Me pesukarhut

Joskus Rebecca olisi vain halunnut kaatua maahan ja jäädä siihen, kuten tänään. He olivat Emman kanssa ostoksilla ja Becca olisi halunnut vain raahata mukulan kotiin. Heidän oli kuitenkin löydettävä talvikengät ja Emman ystävälle syntymäpäivä lahja. Lahjan piti tietenkin olla paras kaikista, joten he olivat viettäneet jo tunnin eri kaupoissa pelkästään etsimässä oikeita pompuloita!

Nyt Rebecca oli kumartunut tutkimaan lasten kenkiä, kun hän tajusi, ettei nähnyt Emmaa enää missään. Hänen sydämensä tuntui pomppaavan kurkkuun, sillä hän ei nähnyt tyttöä missään lähellä, kuten oli sovittu. Nopeasti Becca kimposi pystyyn ja tähyili ympärilleen roikottaen toisessa kädessään mustia kenkiä.
”Emma, mihin sä menit?” nainen huhuili ja lähti tutkimaan hyllyn välejä, kun hän kohotti katseensa, hän tajusi tytön tuijottavan hyvän näköistä miestä ja lähtevän tämän luokse. Mitä ihmettä tytön päässä liikkui? Becca ei voinut olla miettimättä ja lähtemättä perään.
Valitettavasti Emma oli harvinaisen vikkelä tapaus. Punainen pipo, kaulaliina ja tumput kädessään tämä tallusti mustassa takissaan ja farkuissaan pojan luokse, jolla oli hassut silmät. Hetken aikaa Emma katseli vain harmailla silmillään toista ja avasi sitten lapselle tyypillisen suoran sanaisen arkkunsa:
”Miksi sä näytät pesukarhulta?” Tyttö kysyi ja Rebecca oli sen kuullessaan juosta toiseen suuntaan, että hän häpesi.

Rohkeutensa keräten Becca lähti viiden sentin koroissaan kävelemään kaksikkoa kohti. Hän oli sipaissut hiuksensa tiukalle ponihännälle, kuten Emmankin ja laittanut kaulaansa mustan huivin ja mustan kangastakin. He olivat Emman kanssa melko lailla saman tyylin omaavia, koska Becca osti Emman vaatteet.
”Emma”, Rebeccan ääni sai tytön hätkähtämään vähän syyllisenä ja piilottamaan kädet selän taakse.
”Sori, tällä pienellä apinan sukulaisella on mielenkiintoiset avaamis replat”, Becca totesi hymyillen jätkälle, joka totuuden nimessä kyllä näytti vähän pesukarhulta.

//Ja evi tänne <3//

Bryant ei juuri tänään ollut sillä päällä, ettei muka jaksaisi jotenkuten laittautua kun lähteä ostarille. Oikeastana hän ei mennyt ostamaan mitään, lähinnä vain hillumaan. Pojalla oli päällään mustat pillifarkut, tummanpuhuva t-paita ja sen päällä huppari, joka oli auki. Hän käveli ympäri ostoskeskusta, kunnes päätyi johonkin sellaiseen liikkeeseen, josta löytyi melkein mitä vain tarvittavaa. Bryant huomasi lähellä penkkejä ja meni eräälle penkille istumaan. Hän piteli kädessään sattumalta ainoana ostoksena pidettyä kokispulloa.

Pian tämän puhelin soi, ja näytöllä välkkyi erään kaverin nimi. Kuitenkaan Bryant ei vaivautunut vastaamaan, sillä tuo samainen tyyppi oli kysynyt miestä illalla bileisiin, joten toisen olotilan kyllä tiesi. Tummaverikkö tynki puhelimen vain taskuunsa, välittämättä siitä, että toinen jatkoi soittamista.
Bryant sai tapansa mukaan ihmisiltä outoja katseita, koska hän oli taas rajannut silmänsä tummalla kajalilla, ja lisännyt vielä kaikenkukkuraksi mustaa luomiväriä. Pojan tyylilajista ei voinut erehtyä.
Bryant siirsi jalkansa ristiin toisen jalan päälle, kunnes hän vilkaisi seinällä olevaa kelloa. Eipähän ainakaan olisi minnekkään kiire. Mustatukka ei kauaa jaksanut istuskella penkillä, vaan pomppasi ylös ja lähti kävelemään kohti joitain edessä olevia hyllyjä, joissa oli aivan kamalasti kenkäpareja. Bryant pysähtyi eräiden hyllyjen väliin, kun aisti että häntä katsottiin.
Vaaleansiniset silmät poimivat hieman kauempaa häntä kohti tallustavan tytön. Bryant tapitti toista, kun tyttö jäi seisomaan hänen eteensä silmät veikeyttä täynnä. Poika kohotti toista kulmaansa ja avasi sitten kokispullon korkin, pitäen hieman oudon hymyn kasvoillaan.
Ei hänen eteensä ennen ollut kuni tyhjästä ilmestynyt pikkutyttöjä, jotka vain seisoivat ja katsoivat. Oikeastaan ei hänen eteensä aijemmin ollut eksynyt pikkutyttöjä. Bryant oli siitä vain kiitollinen.
Hän joi pullonsuusta hieman, ehtimättä kuitenkaan nieillä juomaa, ennenkuin laittoi korkin takaisin paikoilleen.

Samassa pikkutyttö kysyi varsin huvittavan kysymyksen. Näyttikö Bryant muka pesukarhulta? Noh, lapsen mielestä ehkä, ja miksei muka muutenkin. Pojalla oli maailman suurin työ pitää pokka, ja vielä kun hän onnistui nielemään juoman juuri samaan aikaan. Hän ei ehtinyt sanoa mitään ennenkuin naurahti ja katsoi pikkutyttöä edelleen repeämispisteessä.
Samassa jostain hyllyjen keskeltä syöksyi auttaja. Tuo toinen torui pikkutyttöä, joka yritti sen jälkeen näyttää maailman viattomimmalta tyypiltä. "Et sä mun mielestä apinalt näytä", Bryant vastasi huvittuneesti ja virnisti toiselle leikkisästi, kunnes siirsi katseensa pikkutyttöön. "Ei vaa, ei se mitää. Kerranki kuulee jotai huvittavaa", Bryant sanoi ja katsahti toista. "Bryant Collins", hän tokaisi ja ojensi kättään kätelläkseen.
Jos onni käy, hän saattaisi saada puheseuraa ainakin joksikin aikaa.

Pikkutyttö tapitti kumpaakin enkelin näköisenä ja Rebecca naurahti ja silitti tytön päätä hellästi. Ei hän voinut enää edes sanoa päivää pahaksi. Miehen todetessa, ettei Emma näyttäisi yhtään apinalta, tyttö virnisti ovelaakin ovelammin.
”Mä oon hamsteri”, tyttö ilmoitti ja Becca oli nauraa ääneen, mutta nieli naurunsa, sillä Emma oli vieläkin täpinöissään hamsteristaan.

Mies esittäytyi ja Rebecca tarttui käteen hymyillen.
”Rebecca Vaughan”, hän esittäytyi ja hymyili kauniisti pesukarhu silmille. Hän kuitenkin laski katseensa Emmaan ja näytti kenkiä.
”Käykö nää sulle? Koita jalkaan”, hän kehotti ja tyttö istuutui lähimmälle penkille kiskoen kenkänsä pois ja laittaen uudet tilalle. Hän lähti tepastelemaan ympäriinsä ja peilaili jalkojaan vakavan näköisenä, niin kuin oli Beccan nähnyt tekevän.

Tietenkin Rebecca kiinnitti huomiostaan suurimman osan jätkään.
”Sanotaanko sua useinkin pesukarhuksi, vai onko Emma vain jotenkin kieroutunut?” hän kysyi pilke silmäkulmassaan ja pyyhkäisi pari suortuvaa korvansa taakse Emman kolistellessa ohi kengillään ja törkätessään punaisen kasan Beccan käsiin. Tyttö halusi tallustella ympäriinsä aina pienen ikuisuuden kenkien kanssa. Perinyt sen äidiltään varmaan, Becca ajatteli happamasti.

”Ei nää oo kivat. Jennyllä on kivemmat, miksi me ei osteta koskaan sellaisia? Äiti olisi ostanut ja Isi olisi antanut taikakortin”, Emma alkoi kitistä ja Beccan ilme valahti. Ei taas tätä tappelua. Äiti ja Isi oli tehneet aina kaiken paremmin ja tietenkin faija oli vinguttanut mastercardiaan.
”Katsotaan toiset, mistä sä tykkäät. Ei meidän näitä tartte ostaa”, Rebe totesi tyynellä äänellä laskettuaan ensin kymmeneen. Emma oli erimieltä ja istui maahan mököttämään ja mulkoili Bryantia.

Bryant oli juuri saanut mielensä tasoitettua siitä, että toinen sanoi häntä pesukarhun näköiseksi. Bryantin miettiessä asiaa häntä alkoi naurattaa, mutta sekin oli ohimenevää, kunnes tyttö sanoi olevansa hamsteri. Ehkä ei ollut mikään päästä keksitty huhu, jos joku sanoi, että pojalla oli outo huumorintaju, mutta hän ei ollut koskaan tavannut moista tyttöä, ja siksi kaikki mitä tuo sanoi, alkoi jostain syystä naurattaa häntä.

Tuo vanhempi tyttö tarttui mielellään Bryantin kädestä kiinni ja esittäytyi Rebeccaksi. Bryant nyökkäsi hymyillen ja siirsi sitten katseensa myös Emmaan. Sinisilmä seurasi tilannetta hetken, kunnes pieni hymynpoikanen kohosi jälleen hänen aksvoilleen Emman peilatessa vakavan näköisenä kenkiään peilistä. Nykyään tuonkin ikäiset lapset olivat niin tarkkoja, että sitä oli vaikea edes kuvitella.

"Toi oli ehdottomasti eka kerta", Bryant naurahti ja katsoi toista hymyillen. Toisen pyyhkäistessä muutaman hiussuortuvan korvansa taakse, kiinnitti Bryant enemmän huomiota toisen ulkonäköön, kuin aijemmin.
Toisen ruskeat hiukset olivat erittäin kauniit, ja silmät sitäkin kauniimmat. Ei kukaan valehdellut jos sanoi, että toinen oli erittäin kaunis tapaus. Kaunis ja erittäin mukava.
Bryant seurasi vierestä kun Emma ja Becca keskustelivat kengistä, kunnes Emma istahti lattialle ja alkoi mököttää.
Bryant katsoi toista pää hieman kallellaan ja siirsi sitten vaaleat silmänsä toista kohti. Kieltämättä pojan iirikset näyttivät lähes valkoisilta kun tumma meikki korosti silmiä yhä enemmän. Hänen ilmeestään muuttui hieman mietiskelevä, kunnes hän vilkaisi Beccaa virne suupielillään. "Kuule Emma, jos Jennyllä on sellaset hienot kengät ni sä voit silti ottaa noi, etkö vaa? Sitten Jennylle tulee kateellisuuspuuska ja se haluu samanlaiset", Bryant selitti ja katsoi sitten jälleen Beccaa, kuin ei olisi sanonut äsken yhtikäs mitään.

Hyvä kun Rebecca ei kapsahtanut Bryantin kaulaan helpotuksesta Emman alkaessa tutkia kenkiä uudelleen. Rebecca risti kätensä salaa mielessään ja jatkoi siitä mihin mies oli jäänyt:
”Muistatko kun me laitettiin niitä äidin kenkiä laatikkoihin ja lähetettiin niille afrikan lapsille? Eikö siellä ollut tällaiset?” Becca kysyi ja Emman ilme alkoi muuttua iloiseksi.
”Joo! Ja sä sanoit, että äiti sanoo Jumalalle, että me ollaan tosi kilttejä, kun autetaan muita! Sitten äiti lähetti sen lumisateen!” Emma selitti asiaa osittain Bryantille ja heilautti käsiään kuvaamaan lumisateen suuruutta.
”Just niin”, Rebe vahvisti tomerasti päätään nyökytellen ja näytti omi kenkiään, jotka olivat vähän samaa tyyliä.
”Sitten meillä olisi melkein samanlaiset kengätkin. Sähän halusit takkiskin sen takia, että se on samanlainen kuin mulla”, Becca sanoi ja asia oli ratkaistu ilman hirveää itkua ja huutoa.

Emma kimposi pystyyn ja kipitti kiskomaan vanhat kengät jalkaansa.
”Kiitti, mä olen jo ollut jonkin sortin epätoivon partaalla noiden kenkien suhteen”, Rebecca totesi ja hymyili helpottuneen näköisenä miehelle. Hän ei olisi välttämättä jaksanut mitään itkuraivokohtausta. Kaupassa oli lisäksi tuttuja elitisti äitejä. He katselivat salaa Rebeä ja kuvittelivat ettei tämä huomannut. Oliko miehillekin puhuminen kenties väärin? Hän oli heittää yhtä pitkänaamaa kengällä, mutta oli onneksi liian keskittynyt kiitollisuuteensa mieheen.

”Tuleehan pesukarhu meidän kanssa kassalle? Mä haluan nää heti jalkaan”, Emma kysyi ja takertui miehen käteen. Rebecca oli lukenut jotain isä hahmon kaipuusta, mutta Bryantin valitseminen? Toinenhan oli mahdollisimman kaukana heidän isästään.
”Eiköhän sun pidä kysyä sitä ihan Bryantilta itseltään”, Rebecca totesi huvittuneesti ja Emma teki työtä käskettyä.
”Tuuthan sä meidän kanssa? Mä tykkään pesukarhuista”, tyttö lisäsi toiveikkaana ja nyki miehen kättä.

Mitenköhän Emma oli saanut rohkeutensa jutella tuntemattomille, kun Rebelle tuotti aina ongelmia. Emma oli kuitenkin selvästi päättänyt, että mies tulisi mukaan. Rebelle jäi täysin arvoitukseksi miksi kaikista näistä ihmistä juuri Bryanti oli saanut Emman huomion.

Nuorukaisen kasvoille kohosi hymy, kun Emman ilme muuttui iloiseksi. Alku olikin jo hieman ahdistava, sillä eihän noin nuorista lapsista vielä voinut tietää, milloin ne alkaisivat itkeä, kun eivät saa tahtoaan läpi.
Mies seurasi vierestä kun Becca muistutti pienempää siitä, kuinka nuo lähettivät äitinsä kenkiä afrikkan lapsille. Emman muistaessa, ja mainitsiessa myös Jumalasta ja äidistä, niin Bryant jokseenkin pääsi asiasta perille. Hän ei kuitenkaan alkanut kysellä, sillä teis mitä muistoja moinen herättäisi. Braynt katsoi Emmaa, sillä toisen selittäessä asiaa puoliksi hänelle, ei hän voinut olla kuuntelematta. Tyttö kuvasti lumisadetta vimmatusti käsiään heiluttaen. "Oli varmaan suuri lumisade", Bryant sanoi ja katsoi tyttöä, vilkaisten sen jälkeen Rebeccaa.

Bryant nyökytteli päätään kun Rebecca selitti, etteä oli melkein aina epätoivon partaalla kenkien suhteen. "Joo, varmaa raskasta", mies sanoi ja hymyili toiselle. Hetken aikaa Bryant katsoi toista, kunnes vilkaisi Emmaa ja siirsi sitten katseensa jälleen toiseen. "Siskosi?", Bryant kysyi hieman arvuuttlevan näköisenä. Samaa näköä kyllä löytyi melko paljon, joten olihan sitä vain pakko kysyä varmuudenvuoksi.

Emman takertuessa yhtäkkiä Bryantin käteen, nousi miehen kasvoille hieman yllättynyt ilme. Ei hän osannut kuvitella, että pikkutyttö kiintyisi häneen noin paljon. Ehkä hän ajatteli seuraavaksi hiippailla pois paikalta, mutta jos kengätkin tuottivat ongelmia sen suhteen, että tyttö saisi raivarin, entä sitten, jos Braynt kieltäytyisi moisesta.
Bryantin kasvoilla oli melkoisen huvittunut hymy ja hän katsoi Rebä, kun toinen sanoi Emmalle jotain, jonka jälkeen Emma teki työtä käskettyä. Emman nykiessä Bryantin kättä, mies naurahti ja katsoi tyttöä hetken. "No voisin vaikak tullakki. Hamsterit on mun lempieläimiä", Bryant sanoi ja katsahti sitten huvittuneesti Rebeccaa.
"Siis jollei sua haittaa jos talsin mukana?", Mies kysyi Rebecalta, ja katsoi sitten tuota pitkään.

Tosiaan, päivä vain parani, vaikka tilanne oli kieltämättä hieman outo. Bryant ei omasta mielestä näyttänyt pesukarhulta lainkaan, mutta ehkä tumman silmämeikin takia hän jäljentelisi pesukarhua edes jotenkin. Ajatus huvitti miestä siinä määrin, ettei kukaan lapsi ollut aijemmin tullut puhumaan hänelle... varsinkaan pesukarhuista.
Rebeccakin vaikutti erittäin mukavalta tapaukselta.

Tarkasti vahtien kenkien menoa oikeisiin tassuihin, Rebecca nyökkäsi Bryantin kysymykselle.
”Siskopuolia”, hän täsmensi ja Emman saatua mies mukaan uskomattomalla tyylillään, toinen vielä varmisti ettei asia heitannut Rebeccaa.
”Ei se haittaa. Eihän sulla oo mitään menoja? Emma taitaa haluta raahata sua jonkin aikaa mukanaan”, Rebecca varmisti ja tarttui Emman ojentamiin kenkiin ja lähti kassalle päin. Emman aloittaessa juttelun pesukarhulle.

”Mun pitää ostaa kaverilleni syntymäpäivä lahja. Sillä on synttärit huomenna ja Rebe sanoi, että se varmasti tykkäisi pompuloista ja Hello Kitty jutuista. Me ostettiin jo sellanen pehmolelu, joka näyttää Hello Kittyltä. Mäkin tykkään niistä, mutta Rebe sanoo, että me ei osteta niitä jänniä palloja, koska sillä kaverilla on pikkuveli joka nielee kaiken, kiviäkin”, Emma selitti ja Becca katsoi siskoaan huvittuneena.
”Älä tapa pesukarhua puhetulvalla Emma. Se ei ole kohteliasta”, Becca sanoi melkein nauraen ojentaessaan kengät kassaneidille ja pyysi saada ne niin, että saisi heti jalkaan.

”Tykkäätkö sä Kittystä?” Emma ei ottanut kuuleviin korviinsa Rebeccan varoitusta. Tytöstä pesukarhu oli jännä, eikä sellainen tylsän näköinen. Hän muisti, että Beccalla oli ollut poikaystävä, joka oli ollut tosi tylsä, eikä ollut tykännyt Emmasta. Becca oli jättänyt hänet ja Emma oli ollut iloinen, mutta surullinen, koska Rebe oli todella taitanut tykätä siitä.

Emma irrotti otteensa hetkeksi Bryantista saadessaan upouudet kengät käteensä. Tyttö juoksi istumaan ja vaihtamaan kenkiään, antaen miehelle hetken hengähdys tauon.
”Sano sille vain, jos se juttelee liikaa. Emma ei yleensä kyllä takerru vieraisiin, mutta sä taidat sen mielestä olla jotenkin lähestyttävä”, Rebecca totesi ja laittoi tytön punaisen kasan laukkuunsa turvaan. Emman vielä tuijotellessa uusia kenkiään jaloissaan, tämän ohi kulki elitisti äiti näyttäen pitkää naamaa. Kauankohan vielä kestäisi, etteivät äidit aina kuvittelisi Reben hylkäävän Emmaa?

Toisen täsmentäessä, että hän ja Emma olivat siskopuolia, nyökkäsi mies hieman.
Rebecan sanoessa, ettei Bryantin mukana oleminen haitannut, niin Bryant hymyili toiselle kiitollisena. "Kiva. Ei mulla oo mitää menoja, kunha tulin vaa ajankuluks hilluu. Ja joo, siltä näyttää", mies vastasi toiselle.
Bryant käveli sitten Rabecan perässä kassalle, jolloin Emma aloitti juttelemisen.

"Ai jaa. No, se varmaa pitää niistä lahjoista", Braynt sanoi ja katsahti Emmaa. Rebecca käski toisen olla tappamatta Bryantia, eli pesukarhua puhetulvaan, ja ojensi sitten kengät kassalle.
Emma kysyi seuraavaksi, että pitikö Bryant Kittystä, jonka kuullessaan mies puri huulensa verille ja vastasi hyvittuneena. "Ikävä tuottaa pettymys, mutta se ei oo oikein mun juttu", Bryant vastasi ja katsoi Rebeccaa.

Emma päästi miehen kädestä irti ja juoksi laittamaan uudet kegät jalkoihinsa. "Joo, sanon jos se puhuu liikaa", Bryant totesi ja siirsi sitten katseensa tyttöön. Ei katse kuitenkaan kauan Emmassa pysynyt, kun Bryant katsoi Rebeccaa. "Ootteko menossa mihinkää tän jälkee? Siis mietin vaa, et jos voisin roikkuu mukana viel jonku aikaa?", Braynt kysyi ja loi kasvoillen pienen hymyntapaisen.

Oli todella hankalaa olla nauramatta Emmalle ja tämän jutuille. Rebecca oli iloinen, että tyttö ei nähnyt hänen kasvojaan ja hän olisi voinut vannoa, että kassaa nauratti. Eihän siinä mitään. Tytöllä oli aina jänniä juttuja. Kuten nytkin tämä näytti katsovan miestä melkein järkyttyneenä. Hello Kittyhän oli kaikkien juttu pienen tytön mielestä.

Kun Bryant ja Rebe seisoivat siinä kahdestaan pienen hetken, Rebe yllättyi miehen sanoista. Hän luuli hetken jo näkevänsä harhoja, mutta suli sitten uskomattomaan hymyyn.
”Tietty. Me metsästetään vielä ne pompulat ja lupasin viedä Emman syömään jonnekin. Jos sä jaksat, niin tietty sä saat roikkua mukana”, Rebecca sanoi iloisena aikuisenkin seurasta. Emman kanssa oli mukavaa kyllä, mutta ei se kokonaan korvannut muita ihmisiä. Rebe tunsi itsensä helposti mökkihöperöksi, jos joutui vain olemaan töissä ja kotona.

Emma päätti tuijottaneensa tarpeeksi ja lähti palaamaan. Tyttö pujotteli ihmisten läpi kädessään kassi, jossa hänen vanhat kenkänsä olivat. Hän ojensi kassin Rebelle ja tarttui Bryantia kädestä, kuin peläten toisen juoksevan kiljuen karkuun.
”Mihis sitten?” Rebecca kysyi ja katsoi seuralaisiaan.
”Mennään siihen korukauppaan. Siellä on kivoja pompuloita”, Emma ehdotti pientä tunkkaista korukauppaa, joka oli heidän suosikkikauppansa koko paikassa.
”Eiköhän sieltä jotain löydy”, Becca myötäili ja tomerasti Emma lähti marssimaan kohti liikettä. Becca pysytteli Bryantin vierellä ja hymyili pienesti koko ajan, sillä päivä oli yllättäen alkanut loistaa.

Bryant ei voinut olla hymyilemättä Emmalle melkeinpä nauramispisteessä, sillä Emman katsoessa häntä vähintäänkin järkyttyneenä,
Bryant toivoi, ettei olisi vastannut mitään tytön Hello Kitty kysymykseen. Mies ei voinut olla katsomatta Beccaa huvittuneesti.
Mutta kyllä sen ymmää, että lapsi järkyttyy jos joku "niin suosittu" juttu oli jonkin mielestä pelkkää humpuukkia.

Toisen vastatessa, että rayntin läsnäolo ei ollut este, niin miehen kasvoille kohosi hieman leveämpi hymy.
"Kiva. Kyl mä jaksan, usko pois", Bryant vastasi tuolle ja vinkkasi jopa silmää, tosin aivan leikillään.
Hän oli todellakin iloinen, että sai seuraa, sillä kyllä Rebecan pikkusiskopuolen kaverin syntymäpäiville oli tällähetkellä kivempi etsiä pompuloita,
kuin viettää aikaa kotona tai hillumassa yksin ostoskeskuksessa keskellä päivää.

Reben kysyessä, että minne sitten, niin Emman vastatessa, että he menisivät korukauppaan,
nousi sinisilmäisen miehen kasvoille jälleen huvittunut ilme. Hän ei todellakaan ollut tottunut tälläiseen.
Rebecan hymyillessä pienesti, ei Bryant voinut olla vastaamatta hymyyn omallaan.
Toisella tosiaan oli kaunis hymy, ei sitä voinut kieltää.

Pieni tyttö osasi suunnistaa korukauppaan vaikka silmät kiinni ja heidän astuessaan sisään, tämä oli jo tutkimassa pompuloita ja siinä sivussa kaikkea muutakin. Tuttu myyjä hymyili kassan takana ja oli ottamassa juuri asiakkaalta maksua vastaan. Tiesi alennuksia, kun ei ollut myymälän johtajaa paikalla. Jos Bryant ei olisi ollut mukana Rebecca olisi myös kuullut kaikki uusimmat juorut ja draamat.

Koska Rebecca luotti pieneen tyttöönsä ja tämän makuun, hän ei alkanut hössöttää yhtään toisen puuhien perään. Pelkkä paapovien mammojen näkeminen sai kylmät väreet kulkemaan Beccan selkää pitkin. Kyllä hän tajusi miksi nämä niin tekivät, mutta Emma oli melko omatoiminen ja piti siitä, että sai puuhailla itse kaikkea. Hän tiesi, että lapsi tulisi kyllä kysymään jos tämä tarvitsisi apua. Emma sen lahjan kuitenkin antaisi ja Emma sen joutuisi kokoamaankin, silloin sillä oli merkitystä antajallekin. Ei Becca edes tuntenut saajaa, kuin kasvoilta.

”Vai et sä tykkää Hello Kittystä”, Becca totesi miehelle nauraen ja vilkaisi päälakea, joka juuri ja juuri näkyi matalien hyllyjen välistä.
”Vuosisadan järkytys tolle. Mä olen alkanut jo kääntyä siihen uskoon, kun Emman huone on täynnä kaikkea vaaleanpunaista ja futis kamaa”, nainen nauroi ja katseli ympärilleen kaikessa rauhassa. Uusia koruja oli ilmestynyt ja muutamat olivat ihan kivojakin. Niitä voisi jopa itse asiassa käyttää. Becca arveli, että he eivät poistuisi liikkeestä vain pompuloiden kanssa.

Myyjä vilkuili hieman uteliaana Rebecca ja kohotti kysyvästi kulmaansa ja katsoi sitten Bryantia ja taas Rebeä. Myyjä sattui olemaan Rebeccan pitkäaikaisia kavereita ja hyvinkin kiinnostunut siitä, että hänellä oli sosiaalista elämää, miesten kanssa. Kaikki ystävät tiesivät, että Emman takia Reben oli ollut pakko jättää kaikki juhliminen melkein kokonaan pois ja hän ei enää juuri tavannut miehiä missään. Siksi oli varmasti shokki nähdä hyvän näköinen yksilö kaupassa Emman ja Beccan kanssa. Armahtaen kuitenkin kaveriaan tämä meni juttelemaan Emman kanssa ja alkoi tutkimaan myös pompuloita ja muita hiusjuttuja.

Bryant käveli Reben kanssa perästä, kun Emma viiletti korukaupaan sisään melko nopeasti. Riitti tytöllä puhtia, sillä Bryant ainakin ajatteli, että vaikka Rebecca olisi ollut Emman kanssa yli kuusi tuntia kaupungilla, niin pikkutyttö ei malttaisi siltikään pysyä paikoillaan. Mies katsoi Rebeä hieman meittivästi, mutta päätti pitää suunsa kiinni. Se olisi sitten taas ollut sitä ei-niin-tarvittavaa-tietoa, jos nainen olisi vastannut. Bryant huomasi heti kassalla hymyilevän naisen, eikä ollut epäilystäkään, etteivätkö Rebecca, Emma ja myyjä tuntisi keskenään.

Nainen naurahti, että vai ei Bryant pitänyt Hello Kittystä. Mustatukka pudisti huvittuneesti päätään ja siirsi sitten katseensa Emmaan ja sitten takaisin Beccaan. "No enhä mä siitä muuta tiiäkkään, paitsi et se on ton ikästen lasten muotivillitys ja et siinä on se kissa... ja et kaikki siihe liittyvä on pinkkiä", Bryant tokaisi naurahtaen ja siirsi sitten katseensa johonkin silmäkulmaan osuvaan koruun. Samanlainen kuin kaikki muutkin, ei mitään ihmeellistä.
"Vaaleanpunaista ja futis kamaa? Oisin osannu oottaa mielummin vaaleanpunaista ja barbeja.. tai prinsessoja", Bryant sanoi ja kohotti toista suupieltään hieman. Mutta kaikilla omat kiinnostuksen kohteensa, ja hyvä niin.

Miehen korviin sana korukauppa, kuullosti jopa nyt paremmalta kuin ystävien kanssa oleminen, vaikka yleensä ei tämä muuta tehnytkään. Nyt kuitenkin kaikilla oli maailman pitkäkestoisin darraputki päällä, joten Bryant lupasi, ettei tapaisi noita edes vahingossa, ennenkuin darratila oli ohi.
Kieltämättä korukaupassa oli todella mukavaa, ja seurakin oli suorastaan mahtavaa. Paremmin ei oikeastaan edes voisi mennä.

Olihan se pakko myöntää, että Kitty ei ollut oikeastaan mitään muuta kuin kissa röyhelöissä.
”Sano toi sitten kun oot kuunnellut iltapäivän juttelua siitä, mitä Hello Kitty on Emman mielestä. Kun sille selvis, että olin pimittänyt siltä tietoja sellaisten ostopaikoista… Se oli vuosisadan kauppareissu”, Beccaa melkein kylmäsi koko ajatus, sillä Emma oli heittäytynyt maahan ja ulvonut kuin syötävä.

”Sitä mäkin odotin, mutta futis kamat on kivempia”, Becca nyökkäili ja väläytti valkeaa hammasriviään. Missään nimessä palloa ei potkittu sisällä, mutta muuten Rebecca oli aina kentän laidalla kannustamassa Emmaa. Joskus hän oli kokeillut huutotyttönä olemista, mutta se ei ollut luonnistunut. Hän oli siis päätynyt kannustavan äidin rooliin ja kiljunut keuhkonsa pihalle kannustaessaan tyttöään.

Sivusilmällä Becca tutki Bryantin ulkonäköä ja olemusta. Toinen vaikutti mukavan rennolta tapaukselta ja ei tuntunut pingottavan juurikaan.
”Jos me selvitään täältä, Emma raahaa mut mäkkiin syömään. Muita vaihto ehtoja ei taida sen pienessä päässä edes olla”, Rebecca virnisti ja koitti saada hiuksiaan pysymään korvan takana, mutta ne valuivat itsepäisesti takaisin.

Bryant vilkaisi myyjää ja Emmaa, jotka tutkivat pompuloita erään hyllyn luona. Sitten sinisilmät katse ohjautui jälleen Beccaan. "Et varmaan pahastu jo sanon, että luojankiitos, etten sattunut silloin Emman silmätikuksi".
Hän ei osannut kuvitella tuota pikkutyttöä edes itkemässä, sillä tuo vaikutti niin enkeliltä. Mutta kuten aina, ulkonäkö saattaa pettään.

Bryant nyökkäsi, kun Rebessa sanoi, että futiskamat on kivempia. Nyt kun mies alkoi ajatella, hän ei itse ikinä ollut niinkään kiinnostunut futiksesta tai muutenkaan urheilusta. Olihan se ihan mukavaa, mutta ei niinkään kiinnostuksen kohde.
Enemmän tuo välitti musiikista ja ohimennen autoista, mutta ei futiksesta. Jonkinlaiset traumat hänelle oli siitä ala-asteen liikuntatunnin futismatsista sitten jäänyt.

Toisen sanoessa, että jos nuo selviäisivät tästä, Emma raahaisi Rebecan mäkkiin syömään. Bryant kiinnitti huomionsa toisen yritykseen saada hiuksiaan korvan taakse, mutta sitten mies siirsi katseensa toisen silmiin. "Nii, yleensä se on se ainut paikka mihi noi haluaa?" Bryant kysyi ja kohotti toista kulmaansa hieman kysyvästi, pieni hymynripe kasvoillaan.
Bryant vilkuili hetken ympärilleen ja siirsi sitten katseensa Rebeccaan. "Eikai oo haitaks jos kiusaan teitä viel sinne mäkkii asti?", tuo kysyi naiselta ja hymyili sitten.