Vain elämää, ei sen enempää..

Vierailija

/ Sikko Rainin kanssa tänne pelastaan mun pikkunen :3 /

Zeta muistutti melko erehtymättömästi pientä linnunpoikasta, joka peloissaan odotti oksalla lentoon opettelua, vaikka yrittikin näyttää kovinkin urhealta. Sen sijaan, että linnunpoikasella oli emo ohjeistamassa miten lentää, Zeta olikin yksin. Ja häntä vastassaan kaksi ei-niin-selvinpäin-olevaa miestä, joille Zeta oli hetken pöytärupattelun jälkeen maininnut, että rökittäisi helposti parikin kaksilahkeista. Miten Zeta aina päätyikin tähän? Hän ei vain jaksanut kuunnella sitä naistenalistamista, kun kyseiset miehet taasen tuntuivat olevan näitä maailmanvaltijoiden uraa ajavia miehiä. Todellisuudessa Zeta oli varma, että nuo kaksi luikkisivat häntä koipien välissä karkuun, heti kun jotain epämukavempaa sattuisi.
Ei se tieto tosin nyt paljon lohduttanut, kun pienikokoinen naishenkilö yritti miettiä, juostako karkuun vaiko laittaa nyrkit heilumaan. Ylpeytensä alla Zeta kuitenkin tiesi, että ei tässä tilassa paljon edes yritetty vetäistä kenenkään silmää mustaksi. Nainen oli kompastua koipiinsa jo silloin, kun perääntyi toisen partaveikon haisevaa hengitystä.

”No, joko sä alat jänistää?” toinen känniääliö röhähti parin naurahduksen kera, kun Zeta tapitti miehiä ylpeästi nokka pystyssä. Ei hän pelännyt kipua tai lyömistä, siitä vain jos todella aikoisivat alentua hakkaamaan viattomia naisia. Zeta kyllä huomasi itsekin, että polvensa tutisivat pelkästä ajatuksesta, kuinka hän ei kehtaisi näyttää nokkaansa missään jos saisi turpaansa. Sehän vasta olisi nöyryyttävää kulkea ihmisten ilmoilla nenä poskella tai silmä mustana. Ja kyllähän hän ihan viaton oli, eihän ärsyttämisen takia toisia saa hakata? Oli hän tietenkin vedonnut näiden kahden miehisyyteen ja munattomuuteen, jos eivät tappelutaitojaan kehtaisi näyttää, mutta.. Tämä ei edes näyttänyt tappelutaitojen esittelyltä, miehet näyttivät vain pitävän hauskaa Zetan kustannuksella ja se naisen vasta saikin raivoihinsa.
”Ai minäkö? Tehän siinä mukamas miehekkäästi uhoottekin, senkin aivottomat kusiaiset”, Zeta naureskeli mukamas rennonkin oloisesti. Nauru tosin loppui lyhyeen, kun toinen ärähti vähän vähemmän kiltin kuuloisesti ja painoi yllättävän kepoisesti Zetan olkapäistä vasten tiiliseinää. Pieni älähdys kuului Zetan suusta, johtuen vain siitä, kun tämä mietti kuinka nahkatakkinsa kävisi. Eihän se ollut kylläkään aitoa nahkaa, mutta sitä suuremmalla syyllä se menisi helpommin rikki tiiliseinään hankautuessa. Yksikin naarmu ja nämä apinat saisi ostaa hälle uuden takin.

”Eiköhän kaikki päästäs helpommalla, jos nyt kiltisti myönnät, että et sä meille pärjäis”, mies hymyili vittumaisesti Zetan yrittäessä kiemurrella tuon otteesta. Humalaisen miehen otteeksi käsi oli melko turhankin pitävä.
”Senkin tuhkamuna, naisten hakkaaminen olis säälittävää”, Zeta ärähti, tällä kertaa oikeasti vihaisena ja valmiina nahkatakkinsa vuoksi tekemään mitä vain. Se oli silti hankalaa näin.. Pikkuisena, seinän ja päätä pidemmän miehen välissä. Ei Zeta silti aikonut luovuttaa, vaan ovelasti käänsi päänsä, aukaisi suunsa ja tarrasi hampailla kiinni miehen sormiin, jotka lepäsivät naisen olalla varmistaen ettei tämä luikkisi karkuun. Miehen ärjäisy kajahti pienessä talojen välissä olevassa syventymässä ja tuo tempaisi sormensa vikkelään pois. Tai vikkelään ja vikkelään, olihan Zetalla vahvat leuat ja sitäkin terävemmät hampaat.
”Saatanan huora, se puri mua!” mies kiljaisi kaikkea muuta kuin miehellisesti, mutta vasta tuon kirkaisun myötä Zeta tajusi, ettei olisi ehkä kannattanut suututtaa tuota enempää. Helpompi olisi ollut pinkoa pakoon, mutta syventymän alussa röökiä poltteleva ja rennosti seisoskeleva tämän miehen ryyppäyskaveri olisi estänyt senkin aikeen. Olisihan Zeta voinut yrittää tuon ohi juosta, mutta näki ilmeisesti paremmaksi vaihtoehdoksi toisen puremisen. Sen sijaan että nainen nyt ehkä pinkoisi kotia kohti, hän kyyristyi matalemmaksi ja suojasi kasvonsa, kun mies kohotti kätensä ilmeisesti valmiina pilaamaan miehisyytensä naisen lyömisellä. Pässi mikä pässi.

Aihe: Vs: Vain elämää, ei sen enempää.. To Kesä 17, 2010 12:12 am

"Rain! Helvetti on mukava nähä sua pitkästä aikaa!" Suurehkon ihmisporukan keskellä seisova nuorukainen hihkaisi ja otti oitis tarvittavat askeleet päästäkseen ystävänsä kimppuun. Poika oli suhteellisen pienikokoinen ja vaikutti vain entistä kääpiömäisemmältä kookkaan kaverinsa rinnalla.
"J, mukava nähdä suakin!" Tummaverinen, aasialaisilla piirteillä varustettu miehenalku sanoi naurahtaen ja taputti toisen olkapäätä. Pian muukin konkkaronkka huomasi paikalle saapuneen tapauksen ja porukan sisällä alkoi käydä kiivas keskustelu kuulumisista. Jengistä lähti suhteellisen paljon meteliä verrattuna muihin aukiolla aikaa viettäviin porukoihin, ja mahtavat poikamaiset naurunpärähdykset ja huudot kuuluivat varmastikin Elm Squaren toiselle laidalle. Paikalla tuntui kuitenkin olevan sen verran paljon humalan vallassa keikkuvia ihmisiä, ettei heidän äänekkääseen käyttäytymiseen kiinnitetty lainkaan huomiota.

Rain oli lähtenyt tavalliseen tapaansa viettämään iltaa ystäviensä kanssa. Hän ei ollut pitkään aikaan käynyt kiertelemässä Rashee Roadin synkillä kaduilla, vaikka monet kaverit siellä asuivatkin tai vähintäänkin tapasivat käydä. Kotona Rain ei olisi millään jaksanut hillua, joten hän oli vain päättänyt lähteä seikkailemaan sinne minne jalat veisivät. Oli oikeastaan ihan sama minne miehenpuolikas olisi mennyt, sillä hänellä oli ystäviä joka puolella Lontoota. Pääosin Rashee Roadilta ja Devon Streetiltä, mutta kyllä muutamia erityistapauksia löytyi Yellow Avenueltakin. Varsin sosiaalisena miehenpuolikkaana Rainin ei ollut lainkaan hankala tutustua uusiin ihmisiin ja usein toiset hakeutuivat täysin itsestään tuon valovoimaisen persoonan vuoksi.

Siinä missä muu porukka alkoi kilistellä kaljakoriensa kimpussa, alkoi Rainin mielenkiinto hiipua. Hänen ei tehnyt sen suuremmin mieli juhlia, eikä varsinkaan juoda yhtään mitään. Kohteliaasti hymyillen nuorukainen katseli ympärilleen etsien näköpiiriinsä jotain tuttua ihmistä. Ketään seuralaistakaan Rain ei kainaloonsa täksi yöksi halunnut, mutta joku vanha tuttu olisi ollut varsin kiva löytää juttukaveriksi. Tovin aikaa aukiota tarkasteluaan hänen huomionsa kiinnittyi johonkin tuttuun. Vaaleaverinen, hyvin sirohko ja pienikokoinen neitokainen näytti keskustelevan kahden kookkaan miehen kanssa. Hymy kaartui Rainin huulille; tyttö oli hieman äkkipikaisena tunnettu Zeta, jonka kanssa miehenalku oli ollut tekemisissä. Mielenkiintoisena hetken kolmikon tekemisiä seurattuaan tummaverikön kasvojen hymy alkoi valua pikkuhiljaa pois. Kaksi miestä ja Zeta eivät selvästikään keskustelleet mistään - ainakaan kovin ystävälliseen sävyyn.

"Mä meen hei tonne", Rain huikkasi ystävilleen heilauttaen vielä kättä hyvästiksi ja lähti oitis kohti kolmikkoa. Hämmästys piirtyi hänen kasvoilleen, kun toinen miehistä kiljahti kuuluvasti. Zeta oli ilmeisesti ryhtynyt häijyksi, joten Rain näki parhaaksi puuttua tilanteeseen. Vaaleaveriköllä oli tapana hankkiutua vaikeuksiin, mikä olikin oikeastaan ainut asia, jonka nuorukainen tytöstä tiesi. Pian hän tiesi myös sen, että tyttö oli kumartunut kädet suojanaan toisen miehen eteen, mikä ei enteillyt hyvää. Otettuaan muutaman juoksuaskeleen miehiä ja Zetaa kohti, Rain tarttui lyömäaikeissa olevaa käsivarresta lujasti kiinni ja suorastaan väänsi käden kauemmas tytöstä.
"On pokkaa äijällä käydä naisten kimppuun", hän lausahti epätavallisen tulisesti ja siirtyi uhkaavasti miestä lähemmäs. Vaikka kaksilahkeiset olivat luultavasti Rainia paljon vanhempia, oli hän silti heitä paljon isompi ja massakkaampi. Se rento ja iloisesti naurahteleva Rain oli väistynyt ja tilalle oli tullut suorastaan vaaralliselta vaikuttava mies.
"Että antaa heittää nyt", nuorukainen lisäsi vielä. Muuta ei ilmeisesti tarvittu, sillä kaksikko lähti hieman ärtyneinä lipumaan pois koko aukiolta. Rain mulkaisi parivaljakkoa vihaisesti ennen kuin kiinnitti huomionsa melkein kaltoinkohdeltuun tyttöön.
"Zeta, ootsä kunnossa?" tummaverikkö kysyi ystävällisesti kumartuen tytön tasolle.

Vierailija

Zeta jo odotti enemmän tai vähemmän valmiina, että tuo mies kostaisi tämän pienen hampaiden teroituksen, mutta iskun sijaan hän kuulikin jonkun ärähdyksen. Äänensävy ei kuulostanut kovin kiltiltä, mutta Zetan korviin siinä oli jokin tuttu piirre. Hän oli aivan varma, että oli joskus ennenkin kuullut tuon äänen.
Zetan kädet siirtyivät syrjään silmien tieltä ja tuo jäi tapittamaan vähintään kaksi päätä itseään korkeampaa tummahipiäistä miestä. Ei Zetan tarvinnut kauaa pohtia, kun hän jo tunnisti toisen Rainiksi. Ei nainen varsinaisesti toista tuntenut, mutta kyllä hän muisti Rainin olleen varsin ystävällinen ja nauravainen tapaus. Juuri nyt Rain ei muistuttanut ihan sitä Zetan muistoissa olevaa ihmistä, käskiessään kaksikkoa häipymään. Zeta ei edes vilkaissut kahden loittonevan selän suuntaan, mutta kumma turvallisuuden tunne silti valtasi naisen. Kädet valahtivat tuon sivuille ja Zeta suoristautui koko pituuteensa, vaikka se tuntuikin melko vähäiseltä, varsinkin Rainin pituisen miehen lähettyvillä.

Nainen kuuli ihan selvästi toisen kysymyksen ja jopa tajusi, mitä hän meinasi. ”Tottakai”, Zeta lausahti ihmeen vakaalla äänensävyllä, vaikka naisen valmiiksi kalpeat kasvot olivat entistä valkoisemmat, silmät tuijottivat lähinnä Rainin läpi ja koko pieni vartalo tärisi. ”Tälläsiä kusipäitä kun tuntuu näkevän nykyään joka päivä”, tuo jatkoi ääni vieläkään värähtämättä, mutta havahtui sentäs takaisin maan pinnalle. Zeta katsoi äkäisesti olkaansa, kohotti kätensä ja pyyhkäisi takkinsa pintaa pari kertaa.
Äkkiä Zeta huomasi, mitä olikaan tapahtunut. Hänhän oli pelästynyt, suojautunut käsiensä taakse ja vieläpä kyyristynyt matalemmaksi. Oliko säälittävämpää kuultu? Vaaleaverikön kasvot tuntuivat vaihtelevan hämmästyneestä pelokkaaseen, pelokkaasta vihaiseen ja vihaisesta häpeälliseen ilmeeseen. Zetaa hävetti, todellakin hävetti, entistä enemmän kun häpeän seurauksena pieni puna levisi tuon kasvoille.

Naisen katse pysähtyi viimein Rainin ruskeisiin silmiin ja pysähtyivät tuijottamaan noita ystävällisen oloisia nappisilmiä. Zeta näki silmissään jälleen sen oikean Rainin, hän pystyi jo kuvittelemaan leveän hymyn miehen tummien hiusten kehystämille kasvoille.
”Hei, Rain”, Zeta hymähti tervehdykseksi kasvoillaan aavistuksen alakuloinen hymy. Täytyi olla aika asiantuntija jos halusi päätellä, näyttääkö Zeta siltä että alkaisi itkemään minä hetkenä hyvänsä, vai siltä kuin valmistautuisi sillalta hyppäämiseen. Ei Zeta itseasiassa tiennyt sitä itsekään. Häntä nolotti edelleen, että oli tuollain pelästynyt, kai nyt aikuinen ihminen pari pientä iskua kestäisi. Se oli vain.. Tullut niin yllättäen? Ainakin Zetaa lohdutti ajatella niin. Itkemään Zeta ei tosin todellakaan ollut ryhtymässä, sehän hänen viimeinen tekonsa olisi. Eikä nainen edes tiennyt, pitäisikö hänen kiittää Rainia vai ei. Tai tottakai pitäisi, ilman tuota hänen ylpeytensä olisi kolahtanut vielä pahemmin. Tai jos hän vielä sen kolahduksen jälkeen olisi jaksanut ajatella tuota.
”Mitä sä täällä..? Tai siis.. Öö tota, kiitos?”, Zeta takelteli sanoissaan, kyllä vain voi yksi pieni kiitoskin olla jollekin vaikea. Zeta ei ollut todellakaan tottunut kiittämään ihmisiä, mutta ehkä hän luotti siihen, ettei Rain tahrisi hänen mukamas kovapäistä mainettaan lavertelemalla jokaiselle, että hän oli kiittänyt jotakuta. Pieni ylpeys naisen sisällä silti kohahti, kun hän sentäs oli kyennyt kiittämään miestä.

Vihreät silmät kääntyivät tarkkailemaan nopeasti ympäristöä, hänen katseensa vain lipui kaiken ohi tarkistaakseen, ettei kukaan olisi todistanut tapahtumaa. Naisen ylpeys oli jo nyt ihan tarpeeksi kovilla, onneksi sentäs kukaan ei näyttänyt pahemmin katsovan. Siitä huolimatta Zeta voisi ihan mielellään linnoittautua neljän seinän sisään pariksi päiväksi nuolemaan haavojaan.

Aihe: Vs: Vain elämää, ei sen enempää.. To Kesä 17, 2010 7:37 pm

Rain katsoi hämmentyneenä pienikokoista Zetaa, joka vaikutti kaikelta muulta kuin kunnossa olevalta. Tuo tuntui tärisevän kuin haavan lehti, vaikka ääni kuulostikin yllättävän tasapainoiselta ja tavanomaiselta. Ruskeat silmät tarkkailivat vaalean tytön olemusta tiiviisti kuin etsien jotain epäkohtaa tuon kunnossa. Olihan Zeta varmasti säikähtänyt pahanpäiväisesti, mutta ilmeisesti tuo ei halunnut myöntää sitä. Rain kuitenkin aisti jotain pelontapaista, mutta tiesi, että asiasta olisi varmasti täysin turha yrittää edes puhua. Sen verran hän Zetaa tunsi, ettei tuon ylpeys kestäisi yhtään enempää tapahtuneen analysointia tai puintia. Näin ollen Rain tyytyi vain hymyilemään rohkaisevasti tytölle ja hymähtämään hiljaa.
"Kannattais vaan pysyä kaukana tollasista kusipäistä. Vaikka susta sisua löytyykin, niin et sä voi tollasia kaappeja päihittää", Rain sanoi totuudenmukaisesti ja silitti tuon olkaa muutaman kerran ennen kuin päästi kätensä lepäämään takaisin kylkensä vierelle. Huolestuneen äitikarhun tavoin tummaverikkö vilkaisi ympärilleen tarkistaakseen, että ne kaksi korstoa olivat todellakin kadonneet näkyvistä. Tyytyväisesti hymyillen Rain sai todeta, että parivaljakko oli kaikonnut koko Elm Squarelta, eivätkä toivottavasti olleet tulossa ainakaan kovin pian takaisin. Hän ei ollut mikään tappelupukari ja säälittävät nyrkkitaistot kyseisellä pahamaineisella aukiolla ei kuulunut tapauksen lempipuuhiin. Kyllä Rainin nyrkit lauloivat, jos se siitä oli kiinni, mutta ennemmin hän selvitti tilanteet puhumalla. Tappelut kuuluivat nuorukaisen mielestä lähinnä sinne ala-asteajoille, eikä laisinkaan aikuisten ihmisten maailmaan.

Zeta näytti jokseenkin hyvin surkealta ja säälittävältä seisoessaan keskellä aukiota. Tytön pienikokoisuutta korosti Rainin kuvakulma, joka oli hyvin vahvasti lintuperspektiivin puolella. Tummaverikkö katseli toista yhä rohkaisevasti hymyillen, eikä liiemmin välittänyt koko aikaisesta katsekontaktistaan. Hän halusi varmistaa, että Zeta olisi varmasti kunnossa, eikä pakenisi ensimmäisen tilaisuuden tullen nurkan taakse itkemään kohtaloaan.
"Höpsö", Rain naurahti suloisesti ja pörrötti toisen vaaleaa hiuspehkoa. Kiitos oli todellakin paikallaan, vaikkei miehenpuolikas sitä mitenkään erityisesti ollut odottanut - varsinkaan keneltäkään Zetan tapaiselta henkilöltä.
"Mutta tosiaan, kavereita tulin vaan moikkaan. Ja näemmä pelastaan nuoria neitokaisia", hän lisäsi hyväntahtoisesti naurahtaen ja iski vaaleaverikölle näkyvästi silmää viimeisen lauseen paikkeilla. Vinkkaus ei ollut se tavallinen flirttaileva silmänisku, vaan lähinnä huvittunut ja sen oli tarkoitus luoda pieni humoristinen säväys sanojen lopulle. Hameväestähän nuorukainen ei kiinnostunut lainkaan, eikä ollut kiinnostunut sitten yläasteaikojen. Silloinkin Rainin suhteet olivat kohdistettu lähinnä toisiin poikiin, joskin hieman salassa. Tuohon aikaan homous ei ollut mitenkään erityisen hyväksyttävä asia, joten hän oli kokenut parhaaksi pitää tunteensa visusti piilossa - ainakin siihen asti kunnes joku toinen saman kastin edustaja astui samaan huoneeseen.
"Entä mitä sä teet täällä tähän aikaan? Ootsä yksin?" Rain kysyi hieman yllättyneenä. Zeta oli niin kovin heiveröinen, ettei hän olisi millään voinut pärjätä, jos joku vähänkään isompi olisi hänen kimppuunsa tahtonut käydä.

Vierailija

Zeta tapitti miestä ihmettelevä katse kasvoillaan. Nainen jaksoi ihmetellä, että kuinka Rain jaksoi aina nauraa ja olla hyväntuulinen. Ei Zeta tosin voinut tietää, että oliko tuo aina niin.. Nauravainen, mutta äsköinen kohtaus oli ollut ensimmäinen laatuaan, kun nainen näkee Rainin muuna kuin sinä perus Rainina. Ei vaaleaverikön käsitys silti huonompaan muuttunut, lähinnä päinvastoin.
Pieni naurahdus karkasi tuon huulilta Rainin sanojen myötä. Normaalisti nainen olisi voinut jopa loukkaantua, hänkö muka ei pärjäisi? Mutta jopa Zeta tiesi, ettei hänellä juuri nyt ollut paljon varaa loukkaantua, kun tuo kyseinen mies juuri oli pelastanut hänet nöyryyttävältä turpaan saamiselta.
”Pitänee pitää mielessä”, tuo hymähti pieni, hyväntahtoinen virne huulillaan. Olisihan se kiva olla parikymmentä senttiä pidempi ja omistaa upeat lihakset, mutta Zeta oli Zeta. Pikkuinen ja parempi vain tyytyä siihen.
Zetan kalpeista kasvoista oli hyvinkin vaikea erottaa, että oliko niiden normaali väri palautunut jo, vai ei, mutta eipä poskensa ainakaan enää punaisena hehkuneet. Ei tyttö edes tärissyt enää, tapitti vihreät silmät suurina Rainia, arvioiden luikkisiko tuo kuinka nopeasti paikalta pois naureskelemaan Zetan ruipelomaisuudelle. Mutta vaikka nainen kuinka yritti löytää pienenkin virheen Rainin olemuksesta tai ilmeestä, niin ei hän siihen kyennyt. Hän ei ylipäätään pystynyt ajattelemaan noin ihmisestä, jonka koko olemus huokui kaikkea muuta kuin Zetan pelkäämiä piirteitä.
Zetaa hymyilytti miehen olemus, kuten myös nuo suloiset naurahdukset, hiusten pörrötykset tai viimeistään kun hän mainitsi nuorten neitojen pelastamisesta. Zeta nyökkäsi pari kertaa pieni virneen tapainen huulillaan, jännää miten joku osaakin laittaa jopa Zetan kaltaisen ihmisen suupielet jatkuvasti nykimään. Saattoihan ne pari aiemmin juotua kaljaakin olla osallisuutena Zetan pienimuotoiseen iloisuuteen, mutta jos nainen normaalisti olisi juuri meinannut saada turpiinsa, niin.. Vähäinenkin hilpeys olisi silloin poissa, Zeta joko kihisisi raivosta ilmaisten jokaiselle paikalla olevalle, kuinka häntä sattui raivostuttamaan. Tai sitten hän yksinkertaisesti jo vetäisi päätään sekaisin, niin että varmasti unohtaisi tapahtuneen.
”Noh, näin nähtävästi pääsi tapahtumaan”, Zeta hymähti hymyillen vastaukseksi tuon neitojen pelastamis-kommenttiin. Naisen kasvot hakeutuivat ympäri aukiota, etsien joitain ihmisiä jotka soveltuisivat Rainin kavereiksi. Ei hän oikeastaan edes tiennyt, millaisissa piireissä Rain liikkui, joten senkin takia tuntemattomien ihmisten metsästys oli vähän hankalaa.

Vaaleaverikkö palautti katseensa Rainiin, kun tuo kysyi, että mitä Zeta puolestaan tekee täällä tähän aikaan. Pieni hymy kävi naisen huulilla jälkimmäisen kysymyksen myötä. Milloinkas Zeta suuremman porukan kesken liikkui? Tuskin milloinkaan, hän tykkäsi lähinnä liikkua ympäriinsä yksin ja etsiä mieleistään seuraa. Tämä ilta ei ehkä sen suhteen mennyt ihan suunnitelmien mukaan, mutta eihän se eka kerta ollut. Pari kertaa Zetalta on varastettu tämän vähäisiä rahoja, huumeita tai jotain muuta sen kaltaista. On Zeta muutaman kerran tosin saanut mustelmiakin, harvemmin pahempia kolhuja, vaikka onhan niitäkin pari. Suurimmat kolhut Zeta tuntuu saavan itse sekoillessaan.
”Nyt mä.. taidan olla yksin”, tuo hymähti ja vilkaisi ympärilleen, ikään kuin varmistaakseen asian. Jos Zeta olisi muutakin ottanut kuin muutaman kaljan, niin olisihan hänellä saattanut olla seuranaan ties mitä yksisarvisia ja kuumailmapalloilla lentäviä pikku-ukkoja. Nyt hänen edessään jökötti vain isoa, halittavaa nallekarhua muistuttava Rain ja totta puhuen Zetalle se kelpasi oikein hyvin niiden yksisarvisten tilalle.
”Ilmeisesti mä vaan kerjään turpaani näiltä aiemmin mainituilta kusipäiltä”, nainen tokaisia, hämmästyen kohta itsekin mitä juuri sanoikaan. Kohta Zeta jo loukkaisi itse itseään, vaikka kai hän senkin oli jo tehnyt.

”Mutta hei..”, Zeta aloitti pienen hymyn kera. ”En mä halua sua pidätellä, kaveriskin vissiin kaipaa sua”, tuo hymähti, yrittäen viestittää parhaansa mukaan, ettei hautonut päässään mitään ovelaa ylpeytensä pelastamiseksi. Toki Zeta olisi voinut etsiä ne pahaiset miehet käsiinsä, mutta tällä kertaa kukaan tuskin tulisi apuun ja ilmeisestikin Zeta saisi turpaansa ja kunnolla. Tai sitten Zeta voisi alentua hiukan alemmalle tasolle ja etsiä miehet käsiinsä, tällä kertaa parin lisäavun kera, kuten vaikkapa leipäveitsen tai.. Nainen karisti ajatukset päästään heti, ennen kuin niistä edes kerkesi muodostua liian houkuttelevia. Todellisuudessa Zeta varmaan vaatisi unohtaakseen jotain, joka varmasti veisi mielestä pois viimepäivien tapahtumat ja niinhän hän aina tekikin. Pienikin vastoinkäyminen ja Zetan näki seuraavan kerran selvinpäin ehkä viikon päästä, hyvällä tuurilla muutaman päivän päästä. Ei kovin kovapäistä edes Zetan silmiin, mutta sekin kuului vain hänen niin sanottuihin tapoihinsa. Vaaleaverikkö ei pitänyt henkisestä pahasta olosta, joten karttoi sen kaikin mahdollisin keinoin.

/ Oli tylsääää ilman nettiä ja sen näkeekin, turhanpäivästä jaarittelua ja selityksiä, sori. D: + kesti hetki kun en omalla koneella päässy tosiaan nettiin ja vasta äskön tajusin käyttää apuna veljen nettiä... /

Aihe: Vs: Vain elämää, ei sen enempää.. Su Kesä 20, 2010 7:13 pm

Juu ei mitään : D

Rain oli varsin tyytyväinen, että sai Zetan suupielet nykimään ja pienen hymynpoikasen tuon huulille. Oli totta, että tummaverikön iloisuus tarttui hyvin helposti. Hyväntahtoinen, suorastaan isoveljellinen hymy oli kuin piirtynyt hänen huulilleen. Suloiset naurahdukset tekivät miehenpuolikkaasta entistä ystävällisemmän näköisen. Rainin luonne ja käytös saivat monet ihmettelemään sitä tosiasiaa, ettei hän koskaan seurustellut. Useat kuvittelivat tummaverikön täydelliseen parisuhteeseen, mutta ehkä elämä olisi ollut liian helppoa ruusuilla tanssimista, jos niin olisi ollut. Rain piti siitä, ettei hänen tarvinnut vastata teoistaan kenellekään. Hän sai kulkea ja mennä kuten halusi ilman, että kukaan hönki niskaan. Sitä paitsi vahvan tunnesiteen kehittäminen oli miehenpuolikkaalle hyvin hankalaa, joten fyysinen kanssakäyminen komeiden nuorukaisten kanssa riitti hänelle paremmin kuin hyvin. Eipä siinä ainakaan kyllästynyt.

"Hmm, mulla on vähän sellanen tunne, että sä et oo yksin. Ellen mä oo sitten jotain mielikuvituksen tuotetta", Rain sanoi mietteliään näköisenä, mutta yhä hymyillen. Zeta vaikutti vieläkin jokseenkin hämmentyneeltä, joskin miehenpuolikas oli varma, ettei tuo ollut tottunut hänen kaltaisiinsa pelastaviin enkeleihin. Luultavasti tyttö vielä tuosta rohkaistuisi, vaikka häntä ilmeisesti kovin vielä hävettikin. Rain ei nähnyt tilanteessa mitään nolostuttavaa ja oli pelkästään hyvä, että hän sattui paikalle - ties miten pahasti Zetalle olisi voinut käydä.
"Niin sä kai teet, mut sulle voi oikeasti käydä huonosti tollasten jässiköiden kans", tummaverikkö sanoi katsellen ympärilleen huolestuneeseen sävyyn. Elm Square oli täynnä varsin epämääräistä porukkaa. Siellä täällä tähyili Lontoon pelätyimpiin jengeihin kuuluvia luihun näköisiä mieshenkilöitä, mutta muuten aukion väki koostui lähinnä narkkareista ja "viattomista" juhlijoista. Rainia huoletti hyvin paljon se, miten Zetalle tulisi jatkossa käymään, jos hän oli osannut hankkia jo tässä vaiheessa iltaa itselleen ongelmia. Se, jos joku, ei ollut hyvä merkki. Vähänkään kookkaamman kaksilahkeisen ei olisi tarvinnut kuin vähän nyrkkiä heilauttaa, ja taskukokoinen vaaleaverikkö olisi jo suhteellisen pahassa kunnossa.

Rain havahtui mietteistään Zetan aloittaessa lauseensa pienesti hymyillen. Tummaverikkö naurahti pehmeästi.
"Näyttääks noi oikeasti siltä, että ne kaipaa mua?" hän kysyi nyökäten päällään kohti miesvaltaista porukkaa, josta yhä edelleen lähti kaikista eniten meteliä koko aukiolla. Kaljapullot kilisivät ja lauman yläpuolella leijaili tupakan katkuinen pilvi, ja kaiken lisäksi heillä näytti olevan hyvin hauskaa.
"Mut mitä sä meinaat nyt tehä? Jäätsä vielä tänne vai?" Rain kysyi aidosti kiinnostuneena. Hän tarkkaili tytön vihreitä silmiä ikään kuin löytääkseen niistä pienen särähdyksen, joka kertoisi mahdollisesta valheesta. Miehenpuolikkaan mielestä kaikista paras idea olisi ollut se, että Zeta olisi lähtenyt hieman mönkään menneen iltansa päätteeksi kotiin lepäämään. Tuossa mielentilassa hän saattaisi joutua vielä pahempiinkin ongelmiin, mitä Rain olisi missään nimessä halunnut ja tuskin neito itsekään.
"Jos sä oot menossa kotiin, nii mä voin ihan hyvin saattaa sut. Mä kun oon itekki lähössä tässä", Rain hymyili toiselle lämpimästi ja jäi odottamaan tuon vastausta.

» varyzkilla elämää.
» Elämää hahmoilleni
» Elämää Willille
» trickyn Leticialle elämää
» Joskus sitä pitää vain vähän... irroitella.