Antaa mennä kun on alamäki taas.

[Sikko+Dayton tänne hellimään Keytä. + Saat hittailla sit niin paljon kuin haluat. :D]

Jälleen kerran Key oli pitkästynyt asunnollaan niin pahasti, että oli päättänyt lähteä pienelle retkelle baariin. Hän ei ollut saanut seksiäkään ainakaan viikkoon, joten jotain seuraa olisi ollut mukava saada, kun serkkupoika Shiye ei jostain syystä suostunut pojan kanssa sänkyyn vaikka sitä kuinka ehdotteli. Joten aloiteltuaan juomaan kotonaan, hän oli piristynyt sen verran, että energiaa löytyi lähteä katsastamaan paikkoja, joissa ei ollut ennen käynyt. Reippain mielin poika siis oli suunnannut askeleensa Rashee Roadille asti, vaikka siellä liikkuikin lähinnä hyvin epäilyttävää porukkaa. Hän todennäköisesti erottuisi joukosta tyylikkäässä, valkoisessa nahkatakissaan, sekä pitkävartisissa saappaissaan.
Pienen etsiskelyn jälkeen Key oli löytänyt tiensä johonkin satunnaiseen baariin, jossa henkilökunta sekä asiakkaat olivat kaikkea muuta kuin houkuttelevan näköisiä. Mutta koska oli jo kävellyt tänne asti, ei poika viitsinyt enää kääntyäkään ja etsiä jotain muuta paikkaa, sai nyt tämän kerran kelvata, eihän sitä koskaan tiennyt, millaista porukkaa täällä tapaisi.
Muutaman drinkin juotuaan poika kuitenkin sai huomata, ettei seuraa meinannut ilmaantua sitten millään. Ihmiset katsoivat häntä kuin härkä uutta porttia, hän taisi todella erottua liikaa, eikä ilmeisesti edukseen. Taisivat täkäläiset olla sen verran ennakkoluuloisia, kun paikalle ilmestyi selvästi rikkaammasta perheestä oleva kaveri, joka vielä kaiken lisäksi näytti mahdollisesti kaikkea muuta kuin täysin heterolta sellaisessa vaatetuksessa.
Vielä jonkin aikaa Key jaksoi paikalla pyöriä, kunnes päätti häipyä kyllästyttyään porukan jäykkyyteen. Muuten hän olisi voinut mennä itse juttelemaan jollekin, muttei nähnyt paikalla ketään, joka olisi kiinnostanut niin paljon, että olisi voinut vaivautua itse yrittämään jotain. Joten viimeisen asterixin juotuaan poika nousi tuolistaan ja lähti ovea kohti. Päässä hieman tuntui jo heittävän, joten väistämättä tuli vaihteeksi vähän törmättyä ovenpieleen, se vaikutti olevan pojalla tapana aina humalassa.
Ulos päästyään hän jäi hetkeksi seisomaan baarin pihaan. Key ei heti tullut katselleeksi ympärilleen, hän vain mietti, mihin seuraavaksi menisi. Hän ei ollut aiemmin hirveästi Rashee Roadilla pyörinyt, joten poika ei tiennyt, olisiko siellä mahdollisesti muita hieman lupaavampia paikkoja, joissa juoda ja hankkia illaksi seuraa. Pienen harkinnan päätteeksi hän ajatteli käydä vielä vilkaisemassa paikkoja, jos jostain jotain parempaa löytyisi, mutta juuri kun poika oli lähtemässä jatkamaan matkaansa, Key kiinnitti huomiota kaveriin, joka poltteli ulkona tupakkaa. Hän pysähtyi niille sijoilleen, ja tarkensi katseensa tuohon ihmiseen, oliko mahdollista, että täällä sittenkin oli edes yksi hyvännäköinen tapaus?
Välittömästi poika mietti läpi kaikki mahdolliset keskustelun avaukset, muttei keksinyt kuin yhden tilanteeseen sopivan. Ei hän voinut oikein pyytää tarjoamaan drinkkiäkään, kun ulkona oltiin, joten rohkeasti hän asteli toisen luokse ja päätti esittää toisenlaisen pyynnön.
"Viitsisitkö tarjota yhden tupakan?" Key kysyi, vaikka tiesi tasan tarkkaan, kuinka huono olo hänelle polttamisesta tuli. Mutta ehkä hän voisi huomaamatta vetää poskeen, niin selviäisi heikotukselta. Kunhan sitä ei tuo tyyppi tajuaisi, se olisi aika noloa.
"Saanko myös udella, mikä on nimesi?" poika jatkoi kyselyään. Olisihan se mukava tietää, mitä nimeä sängyn puolella vinkua, paitsi ettei sitä vielä tiennyt, päästäisiinkö tässä koskaan niin pitkälle.

[Tsori ko vähän päätin missä Dayton on ja mitä tekemässä]

Jostain syystä tämä uusi tuttavuus vain mulkoili Keytä murhaavasti, eikä tehnyt elettäkään toteuttaakseen hänen pyyntöään. Ei sillä, että olisi oikeasti tarvinnutkaan, eihän poika edes pitänyt polttamisesta. Mutta siitä huolimatta, johan oli röyhkeää toimintaa, mutta pojan suvussa ei tunnetusti älykkyys kulkenut (ainakin serkkupoika oli yhtä suurilla älynlahjoilla siunattu), joten hän ei osannut ottaa toista vakavasti. Ripsiään viehättävästi räpytellen poika vain odotteli, että kaveri sanoisi jotain, ja kohta tuon suusta tulikin semmoista tekstiä, mikä sai Keyn vain nauramaan. Olikohan tuo aivan tosissaan? Tietty herran ulkonäkö oli kieltämättä hieman uhkaava, mutta ei sellainen poikaa pelottanut. Pikemminkin kiehtoi, hän kun piti itseään kovemman oloisista kavereista (Shiye vain sattui olemaan niin kaunis, että tuo oli poikkeustapaus tässä asiassa - tuosta piti varmasti kuka tahansa).
"Oletpas sinä pelottava kaveri", Key kommentoi virnistäen, kun toinen oli oikein ottanut uhkaavan askeleen lähemmäs pelotellakseen hieman. Tai sitten tuo oli oikeasti kiinnostunut pojasta ja halusi vain lähemmäs. Jaa, oli miten oli, poika vain piti sitä hyvänä asiana, ettei tarvinnut itse hoitaa välttämättä lähentelemistä. Ei sentään liian tyrkky pitänyt olla, paitsi sitä Key taisi olla siitä huolimatta, ettei itse liian lähelle ollut vielä mennyt.
"Tule toki lähemmäs vielä, ei minua haittaa", poika jatkoi päätään kallistaen. Jos hän olisi ollut yhtään fiksumpi, olisi hän ehkä tajunnut, että oli oikeasti aika vaarallisessa tilanteessa. Mutta osittain alkoholin vaikutuksesta, sekä synnynnäisestä idioottimaisuudestaan johtuen Key ei lainkaan osannut varoa, kun häntä todella uhkailtiin. Tämä kuitenkin oli Rashee Road, ja täällä oikeasti kulki vaarallista porukkaa, joten vähän olisi kannattanut ajatella ennen kuin alkoi pelleilemään kenen tahansa kanssa. Mutta eihän tällainen looginen ajatus ollut lainkaan tuttu tälle pojalle, joten antaa mennä kun on alamäki taas!
Ennen kuin tämä jännittävä herra ehti kuitenkaan ottaa askeltakaan, Key itse astui lähemmäs ja katsoi toista hyvin pienen matkan päästä suoraan silmiin, hymyillen eroottisen houkuttelevasti. Jos toinen ei nyt syttyisi hänelle, olisi tuo todennäköisesti yhden sortin idiootti, kun ei näin seksikästä kaveria ymmärtänyt ottaa silloin kun olisi ollut mahdollisuus.
Koska poika oli yllättävän nopea liikkeissään, ehti hän antaa herralle herkän suukon suoraan poskelle. Se tosin taisi olla viimeinen pisara, ja kohta Key saisikin mukavasti tietää, että oli mennyt tekemään aikamoisen virheen mennessään tämän kaverin juttusille. Mutta virheitä sattuu, virheitä sattuu!

Key todellakin sai tuntea nahoissaan aiemmat kukkoilunsa. Ei mennyt kuin pieni kiitävä hetki, kun hän sai kasvoihinsa yllättävän kovan iskun. Oli häntä ennenkin lyöty, mutta tämä oli kyllä yksi voimakkaimmista tälleistä, mitä poika oli eläissään kokenut. Taisi toisella olla ihan kiitettävän hyvät voimat, aika ihailtavaa. Paitsi ettei nyt tainnut olla oikea aika ylistää tuntematonta herrasmiestä mielessään, vaan esimerkiksi pako olisi ollut paljon järkevämpi vaihtoehto. Key kuitenkin kaatui iskun voimasta maahan, ja hänen olisi ensin pitänyt ehtiä nousta ylös, että olisi voinut karkuun pötkiä. Mutta poika ei ehtinyt edes istumaan, kun tunsi jo kaverinsa tarttuvan häntä takin rinnuksista kiinni ja vetävän hänet avuliaasti hieman pystympään. Vaikka tilanne olikin aika paha, ei hän voinut estää itseään virnistämästä herralle, ennen kuin tuo iski otsansa suoraan Keyn nenään. Poika teki kaikkensa, ettei olisi valittanut kivusta, sillä sellainen oli hyvin noloa. Sitä vastoin maatessaan jälleen pitkin pituuttaan maassa, hän pyyhkäisi varovaisesti nenäänsä, joka vuoti verta oikein antaumuksella. Kauaa sitä ei ehtinyt kuitenkaan ihmetellä, kun poika jo sai potkun suoraan vatsaansa.
Sitä vastoin että olisi vieläkään ulvonut kivusta, Keytä alkoi naurattaa. Hän oli kyllä yhden sortin vajaamielinen, kun oli tietoisesti itsensä tähän tilanteeseen saanut. Itsekseen hihitellen poika käänsi silmänsä kimppuunsa käyneen miehen silmiin, ja katsoi tuota virnuillen. Samalla hän onnistui liikahtamaan kauemmas toisesta, jotta tuo ei ihan heti antaisi lisää kyytiä.
"Miksi noin vakava naama?" Key tokaisi huvittuneena, pyrkien jatkuvasti poispäin väkivaltaisesta herrasta. Ensi kerralla poika muistaisi, ettei ahdistelisi ihmisiä, jotka antoivat heti alkuun varoitusmerkkejä vaarallisuudestaan. Paitsi tuskin hän oikeasti oppisi tästäkään tapauksesta yhtään mitään, vaan joutuisi todennäköisesti uudemman kerran hakattavaksi taas lähitulevaisuudessa. Kunhan kukaan ei innostuisi tappamaan häntä, niin kaikki olisi ihan hyvin. Kyllä poika väkivaltaa kesti, vaikka olikin sellainen lellipentu.
"Katso nyt, sinun takiasi minun vaatteenikin likaantuvat", Key jatkoi kuitenkin hieman ärtyneenä, sillä hänen valkoinen takkinsa alkoi olla hyvinkin punertava kaikesta nenästä vuotavasta verestä. Tämä oli yksi hänen suuria suosikkejaan, vaikka homolta siinä näyttikin! Jos takkia ei puhtaaksi enää saisi, pistäisi kyllä kiukuttamaan niin kovalla kädellä, ettei siinä vaiheessa lohduttaisi edes, vaikka Shiye päästäisikin hänet hyppäämään kanssaan sänkyyn. Tai no, nyt kyllä taisi päästä pieni valhe, kyllä serkkupojan kanssa puuhastelu varmana saisi pahimmankin ärtymyksen katoamaan!
Toista herraa ei kuitenkaan tuntunut lainkaan kiinnostavan, likaantuisivatko pojan vaatteet vai ei. Tuo oli ilmeisesti päättänyt hankkia Keyn pois päiviltään, kun olikin kehdannut sillä tavoin ahdistella viattomia ihmisiä. Paitsi mikä viaton ihminen tuo mies oikein oli, tuskin ihan mikään tavallinen kiltti kaduntallaaja oli kyseessä, kun noin herkästi suuttui pienestä kiusoittelusta.
Pieni toivonkipinä heräsi pojassa, kun hän kuuli viereisen baarin oven käyvän, ja jonkin ihmisporukan tulevan sieltä iloisesti jutustellen pois. Nuo ehkä huomaisivat tilanteen, ja pelastaisivat Keyn tämän väkivaltaisen kaverin kynsistä. Rashee Roadilla kuitenkin taisi olla tapana, ettei siellä kiinnitetty huomiota muiden ihmisten ongelmiin, joten vilkaistuaan olkansa yli tuota porukkaa, hän sai huomata, kuinka ihmiset vain vilkuilivat heidän suuntaansa, ja jatkoivat matkaansa sen kummempia heistä välittämättä. Sinne meni sekin apu, joten parempi oli itse yrittää vain tuttuun tapaan ottaa jalat alleen ja pinkoa pakoon niin lujaa kuin pystyi. Siitäkin huolimatta, että Key oli laittanut hieman huonot kengät juoksemista varten, pääsisi hän varmasti paljon nopeampaa vauhtia kuin tuo tuntematon herra ikinä. Mutta ongelmana vain oli se, että pojan olisi pitänyt ehtiä nousta ylös maasta, ennen kuin kaveri kävisi hänen kimppuunsa jälleen.

[Tänks Dayton+Sikko seurasta, ja tervetullo Shiye+Kojotti jatkaan! ^^]

Ilmeisesti tuntematon herra ei vielä ollut saanut tyydytettyä verenhimoaan, vaan jälleen kävi Keyn kimppuun. Nopeasti tuo oli saanut pojan takaisin asfalttiin, eikä kauaa tarvinnut odotella uutta potkua vatsaan ja rintakehään. Siitä hyvästä poikaa alkoi hyvin pitkälti oksettaa, ja happeakin oli huomattavasti vaikeampi saada. Hän tuskin ehti saada hengitystään tasattua, kun sai muutaman voimakkaan iskun suoraan kasvoihinsa. Key toivoi kovasti, ettei mikään murtuisi, sillä hän ei liian innokas ollut lääkärillä käymään. Mutta se taitaisi olla väistämätöntä, siis siinä tapauksessa, että tästä hengissä ylipäänsä selvittäisiin.
Viimeistään siinä vaiheessa poika alkoi epäillä, ettei taitaisi elää enää tätä iltaa pidemmälle, kun mieheltä löytyikin ase jostain vaatteiden kätköistä. Tämäpä oli vallan mukava yllätys! Enää Keytä ei ihan liikaa naurattanut, sillä tuo kaveri varmasti tiesi, kuinka asetta käytettiin. Kuten tuon sanoista pian ilmi kävikin, ei herraa pelottanut pistoolin käyttö lainkaan.
"Tiesitkö, etteivät pistoolit ole kovin tehokkaita tappamaan? Minulla on niin kova pää, ettet varmana saa minua hengiltä tuollaisella lelulla", poika huomasi vinoilevansa. Hän kyllä kaikkea muuta kuin selviäisi siitä, että joku häntä päähän ampuisi, mutta ainahan sitä saattoi viimeisimmiksi sanoikseen jotain älykästä päästää. Ei Keyllä ollut enää mitään hävittävää, hän tulisi kuolemaan tasan tänä iltana, joten aivan hyvin hän voisi päätyä ruumishuoneelle ylpeänä siitä, ettei ollut alentunut anomaan armoa jonkun idiootin edessä, joka otti aseilla pelleilyn turhan kevyesti.
Mutta ennen kuin kaveri ehti tehdä mitään ratkaisevaa, kuuli poika yllättäen äänen, joka herätti pienen toivonkipinän sielussa. Jostain kuului poliisiauton pillien ääni, ja se läheni koko ajan. Edes tuo tuntematon mies ei ollut niin tyhmä, että olisi pitänyt aseen esillä siinä vaiheessa, jolloin Key näki tilaisuutensa tulleen. Sillä aikaa kun mies keskittyi piilottamaan pistoolinsa, poika onnistui kierähtämään kauemmas, ja harvinaisen vikkelästi hän ponnisti ylös maasta. Vaikka poika oltiinkin juuri hakattu erittäin huonoon kuntoon, ei tuo mies ollut tajunnut käydä hänen jalkojensa kimppuun, jolloin ne toimivat vielä erinomaisesti. Ei mennyt hetkeäkään, kun poika jo pinkaisi juoksuun, ja hän tiesi varmasti, ettei toinen ikimaailmassa saisi häntä kiinni, vaikka nopealta olikin vaikuttanut liikkeissään. Poliisiauto jo ilmestyikin baarin pihaan vievälle tielle, jolloin Key itse suuntasi toiselle sivukujalle, ettei olisi joutunut poliisien kanssa tekemisiin. Hän ei edes vaivautunut tarkistamaan, seurattiinko häntä, poika vain juoksi minkä jaloistaan pääsi, aina niin kauan kunnes hänen kestävyytensä petti. Poika oli päässyt jo hyvin pitkälle, kun hän ei yksinkertaisesti enää jaksanut, vaan lysähti maahan voipuneena. Ilmeisesti häntä ei oltu seurattu, tai sitten hän oli onnistunut muuten vain karistamaan miehen tiehensä, sillä tuota ei näkynyt missään.
Äärimmäisen huono olo iski silloin poikaan, ja Key vikkelästi kohottautui sen verran, että pystyi oksentamaan ojaan ilman että sotkisi enää enempää vaatteitaan. Hetkeksi ainakin olo helpottui, joten raskaasti hengittäen poika pyrki takaisin jaloilleen. Hänellä oli vielä käveltävää, mutta ehkä hän selviäisi siitä. Paitsi pikkuhiljaa hän alkoi käsittää kunnolla, että oli juuri ollut mielettömän lähellä kuolemaa, ihan tosissaan. Ei sitä kuitenkaan ihan joka päivä tultu aseella uhatuksi, ja tämän tajuaminen sai Keyn tärisemään kauhusta. Käveleminen tuntui huomattavasti vaikeammalta, eikä poika voinut olla vilkuilematta vauhkona jatkuvasti taakseen sen varalta, että häntä sittenkin olisi seurattu.
Pitkältä tuntuneen ajan kuluttua poika kuitenkin päätyi kotiovelleen, mutta tietysti hän oli juuri tänään unohtanut ottaa kotiavaimet mukaan. Keyllä kun oli ollut alun perin tarkoitus palata vasta aamulla, jolloin Shiye olisi saanut tulla avaamaan hänelle oven. Nyt kuitenkin tuo mahdollisesti saattoi olla jo nukkumassa, ja kiukkuisena ihmisenä ei välttämättä suostuisi tulemaan aukaisemaan ovea kesken uniensa. Pojan oli kuitenkin yritettävä, joten väsyneenä hän painoi ovikelloa, ja nojautui seinää vasten, etteivät jalat olisi pettäneet alta. Hänellä oli tajuttoman kamala olo, ja olisi tehnyt mieli vain käpertyä jonnekin ja itkeä. Vatsaan ja kasvoihin sattui niin mielettömästi, että tolpillaan pysyminen todella otti koville.
Keyn onneksi Shiye lopulta tuli kuin tulikin avaamaan oven, vaikkakin tuo vaikutti siitä huolimatta hieman äkäiseltä, kun sillä tavoin joutui raahautumaan ovea aukomaan. Tuo kuitenkin jätti nipottamisen siihen, kun näki, missä kunnossa Key oli.

Tapansa mukaan oli Shiye dataillut omassa huoneessaan aina siihen asti, kunnes oli alkanut tuntea vakavaa kutsumusta vaakatasoon ja käynyt nukkumaan. Hän ei – toisin kuin Key – ollut varsinaisesti mitään bilettäjätyyppiä, ja viihtyi siksi aivan hyvin illat yksinään kotona. Hyvä vain, että serkkupoika oli enemmän meneväistä sorttia, saipahan välillä edes hetken rauhaa omassa kodissa.
Tosin tietenkin Shiye-paran suloiset unet keskeytyivät, kun keskellä yötä talossa kiiri ääni, joka herätti takuulla kissatkin. Tai ainakin olisi saanut herättää, ja sen jälkeen kissat olisivat voineet hänen sijaan rientää alakertaan avaamaan ulko-oven, kun joku epätoivoinen pyrki sisään. Keskellä yötä. Luultavasti se siis oli Key, joka oli unohtanut avaimensa, tai muuten vain halusi edesauttaa Shiyen siirtymistä varhaiseläkkeelle, kun hän menettäisi lopullisesti järkensä joutuessaan keskeyttämään yöunensa sillä tavoin, sehän varmasti aiheuttaisi ennen pitkää hermoromahduksen!
Mutta ei auttanut valittaa, ovi oli avattava, sillä muuten Shiye saisi kuunnella pimpottelua koko loppuyön, eikä se ainakaan edistäisi uudelleen nukahtamista. Joten kiskaistuaan pitkät housut jalkaansa, ettei pelkissä boksereissa ja hihattomassa joutuisi tallustamaan ympäri taloa, nousi poika sängystään, muttei pitänyt mitään mieletöntä kiirettä astellessaan unenpöpperössä ulko-ovelle.
”Onko sinulla mitään käsitystä –”, Shiye oli oven avattuaan aloittamassa tavanomaisen saarnansa, mutta lauseen loppu vaihtui epämääräiseen, kauhistuneeseen äännähdykseen, jollaisia poika ei todellakaan turhan usein päästänyt suustaan. ”Mitä sinulle on tapahtunut?” hän vinkaisi ja riensi serkkunsa luokse tukeakseen tuota, kun vaikutti siltä, ettei toinen pysyisi jaloillaan enää kovin kauaa. Key oli hakattu, ja rajusti, poikaparka näytti suorastaan tärisevän shokista, eikä Shiye ollut nähnyt mitään sellaista koskaan ennen.
Vaikka pojan sydän hakkasikin hirveää vauhtia samalla kun koko kehosta katosi tunto ja tilalle tuli vain paniikki, ahdistus ja sietämätön huoli, yritti hän parhaansa mukaan saada Keyn raahattua sisälle. Se ei ollut kovin helppoa, mutta jotenkin Shiyen onnistui puoliksi taluttaa ja puoliksi kantaa serkkunsa sisälle ja istuttaa tuo lähimmälle tuolille.
”Odota siinä ja yritä pysyä hereillä”, poika käski ja riensi itse keittiön puolelle hakemaan särkylääkettä ja muuta tarpeellista, toivoen ettei Key menettäisi tajuntaansa tai muuten vain sammuisi, sillä luultavasti tuo oli jonkin verran juonut. Missä kaapissa hän säilyttikään särkylääkkeitä, mitä muuta piti muistaa ottaa? Vesilasi, jokin pyyhe, desinfiointiainetta ei löytynyt.
Palatessaan Keyn luokse Shiye tunsi kuvotuksen nousevan kurkkuunsa, mutta nielaisten jatkoi eteenpäin ja ryhtyi riisumaan toisen verestä tahriintunutta takkia. Niin paljon verta yhdellä kertaa ei todellakaan ollut miellyttävä näky, eikä Shiye ollut mitään sairaanhoitajatyyppiä. Lisäksi hän oli niin huolissaan, että pelkästään sekin olisi saanut hänet voimaan pahoin.
Riisuttuaan Keyn takin ja mukavuuden lisäksi myös kengät muisti Shiye viimein antaa tuolle särkylääkkeet ja vesilasin, joskin joutui puoliksi pakottamaan toisen ottamaan ne – tuon kädet taisivat täristä niin paljon, ettei tuo siitä yksin olisi selvinnyt. Sen jälkeen poika ryhtyi äärimmäisen varovaisesti puhdistamaan toisen kasvoja pyyhkeellä, jonka oli kastellut lämpimässä vedessä. Valkoinen pyyhe oli pian punainen, ja oli ilmeisesti luovuttanut oman värinsä Keyn kasvoille, tuo näytti sairaalloisen kalpealta.
”Mitä oikein tapahtui?” Shiye kysyi uudemman kerran, heikolla äänellä, sillä teki pahaa katsoa, missä kunnossa Key oikein oli. Tuo vaikutti siltä, että oli todella pelännyt, ja oli ehkä edelleen peloissaan. Eikä se ollut mikään ihme, enemmänkin ihme oli se, että tuo oli ylipäänsä pystynyt raahautumaan kotiin. Key näytti niin surkealta, että Shiye olisi vain halunnut kietoa kätensä hellästi tuon ympärille ja pitää sylissään ainakin niin kauan, että tuo lakkaisi tärisemästä. Mutta ei hän voinut niin tehdä, sillä se olisi varmasti satuttanut toista vain enemmän, tuon vammat eivät näyttäneet ihan pikkuisilta. Ja se todella huolestutti Shiyeä. Olisiko pitänyt soittaa ambulanssi, tai poliisi? Mutta jos Key oli tullut pahoinpidellyksi Rashee Roadilla, oli poliiseja ihan turha sotkea tähän. Mutta entä se ambulanssi, tarvitsiko Key sairaalahoitoa? Shiye ei todellakaan osannut toimia tällaisissa tilanteissa, hänen aivonsa menivät aivan lukkoon, Makyan olisi pitänyt olla täällä ja hoitaa tilanne hänen puolestaan. Ei hän itse osannut muuta kuin olla kamalan huolissaan.

Keystä tuntui, että kaikki hänen viimeisetkin voimansa katosivat siinä vaiheessa, kun Shiye tuli hänen luokseen ja yritti parhaansa mukaan auttaa hänet sisälle. Hän tuskin pystyi enää kävelemään, tärisi vain ja tukeutui serkkuunsa. Tuo vei hänet lähimmälle mahdolliselle tuolille, ja käski yrittää pysyä hereillä. Se ei ollut mikään ongelma, sillä mielettömissä kivuissa poika tuskin olisi sammunut kovin helpolla, ellei sitten menettäisi tajuntaansa. Key ei edes osannut ajatella, että olisi voinut riisua takkinsa sillä aikaa, kun Shiye haki hänelle ilmeisesti särkylääkettä. Kun tuo palasi takaisin, auttoi serkku häntä ottamaan likaisen takin pois päältään, ja kengätkin tuo auttoi riisumaan. Sitten poika kyllä yritti ottaa juomalasin käteensä, mutta hän tärisi niin pahasti, ja olo oli niin heikko, ettei edes niin yksinkertaisesta tehtävästä oikein tuntunut tulevan mitään. Shiye joutui siis auttamaan häntä tässäkin, mistä poika vain osasi olla kiitollinen.
Pikkuisen Key vinkaisi, kun toinen alkoi puhdistaan hänen kasvojaan pyyhkeellä. Verta oli ehtinyt tulla ihan kiitettävästi, jolloin toisen käyttämä pyyhe likaantui hyvin pian kauttaaltaan. Kun pojan kasvot oli jotenkuten siistityt, Shiye jälleen uteli, mitä oikein oli tapahtunut.
"Taisin pelleillä väärän ihmisen kanssa", hän totesi hiljaa, ja pelkkä muisto aseesta Keyn kaulalla sai hänet kauhistumaan entisestään. Ei häntä kuitenkaan koskaan ennen oltu sillä tavoin uhkailtu, että todella kuolema oli lähellä.
"En minä tehnyt mitään niin pahaa, että olisin ansainnut tämän!" poika parkaisi epätoivoisella äänellä, ja tunsi olonsa uhkaavasti sellaiseksi, että alkaisi aivan kohta itkeä. Ei Key mielellään olisi Shiyen edessä niin heikko ollut, muttei voinut tunteelle mitään. Hän oli kuitenkin aika pahasti järkyttynyt, joten välittämättä lainkaan siitä, että aiheuttaisi ehkä lisää kipua itselleen, hän veti serkun syliinsä istumaan ja kietoi kätensä tuon ympärille. Kyyneleet alkoivat saman tien valua silmistä, ja poika nyyhkytti toisen rintaa vasten lohduttomasti. Key ei tiennyt, miten olisi osannut sanoa tulleensa aseella uhatuksi, jotenkin sen ääneen ilmoittaminen tuntui pelottavalta. Ja Shiye varmasti huolestuisi entisestään. Mutta ei poika osannut pysyä asiasta hiljaakaan, mutta ensin meni hetki, ennen kuin poika rauhoittui tarpeeksi kyetäkseen puhumaan.
"Ja..." hän aloitti, muttei heti kyennytkään sanomaan asiaansa ääneen. Sen sijaan Key nyyhkäisi, painautuen entistä tiiviimmin serkkuaan vasten. Onneksi Shiye ei torjunut häntä, vaikka se tuolla normaalisti olikin tapana aina, kun poika vähänkin yritti lähestyä serkkupoikaansa.
"Hänellä oli pistooli."
Kun hän sai sen sanottua, puhkesi poika jälleen kyyneliin. Vaikka hän olikin selvinnyt hengissä, eikä häntä oltu edes ammuttu, oli tapaus silti hyvin traumaattinen. Key vain tärisi ja itki Shiyeä syleillen, hän olisi halunnut unohtaa koko tapauksen, mutta niin tuskin tulisi aivan heti tapahtumaan. Paitsi onneksi poika oli sen verran idiootti, ettei varmasti ihan liian pitkään asiaa jaksaisi vatvoa, mutta todennäköisesti välttelisi Rashee Roadia pidemmän aikaa. Hän ei missään nimessä halunnut törmätä siihen samaan mieheen enää toista kertaa, ja toivoikin kovasti, ettei tuo liikkunut täälläpäin koskaan.

Kuten Shiye vähän oli arvellutkin, oli Key tullut hakatuksi siksi, että oli ilmeisesti mennyt käyttäytymään hiukan liian typerästi aivan liian väärässä seurassa. Mutta nyt ei kuitenkaan ollut aika syytellä toista, eikä tuo varmasti ollut voinut tehdä mitään sellaista, minkä takia olisi ansainnut sellaisen käsittelyn, kuten tuo itsekin epätoivoisena vinkaisi. Key osasi kyllä olla ärsyttävä, mutta yleensä suhteellisen harmittomalla tavalla. Tai ei ainakaan sellaisella, että tuo olisi pitänyt sen vuoksi hakata lähes sairaalakuntoon.
”Et tietenkään tehnyt, ei se sinun syytäsi ollut”, Shiye rauhoitteli, vaikkei tiennytkään tilanteen yksityiskohtia, mutta ei hänen tarvinnutkaan. Key vaikutti olevan kamalassa shokissa, eikä tuo sellaista olisi ansainnut missään tilanteessa. Mutta poika ei voinut olla vähän hämmästymättä, kun toinen tarttui hänestä kiinni ja veti hänet tuon syliin istumaan. Se tuskin tuntui kovin hyvältä, vaikkei Shiye kovin painava ollutkaan, mutta varmasti hänen luunsa olivat niin terävät, että kuitenkin toinen saisi lisää mustelmia pelkästään siitä, että sillä tavoin kiskoi hänet syliinsä! Mutta Key ei tainnut sellaista ajatella tai ei vain välittänyt, kietoi vain kätensä hänen ympärilleen ja itki. Eikä Shiye epäröinyt kietoa omia käsiään serkkunsa ympärille, vaikka normaalitilanteessa olisi vain halunnut työntää Keyn mahdollisimman kauas itsestään. Rauhoittavasti poika vain silitti toisen selkää ja hiuksia, yrittäen olla mahdollisimman varovainen. Hän ei ollut mikään luonnonlahjakkuus lohduttamisessa, mutta ehkä Keylle riitti sillä hetkellä, ettei tuon tarvinnut olla yksin, ja että sai itkeä ihan niin paljon kuin tarvitsi.
Jonkin aikaa Key vain itki, kunnes nyyhkäisyt viimein alkoivat vaimentua tuon onnistuttua hiukan rauhoittumaan. Jotain toisella ilmeisesti oli vielä kerrottavanaan, mikä jo sinällään sai Shiyen huolestumaan entisestään. Mitä muuta tuolle oli hakkaamisen lisäksi vielä voinut tapahtua? Jotain kamalaa sen täytyi olla, sillä Key ei ollut kyennyt sitä aiemmin sanomaan, ja vieläkin tuo epäröi, painautui vain tiiviimmin poikaa vasten, jolloin hän itse varovasti tiukensi halausta.
Kun toinen pienen tauon jälkeen ilmoitti sillä hiljaisella ja epätyypillisellä äänellä, mitä vielä oli tapahtunut, laajenivat Shiyen silmät kauhusta.
”Mitä?” hän ynähti kuin ei olisi ymmärtänyt toisen sanoja. Pistooli. Keytä oli uhattu aseella! Se oli järkyttävää, ei mikään ihme, että raukka oli niin shokissa – pelkkä hakkaaminenkin olisi riittänyt siihen, mutta aseella uhkailu! Silloin oli todella kyse elämästä ja kuolemasta, sen käsittäminen tuntui kamalalta jälkikäteen Shiyestäkin, entä sitten paikan päällä Keystä!
”Voi… pientä”, poika henkäisi ja hölläsi hieman otettaan toisesta, kun oli vahingossa onnistunut tiukentamaan jälleen halausta. ”Pitäisikö siitä ilmoittaa poliisille?” hän kysyi varovaisesti, mutta Key ei ilmeisesti halunnut sotkea poliisia tähän, ja Shiye kyllä ymmärsi sen. Hän oletti toisen olleen Rasheella, ja siellä pyöri poliiseja harva se päivä, noilla oli taatusti kaikki nimet tiedossa, mutta siltikään eivät saaneet mitään aikaan. Homma olisi ollut vain turhauttavaa ja tuskallista yksityiskohtien muistelua ilman mitään todellista hyötyä.
”Entä… Millainen olo sinulla on?” hän kysyi, vaikka tiesi Keyllä olevan mahdollisesti hirveämpi olo kuin koskaan. ”Ajattelin vain, että ehkä sinut kuitenkin pitäisi viedä sairaalaan”, poika jatkoi, mutta toinen ei ilmeisesti kokenut siihen tarvetta, eikä Shiye osannut tuon puolestakaan päättää, kun oli niin huono arvioimaan tällaisia tilanteita. ”Hyvä on”, hän vain myöntyi, ”mutta pystytkö nukkumaan pelkkien särkylääkkeiden avulla? Meillä ei ole täällä mitään vahvempiakaan. Jään kyllä seuraasi, ei sinun yksin tarvitse olla”, poika jatkoi ja ihmetteli itsekin viimeisintä lausahdustaan. Key todella oli niin huonossa kunnossa, ettei tuota voinut yksin jättää, mutta ei Shiyellä siltikään ollut ollut aikomusta sanoa sellaista ääneen. Eikä hänen ollut aiemmin ollut tarkoitus sanoa myöskään ”voi pientä”. Eikä nyt olisi ollut aika ajatella sellaista, mutta se hämmensi poikaa siitä huolimatta.

Shiye tietysti heti mietti, pitäisikö poliisille ilmoittaa tapahtuneesta. Key kuitenkin pudisti päätään, sillä hän ei uskonut, että siitä olisi mitään hyötyä. Tuskin tuota miestä kiinni saataisiin, varsinkin kun poika ei tiennyt tuosta edes etunimeä. Ja muutenkaan hänellä ei ollut voimia ryhtyä poliisin kanssa tekemisiin, se kuitenkin vain johtaisi suurempiin ongelmiin, joita poika ei halunnut edes kuvitella. Kuitenkin hän oli sattunut törmäämään johonkin jengiläiseen, ja siinä tapauksessa, jos tuon vaikka olisikin saanut telkien taakse, olisi Keyn perässä ollut sen jälkeen kokonainen lauma vaarallisia ihmisiä.
"Ei siitä varmasti ole hyötyä", poika totesikin ääneen, pyyhkäisten varovaisesti silmiään. Kasvoihin koskeminen kun ei käynyt ihan tuosta vain, kun niihin oli tullut aika monta iskua. Hän muuten mahtoi näyttää kamalalta, eikä poika voisi vähään aikaan liikkua ulkona. Ei hän halunnut koko maailmalle näyttää sitä, kuinka oli saanut turpiinsa oikein maukkaasti.
Pian Shiye huolehti, että olisiko Key halunnut mennä sairaalaan. Sitäkään poika ei kuitenkaan tahtonut, sitä paitsi pojan vanhemmat voisivat varmasti järjestää hänelle kotikäynnin joltain yksityiseltä taholta, jotta hänen ei tarvitsisi lähteä julkisesti liikkeelle tämän näköisenä. Pojalle oli aika kova kolaus, että kasvot todennäköisesti olivat täysin turvoksissa ja kamalat muutenkin käsittelyn jäljiltä, sillä hän oli tottunut näyttämään aina hyvältä.
"Vanhempani voivat järjestää jonkun yksityisen kotikäynnille tänne", Key vastasi väsyneesti. Hän olisi kovasti halunnut mennä vain nukkumaan, mutta tuskin saisi tänä yönä ihan niin helposti unta, ellei särkylääke alkaisi vaikuttaa tarpeeksi voimakkaasti.
Jostain syystä Shiye kuitenkin vapaaehtoisesti oli sitä mieltä, että tulisi pojan kanssa nukkumaan. Se tuntui erittäin lohduttavalta ajatukselta, ettei joutuisi viettämään yötään yksin. Häntä nimittäin pelotti edelleen, vaikka kuinka olikin hyvin pitkälti turvassa hyvin turvatussa kodissa. Yksin jääminen oli viimeinen asia, mitä poika halusi, joten hän loi hyvin toiveikkaan katseen kirkkailla silmillään Shiyeen. Tuon oli parasta olla tosissaan, sillä Key ei olisi kestänyt pettymystä, jos toinen sittenkin haluaisi nukkua mieluummin yksin.
"Kyllä minä varmasti pärjään, jos olet vierelläni", poika totesi tyytyväisenä. Sitten hän irrotti kätensä Shiyestä, siirtyen hieman kauemmas.
"Haittaako jos käyn suihkussa vasta huomenna? En taitaisi selvitä siitä nyt", Key kysyi, sillä ei hän kuitenkaan ehkä suihkuun voinut Shiyeä ottaa auttamaan. Tai siis, mielellään poika olisi ottanut, mutta ei toinen niin pitkälle olisi mennyt auttaakseen serkkuaan. Jossain tuolla varmasti kulki raja, ja se hyvin pitkälti oli yhteissuihkussa.
"Autatko minut yläkertaan? Minua vielä vähän heikottaa", poika pyysi, ja nopeasti toinen lähtikin hänen sylistään ja auttoi takaisin jaloilleen. Vielä särkylääke ei ollut ehtinyt vaikuttaa, joten häneen sattui ihan kiitettävästi, kun he yhdessä kulkivat portaat ylös ja Keyn huoneeseen. Hänen kuitenkin piti vaihtaa ensin vaatteita, sillä ei hän aivan näissä kuteissa voinut nukkua. Poika sentään suoriutui siitä jo ihan hyvin itsenäisestikin, vaikka liikkuminen sattuikin vartaloon.
"Nukutaanko minun sängyssäni?" Key ehdotti, ja Shiye suostui siihen siitäkin huolimatta, että sänky ei ollut aivan niin leveä, kuin mitä esimerkiksi teemahuoneiden pedit oikein olivat. Poika oli tietenkin taktikoinut niin, että tässä sängyssä pitäisi nukkua väkisinkin lähekkäin, ettei liian kauas voinut päästä.
Vaitonaisena jätkä kömpi sänkyynsä, ja kääntyi Shiyeä kohti. Hän olisi kovasti halunnut tuon kainaloon, mutta toinen ei välttämättä kaivannut Keyn läheisyyttä samalla tavalla vieläkään. Siitä huolimatta poika päätti yrittää, sillä Shiyen syleilyssä hän rauhoittuisi kaikista parhaiten.
"Voinko tulla kainaloosi?" poika pyysi mahdollisimman säälittävällä äänellä. Miten toinen muka voisi hänet torjua tänä iltana?

Shiyenkin mielestä lääkärin kotikäynti kuulosti paremmalta vaihtoehdolta kuin sairaalaan lähteminen, vaikkakin siinä tapauksessa asiantuntijan mielipidettä saisi odottaa seuraavaan päivään asti. Mutta ei hän itse keksinyt parempaakaan ratkaisua, joten järjestely sai tällä kertaa kelvata. Sitä paitsi, Key ei varmasti olisi halunnut missään tilanteessa näyttäytyä julkisesti siinä kunnossa, vaikka Shiyen mielestä se oli huolenaiheista pienin. Joka tapauksessa toinen oli sitä mieltä, että selviäisi yön yli, mikäli poika olisi tuon vierellä. Ja jostain käsittämättömästä syystä sen kuuleminen tuntui Shiyestä jotenkin… hyvältä. Siltä, että jos hän ei olisi ollut itsekin järkytyksestä kalvennut, olisi hänen poskipäilleen saattanut kohota se harvinaisen tuttu ujo puna, joka tosin ei Keyn seurassa yleensä näyttäytynyt.
”Oletkohan saanut aivotärähdyksen?” hän pohti ääneen hieman vaivaantuneena eikä katsonut Keytä silmiin. Eihän hän voinut, tuolla oli niin vastustamattoman suloiset silmät. ”Koska sen varalta sinut täytyy välillä herättää, jos se onkin jotain vakavaa…” hän selitteli hieman epäloogisesti. Olisi kyllä kovin sääli herättää Key vähän väliä, nukahtaminen uudelleen ei varmasti kävisi kovin helposti. Mutta ei hän voisi ottaa sitä riskiä, että toisen tila yhtäkkiä menisi huonommaksi, eikä hän huomaisi sitä vain siksi, ettei hennonnut herättää tuota! Ilmeisesti hänen olisi siis itse valvottava käytännössä koko yö, nukkuminen niin huolestuneena olisi ehkä liian hankalaa.
”Ei tietenkään haittaa. Niin on varmaan parempi”, Shiye heräsi ajatuksistaan, kun Key vetäytyi hieman kauemmas ja suunnitteli käyvänsä suihkussa vasta huomenissa. Sen jälkeen toinen ehdotti yläkertaan siirtymistä, ja välittömästi poika vääntäytyi pois tuon sylistä, kauanko hän oli siinäkin jo ollut!
Kun oli auttanut Keyn tuon huoneeseen, tuo vaatteensa vaihdettuaan ehdotti nukkumista omassa sängyssään, vaikkei sitä ollutkaan suunniteltu kahdelle ihmiselle. Mutta ei Shiye voinut toisen ehdotuksesta kieltäytyäkään, ja kai he nyt tämän kerran mahtuisivat hieman kapeammassakin sängyssä vierekkäin nukkumaan. Joten asetettuaan kännykkäänsä ensimmäisen herätyksen muutaman tunnin päähän siltä varalta, että sittenkin sattuisi itse nukahtamaan, kipusi poika toisen vierelle tuon sänkyyn. Eikä mennyt aikaakaan, ennen kuin toinen kysyi, saisiko tulla hänen kainaloonsa nukkumaan. Kysymys sai pojan sydämen kiihdyttämään hieman vauhtiaan. Että Keyn pitikin katsoa häntä niin säälittävästi valtavan suurilla silmillään!
”Tule vain”, Shiye myöntyi, sillä ei hän kyennyt kieltäytymään, vaikka yleensä lähinnä näki painajaisia siitä, että Key nukkuisi hänen kainalossaan. Tai itse asiassa, harvemmin hän uniaan muisti, saattoihan olla, että hän olikin nähnyt joitain eroottisia unia siitä, että Key nukkuisi hänen kainalossaan tai tekisi vähän jotain muutakin! Mutta nyt oli kaikkea muuta kuin sopiva aika ajatella sellaista (itse asiassa koskaan ei ollut sopiva aika ajatella sellaista), joten hellästi poika kietoi kätensä serkkunsa ympärille ja sulki silmänsä, vaikka heistä tuskin kumpikaan ihan äkkiä nukahtaisi.

Kiitti tytöt <3 Loppu!