Yhteiset askeleet kauniisti alkaa, ikuiselta harhamme näyttää

/ sikko henryn kanssa /

"Honey, muo väsyttää", Damien nyki kärsimättömästi ystävänsä paidanhihaa, nojasi leukansa tuon olkapäätä vasten ja päästi suustaan kärsivän voihkauksen puristaen silmänsä tiukasti kiinni. "Mulla on huono olo. Ja väsyttää. Paha olla", poika marisi paikallaan uhkaavasti huojuen, koitti hetken päästä tasapainoon mutta päätyi lopulta vain nojaamaan Eliahiin koko painollaan. Silmät eivät kohdistuneet mihinkään, kaikki oli yhtä epämääräistä, välkkyvien valojen sävyttämää epämääräistä sumua.
Aiemmin kasvoilla koreilleesta maailmanomistajan hymystä ja kurkusta pulpunneesta naurusta ei ollut enää tietoakaan, tilalle olivat tulleet kiinni lupsuvat silmät ja alkoholin polttamassa kurkussa odottava oksennus. Olo ei ollut kaksinainen, eikä ihmekkkään. Pojalla ei ollut kovin hyvää viinapäätä ja takana oli aivan liian monta valvottua yötä, jotta hän olisi ollut täydessä juhlintaterässä, lisäksi juomat olivat osoittautuneet vahvemmiksi kun oltiin väitetty. Tietysti oli hyvin mahdollista, ettei Dan vain ollut ymmärtänyt baarimikon englanninkielistä puhetta oikein tai oli vain arvioinut hyvin väärin sen, kuinka paljon oli kykenevä juomaan illan aikana. Ei suinkaan olisi ensimmäinen kerta.

Usein blondi viihtyi juhlissa viimehetkiin asti, nyt ei oltu lähellä keskiyötäkään ja poika oli jo valmis menemään kotiin nukkumaan.
Damien oli kuluttanut viimeiset puoli tuntia harhaillen ympäri luksusklubia etsien useiden julkimoiden joukosta Eliahia, tai ketä tahansa muuta, joka olisi voinut saattaa hänet kotiin. Eliahilla oli ollut taas mukanaan se aasialaistyttö, joka puhui ranskaa paremmin kun kukaan ulkomaalainen jonka Dan oli koskaan tuntenut. Poika oli etsinyt tyttöäkin, mutta ei ollut löytänyt. Eliahin hän oli löytänyt ja ripustautunut mallinalun käsipuoleen peläten kadottavansa tuon uudelleen.
"Mä haluan nukkumaan", Dan ilmoitti hetken maristuaan huonosta olostaan ja vajosi istumaan lattialle platinablondin jalkoihin, nojasi niin kovin painavalta tuntuvan päänsä Eliahin polviin ja antoi silmiensä taas painua kiinni.

Damien oli ollut tapansa mukaan hyvin huoliteltu illan alkaessa, nyt hiukset olivat auttamattoman sekaisin, valkoiselle paidalle ja vaaleille housuille oli kaatunut punaviiniä eikä olemuksessa ollut tietoakaan ylpeydestä tai omantunnonarvosta. Poika näytti oikeastaan vain hyvin säälittävältä siinä lattialla istuessaan ja pää rintakehää vasten nuokkuen.

Henrysen vaatteet! Plus hittailin pienesti.

Eliahin pinna alkoi vetää viimeisiään. Damien oli ensin hävinnyt näköpiiristä hurvittelemaan jonnekin ilmeisesti pelkästään itsensä kanssa ja sen jälkeen saapunut takaisin ahdistelemaan mallipoikaa vinkuen jotain kotiinlähdöstä. Hänen hermonsa olivat hyvin kireällä, eikä erittäin juopunut ystävä saanut minkäänlaisia säälipisteitä osakseen. Henryn oli pitänyt iskeä kyntensä vihdoin ja viimein Danin nahkaan, mutta tuo tuntui olevan vielä pahemmin hukkateillä kuin ranskalaisnuori oli ollut. Eliah puuskahti äänekkäästi, kaivoi kännykän taskustaan ja lähetti jokseenkin vihaisen viestin sukulaispojalleen. Tuo saisi kyllä tulla pelastamaan ihastuksensa pulasta, sillä itse hän ei lähtisi Damienin kanssa yhtään mihinkään. Ilta oli vielä nuori ja ihmisiä alkoi vasta valua yökerhon sisuksiin, eikä Eliah ollut valmis jättämään tätä iltaa välistä.
"Joo ja Julie saa raahata sut kotiin. Mä haluan jäädä vielä tänne." Eliah tokaisi ärtyneenä, mutta antoi Danin roikkua käsipuolessaan.

Kovin hiljainen Henry seikkaili ihmisten seassa ja yritti löytää Eliahia silmiinsä. Tekstiviestissä ei lukenut kaksikon olinpaikkaa, joten hänen oli vain kylmästi seilattava koko klubi läpi löytääkseen nuo. Ujohko tytöksi pukeutunut poika arkaili tavallistakin enemmän, sillä monet miehet tuntuivat huomaavan hänet vähän turhankin hyvin. Pahoittelevasti hymyillen Henry puikkelehti ihmismassojen välissä ja löysi kuin löysikin erittäin turhautuneen Eliahin ja humalaisen Damienin, joka suorastaan roikkui ensiksi mainitussa.
"Sä lähet Danin kans kotiin piste. Hei moi kiitti, mulle riitti nyt", vaaleaverikkö äyskähti Henrylle ja katosi puolestaan itse ihmismassaan. Vaivaantuneena poika sipaisi valtoimenaan kihartuvia hiuksiaan ja katsoi Damienia hieman huolestuneena. Hän otti itseään niskasta kiinnni ja tarttui vaaleaa poikaa käsivarresta varovasti kiinni. Aina oli se mahdollisuus, ettei Dan pitäisikään vähän vieraamman ihmisen kosketuksesta, vaikka tuskimpa tuo känniltään mitään muutenkaan huomaisi. Henry oli kuitenkin itse sen verran arkajalka, ettei uskaltanut kovin tuttavalliseksi ryhtyä.

"No, mennäänkö sitten", Henry ehdotti varovasti ja lähti taluttamaan Dania käsipuolessaan ulos baarista. Muutamat nuoret miehet loivat häneen ehkä hiukan liian ehdottelevia katseita, mikä sai pojan vain enemmän hämilleen. Prinsessa oli saanut huomiota osakseen yhden illan aikana enemmän kuin koskaan.
"Onko kaikki hyvin?" Henry kysyi katsellen vaaleaverikköä hieman ujosti, mutta huolissaan yhtä kaikki. Oli hyvin outoa, että poika pääsi näinkin lähelle ihastustaan ja kaiken lisäksi koskemaan tuota. Muutama rohkaisuryyppy oli kuitenkin otettu, joten Henry oli hieman rohkeammalla tuulella kuin yleensä.

Damien ei voinut väittää, että olisi ymmärtänyt Eliahin vihamielisen reaktion. Mitä ranskalaispoika olikaan tehnyt väärin? Mallinalkuhan hänet oli houkutellut mukaan juhliin, baarimikko juomaan ja muut paikallaolijat eksymään. Dan tuijotti Eliahia tuon jalkojen juuresta silmät pyöreinä ja suu hiukan auki. Miten hän muka pääsisi yksin kotiin jonkun aasialaisnaikkosen kanssa, eihän hänellä ollut edes autoa mukana (ei sillä, että pojalla olisi laisinkaan ajokorttia, tai että hän olisi kyennyt ajamaan vaikka auto olisikin ollut mukana). Olikohan Juliella auto, osasikohan se edes ajaa sitä? Ehkä olisi turvallisempaa mennä bussilla tai kävellä. Dan ei vaan koskaan ollut käyttänyt brittibusseja, eikä hän välttämättä ollut siinä kunnossa, että olisi jaksanut kävellä kilometritolkulla. Ei hänellä tainnut sitä paitsi olla enää edes rahaa bussiin. Poika päätti mielessään (ja mutisi ajatuksensa samalla ääneen itselleen) soittaa isälleen heti huomenna ja pyytää tuota siirtämään tilille mahdollisimman paljon rahaa, jotta hän voisi jatkossakin rahoittaa niin kovin vaatimattoman elämäntapansa. Töiden hankkimista Dan ei ollut vielä tosissaan harkinnuut kertaakaan, ei vaikka suurin osa hänen tuttavapiiristään oli sitä ehdottanut. Ei blondi vain nähnyt itseään raatamassa jossain varastossa tai kaupan kassalla. Kauneushoitolaan hän voisi mennä, rasvaamaan nättien naisten hartioita ja juomaan drinkkejä niiden kanssa höyrysaunaan.

"Ohh, mutta mulla ei oo autoa", ranskalaisnuori selvitti Eliahille aidosti huolestuneeseen sävyyn tähyillen pojan jaloista suoraan tuon kasvoihin.
Damien ei ehtinyt julkituoda muita ongelmakohtia kotimatkassaan kun aasialaistyttö oli jo pelmahtanut paikalle, Eliah puolestaan katosi räyhättyään ensin jotain, mikä meni Danilta täysin ohi. Ei mallinalku varmaan ollut hänelle puhunut, eihän tuo koskaan voisi olla vihainen hänelle. Damienilla oli huono olo, häntä väsytti eikä hän huomattavasti hidastuneessa mielessään voinut käsittää, miksi Eliah oli lähtenyt ja aasialaistyttö tullut tilalle. Ihan kun hän olisi ollut pikkulapsi jonka isä olisi palauttanut äidille kyllästyttyään.

Dan ei pannut tytön kosketusta laisinkaan pahakseen vaan tarttui itse rohkeasti kiinni tuon kädestä ja hilasi itsensä ylös lattiarajalta. Turhia kainostelematta blondi myös nojasi toiseen hyvin suurella osalla painostaan seuratessaan tuota ulos baarista.
"Mulla ei oo autoa. Eikä rahaa", ranskalaisnuori vastasi kysymykseen turhia kaunistelematta ja lisäsi sitten, että pitäisi soittaa isälle saman tien. Damien suhtautui Julieen nyt enemmänkin Eliahin tapaan ystävänä, vesiselvänä hän olisi ehkä huomioinut enemmän sitä, minkä näköisen tytön kanssa oli tekemisissä ja miettinyt sanojaan hiukan enemmän.

Henry katsoi käsipuolessaan roikkuvaa poikaa hämmästyneenä: eihän heidän yhteiselle kodilleen ollut matkaa kuin parin hassun kivenheiton verran. Damien oli jopa hienohelmaisempi kuin poika oli osannut odottaa. Hän luotti kuitenkin siihen, että vaaleaverikkö jaksaisi humalansa ansiosta tallustella kimppakämpälle tappamatta ketään sillä välillä. Henry puri huultaan ja yritti pitää itseään hieman pidempää seuralaista koossa. Tytöksi pukeutunut poika oli vartalonmuodoiltaan kovin siro, joten helppoa tasapainottelu ei ollut. Onneksi hän oli sentään laittanut jalkaansa tasapohjaiset kengät. Tuohon ratkaisuun Henry oli päätynyt vain ja ainoastaan siksi, ettei Dan ollut häntä kuin vaivaiset pari senttiä pidempi.

"Minullakaan ei ole yhtään rahaa", Henry totesi hiljaa hyvin surkeaan sävyyn.
"Anteeksi", hän pahoitteli vielä. Henryllä ei ollut harmainta aavistusta, miksi Damien aikoi soittaa isälleen. Nuorukainen tyytyi vain kävelemään hitaaseen tahtiin toisen vierellä ja pitämään horjuvaa tapausta edes jonkinlaisessa tasapainossa.
"Ei tästä ole pitkä matka kumminkaan", Henry yritti hymyillä surun vääntämien kasvojensa takaa onnistumatta luomaan kovin vaikuttavaa vaikutelmaa sem avulla. Hän oli hyvin pettynyt itseensä ja siihen, ettei voinut tarjota unelmien prinssilleen parasta mahdollista.
"Jos yritän soittaa Eliahille", hän keksi ja kaivoi oitis kännykän laukustaan. Liikkeet poika teki varoen, ettei Dan vain kaatuisi maahan tukipylväänsä isojen liikkeiden vuoksi.

Näppäiltyään sukulaisensa numeron ja painettua vihreää luuria Henry painoi luurin korvaansa vasten. Hetken aikaa hälytettyään kuului näkymättömän langan päästä erittäin ärsyyntynyt ääni. Aasialaispoika selitti tilanteen Eliahille, joka vain tyytyi tuhahtamaan vihaisesti.
"Pistä se helvetin snobipoju kävelemään. Sen se on ainaki ansainnu jos jotain. Mitäs kittas viinaa niin paljon!" Eliah vastasi pilkalliseen sävyyn.
"Mut-", Henry yritti sanoa väliin, muttei saanut suunvuoroa vaaleaveriköltä.
"Henry helvetti, ei mitään muttia. Saata se romanttisesti sänkyyn asti ja pussaa sitä poskelle äläkä vingu siellä. Kyllä Danin on jo aikaki oppia kävelemään omilla jaloillaan", ne sanat sanottuaan Eliah ei tyytynyt edes sanomaan hyvästejä, vaan löi luurin epäkohteliaasti toisen pojan korvaan. Henryn posket alkoivat punottaa heleästi mallipojan sanojen vuoksi. Saattaa romanttisesti ja pussata poskelle. Nuorukainen puraisi huultaan hermostuneena ja kääntyi Damieniin päin.
"Eliah on vähän pahalla tuulella", hän sanoi hieman vääristellen ja pohti miten saisi epävirallisen kultansa takaisin kotiin ilman, että tuon tarvi ottaa turhan montaa askelta.

Poika oli tottunut siihen, että sai mitä tahansa, milloin tahansa ja miten tahansa vain isälleen soittamalla. Isä hoiti hänelle tilin täyteen rahaa, päälle hienoimmat merkkivaatteet, ympärille vaikutusvaltaisimmat ihmiset ja autotalliin odottamaan uusimmat automallit (ja tarvittaessa autonkuljettajan) joilla oli kiva ajella kaikkialle, mikä oli kymmentä metriä kauempana. Blondi ei liioittelematta ollut koskaan tehnyt mitään itse, ja hän luotti edelleen siihen, että isä hoitaisi kaiken. Väliäkö sillä, ettei Damien enää asunut kotona vaan oli karannut ranskasta Eliahin mukana kuvitellen, että pääsisi elämään vihdoin täysin siemauksin. Tosiasia oli kuitenkin se, ettei poika enää nukkunut valtavassa kartanossa vaan jakoi pienen omakotitalon kolmen muun kanssa, kukaan ei passannut hänelle aamiaista sänkyyn, hakenut autolla juhlista kotiin tai kyydinnyt minne ikinä hän keksikin haluta. Ranskassa hän ei tosiaankaan ollut joutunut ystäviensä hyläämäksi, eikä hän tasan olisi joutunut kävelemään kotiin.
Vaikka Dan välillä vaikutti ikäistään vanhemmalta, oli hän kuitenkin vasta kahdeksantoista, hädintuskin täysi-ikäinen, ei laillisesti oikeutettu edes juomaan kaljaa. Ja eksyksissä kaukana kotoa, maassa jonka kieltä hän ei oikeastaan puhunut ja jonka tapoja ei tuntenut. Isä ei ollut enää suojelemassa ja ainut oikeasti tuttu ihminen, Eliah, oli vihainen. Ehkä ranskalaisnuorella oli ainakin jollain tasolla syykin olla hankala.

Damien tykkäsi Juliesta. Tyttö oli koko ajan sen oloinen, kun olisi ottanut pojan hyvinvoinnin sydämensä asiaksi, soitti Eliahillekkin vain sen vuoksi, että Dan oli keksinyt valittaa liian pitkästä kävelymatkasta. Tyttö näytti myös tietävän missä suunnassa nelikon talo oli. Se ei tuntunut Danista yhtään oudolta, vaikka hän ei koskaan ollut aasialaistyttöä kotonaan nähnytkään. Häntä ei myöskään häirinnyt se, että Henry ja AC olisivat varmasti molemmat kotona. Henry oli varmaan nukkumassa, pitihän sen pitää huolta unirytmistään sen baletin takia, ja AC ei varmaan korvaansa letkauttaisikaan vaikka puolet talosta räjähtäisi, valittaisi vain Eliahille aamulla melusta.

"Miksi sä punastuit?", Dan kysyi Julien lopettaessa puhelun selvästi hämillään. Poika jäi seisomaan aivan aasialaisen viereen niin, että saattoi nojata tuon kylkeen ja laskea päänsä tuon olkaa vasten tähyillen edelleen kädessä olevan kännykän näytölle, aivan kun kuvittelisi, että voisi lukea puhelun sisällön näytöltä jälkikäteen.

Damienin kysymys sai punan kohoamaan vain entistä pahemmin Henryn muuten niin kuulaille poskille. Eihän poika nyt voisi pamauttaa vaaleaverikölle päin naamaa, mitä Eliah oli sanonut, sillä siinä paljastuisi useampikin salaisuus. Henry painoi päänsä alas ja tyytyi lähinnä tuijottelemaan kenkiensä kärkiä ennen kuin tajusi, että hänen olisi vastattava toiselle jotain.
"En minä punastunut", Henry totesi ranskaksi yrittäen näin saada Danin unohtamaan hänen punakat poskensa. Jos poika jossain oli huono, niin valehtelemisessa, joten ranskalaisnuoren oli parempi jättää posket ja niiden lievä punaisuus oman onnensa nojaan.
"Mennäänkö sitten?" hän sanoi hieman reippaammin, yhä ranskaksi. Kysymys oli ollut ennemminkin toteamus, sillä Henry lähti oitis taluttamaan toista poikaa kohti kotia.

Henry oli käsittämättömän onnellinen tästä mahdollisuudesta - hän ei ollut ikinä päässyt näin lähelle ketään ihastuksen kohdettaan. Prinsessa oli tottunut tarkkailemaan prinssejään mielipuolisesti ja kuvittelemaan helliä suukkoja auringonlaskun aikaan. Ei hän ikinä ollut kokenut mitään, joten tilanne oli ikään kuin jonkinlaista unelmaa - tai vähintäänkin hyvää unta. Henry hymyili pienesti hiustensa takaa, kun tunsi Danin nojaavan itseensä koko painollaan. Olihan ranskalainen humalassa, mutta joka tapauksessa nuorukainen sai olla hänen lähellään. Neitimäinen poika saattoi haistaa mitä tuoksua vaaleaverikkö käytti ja jopa sen, mitä tuo oli illan aikana juonut. Jonkun muun mielestä moinen olisi voinut olla jokseenkin kuvottavaa tai vähintäänkin röyhkeää, mutta Henry oli vain iloinen siitä. Kaiken lisäksi hänen oma kätensä oli kiedottu Danin selän taakse tukemaan hieman siksakkia kävelevää tapausta.

"Ei ole enää pitkä matka", tyttömäisyys totesi iloisesti, kun heidän yhteinen asuntonsa jo näkyi. Henry oli itsekin sen verran väsynyt ja hieman taikajuomien vaikutuksen alaisenakin, että hänestä oli kerrassaan mahtavaa nähdä oman talon katto suhteellisen lähellä. Matkantaitto oli vain suhteellisen hidasta käsipuolessa roikkuvan Damienin takia, mutta eihän Henry voisi prinssilleen olla vihainen tai edes ärtynyt. Kaunis hymy oli kuin piirtynyt tuon aasialaisille kasvoille ja tuntui, ettei sitä voisi mikään pyyhkiä pois. Mikäs siinä ollessa, olihan hänellä kuitenkin varsin komea ihastuksensa seuralaisena ja yö oli unenomaisen kaunis. Mahanpohjaa kutkuttavat mielikuvat ja unelmat seikkailivat Henryn päässä, eikä hän voinut olla laskematta leveää hymyä kasvoiltaan.
"Tuossa. Vielä vähän niin pääset jo nukkumaan", Henry sanoi ystävällisesti ja käänsi heidät molemmat kävelemään talon ovelle johdattavaa kivilaatoitusta pitkin.

"Punastuithan", Damien väitti vastaan humalaisen viattomuudella ja tökkäsi tyttöä suurieleisesti poskeen kaksi kertaa, osuen kuitenkin ensimmäisellä kerralla ennemminkin korvaan. Selvin päin poika olisi ehkä takertunut punastumiseen tiukemmin ja vaatinut kuulla puhelun sisällön sanasta sanaan ennen kun jättäisi toisen rauhaan, nyt asiat kuitenkin katosivat mielestä samalla hetkellä kun sinne löysivätkin, eikä toisen hämmentynyt olemus näin ollen haitannut enää muutaman sekunnin päästä laisinkaan.
"Miksi sä puhut ranskaa?", blondi siirtyi sulavasti sammaltaen aiheesta toiseen, "ku sä oot tommonen.. Aasialaine. Tai tollane." Mitä todennäköisemmin joko Eliah tai Julie itse oli selittänyt asian jo aiemmin, ehkä useampaankin kertaan, se ei vain sattunut juuri nyt muistumaan mieleen. Kuten ei sekään, että Ranskaa saattoi opiskella lähes missä koulussa tahansa.

Dan ei osannut edes hävetä sitä, että laittoi siron tytön lähestulkoon kantamaan itseään. Julie ei mitenkään ilmaissut, että olisi tyytymätön asemaansa. Tuo ei huokaillut dramaattisesti, käskenyt poikaa ilkeästi keräämään itsensä tai koittanut töniä tätä pois, ei edes näyttänyt vaivaantuneelta tai ärtyneeltä, kuten kaiken järjen mukaan olisi pitänyt. Ehkä oli vain onni, että Eliah oli itsekkäästi päättänyt jäädä juhlimaan, ei sen valittamista ja huutamista olisi kestänyt kukaan. Toisaalta mallinalulla olisi varmasti ollut rahaa tilata taksi, tai ostaa vaikka tarvittaessa uusi auto matkaa varten.

Vaaleaverirkkökin huomasi kauempana siintävän tutun talon ja helpottuneena hymyili itsekseen - ihan kohta hän pääsisi nukkumaan omaan sänkyynsä. Ei matka ollut ollut niin pitkä kun hän oli pelännyt, päässä kuitenkin pyöri inhottavasti ja jalkoja heikotti mikä sai jokaisen metrin tuntumaan kilometriltä. Aasialaistyttö tuskin pääsi yhtään helpommalla.
Ilman Julieta ranskalaisnuori olisi mitä todennäköisemmin istunut siihen keskelle katua ja jatkanut matkaansa vasta seuraavana päivänä nukuttuaan ensin päänsä selväksi - oikeastaan hän oli aikeissa tehdä sen nytkin, tyttö kuitenkin sitkeästi veti häntä mukanaan kohti kotia estäen näin pojan aikeet.
Heti tilaisuuden saadessaan poika vajosi istumaan asunnon edessä oleville kiviportaille.

Henry oli käsittämättömän onnellinen, ettei Damien välittänyt udella enempää hänen punaisista poskistaan. Oli ylipäätään uskomatonta, että vaaleaverikkö edes huomasi pienen punastumisen - jos sitä nyt kovin pieneksi voi kutsua - Lontoon pimeässä yössä ja kaiken lisäksi ollessaan vähintäänkin yhtä pahasti humalassa kuin syksyllä pihlajanmarjoista humaltunut tilhi ikkunaan lentäessään. Tytöksi pukeutuneen pojan mielessä alkoi liikehtiä varsin hellyyttäviä ajatuksia siitä, kuinka hänen prinssissä oikeasti välitti hänestä ja huomasi jopa tuossa kunnossa noinkin pienen eleen. Kyllä, Henry paisutteli asiaa järjettömästi, mutta se kuului asiaan. Niinhän kaikki teinityöt tekivät? Luulivat pienten sattumanvaraisten vilkaisujen tarkoittavan rakkautta ja yhteistä perhettä. Henry harrasti aivan samaa ilmiötä.

Nuorukainen painoi päätään hieman, kun Dan kysyi miksi hän osasi ranskaa. Ei tuo kysymys itsessään saanut pojan päätä valahtamaan vähän alaspäin, vaan sen jälkeinen kommentti: ku sä oot tommone. Henry ei ollut koskaan osannut olla ylpeä aasialaisuudestaan, ei koskaan.
"Asuin Ranskassa muutaman vuoden ajan. Ja olen opiskellut sitä pienestä pitäen." hän vastasi alakuloisena.
"Äiti on aasialainen, isä brittiläinen. Ja näyttäisin ihan mielelläni enemmän normaalilta kuin tältä." Henry sanoi hiljaa ehkä enemmänkin itselleen kuin Damienille. Pienen hiljaisuuden jälkeen hän yskäisi nolostuneesti - ei hänen ollut tarkoitus alkaa vuodattaa prinssilleen heti kättelyssä omaa kurjaa elämäänsä.

Damienin kannatteleminen oli jossain määrin aika hankalaa, sillä ei tuo mitenkään erityisen kevyt ollut sirorakenteiselle pojalle raahata. Näin ollen Henry ei voinut taistella ollenkaan vastaan, kun toinen valahti istumaan asunnon eteen kuin löysä suklaavanhukas konsanaan. Pieni, heleä naurahdus karkasi aasialaispojan huulilta, kun hän istahti hieman kolealle kiviportaalle itsekin.
"Tästä ei kyllä olisi enää pitkä matka sinne sänkyyn asti. Etkai tähän aio sentään nukahtaa?" poika naurahti hymyillen ja katseli haikeana sisälle taloon. Ulkona ei ollut kovin lämmin, eikä pelkkä mekko hirveästi lämmittänyt poloista - eritoten, kun hän ei ollut tottunut pukeutumaan mekkoihin.

Dan pyöritteli sormissaan yhtä tytön tummaa hiuskiharaa ja katseli tuota arvioivasti pää kallellaan. Se, etteivät silmät enää tarkentuneet mihinkään ei haitannut laisinkaan, ei poika olisi tässä tilassa erottanut yksityiskohtia vaikka olisi selvästi nähnytkin. Punastumisen hän oli kuitenkin nähnyt, ja kuuli nyt myös ne sanat jotka Julie oli selvästi tarkoittanut enemmän itselleen kun Danille. Selvin päin hän ei todennäköisesti olisi huomannut kumpaakaan, ranskalaisnuori oli humalassa aina tavallista empaattisempi ja ihmiskeskeisempi. Selvänä Dan ei myöskään olisi niin avoimesti roikkunut jonkun kaulassa tahi klähminyt tuon hiuksia, ennemminkin hän olisi kavahtanut kauemmas jo toisen istuessa viereen tai koskiessa ohimennen olkapäätä, ei missään nimessä ainakaan itse koskenut ilman hyvää syytä.

Siinä missä Julie näytti olevan häpeissään aasialaistaustastaan oli Damien äärettömän ylpeä omasta ranskalaisuudestaan. Poika ei edes ajatellut, että olisi ehkä ollut parempi vain hymyillä myötätuntoisesti ja pysyä hiljaa.
"Sä et ole homo etkä neekeri", Damien totesi omasta mielestään lohduttavasti nyökkäillen sanojensa tahdissa. Kyllä, poika oli rasisti, se oli varmasti tullut selväksi jokaiselle joka hänen kanssaan oli joskus aikaa viettänyt. Pojan koko suku oli täynnä konservatiivisia rasisteja, joten ei ollut ihmekkään, että hän ajatteli miten ajatteli. Isän poikana hän ei myöskään koskaan ollut isänsä opetuksia kyseenalaistanut. Jos isä sanoi, että neekerit olivat varkaita ja homot sairaita, niin sitten ne olivat ja se siitä. Ystävät joko ajattelivat samoin, kestivät Damienia hammasta purren tai häipyivät heti kättelyssä. Eliahin kanssa Dan oli kuitenkin antanut sen verran periksi, ettei kuuluttanut ajatuksiaan kaikkien korville, ja sekin vain sen takia, että mallinalku ei olisi pelännyt heittää häntä kadulle vaikka saman tien.

Vaaleaverikkö kömpi vaarallisesti huojuen takaisin pystyyn tytön sanojen myötä, haparoi ikkunalaudalla olevasta kukkapurkista vara-avaimen (omakin olisi ollut taskussa, jos ei sitten ollut sattunut katoamaan, mutta sen etsiminen tuntui liian vaikealta) ja koitti muutaman kerran tunkea sen avaimenreikään osumatta kertaakaan.

Henry ei olisi missään nimessä uskonut viikko sitten, että tulisi kokemaan noin värisyttäviä hetkiä koskaan prinssinsä kanssa, vaikka useinhan hän oli siitä unelmoinutkin. Se puna, jonka Eliahin sanat olivat pojan poskille nostaneet, oli jo häipynyt aikoja sitten, mutta se kiri takaisin ihan yhtä heleänä ja näkyvänä kuin aiemminkin. Sydän prinsessan sisuksissa takoi hurjaa vauhtia ja hänen päässään tuntui sumenevan. Samaan aikaan pienet onnellisuuskirput hyppivät innoissaan ympäri Henryn vatsaa ja pienet kauniit perhoset saivat hänen sisukalunsa kutiamaan. Kaiken tuon sai aikaan vain täysin mitätön ele, jota Damien tuskin edes muistaisi seuraavana aamuna. Tosin, tokkopa poika muistaisi illasta mitään muutakaan. Henry kuitenkin leijaili kaikesta huolimatta vähintäänkin kymmenennessä taivaassa pelkästään sen vuoksi, että Dan leikitteli vähän hänen hiuksellaan.

Jos AC olisi ollut mukana tilanteessa, olisi tuo luultavasti hyökännyt räkyttäen Damienin kimppuun vaaleaverikön sanojen vuoksi. Henry eli kuitenkin omassa pienessä onnellisuusvaltakunnassaan ja hän otti pikemminkin toisen heiton kohteliaisuutena - tosin sellaiseksihan tuo sen oli ilmeisesti tarkoittanutkin. Ainakin hän teki aluksi niin. Henry-parka viihtyi roolissaan niin hyvin, että oli täysin unohtanut olevansa poikapuolinen. Hänhän nimenomaan oli pesunkestävä homo tuon pienen mekon ja siron kuorensa alla. Pian ruskeaverikkö huomasi tämän itsekin ja hämmentyi hiukaan. Hetken aikaa hän näytti huolestuneelta, mutta kyllä prinssi tulisi vielä toisiin aatoksiin - aivan varmasti tulisi. Eihän kukaan täysjärkinen vastustaisi Henryä? Sitä paitsi pääasia oli, että he istuivat vierekkäin kivisillä portailla ja kaiken kukkuraksi vaaleaverikkö vielä pyöritteli sormissaan yhtä hänen hiussuortuvaansa. Ketä tahansa muuta moinen letkautus olisi lähinnä syönyt sisältäpäin, mutta Henry ei osannut huolestua siitä vielä. Tällä hetkellähän meillä meni ihan loistavasti ja kun totuus selviäisi, Damien olisi niin rakastunut häneen, ettei sukupuolella olisi enää väliä.

"Varovasti", Henry sanoi hieman yllättyneenä, kun Damien ponkaisi ylös ja kaivoi vara-avaimen käsiinsä kukkaruukusta ja alkoi hyvin epätoivoisesti avata ovea.
"Anna minä autan", poika hymyili valeasussaan ja keplotteli varovasti avaimet itselleen toisen käsistä. Nopeasti hän avasi oven ja laittoi vara-avaimen takaisin kukkapurkkiin piiloon.
"Voin auttaa sinut sisälle asti, jos haluat", Henry sanoi hymyillen ja tarttui saattiaan käsikynkästä kiinni. Ehkä pienet rohkaisuryypyt olivat vaikuttaneet nuorukaisen käytökseen, sillä ilman pientä vahvistusta hän ei varmasti olisi uskaltanut tarttua prinssiinsä kiinni.

Tervävyystila oli nopeasti ohi eikä Dan enää päihtymykseltään huomannut tytön hetkellistä hämmennystä. Korvissa oli alkanut humista, päässä pyöri, oksennus kupli kurkussa ja keho tuntui liian raskaalta pidettäväksi pystyssä. Jalat kirjaimellisesti notkuivat alla, kädet hapuilivat epätoivoisesti jotain mistä ottaa kiinni, mutta päätyivät lopulta roikkumaan hyödyttöminä kylkiä vasten.
Damien oli oikeastaan valmis sammumaan siihen paikkaan, ja varmasti olisikin tehnyt niin jos aasialaistyttö ei olisi puheillaan pitänyt häntä elävien kirjoissa. Ei sillä, että poika olisi enää ymmärtänyt tahi omaksunut sanaakaan. Kun blondi oli noussut haparoiden seisomaan oli olo huonontunut merkittävästi, ei tietoakaan iloisesta ja kuplivasta onnellisuudesta, ranskalaista ketutti ja väsytti. Hän olisi halunnut laskeutua makaamaan juuri siihen ja mennä nukkumaan, mutta ei. Julie otti häntä käsikynkästä ja lähti johdattamaan sisälle, tai oikeastaan enemmänkin raahaamaan perässään. Damien ei edes ollut huomannut tytön vievän avainta kädestään, joten ehkä oli hyvä juttu että tuo oli lähtenyt saattamaan. Joku olisi varmasti ryöstänyt rikkaan pennun mieluusti matkalla, eikä Dan varmasti olisi edes tajunnut asiaa vaan olisi onnellisena nukahtanut ryöstäjiensä jalkoihin.

Ranskalaisnuori ei turhaan potkinut kenkiä jalastaan hoippuroidessaan sisälle. Sen sijaan, että blondi olisi suunnistanut portaikkoon ja kohti omaa huonettaan lähti hän kohti Henryn huonetta. Ovi ja valot olivat auki, joten sekavissa aivoissaan Dan kaiketi kuvitteli, että poika olisi varmasti jo lähtenyt balettitreeneihin tai jotain. Huone oli tyhjä, ja se oli paljon lähempänä kun oma huone yläkerrassa. Sitä paitsi Henryllä oli paljon mukavampi sänky (Damien oli salaa kokeillut aikaisemmin ja sen jälkeen valittanut asiasta hyvin aktiivisesti). Poika selitti käsittämättömällä humalaisella tavallaan aikeistaan, riistäytyi kömpelösti irti tytön otteesta ja jatkoi matkaansa kirjaimellisesti seinältä seinälle hoiperrellen ja kaikista mahdollisista huonekaluista tukea ottaen. Henryn huoneen käyttäminen tuntui itsestäänselvyydeltä, luoja ties miksi.

Todennäköisesti blondi olisi tunkenut aasialaispojan kanssa vaikka samaan sänkyyn nukkumaan kerran päätettyään, että huone oli tyhjä, luonnollisesti tuota ei kuitenkaan huoneesta löytynyt. Sen sijaan, että blondi olisi heittäytynyt sängylle istuutui hän keskelle lattiaa ja oksensi suoraan eteensä, niin matolle kun jaloilleenkin.

Kun Henry sai autettua Damienin sisälle taloon, lähti poika viilettämään hirveää vauhtia kohti määränpäätään. Nuorukainen jäi hetkeksi suoranaisen hämmentyneenä seisomaan eteiseen ennen kuin tajusi, että olisi parempi lähteä tuon perään. Hän sulki nopeasti oven ja lähti vaaleaverikön perään. Henry tajusi yhtäkkiä, että pojan oma huone sijaitsi yläkerrassa, eikä suinkaan alakerrassa, jonka syövereihin Dan oli kadonnut. Prinsessa kipitti hengitystään pidelleen omaan huoneeseensa ja näki lattialla jokseenkin inhottavan näyn: Damien istui keskellä hänen huoneensa lattiaa edessään hienoinen oksennuspläntti. Henry läppäsi kädet suunsa eteen peittääkseen kauhistunutta ilmettään. Hetkeen hän ei kyennyt tekemään mitäään muuta kuin tuijottamaan näkyä, joskin hän yritti peittää ne syvän inhon tunteet kuvottavaa, löysää oksennusta kohaan. Pahimmasta järkytyksestä toivuttuaan Henry katosi huoneesta salamannopeasti ja palasi takaisin käsissään tyhjä ämpäri, luutu ja ämpärillinen vettä ja pesuainetta.
”Miksi sinun piti tulla juuri minun – siis Henryn huoneeseen?” nuori mutisi enemmän itselleen kuin toiselle. Kädet inhosta väristen hän pyyhki suurimmat liat matolta. Sen jälkeen Henryn täytyi puhdistaa Danin housut, mikä tuottaisi varmasti vaikeuksia. Tytöksi pukeutunut poika puraisi huultaan, kasteli rätin puhdistaen sen samalla ja vei kätensä toisen jaloille. Äärettömän varovasti hän pyyhki oksennusta vaaleaverikön jaloilta nieleskellen samalla pelokkaasti. Saatuaan housut jotakuinkin puhtaiksi suurimmista jäljistä Henry nosti katseensa Damieniin.
”Sinun pitäisi riisua ainakin nuo housut jalasta. Et voi nukkua likaisilla housuilla.” hän huokasi ja odotti jonkinlaista vastausta. Oli kuitenkin ilmeistä, että Dan tuskin vastaisi hänen lausahdukseensa, niin heikossa kunnossa tuo oli. Henry ei kuitenkaan uskaltanut suoraa päätä tarttua toisen tahraisiin housuihin ja alkaa repiä niitä pois tuon jaloista. Vaaleahkot pöksyt olivat luultavasti mennyttä kalua, sillä oksennuksen lisäksi niiltä löytyi myös punaviiniä.

”Onko sinulla paha olo vielä?” Henry kysyi ja vei kätensä varovasti Danin housujen napille, jotta hän saisi housut pois tuon jaloista. Pojan kasvot olivat aivan lähellä vaaleaverikön kasvoja, mikä hämmensi ujoa poikaa entisestään. Syvä puna painautui Henryn suloisille poskille ja hän yritti kaikin voimin keskittyä missioonsa. Se tuntui kuitenkin yllättävän vaikealta, sillä hän ei uskaltanut edes aukaista nappia saati sitten rissoja. Nuorukainen oli jähmettynyt paikoilleen tuijottamaan tyhjään.

Damien ei olisi osannut vastata tytön kysymykseen, vaikka olisi sen sattunut ymmärtämäänkin. Miksi hän olikaan harhaillut talon läpi vain päästäkseen oksentamaan jonkun toisen matolle? Humalaisen aivoitukset eivät aina olleet selviä tälle itselleenkään. Matkan varrella olisi ollut monta muutakin huonetta, kuten esimerkiksi vessa, mihin suunnistaminen olisi ollut kaikista kannattavinta kaikille. Dan ei olisi oksentanut päälleen, Julie ei olisi joutunut siivoamaan eikä Henry nukkumaan oksennuksenhajuisessa huoneessa. Tyhjänä olisi ollut myös Eliahin huone, ja tietysti ranskalaisnuoren omakin. Varmasti Julie olisi kantanut pojan yläkertaan nukkumaan, jos se olisi vaikuttanut tarpeelliselta, oihan tyttö periaatteessa kantanut pojan jo kotiovellekin. Tuo oli selvästi vahvempi kun miltä ulospäin näytti, Damien tuskin oli tehnyt tehtävää turhan helpoksi, eikä muutenkaan ollut mikään keijukainen. Kaikista muista vaihtoehdoista huolimatta blondi oli kuitenkin päättänyt talsia suoraan siihen ainoaan huoneeseen, jonka ovi oli auki.

Ranskalaisnuori lojui lattialla selkä sänkyä vasten tuettuna, keskusteli hiljaa yksikseen ja tuijotti Julieta kuin idioottia. Dan ei nähnyt oksennuksessa mitään ongelmaa. Siinä missä hän olisi selvin päin alkanut voida huonosti jo pelkästä oksennuksen hajusta, oli hän nyt kuin kotonaan päästyään hetkeksi istumaan rauhassa ja saatuaan inhottavat juomat ulos. Nyt tuntui jopa ihan kohtuullisen hyvältä ajatukselta nukkuakin oksennuksen tahraamissa vaatteissa, ainakin paremmalta kun riisua ne. Käden nostaminenkin väsytti, miten blondin olisi muka ollut tarkoitus päästä kuoriutumaan ulos vaatteistaan? Poika nyökytteli vastaukseksi tytön kysymykseen, vaikka ei ihan tajunnut mistä puhuttiin.
Julie vastasi Damienin äänettömiin mietteisiin ja koitti repiä housuja tämän päältä. Ikävä kyllä ranskalaisnuori ei ollut niitä, jotka kulkivat aina kymmenen kokoa liian isoissa vaatteissa, mikä olisi helpottanut tehtävää huomattavasti. Farkut olivat melko tiukat, eivät takuulla liikahtaneet lantiolta mihinkään suuntaan ilman vyön, nappien ja rissojen avaamista. Danin aivot eivät toimineet niin kirkkaasti, että hän olisi edes harkinnut avaavansa edes napit itse, sen sijaan hän kyllä nosti aavistuksen lantiotaan tehdäkseen tehtävän helpommaksi Julielle. Humalaisen sinisilmäisyyttä uhkaen poika myös tuijotti tyttöä suoraan silmiin tauotta edes huomaamatta asiaa itse.

Henry katsoi suorastaan peloissaan Damienin eteen työnnettyä lantiota ja vetäisi kädet äkkiä selkänsä taakse. Oli päivän selvää, että tilanne kauhistutti nuorta poikaa silmittömästi. Hänen sieraimiinsa leijaili hajunystyröitä lamaannuttava oksennuksen haju, ja välillä hän yökkäili tahattomasti. Haju teki niin ilkeää Henryn nenälle, että hän päätti ottaa härkää sarvista – tai siis Dania housuista. Sirohko poika kumartui jälleen toiseen päin ja huokaisi syvään ikään kuin valmistautuakseen tehtäväänsä. Tärisevin käsin hän yritti repiä vyötä auki, mikä osoittautuikin vähän vaikeammaksi missioksi. Ruskeat silmät oli suunnattu keskittyneesti vaaleaverikön haaraväliin ja kädet yrittivät kaikin voimin saada mokomaa vyönsolkea auki. Tyytyväinen huokaisu kuului aasialaisnuoren huulilta, kun hän sai vihdoin vyön auki. Henry hymyili onnistuneesti, mutta tajusi pian, ettei tehtävä vielä ollut suoritettu, ei alkuunkaan. Hän oli tehnyt juuri ja juuri alkuvalmistelut. Ruskeaverikkö nielaisi kuuluvasti ja kumartui jälleen Damienin suuntaan. Koko typerästä tilanteesta ja oksennuksesta hieman ärtyneenä Henry sai aukaistua vaalean pojan sepaluksen melko vaivattomasti. Syvä puna kuitenkin leijaili hänen kasvoillaan, mikä kieli tehtävän vaikeudesta ja noloudesta. Henry ei totta tosiaan ollut kuvitellut hänen ja ihastuksensa ensimmäistä yhteistä iltaa aivan tällaiseksi. Pahoin Danin kiintyneenä nuorukainen ei kuitenkaan ollut ollenkaan vihainen tuolle, ehkä vain hiukan ärtynyt oksennuksen vuoksi. Sitä paitsi hän oli kuvitellut pääsevänsä rakkautensa kohteen housun napeille korkeintaan vasta vuoden kuluttua.

Yhtäkkiä Henry huomasi Damienin tuijottavan katseen. Puna levisi entisestään ja tytöksi pukeutunut painoi päätään.
”Onko kaikki ok?” Henry kysyi varovaisesti ja tunsi hillitöntä halua silittää vaaleaverikön hiuksia. Hän oli kuvitellut tilanteen monta kertaa mielessään, eikä oksennuksen pistävä lemu ollut kuulunut siihen. Tai humala ylipäätään.

Nuorukainen kumartui erittäin vastahakoisesti Daniin päin aikeinaan riisua tuon housut kokonaan. Sen jälkeen hän voisi kaivautua omaan sänkyynsä ja hävetä itseään siellä – tai sitten ei: hehän olivat parasta aikaa hänen huoneessaan. Damienilla oli todennäköisesti tarkoituksena loikata hänen sänkyynsä nukkumaan, sillä vaaleaverikön omaan huoneeseen oli tuntuva matka. Henry kurtisti kulmiaan ja tarttui varovasti Danin housujen yläpäästä kiinni. Oliko hän oikeasti ryhtymässä tähän? Näkikö hän erittäin noloa unta? Sirohko poika nielaisi jälleen, sulki silmänsä ja veti ranskalaisnuoren housuja alaspäin. Henry raotti silmäänsä ja sulki ne nopeasti uudelleen: housut olivat laskeutuneet jonkin verran. Poika äännähti epätoivoisesti ja jatkoi housujen vetämistä. Pian pöksyt olivat kirjaimellisesti nilkoissa ja Henry iloitsi saadessaan keskittyä avaamaan Danin kengät. Housuja riisuessa aasialaisen katseet olivat eksyneet miltei koko ajan vaaleaverikön haarojen tienoille. Tapahtumasta oli aina seurannut kimeä äännähdys ja pään kääntäminen pois päin tuosta oudosta, epätavallisesta näystä.

Henry sai kuin saikin riisuttua kengät egoilijan jalasta ja enää hänen piti vain päästä eroon tuon housuista. Sen jälkeen hän voisi juosta vaikka AC:n sänkyyn nukkumaan, tyttö kyllä ymmärtäisi. Sukkelasti poika tarttui housujen lahkeista ja veti kaikin voimin. Vihdoin ja viimein housut olivat Henryn käsissä, joskin hyvin nopeasti ne lensivät huoneen toiseen päähän, sillä oksennuksen haju ei hirveästi houkutellut häntä.
”N-no haluaisitko n-nyt sitten nukkumaan?” Henry kysyi erittäin vaivaantuneena. Tytöksi pukeutunut poika oli viettänyt melkein kolmasosan elämästään vaivaantuneena, mutta näin nolona hän ei ollut koskaan ollut. Katse kierteli vuoroin katossa ja vuoroin lattiassa. Ruskeat silmät yrittivät vältellä kaikin voimin Damienia ja hänen paljaita, täydellisiä jalkojaan.

Blondi seurasi tytön taistelua housujensa kanssa kuin hidastettua elokuvaa, josta ei halunnut missata hetkeäkään. Silmät koittivat rekisteröidä vuoroin tuon käsien liikkeitä, vuoroin kasvojen ilmeitä. Huokaukset ja inahdukset särähtivät korviin keskeltä hiljaista huminaa, saivat pojan joka kerta hätkähtämään, tytön silmänräpäykset ja poskille levinnyt puna piirtyivät verkkokalvoille luonnottoman tarkkoina. Iho nousi kosketuksesta kananalihalle, sormenpäitä kipristeli ja lantiota nostettiin jälleen, eikä pelkästään riisumisen helpottamiseksi. Refleksi, joka paljasti, ettei hän tuntenut oloaan laisinkaan niin tukalaksi, kuin olisi voinut olettaa.
Tilanteessa ei olisi pitänyt olla mitään jännittävää, vaan kuitenkin Dan seurasi katseellaan tytön uurastelua perhosia mahanpohjassa. Poika ei tajunnut alkuun edes vaivaantua, kuten olisi ehdottomasti tehnyt vähän selvempänä, vaan humalaisen viattomuudella piti sitä kaikkea vain.. Mukavana. Niin oudolta kun se kuulostikin. Ei mitään seksuaalista, vain jollain tavoin miellyttävää. Ei ranskalaisnuori pitänyt siitä, että oli niin ulalla, että tarvitsi jonkun riisumaan itsensä ja peittelmään sänkyyn, ei tytön yökkäilystä ja irvistyksistä tai kasvoille levinneestä punasta ja käsien tärinästä. Se, että Julie oli vaivautunut taluttamaan Damienin kotiin, eikä ollut vain dumpannut häntä nukkumaan eteismatolle ja tukehtumaan oksennukseensa, sen sijaan oli kiistatta mukavaa. Hellät kosketukset ja vaivannäkö olivat aina tervetulleita.

Ei tämä ollut ensimmäinen kerta, kun nuorukainen oli niin huonossa kunnossa, että tuli saatetuksi kotiin, mutta sen sijaan kyllä ensimmäinen kerta, kun häntä kohdeltiin näinkin hyvin. Usein kaverit vain roudasivat sänkyyn makaamaan ja häipyivät. Yksi oli kitinän jälkeen kohteliaasti käyttänyt hänet suihkun kautta, joskaan ei ollut antanut ottaa edes vaatteita pois. Nyt Danin ei ollut tarvinnut edes pyytää. Asian tajuaminen sai pojan tajuamaan, kuinka vähän hänellä oli oikeita ystäviä. Jos ventovieras kohteli häntä paremmin kuin parhaat ystävät, välitti enemmän ja nieli kaiken paskan valittamatta.. Humalan siivittämänä mieliala heilahti hetkessä niin, että koko ilme muuttui. Ei enää pahoinvoivaa, mutta iloista naamaa, vaan sen sijaan silmittömän surullinen olemus. Damien ei yllättäen voinut sietää ajatusta siitä, että jäisi yksin kaikkien surkeiden ystäviensä kanssa. Hän oli juuri nyt valmis vaikka rukoilemaan tyttöä jäämään, jos vältti niin yksin jäämisen.
Nämä olotilat ja oivallukset olivat syy sille, miksi poika niin usein heräsi aamulla tuntemattoman vierestä. Hänellä ei ollut ystäviä, joten hän tarvitsi korvikkeita. Tytöt kuiskivat öisin kauniita asioita korviin, välittivät ja olivat paikalla, mutta niitä ei tarvinnut kestää kun yksi yö. Luonteella ei ollut mitään väliä. Seuraavalla kerralla Dan tajusi taas olevansa yksin, ja etsi jälleen korvikkeen. Hän oli noidankehässä, eikä edes halunnut löytää pakoreittiä.

Damien kömpi vaivalloisesti istumaan ja osallistui itsekin potkimaan housuja jaloistaan. Kysymykseen vastattiin pudistamalla päätä.
"Suihkuun", Dan ehdotti hiljaa, arkailevasti, ihan kun olisi yllättäen alkanut ujostelemaan tai ehdottanut jotain arkaluonteista. Suihkua ehdotettiin osittain vain sen takia, että poika halusi pestä kaiken sen pölyn ja lian yltään, osaksi sen takia, että halusi pitää Julien itsellään vielä vähän kauemmin. Juuri nyt poika oli niin peloissaan yksin jäämisestä, että kiipeäisi yöllä varmasti vaikka Eliahin viereen hakemaan lohtua. Tai ACn. Tai vaikka Henryn, jos muita ei olisi saatavilla. Kaikki kävi.

Mie vähän hittasin sorppa! Tuli muutenki tosi huono, koska en jaksanu hirveästi panostaa KOSKA ärsyttää ko tää oli toisella koneella tallennettuna. Mutta seuraavassa vuorossa sitte!

Henryn huomio kiinnittyi heti Damienin lässähtäneen olemukseen. Poika kallisti päätään ja katsoi toista surullisesti.
”Onko jokin hätänä?” hän kysyi hyvin epävarmasti ja nojasi hieman eteenpäin nähdäkseen toisen surulliset kasvot paremmin. Ihastuneen Henryn ilme muuttui vaivaantuneen surkeaksi – oliko hän tehnyt jotain pahaa Danille? Valtaosa ihmisistä piti nuoren silmitöntä empaattisuutta naurettavana, mutta ei hän voinut itselleen mitään. Yksi pieni kyynel yritti kovasti tunkeutua ulos Henryn kyynelkanavasta, mutta hän taisteli vastaan sulkemalla silmänsä. Älä itke, nyt et saa itkeä.
”Teinkö jotain väärin?” siro poika kysyi hiljaa ja kurotti erittäin varovasti ja epäilevästi kädellään koskettamaan vaaleaverikön olkapäätä. Nopeasti Henry veti kätensä pois ja painoi päänsä. Onneksi hän pystyi luottamaan siihen, ettei Damien muistaisi enää mitään aamulla, vaikka jokseenkin olihan se myös hyvin surullista. Tietysti Henry halusi toisen unohtavan typerät kämmäilyt ja punastelun, mutta oli hän silti auttanut tuota erittäin auliisti. Siitä Danin pitäisi olla erityisen kiitollinen, sillä vaikka aasialaispoika olikin auttavainen luonteeltaan, ei hän ihan jokaista lähtenyt peittelemään sänkyyn asti rankan baari-illan jälkeen. Ihastuksensa eteen Henry teki kuitenkin ihan mitä tahansa.

Henry säikähti hieman Damienin pudistaessa päätään hänen ehdotukseensa. Mitä ihmettä poika halusi tehdä, ellei nukkua? Tuon luulisi olevan täysin poikki illan rellestämisen jälkeen.
Viimeistään siinä vaiheessa, kun Dan kertoi haluavansa suihkuun, Henryn kasvot venähtivät täydelliseen epäuskoon. Niin suurta hämmästystä aasialaispiirteiset kasvot eivät olleet koskaan kuvastaneet.
”M-mitä?” nuorukainen takelteli, vaikka oli kuullut ihan selkeästi mitä toinen halusi. Ei hän halunnut suoriltä käsin kieltäytyäkään, koska kyllä hän itsekin meni aina suihkun kautta nukkumaan – eritoten rankan baari-illan jälkeen.
”Öh hyvä on”, Henry mutisi ja punasteli pahemmin kuin koskaan. Hän ei ollut koskaan ollut niin nolona. Hammastaan purren aasialaispoika nousi ylös ja auttoi Damienin ylös kädet täristen. Hitaasti ja erittäin varovaisesti tytöksi pukeutunut poika lähti kuljettamaan vaaleaverikköä kohti pesuhuonetta.