After every hit we take

/sovittu on, Rad med Ale :'3
syyttää saa huonosta otsikosta tota riivattua bändiä, sekottaa mun pään >:/

On ehkä suurin rikos maailman päällä laittaa joku heräämään uniltaan vain sen takia, että sattuu olemaan ehdonalaisessa. Olkoonkin sitten hänen oma vikansa, mutta silti. Myönnettäköön, että Aleeshan unet vähän venähtivät, mutta pari lisätuntia ei silti olisi ollut pahitteeksi. Jonkun ihmeen kautta hän oli onnistunut kampeamaan itsensä ylös, kun oli sattumalta herännyt koiran räkytykseen ja huomannut kellon. Kerrankin Leea oli ollut kiitollinen siitä, että koiransa herätti hänet kesken unien.

Sankarillisesti Aleesha oli onnistunut puolen tunnin sisään laittamaan kuntoon sekä hiuksensa, kuin myös meikkinsä ja vaatetuksensa. Mitä nyt paita repsotti typerän näköisesti, hiukset ei ollut oikein, meikit oli päin mäntyä ja.. No, nopeasti katsottuna Aleesha sentäs näytti siltä kuin normaalistikin. Ketjuja roikkui siellä täällä ja vartaloa verhosi ainoastaan pieni toppi, revityt farkut ja sama vanha nahkarotsi.

Jollain ihmeellä neito kuitenkin saapui paria minuuttia vaille sovitun ajan poliisiasemalle. Heti kun hän ilmestyi niin sanottuun odotushuoneeseen, tiskin takana istuva nainen nosti päänsä. Tunnistettuaan neidon Aleeshaksi, tuo huikkasi Aleeshan luokseen ja ilmoitti muitta mutkitta neidon valvojan olevan myöhässä, joten tapaamista oli siirretty lähemmäs puolella tunnilla. Jos Aleesha olisi saanut mahdollisuuden kuristaa tuon naisen, niin hän todellakin olisi tehnyt sen. Onneksi aseman infotiskien ja asiakkaiden välissä ei kamalasti lähempää kontaktimahdollisuutta ollut, joten neito sai tyytyä astelemaan odotuspenkkien luo ja odottamaan sen puoli tuntia, pahimmassa tapauksessa sen puoli tuntia. Ärsyyntyneisyys oli suuri, kun kamalalla kiireellä lähtee sovittuun tapaamiseen ja vasta paikan päällä kerrotaankin, että hänestä itsestään riippumattomista syistä joutuukin venaamaan iäisyyden. Kuten arvattavissa, Leean kärsivällisyys ei todellakaan ollut parhaasta päästä.
Huokaisten Aleesha alistui kohtaloonsa ja istuutui kovalle penkille, vilkaisten ylidramaattisesti seinällä raksuttavaa kelloa. Toki hän voisi lähteä muuallekin, mutta parhaimmassa tapauksessa hän unohtaisi kokonaan koko tapaamisen tai nukahtaisi jonnekin puiston penkille. Sama se, ehkä hän voisi tässäkin odotellessa ottaa pienet jälkiunet. Mitä nyt siihen ei todellakaan ollut mahdollisuutta, kiitos epämiellytävän ympäristön ja sitäkin epämiellyttävämmän tuolin.

/ vähä ruosteessa viä.. o_o''

Alessio ei ollut pitkään aikaan osannut sanoa, oliko vainoharhainen kuvitellessaan ihmisten tuijottavan peräänsä. Hän ei luottanut todellisuudentajuunsa enää niin paljon, että olisi uskaltanut tehdä päätelmiä sen pohjalta (mikä pitkälti tarkoitti sitä, että hän oli lopettanut kaikkien päätösten tekemisen ja antautunut hetken vietäväksi luultavasti loppuiäkseen). Aina kun hän katsoi ohikulkijoita, tuntui, kun nuo olisivat kääntäneet katseensa nopeasti pois ja kiirehtineet askeleissaan, tuijottaneet visusti maahan ja varoneet tavoittamasta hänen katsettan, jännittyneet selvästi, aivan kun odottaisivat hänen räjähtävän ja käyvän käsiksi vain näennäisesti viattoman katseen vuoksi. Ehkä se oli vain sattumaa? Silkkaa sattumaa, aivan kuten sekin, että ystävät olivat viimeaikoina olleet tavallista useammin poissa juuri silloin, kun olitiin sovittu, että tehtäisiin jotain yhdessä.
Mies herätti rajulla ulkomuodollaan huomiota, kyllä, mutta ei hän oikeasti poikennut Lontoon katukuvasta niin paljon, että olisi sopinut nostettavaksi friikkisirkuksen suosituimman jäsenen kunniajalustalle. Mustalla puudelitukalla, ihoa kirjovilla tatuoinneilla, nahkavaatteilla ja silmien ympärille tuhratuilla rajauksilla tuntui ihmisten mielissä olevan selvä yhteys sekopäämurhaajaan tai vähintäänkin väkivaltaiseen vankikarkuriin. Asiaa ei yhtään auttanut se, että myös italialaiset sukujuuret näkyivät hyvin. Nuoria italiaanoja pidettiin tunnetusti kuumapäinä, vanhempia mafiapomoina. Alessio oli myös todistanut itsensä tämän maineen veroiseksi useammin, kun olisi ollut tarvetta. Minkä hän saattoikaan sille, että omasi hyvin omatoimiset nyrkit, jotka niin usein toimivat väärässä tilanteessa?

Rokkari olisi ehkä jossain muussa tapauksessa kironnut sitä, kuinka aikaisin hänen oli määrä eksyä poliisiasemalle, nyt asia ei haitannut häntä yhtään. Mieliala leijui pilvien korkeuksissa pään mukana, mikään ei tuntuisi huonolta vielä toviin. Mies oli päättänyt, ettei heräisi pakolla aikaisin vaan ei menisi nukkumaan ollenkaan. Yö oli sujunut mukavasti neulan, pienen jauhepussin ja viskipullon seurassa. Ne olivat aina olleet mukavampaa seuraa kun niin kutsutut kaverit, jotka nekin olivat kaikki kadonneet johonkin puhuen jotain rasitteesta ja huolissaan olemisesta.
Alessiota ei suoranaisesti voinut sanoa terveen ja hyvinvoivan näköiseksi. Nahalla ja ketjuilla verhottu keho oli riutunut, suorastaan säälittävän luiseva, nyt nahkarotsin piilottamat käsivarret inhottavasti arvilla ja ruvilla. Kaulan ympärille Ale oli tajunnut vetää huivin peittääkseen kirkkaanpunaisena kirkuvan viimeöisen pistojäljen - eihän sen sietänyt olevan esillä aivan valvojan edessä. Pistojälkien peittäminen ei varsinaisesti auttanut, koska ympärillä haiskahti vahvasti vanha (ja uusi) viina, kasvoilla oli onnellisen poissaoleva katse ja jo pelkästä kävelytavasta saattoi päätellä, että mielessään italiaano oli jossain aivan muualla.

Cowboybuutsien korot eivät koskaan olleet tuntuneet niin korkeilta, kun ne tuntuivat nyt. Mies joutui ottamaan tukea ovenkarmista hilatessaan itsensä sisään tuttuun rakennuksen, pari askelta ovelta infotiskille tuntuivat luvattoman pitkiltä ja Alessio joutui ottamaan tukea myös tiskistä seistessään sen edessä.
"Alessio Edwards", rokkari esittäytyi yllättäen täysin selvällä äänellä väläyttäen infonaiselle kaikista hurmaavimman hymynsä. Nainen ei langennut hänen jalkoihinsa, puhui vain puolen tunnin myöhästymisestä, hymyili vaivaantuneena ja loi ikäänkuin anelevan katseen penkkien suuntaan miehen taakse.

Aika ei ollut koskaan madellut niin hitaasti, kuin miten se nyt eteni. Aleesha vilkaisi huomaamattaankin kelloa vähintään viidentoista sekunnin välein ja jokaisella kerralla ärsyyntyneisyys vain kasvoi entisestään. Jos valvojanpahaisella ei olisi kunnollista selitystä, niin Leea takuulla tekisi valituksen, eikä vain ihan pienen. Kostoksi hän voisi ensi kerralla myöhästyä edes sen vartin, mitä nyt valvoja tuskin sitä kovin hyvällä katsoisi. Nainen vaihtoi asentoaan tuolilla lähes minuutin välein, takamus puutuisi helposti pehmeämmissäkin tuoleissa.

Aleesha havahtui jonkinasteisesta unitilastaan todellisuuteen, kun hahmotti askelia. Tai jos niitä askeliksi voisi kutsua, se lähinnä kuulosti laahustamiselta. Neito vilkaisi kelloa ja huomasi sulkeneensa silmänsä vain pariksi minuutiksi. Täytyy olla todella väsynyt, tai sitten vain todella tylsistynyt kun vajoaa puoliuneen jo parin minuutin aikana. Unisesti silmiään räpytellen Aleesha palautti mielenkiintonsa ihmiseen, joka oli juuri laahustanut odotustilaan. Tuon pitkän ja selvästi epäselväpäisen mieshahmon vaappuminen näytti jokseenkin avuttomalta, tai ainakin jokin siinä huvitti suuresti Aleeshaa, kun pieni vino hymy nousi tuon huulille.

Neito kuuli selvästi, kun mies kertoi nimensä. Ihme kyllä, tuo kuulosti ihan selväpäiseltä. Tai melkein selväpäiseltä, miten vain. Olemus ja infotiskin takana istuvan naisen vaivaantuneet hymyt tosin viestittivät kaikkea muuta. Aleesha vilkaisi lähettyvillä olevia odotuspenkkejä ja taasen miehen suuntaan, ikään kuin odottaen, että tuo päättäisi tulla istumaan lähemmäs, ihan vain jotta Aleesha voisi lähempää nähdä tuon. Mies näytti mielenkiintoiselta, niin mielenkiintoiselta kuin omissa maailmoissaan huojuva ihminen ylipäätään voi näyttää. Ainakin Aleesha oli varma, ettei ennen ollut törmännyt tuohon. Eihän hän nyt niin sekaisin voinut olla, etteikö muistaisi jos olisi tuollaiseen ennen törmännyt.

Aivoilla meni tovi hahmottaa virkailijan lausumat sanat ja muodostaa niistä järkevä kokonaisuus. Lauseen loppuosaa mies ei edes erottanut jäädessään miettimään alkuosaa niin tiiviisti, että unohdi kuunnella lopun. Se ei varsinaisesti haitannut. Rokkari ei uskonut virkailijan sanoneen mitään kovin tärkeää. Eivät ne koskaan puhuneet mistään tärkeästä, kuten vaikka luonnonsuojelusta, nälänhälän poistamisesta tai maailmanpelastuksesta. Ne puhuivat vaan tylsistä arkipäivän asioista, jotka nyt eivät olisi voineet vähempää kiinnostaa. Ketä kiinnostaisikaan kuunnella helvetistä taivaassa loikoillessaan?
Alessio kuitenkin vahvisti ymmärtäneensä kaikesta huolimatta, nyökkäsi melko pienieleisesti niin, että mustat hiukset kuitenkin karkasivat silmille ja näkökenttä heilahti kummallisesti.

Kyseenalaisesta olemuksestaan huolimatta italiaano oli edelleen hyvännäköinen, siitä ei päässyt mihinkään. Edes kuriton hiuspehko tai unettoman yön aikana levinneet rajaukset eivät hälventäneet tätä tosiasiaa. Mies ei myöskään varsinaisesti käyttäytynyt sekopään tai narkkarin tapaan, hän ei puhunut yksikseen tai huonekaluille, tähyillyt jatkuvasti hermostuneena ympärilleen, oksentanut tai hikoillut ylettömästi, neulakaan ei enää törröttänyt käsivarressa (tai oikeastaan kaulassa tällä kertaa). Taskuja ei myöskään ollut tungettu täyteen aseita ja aineita, edes taskumattia ei ollut mukana.

Alessio tapaili nahkarotsin taskusta tupakka-askia purjehtiessaan taas huoneen lomitse, nyt istumaan ensimmäiselle penkille joka vastaan tuli. Ympäristöään rokkari ei niinkään huomioinut eikä näin ollen pistänyt merkille myöskään sitä, kenen viereen istui. Ei ennen kun totesi, ettei ollut ottanut mukaan sytkäriä. Se fakta, että sisällä ei saanut polttaa ei häirinnyt laisinkaan.
"Onko sulla tulta?", italiaano kysyi kääntyen vähän viereisen ihmisen, naisen puoleen. Jos sanoja ei olisi kuunnellut tarkasti, olisi saattanut kuvitella miehen puhuvan italiaa. Aksentti oli mukana aina kahta kauheammin, kun hän ei ollut selvin päin.

Silmät seurasivat tiiviisti perässä, kun Alessio Edwardiksi tiskillä esittäytynyt mies lopulta käveli enemmän tai vähemmän uskottavan näköisesti penkille, sattumalta juuri Aleeshan viereen. Naisen pää kääntyi automaattisesti katsomaan toista, mutta mies lähinnä tuntui etsivän jotain taskujensa syövereistä.
Hyvännäköinenhän toinen oli, mitä sitä kieltämään. Aleeshalla oli melkein pakonomainen tarve koskettaa tuon villitöntä hiuspehkoa, se näytti vähintäänkin jännältä. Hienosti neito kuitenkin piti näppinsä erossa ja tarkkaili miehen kasvonpiirteitä. Pelkkä tuon olemus kertoi Aleeshalle miehen perineen edes jotain italialaisia piirteitä, ei Aleesha ehkä mikään mestari ollut perimägeenien tunnistuksessa, mutta oli hän sentäs jotain vuosien aikana oppinutkin. Jopa miehen tyylistä Aleesha piti, hän oli varma että mies ainakin sai vähän kaikenlaisia katseita osakseen kadulla kävellessään.

Aleesha havaitsi vasta hetken kuluttua miehen sanoneenkin jotain, tuskin olisi edes huomannut, jossei mies olisi kallistunut pienen aavistuksen verran hänen puoleensa. Leean aivot raksuttivat kuumeisesti ja silmät tapittivat tiiviisti miestä, kun nainen mietti, että puhuiko toinen ylipäätään samaa kieltä kanssaan. Jos näyttikin italialaiselta, edes pikkuisen, niin kai silloin voisi italiaa puhuakin? Harmi, ettei Aleesha koskaan ollut perehtynyt pahemmin kyseiseen kieleen, eikä ainakaan tullut mieleen näin äkkiseltään, että miltä italia edes suunnilleen kuulosti.
Pian tuon kysymys kuitenkin muodostui Aleeshan mieleen kirkkaan selvänä ja vieläpä ihan oikealla kielellä. Hän vilkaisi odotushuoneessa ympärilleen, aivan kuin varmistaakseen että kukaan ei olisi paikalla todistamassa keksipurkin tyhjentämistä. Ei huoneessa paljon ketään kyllä näkynytkään, mitä nyt infotiskin takana istuva papereihinsa keskittynyt naikkonen ja muutama satunnainen ihminen purjehti huoneen ohi aina välillä. Paitsi Aleesha ei ollut edes tyhjentämässä keksipurkkia, vaan pienellä liikkeellä koukkasi sytkärin takkinsa taskusta ja sanaakaan sanomatta ojensi sen toiselle. Sytkäri oli Aleeshan tyyliin leopardikuviolla varustettu, kärsinyt jo tosin milloin unohdettuna pakkasilla parvekkeelle ja ties mitä muuta. Pelitti se sentäs vielä hyvin, ainakin oikein käytettynä. Jos vähän enemmän varaa olisi löytynyt, niin olisi hän ostanut mielellään oikealla leopardin nahalla varustetun sytkärin. Tai jos sellaisia ylipäätään olisi olemassa.

Alessio ei osannut arvostaa naiskauneutta, hänen silmiinsä Quepek oli jo kuukausien ajan ollut ainut nainen, jota sieti katsoa. Ei sillä, että tämä olisi tarkoittanut, että mies olisi jättänyt irtosuhteet ja pysynyt naiselle uskollisena, ehei. Siihen hän ei olisi pystynyt. Hän vain oli lakannut katsomasta naisten ulkonäköä ja alkanut ottaa baareista mukaansa kenet tahansa, jolta saattoi irrota ilmaisia aineita. Totta puhuttuna italiano oli useiden muiden tapaan ehtinyt ihmetellä enemmän kun kerran, miksi naiset ylipäätään lähtivät hänen mukaansa. Harvinaisina selvinä hetkinään hän tajusi näyttävänsä sairaalta. Aneemiselta anorektikolta. Narkkarilta. Joku italialaisessa aksentiaa ja renttumaisessa luukissa kuitenkin tuntui purevan ja lähes aina löytyi joku kiinnostunut.
Rokkari tutkiskeli kuitenkin vieressä istuvaa pörröpäätä vilpittömän uteliasti, ei kuolaten tai himoiten kuten olisi tehnyt vielä puoli vuotta sitten, vain uteliaasti. Aivan kun pikkupoika tuijotti pornotähteä täysin ilman taka-ajatuksia.

Naisella oli kivat hiukset. Pörröiset ja taakse suitut, paksun lakkakerroksen saattoi nähdä paljain silmin. Italiaanon teki mieli koittaa, nousisiko koko kampaus jos nostaisi yhtä hiusta. Kampaus oli kaikessa huolimattomuudessaankin paljon siistimpi, ainakaan se ei valunut inhottavasti naisen silmille ja ollut enemmänkin takussa kun tupeerattuna. Silmien ympärille oli maalattu rajaukset jotka olivat pysyneet paikallaan paljon paremmin kun Alella itsellään, naisen kasvot näyttivät siisteiltä ja huolitelluilta. Huulessa ja nenässä oli koru, korvista roikkui ties minkälaisia metallipaloja ja paksuja tankoja. Nahkarotsikin oli melkein samanlainen kun Alession, paitsi että miehen takin sisäkangas oli leopardikuviota. Aivan kuten naisen sytkärikin.
Silmät huomioivat pieniä asioita joista mies ei olisi selvin päin välittänyt, kuten naisen kynsien muodon ja sen, että vasemmassa silmässä kolme ripseä olivat liimaantuneet yhteen ripsivärin vuoksi. Rokkari vaikutti paljon selvemmältä ja täysijärkisemmältä istuessaan aloillaan, ääni kun oli edelleen vakuuttavan selvä.

Luisevat sormet ottivat rasiasta tupakan, nostivat sen huulille ja nappasivat sytkärin naisen kädestä. Ale sytytti savukkeen rutiininomaisesti ja nosti sen hetkeksi pois huuliltaan katsahtaen kysyvästi viereensä "palaako?" Normaalisti italiaano ei ollut tarjoamassa vieraille tupakkaansa, viinaansa tai huumeitansa, nyt juuri yhden tupakan menetys ei kuitenkaan tuntunut kovin pahalta jutulta.

Aleeshan silmät seurasivat tarkasti, kun mies otti tupakan askista ja siirsi sen huulilleen. Yleensä nainen tunnisti helposti millaisia ihmiset oli. Esimerkiksi suurperhettä töissä käymisellä elättävän isähahmon tunnisti helposti, kadulla asuvista pummeista puhumattakaan. Ulkonäkö toki kertoi paljon, kuten ihon läpi paistavat luut tai muuten vain rääsyinen olemus. Tai ei, totta puhuen Aleesha väittäisi ensinäkemältä miestä vain.. Väsyneeksi?
Mutta kertoohan ulkonäön lisäksi teot ja olemuskin paljon. Jos joku on kauppareissulla valtavan lapsikatraan kanssa, niin toki oletetaan heti, että lapset myös ovat sen kukalien jälkeläisiä. Jos pummi kerjää kadulla rahaa ja vieressä on pahvilaatikko kera peiton, niin tottakai Aleesha olettaisi heti sen kerjäävän henkilön asuvan pahvilaatikossa kadulla.
Ja mitä tuo mies teki? Istui poliisiasemalla jokseenkin huonokuntoisen näköisenä ja poltti tupakkaa. Siitä huolimatta Aleesha ei halunnut uskoa, että tuo Alessioksi itseään kutsunut mies ainoastaan viettäisi elämänsä elellen jossain huumehöyryissä ja istuskelisi poliisiasemalla, vaikka saattoihan sekin olla mahdollista. Aleeshan mieleen se silti oli turhan yksinkertaista noinkin monimutkaisen näköisen miehen tekemisiksi. Vaikka mikä Aleesha itse oli sanomaan, kun oma elämänsä oli sitäkin tylsempää. Koirien ulkoilutusta ja pimeitä, hyvinkin pimeitä iltoja toinen toisensa perään.

Naisen katse tarkentui taas toisen silmiin, kun tuo kysyi että palaako.
"Mikä ettei", Leea hymähti vastaukseksi, ei hän toki ilmaisesta tupakasta kieltäytyisi, eihän hän edes muistanut milloin viimeksi olisi polttanut. Ja sekin johtui vain siitä, ettei hänellä ollut varaa ostaa itselleen edes pahaista askia, kerta viime palkkakin oli mennyt lähes kokonaan vuokrarästeihin. Jos joskus Aleesha mielisi haluta muutakin kuin maksella laskuja ja ostaa koiranruokaa, niin ehkä olisi tarpeen hommata muutakin työtä kuin istua pari kertaa viikossa hakkaamassa ihmisten ihoon tatuointeja. Vaikka saattoihan sekin olla, että Aleesha ei vain muistanut, koska viimeksi oli pumminut joltakin puolitutulta röökiä, ei tulisi yhtään yllätyksenä. Ja toisaalta, mitä suotta hankkia työtä ja rääkätä itseään turhaan, kun kerta helpompiakin tapoja on.

Alession elämästä tuskin olisi saanut kirjoitettua kovin pitkää elämänkertaa, oikeastaan kaikki vaiheet olisi saanut pelkistettyä pariin hassuun lauseeseen. Epätoivoinen yksinhuoltajaäiti ei ole tyytyväinen nuorempaan poikaansa joten dumppaa tuon lontooseen ja lähtee vanhemman veljeksen kanssa takaisin italiaan, poika lähtee rällästämään kaupungille huumehörhöjen kanssa, alkoholisoituu, sekaantuu huumeisiin ja jää koukkuun heroiniin, liittyy jengiin ja tappaa pari ihmistä, istuu vankilassa, palaa siviilielämään ja tappaa lisää ihmisiä jengin nimiin, varoen visusti jäämättä toista kertaa kiinni. Ja tietysti käy kuuliaisesti ehdonalaisvalvojan luona kuukausittain.
Ketä kiinnostaisikaan lukea sellaista roskaa? Narkkarit olivat tabu, asia, josta kaikki tiesivät mutta josta kukaan ei puhunut, ei maininnut edes sivulauseessa. Jos Ale olisi keksinyt hehkulampun tai tappanut presidenti n tai jotain olisi kirjan kirjoittamisessa voinut olla jotain itua, nyt hän oli kuitenkin yksi merkityksetön narkki muiden joukossa.

Rokkari otti rasiasta toisenkin tupakan, sytytti sen valmiiksi ja laski naisen huulille palauttaen sitten askin takaisin rotsin uumeniin. Ale mittaili toista rohkeasti katseellaan osaamatta ajatella näkemästään mitään. Enemmän ajatuksia herätti paikka kun toisen olemus. Savukkeesta vedettiin pitkä henkonen ja savu päästettiin karkaamaan pörröpään kasvoille.
"Kenet sä tapoit?", italiaano kysyi kohteliaasti, "sä et näytä huoralta tai narkiltakaan, etkä hakkerilta tai pedofiililtä." Kieltämättä miehen järkeilyssä oli pahoja aukkoja, murhaaja tuntui kuitenkin ainoalta loogiselta vaihtoehdolta, vaikkei hän oikeasti uskonutkaan naisen jonkun tappaneen. Ehkä tuo oltiin lavastettu? Monia ihmisiä lavastettiin.

Alessio nojasi reilusti taakseppäin ja siirsi katseensa naisesta kattoon, olemus muuttui kummasti jälleen poissaolevaksi.

Huulet puristivat miehen ojentaman savukkeen väliinsä ja neito veti syvään henkeensä tuota katkeran koukuttavaa makua, ennen kuin nappasi tupakan sormiensa väliin. Leppoisasti Aleesha puhalsi huuliensa välistä pari savurengasta huoneen ilmakehään ja katseli hyvinkin lumoutuneesti, kun ne leijailivat kauemmas hajoten koko ajan enemmän ja enemmän.
Aleeshaa hymyilytti tuon kysymys, vaikkei hän tosin tiennyt pitääkö sitä kohteliaisuutena vaiko loukkauksena. Kaikessa rauhassa neito tutkaili katseellaan mietteliäästi kynsinauhojaan. Toki hän voisi selittää ummet ja lammet kuinka oli hermostunut, viskaissut erästä miestä ensimmäisellä käteen osuvalla asialla, joka sattui olemaan kaljatuoppi, mustanut tuon silmän, potkaissut pari kertaa ja muuta mukavaa. Tuskin mies olisi välittänyt sen taivaallista, elleivät he olisi olleet baarissa ja baarin työntekijä ollut soittanut poliisille. Sitä paitsi, se oli sen miehen syy. Koko heidän piiiitkän suhteensa, eli vajaan kahden viikon ajan, mies oli kitissyt kaikesta mahdollisesta. Vieläpä valittanut Leean katselleen muita miehiä, tietenkin hän katseli, ei neiti sille itse mitään voinut. Viimeinenkin kärsivällisyyden pinna oli katkennut, kun tuo oli kutsunut häntä Christieksi, vaikka jokainen Aleeshaa vähän tunteva tiesi, että tuosta hyvästä saisi varmasti turpaansa.
Niin, Aleesha tosiaan olisi voinut kertoa koko stoorin, mutta hän ei ollut kovin puheliasta sorttia ja epäili kaikenlisäksi vahvasti, että toinen ei jaksaisi paria minuuttia kauempaa kuunnella.

Kohta Aleesha taas palasi maanpinnalle muistoistaan räpäyttäen silmiään. Nainen vilkaisi kelloa, ennen kuin risti polvensa ja vei tupakan huulilleen imien keuhkonsa täyteen tuota myrkkyä.
"En haluais yleistää, mutta miehet todellakin on älyllisesti vajaita, tai jotain sinnepäin", Aleesha tokaisi lopulta epäsuoran vastauksen miehen kysymykseen. Jos vähän älyään käyttäisi, niin pitäisi tajuta mitä tuo meinasi. Eikä kenenkään muun tarvitsisi tietää, että Aleesha tuskin olisi sitäkään miekkosta niin helposti kukistanut, ellei tuo olisi ollut tavallista ruipelompi ja pää jo valmiiksi aivan sekaisin. Pään täytyy todellakin olla sekaisin, jos menee häntä kutsumaan Christieksi, tai Christanyksi ylipäätään.

Mies näytti vajonneen jo johonkin omiin maailmoihinsa, mutta silti Aleesha tapitti tuota uteliaan kysyvästi. Nyt kun toinen tiesi pääpiirteittäin, miksi Aleesha tässä istuskelisi, niin olisihan Aleeshallakin oikeus tietää, mitä lainvastaista mies oli tehnyt joutuakseen täällä istuskelemaan. Mielessään nainen tosin keksi jo sata ja yksi syytä, jotka ehkä olisi sopinutkin, muttei häntä tosin kummemmin houkutellut niitä ääneen kailottaa.

// anteeks kesto : z //

Alessio ei osannut tulkita ihmisten puheita edes niin hyvin kun yleensä. Periaatteessa sanat tallentuivat mieleen ja niiden merkitys selvisi, rokkari ei kuitenkaan kyennyt erottamaan puheesta äänensävyjä tai painotuksia jolloin kokonaisuus jäi hyvin yksiulotteiseksi. Ehkä oli vain molempien onni, ettei hän ollut tarpeeksi selvä ymmärtääkseen naisen sanoja ja täysin viattomia eleitä väärin. Normaalisti kuumapäinen italiaano olisi voinut ärtyä pörröpäisen naisen rennosta, tuttavallisesta keskustelunvirittelystä, humalainen ja pilvipäinen rokkari ei sen sijaan edes ymmärtänyt, että nainen oli sanonut jotain mihin olisi pitänyt reagoida muutenkin kun hymyilemällä ja pienesti hymähtämällä. Ale tuskin olisi tässä tilassa suuttunut vaikka nainen olisi haukkunut suoraan turhia kiertelemättä. Mitä sitä muutenkaan turhaan tekemään kärpäsestä härkästä? Johan he tässä molemmat istuivat poliisilaitoksen aulassa odottamassa, että pääsisivät vakuuttamaan ehdonalaisvalvojalle, etteivät olleet käyttäneet laisinkaan huumaavia aineita saati väkivaltaa. Alessiolla ei ainakaan ollut mitään tarvetta palata istumaan kusenhajuiseen kiviselliin kuuntelemaan rasistista paskanjauhantaa ja jatkuvaa kettuilua.

Vaikka Ale vaikutti hajamieliseltä ja etäiseltä, huomasi hän silti kuinka naisen kasvojen ilme koveni miehen kysymyksen myötä. Ehkä tuo kertasi mielessään sitä tapahtumaketjua, minkä johdosta oli joutunut vankilaan. Katui, aivan kuten jokaisen murhaajan pitikin.
Alessio ei katunut, mutta toisaalta hänellä ei ollut tapahtumasta laisinkaan muistikuvia. Ehkä hänkin olisi muuten nähnyt ruumiin aina kun sulki silmänsä. Mies oli lukenut raportin jossa oltiin kerrottu baarillisesta todistajia, riidasta joka oli johtanut raivon vallassa tehtyyn murhaan, hän oli nähnyt kuvan, jossa uhri oli maannut siinä maassa hiukset edelleen geelillä taakse suittuna, päällä puku, joka oli varmasti maksanut enemmän kun rokkarin asunto, ja silti asia ei häirinnyt häntä laisinkaan. Alessio oli vakuuttunut siitä, että porvarin oli täytynyt olla syyllinen omaan kohtaloonsa, hän oli vain tehnyt maailmalle palveluksen.

Italiaano ei sanonut mitään, nyökkäsi vain ja pudotti tupakkansa roskakoriin tumpattuaan sen ensin viereisellä pöydällä olevaan kukkaruukkuun. Ale oli jo jakanut tupakkansa, ei hän ollut enää velvollinen jakamaan asioitaan.

Hetken aikaa Aleesha jo ovelasti epäili, että kuunteliko mies ylipäätään, mitä tämä puhui. Pieni nyökkäisy kuitenkin viestitti naiselle, että kyllä tuo ehkä sittenkin kuunteli. Ei tosin puhunut mitään, eikä Aleesha itsekään tiennyt, miksi edes yritti puhua jotain. Ei se edes ollut varsinaisesti hänen tapaistaan, ehkä ne minuutit ennen tuon pörröpään saapumista asemalle olivat raastaneet häntä niin paljon, että alentui jo nuuskimaan toisten asioita? Tai ehkä mies vain vaikutti tarpeeksi mielenkiintoiselta, tuohon tosin ei edes Aleesha itse osannut sanoa juuta tai eitä.

Aleesha katseli hetken aikaa ympärilleen, selasi huonetta katseellaan ja vilkuili vuoroin miestä, vuoroin kelloa. Lopulta tuo huokaisi, litisti tupakkansa tuolin metallista käsinojaa vasten ja katseli, kun savu nousi viimeisen kerran tuostakin yksilöstä. Neito viskaisi tupakantumpin jonnekin päin lattiaa ja katsahti miehen suuntaan.
”Kiitti tupakasta”, tuo hymähti ohimennen. Nainen nojautui selkänojaa vasten ja uppoutui varsin nopeasti ajatuksiinsa. Hän kertasi mielessään viimeaikaisia tapahtumia, jos viime päivinä nyt ylipäätään oli tapahtunut mitään. Naisen ajatukset pomppasivat kohta takaisin nykytilanteeseen, vieressään istuvaan mieheen ja taas siihen enemmän tai vähemmän kohtalokkaaseen iltaan. Ei Aleesha oikeastaan katunut mitään, se mies sai ansionsa mukaan ja jos tarkkoja oltiin, niin loppujen lopuksi tuolle jäi muistoksi ainoastaan pari mustelmaa ja muutama tikki, jotka nekin katoaisivat. Aleeshalle peli taas ei yhtään ollut reilua, kun toinen joitui aluksi pariksi kuukaudeksi linnaan ja sitten vielä ehdonalaiseen, sekä sen lisäksi sai rikosrekisteriin syytteen, joka ei katoaisi edes ajan kanssa. Se oli sitäpaitsi ainoa laatuaan, ei Aleesha normaalisti mistä tahansa jäänyt kiinni ja tällä kertaa se ei edes ollut hänen syynsä. Tai ainakaan nainen ei pitänyt sitä omana syynään. Naisilla sitäpaitsi oli jo ihan maalaisjärjenkin mukaan oikeus silloin tällöin vedellä miehiltä luulot pois, miehillä taasen ei tosiaankaan ollut Aleeshan silmään sitä oikeutta.

Aleeshan paikalleen jähmettyneet silmät räpsähtivät äkkiä estäen näin niiden paikalleen kuivumisen. Laiskasti neito siirsi kätensä suunsa eteen peittääkseen haukotuksensa, samalla kun tuo kohottautui jälleen istumaan kunnollisen näköisesti. Asemalla kuuluva pieni taustahälinä rentoutti kummasti, tai ainakin laittoi väsyttämään.

/ möww sori tästä tekstin laadusta D: ei oikein onnistu taaskaan /