Lazing on a Sunday afternoon.

(( Hacker tänne Keyn kanssa! <: Ja Choin ulkonäkö ))

Se päivä oli ihan suhteellisen lämmin ja aurinkoinen, josta johtuen ihmiset olivat lähteneet ulos kuluttamaan aikaansa. Yellow Avenuella, moni oli suunnannut Upphigh Park -nimiseen puistoon, joka oli hienostoalueen siisti puistoalue. Täällä näki niin piknikillä, lenkillä kuin leikkityttämässä lapsiaankin. Tai, ainakin lapset kirmasivat innoissaan toistensa kanssa lasten leikkipaikalla ja aikuiset lähinnä tyytyivät vaihtamaan kuulumisiaan toistensa kanssa.
Choi oli saapunut puistoon ainakin tunti sitten, eikä hän tehnyt vieläkään elettä lähteäkseen. Hänellä oli seuranaan pieni ja pörröinen naaraspuolinen dalmatialaisen pentu, jonka perhe oli ristinyt Robiniksi. Pentu oli ollut heillä monia viikkoja ja se oli oppinut ihan hyvin käyttäytymään. Jopa niin hyvin, että Choi uskalsi tämän kanssa lähteä puistoon temmeltämään ja purkamaan näin energiaa - ja sitähän vilkkaassa koiranpennussa riitti. Välillä aasialaisnuorukainen joutui komentamaan tuota hivenen kovemmin, jotta olisi vain pysynyt hänen kanssaan, eikä lähtenyt omille teilleen. Nyt hän jopa uskalsi pitää pentua ilman hihnaa, sillä uskoi tämän pysyvän hänen kanssaan.

"Istu, Robin. Hyvä tyttö. Nyt, hae pallo!" Choi komensi koiraansa innostavalla äänensävyllä ja viskaisi pienen, keltaisen pallon vähän matkan päähän, jonka perään koira lähti innokkaasti haukkuen. He olivat hivenen syrjemmässä muista ihmisistä, sillä Robin oli vielä hivenen arvaamaton. Se saattoi näet lähteä jonkun ihan tuntemattoman lenkkeilijän perään, kuin yrittäen tutustua. Ja mikäli tämä olisi nähnyt leikkiviä lapsia, niin tämä olisi luultavasti oitis rynnännyt näiden luokse. He olivat surella ruohikkoalueella, jonka vieressä kulki hiekkatie ja toisella puolella oli hivenen puita.
"Hyvä, tule tänne. Robin", Choi vihelsi, kun paikansi koiransa vähän matkan päässä pallo suussaan. Koira nuuhki parhaillaan maata ja katseli ympärilleen. "Robin, tule tänne!" Choi huusi uudestaan, mutta ei saanut Robiniin liikettä. Nopeasti koira kuitenkin päätti lähteä hivenen tutkiskelemaan ympäristöä ja lähti kävelemään pitkin hiekkatietä. Nuorukainen puraisi huultaan ja vilkaisi sitten vieressään maassa olevaa vilttiä sekä ruskeaa olkalaukkua. Ehkä hän voisi jättää nuo tuohon vähäksi aikaa. Ei Yellowlla onneksi kauheasti varkaita liikkunut ja tavarat saivat olla melko rauhassa.
"Robin!" Choi huusi ja lähti puolijuoksua koiransa perään, joka kävellä sipsutteli jonkin matkan päässä. Voi, kumpa se ei nyt äkkäisi ketään juoksijaa ja lähtisi tämän perään.

(( Sori, tuli vähän tönkkö ja lyhkänen aloitus.. ))

[Noniiiin sainpas vähän vastausta aikaiseksi!]

Päivä oli harvinaisen kaunis, mutta vielä toistaiseksi Key ei siihen ollut kiinnittänyt huomiota. Hän oli tapellut Shiye-serkkunsa kanssa ruoanlaitosta, sillä kumpikaan ei ollut mitenkään loistava tapaus keittiössä, eikä toinen ollut tänään halunnut laittaa mitään pojalle. Shiye oli vain käskenyt hänet ulos etsimään ruokaa, ja niin poika oli päättänytkin suutuspäissään tehdä. Tosin, hän oli unohtanut vauhdissa rahansa kotiin, joten oli päättänyt vain lähteä vaeltelemaan jonnekin, kunnes nälkä yltyisi niin kovaksi, että olisi palattava takaisin ja vaivauduttava itse laittamaan jotain ruokaa. Mutta toistaiseksi hän vielä asteli puiston hiekkatietä pitkin, välittämättä hirveästi, mitä ympärillä tapahtui.
Kunnes aivan yllättäen mielettömän söpö koiranpentu juoksi häntä vastaan!
Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Key unohti aikaisemman ärtymyksensä sillä sekunnilla, ja tuijotti häntäänsä heiluttaen kirmaavaa koiraa haltioissaan. Mielettömän söötti eläin! Hänellä todella oli heikko kohta kaikkeen pieneen ja karvaiseen, paitsi karvamatoja ei laskettu.
Kun koira tuli pyörimään pojan valkoisten farkkujen peittämiin jalkoihin, hän kyyristyi silittelemään sitä. Eläin ei vaikuttanut lainkaan aggressiiviselta, vaan vallan ihastuttavalta pikku koiralta. Joten hän uskaltautui kohta kaappaamaan hauvan syliinsä, ja lähti kävelemään suuntaan, josta se oli juuri tullut. Kai tällä eläimellä nimittäin omistajakin oli, ja tuo varmasti olisi jo huolissaan, mihin koira oli kadonnut.
Hän huomasikin lähes saman tien kaverin, jonka tunnisti naapurikseen Choiksi. He eivät hirveesti olleet vielä olleet tekemisissä keskenään, mutta sen verran, että toistensa nimet tiesivät. Tuo näytti katselevan koiraa siihen malliin, että taisi olla sen omistaja.
"Moi Choi! Onko tämä koiruus sinun?" Key uteli silitellessään eläimen päätä. Koira tykkäsi nuolla hänen kasvojaan, eikä se haitannut poikaa ollenkaan. Tuttavansa luokse päästyään hän kuitenkin päästi koiran takaisin maahan, jotta se pääsi isäntänsä luokse.
"Aivan ihana eläin", poika jatkoi rakastuneena, ja katsoi pennun pyörimistä ympäriinsä. Hänellä itsellään oli nykyään kyllä kissa, mutta ei se estänyt poikaa ihastumasta muihinkin eläimiin. Tai siis, ei hän mikään eläimiin sekaantuja ollut, sattui vain pitämään karvaisista lemmikeistä kun oli niin eläinrakas tapaus.
"Olitteko täällä lenkillä vai muuten vain viettämässä aikaa?" Key kyseli kiinnostuneena. Hän voisi aivan hyvin liittyä hetkeksi tähän seuraan, sillä ensinnäkin koira oli äärettömän söpö, mutta niin oli kyllä tuon omistajakin!
Hieman poika puisteli tummaa kauluspaitaansa koiran karvoista, sillä pentu kuitenkin oli suurimmaksi osaksi valkoinen, jolloin karvat erottuivat hänen paidastaan loistavasti.

(( Eikä todellakaan ole kestänyt vastaaminen mun saamattomuuden takia! Pahoittelen! xDD ))

Mihin ihmeeseen se koira oli taas juossut? Choi puri lujaa huultaan ja katseli hämmästyneenä ympärilleen. Ei todellakaan ollut ensimmäinen kerta, kun Robin vain otti ja juoksi tiehensä. Viime kerralla tämä oli näet ihan oikeasti lähtenyt jonkun onnettoman lenkkeilijän perään, joka ei onneksi ollut huomannut mitään. Niin, ei siihen asti, kunnes Choi juoksi perässä huutaen koiransa nimeä. Lenkkeilijä oli ollut täysin tuntematon, keski-ikäinen nainen, joka oli sitten kummissaan kääntynyt ja nähyt lähes valkoisen lumipallon juoksevan iloisesti perässään. Onneksi Robin tykkäsi tehdä tuttavuutta uusien ihmisten kanssa, joten se jäi tämän naisen luokse, eikä todellakaan päättänyt jatkaa matkaansa. Nolostellen Choi sitten oli pyydellyt anteeksi, mutta onneksi tämä nainen ei ollut sitä vittumaisempaa sorttia. Tuo oli vain naureskellut ja kertonut omistavansa myös itse muutaman kuukauden vanhan koiranpennun, joka karkaili myös itsekin välillä. Noloa moinen silti oli! Se sai Choin näyttämään siltä, ettei hän muka osaisi pitää huolta koirasta tai kouluttaa sitä kunnolla.

Choi huokaisi ihan ääneen ja paikansi sitten koiransa jonkin matkan päässä. Eikä tämä todellakaan ollut yksin. Näin kaukaa aasialaisnuorukainen ei osannut sanoa, kuka hänen koiraansa kantoi parhaillaan sylissä. Askeleet hidastuivat hivenen ja kulmia kurtistettiin aavistuksen. No, oli kuka vain, mutta Choi olisi ainakin kiitollinen, kun tämä oli ottanut Robinin kiinni.
Lähemmäs kaksikkoa päästyään, Choi pystyi huokaisemaan helpotuksesta. Robinia kantoi hänen tuttavansa, naapuritalossa asuva Key. Oli ihan hyvä, että Choin tuttava oli ottanut koiran kiinni, ettei se olisi niinkään noloa. No, ei hän nyt sinällään tuota tapausta tuntenut, mutta kyllä sen verran, että tiesi tämän asuvan naapurissa sen toisen pojan kanssa... Mikähän tämänkin nimi oli... Helvetti, Choi sitten oli todella huono muistamaan ihmisten nimiä, vaikka asuisivatkin naapurissa.
"Ai moi. Joo, onhan se", Choi hymähti Keylle ja katseli ensin hetken aikaa sylissä olevaa koiraa, mutta siirsi sitten tummanruskeat silmänsä Keyhin. "Se karkasi, kun juoksenteli vähän aikaa vapaana. Ajattelin mä tietty, ettei se nyt mihkään juoksisi, mutta toisin sitten kävi", aasialaisnuorukainen jatkoi ja katsoi sitten, kun Key laski Robinin maahan. Koira ei kuitenkaan ihan heti isäntänsä luokse tullut, vaan jäi nuuhkimaan kiinnostuneena tämän uuden tuttavan kenkiä.
"Me oltiin täällä leikkimässä, kun äiti aloitti kotona jonkun suursiivouksen. Oli parempi vain lähteä pois jaloista", Choi hymähti ja kutsui Robinin luokseen. Koira totteli kyllä ihan kiitettävästi ja poika sitten kytki sen hihnaan. "Meillä on tuolla vähän matkan päässä viltti ja muut kamat. Haluutko kenties liittyä seuraan?" nuorukainen sitten kysäisi ystävällisesti ja osoitti vähän matkan päässä sijaitsevaa ruohokenttää.

(( Choi poistuu pelistä. Pahoittelen! ))