeessä?"
Se taisikin olle juuri se kysymys, joka Sonjaa askarrutti. Miksi helvetissä Jeff oikeastaan oli mustasukkainen ja mistä? Jengipomolle riitti ihan varmasti naisia. Sonja tunsi miehen puhaltaman lämpimän savupilven kaulallaan ja haistoin savunkin. Jeff nojasi häntä kohti ja Sonja tuijotti Jeffiä silmiin - se oli yleensä aika suuri osa auktoriteettia. Kykenikö katsomaan silmiin vai ei.
"Odotatsä kenties kutsua tai jotain?" Sonja kysäisi Jeffiltä.

Sonja ei osannut lukea Jeffiä yhtään paremmin - mies ei kävellyt hermostuneena ympäriinsä, hän ei stressannut tai sen suuremmin edes naista himoinnut, ollut menettämässä viimeisiä järjen rippeitään. Tietysti pano kelpasi milloin vaan, ehkä hän oli vähän kiinnostunut myös tietämään millainen nainen oli kasvanut siitä vaahtosammuttimen kokoisesta pikkutytöstä mutta se siitä. Ei tunteita - ei romantiikkaa - ei mitään vaikeasti ymmärrettävää tai tärkeää, ei mitään vakavaa - vain miehen halut. Joskus oli äärettömän hankalaa olla samaa aikaa mies ja jengipomo.

"Susta? Ehei", Jeff naurahti kuivasti antaen huuliensa kulkea vapaasti Sonjan kaulalla, "sun huomiosta ehkä."
Jeffillä oli tosiaan nainen kainalossa suurinpiirtein aina, ne tuppasivat kiinnostumaan viimeistään aseman ja hienojen (kalliiden) autojen vuoksi ja miehelle kelpasi mikä tahansa mikä ei näyttänyt paskalta tai siltä, että sairasti aidsia. Sonja erosi niistä perusblondeista niin monessa mielessä, tuo oli aidosti kiinnostava. Omasi luonnetta, ja kieltämättä miestä veti puoleensa myös se, ettei tuo kaatunut tästä vain käsivarsille ja ojentanut itseään hopeatarjottimella. Naisella oli sitä jotain. Tyyliä. Asennetta.

Jeffrey antoi sormiensa juosta Sonjan hiuksien läpi huultensa jakaessa naisen huulien kanssa rajun suudelman joka painoi tuon selkä edelle seinää vasten. Suudelma ei kuitenkaan kauaa riittänyt - hyvin nopeasti oli Sonjan vaaleansininen mekko vedetty kevyesti tuon päältä ja rintaliivien hakaset auenneet Jeffin tottuneissa käsissä.

Sonja oli olettanut, että Jeff olisi sellainen tyyppi, joka ottaisi sen mitä haluaisi. Lähiaikoina hän ei ollut erityisen varma siitä oliko Jeff tosiaan sellainen tyyppi vai oliko tämä tosiaan pehmompi kuin Sonja oli uskonut. No, minkäs sille mahtoi. Pehmoilua ei saanut miehestä pois jos tämä sellainen oli. Sen jälkeen nainen saikin tuntea Jeffin huulet kaulallaan.
"Uskottele sitä vaan itelles", Sonja totesi tälle virnistäen.

Jeff ei turhia aikaillut. Ehkä tämä sittenkin osasi täyttää odotukset. Tai ehkä tämä sittenkin oli edes osittain sellainen, mitä Sonja uskoi tämän olevan. Sillä tahdilla Sonjalta lähtivät vaatteet yltä alta aikayksikön samalla kun Jeff suuteli häntä rajusti. Nainen vastasi suudelmaan omalla tavallaan, vaikka piti myöntää että rajut otteet olivat aina plussaa miehiltä. Sen sijaan useimmat naiset - kuten Sonja - saattoivat toisaalta yllättää jotkut miehet. Sitä ei vain odotettu. Sonja liu'utti Jeffin nahkatakin pois tämän päältä ja samaan syssyyn lähti t-paitakin. Sen jälkeen hän nosti toisen kätensä tämän niskan taakse. Mietintämyssyä päähän: kuinkahan nopeasti Jeff halusi päästä ulos housuistaan?

Beretta kolahti ilkeästi nahkarotsin läpikin osuessaan kovalle lattialle. Jeff sääli sitä, ase ei ollut vielä kertaakaan päässyt tositoimiin ja sitä pahoinpideltiin nyt jo.. Mies oli pulittanut siitä isot rahat joten kaikkien terveyden kannalta olisi hyvä, että se olisi ehjä vielä tämän jälkeenkin. Etenkin myyjän, koska tuo saisi melko nopeasti maistaa asteen raskaamman aseen luoteja jos oli uskaltanut myydä mitään mikä ei ollut parasta laatua, sillä rahamäärällä olisi tosin pitänyt saada jo vähintään huippulaatua.
Samalla levisi lattialle tupakka-askin sisältö, sytkäri, pari pientä muovipussinystyrää täynnä valkoista jauhetta ja jostain syystä pari luotia.

Sonja osoittautui ihan mukavan omatoimiseksi ja tarmokkaaksi persoonaksi - tuo ei kysellyt lupaa tekemisilleen yhtään sen enempää kun Jeffkään joten homma sujui ihan kiitettävällä nopeudella eikä kestänyt kauaa kun pari oli ehtinyt kaatua pehmeälle sängylle asti.
Jeffrey antoi käsiensä kulkea vapaasti ja kyselemättä Sonjan keholla, mukailla pehmeitä muotoja, ihoa vasten pingottuvia lantioluita.. Mies antoi sormiensa koukata hipsterien reunat ja kuljettaa ne pehmeästi naisen reisien yli aina yläsääreen asti ennen kun päästi kätensä taas harhailemaan naisen rinnustalle.

Huulet mukailivat muotoja siinä missä kädetkin, ujostelematta ja kyselemättä. Jeffrey ei kauaa jaksanut esileikkejä, etenkään kun oli tietoinen siitä, kuinka läppä baarin puolella muuttui hetki hetkeltä pervommaksi.

>> ja tapahtumat pimennetään nuorimpien lukijoiden vuoksi <<

// Afterparty comes here //

Sonja korjaili vaaleansinisen mekkonsa olkaimia oikeille kohdilleen ja suoristi ylemmän hopeisen vyön. Hän tarkisti hiuksensa vielä huoneessa olevasta pienestä kälyisestä peilistä, jota ei ollut taidettu putsata vuosikausiin. Toisaalta no... mihinkä tämänkin paikan omistaja olisi sitä tarvinnut. Ei tietenkään millään pahalla. Sonja ei muutenkaan osannut arvostaa kunnolla huoneita tai asuntoja, jotka eivät olleet viiden tähden hotellin tasoista luokkaa. Eikä sellaista voinut odottaa viiden roskan tasoiselta Rasheen räkälältä. Toisaalta, Sonjalla ei oikeastaan ollut valinnanvaraa siinä vaiheessa. Hän otti laukustaan huulikiillon ja päällysti sillä huulensa näyttäen yhtä huolitellulta kuin saapuessaankin.

Yhtäkkiä sisään tupsahti Roy, joka näytti ensin hämmentyneeltä, sitten uteliaalta ja lopulta päätti palata takaisin tähän maailmaan.
"Jeff", Roy totesi. "Sairaalasta soitettiin. Ne sano että sun veljes on heränny."
Sonja kohotti kulmiaan. Asia ei niin pahasti Sonjaa innostanut, joten hän ei siihen väliin jaksanut edes kommentoida mitään.

Jeff ei ollut koskaan ollut sitoutuvaa tyyppiä. Hän ei osannut jäädä paikalleen - oli kyse sitten suhteesta, asumisesta tai asemasta, mistä tahansa. Hänen piti aina olla liikkeessä, etsiä elämäänsä jotain uutta, kehittyä. Edetä. Jo pelkkä saman naapuruston tuijottaminen päivästä toiseen ahdisti, Jeffrey oli silti päättänyt jäädä aloilleen Rasheelle, toistaiseksi. Hän joutuisi aloittamaan uusilla kulmilla tyhjästä, ja todennäköisesti saisi puolet jengistä peräänsä murha-aikeissa petoksen ja luvattoman katoamisen vuoksi.. Eikä hän ollut enää kaksikymppinen, ei. Ikää oli kertynyt melkein kolmekymmentä, mies alkoi oikeasti vanheta. Kohta sitä olisi melkein neljäkymmentä, ja pian hän makaisi viettämässä olemattomia eläkepäiviään kahdeksankymppisenä, turhakkeena. Jos olisi hengissä vielä silloin. Elämä ei aina ollut reilua.
Jos Jeff olisi käynyt normaalissa työssä hän olisi varmasti voittanut vuoden työntekijän palkinnon useita kertoja ja noussut pomoksi aikapäivää sitten. Huipullahan hän oli nykyisessäkin työnkuvassaan, jengipomona vain oli hyvin erilaista kun olisi ollut vaikka toimitusjohtajana. Ei tietoakaan bonuksista, palkallisista vapaapäivistä, eläkkeestä, ei sairaslomasta.. Periaatteessa kaikki raatoivat yhtä lailla niska limassa vuoden ympäri ja ottivat kaiken rahan mitä vain vahingossakaan tarjottiin, uhrasivat oman henkensä riippumatta siitä olivatko pohjalla vai huipulla.

Jeffrey keräsi vaatteensa takaisin päälleen ja veti viimeiseksi ylleen rotsin jonka taskuihin keräsi takaisin kaikki lattialle kierineet tavarat, vaistomaisesti hän myös varmisti aseen olevan edelleen tallessa vaikka hyvin tiesi, ettei kukaan olisi sitä ehtinyt viemään. Ei edes Sonja, nainen oli ollut ihan liian kiireinen miettiäkseen taskuvarkauksia.
Mies katsahti myöskin nopeasti peiliin muttei jäänyt patsastelemaan sen eteen kuten Sonja. Ei Jeffillä toisaalta oikein ollut mitään mitä siistiäkkään, hiuksia ei ollut kammattavaksi asti, ei partaa suittavaksi.. Riitti vain, että vaatteet olivat jotenkuten oikein päin.

Mies katsahti ovelle vähän ärtyneenä kun Roy saapasteli sisään, ainakin tuo näytti vähän katuvalta.
"Dayton?", Jeff katsoi toista vähän yllättyneenä varmistaen kyseessä varmasti olevan Daytonin. Ihan kun hänellä olisi muita veljiä. Ilmoitus tuli aika puskista. Jeffrey oli ehtinyt mielessään jo mieltää Daytonin kuolleeksi, fiilis oli siis vähän sama kun jos joku olisi ilmoittanut äitivainaan heränneen henkiin.
"Tiädätkö kytistä?", mies esitti toisen kysymyksen heti perään ja viimeiset tavarat kerättyään lähti takaisin baarin puolelle Royn kanssa katsomatta Sonjaan toista kertaa.