I know that we're only friends

//Rige feat. Lily tänne, otsikko by Green Day ^^

Sadepilvistä ei ollut tietoakaan sinä iltapäivänä Lontoon yllä, päin vastoin. Taivas virheettömän sininen ja pilvetön, aurinkokin paistoi kirkkaasti. Down Park oli vetänyt puoleensa paljon lapsiperheitä, lenkkeilijöitä ja muita Devon Streetin asukkaita. Lapset rakentelivat kakkuja hiekkalaatikoilla vanhempien valvovien silmien alla, kun taas nuoriso vietti aikaa keskenään istuen nurmikolla, palavat tupakat suupielessä. Yksi näistä puistossa olevista ihmisistä hölkkäsikin nyt valkoiset Niken lenkkarit rahisten lenkkipolun irtohiekkaa vasten.

Alecilla oli yllään musta t-paita ja Niken futisshortsit, eli juuri sopiva vaatetus pientä iltapäivälenkkiä varten. Mies ei ollutkaan ehtinyt käydä pahemmin lenkeillä viime aikoina, mutta koko kuluneen viikon aikana oli sitä paitsi pelkästään satanut eikä lenkille lähtö olisi siis kiinnostanut moisessa säässä. Mutta nyt vihdoinkin paistoi aurinko eikä satanut tippaakaan vettä, täydellinen kesäkuinen päivä.
Alec piti lenkkeilystä. Se sai miehen ajatukset muualle työstressistä ja hankalista tapauksista, ihan kaikesta.. niin paitsi siis eräästä henkilöstä. Lilystä. Mies-parka yritti kovasti tukahduttaa tunteitansa naista kohtaan, sillä hän oli melko varma siitä, että hänen olisi turha kuvitellakkaan mitään heidän välilleen. Alec oli tuntenut Lilyn vasta muutaman hassun viikon, mutta oli oppinut niin paljon uutta hänestä. Ja hän halusi oppia entistäkin enemmän. Mies ei vaan voinut mahtaa ihastukselleen mitään. Hän oli jo monesti yllättänyt itsensä puhelin kädessä, johon oli näpytelty Lilyn numero. Mutta siihen se olikin jäänyt, Alec ei vaan saanut itseään rohkaistua sen vertaa, että olisi soittanut naiselle.. mitä hän sitten olisi sanonut? Pyytänyt treffeille, niin joo tietysti.. mutta mitä jos Lily ei olisi suostunut? Jos hän ei tuntisi mitään kiinnostusta Alecia kohtaan ja nauraisi?

Mies pysähtyi hengästyneenä hölkkäämisestä ja nojautui toisella kädellään hivenen jalkaansa vasten. Hänellä ei ollut harmaintakaan aavistusta ajankulusta, ajatuksissaan sitä aika vain huomaamatta luisui huimaa vauhtia eteenpäin. Raskas hengitys ainakin kieli siitä, että Alec oli unohtunut hölkkäilemään ilman hengähdystaukoa turhankin pitkäksi aikaa. Toisessa kädessä onneksi odotti avaamaton vesipullo, jonka mies kaatoikin janoiseen kurkkuunsa hetken päästä.

Tällä kertaa Lontoon säähän varautuneena vaaleatukkaisella nuorella naisella oli yllään oikeanlaista vaatetusta; haalean violetti hame, punainen löysä neulepaita, jolla oli tapana valahtaa alas olkapäiltä ja sen alla naisella oli valkoinen toppi. Lisäksi kaulalle oli kiedottu punainen kaulahuivi lämmittämään (kuva).
Lily Gleason, joka oli asunut Lontoossa vasta kolmisen kuukautta, alkoi pikkuhiljaa oppia, miten Lontoon säähän tuli pukeutua. Aina piti kantaa mukanaan sateenvarjoa, koska koskaan ei voinut olla varma siitä, milloin alkaisi sataa. Sade oli yllättänyt Lilyn jo useampaan otteeseen, että nyt sadevarjo tuli jo tottumuksesta mukaan.
Sateesta puheenollen Lilyn mielessä oli ollut eräs mieshenkilö, joka kerran oli tarjonnut Lilylle kyytiä balettitunnin jälkeen, kun oli alkanut sataa. Ja tämä samainen mies oli tuurannut Helenaa silloin, kun nainen oli ollut sairas. Ja kyllä, tämän samaisen miehen Lily oli tavannut kolmisen viikkoa sitten eräissä juhlissa, jonne Chlóe oli siskonsa vaivihkaan vienyt.
Alec Lawford oli kyseisen miehen nimi ja juuri tähän kyseiseen mieheen Lily oli ihastunut. Valitettavasti.

Valkoinen länsiylämäänterrieri Daisy, joka oli vasta pentu, tallusteli päättäväisenä Lilyn edellä, kun Lily oli uppoutuneena ajatuksiinsa. Hänen ajatuksensa olivat saaneen uuden tuulahduksen, positiivisen ja toiveikkaan tuulahduksen, mutta Lily halusi kieltää tämän itseltään. Hän ei vieläkään halunnut uskoa sitä, että oli mennyt ihastumaan mieheen, jonka hän oli tuntenut vasta vähän aikaa. No okei, olihan Lily ihastunut Williin heti ensimmäisellä sekunnilla, mutta... Tämä oli eri asia. Lily oli rikottu, särjetty. Hän ei ollut valmis minkäänlaiseen rakkaussuhteeseen.
Vai oliko?

Lily hieraisi poskeaan vapaalla kädellään ja päästi pitkän huokauksen ilmoille. Oliko hän oikeasti, siis aivan oikeasti ihastunut Aleciin? Nyt nuori nainen alkoi miettiä kaikenlaisia asioita, joita Alec sai Lilyssä aikaiseksi. Toisen hymy, sitä oli ihanaa katsella. Samoin kuin toinen kauniita merensinisiä silmiä. Ja Alecin huolehtivaisuus oli ilahduttavaa, sillä Lily ei ollut saanut huolenpitoa kuin siskoltaan. Lisäksi Alec tuntui kovasti haluavan jutella ja tutustua. Kukaan ei ollut aikoihin osoittanut Lilylle sellaista kiinnostusta. Se herätti Lilyn sydämessä outoja väristyksiä, joita Lily ei ollut Willista eroamisen jälkeen tuntenut.
Kaikki oli niin hämmentävää ja pelottavaa, mutta samalla niin... Niin ihanaa. Ei sitä voinut paremmin kuvailla.

Daisy pysähtyi sitten nuuhkimaan lähellä olevaa tyhjää penkkiä ja silloin Lily havahtui ajatuksitaan. Hän pudisti päätään, jotta saisi ajatukset pois päästään. Katsetta nostettiin hiekkapolulta ylemmäs ja pian harmaansiniset silmät tajusivat tuijottavansa edessä olevan miehen selkää. Mies näytti takaa tutulta, mutta Lily ajatteli kuvittelevansa kaiken. Tuskin kaikista Lontoon ihmisistä hän olisi törmännyt juuri Alec Lawfordiin puistossa, jossa Lily ei ollut miestä koskaan aikaisemmin nähnyt. Toinen oli varmasti joku tuiki tuntematon.
Lily jatkoi sitten matkaa Daisyn kanssa, mutta Daisy viiletti sitten kovaa vauhtia kohti tuon samaisen mustapaitaisen miehen jalkoja kohti. Tietenkin Lily sai pidettyä Daisyn paikoillaan, sillä eihän pikkukoirasta ollut juuri vastusta hänelle.
Harmaansiniset silmät katselivat jälleen miehen takaraivoa, joka oli nyt lähempänä kuin äsken. Ei, ei toinen voinut olla Alec? Vai voisiko olla niin, että he olisivat sattumalta samaan aikaan puistossa? Olisiko kohtalo puuttunut peliin ja yrittikö kohtalo kertoa Lilylle jotain?

"... Alec?" Lily lausui arasti miehen nimen, kun seisoi parin metrin päästä miehestä, joka oli häneen selin. Jos mies ei kääntyisi, ei mies luultavasti olisi Alec. Mutta jos mies kääntyisi, niin... No, sitä ajateltaisiin vasta silloin.

Vesipullon korkki kierrettiin kiinni Alecin sammutettua janonsa ja hän pyyhkäisi käsivarrellaan otsaansa. Juuri kun sydämen syke oli ehtinyt tasaantua lähes normaalille tasolle, jokin aiheutti taas sen hetkellisen nousun. Kuuliko Alec oikein? Kutsuiko tuttu ääni.. Lilyn ääni juuri äsken häntä? Hän varmasti kuvitteli omiaan, sitä ne ajatukset teettivät. Mutta miehen oli pakko vilkaista olkansa yli, ihan vain varmuuden vuoksi..

"Lily?" Siinä hän seisoi, ilmielävänä vain parin metrin päässä miehestä. Alec oli sillä samalla sekunnilla käännähtänyt ympäri kohden häntä. Tämän täytyi olla joko unta tai sitten puhdas sattuma.. niitä sattumia oli tosin sattunut useammankin kerran Lilyn ja Alecin kohdalla, mikä rupesikin nyt tuntumaan perin kummalliselta. Mutta ei Alec sitä pahakseen pistänyt. Hän vain oli edelleenkin hyvin hämillään siitä, että oli onnistunut taas tapaamaan Lily Gleasonin sattumalta.
Hän otti askeleen lähemmäs naista nostaen vienon hymyn kasvoilleen."Mitä sinä täällä.. tai siis mitä sinulle kuuluu?" Mies oli saanut jo ensimmäiseen kysymykseen vastauksen huomattuaan Lilyn remmin päässä tutun näköisen karvapallon, Daisyn. Totta kai hän oli tullut ulkoiluttamaan koiraansa tänne kun asuikin Devon Streetillä. Alec ei vain ollut ilmeisesti ikinä onnistunut aikaisemmin bongaamaan heitä Down Parkista, missä tapasi käydä useimmiten lenkillä.

//lyhyt gdgfdg :<

Mies kääntyi ja osoittautui Aleciksi. Lily henkäisi värisevästi ja katsoi miestä suoraan silmiin. Hänen sydämensä oli äsken jättänyt pari lyöntiä välistä ja nyt se jo laukkasi tuhatta ja sataa rinnassa. Naisen ote Daisyn remmistä kiristyi hiukan, mutta muuten hän pysyi paikoillaan ja katsoi miestä edessään. Hymy oli melkein tehnyt tuloa, mutta se olikin jäänyt niille teilleen. Lily olisi halunnut hymyillä, aivan oikeasti, mutta se ei vain ollut onnistunut.
"Hyvää", neito vastasi ensiksi arkaillen ja sipaisi hiuksiaan korvansa taakse. Hän muisti liiankin hyvin sen viikon takaise episodin, kun Lily oli kutsunut Alecin luokseensa kahvilla ja kertonut miehelle hieman traagisesta menneisyydestä parin vuoden takaa. Ja Alecin ollessa lähdössä Lily oli suukottanut tätä poskelle. Niin, Lily ei siis mahtanut mitään sille pienelle punalle, joka kohosi poskille koristamaan hänen vaaleita kasvoja. "Ei mitään erikoisempaa", Lily tarkensi hieman vastaustaa. Eipä hänen elämässään ollut ehtinyt tapahtua juuri mitään viikon aikana, joten..

"Tytöt balettitunnilta ikävöivät sinua", vaaleaverikkö sai sitten sanotuksi ja pieni hymy kohosi hänen toiselle huulenpielelleen. "He kyselevät jatkuvasti, milloin olet tulossa taas soittamaan."
Se oli totta. Kun Helena tervehtynyt ja tullut taas soittamaan pianoa balettitunneille, lapset olivat alkaneet kysellä missä Alec on. He olivat pitäneet Alecin tavasta soittaa pianoa. Ja heistä oli muutenkin hienoa, että heillä oli mies pianistina. Lisäksi pari tyttöä oli myöntänyt ihastuneensa Aleciin, mikä oli ollut Lilystä sangen huvittavaa ja suloista.

Daisy muistutti taas olemassaolostaan ja vetäisi hihnaansa hieman, että Lilyn huomio siirtyi Alecista valkoiseen koiranpentuun. Daisyn huomio taas oli kiinnittyneenä vastaan tulevaan koiraan. Daisy päästikin uhkaavan haukahduksen ilmoille, mutta enempää koirasta ei lähtenyt ääntä.

"Ai, toivottavasti he eivät vain anna Helenan kuulla sitä", Alec hymähti hyväntuulisena. "Hän ei ikinä päästäisi minua enää tuuraamaan, jos saisi tietää, että tytöt pitävät minua parempana pianistina", mies vitsaili virnistäen pienesti. Hän itsekin kaipasi niitä päiviä, joina sai viettää aikaa balettitunnilla lasten ja Lilyn parissa, mutta ei Alec tietenkään halunnut viedä eläketöityneeltä naiselta tämän ainoaa työtä pois. Oli Helena kuitenkin suhteellisen vanha ja raihnainen, joten tuskin hän muutenkaan enää kovin kauaa jaksaisi olla soittamassa siellä pianoa ja Alec tarjoutuisi kohteliaasti ottamaan paikan vastaan.. ei Alec, mitä oikein ajattelet taas? Olisihan se paikka ihan mukava saada, mutta turha oli silti suunnitella mitään sen saamikseksi.

Alecin katse harhautui Lilystä sitten Daisyyn, kun tuo haukahti jollekkin vastaantulevalle koiralle. "Outoa, tapaamme taas näin sattumalta." Mies sanoi ajatuksensa ääneen, se oli totta. Ehkä kohtalo yritti kokoajan tarjota Alecille mahdollisuutta pyytää Lily vihdoinkin treffeille, mikä ajatus olikin kummitellut miehen mielessä jo jonkin aikaa. Mutta tuskin mitään kohtaloa olikaan olemassa.. se oli varmastikin vain silkkaa sattumaa.
"Minä vain ajattelin että.. haluaisitko tulla joku päivä kanssani syömään, lasillisille tai jotain?" Hän oli ihan huomaamattaan tehnyt jotain hyvin harkitsematonta. Pyytänyt Lilyä ulos. Siitä vain yhtäkkiä, vaikka mies oli tuskaillut moisen asian kanssa päiviä eikä ollut saanut kerättyä itselleen tarpeeksi rohkeutta siihen. Alec tunsi pienen kuumotuksen nousevan poskilleen. "Tai siis olisi kiva jutella enemmänkin kanssasi", mies lisäsi nopeasti ja joi taas vesipullosta, jospa kuumotus laskisi.. hän tunsi olonsa hyvin typeräksi, ruveta nyt punastelemaan ja pelkäämään treffeille pyytämistä kuin mikäkin teinipoika.

"Itseasiassa Helena on hyvinkin tietoinen asiasta", Lily kommentoi pehmeällä äänellään ja hymähti hieman huvittuneena. "Hän sanoi lopettavansa pianon soittamisen selkäkipujensa takia ja... No, hän sanoi kysyvänsä sinulta, josko sinä voisit tulla hänen paikalleen pianonsoittajaksi. Ilmeisesti hän ei ole vielä kysynyt sinulta asiasta?"
Lily oli huomannut puhuvansa enemmän Alecin seurassa, siitä ei ollut epäilystäkään. Alecin seura ei enää tuntunut niin ahdistavalta ja pelottavalta kuin ensimmäisillä kerroilla. Kuin Lily olisi jo tottunut miehen seuraan ja uskaltautui olemaan enemmän oma itsensä. Vaikkakin siihen 'omaan itseensä' oli vielä matkaa, mutta silti.
Lily nyökkäsi hieman, kun Alec otti puheeksi sattuman. Niin, alkoihan tämä olla aika outoa. Kuka tahansa Lilyn sijassa voisi epäillä Alecia jonkin sortin stalkkeriksi, sillä olivathan tällaiset oudot yhteentörmäykset varsin epäilyttäviä. Lily ei tosin ajatellut näistä kohtaamisista mitään epäilyttävää, kaikella täytyi aina olla jonkin tarkoitus. Silla tavalla elämä eteni, Lilyn kuvitelmien mukaan.

Alecin seuraavien sanojen myötä Lily kuvitteli kuulleensa harhoja. Sillä eihän Alec nyt voinut pyytää Lilyä... Treffeille? Eihän, aivan mahdotonta. Lilyn mieli oli vain päättänyt pilailla naisen kustannuksella, niin se varmasti meni. Koska ei tämä voinut yksinkertaisesti olla totta. Lily oli jo monta kertaa uskotellut itselleen, että tästä ei tulisi mitään, joten sillä pohjallahan tässä mentiin.
Mutta sitten mies jo puhui taas viitaten edelliseen lauseeseensa. Eli Alec oli juuri pyytänyt Lilyä ulos.
Lilyn reaktio oli oikeasti näkemisen arvoinen. Hänen kasvoilleen oli noussut tyrmistynyt, epäuskoinen ilme sekä hänen kätensä olivat valahtaneet suoriksi vartalon vierelle. Hän ei vain millään voinut uskoa, että mies oli pyytänyt häntä ulos. Siis eihän siinä periaatteessa ollut mitään ihmeellistä, Lily sai ulkonäkönsä takia useampiakin treffikutsuja, mutta... Mutta hän ei ollut aikoihin saanut treffikutsua henkilöltä, johon hän oli ollut ihastunut.

Kun Lily tajusi olleensa hiljaa jo aivan liian pitkän ajan, hän huomasi nyökyttelevänsä päätään. Lilyn vartalo oli siis ehtinyt toimia ennen Lilyn aivoja. Nyt neito haki kuumeisesti sanoja mieleensä. "M-minä... T-tai siis.. K-kyllä se kai käy", Lily sai viimein henkäistyä ja kostutti nopeasti kielellään kuivilta tuntuneita huuliaan. Ei hänellä olisi ollut sydäntä kieltäytyi miehen kutsusta. Eikä Lily olisi edes tahtonutkaan kieltäytyä.

Helena oli lopettamassa pianonsoiton ja oli nyt aikeissa luovuttaa tehtävän Alecille? Nyt jos koskaan se tuntui hyvin epärealistiselta, tuntui kuin joku olisi lukenut miehen ajatukset ja toteuttanut tämän toiveen pianonsoittajan paikasta. "Ai, ei hän ainakaan vielä ole minulta ehtinyt kysyä mitään.. mutta otan kyllä paikan vastaan mielelläni." Ja nyt hänellä oli ainakin tekosyy päästä näkemään aina Lilyä.. tai ei hän sitä pelkästään siksi ottaisi vastaan, mutta kuitenkin..

Alecin sydän jätti jälleen yhden lyönnin lyömättä välistä, kun hän katsoi hiljaa seisovaa Lilyä. Aivan kuten hän oli pelännyt.. nainen ei ollut millään tavalla kiinnostunut lähtemään hänen kanssaan ulos ja nyt Alec oli onnistunut aiheuttamaan taas hiljaisen hetken näiden välille, vaikka juttu olikin luistanut sinä päivänä harvinaisen puheliaasti. Hän ei osannut päättää, että miten reagoisi hiljaiseen tilanteeseen. Juoksisiko hän pakoon siitä jäätävästä hiljaisuudesta ja välttelisi Lilyä koko loppuelämänsä, yrittäisi epätoivoisesti vajota maan alle vai vetäisikö hän sanansa takaisin ja korjaisi sen jollain "vitsikkäällä" heitolla. Juuri kun hän oli toteuttamassa jälkimmäistä suunnitelmaa, Lily nyökytteli ja avasi taas suunsa.

Mikä helpotus. Lily oli suostunut lähtemään treffeille hänen kanssaan. Olo oli kuin.. no kyllähän sen tietää, kun on korviaan myöten ihastunut johonkin ja tämä toinen osapuoli suostuu lähtemään treffeille? Alecia tosin pelotti hieman se tunne ja käsite, korviaan myöten ihastunut. Häntä pelotti, että tunteet kehittyisivät syvemmiksi naista kohtaan ja edessä olisi taas yksi tuhansiksi sirpaleiksi särkynyt sydän. Mutta ei hän ikuisesti voinut pakoilla ihmissuhteita sen takia.. harvoin Alec vain oli ylipäätänsä pyytänyt ketään treffeille Eveliinasta eroamisen jälkeen näinkin pian ensitapaamisesta. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.. mutta niistäkään suhteista ei ollut tullu mitään. Alec oli ollut ihastunut ja siinä kaikki, mitään syvempiä tunteita hän ei ollut tuntenut.

Hän huomasi nyt omasta vuorostaan menneensä täysin lukkoon ja olleen hiljaa hivenen liiankin pitkän aikaa. "Ai, no.. hyvä", oli kaikki mitä Alec pystyi vain sanomaan. "Mmmh.. käykö sinulle vaikka huomenna.. illalla? Ööh, seitsemältä?"

Lilyä ei ollenkaan haitannut Alecin pitkä hiljaisuus, sillä totta puhuen hän ei itse ollut tajunnut sitä. Vaaleaverikkö kamppaili sillä hetkellä vain omien ajatuksiensa ja tunteidensa kanssa, että hiljaisuus heidän välillään oli ollut hyvää aikaa järjestellä itseään kasaan. Koska Lily ei tosiaan ollut vieläkään tajunnut sitä, että Alec oli todellakin pyytänyt häntä ulos. Ajatuskin moisestan sai Lilyn sydämen huokailemaan ihastuksesta.
Se oli samalla pelottava ja ihana tunne.

Mies ehdotti huomisiltaa kello seitsemältä. Vaaleaverikkö nyökkäsi hatarasti, koska ensiksi hän ei ollut varma mikä päivä tänään edes oli. Tänään oli torstai eli huomenna olisi perjantai. Lily tajusikin, että hänen pitämä balettitunti loppui vasta seitsemältä, joten aikaa täytyisi muuttaa hieman. "Kävisikö sittenkin kahdeksalta? Balettitunti.." Lily mutisi sitten ääneen ja vilkaisi arasti Alecia silmiin. Mitä jos ajan muuttaminen ei jostain syystä kävisikään? Jos Alec peruisi sittenkin treffikysymyksensä? Miten Lily reagoisi siihen?
Kun Lily alkoi ajatella treffien peruuntumista, hän tuli yllättävän surulliseksi ja ahdistuneemmaksi. Hän pelkäsi menettävänsä Alecin kokonaan tämän ajan muutoksen takia. Hänen sydämensä laukkasi edelleen tuhatta ja sataa rinnassa, eikä sen vauhti tuntunut hidastuvan sitten millään.

Läheisellä penkillä istui kaksi vanhempaa rouvaa, jotka olivat katsoneet Alecin ja Lilyn tapaamista mielenkiinnolla. Treffikysymyksen kuullessaan he alkoivat hykertää ihastuksesta. "Oi, nuorta rakkautta. Kyllä minäkin muistan, kun minä olin nuori. Silloin sitä vain mentiin tuiki tuntemattoman matkaan ja se vasta oli elämää. Olenko jo kertonut......." rouvien keskutelu kantautui valitettavasti myös Lilyn korviin, joka vilkaisi nopeasti naisiin päin. Nyt naiset olivat syventyneet jakamaan omia kokemuksiaan toistensa kanssa. Olipa noloa, että naiset olivat kuunnelleet heitä.

"Ai joo, totta kai se käy.." Aikataulun heittäminen tunnilla ei tuntuisi missään, olihan Alec sentään juuri äsken sopinut treffit Lilyn kanssa. Mutta mihin hän veisi naisen? Sen Alec oli oppinut hänestä, ettei Lily pitänyt paikoista, jotka olivat tupaten täynnä tuntemattomia ihmisiä.. olisikohan illallinen Alecin luona hyvä, siellä ei olisi ketään muita kuin he kaksi? Ei.. harvoin mies raahasi ketään ensitreffeillä heti asunnolleen, vaikka olihan Alec jo itsekin käynyt Lilyn luona. Se oli kuitenkin ollut aivan eri asia.

Mies havahtui ajatuksistaan kuullessaan puhetta nuoresta rakkaudesta ja katseli ympärilleen hivenen hämillään. Näkökenttään osui lähellä istuvat rouvat, jotka olivat istuneet ja seuranneet Alecin ja Lilyn keskustelua siinä selvästi pidempäänkin. Alec tunsi taas, että kuinka puna oli nousemassa taas miehen vaaleille poskille, he olivat kuulleet varmasti koko keskustelun. Ei mikään ihme sinänsä, olivathan he keskellä Down Parkia, joka kuhisi lontoolaisia tällaisena kesäisenä päivänä.. kiusallista silti. Miehen katse harhaili takaisin sitten jonnekkin Lilyyn päin ja hän hipelöi korvalehteänsä toisella kädellään hajamielisen oloisena. Liike kieli selvästi vaivaantuneisuudesta äskeistä tilannetta kohtaan, mutta eihän Alec-parka sitä älynnyt, hän vain kuvitteli olevansa kuin ei olisi ikinä kuullutkaan rouvien keskustelua.

"Joten.. minä kai sitten olen huomennakin tulossa soittamaan? Helena ilmoittelee minulle varmaan asiasta itsekin vielä tämän päivän aikana", mies oli nostanut harhailevan katseensa vaaleaverikön siniharmaisiin silmiin ja käsi laskettu korvalehdeltä takaisin vartalon vierelle rennosti. Hän ei jaksanut enää välittää höpöttävistä mummeleista, puhukoot mistä puhukoot.

Lily tunsi suurta helpotusta, kun treffien siirtyminen tunnilla ei tuntunut vaikuttavan mihinkään. Alec ja Lily olisivat siis edelleen menossa treffeille. Sydän läähätti onnesta ja se onnellisuuden tunne oli tarttua Lilyyn. Lily nimittäin hymyili jo pienesti. Tämä hymyileminen tuli aivan sydämestä asti ja se tosiaan oli hämmentävää Lilystäkin. Eihän hän yleensä hymyillyt kuin pakosta, mutta nyt hymyileminen oli tullut luonnostaan. Vaaleaverikkö ei malttanut olla ajattelematta sitä, että onnistuisiko Alec saamaan hänet joskus jopa nauramaan? Se ajatus kuitenkin tuntui sillä hetkellä mahdottomalta, koska... Koska hymyileminenkin oli haastavaa, niin nauraminen se vasta vaikeaa olisi. Lily ei ollut nauranut kenenkään muun kuin lasten seurassa vapautuneesti, joten...
Ehkä Lily vain yrittäisi elää nyt hetkessä, eikä ajatella mitään murheellisia asioita.

Alec kysyi sitten huomisesta balettitunnista, mutta nyt Lilyn kasvoille syntyi hiukan pahoitteleva ilme. "Helena kyllä sanoi tulevansa vielä huomenna, viimeisen kerran. Hän haluaa jättää kunnon hyvästit. Olen pahoillani", neito pahoitteli siitä, ettei Alec päässyt vielä huomenna tulemaan. Jokin osa hänen sisällään toivoi, että Alec olisi jo tullut huomenna pianoa soittamaan, mutta Lily ei kehdannut ajatella sitä enempää. Eihän hän voisi niin vain syrjäyttää vanhaa Helenaa, joka oli muutenkin työskennellyt minimipalkalla. Kyllä Helena ansaitsi vielä yhden kerran pianoa soittaen.

"Niin joo, tosiaan. Ei sinun sitä tarvitse pahoitella", Alec hymähti ymmärtäväisesti. Hän halusi, että naisen pahoitteleva ilme häipyisi ja Lily hymyilisi taas hänelle. Sitä tapahtui niin harvoin. Mies tunsi ehkä pientä pettymystä siitä, kun ei pääsisikään huomenna soittamaan pianoa balettitunnille.. mutta se tunne häipyi viimeistään silloin, kun Alec tajusi taas juuri pyytäneen Lilyä treffeille. Ja Lily oli suostunut. He näkisivät siis joka tapauksessa huomenna taas ja treffeille suostumisen täytyi olla merkki siitä, että hän oli kiinnostunut Alecista. Ellei sitten hän suostunut säälistä eikä raaskinut torjua tarjousta.. sitä mies ei toivonut tapahtuneen.

"Mmmh.. käykö, että jos olisimme asunnollani? En oikein ole varma saako mistään hyvästä ravintolasta pöytää näin lyhyellä varoitusajalla.. ja niissä on yleensä kauheat tungokset", Alec ehdotti varovasti edessään seisovalle vaaleaverikölle. Toivottavasti hän ei ollut kuulostanut mitenkään ahdistavalta, tungettelevalta tai muuten vaan epämiellyttävältä.. ei miehellä mitään pahaa mielessään ollut, päinvastoin. Hän tiesi, ettei Lily sietänyt isoa väkijoukkoa ja rupesi muistuttamaan jotain aivan toista ihmistä mieluisassa ympäristössä, kuten balettitunneilla.

Juuri silloin miehen shortsien taskuissa oleva kännykkä muistutti olemassaolostaan tekstarin piippauksella. Kuka häntä nyt kehtasi häiritä? "Anteeksi", Alec mutisi ja kaivoi kännykkänsä esiin. Hän näppäili sen auki ja lukaisi viestin nopeasti. "Äh, kollegani tarvitsee nopeasti jonkun kuvaajan mukaansa haastattelua tekemään. Minun pitäisi varmaan mennä sinne kohta ja ehtiä käydä suihkussakin.." Alec nosti katseensa kännykän ruudulta takaisin Lilyyn pahoittelevasti. Hemmetin John, oli onnistunut jotenkin sähläämään ja unohtanut kokonaan värvätä kuvaajan itselleen. Alec freelancerina kuvasi usein omat juttunsa itse, joten hän oli yleensä Johnin varamiehenä. "Nähdään sitten huomenna.." Alec vilkaisi Lilyyn vielä kerran ennen kuin kääntyi kannoiltaan ja oli lähdössä pois päin.

"Ei, odota!" Mies oli ehtinyt ottaa muutaman hölkkäaskeleen pois päin, kun käännähti taas Lilyä kohden. "Tulenko hakemaan sinut?" Hän oli juuri äsken tajunnut, ettei naisella ollut harmaintakaan aavistusta Alecin asuinpaikasta. Ihan oleellinen asia sinänsä tietää, jos on tulossa sinne treffeille.

Lily puristi taas hivenen lujempaa Daisyn hihnasta, kun Alec sanoi ettei Lilyn tarvinnut pahoitella. Silti neidosta tuntui pahalta, vaikkei hän oikeastaan tiennyt edes miksi.
Jotenkin Lily hämmentyi aivan täysin, kun Alec mainitsi asuntonsa. Nyt se tosiasia vasta alkoikin hahmottua naisen mieleen; hän tosiaankin aikoisi viettää kahdenkeskistä aikaa tuon miehen kanssa. Hän tosiaankin oli antanut toisella ns. luvan lähestyä itseään. Se oli oikeasti hyvin harvinaista ja... Outoa. Lily olisi kuvitellut tekevänsä kaikkena, jottei joutuisi tutustumaan syvemmin kehenkään, mutta nyt koko hänen ja Alecin juttu oli karannut käsistä.
Alec oli ottanut huomioon sen, ettei Lily pitänyt väkijoukosta. Nuori nainen oli häkeltynyt tästä, koska... Koska hän ei jostain syystä ollut kuvitellut Alecin huomanneen sitä. Ehkä se sitten paistoi Lilystä oikein selvästi se kärsimys, kun hän joutui ihmisten keskelle.

Lopulta vaaleaverikkö tajusi nyökätä Alecin ehdotukselle. Mitä hän muka olisi voinut sanoa vastaan? Ei Lily ollut nähnyt Alecin ehdotuksessa mitään aukkoja. Paitsi sen, että he olisivat kahdestaan. Se ajatus sai Lilyn vatsassa lentelemään perhosia.
"Kyllä se... Se käy hyvin", Lily vastasi sitten viimein ja henkäisi nopeasti katsoessaan Alecia silmiin. Jälleen puna oli kohonnut hänen poskenpäilleen.

Alec otti esille sitten puhelimensa ja keskittyi siihen, jolloin Lily nielaisi ja vaihtoi painoaan toiselle jalalleen. Hän tunsi olonsa hyvin hämmentyneeksi ja epävarmaksi. Mitenköhän Chlóe reagoisi tähän, jos saisi kuulla? Niin, jos saisi kuulla. Ei Lily kyllä uskaltaisi sanoa siskolleen lähtevänsä treffeille, koska... Koska Chlóen tuntien tämä innostuisi aivan liikaa ja tälläisi Lilyä monta tuntia. Kyllä Lily osaisi itsekin pukeutua, kunhan hän keskittyi siihen.
Niin, miten hän tosiaan pukeutuisi? Siinä vasta ongelma, koska Lily ei omistanut oikein mitään hienoa vaatetta. Kaikki hienommat vaatteet olivat Chlóelta lainattuja.
Mies sitten sanoi joutuvansa lähtemään ja Lily tunsi pettymyksen tunteen valtaavan mielen. Alec oli siis jo lähtemässä. Eivät he olleet kauaa edes viettäneet aikaansa toistensa seurassa. Lily alkoi jälleen ihmetellä ajatuksiaan siitä, että hän tosiaan toivoi, että olisi voinut viettää Alecin kanssa enemmän aikaa. Hienoa, sekoitetaan soppaa vain enemmän, niin varmasti hyvä tulee. "E-ei se mitään. Ymmärrän", Lily vastasi ja soi miehelle pienen hymyn, kun tämä oli kääntymäisillään. "Nähdään."

Jos Alec ei olisi kääntynyt vielä Lilyyn päin ja esittänyt kysymyksen hakemisesta, Lily olisi unohtanut koko asian saman tien; eihän Lilyllä tosiaan ollut mitään käsitystä siitä, missä Alec asuin.
Harmaansiniset silmät tuijottivat Alecia hetken aikaa varsin tyrmistyneinä, mutta lopulta epävarma nyökkäys päästettiin ilmoille. "Se olisi.. Hienoa", Lily henkäisi oudon lumoutuneena ja pudisteli hieman päätään. Voi ei, hänen ajatuksensa tuntuivat lentelevän pilvilinnoissa.

"Selvä, eli olen siis kahdeksalta siinä.." Alec toisti ajatuksensa ääneen ja hymyili Lilylle ehkä hivenen normaalia leveämmin. Ajatuskin huomisesta illasta sai miehen pään pyörälle pahemman kerran. Voi, toivottavasti John ei ihmettelisi Alecin kasvoilla olevaa idioottimaista kestohymyä, joka tulisi todennäköisesti olemaan miehen kasvoilla koko loppupäivän. Koko ilta ihan vaan kahden kesken Lilyn kanssa.. Alec oli uppoutunut ajatuksiinsa taas liiankin pitkäksi aikaa, sillä hän oli kokonaan unohtanut olevansa lähdössä.

"Hei Daisy", Alec oli tehnyt jotain hyvin odottamatonta hyvästellessään koiran ja suonut tälle jopa pienen hymynkin. Onneksi Daisy oli sen verran kaukana miehestä, ettei hänen tarvinnut sentään rapsuttaa sitä. Katse ei viivähtänyt koirassa kuitenkaan hetkeä kauempaa. "Hei sitten Lily", hän hymyili taas, kun merensiniset silmät kohtasivat naisen siniharmaat. Sydämen syke oli taas jossain aivan uusissa lukemissa.. Alec irrotti katseensa vaaleaveriköstä hitaasti ja käännähti sitten taas poispäin lähdön aikeissa.

Lily nyökkäsi jälleen Alecille, kun mies sanoi hakevansa neidon kahdeksan aikoihin. Eikä vaaleaverikkökään mahtanut mitään sille hymylle, mikä kohosi hänen kasvoillaan koko ajan suuremmaksi. Vaikka hymyileminen olikin viime parina vuonna ollut hyvin outo asia, nyt se tuntui vain niin luonnolliselta ja... Ja oikealta. Ei Lily olisi vain voinut olla hymyilemättä, se tuntui tässä tapauksessa aivan mahdottomuudelta.
Nuori nainen hymähti hiljaa huvittuneesti, kun Alec oli hyvästellyt myös Daisyn, joka haisteli sillä hetkellä uteliaana läheistä penkkiä. Sen jälkeen Alec hyvästeli Lilyn, joka siirsi sitten katseensa miehen silmiin. Lilyn huulille kohosi Alecille tuntematon hymy, nimittäin lempeä hymy. Kättä kohotettiin ja neito heilautti sitä hienoisesti sivulle. "Hei", kuului pehmeästi lausuttu hyvästit Lilyn punaisilta huulilta.

Nyt Alec oli oikeasti lähtenyt jatkamaan matkaansa ja Lily tuijottikin toisen perään niin kauan kuin hän miehen näki. Sitten Daisy kuitenkin muistutti ulos lähtemisen oikean syyn ja Lily jatkoi lenkkiä koiranpennun kanssa. Lilyn ajatukset olivat vain pelkkiä hämmentäviä ja ihania ajatuksia. Hän ei vain yksinkertaisesti voinut miettiä mitään surullista tai kauheaa, koska nämä positiiviset ja odottavaiset ajatukset olivat vieneet kokonaan hänen huomionsa.
Huomenna hänellä oliis treffit Alecin kanssa. Siis aivan oikeat treffit. Treffit miehen kanssa, jonka Lily oli tuntenut vasta yhteensä kolmisen viikkoa, mutta oli siinä ajassa kuitenkin oppinut luottamaan mieheen. Ei Alec voisi hänelle mitään pahaa tehdä, vaan päinvastoin. Alec sai tuntemaan Lilyn iloiseksi. Se oli oikeasti iso askel parannukseen.

//The end : )