Finding a treasure box

[[Lillukka kera Mayn tänne~]]

Oli lauantai ilta ja Don oli juuri matkalla pientä oikoreittiä pitkin muutamien korttelien päässä sijaitsevaan irlantilais-pubiin, josta oli tullut hänen kantapaikkansa Lontooseen muutettuaan. Vaikkakin pubissa lähinnä oli aina vain vanhempaa väestöä, Don nautti pubin tunnelmasta ja kieltämättä vanhojen herrojen kertomat jutut osasivat olla varsin viihdyttäviä. Etenkin Don piti erään skottilaisherran puheista, kun tuo kertoi kaikkia kömmähdyksiään nuoruudestaan kun hän piti huolta sukunsa kivilinnasta. Kaikkea sitä vanhatkin patut ovat oikeasti elämässään tehneet.

Donilla oli yllään viininpunainen kauluspaita, jossa oli tummanruskeita kapeita pystyraitoja, ja jalassaan hivenen sieltä täältä kulutetut ja rikotut tummansiniset farkut. Kauluspaidan hihat oli kääritty kyynärpäihin ja hiukset olivat yhtä sekaisen tyylikkäästi laitetut kuin aina. Jalassa olevat kirkuvan valkeat tennarit kielivät siitä, että ne olivat juuri ostetut, ja jos tarkkoja ollaan, Don oli juuri töistä tullessaan käynyt ostamassa ne. Kauaa kengät tuskin pysyivät valkeina, mutta eivätpä tennarit muutenkaan mitään kestävimpiä kenkiä ollut, joten sama se jos ne kestäisivät sen muutaman kuukauden ja olisivat sitten roskiskamaa. Eivät ne hinnallakaan ollut pilattu, joten yksi syy vähemmän huolehtia valkeiden kenkien väriä.
Askeleet veivät pimeällä kujalla kohti suurempaa katua, josta oikealle käännyttyä tarvitsisi enää jatkaa yksi kortteli ja hän olisikin jo perillä. Tietenkin sitä voisi kulkea kunnolla valaistuja teitä pitkin, mutta ne kiersivät turhan monta korttelia ja Don ei välittänyt siitä kulkiko hän hämärämmillä kujilla vai suuresti valaistuilla, kunhan hän pääsisi perille.

Olisi voinut sanoa, että Mayn ilta oli mennyt täydellisesti, lukuunottamatta yhtä pienen pientä virhettä, joka oli ajanut hänet tähän tilanteeseen. Tummat kengät kopsahtelivat kiivaaseen tahtiin asfalttitietä pitkin, niiden vihreeharmaiden silmien vilkuillessa taakseensa, kunnes huomatessaan kaksi miestä ilmestyvän nurkan takaa ampaisi hän oitis juoksuun. Ei helvetin helvetti, ei tämän pitänyt näin mennä! Illan aikana oli varastettujen tavaroiden listalle kertynyt muutama koru, yksi sormuskin ja seteleitä, mutta kun oltiin sitä viimeistä viisikymppistä yritetty hankkia, oli mies huomannut hänen aikeensa. Helvetti, se johtui aivan varmasti siitä, ettei hän ollut pukenut päälleensä tänään mitään sievää, päinvastoin jalassa olivat revityt vaaleat farkut sekä paitana toimi musta takki, puhumatta siitä ettei kasvoilla ollut lainkaan meikkiä ja punaiset hiuksetkin hapsoittivat miten sattuu, niiden ollessa puolihuolimattomasti ponihännällä niskassa.

Juostuaan kuitenkin tovin ja huomatessaan, että miehet eivät tuntuneet antavan millään tavalla periksi, paikansivat ne harmaanvihreät silmät pian sen yksinäisen miehen kadulla, eikä aikaakaan, kun hengästynyt punatukka ampaisi toisen luokse. Antamatta miehelle aikaa reagoida yhtään mihinkään, hän tarrasi nopealla liikkeellä toisesta kiinni ja vei niin itsensä vasten kadun tiiliseinää, vetäen isomman ja pidemmän miehen siihen eteensä.

"Pysy siinä hetki. " May sanoi hengästyneenä, puristaen miehen paitaa rystysiinsä - oli toinen nyt kummin päin tahansa, selkä tai vatsa häneen päin - yrittäen piilottaa itseäänsä miehen taakse. Pienen hetken jälkeen näytti kujalta juoksevan kaksi miestä, jotka vilkuilivat ympärilleensä - varmasti myös sinisilmäistä miestäkin.

"Mihin vittuun se meni. " Toinen niistä ärähti, kunnes kaksikko vilkuiltuaan ensiksi ympärilleen - ja ollen varmaankin sokeita, kun eivät nähneet miehen takana piileksivää naista - lähtien sitten kumpikin juoksemaan eri suuntiin.

Don yllättyi täysin tuntiessaan nykäisyn käsivarressaan ja onnistui juuri ja juuri pysäyttämään refleksinsä, ettei samantien lyönyt tuota, joka häneen koski. Kenties osaksi refleksiä hillitsi myös se, että tunnisti puhujan naiseksi äänen perusteella. Toisen vetäessä hänet seinää vasten, naisen itsensä jäädessä Donin selän ja seinän väliin, sinisilmäisen miehen katse kääntyi katsomaan olan ylitse naiseen. Toinen kulma kohosi, mutta katseen palatessa takaisin kujalle, Don aavisti jo heti mistä oli kyse. Nähdessään kaksi miestä juoksemassa hänen suuntaansa, Donathan vaihtoi olemuksensa tyystin rennoksi, laittoi peukalot farkkujensa taskuihin ja katsoi viileästi kaksikkoa.
Don todennäköisesti peitti koko olemuksellaan aika taidokkaasti selkänsä takana olevan naisen, sillä miehet eivät näyttäneet kiinnittävän tuohon erikoisemmin mitään huomiota. Donathan seurasi tarkoin miehiä ja luki heidän eleitään. Selkeästi nainen oli pulassa ja nuo kaksi etsivät häntä. Mutta miksi kaksi miestä etsisi noin raivokkaina jotakuta..?
Kaksikon päätyessä turhautuneina juoksemaan eri suuntiin häviten paikalta, Don pysyi vielä hetken aloillaan mutta pyörähti sitten ympäri painaen kämmenensä naisen vartalon molemmin puolin kiviseinää vasten. Hän kumartui aavistuksen alemmas, jotta sai paremman katsekontaktin toiseen. Sinisten silmien katse oli hiukan pistävä, kulmien rypistyessä aavistuksen.
"Selitä."
Donathan sanoi tiukasti, antaen selkeästi ilmi ettei nainen pääsisi mihinkään ennen kuin avaisi suunsa ja kertoisi mikä tuo koko välikohtaus oli.

Kun May ei enää kuullut askeleita lähellä, uskalsi hän silloin itsekin siirtää päätäänsä, että kykeni näkemään miehen takaa kujalle. Kun kahta miestä ei enää näkynyt, karkasi hänen huuliltaan helpottunut huokaus, samalla kun nainen oli jo valmis sanomaan miehelle heipat ja katoamaan omille teilleensä, mutta sitten tulikin jo este. Kulmat kohosivat yllättyneinä, silmien kysyvän katseen kohotessa toisen sinisiin silmiin, eikä May hetkeen muuta kuin tuijottanut. Helvetti, ei tässä näin pitänyt käydä. Hetken aikaa vain tuijottaessaan, ei May voinut olla kiroamatta sitä, että miltä hän näytti. Ehkä tuohon mieheen olisi tehonnut pieni flirtti jos hän olisi näyttänyt paremmalta ja huomio olisi kiinnittynyt johonkin muuhun, jos hän 'vahingossa' olisi tiputtanut mekkonsa olkaimen alas. Mutta ei, ei ollut mekkoa, eikä todellakaan seksikästä ulkonäköään. Puhumattakaan siitä, että tuijottaessaan sinisiä silmiä, ei nainen uskonut, että tähän mieheen tehoaisi tutut 'ne yritti raiskata mut' valheet. Hitto, tuollainen varmaan soittaisi poliisit paikalle tai pahimmassa tapauksessa, lähtisi itse miesten perään.

"Me leikitään piilosta. " Nainen lopulta tokaisi ja kurtisti itse kulmiaansa, tuijottaen tiiviisti toisen silmiin vähääkään pelkäämättä, vaikka hänen katseensa pian kääntyi vilkaisemaan kummallakin puolella olevaa kättä. Ei helvetin helvetti, hänen tuurillaan mies ei uskoisi hänen piilosilla oloakaan, vaikka kuka olikaan niin tyhmä, että uskoisi?

"Eikä se muutenkaan ole sun asia. " Nainen lisäsi, kääntäessään katseensa takaisin sinisilmäiseen mieheen.

Vaikka nainen olisikin vilautellut hänelle, Donin huomio tuskin olisi muutamaa sekunttia kauemmaksi aikaa herpaantunut oikeasta aiheesta. Mieshän hänkin tietenkin oli, mutta vailtettavasti Don ei mennyt samoihin jekkuihin kuin useimmat miehet.
Donathanin ilme pysyi tiukkana ja vaikka nainen yritti kierrellä itsensä ulos tilanteesta, tuo sai vastauksekseen vain lyhyen hymähdyksen.
"Se on ollu mun asia siitä sekunnista lähtien, kun sä päätit käyttää mua kilpenä."
Mies totesi kohottaen kulmaansa vähän kuin varmistaakseen, että viesti menisi varmasti perille naisenkin päähän. Toinen oli sekaannuttanut Donathanin tilanteeseen kenties miltei tahtomattaan, ja nyt mies halusi tietää mistä syystä Don oli vedetty siihen mukaan - ja ennen kaikkea mihin. Ei sitä noin vain turvauduta vieraiden miesten suomaan turvaan, etenkin kun koskaan ei voisi olla varma minkälaisen ihmisen apuun turvautui. Olisihan Donkin saattanut olla joku hullu raiskaajasurmaaja, joka veisi naisen heti seuraavan nurkan taakse ja päästäisi päiviltään. Joten oli naisen onni, ettei Don ollut mitään sellaista.

Mayn kulmat kurtistuivat entisestään, kun mies ei antanut sitten asian olla. Näyttäen itse tuimalta, kävi hänen mielessään ties kuinka monta ajatusta miten hän voisi tämänkin tilanteen hoitaa, ettei suurempaa ongelmaa tulisi, kaikista vähiten hän halusi, että virkavaltaa tähän sotkettaisiin. Hitto... hän olisi päätä myöten ongelmissa, jos niin kävisi - tai enemmänkin, silloin heilahtaisi häkki pitkäksi aikaa. Joten oli pakko keksiä jotakin, vaikka se, mitä May lopulta teki, ei varmasti ollut kaikista fiksuin teko. Hänen huulilleen kohosi yllättäen virne, sekä kulmat suoristuivat, katseen muuttuessa tuimasta ja ärsyyntyneestä lähes irstaaksi ja flirttailevaksi.

"Ai, ootko sä sitä tyyppiä joka tahtoo jotakin palkinnoks?" Hän kysyi lähes kehräävällä äänellä, samalla kun siirsi kätensä miehen kyljille ja siitä röyhkeästi laski niitä alaspäin, aina sinne miehen housuille ja vei jopa koskettamaan housujen etumusta.

"No, mitä sä haluat? Suudelman... vai ihan suihinoton?" May käytti huuliaansa lähellä sinisilmäisen komistuksen huulia, yhä pitäen virneen ja lähes ärsyttävän olemuksen kasvoillaansa. Ei hän mitään vihjailuistaan aikonut tehdä, mutta hän halusi testata ja ärsyttää. Jos tilanne oikeasti menisi pahaksi, hän löisi sinne minne varmasti jokaista miestä sattui, loppujen lopuksi hänen kätensä olivat kuitenkin lähellä sitä paikkaa - ja taas miehen kädet olivat yhä vasten tiiliseinää, pitämässä häntä paikallaan. Totta oli kuitenkin se, että May kyllä osasi olla röyhkeä halutessaan ja tämä uusi tuttavuus sai juuri todistaa asian.

Donin ilme pysyi muuttumattomana hänen tuijottaessa naisen silmiä. Miten jotkut osasivatkin olla noin röyhkeitä? Ensin pyytävät apua ja sellaisen saadessaan, he eivät tahdo enää sanoa halaistua sanaa siitä, minkä takia heidät piti pelastaa. Ja sitten tuo vielä leikki jotain omaa leikkiään sen lisäksi. Donathan tuhahti pienesti päästäen samalla oikean kätensä irti seinästä tarttuen sillä napakasti, muttei kuitenkaan liian tiukasti, naisen ranteeseen toisen röyhkeyden mennessä jo vähän turhan pitkälle. Käsi vedettiin pois läheltä omia haaroja ja Don kallisti pienesti päätään suoden toiselle samanlaisen hymyn kuin toisellakin oli. Vaikkakin Donin hymy oli selkeästi tekaistu, ja hän vain päätti leikkiä toisen omaa leikkiä.
"Selitys riittää."
Mies vastasi ystävälliseen sävyyn jatkaen hymyilyään. Kyllä hän mielestään hänellä oli oikeus tietää miksi pelastus oli tarpeellinen, koska tuskin oikeastikaan kenenkään perässä juoksee kaksi kiroavaa miestä, jossei jahdattava ole tehnyt jotain ylimääräistä. Puhumattakaan siitä, että toinen juoksi hämärillä kujilla. Naisella ei ilmeisesti ollut itsesuojeluvaistoa, koska lähti uhkarohkeana juoksemaan pitkin kujia. Luulisi naisten olevan sentään sen verran järkeviä, että kulkisivat ennemmin valaistuilla kaduilla, jolloin epämääräiset hiipparitkin olisivat vähemmissä määrin kuin pimeällä sivukujalla. Mikähän kumma tuota naista oikein edes ajoi eteenpäin tuon toimilla?

"Helvetin homo.." May ärähti, kun hänen irstaat sanat eivät tuntuneet tehoavan lainkaan tähän mieheen. Mitä hänen pitäisikään tässä tehdä, kertoa että hei, varastin tyypeiltä rahaa, helvetti.. silloin varmasti poliisit tulisivat ja riemu ratkeaisi, joten ei, May ei nyt, eikä koskaan tulisi kertomaan totuutta, varsinkaan tälle miehelle. Siksi virnistys katosi hänen huuliltaan ja ilme tuimeni, kun hänen alleensa ei alistuttu. Kuinkakohan monta kertaa May tulisi joko sanomaan tai ajattelemaan sanaa helvetti...

Harmaavihreiden silmien katse käväisi nopeasti kädessä, josta pidettiin kiinni, hänen oitis riuhtaistessa sitä kauemmaksi saadakseen otteen irtoamaan. Irtosi se tai ei, oli taas uhmakasluonteinen nainen aukomassa päätäänsä.

"Luuletko oikeasti että rupean sulle kertomaan? Ei ole vieläkään sun asias ja kohta läväytän sua kasvoille, jos et ala siirtymään mun edestä pois, ei olis ensimmäinen kerta kun tollasen homon saan itkemään. " Ulkopuoliselta tuollainen uhoaminen, mitä May juuri teki, kuulosti varmasti naurettavalta, mutta minkäs nainen omalle luonteelleensa kykeni. Hän käyttäytyi ja monesti varmaan ajatteli kuin teinipoika, yritti uhota isoimpiaan ja varmasti kuvitteli itsestään liikoja. Ja tietenkin ajattelutapaan myös kuului se, että jos miestä ei kiinnostanut jokin seksiin liittyvä, niin he olivat totaalisia homoja. Ja kyllä, May oli nyt merkannut tämän miehen homoksi, koska ei ollut heittäytynyt kädet ilmassa hänen vihjailuihin mukaan. Fiksua May, niin kovin fiksua.

"Joten päästä musta irti tai kohta sattuu. " Hän ärähti vielä uudemman kerran, tuhahtaen vihaisena.

Homo? No eipä ollut yllättävä kommentti. Tuota sanaa Don sai kuitenkin kuulla enemmän ja vähemmän, etenkin naisten suusta, mutta nykyään hän oli jo niin tottunut siihen, ettei homoksi kutsuminen saanut miehessä oikeastaan minkäänlaista reaktiota aikaan.
Naisen riuhtaistaessa kätensä irti, Don antoi toisen tehdä niin vaikka oli kyllä testaamatakin selvää, kumpi heistä olisi se vahvempi, joten jos Don vain olisi tahtonut hän olisi kyllä voinut olla päästämättä toisen kädestä. Mutta koska Don silti oli pohjimmiltaan herrasmies ja hän kunnioitti naisia, ei hän suinkaan tahtonut ahdistaa toista läsnäolollaan.
Don olisi kyllä varmasti päästänyt toisen lähtemään ja jatkamaan matkaansa, mutta naisen aloittaessa uhoamisensa, peli oli menetetty. Donin mielenkiinto heräsi ja hän halusi nähdä aikoiko nainen tosiaan toteuttaa uhkauksensa. Etenkin jos toinen noin kovin uhkasi saada hänet vielä itkemään.
Ihan kiusallaan Don nosti oikean kätensä naisen kasvojen vierelle napaten tuon leuan etusormen ja peukalon väliin kevyeen otteeseen, mutta kuitenkin sellaiseen, että hän saisi helposti tiukennettua otettaan jos vain suinkin halusi. Ja tuon lie myös nainen vaistoaisi.
"Kyllä mä luulen."
Mies vastasi suoristaen yhä hiukan kallellaan olleen päänsä takaisin suoraan katsoen kuitenkin tiukasti toisen vihreäharmaisiin silmiin.
"Mä saatoin pelastaa just sun henkes, joten lienee pienin mahdollinen kiitos olevan se, että kerrot miks ne jahtas sua."
Donathan jatkoi ystävälliseen sävyyn, vaikka äänessä oli silti pieni pilke käskevää sävyä. Jos nainen ei kuitenkaan vastaisi siltikään, Don tuskin jatkaisi kysymistä vaan jatkaisi matkaansa pubiin. Joten pallo oli nyt toisella. Ja toisaalta, kertoi nainen tai ei, lopputulos olisi sama - toinen saisi jatkaa matkaansa. Mutta se, että tiesikö nainen molemmista vaihtoehdoistaan olikin asia erikseen.

Vaistomaisesti May kohotti hitusen leukaansa tuntiessaan kosketuksen ja pian sormet pitelemässä siitä kiinni. Hän kurtisti kulmiaansa ja piti sen uhmakkaan ilmeen kasvoillaansa. Jos tilanne olisi ollut toinen, olisi May varmasti katsellut miestä tarkemmin ja todennut, ettei toinen ollut pahan näköinen,päinvastoin , mutta tällä hetkellä naista vain ärsytti. Voi luoja, häntä todellakin ärsytti, mutta omaksi ongelmakseen May ei voinut tehdä paljoa, jos ei halunnut joutua ongelmiin. Ei nainen toki mikään pieni tytöntylleröinen ollut joka ei osannut muuta kuin kiljua apua, mutta kyllä hän itsekin sen tiesi, että tätä miestä vastaan ei hän se voimakkaampi osapuoli ollut.

"Ne halus että mä pöllin niille tavaraa, enkä mä halua tehdä sitä enää. Ootko nyt tyytyväinen?" Siinä oli kourallinen valheita, mutta pieni ripaus totuutta, mitä hän oli juuri kertonut. Eihän May kenellekkään muulle varastanut, vaan pelkästään itselleensä ja omaan tarkoitukseensa. Ehkä kuitenkin mies antaisi hänen nyt mennä - tai jos ei, niin ainakin sitten hän lähtisi itse, tehden sen joko helposti tai vaikeimman kautta.

Don kohotti toista kulmaansa. Yksi sana lauseesta särähti hänen korvaansa.
"Enää?"
Mies toisti kysyvänä ja samalla hänellä pälkähti mieleen eräs kiero idea. Hän voisi hiukan kiusata toista, ihan vähän vain. Leuasta päästettiin irti ja käsi laskettiin olkapäälle. Ote ei ollut mikään tiukka, mutta kuitenkin sopivan napakka, ettei siitä noin vain lähdettäisi lipettin.
"Tää alkaa kuulostaa poliisijutulta. Lähes mun kanssa kamarille."
Don sanoi vakavaan sävyyn katsoen naista syvälle silmiin. Eihän Don oikeasti mikään poliisi ollut, kunhan nyt vain testaili toisen hermoja ja paineensietokykyä. Ehkä tuo oli tavallaan pieni kosto homoksi kutsumisesta. Ihan vain sellainen pikkuriikkinen.
"Kaikkea mitä sanot, voidaan käyttää todisteena sua vastaan."
Mies jatkoi vakuuttavasti nojaten toista kättään yhä esinään ja toinen piteli naista hartiasta kiinni. Tietenkin toisella olisi pakomahdollisuus aina avoin, mutta se, että uskaltaisiko toinen kokeilla onneaan pakenemisen nimissä oli asia erikseen.

May ei tiennyt lainkaan sitä, miksi hän ei ollut osannut epäillä tätä miestä poliisiksi. Miten se oli lipsahtanut hänen mielestään täysin, miten hän olikaan niin tyhmä ajatellessaan, ettei muka poliisi voinut olla myös siviilivaatteissa ja vapaalla, hitto hänen jos kenen pitäisi siitä tietää. Siinä samassa, kun korviin kantautui sana poliisi sekä kamarille, tunsi May miten hänen sydämensä jätti pari lyöntiä välistä, hänen koko kehonsa jännityessä. Poliisi... Voi helvetti, oliko tuo sinisilmä poliisi?! Pieneksi hetkeksi, mutta vain hyvin pieneksi lakkasi nainen jopa hengittämästä, tuijottaen miestä yhä ärtyneen oloisena, vaikka sisältä May tunsi miten hän oli kusessa päätä myöten..

"Ootko sä joku helvetin kyttä?" Nainen ärähti, siirtäen hitaasti oikean kätensä sinne selkänsä taakse, hivuttaen kättäänsä ristiselkänsä kohdalle mahdollisimman huomaamattomasti. Tuntui, ettei juuri sinä hetkenä ollut muuta vaihtoehtoa, ei ollut kuin kaksi tietä, mitä pitkin pääsisi kävelemään. Joko hän menisi toisen mukana sinne poliisilaitokselle ja mitä todennäköisemmin viettäisi loppuelämänsä vankilassa tai että hän .... Ei, hän ei todellakaan aikoisi sinne vankilaan mennä, joten jos hänen pitäisi käyttää housujen rajalla, paidan alla olevaa asettaansa käyttää, hän kyllä niin tekisi, vaikka jossain sisällään May ei sitä halunnut tehdä.. Mielummin hän olisi kaatanut tämän miehen sänkyynsä, mutta kyttä mikä kyttä.

"Sulla ei edes ole mitään todisteita. Eikö teidän kuulu suojella niitä joita kiristetään. "

Don arvioi hiljaisena naisen olemusta, tarkkaili kaikin aistein toista, ja kieltämättä Don olisi pirun vakuuttava poliisi. Ehkä hänen sittenkin pitäisi kaikista muista suunnitelmista huolimatta ryhtyä lainvalvojaksi. Tai sitten ei. Ei Donista olisi sellaiseen hommaan, ja noh, häntä ei välttämättä edes hyväksyttäisi poliisikouluun, koska he kuitenkin tutkisivat kaikkien taustat ja Donilta saattaisi löytyä muutamia asioita, joita ei katsota hyvällä. Joten ehkä hän pysyttelee aiemmissa ajatuksissaan. Tai vastaavasti päätyisi olemaan ikuisesti raskaan työn raataja, eli tekisi rakennustyömailla vähän sitä sun tätä.
Naisen ottaessa Donin sanat niin tosissaan, Don ei mahtanut enää mitään varsin huvittuneelle virneelle joka kipusi hänen kasvoilleen. Mies päästi otteensa toisen olkapäästä, kuten myös tiiliseinästä, nosti kätensä ilmaan kämmenet suunnilleen olkiensa kohdalla luovuttamisen merkiksi ja astahti askeleen taaksepäin.
"En mä ole poliisi."
Tuo sanoi huvittuneesti laskien kätensä alas ja tuikkasi peukalonsa farkkujensa takataskuihin. Huvittunut virne leikki miehen komeilla kasvoilla, ja huvittunut pilke löytyi myös hänen silmistään. Varmasti nainen kohta löisi Donia tai huutaisi ja ärjyisi, tai tekisi ylipäätänsä jotain purkaakseen kiukkunsa tajutessaan, että Don oli vain hiukan huijannut toista.

May oli jo valmiina tarttuakseen aseestaansa kiinni lopettaakseen tämän tilanteen ja juostakseen jo toistamiseen samana iltana karkuun. He yhä olivat siellä kujalla, joten vaikka laukaisuääni saattaisikin kiinnittää huomita, saattaisi hänellä ehkä olla aikaa juosta karkuun - tai ainakin autolleensa, jotta voisi saman tien ajaa seuraavaan kaupunkiin. Tästähän oli tulossa aikamoinen pikavisiitti Lontoossa.

May ei kuitenkaan ennättänyt ottaa aseestaan kunnollista otetta, kun hän näki sen ilmeen miehen kasvoilla. Virne yhdistettynä luovuttamiseen tarkoittavaan eleeseen tai naisen ilmeen valahtamaan oitis tyrmistyneeksi, varsinkin silloin, kun mies totesi, ettei ollut poliisi. Pieneen hetkeen May ei tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt tai tehdä, hän nimittäin vain tuijotti miestä.

Anteeksi kuinka?

Sitten, sen pienen hetken jälkeen, tuntui naisessa vihdoin näkyvän jotakin eloa. Taakse siirretty käsi kiertyi eteen ja sen askeleen, jonka mies oli ottanut taaksepäin, oli May ottanut eteenpäin. Hän nappasi sinisilmän rinnuksista kiinni, puristaen lähes rystyset valkoisina toisen paidan kangasta ja veti toisen lähemmäksi itseäänsä - ja yritti varmaan vähän saada miestä kumartumaan, hitto toinen oli meinaa pitkä.

"Jumalauta sun kanssas. " Hän ärähti äänekkäästi, mutta vaikka May oli aina ollut sanallisesti lahjakas, ei nyt hänen suustaan tuntunut tulevan yhtään mitään - lukuunottamatta noita kolmea sanaa. Hänen ärsyyntymisensä tuota miestä kohtaan oli kohonnut sellaiselle asteelle, että nainen tunsi lähes kihisevänsä raivosta. Ei hän koskaan aikaisemmin ollut tuntenut näin suunnatonta ärsyyntymistä ketään kohtaan. Siksipä puristettua hetken aikaa toisen paitaa, käden hitusen jopa täristessä päästi May lopulta irti, tyrkkäisten miestä hitusen kauemmaksi ja näyttäen sitten hyvin aikuismaisesti keskisormeaansa, lähtiessään kävelemään tuhahtaen sinne suuntaan mistä oli juossutkin alunperin, kiroten mielessään jokaisen kirosanan minkä vain tiesi.

Donin virne vain leveni levenemistään seuraillessaan naisen reaktioita. Käsien tarttuessa hänen kauluksistaan kiinni, Don ei montaa senttiä kumartunut alaspäin kun hän jäi vain virnuilemaan naiselle. Toisen vielä ärähtäessä hänelle, virne vain leveni ja valkeat hampaat paljastuivat huulien takaa.
Naisen töytäistessä Donia kauemmas, mies otti yhden askeleen taaksepäin. Mutta nähdessään toisen niin tyttömäisen käsimerkin, hän vain purskahti nauruun. Kipakka neiti selkeästi.
"Hei, älä nyt. Voin tarjota sulle kaljan."
Don huikkasi naisen perään saatuaan naurunsa rauhoitettua hiukan. Selkeä huvittuneisuus kuului silti hänen äänessään, eikä sillä voinut enää mitään. Mitäs tuo tilanne nyt vain nauratti häntä liikaa. Katse jäi tutkimaan toisen vartaloa mittailevaan sävyyn. Varsin sievä tapaus ja tuo kipakkuus oli varsin mukavaa vaihtelua niihin naisiin, joihin Don useimmiten törmäsi.

Jos se vain olisi ollut mahdollista, olisi Mayn päästä kohonnut sinä hetkenä savua, niin raivoissaan hän oli, varsinkin kun tämä mies vielä kehtasi nauraa. Jos hän näkisi tuon miehen vielä uudelleen, hän naksauttaisi kuulan tämän kalloon... tai niin May uhosi mielessään.

Jossakin muussa tilanteessa, May olisi varmasti suostunut kaljalle, miksi ihmeessä hän kieltäytysi ilmaisesta juomasta, mutta kun ehdotus tuli jonkun sellaisen suusta jonka pelkkä äänikin sai hänet kiehumaan ylitse, ei May pysähtynyt. Ainoa asia, minkä nainen teki poispäin kävellessään oli se, että hän kohotti kätensä ja läimäsi sillä takapuoltaansa kiss my ass asenteen kera, kadoten lopulta kujille.

( loppu : ) )