When enough is enough

/ Valerie ja Sonja /

Emilio oli ollut Carlo Valentinelle korvaamaton apu aina siitä päivästä lähtien, kun oli ensikertaa astunut Manhattanille. Mies oli kokenut, kylmäpäinen, järkevä ja luotettava, oikea mies mihin tahansa. Hän vei kunnialla päätökseen minkä tahansa tehtävän käskyjä kyseenalaistamatta ja oli kykenevä toimimaan alalla kun alalla kovankin paineen alla, oli vahva niin henkisesti kun fyysisestikkin.
Carlo oli osannut valjastaa mittavan kapasiteetin oikein niin, että hyötyi siitä itsekkin, työläisen sijaan hän oli kuitenkin saanut itselleen uskollisen ystävän. Emiliota ei turhaan nimitetty oikeaksi kädeksi. Hän oli salakavalasti mukana jokaisessa päätöksessä, arkipäiväisissä asioissa, turvasi toisen selustan ja samaa aikaa piti tiet auki. Carlo ei ollut rajoittanut anteliaisuuttaan edes mafian asettamiin rajoihin, hän oli kirjaimellisesti luvannut miehelle tyttärensä, eikä Emilio jättänyt palkkiotaan lunastamatta. Niin, italiaano oli oleellinen osa mafiaperhettä.

Mies ei ollut nähnyt Sonjaa sen jälkeen kun tuo lähtenyt kotoaan kohti Lontoota näennäisen mafian homman ohessa kokeilemaan onneaan. Huhujen mukaan nainen oli löytänyt rinnalleen uuden miehen, jonkun joka oli Lontoon ympyröissä jollain alalla merkittävä tekijä, asettunut enemmän tai vähemmän aloilleen ja.. Unohtanut kotiinpaluun.
Emilio oli lähes sattumalta seurannut samoille kaduille eri tehtävissä, hän oli tiennyt Sonjan olevan lontoossa, vähän tongittuaan oli kuitenkin tullut ilmi, että nainen oli samassa korttelissa. Sonja ei ollut turhaan ilmoitellut itsestään, useat kuvittelivat tuon heittäneen henkensä jo aikapäivää sitten. Ja silti ketään ei oltu lähetetty tarkistamaan tilannetta. Kai kaikki uskoivat tuon osaavan pitää pintansa.

Emilio näytti moitteettomalta seisoessaan hienon hotellin sviitin oven takana. Luonnostaan pikimustat hiukset oli suittu taakse niin, että ne näyttivät samaa aikaa huolitelluilta ja rennoilta. Päällä oli siistit tummat farkut, valkoinen pitkähihainen ja sen päälle vedetty musta auki jätetty takki. Peruslontoolaiseksi miestä ei olisi sekoittanut vahingossakaan, italialaisista piirteistä ja pari astetta tummemmasta ihosta ei päässyt mihinkään.

Mies koputti oveen pari kertaa kuuluvasti rystysillään.

--

Jeff ei muistanut milloin oli viimeksi nukkunut yönsä rauhassa jonkun vieressä ilman, että olisi heittänyt vierustoverin ulos aamun aikaisilla tunneilla tai häipynyt itse niin pian kuin mahdollista. Ainakaan hän ei koskaan ollut tehnyt sitä jos ei ollut kyseisen naisen kanssa illalla maannut. Kummasti Jeffrey oli kuitenkin illalla nukahtanut hotellihuoneeseen Sonjan viereen, herännyt aamulla koputuksiin edelleen naisen vierestä, vailla pienintäkään tarvetta paeta paikalta.

Parin suhde oli viimepäivinä syventynyt enemmän kun kumpikaan olisi uskaltanut arvata tai toivoakkaan. He olivat tulleet toimeen keskenään pääasiassa loistavasti muutamaa takapakkia lukuunottamatta, puhuneet asioista joiden jakamista eivät aiemmin olleet harkinneetkaan, tutustuneet toisiinsa "bisnespuolen" takana.

Mies makasi kyljellään Sonjan "takana", kädet kevyesti tuon lantion ympäri kierrettynä, lantioluiden ja alavatsan ihoa sivellen, huulet tuon kaulan ja olkapään seutua kevyesti mukaillen ja näykkien. Jeff ei kiinnittänyt ovelta kantautuviin koputuksiin laisinkaan huomiota, hän ei ainakaan nousisi ylös ja lähtisi avaamaan.

Sonja oli nukkunut yön suhteellisen rauhallisesti ja jopa antanut Jeffin jäädä yöksi. Harvemmin hän vei miehiä omaan huoneeseensa, syystä tai toisesta. Näiden luota kun oli helppo lähteä yöllä tai aamulla. No, Jeff oli ehkäpä erikoistapaus, sillä olihan Sonjalla tähän jonkinlainen syvempi suhde, ei pelkästään pinnallinen yhden tai parin yön juttu vaan oikeastaan ensimmäinen todellisuudessa kestänyt suhde, vaikka se tuntuikin siltä, että hetkessä he olivat suhteessa ja seuraavassa erosivat ja sovittuaan he olivat jällee suhteessa. Epätavallista ehkä, mutta mikäpä Sonjan elämässä olisi ollut erityisen normaalia? Sen vei jo mafiajuuret ja toiminta itse mafiassa.

Sonja heräsi hiljalleen siihen, kun Jeff näykki hellästi hänen kaulanseutuaan ja siveli hänen ihoaan. Nainen liikahti hieman ja kääntyi kohta kasvot Jeffiä kohden irtautuen tämän otteesta varovasti. Sonja ehti katsella Jeffiä kuitenkin vain hetken, ennen kuin rekisteröi ovelta kuuluvat koputukset. Hän huokaisi hiljaa ja pakotti itsensä nousemaan ylös, painaen ensin suudelman Jeffin huulille. Sonja vetäisi nopeasti mustan, silkkisen aamutakin ylleen ja alushousut jalkaansa ennen kuin raahautui ovelle - vaikka rahkeita oliskin riittänyt, ei Sonja viitsinyt kuitenkaan mennä avaamaan ovea täysin alastomana.

Varsinainen yllätys oli se, että oven takana ei ollut huonepalvelu, kuten Sonja oli ensin olettanut, ellei sitten huonepalvelun tyypit olleet vaihtaneet työasuaan ja ellei eräs Sonjan vanha tuttu olisi vaihtanut työpaikkaa.
"Ei helvetissä", oli Sonjan ensimmäinen reaktio kun hän tunnisti Emilion. "Mitä vittua sä täällä teet?"

Sonja näytti kerta kerralta enemmän naiselta. Emilio ei yksinkertaisesti voinut olla huomaamatta toisen entisestään aikuistunutta kehoa tuon tullessa avaamaan oven pelkkään mustaan ohueen silkkiaamutakkiin kietoutuneena, tummat ja sävykkäät hiukset posliininvaaleita kasvoja reunustaen, silmissään uninen katse joka nopeasti kovettui ja muuttui hämmentyneeksi.
Mies oli seurannut Sonjan varttumista vuosikausia, tuntenut tuon aina neljävuotiaasta asti. Aika oli kulunut kuin siivillä, brunette oli tuntunut, ja tuntui toisinaan edelleenkin, kasvavan silmissä, niin fyysisesti kuin henkisestikkin. Enää ei Sonjaa katsoessa tullut mieleen kuvaa vaaleanruskeasta kiharasta hiuspehkosta tai hymyilevistä lapsenkasvoista, edessä ei seisonut arkaa pikkutyttöä vaan itsevarma nuori nainen. Nainen, joka oltiin luvattu hänelle.

Emilio antoi kevyen poskisuudelman naisen molemmille poskille ja lupaa kysymättä asteli sisään hotellihuoneeseen, jos sitä saattoi sellaiseksi kutsua. Huone oli ennemminkin pieni talo luksuskylpyhuoneineen, olohuoneineen ja keittiöineen. Sohvat olivat valkoista nahkaa, matto nyljetty kalliin ja varjellun eläimen yltä. Jo pelkästään seinällä koreilevat kolme taulua olivat jokainen maksaneet enemmän kuin keskiverto normaalituloisen ihmisen talo. Sonja ei selvästikkään ollut myödännyt vaateistaan laisinkaan, Emilion helpotukseksi ei kuitenkaan myöskään ostanut omaa asuntoa mikä olisi kielinyt lopullisesta juurtumisesta alueelle.

"Sonja, sä et ymmärräkkään kuinka huolissaan sun isäsi on", mies lausahti puhuen täydellistä, sointuvaa ja kaunopuheisen vivahteikasta italiaa kääntyen ympäri tavoittaen naisen katseen, "kuinka huolissaan kaikki on."

--

Jeff jäi makaamaan paikalleen silkkilakanoiden keskelle Sonjan lähtiessä avaamaan ovea mutta pakotti itsensä hetken päästä nousemaan ylös kuullessaan olohuoneesta keskustelua. Mies keräsi vaatteensa lattialta ja tuolinkarmeilta vetäen ne hitaasti päälleen. Oli tulija kuka tahansa, Jeffrey ei halunnut lähteä hieromaan ystävyyttä.

Valkoinen beater oli edelleen veren koristama, nyt sillä erolla, että veri oli kuivunut tehden paidasta entistä karmeamman tuntuisen päällä.

Sonja ei ollut silmiinnähdenkään erityisen iloinen Emilion yllätysvierailusta. Saatika siitä, että mies sattui tulemaan sisälle ilman kutsua. Jeff ei ehkäpä tykkäisi hyvää, mutta toisaalta ei välttämättä Emiliokaan, varsinkin jos tämä yhä luuli saavansa Sonjan. Nainen kun oli tehnyt useasti enemmän tai vähemmän selväksi, ettei aikonut ryhtyä Emilion kanssa yhtään mihinkään. Hieman hyökkäävästäkin äänensävystä ei näyttänyt olevan mitään apua, saatika voimasanojen käytöstä, vaan Emilio ei näyttänyt noteeravan niitä ollenkaan. Sonja pyöräytti silmiään ja iski oven kiinni perässään.
"Sä et voi tulla tänne noin vaan, tiiätkö", Sonja huomautti hieman veemäisesti.

Nainen käveli keittiöön ja napsautti kahvipannun päälle. Sonja käveli paljain jaloin pitkin huoneistoa ja etsi parit kahvikupit valmiiksi pöydälle. Jos rehellisesti sanottiin, kumpikaan niistä ei ollut Emiliolle. Sonja ei ottanut kutsumattomia vieraita erityisen avosylein vastaan, varsinkaan jos kyseinen vieras oli sellainen, joka oli käytännössä lähetetty vahtimaan häntä. Ei sillä, etteikö Sonja olisi pärjännyt itsekseen, mutta takana oli ehkä jokin muukin syy, josta Sonja puolestaan ei oikein pitänyt.
"Ai? Miksei se tule sitten itse?" nainen kysyi englanniksi. "Isä tietää että mä pärjään kyllä omin nokkineni."

"Puhu nyt jumalauta englantia, me ollaan sentään Lontoossa, ei missään Sisiliassa", Sonja huomautti tälle vielä.
Kyllä nainen italiaa ymmärsi, mutta hän ärsyyntyi, kun sitä piti puhua vain näön vuoksi. Kumpikin kuitenkin ymmärsi ja osasi englantia - Sonja tietysti parhaiten, sillä hänhän oli kasvanut koko elämänsä Amerikassa.

Emilio ei pannut laisinkaan pahakseen Sonjan negatiivista reaktiota. Hän herätti naisessa jonkinlaisia tunteita, ja se oli hyvä. Viha oli intohimon tunne, kuten myös rakkaus. Ne kaksi niin kaukaista tunnetta olivat tosiasiassa läheistä sukua toisilleen, läheisempää kun mitkään muut tunteet, kulkivat joka tilanteessa käsi kädessä. Ei ollut rakkautta ilman vihaa, ei vihaa ilman rakkautta, ja niin kauan kun suhdetta värittivät tunteet, mitkä tahansa tunteet, oli se merkityksellinen, suhde, jota saattoi, piti ja kannatti vaalia.
"Mä koitin sanoa sille niin, mutta se vaati, että mä varmistan, että olet hengissä ja saat tarpeeksi rahaa", Emilio kohautti hyvin pienieleisesti hartioitaan ja istui nahkasohvalle huolimatta naisen vastusteluista sisään tulolle.

Totta puhuttuna mies ei välittänyt siitä tunsiko Sonja samoin vai ei. Hän ei voinut väittää itsekkään tuntevansa naista kohtaa mitään sen syvempää. Toki hän ihaili mieluusti bruneten solakkaa kehoa ja piti tuon lähellään, vain omien käsiensä saavutettavana, mutta rakkaus.. Sitä hän ei tuntenut, ei ihastumista tai romantiikan vivahdettakaan, kuten ei vilpitöntä kiintymystäkään. Hän rakasti naista kuten ketä tahansa muuta jonka luona oli kasvanut, jonka lähellä viettänyt useampia päiviä kuin erossa. Sonja oli hänelle kuin sisko, ja siinä samassa kuitenkin myös luvattu rakastajatar, ainut tie viralliseksi osaksi mafiaperhettä. Ajatukset ja tunteet olivat ristiriitaisia eikä Emilio tiennyt mitä osapuolta hänen kuuluisi kuunnella, Sonjaa vai tuon isää, vai itseään?
"Sulla on seuraa", italiaano vastasi naiselle edelleen italiaksi, "meidän puheet, kaikista arkipäiväisimmätkään, ei kuulu muille." Miehellä oli selvä syy pidättäytyä italiassa englannin sijaan; niin kauan, kun hänellä oli mahdollisuus hienovaraisesti pitää omat puheensa jonkun ymmärtämättömissä, hän teki niin. Emilio ei voinut olla huomaamatta Sonjan käytöksestä ja pukeutumisesta, että tuolla tosiaan oli ollut yöseuraa.

--
/autohittiin lupa/

Jeffrey vilkaisi sivusilmällä makuuhuoneen seinällä roikkuvaa peiliä. Hän oli väsyneen näköinen ja edelleen haavoilla ja ruhjeilla, ei kaikista edustavimmillaan. Jäljet eivät olleet kadonneet mihinkään eivätkä varmasti ihan lähiaikoina katoaisikaan.
Kumpikaan silmä ei onneksi ollut mustunut tai muurautunut kiinni, toinen silmäkulma sen sijaan oli edelleen pahan näköinen, käsivarsista ja kaulastakin saattoi erottaa mustelmia ja nirhaumia kaikkien niitä peittävien tatuointien joukosta. Oikean silmän alla oleva vanha arpi tuntui näkyvän vielä tavallistakin selvemmin ihon jotenkin kummallisesti kerättyä itseensä viimepäivinä kaiken mahdollisen saatavilla olevan auringonvalon. Verinen paita vain viimeisteli totaalisen pahapoika tyylin, mies ei tiennyt oliko kiitollinen siitä vai ei. Hän olisi mielummin näyttänyt sivistyneeltä ja kunnolliselta ilman kaikkia ruhjeitaan.

Jokainen liikahdus sai kivun säteilemään inhottavasti kylkiluiden paikkeilta ja yltämään aina sormenpäihin asti, luut olivat selvästi ottaneet vastaan pari pahempaakin osumaa. Kipu ei ollut lamaannuttava tai sietämätön, se oli vain.. Ärsyttävä. Pakollinen paha joka kiiri kannoilla etsien tilaisuutta iskeä kyntensä kunnolla kiinni. Se oli kuin krapula, äärettömän inhottava ja epämukava, muttei tappava. Ei mitään mitä ei muutama särkylääke ja rohkaisuryyppy saisi vaipumaan unohdukseen.

Jeff ei lymyillyt huoneen tarjoamassa piilopaikassa kauaa vaan löysi itsekkin tiensä olohuoneen puolelle. Mies loi sohvalla istuvaan tulokkaaseen lyhyen katseen muttei jäänyt tuijottamaan tai odottamaan tuon sanovan mitään, Sonjan vieraat eivät olleet hänen asiansa, eivät niin kauaa, kun ne pitivät suunsa visusti kiinni.

Mies kiersi naisen viereen tarkoituksena ottaa itselleen vettä ja etsiä seuraavaksi särkylääkkeitä, Sonja kuitenkin teki yllätysliikkeen kietoen omistavasti kätensä Jeffreyn kaulan ympärille ja suudellen tätä.

Sonja pyöräytti silmiään Emilion kommentille. Ja vitut. Emilio oli luultavasti vain halunnut tulla varmistamaan itsellensä luvatun omaisuuden kunnon. Tai mistäs sitä tiesi. Kyllähän Sonja hyvin tiesi, että isä oli siunauksensa antanut, mutta ei sentään ryhtynyt pakkonaittamaan. Lähellä sitä kyllä käytiin, mutta oli isä sentään jonkin verran moderni. Mafiaperheille kun oli tyypillistä naittaa vesoja keskenään ja useimmiten nämä vesat olivat toisille vielä tilaisuus päästä hyvään asemaan. Sonjan asema kun takasi sen, että jos nykyinen Don kuolisi, hänen isänsä nousisi Doniksi ja jos taas Sonjan isä kuolisi, vuorossa olisi Sonjan siippa huolimatta taustoista. Toisin sanottuna kilpailusta ei olisi puutetta.

"Se ei taas kuulu sulle pätkän vertaa", Sonja totesi. "Ja siinä tapauksessa kuuluu, koska mä satun olemaan parisuhteessa sen kanssa, joka mulla on seurana. Sitä paitsi mä voin yhtä hyvin kertoa sille kaiken mitä puhut, koska en aio puhua sulle sanaakaan italiaa täällä."
Vittuiltava oli, senhän tiesi kaikki. Sonja virnisti jokseenkin pirullisesti. Uskoi toinen tai ei. Jeff sattui juuri sopiviksi ilmestymään makuuhuoneesta pukeutuneena ja suuntasi tiskialtaita kohti. Sonja varmisti Emiliolle vielä sanansa kietomalla kätensä Jeffin niskan taakse ja suutelemalla tätä omistavasti. Painukoon Emilio takaisin Amerikkaan, täällä ei olisi hänelle paljonkaan tekemistä.
"Älä välitä tosta", Sonja sanoi sitten Jeffille. "Se on pikavisiitillä ja poistuu ihan kohta. Kahvia on tulossa."

Sonja suikkasi vielä pikaisen suukon Jeffin huulille ja käveli sitten istumaan keittiön pöydän ääreen baarijakkaran tapaiselle tuolille ja virnisti jokseenkin omahyväisesti Emiliolle.

Emilio ei hetkeäkään uskonut Sonjan puhuvan vilpittömästi totta. Nainen yritti vain ajaa hänet pois luotaan, koitti pärjätä yksin vieraalla maalla, katkaista siteensä kaikkeen, mikä teki haavoittuvaiseksi, myös perheeseensä.
Perhe oli samaa aikaa suurin mahdollinen voimavara ja ääretön heikkous, paikka johon saattoi iskeä varmana siitä, että teki vahinkoa. Ei hutiosumia, kerralla pohjalle. Ja Emilio kuului perheeseen, siitä faktasta ei päässyt mihinkään, ei vaikka sukupuu kuinka kielisi muusta. Hän oli leikissä syvemmälle kuin monet oikeaa sukunimeä kantavat, tärkeämmässä asemassa kuin niin monet turhaan sukutaustallaan leuhkivat. Nimi ei merkinnyt mitään - se olisi vain allekirjoitus sopimukseen, josta oltiin vannottu valoja suullisesti jo vuosia, jossa ei ollut ainuttakaan aukkoa tai kysymysmerkkiä. Kaikki oli lyöty lukkoon jo aikoja sitten, jo silloin, kun kolmas luoti oli sinetöinyt tehtävänsä riistäen Sonjalta äidin ja Carlolta vaimon, Emiliolta ensimmäisen naisen jota hän oli koskaan kunnioittanut. Crairen poismeno oli ajanut useat epätoivoisiin tekoihin.

Mies ei antanut mistään näkyä, että olisi häiriintynyt toisen miehen paikalle saapumisesta ja Sonjan tuolle suomasta suudelma. Emilio uskotteli niin taitavasti itselleen, ettei välittänyt, ettei oikeasti enää löytänyt itsestään pienintäkään mustasukkaisuuden tai kateuden pistosta. Jos uskoi omiin sanoihinsa tarpeeksi vahvasti saattoi itsensä puhua ympäri siinä missä kenet tahansa muunkin, ja italiaano oli aina ollut taitava manipuloija.
Mies mittaili toista nopeasti katseellaan edelleen täysin ilmeettömänä.
"Sä voit olla parisuhteessa ihan kenen kanssa vain", Emilio hymähti tietoisena siitä, että vaikka Carlo ei lähtenyt parittamaan tytärtään väkisin kenenkään kanssa, edes oikean kätensä, ei tuo myöskään hyväksyisi tyttärensä sulhoksi ketä tahansa. Ei ainakaan ketään, jonka rajuista ja holtittomista elämäntavoista pystyi päättelemään paljon vain yhdellä nopealla silmäyksellä.

Emilio ei pitänyt tatuoinneista tai arvista. Miksi merkitä itsensä niin, miksi ei saman tien käskeä poliisia iskemään polttomerkki otsaan tai kantaa paidassaan kopiota rikosrekisteristään?
Toisen käsivarsia, kaulaa ja jopa kasvoja koristavista merkeistä saattoi päätellä paljon. Katujengi, luonnollisesti. Iso sellainen, paljon huumeita ja turhaan vuodatettua verta. Ei hillittyä ja suunniteltua toimintaa kuten mafiassa - ei tietoakaan oikeasta järjestäytymisestä, vain rynnäkkökivääreillä ympäriinsä ammuskelusta ja nyrkkien kera viattomien päälle käymisestä. Ei miljoonia siirtymässä omistajalta omistajalle, ei reilua asemoittaista tasajakoa tai selvää arvojärjestystä.

Ei Emilio ollut niin tietämätön jengeistä kun olisi voinut kuvitella, hän oli nähnyt liian monen ystävänsä haksahtavan niiden tarjoamiin houkutuksiin, syöksyvän hävitykseen koittaessaan taistella ja murhata tietään huipulle, vain päätyäkseen kuolemaantuomittujen osastolle huumekoukussa keho niin rikki, että henki riippui vain koneiden varassa.