Sokkotreffit

// Eli tänne Suntsu med. Tristian (;

"Mitä te oikein nyt selitätte?" kysyi tummatukkainen, mustiin revittyihin leggareihin ja harmaaseen leopardi toppiin pukeutunut Caitlyn, joka ei ollut oikein perillä ystäviensä ajatusmaailmasta. "Joha me sulle selitettiin, tuut ny vaan" toinen tytön ainoista kavereista hihkui ja toinen käveli tytön takana. Caitlyn ei ollut saanut päähänsä kavereidensa aikeista, koska toinen oli puhunut niin nopeasti ja innoissaan, ettei puheesta saanut tolkkua. Caitlyn pysähtyi ja riuhtaisi kätensä irti ystävänsä kädestä. Hän katsoi edessään olevaa brunettea ja takanaan olevaa tummatukkaa kulma koholla. "Te ootte iha sekasin! Miks mun piti raahautua tänne? Vaan sen takia, että voisitte raahata mua ympäri ostaria?" hän kyseli ihmeissään, kunnes brunette nappasi häntä uudelleen kädestä ja hymyili. "Älä ny suutu, järkättiin sulle treffit" tuo sanoi ja alkoi vetää Cadieta perässään. "Treffit!?" tyttö kysyi lujalla äänellä, kunnes hänen toinen ystävänsä passitti hänet liikkeelle uudelleen. "Haha, joo. Tunnetaan pari tyyppiä jotka järkkää kaverilleen samanlaisen tilanteen, nimittäin sun kanssa" tummatukkainen tyttö Cadien takana selitti. Silmiään pyöräyttäen Caitlyn huokaisi ja tyytyi kävelemään ystäviensä kanssa läheisen pienen kahvilan luo. "Mä en kyl nää tääl ketään" hän sanoi ja vilkuili kahvilan sisäpuolelle huomaten vain randomeja no-life ihmisiä, jotka keskustelivat keskenään päivän tapahtumista. "Joo, moikka" Caitlyn sanoi ja oli juuri kääntymässä, kunnes hänen ystävänsä työnsivät hänet sisälle kahvilaan ja istuttivat hänet pehmeälle penkille.
"Haetaan sulle vaikka latte, sit sä rauhotut ja osaat oottaa tulevaa" brunette sanoi ja talsi tiskille, tosiaankin ostamaan Cadielle laten. Tyttö katsoi tummatukkaista ystäväänsä järkyttyneesti, kunnes vilkuili ympärilleen tuskastuneen näköisenä. "Miks te mut tähä raahasitte? Joku muu ois käyny iha yhtä hyvin..." Cadie sanoi ja tuijotti ystäväänsä kysyvästi. "Koska sä aina valitat, ettet tunne ketään. Ja sitäpaitsi, oot vielki sinkku" tuo tokaisi, jolloin Cadien vihreät silmät porautuivat toisen kasvoihin. Hän nojasi pöytään kyynerpäillään ja puri hammastaan. "Nii, oon sinkku siks koska oon uus, enkä mä tosiaankaan jaksa mitää sokkotreffejä" Cadie sanoi ja huokaisi, painaen kasvonsa käsiinsä.

Brunette palasi pian ja iski lämpimän laten Cadien kasvojen eteen, jolloin tyttö kohotti kasvonsa käsistään. "Hei, hyvin se menee" brunette sanoi ja Caitlyn huokaisi jälleen, entistä raskaammin. "En mä edes tiä minkä näkönen se on, tai mistä se on, tai mistä mä edes tiedän kuka tänne talsivista tyypeistä on se, jota mun pitikää oottaa" Caitlyn selitti, kunnes brunette siirsi sormensa suunsa eteen, kuin hiljenemisen merkiksi. "Istut vaa siinä" tuo sanoi, jolloin tummatukkainen Caitlyn mulkaisi tuota. "Ei, meen vessaan ja lukittaudun sinne koko vitun ajaks" hän tokaisi ja nousi, kunnes hänet istutettiin tuoliin jälleen. "Ei, sä istut siinä. Tasan tarkkaa siinä. Koska se kyllä erottaa sut" Caitlynin ystävät hehkuttivat. "Mutta mä en jaksa" tyttö uikutti ja siirsi sitten kätensä lämmintä kuppia vasten.
"Cadie, älä ruikuta" brunette sanoi, kunnes alkoi ottaa hiljalleen askelia poispäin. "Mut entä jos en tiäkkää mitä san..." Cadien lause jäi kesken kun hän siirsi katseensa ystäviinsä, tai siis siihen, missä hänen ystävänsä olivat sekunteja sitten olleet. Tytön silmät laajentuivat ja tuo käveli kahvilan ovelle, kuikuillen ympärilleen, ei merkkiäkään ystävistä.
Caitlyn näytti vihaiselta, tuhahti ja käveli takaisin äskeisen pöydän luo. Hetken hän pyöritteli käsissään kaulakoruaan, kunnes siirtyi juomaan hieman edessä olevasta juomasta. Hän ei ollut tottunut tälläiseen.

(( Here we come! <: ))

Devon streetillä sijaitsevassa kauppakeskuksessa ei todellakaan ollut mitään tungosta ihmisistä, mutta ei se mikään tyhjäkään ollut. Monia perheitä oli näet ostamassa viikonlopuksi ruokia, joten nämä olivat suunnanneet kauppakeskuksen isoimpaan markettiin. Nuoria täällä ei juurikaan ollut, sillä nämähän olivat vastikään päässeet koulusta ja tulisivat kauppakeskukseen viettämään aikaansa myöhemmin illalla. Siellä kuitenkin käveli kolmesta pojasta muodostunut porukka, jotka naureskelivat ihan suhteelliseen kovaan ääneen ja saivat tämän takia muutaman vihaisen mulkaisun osakseen ohitse käveleviltä vanhemmilta naisilta, mutta ei se voinut heitä vähempää kiinnostaa - niin kuin ei yleensäkään mikään.
"Siis mihin te mua oikein roudaatte?" kysäisi, mustan ja erittäin sekaisen hiuspehkon omistava Tristian, joka vilkuili kahta kaveriaan kysyvästi sekä jokseenkin uteliaasti. He olivat näet olleet pyörimässä kaupungilla jo useamman tunnin ja viettivät parhaillaan Tristianin syntymäpäiviä. Pojalla oli muutenkin tänään vapaapäivä töistä, joten mikäs sen mukavampaa, kuin kuluttaa se kahden hyvän ystävän kanssa? Ja syntymäpäiviä oli aina hauska viettää, sillä silloin tunnetusti sai lahjoja ja oli lupa juhlia. Tosin, Tristianilla oli ehkä muutamia huonoja kokemuksia ystäviensä "syntymäpäivälahjoista", vaikkei poika ikinä valittanutkaan. Nämä näet omistivat mielikuvitusta ja lahjat saattoivat olla ihan mitä vain. Tristian oli tosin saanut aiemmin ystäviltään neonvihreän, timantin muotoisen kaulakorun, joten tuskin näillä mitään muuta olisi? Ainakin poika jaksoi uskoa niin.
"Älä kysele, vaan seuraa. Tää on osa sun synttärilahjaa", ruskean tukan omaava poika sanoi hilpeästi hymyillen ja veti Tristiania mukanaan ympäri kauppakeskusta.
"Voi helvetti", Tristian huokaisi pyöräyttäen silmiään, mutta käveli silti kiltisti kaverinsa perässä. Vaikka lahjan piti aina olla yllätys, niin... Tristian olisi todellakin halunnut tietää, mitä nämä oikein suunnittelivat tälläkertaa.
"Ei mitään hätää. Tää on ihan kiva juttu. Voisin itekin jopa suostua moiseen", vaaleat hiukset omaava kaveri naureksi ja vilkaisi sitten tätä ruskeatukkaista ovelasti.
"Siis mihinkä?" Tristian älähti, kunnes tajusi heidän seisovan erään kahvilan edessä. Pojan ilme oli kyllä näkemisen arvoinen, sillä hän oli vähintääkin odottanut kaveriensa raahaavan hänet ottamaan tatuointi jommankumman naamasta perseeseen tai jotain muuta siihen suuntaan.

"No niin. Nyt saat tietää, mitä ollaan suunniteltu", ruskeatukkainen sanoi ja vilkaisi ensin kahvilaan sisälle, kunnes käänsi tummat silmänsä Tristianiin. "Ollaan järjestetty sun treffeille", tämä tokaisi ja virnisteli.
"Anteeksi mitä?!" Tristian huudahti ja kaverit oitis käskivät häntä pitämään pienempää ääntä. "Siis oletteko te järjestäny mulle... sokkotreffit? Miksi?" Tristian jatkoi hivenen hillitymmällä äänellä ja kurtisti kulmiaan.
"Kyllä ollaan. Ja ne on tässä kahvilassa. Sun treffiseurasi näyttääkin olevan jo paikalla", ruskeatukkainen tokaisi ja iski silmää, yrittäen työntää Tristiania kahvilan ovista sisään. "Ja syyksi voin sanoa sen, että on sunkin nyt aika saada vähän naista. Jos tiiät mitä meinaan", tämä tokaisi ja virnisti. Voi, kyllä Tristian tiesi, mistä tuo puhui. Hän ei kyllä ymmärtänyt, miksei tuo voinut ymmärtää, että toisinaan ne kaksilahkeiset vain kiinnostivat enemmän. Vaikka tuo sitä paitsi itsekin myöntää katselevansa poikiakin sillä silmällä.
"Vittu, mihin mä jouduin teidän aivoitusten kanssa. Mutta itteäni mä en mene kyllä tonne nolaamaan! Nimittäin juuri mun tuurilla ja teidän kieron mielen tuntien se on kuitenkin joku satakiloinen, vanha ämmä, joka haluaa musta boy toynsa tai jotain!" Tristian ähkäisi ja yritti parhaansa mukaan paeta paikalta, mutta turhaan. Nämä hänen niin sanotut ystävänsä olivat ilmeisesti päättäneet, että Tristianin oli mentävä tämän tuikituntemattoman tytön seuraan ja olla tämän kanssa kuin treffeillä.

"Ei ole. Ihan vetävän näköinen mimmi se on. Tunnetaan muutama sen frendeistä ja aateltiin hyödyntää oiva tilaisuus", blondi poika tokaisi ja työnsi Tristianin ovesta sisään.
"Helvetti! Anna sitten rahaa, että voin ostaakin jotain", Tristian viimein taipui ja nappasi toisen ystävänsä kädestä rahaa. Ehkei tämä nyt niin kauheaa olisi. Ehkäpä he tulisivat ihan hyvin juttuun?
"Hienoa. Se on toi mustatukkainen tyttö tuolla nurkkapöydässä. Sillä on samanlainen kaulakoru kuin sulla. Et voi erehtyä", vaaleatukkainen tokaisi ja sulki sitten kahvilan oven ilman, että Tristian olisi voinut tivata yhtään mitään siitä saamastaan kaulakorusta. Olisihan se pitänyt arvata, etteivät he moista lahjaa ihan ilman mitään merkitystä antaneet.
Tristian huokaisi ja laahusti tiskille, tilaten itselleen kahvin mustana. Hän haravoi katsellaan suhteellisen tyhjää kahvilaa ja silmät pysähtyivät siihen nurkkapöydässä istuvaan tyttöön. Näin ulkonäköä katsomalla tästä oli ihan turha vetää minkäänlaisia johtopäätöksiä, sillä tämä näytti yhtä tavalliselta kuin muutkin. Tristianin huulten välistä karkasi huokaisu ja hän lähti kahvia kädessään kantaen kohti tuota pöytää.
"Joo moi", Tristian sanoi ja istahti sitten tyttöä vastapäätä. "Oot varmaan yhtä tietoinen tästä tilanteesta, kuin mäkin. Joten moi, olen se sun treffikumppanis tai mikälie tänään", hän jatkoi ja otti hörpyn kuumasta kahvistaan.

(( Tässä jätkän ulkonäöstä; KLICK. ))

// Kuolin ^^ <3

Caitlynia ei voinut vähempää kiinnostaa. Hän tosiaan olisi voinut tuosta vain raahautua vessaan ja pysyä siellä koko loppuillan, kunnes hänen kaverinsa olisivat soittaneet hänelle. Tyttö huokaisi, hörppäsi juomasta ja alkoi naputella kynsillään pöydänkulmaa. Hän ei voinut tietää tylsempää päivänkuluttamistapaa kuin joutua sokkotreffeille. Tyttö tarkkaili tummaa puhelintaan, mutta ainuttakaan soittoon liittyvää asiaa ei ollut ilmestynt näytölle, erittäin tylsää.
Hän vilkaisi kelloa ja huokaisi. Ei sillä että hän odottaisi treffikumppaniaan edes paikalle, mutta muuten vain. Hän ei ensinnäkään tiennyt mistä aloittaa kun toinen saapuisi paikalle. Caitlyn joi kupin puolilleen samalla kun ajatteli, että hän vaarmaankin tunnistaisi toisen helposti. Ei mitään ongelmia... Paitsi jos tuo oli saman näköinen rumilus kuin muut ihmiset kahvilassa. Tai sitten tytön ystävät olivat vain heittäneet läppää ja kutsuneet paikalle naapurin. Sellaiseen kamaluuteen Caitlyn ei koskisi edes pitkällä tikulla, oli tuo sitten kuinka varakas tahansa. Raha ei ollut pääasia mutta... niin, tyttö oli hieman omalla tavalla ajatteleva.
Hän siirsi katseensa äitiin ja lapseen, jotka kinastelivat lähtöajasta. Nainen halusi lähteä heti, mutta lapsi ruinasi, että pitäisi olla vielä vähän aikaa. Kamalia kakaroita! Caitlyn siirsi katseensa heti takaisin, kun kuuli, että hänen eteensä istuttiin. Samassa hän huomasi tuijottavansa pörröpäistä poikaa, jolla oli edessään kahvimuki. Noh, toisen alkaessa puhua Caitlyn kuunteli, kunnes nyökytteli päätään. "Joo, tää on jotai nii randomia. Mut siis eikai tässä muutakaan voi ku esittäytyä. Oon siis Caitlyn, mut voit sanoo Cadieksi" tyttö sanoi ja joi juoman loppuun, kunnes laski mukin takaisin pöydälle. Hän tarkkaili toista vielä hetken. Tytön silmään pisti samanlainen koru kuin hänellä. Se ei kuitenkaan jäänyt häiritsemään, kuten yleensä. Jos hän pääsisi juttulinjalle toisen kanssa, hän varmasti nirhaisi kaverinsa heti kun näkisi nuo seuraavan kerran. Tilanne oli muutenkin jo erittäin nolo, sillä hän ei tuntenut tyyppiä alkuunkaan.

"Mistäs päin sä tulet?" Cadie kysyi ja tarkkaili toisen vaatetusta hieman, ristien sitten jalkansa. Toinen ei ollut Rasheelta, ehei. Ehkä normaali kaduntallaaja, mutta mistäs sitä koskaan tiesi. Tyttö hieman pöyhi hiuksiaan, jotka oltiin tupeerattu takaa. Hän muutenkin jäi pyörittelemään hiuskia käsiinsä, kunnes siirsi katseensa äitiin ja lapseen, jotka vihdoin lähtivät riitelemästä paikanpäältä. "Mun mielestä tää on iha uskomatonta puuhaa. Luulin et mun kaverit muuten vaa juoksuttaa mua ympäri ostaria mutta ehei, sokkotreffeille siitä vaan" Cadie sanoi pieni virne huulillaan. Hän ei voinut olla ajattelematta asiaa huvittavasti. Toisaalta tuo poika saattaisi osoittautua mukavaksikin tyypiksi, mutta tuttavuutta Caitylyn ei osannut hoitaa. Se oli aina ollut hänelle vaikeaa.

Voi, että Tristian tunsi itsensä ihan täydeksi ääliöksi juuri nyt. Nimittäin, eihän sitä ihan jokainen päivä joutunut tällaiseen tilanteeseen, ellei sitten harrastanut tätä tylsää elämäänsä piristääksen. Poika ei tosin tällaista kaivannut, sillä hän tapasi vieraita ihmisiä ihan riittävästi muutenkin ja saattoi puuhailla näiden kanssa ihan mitä vain. Kyllä, Tristian oli äärimmäisen sosiaalinen ja tuli kyllä toimeen ihmisen kuin ihmisen kanssa mikäli vain halusi. Oli sitten täysin toinen asia, että halusivatko nämä. Näet, Tristianin energinen luonne saattoi joistain tuntua oudolta ja päällekäyvältä, jonka takia eivät viihtyneet pojan seurassa kovinkaan kauan. Eikä se häntä haitannut, sillä se oli näiden oma asia. Kyllä Tristian löysi helposti sellaisia ihmisiä ympärilleen, jotka pitivät hänestä.
Tristianin vaaleanruskeat silmät valuivat taas tähän vastapäätä istuvaan tyttöön ja suupielillä kaarehti jokseenkin vino hymy. Oli vähintäänkin outoa istua jonkun täysin tuntemattoman kanssa samassa pöydässä, mutta vielä oudompaa oli tämä tilanne. Tai nämä sokkotreffit. Tyttö itsekin vaikutti vähintään yhtä hämmentyneeltä kuin Tristian, joten tämä ei sitten ollut mukana tämän tapaamisen järjestämisessä ja se oli hyvä. Ja Tristianhan aina välillä uskoi salaliittoteorioihin ja hänen kahden kaverin tuntien, näillä saattoi olla vaikka ketä muista sekopäitä omina tuttuinaan.

Tyttö kuitenkin sanoi nimekseen Catilyn ja ihmetteli itsekin tätä koko asiaa. Tristian ei voinut muuta kuin nyökytellä tälle.
"Niin on joo. Pakko sanoa, että vaikka mä olen elämäni aikana joutunu vaikka mihin outoon tilanteeseen, mutta tää on kyllä jo niin erikoista, että huhhuh", Tristian naureksi ja otti uuden hörpyn mustasta kahvistaan. "Mä olen muuten Tristian. Hauska nähä", poika vielä jatkoi ja hymyili tytölle jokseenkin ovelaa hymyään. Olihan se tietenkin mielenkiintoista tavata uusia ihmisiä ja Tristian nyt oikeastaan rakasti tehdä kaikkea hullua ja outoa, joten... Ehkä tämä olisikin ihan kiva juttu. Siis mikäli nyt tämä Catilyn osoittautuisi edes jonkinmoiseksi persoonaksi. Tristianin kanssa oli ihan suhteellisen helppo tulla toimeen, mikäli halusi.

"Mä olen tuolta Devonilta. Että ihan normi heppu mä olen kyllä juu", Tristian tokaisi toisen kysymykseen ja pyöritteli hetken kahvimukiaan pöydällä. Seuraavaksi hän kuitenkin jäi analysoimaan sitä, mistä tyttö itse olisi kotoisin. Tuskin ainakaan täältä, sillä eihän Tristian ollut nähnyt tätä ikinä missään. Ei ainakaan tietääkseen. Hänhän ei näet käynyt kouluakaan, joten sitä oli nyt turha miettiä. Eihän tyttö nyt ollut niin silmiinpistävän näköinen, että muistuisi Tristianin mieleen oitis.
"Nii joo. Kaverit nyt tuppaavat olemaan joskus vähän... pirullisia ja tolleen. Et sitten ilmeisesti ollut tässä jutussa ollenkaan mukana? Tai tää tuli sullekin yhtä yllätyksenä, kuin mullekin?" Tristian kysyi ja kallisti sitten aavistuksen päätään, jonka seurauksena otsatukka valahti hivenen hänen vaaleanruskeille silmilleen.
"Mistä sä muuten olet? Tuskin täältä, kun en oo nähny sua missään. Ootko Yellowlta?" Tristian jatkoi, eikä edes odottanut toisen vastausta edelliseen kysymykseen.

Caitlyn tunsi itsensä idiootiksi siinä istuessaan poikaa vastapäätä. Tilanne oli ensinnäkin nolo, ja koska Caitlyn ei ollut tottunut puhumaan ihmisille tuosta vain, hän arasti koko asiaa hieman. Pyh, tavata nyt joku random jätkä kahvilassa... maailman paras idea. Tyttöä ei kyllä voinut vähempää kiinnostaa moinen "hauskuuttelu". Ystävät osasivat tehdä kepposia, mutta tämä oli kamalinta aikoihin. Vihreät silmät tarkkailivat toista, kunnes katse siirtyi pinkkiin puhelimeen, jonka tyttö kaivoi taskustaan. Hän näpytteli nopeasti ruudulle kirjaimia ja lähetti sitten vittuiluviestin kaverilleen. Nuo eivät selviäisi ilman kostoa! Ehkä toinen olisi mukavaa juttuseuraa, mutta Caitlyn vihasi moista tilannetta silti.
Poikakaan ei näköjään ollut tiennyt tilanteesta, ainakaan toisen reaktiosta päätellen. Koko tilanne oli karmaiseva!
Poika naureskeli tilanteelle johon tyttö vain nyökkäsi pienesti "Niinpä, aika järkyttävää". Toisen kertoessaan nimensä, Caitlyn vastasi toisen ovelaan hymyyn omalla hymyllään ja siirsi sitten tummia hiuksiaan pois kasvoiltaan. "Joo, samoin" tyttö tokaisi ja katsoi toista hetken.
Ehkä Tristian olisi mukavaa seuraa, kunhan vain tutustuisi toiseen. Ei Caitlyn yleensä halunnut tuomita ihmisiä ensinäkemältä, sillä ulkonäkö ei ratkaissut tilannetta. Ei toinen edes näyttänyt pahalta, eikä vaikuttanut ärsyttävältä. Juttu saattaisi luistaa, mutta sana: sokkotreffit ottivat kovasti tytön päähän. Hänhän ei edes tuntenut toista!

Tristianin sanoessa, että oli Devonilta, Caitlyn nyökkäsi. "Devon on varmasti mukava paikka. Ei oo täynnä sivistyneitä kermaperseitä..." Caitlyn totesi ja virnisti. Hän vihasi asua Yellowilla, sillä kaikkien piti olla aina niin täydellistä. Jos otettiin alkoholia, sitä otettiin kohtuudella ehkä muutama lasillinen, ja sekin oli mietoa punaviiniä josta ei voinut tulla niin nopeasti humalaan. Kaikille piti olla kohtelijas ja se, mikä kohu syntyisi jos joku saisi tietää että joku on vetänyt perseet, sai kylmiä väreitä kulkemaan tytön selkäpiirissä. Trisitanin kysyessä tytön asuinpaikasta, Caitlyn nyökkäsi ja siirsi katseensa edessä olevaan tyhjään kuppiin. "Joo, valitettavasti" tuo sanoi ja siirsi katseensa ruskeasilmäiseen poikaan.

"Oon huono keksimään puheenaiheita, mutta jos nyt alotetaan sillä, että ootko sä asunu kauanki Devonilla?" tyttö kysäisi ja loi toiseen mietteliään katseen. Hän ei ollut varma toisen iästä, mutta alle kahdenkympin se kyllä meni.

Pojan suupieliä koristi edelleen pienehkö hymy ja hän nyökkäili aina vähän väliä tytölle. Vai, että oikein sivistyneitä kermaperseitä, Tristian naureskeli hetken hiljaa mielessään, kun vain pyöritteli tuota sanaa päänsä sisällä. Olihan se totta, että Yellowlla luultavasti kaiken ja kaikkien piti olla mahdollisimman täydellistä, eikä mihinkään perseiden vetämiseen ollut varaa. Tottakai sitä kammoksuttiin, sillä asuihan siellä juuri niitä isoja kihoja, joilla oli omia hyvin menestyviä yrityksiä, isoja taloja uima-altaineen ja osakkeita, joista sai vain vielä lisää rahaa. Ihan toista se oli asua Devonilla, jossa ei rahaa ollut ihan joka päivä tuhlattavaksi, vaan ihan sen verran, että sai ruokaa ja asunnon. Tristian ja hänen veljensäkin elivät ihan suhteellisen tiukasti, sillä eivät he kummatkaan tienanneet kovinkaan paljoa rahaa. Nyt oli mennyt ihan poikkeuksellisen hyvin, joten pystyisi Tristiankin menemään hivenen vapaammin. Toki se olisi hyvä, jos säästäisi, mutta... Sen ehti myöhemminkin. Ja olihan nyt pojan syntymäpäivä, joten nyt hän voisi vähän tuhlatakin.
"Niin tosiaan. Ei sivistyneitä kermaperseitä", friikkipoika tokaisi ihan ääneen ja virnisteli vielä tytön valitsemalle sanavalinnalle. Nyt tyttökin sai huomata, että Tristian saattoi naureskella ihan kaikelle - oli kyseessä kuinka tyhmä asia tai ei. Pojan oli toisinaan helppo löytää jokaisesta asiasta jotain hauskaa, jolle saattoi naureskella, joka taas antoi muille ihmisille friikin kuvan itsestään.

"Mikä siel Yellowlla on sitten niin kamalaa? Ne kermaperseet vai?" Tristian kysyi naurahtaen ja vei kahvikupin jälleen huulilleen. Olisihan se tietyllä tavalla kiva asua siellä ns. paremmalla seudulla, mutta toki siinäkin oli rajoitteensa. Tuskin nyt Tristianin kaltaisella ihmisellä olisi varaa asua siellä, kun ei hänellä ollut edes varaa niihin halvimpiin merkkivaatteisiin.
"Mä olen sanut Devonilla koko ikäni. Eli jotain 19 vuotta. Asun siellä mun broidin kanssa, koska meidän vanh... Eiku ei mitään sittenkään", Tristian kiirehti sanomaan loppuun, sillä hän oli taas hölöttänyt liikaa. Pojassa oli tosiaankin se huonona puolena, että hän höpötti toisinaan liikaa ja asioita, jotka eivät kuuluneet muille.
"Entäs itse? Ootko asunu Yellowlla aina? Ootko muuten minkä ikäinen? Meinaan vaan, että näytät aika nuorelta ja voisit vielä olla koulussa. Ei kuitenkaan sillä, et se ois huono asia", Tristian aloitti, kun yrittäen paikata tuon äsköisen möläytyksensä ja saamaan tytön ajattelemaan jotain muuta.