old buddies, new jokes

Tänään oli hyvä päivä, sillä Rebecca oli päässyt töistä ja Emma oli saanut hyvän arvosanan kokeesta ja mennyt kaverinsa luokse yökylään. Heillä oli jokin koulu homma esitelmä tai näytelmä. Siksi Rebecca oli päättänyt antaa itselleen oikein ihanan annoksen kiinalaista ruokaa: kevätrullia, nuudeleita ja onnenkeksi. Mitään parempaa ei varmasti ollut olemassa, tomaattikeiton ja hänen leivoksiensa lisäksi. Nainen asteli iloisena kiinalaiseen kantapaikkaansa ja katseli ympärilleen.

Koska päivä oli hyvä, vaatepäiväkin oli onnistunut, samoin hiukset. Asu oli tyylikkään musta, mutta hopeiset korut ja kiharat hiukset, kauniilla meikillä olivat juuri sopivasti, sillä jos kaikkialla olisi ollut menossa jotakin, Becca olisi näyttänyt pelleltä. Ulkona jylläävän kylmyyden takia hän oli laittanut ylleen mustan huopatakkinsa ja pitkät saappaat koroilla nuolivat hänen säärtään tiukkojen farkkujen päällä. Rebecca olisi voinut mennä juhlimaan, mutta häntä ei huvittanut, hän olisi tykännyt juttuseurasta, mutta kaikki olivat olleet kiireisiä, mutta eihän se iltaa haitannut.

Rebecca asteli tilaamaan ruokaansa ja näki yllättäen tutun selän ja kuuli tutun äänen. Pienellä koputuksella olalle Rebecca varmisti huomion saannin.
”Steve Brewer, enpä uskoisi, ellen itse näkisi”, nainen totesi hymyillen kauniimmalla mahdollisimmalla tavallaan.
”Rebecca Vaughan, jos olet onnistunut unohtamaan”, hän sanoi pilke silmässään ja hymyili pää hieman kallellaan katsellen miehen muuttuneita kasvoja.
”Mitä kuuluu?” hän kysäisi ja nakkasi kiharat olkansa ylitse ja hymyili ystävällisesti. Hän saattaisi saadakin seuraa illaksi!

Tänään Steven oli päättänyt hienostella tai no niin hänen mielestä hienostella, sillä ensimmäiseksi jo kolmas päivä eikä mies ollut sortunut minkäälaisiin huumaaviin aineisiin ei edes alkoholiin, vaikka sen sallikin itselleen viikonloppuisin. Toisena asiana mies sai palkan ja sai kaikki vuokratkin maksettua asunnosta ja parasta on se, että rahaa jäikin viellä mikä nyt oli kylläkin menossa kiinalaiseen ruokaan.

Mies oli heittänyt ylleen maastonvihreät reisitaskulliset housunsa joissa piti tuntea taskut tai muuten tavara katosi reiästä pois. Paitana toimii misfitsin kulunut musta bändipaita ja yllä vain musta huppari.
Kuitenkin kylmän sään vuoksi on myös musta talvitakki karvoituksella hupussa ja päässä nökötti lipallinen karvalakkinsa syvällä päässä. Ehkäpä juuri tämän hatun ja nuo housut olivat tunne arvolta miehelle tärkeitä ja sen takia nyt yllä.

"Kevätrullia", Stev tokaisi kassalla olevalle miehelle hiljaa sillä olo oli ollut aika huono nämä kolme päivää, mutta pakko se olisi jaksaa. Yhtäkkiä mies hypähti ilmaan jonkun koputtaessa selkään ja kaukaa tunnisti äänen, joka lausui tämän nimen, mutta kuitenkin miehen suulle palasi helpottunut hymy käännyttyään ja huomattuaan tutun naisen ja varmistuksena toinen viellä kertoi nimen.
"Mitäpä tässä ruokaa tilaamassa kun rahaa on kerrankin, entäs sinä?", kysäisee käyden istumaan lähimpään pöytään odottamaan ruokaa "istu toki seuraksi", mies hymähti.

Toinen oli todella muuttunut, näytti raukka hieman pahoin voivalta, mutta muuten ok. Eikä Becca halunnut udella mitään, mikä ei hänelle kuulunut.
”Ruokaa tilaamassa, aattelin ottaa sen kotiin, mutta taidan jäädä. Vapaa ilta, pakko nauttia”, Becca sanoi hymyillen ja riisui takkinsa tuolin selkänojalle ja tunki lapasensa toiseen taskuun.

”Mä en oo nähnyt sua moneen vuoteen, eipä kukaan muukaan. Miten sä teet sen? Katoat ja kymmenet ihmiset ei tiedä missä sä oot?” Rebecca sanoi ja ravisti päätään ihmeissään, sillä hän oli viimeksi nähnyt Steven ainakaan… pitkään aikaan.
”Mitä neidille saisi olla?” tarjoilija kysyi saavuttuaan pöydän luokse.
”Kevätrullia ja nuudeleita, ei muuta kiitos”, hän sanoi hymyillen kauniisti ja palautti sitten silmänsä mieheen.

”Täältä saa parhaat kevätrullat”, Becca totesi ja sipaisi jälleen kiharia hiuksia taemmas niiden valuessa itsepäisesti koko ajan kasvoille. Jotenkin hänellä oli kummallinen olo, sillä hän ja Steven eivät olleet mitenkään läheisiä, mutta tunteneet toisensa. Ei mitään lääppimistä edes tai mitään, vain jotain kevyttä chit chattiä ja siinä se. Tavallaan Becca oli pysäyttänyt miehen hetken mielijohteesta ja halusta sada seuraa

Steven hymyili toiselle tuon kertoessa, että liittäytyisi miehen seuraan syömän, ehkä seura ja kunnon ruoka helpottaisi miehen oloa edes hiukan. "Kiva yksinäistä täs ois tullukki, vaikka aika tavallista se mulle kyl on."
Stev riisui takkinsa selkänojalle ja hattunsa tunki hihaan istahtaen alas ja vihdoinkin katsoi oikein kunnolal Rebeccaa ja tajusi kunnolla, että kenen kanssa keskusteli. Eivät he läheisiä olleet, mutta kuitenkin koulukavereita voitaisiin ilmasta paremmin.

Toinen ihmetteli miten mies vain pystyi katoamaan kymmeniltä ihmisiltä ja itseasiassa tuo oli askaruttanut usein myös Steveniäkin. "Itse asiassa mä en tiedä se johtuu jotenkin varmaan tosta mun kaman käytöstä ja liika juomisesta tai en mä tiedä", mies huokaisi, mutta ei halunnut mitänä ankeaa keskustelua ja korjasi tilanteen hymähtäen "Kuitenkin oon ollu jo useamman päivän erossa ja juon vaan viikonloppusin jos sillonkaan."
Tarjoilija tuli vuorostaan kysymään mitä Rebecca söisi ja samaa tuo otti kun Steven nuudeleiden kera vain.
"Missäs päin sä asut nykyään? Mikäs on muuten elämäntilanne?", mies kysäisi pieni hymyn tapainen suullaan ollen.

Mies nyökkäsi "ei oo tullu syötyä ravintolassa mies muistiin", pieni nauruhdus perään ja katsominen ravintolaa "hyvin viihtysän olonen paikka tää kyl on ja uskon ruokien olevan hyviä", tämä selitti koittaen keksiä aihetta mistä puhua, sillä mies oli kyllä hyvä ja avoin kertomaan itsestään ja vastailemaa kysymyksiin, mutta sitten kun pitäisi heittää vasta kysymyksiä se oli huomattavasti vaikeampaa.
"Tiekkö kiva pitkästä aikaa saada jotain positiivistä seuraa", Stev hymyili toiselle aidosti ystävällisenä.

Miehen kertoessa kamasta ja juomista, Becca muisti pää syyn, miksi he eivät juuri olleet puhuneet. Hän oli ollut melko kiltti ja pysynyt erossa lopulta huumeista paria kertaa lukuun ottamatta. Se ei vain sopinut hänelle ja hänen elämäänsä. Tosin, kun mies kertoi olleensa jo pari päivää kuivilla Becca hymyili kuin lottopotin voittaja.
”Tosi hienoa, varmasti rankkaa. Mä voin tarjota sen kunniaksi”, Bacca sanoi ja hymyili niin upeasti, että tähdet jäivät toiseksi.

”Yksin huoltaja siskopuolelle, ei mikään hollywood elämä, mutta mä tavallaan jo alan pitää siitä. Tosin, lähtesty baarissa jotakuta ja sano, että sulla on seittämän vuotias kotona… Takaan, että kukaan ei koita koskea. Me asutaan tossa ihan korttelin toisessa päässä”, Becca virnisti ja kohautti olkiaan. Emma oli kuitenkin hänen oma iltatähtensä nykyään. Rankkaa oli yhä edelleen, mutta he edistyivät.
”Sori, lapsi jutut, ei yleensä kiinnosta ketään”, Becca sanoi ja tarttui puikkoihin ja erotti ne toisistaan.

”Hyvä, että päätit sitten aloittaa parhaalla, niin muisti pysyy hyvänä”, Becca totes ja nojasi päätään kevyesti kämmeneensä. Hyvähän tässä oli olla. Kehut tulivat kuitenkin nurkan takaa, saaden Beccan punastumaan.
”Kiitos, on mukavaa tavata joku, jonka kanssa voi jutella”, nainen totesi ja hymyili Stevelle pöydän yli.

Mies kyllä muisti sen, että Rebecca oli ollut jo tuolloin samanlainen mukava ja kiltti tyttö, mutta silloin Steven vain pyöri niin erinlaisissa porukoissa. Toinen hymyili niin täydestä sydämmestä hyvin kauniisti ja Steven jäi hetkeksi vain tuijottamaan, mutta heräsi todellisuuteen toisen luvatessa tarjota "ei ei en mä voi antaa sun tarjota kyllä mä pystyn maksamaan tän sapuskan ja jää mulle kuitenkin joku kymppi siitä", mies hymyili yhtälailla takaisin eikä halunnut heti rahastaa toista.

Mies kuunteli toista kiinnostuneena ja silmiin katsoen. Toinen asusti siis Devon Streeillä ja oli huoltajana koulun aloittaneelle pikkulapselle. Steven kohautti olkiaan "Joo uskon, että ei oo helppoa ja niin monia ei varmaan innosta, mutta mun mielestä lapset on kivoja", mies hymyili viettomasti ja välillä tuo ajattelikin rupeavansa lastenhoitajaksi.
"Aii sä asut niin lähellä", pieni naurahdus ja sitten vilkaisu toiseen "ei mitään ihan mielenkiinnolla kuuntelen sua", jo alkukeskustelusta rohkeampi hymy kasvoillaan.

Stev naurahti "niimpä ja sai illaksi hyvää seuraa", virnistus ja kädet ristiin pääntaakse ja selkänojaan nojautuminen.
Toinen punastui ja mies naurahti "tiedäthän minkävärinen tomaatti on" kielen näyttö ja virnuilua. "Olipa hyvä sattuma, että tavattiin sillä mua tää on ainakin piristänyt", hymyä toiselle.

”Älä yritä, anna mun kerrankin tarjota, älä anna mun miehisyyteni valua. Pliis, mä anelen. Mulla on ollut loistava päivä ja haluan jakaa sen”, Rebecca loi Steveen pentuilmeensä ja koitti saada toisen vakuuttumaan siitä, että hänen olisi saatava maksaa. Lisäksi, kun mies kertoi pitävänsä lapsista, Becca oli heittää kätensä ilmaan ja laulaa halleluujaata.
”Onko pää pipi?” Nainen tyytyi kysymään ja kohottamaan kulmaansa epäilevästi. Tosin, miksipä ei?

Minkä värinen tomaatti on hahaa..
”Tiedän lajikkeen joka on keltainen ja toinen voi olla vihreä”, Becca totesi viattomalta näyttäen ja räpytteli silmiään kuin pieni koira, suloinen ja halittava, mutta jalkojen juuressa oli rikkirevitty sukka.
”Todellakin, päivä voi tuskin paremmaksi muuttua”, Rebe yhtyi mielipiteeseen ja vastasi hymyyn.

Pieni kiinalaisnainen toi heidän ruokansa pöytään ja kumarsi pienesti.
”Hyvää ruokahalua, nauttikaa”, tämä sanoi ja kumarsi jälleen.
”Kiitos, varmasti”, Rebecca totesi saadessaan höyryäviä ruokia eteensä, vatsan murahdus vahvisti nälän tunnetta.
”Kidutin itseäni leipomalla ennen tänne tuloa, ajattelin pyrkiä opiskelemaan, kun Emma alkaa olemaan pitempään koulussa ja pystyy tekemään omat jälkiruokansa yksin kotona”, Becca kertoi ja maistoi ruokia, jotka sulivat suoraan suuhun.

Nuudeleita ei koskaan kannattaisi syödä muiden seurassa, sillä se oli yhtä tuhoon tuomittua kuin spagetinkin. Melkein aina onnistui sottaamaan tai muuta vastaavaa. Siksi Becca keskittyi erityisen paljon, jotta hän välttyisi loppu sivalluksilta.

Naurahdus "no tarjoo sitten, mut muista et mä oon sulle illallisen velkaa", virnistys ja pää hieman kallellaan katsoo toisen ilmettä "ei sua voi vastustaa ja kieltäytyä ja plussana saan viellä pakosti toisen kerran syödä tai jotain sun kanssa", hymy ja vilkaisu toiseen puistellen päätän "ei oo yhtään ainaka enää oli ehkä kun tulin tänne".
Taas vain tyytyväistä hymyilyä ja toisen katselua.

Toinen ei vastannutkaan punainen höhhö vai, että keltainen tai vihreä ja pah. "Okei okei voitit voitit myönnän", mies tuhahti kuitenkin hyvän tuulisena, mutta kuitenkin lopuksi hymy toista oli hauska kuunnella ja ehkä Steven voisi haluta tutustua Rebeccaan paremmin.
"Joo ehkäpä ei", hymähdys ja erittäin suuri hymy kasvoilleen ja mies alkoi vaikuttaa jo ulkoisestikkin hyvinvoivalta.

Ruuat tuotiin pöytään ja mies kumarsikin pienesti tarjoiljalle "Kiitos kyllä varmasti", mies katsoi hetken ruokaa ja nuuski täydellinen tuoksu ja ensimmäinen suullinen suli oikein suuhun ja mies katsoi toista "oikeessa olit tää on tosi hyvää ja ehkäpä tää maku paranee seuran takia", kaino hymy.
Stev kuunteli toista nyökkäilen välissä "aijaa kiva, Emmako se lapsen nimi on? Niin ootat et se alkaa itsenäistyä?", virnailua. Tämä katsoi kuinka varovaisesti toinen söikään nuudeleita, joka johtui varmaan siitä, että niillä sotki helposti.
Mies otti taas suullisen ja nautti siitä ja katsoi toista "voin tulla joskus vahtii Emmaa jos haluat joku ilta toistekki rentoutua" , ystävällinen hymy.

”Muistan tuon”, Rebecca vakuutti illallisesta, mutta voisi vierähtää aikaa ennen kuin he voisivat syödä ilman kolmatta osapuolta. Kevyt kiusoittelu oli hauskaa ja ihanan rentoa, ei mitään painetta havaittavissa. Kun Steve päätyi taas kehumaan seuraansa, Rebecca oli heittää toista rullalla.
”Hys, tai minut viedään pois”, nainen sanoi ja pälyili ympärilleen.
”Etkö tiedä, että jos seura on liian hyvää, se toimitetaan putkaan, ihan varmasti”, nainen iski silmää ja näytti kieltään.
”Joo, julmalta kuulostaa, mutta ei voi muutakaan. En oo mikään kamalan äidillinen tyyppi, mut me pärjätään. Vaikka yhteen otetaan toisinaan. Tiedäthän sä sen tyylin: et oo mun äiti ja niin edelleen”, Becca sanoi huvittuneena ja nappasi kevytrullan lautaseltaan. Hyvää, liian hyvää. Hän onneksi sai syödä kuin pieni norsu, ennen kuin se näkyi yhtään missään.

Nuudelit jäivät puolimatkalle suuhun, kun Steve ehdotti itseään lasten hoitajaksi. Hyvä kun ei tipauttanut puikkojaan.
”Sä et oo tosissas. Sä et oo eläessäs nähnyt mun hamsteriani ja tarjoudut hoitamaan sitä. Emmalla on tapana nimetä ihmisiä eläiminä. Hän on itse hamsteri, koska herra Pompadilkin on”, Becca selitti hamsteri sanan käytön ja pisti nuudelit poskeensa ennen kuin uskalsi tehdä mitään muuta. Pelkkä ajatuskin vapaasta illasta… mutta Steve ei edes tuntenut Rebeä kunnolla ja Emma osasi olla… hankala. Ei hän voisi edes pyytää mieheltä niin isoa palvelusta. Rebeccan ystävätkään eivät tehneet lastenhoito keikkoja, eivät koskaan.
”Enkä mä voi pyytää mitään niin isoa. Emma, se… vanhempien menettäminen oli iso juttu kuusivuotiaalle. Hän palvoi äitiään ja isää. Mä kai olen sen verran höperö, että olisin vain vainoharhainen. Mitä jos ja niin edelleen. Siksi kai kaikki ovatkin yllättäen kaikonneet”, Rebecca virnisti ja jatkoi syöntiään.

Mies nyökkäili vain tyytyväisenä hyvä jos tuo muistaisi sillä ei Stevenistä menty takuuseen miten hyvin se muisti aina miehellä pelasikaan. Toisen jutut olivat hauskoja miehen mielestä ja ne saivat tämän yhä vain suurempaan hymyyn "nam yö putkassa sunkaa", kielen näyttö ja kevätrullan syöminen. Naurahdus ja nyökkäys "Enköhän mä sen jotenkin tiedä, vaikka äitinä oo hirveesti ollukka." Virnistys toiselle.
Okei nyt tuli sellaista saarnaa, että huhhuh ja Steven päätti olla tilanteessa aivan hiljaa kunnes toinen oli lopettanut, mutta entä nyt? Mitä hän tuohon voisi sanoa. Ystävällisenä ehdotuksena tarkoitti hän sen. "Joo okei sori huno ehdotus ymmärrän kyllä" , mies nyökkäili ja jatkoi kevätrullien syömistä. "Joo siis ymmärrän sen, että huolehtisiti liikaa, mut ehkä mun sit vaa pitää tulla teille joku kerta niin, että sun ei tarvi lähtee mihinkään ja silti sulla on hauskaa", virnistelyä ja sitten kelloon vilkaisu paikkahan menisi 20 minuutin sisään kiinni.

Stev katsoi toista ja hymyili "saanhan tarjota jälkiruuan kuitenkin arvon neidil", koiranpentu ilme ja sitten vastustamaton hymy "hei c'mon", Naurahdus ja jälleen kevätrullaa suuhun ja nauttimista ei ollut Steven syönyt tälläistä ruokaa moneen vuoteen varsinkaan naisseurassa.
Stevenin teki mieli maistaa nuudelia ja tuo kurottautui nappaamaan yhden toiselta virnistellen ja sattumalta toinen söi samaa juuri ja mies huomasikin yhtäkkiä kasvonsa lähes toisen kasvoissa ja katsoi tuota vaivaantuneesti hetken ennen kuin palasi paikalleen puistelleen ajatuksilleen päätä "sori", mies mutisi jotai tuon tyylistä.

Rebecca tajusi, kuinka tyhmästi oli käyttäytynyt. Eihän Steve mitään mahdotonta ollut ehdottanut. Rebestä oli tulossa kaakattava kana! Nainen punastuikin ja hymyili hieman nolona.
”Sori, mä oikeasti ylireagoin. Mutta jos sä tuot jonkun Bambin tai eläin jutun mukanas, Emma liimaantuu telkkarin ääreen pahemmin kuin pikaliima, luontodokkaritkin käy”, Becca kertoi hymyillen.

Jälkiruoka, tämähän oli melkein parempaa kuin jälkiruoka! Mutta, kun Steve veti kasvoilleen luttumuttu ilmeen, ei Rebecca voinut kieltää mieheltä sitä ’iloa’.
”Okei, jälkiruoka sun piikkiin”, Rebecca myöntyi ja hänen rauhallinen nuudelien syöntinsä keskeytyi melko erikoisella tavalla, kun yllättäen Steven kasvot olivatkin siinä, ihan lähellä. Jotain oli jäänyt huomaamatta… Sitten mies olikin poissa.
”Ei se mitään, olisit sanonut, niin olisit saanut ihan omankin”, nainen totesi naurahtaen syötyään nuudelinsa loppuun ja siirtyen kevätrulliin. Tosin äskeinen vielä hieman haittasi elintoimintoja. Hänen pitäisi todellakin hankkia mies, jos hän sai tuollaisesta sydämen tykytyksiä, hyvä luoja sentään.

”Mitä me syödään jälkiruuaksi?” Becca tiedusteli mutustaessaan rulliaan ja tapittaessaan Steveä pöydän yli pyöreillä silmillään. Tietenkin häntä kiinnosti ruoka, mitä hän söi. Itse asiassa, hänhän oli syönyt jo enemmän kuin Steve. Norsun vatsa, se se oli.

Toinen punastui jälleen ja rupesi anteeksi pyytelemään ylireagointiaan mikä sai miehen yllättymään toinen oli todella hyväntahtoinen ihminen, koska miehen tuntemat ihmiset ikinä pyytäneet anteeksi mitään asiaa. "Joo joo ei mittää", naurahdus ja mietti vai, että luonto tyttö "Ookei hyvä vinkki pistetäämpä korvan taakse tuo", hymy ja kevätrullia suuhunsa.

Jes voiton riemuinen hymy valtasi miehen toisen myöntyessä, että tämä saisi tarjota, vaikka itseasiassa Steven ei tiennyt mitään hyviä paikkoja, mutta ehkä hän jotain tähän hätään keksisi.
Mies piti itseasiassa tuon kasvojen lähellä olemisesta, mutta ei näyttänyt sitä vaan hymyili pahoillaan olevana "joo, mutta en mä viittiny ja eihän tossa ainaka pahempaa vahinkoa käynyt" kiero virnistys ja vilkaisu toiseen ja jälleen palaaminen omaan herkutteluun kevätrullien kanssa.
Eih nyt toinen kysyi sen mitä Steven pelkäisi, että mitä he söisivät "tuota eikös tossa vähän matkan päässä oo se suosittu jäätelöbaari?", joka tosiaan oli siinä kun tuo kävi kouluja ei enään.

Mies sai syötyä ruokansa ja taputti masuansa, joka oli sopivasti täynnä ruoka oli ollut suorastaan herkullista. Stev sai päähänpistoksena ihan liian pervon ajatuksen, mutta silti, vaikka järki kielsi sanomasta sitä miehen oli pakko "tai voidaanhan me olla jälkiruokia toiselle", kielen näyttö perään ja huvittunutta virnuilua itsekseen, vaikka toisaalta mies katui sanojaan niin toisaalta toinen oli oikea herkku.

Selvästi Becca kaipasi miestä elämäänsä, sillä sydämen tykytys nyt oli vähän turhaa. Hän vain nyökytteli jäätelöbaarille, sillä he kävivät Emman kanssa siellä toisinaan. Heidän vakionsa oli suklaamansikka, tuplana ja he söivät sen samalta lautaselta. Kuin parhaat kaverit, mutta silloin toinen saattoi aina saada enemmän kuin toinen, joten se piti ruokailun nopeana.

Hetken aikaa Beccan aivot raksuttivat Steven sanojen takia . Kun hän tajusi ne, nainen oli saada yskäkohtauksen nielaistuaan viimeisen rullapalansa väärään kurkkuun. Hetken aikaa Becca vain kykeni yskimään ja vakaasti uskomaan kuolemaan tukehtumalla kevätrullaan. Kurkku kuitenkin selveni ja Rebecca alkoi nauraa.
”Valitettavasti, en ole vielä menulla”, nainen totesi pyyhkien kyyneleitä silmistään. Ei hän ehdotusta ottanut mitenkään pahasti, se oli enemmänkin imartelevaa.

”Miten olisi vaan se jäätelö tai mä olen tehnyt niitä piiraita, tosin piiraille pitää ostaa kermavaahtoa”, Becca totesi hymyillen ja laskien ruokailuvälineensä alas ja kohottaen katseensa takaiseen Steveen. Toki hän jakaisi piiraansa, mutta ei ihan koko kroppaansa ensimmäiselle kaksilahkeiselle, joka piti lapsista. Jotain itse kunnioitusta sentään.
"Joten silloin sä kipittäisit tossa vieressä olevaan kauppaan ja ostaisit putelon sitä tai sitten me mennään sinne jäätelölle", Rebecca totesi ja viittasi tarjoilijan luokseen.
"Saisinko laskun, kiitos", hän vain pyysi tarjoilijan mennessä matkoihinsa.

Steven säpsähti ja hyppäsi heti ylös mennen hakkaamaan Rebeccaa selkään sillälailla, että kevätrulla kurkusta irtoaisi. Mies oli hieman jo jopa paniikissa sillä vitsinä se oli ehkä liian rivo tähän hetkeen. Kuitenkin toisen saadessa taas henkeä palasi Stev istumaan ja huokaisi syvään naurahtaen toisen mukana tuon jutulle.
"Sori se oli vaa vitsi", tämä tokaisi.

Toinen ehdotti jäätelö baaria myös tai tuon kotona piirakkaa johon pitäisi ostaa vain kermavaahto. Toisaalta piirakat, koska jos Steven ei halua niitä voi nainen loukkaantua ja jos ei jäätelöä se olisi outoa, koska mieshän niitä ehdottikin.
"Sun tekemät piiraat kuulostaa kyllä houkuttavilta joten kyllä mä voin kipaista tossa kaupassa", loistelias hymy toiselle.

Pian toinen viittoi tarjoilijaa ja pyysi laskun mikä tulikin aika pian "kiitos ruuasta se oli kerrassaan erinomaista", Steven tokaisi suu maireassa hymyssä ja nousi kaivaen hattunsa hihasta ja lättäsi päähän. "Mennään sitten?", virnistys ja takin niskaan heitto.

Heidän selkääntakomis- hetkensä oli saanut seuraajia, mutta luojan kiitos kiinnostus kuoli, kun ei tullut ruumiita.
”Ne on hyviä, tai niin mä toivon”, Becca totesi ja jätti tipin ja maksun pöydälle, nousten seisomaan ja kääriytyen vaatteisiinsa. Ulkona oli kylmä ja Rebecca vihasi kylmyyttä yli kaiken, hän oli sohvaperuna talvisin ja viihtyi sellaisena. Ulkona oli liian kylmä elämiseen.

Ulos astuminen tuntui haasteelta kun vatsa oli täynnä lämmintä ruokaa. Nainen käveli tyytyväisenä Steven vierellä ja osoitti pientä ruokakauppaa.
”Tuo on ensimmäinen pysäkkimme, kermavaahtoa”, Becca totesi ja avasi liikkeen oven päästen hetkeksi lämpimään. Hän oli unohtanut, että pieni paketti oli toimitettu tänne ja hän oli unohtanut lapun kotiin, vasta kassan huikatessa:
”Terve, hei sulle tuli se paketti.” Hetken Rebecca vain mietti mitä oli tilannut, kunnes aivoissa leikkasi.
”Sori, mä jätin sen lapun kotiin”, nainen vastasi ja hymyili hieman anteeksipyytävästi.
”Tuu hakeen huomenna”, myyjä vain totesi ja palasi lukemaan, mitä ikinä lukikaan. Becca taas johdatti Steven oikealle osastolle ja osoitti hyllyä.
”Valitse siitä”, hän kehotti ja nojasi yhteen oveen.

Kauppa oli muuten kokonaan tyhjä ja kun he selviytyisivät kassalle, olisi vain pari oviväliä, niin he pääsisivät jo lämpimään rappukäytävään. Ihanaa, kun kaikki elämän edellytykset olivat niin lähellä, tosin töihin Becca joutui aina ajamaan ja samoin Emman harjoituksiin.

Steven asteli naisen vieresä ulos ja iholle hiipi pian kylmät väreet ja mies muisti heti miksi vihasi talvea ja lupasi, että tulee suojautumaan koko talven sohvallaan maaten. Miehen katse siirtyi Rebeccaan, joka höpötti piirakoista ja Steven vain nyökkäili "kyllä ne varmasti on", hymy ja sitten kaivoi taskustaan LM sinisen tupakka askin josta otti yhden suuhun sytyttäen "ei kai sua haittaa?", mies kysäisi imien tupakkiansa mikä oli tapa aina ruuan jälkeen polttaa.

Kuitenkin pian mies tumppasikin tupakkansa kun naisen kertomalle ensimmäiselle pysäkille oltiin saavuttu nimittäin kauppaan. Syvä huokaus karkasi miehen huulilta kun päästiin lämpimään, mutta sitten kiinnostus kohosi kun kassan myyjä kertoi Rebeccaa odottavan joku paketti täällä ja nainen lupasi myöhemmin hakea sen.
Stev ei kuitenkaan viitsinyt kysyä vaan tyytyi kurtistamaan kulmansa ja vilkaisemaan toiseen kävellessä sinne kermavaahto osastolle, josta tuo käski tämän valita. Mistäs mies tiesi mitä kermavaahtoa? Kuitenkin mies tyytyi aivan tavalliseen ja yleiseen merkkiin niin ei pitäisi ainakaan olla liian kallista tai kovin pahaa vaan varman päälle tämäkin.

Kassalla myyjä tokaisi tympääntyneenä hinnan ja Steven maksoi sen kiittäen hymyillen ja asteli Rebeccan kanssa ulos ja seurasi tuota tuon asunnolle päin mihin ei itse osannut.

”Ei haittaa”, Rebecca sanoi miehen kysyessä tupakasta. Rebecca oli itsekin polttanut, mutta lopettanut Emman tultua. Hän ei välttämättä halunnut pienen lapsen joutuvan jatkuvaan savuun. Hän oli itse vihannut sitä seitsemänvuotiaana. Isabella oli yhä tupakassa kiinni.

Kauppareissu hoitui nopeasti ja he häipyivät kaupasta melkein yhtä nopeastikin kuin tulivatkin. Rebecca käveli koroissaan melkoista vauhtia ja huokaisi päästessään rappuun.
”Voisin hyvinkin tankata itselleni sellaiset varastot energiaa, että huhhuijaa ja nukkua talven yli, minusta se ei olisi laisinkaan hassumpi idea”, hän totesi ja kaivoi vielä asunnon avaimen esiin. He asuivat toisessa kerroksessa, joten kiipeämistä ei juuri ollut.

”Meillä on sitten vähän sotkuista. Emmalla jäi pakkaaminen viimetinkaan ja minä leivoin, joten… Niin”, Rebecca varoitti ja astui sisälle eteiseen, joka oli ihan kiitettävän tilava. Hän tiputti avaimet kulhoon ja riisui takkinsa naulakkoon. Lattialla oli Emman kengät ja ne Rebe siirsi sivuun.

Eteisen jälkeen tulevassa olohuone keittiö yhdistelmässä oli hieman isompi kaaos. Tytön paitoja ja leluja lojui lattialla. Lisäksi keittiössä oli vielä muutama kulho tiskaamatta. Ei huone räjäytetyltä näyttänyt, mutta siltä, että asukkailla olisi ollut kova kiire. Perus arkea siis.

”Ole kuin kotonasi”, Becca kehotti ja asteli keittiöön väistäen taitavasti leluja. Hän otti piiraat jäähtymästä. Ne olivat pieniä, somia ja tuoksuivat hyviltä. Becca todella viihtyi kaulimen kanssa leikkimässä ja tekemässä kaikkea.
”Pusrkuta päälle ja nauti. Mitä haluat, mulla on mansikka ja mustikkaa, omenaa… Joo, siinä ne oli”, Becca tarkisti menunsa ja hymyili sitten Stevelle kauniisti.

Toinen oli hyvin avoin ihminen ja mies miettikin, että voiko enää täydellisempää ollakkaan. Olipa täällä kylmä kävellä onneksi tuo asui niin lähellä, ettei kauaa tarvinut pihalla värjötellä pitkään vaan päästiin rappuun, jossa toinen tokaisi voivansa nukkua koko talven "niimpä pystyispä ois paljon helpompaa ja parempaa", naurahdus ja sukunimien katselu taululta josta huomasi toisen asuvan 2 kerroksessa onneksi ei korkealle tarvinnut kiivetä.

Rebecca varoitti Steveniä sotkuisuudesta ja pistikin sen Emman pakkaamisen ja tuon leipomisen syyksi, mutta sotkuunhan mies oli tottunut sillä harvojen bileiden jälkeen kämppä ei ollut sotkuinen. "Juu eihän mua ny pieni sotkusuus haittaa enköhän mä siihen oo jo tottunu", pieni naurahdus ja sisälle astuminen asuntoon ja riisui takkinsa naulakkoon ja nutun pisti pöydälle jatkaen naisen perässä olohuoneeseen jossa oli myös yhdistetty keittiö.
Tuo toivotti olemaan kuin kotonaan ja jos niin oisi Stev tehnyt olisi tuo mennyt retkottamaan sohvalle ja sytyttänyt tupakan, mutta nyt tyytyi vain menemään istumaan sohvalle ja nuuhkimaan ilmassa leijailevaa hyvää tuoksua.

"Mä voisin ottaa hmm.. Mansikkaa tai joo mansikka kuulostaa erittäin maukkaalta", mies hymyili kertoessaan toiselle ja ajatteli, että kuinkahan myöhään täällä menisi sillä olihan jo ilta eikä yöllä olisi yhtään kiva kävellä.
"Oikein kiva asunto sulla", tämä tokaisi ja laittoi vähän kermavaahtoa piirakalle maistaen ja taas toisen kerran päivän aikana sai mies kokea makuelämyksen "mm.. Ompa hyvää sä totta tosiaan osaat leipoa. Susta tulee jollekki hyvä nainen ja oot varmasti loistava äiti", virnistys ja vilkaisu tuohon tuo oli kieltänyt jo aikaisemmin kehumasta, mutta pakkohan se oli.

Silmänurkastaan Rebecca tarkkaili mitä mies tekisi ja hän hymyili tilaukselle ja ojensi oikean piirakan, ottaen itse omenaa. Hän jätti mustikan Emmalle, koska tiesi tytön pitävän siitä. Toki piiraita oli enemmän, mutta hän oli jättänyt vain pari jäähtymään.

Kehut saivat Rebeccan nauramaan ja katsomaan sohvalla nököttävää Steveä virne kasvoillaan.
”Siinä voi mennä hetki ja ei hyvä kokkaus taito mitään näytä vielä. Mä olen kamalan huono siivoamaan ja tekniikalla mä olen tappava. Telkkarin olin rikkoa tässä hiljattain ja Emma sen pelasti”, Rebe paljasti ja virnisti hieman syyllisenä ja otti omalle piiraalleen kermavaahtoa. Hän laittoi palan suuhunsa ja hymyili tyytyväisenä ja siirtyi sohvalle istumaan.

Hetkeksi Rebecca asetti lautasensa sohvapöydälle ja otti kenkänsä pois, sillä hän piti enemmän kippurassa istumisesta.
”Tää asunto ostettiin faijan rahoilla ja mulla olisi ollut mahdollisuus asua Emman kanssa sellaisessa luksus asunnossa Yellow Avenuella, mutta se ei kiinnostanut. Se oli liiaan… vieras. En mä osannut siellä olla ja Emmaakin kiusas kaikki muistot. Siksi me ostettiin tää ja päätettiin, että vuokratan muita asuntoja”, Becca kertoi ja kohautti olkiaan.

Kengät, jotka lojuivat pöydän alla, olivat jäädyttäneet naisen jalat. Niiden pohja taisi vuotaa ja kylmyys oli purrut kovaa. Hän kaivoi varpaansa tyynyjen väliin ja toivoi niiden lämpenevän mahdollisimman nopeasti. Piirakka katosi nopeasti ja pian lautanen oli tyhjänä pöydällä.

Steven naurahti jälleen ja hymyili vain toiselle, joka söi toisen makuista piirakkaa "No niin, mutta kuitenkin ja noi on vaa sivuseikkoja loppu peleis", ystävällinen hymy ja asunnon silmäily mielenkiintoisena vaatteita oli paljon lattialla, mutta ne taisivat olla suurimmalta osalta Emman? Niin varmaankin. Toinen kävi istumaan miehen viereen ja Steven katseli naista tyytyväisenä hymyillen.

Steven kuunteli toista tarkkaavaisena välillä nyökkäillen vain kertoakseen, että oli mukana "Vau oisinpa mäki viellä ees väleissä mun isän kans", pieni haikea hymähdys "Joo en itekkä vois kuvitella itseäni luksus asuntoon jotenkin karmivaa kun on tottunut tähän köyhään elämän tilanteeseen", hymy ja katsoi toista, jonka jalat nousivat ja työntyivät tyynyjen alle olikohan tuolla kylmä? Mies epäili niin ja otti varovasti tuon toisen jalan ja alkoi hieromaan sitä, että se lämpeäisi "onko kylmä?" , hymyilyä ja vaihtoi aina välillä jalkaa ja jossain vaiheessa lopetti sen kuitenkin kun oli varma, että jalkojen pitäisi olla lämpimät "toi perustuu siihen, että pistin sun vereskiertää paremmin niin tulee lämmin", hymähdys.
Mies laski lautasen pöydälle ja siirtyi vain istumaan hiljaa ei keksinyt juuri mitään keskusteltavaa "pitäs varmaan jossain vaiheessa soittaa taksi" , pieni hymy ja sitten oivallus "ai niin vaihdetaanko numerot tai jotain?", hymy toiselle.

Toisen kertoessa isästään, Becca muisteli kuulleensa toisen olevan rikkaasta perheestä.
”Ei me oltu läheisiä, sen rahat vaan ei voineet mennä muualle kuin mulle ja Emmalle. Alician kuollessa myös, ei jäänyt lesken osuutta tai mitään”, hän selitti ja ravisti päätään. Becca nyökytti päätään kylmyys kysymykselle. Kun Steve alkoi hieroa jalkoja, lämpö alkoi palautua hiljalleen. Lopulta veri kiersi todella tehokkaasti siroissa jaloissa ja Beccalla ei ollut laisinkaan kylmä.
”Kiitti”, hän sanoi ja hymyili Stevelle.

Mies puhui taksista ja Becca vain nyökkäili. ”Anna kännykkäs”, hän totesi ja ojensi omansa miehelle. Hän todellakin haluaisi nähdä Steveä useamminkin. Toinen vaikutti mukavalta ja kun oli päässyt irti huumeista, niin .. Becca oli osittain vierastanut toista huumeiden takia, sillä tämä oli alkanut käyttää raskaan sarjan aineita ja Rebecca oli keskittynyt opiskeluun. He olivat olleet eri maailmoissa. Olivathan he yhä, mutta nyt ainakin puhuttavaa keksisi.

”Sun pitää luvata sitten, että tulet käymään uudelleen”, Becca vannotti ja katsoi seuralaistaan hymyillen. Olisi ihanaa saada vieraita ja aikuista seuraa. Viime aikoina Emman kaverit olivat olleet yleisempiä vieraita, kuin Rebeccan. Ehkä tämä olisi sitä vaihtelua, jota nainen kaipasi.

Mies nyökytteli aivan he olivat saaneet perintönä rahat ja naisenkin kuoltua tuonkin rahat tulivat noille, eli rahaa heillä pitäisi kyllä olla. "Eipä mittää kiva olla avuks", Stev nyökkäili ja oli tyytyväinen onnistuessaan lämmittämään toisen jalat ja tämä päivä muutenkin oli ollut jotain niin hyvää onneksi päätti törsätä rahat hyvään ruokaan eikä huumeisiin sortua.

Toinen käski antaa tämän puhelimen ja vastaannoksi antoi tuon puhelimen eli nyt kai sitten laitettiin puhelinnumero muistiin tuon puhelimeen ja sen näpyteltyään mies ojensi puhelimen takaisi ja hymyili "tietenkin tuun käymään uudelleen oli meillä sen verran hyvä ilta", mies naurahti pienesti ja nousi hitain askelin ylös venytellen.

Steven puki takkia ylleen ja veti syvälle hattunsa päähän ja ennen kenkien laittamista palasi toisen luo hymyillen ja suukotti poskelle "oli kivaa kiitos soittelen viellä varmaan tällä tai ens viikolla", hymähdys ja kenkiä sitomaan, jonka jälkeen vilkaisi toista ja hymyili heilauttaen kättään "nähdään ja ne leivokset oli pirun hyviä!", virnistelyä ja rappuun kaivamaan puhelinta taksia varten, mutta kuitenkin mies oli tyytyväisen oloisena piristnyt ja päätti kävellä yhdessä hauskojen ajatusten kanssa Rebecasta ja tupakan kera kohti kotia.


//Kiitos pelistä : ) jatketaan näiden tutustumista sitten jossai vaihees //

Becca jäi seuraamaan, kuinka mies nousi ja pukeutui. ”Oli kiva nähdä”, hän sanoi ja yllättyi hieman suukoista poskille. Nainen nousi ja seurasi miestä ovelle saakka hymyillen.
”Nähdään ja kyllä mä osaan muutakin tehdä, nää oli keskivertoa vielä”, hän totesi ja jäi katsomaan selkää.

Vetäytyessään asuntoonsa ja lämpimään kylpyyn, Steve oli ainoa asia mitä Rebecca pystyi ajattelemaan. Heidän pieni leikin laskunsa ja kaikki. Tuntui kuin joku olisi tökännyt vatsaa ja siellä leijaili jotain.

//Kiitos ja mitä pikemmin sitä parempi : DDD //