Nöyrtyminen vihollisen edessä

[Suntsu ja Jamie o/ ]

Rotten makasi myttynä maassa ja nyyhkytti. Hän oli saanut todella pahasti turpaansa ja hakkaajat olivat jättäneet hänet Elm Squaren aukiolle vaikka oikeampi paikka hänelle olisi ollut terveyskeskus. Nuorukaisella ei ollut puhelinta, ei rahaa eikä mitään, sillä kaikki oli varastettu. Hän pystyi hädintuskin liikkumaan, sillä häneltä oli murtunut ainakin pari kylkiluuta ja hänen päässään heitti pahasti päähän kohdistettujen potkujen seurauksena. Hän oli ollut jonkin aikaa tajuttomanakin, mutta nuorukainen ei osannut arvioida, kuinka kauan. Hän oli herännyt kipuun. Joka paikkaa jomotti ja kolotti. Olo oli kuin olisi jäänyt norsulauman alle. Ei hän ollut arvannut, että hänen vittuilullaan olisi näin järeät seuraukset. Hän oli vielä tyhmänä (ja kännissä) luullut pärjäävänsä yksin kolmea vastaan. Kuinka tyhmä sitä ihmisen piti olla? Alkoholi suurensi luulot itsestään ja nyt kärsittiin.

Olo oli kaamea eikä nuorukainen voinut muuta kuin nyyhkyttää kipuaan, joka oli niin suuri, ettei edes tappelun häviämisestä johtuva pettymys vaivannut häntä. Tilaa ei löytynyt sellaisille ajatuksille hänen halutessa vain päästä tästä jomotuksesta eroon. Hän ei nähnyt juuri mitään, sillä molemmat silmät olivat melkein muurautuneet umpeen. Hän taisi olla aika säälittävä näky, mutta edes se ei sillä hetkellä saanut tilaa nuorukaisen ajatuksista. Hän halusi vain apua.

Nuorukainen näki hämärästi sivusilmällä jonkun hahmon kävelevän aukion laidalla. Tuo tuskin huomasi häntä, sillä hän oli pukeutunut tummiin vaatteisiin ja kello oli varmasti jo pitkälti yli puolen yön eikä katuvalot yltäneet siihen, missä hän makasi. Nuorukainen voihkaisi. Hänen naamansa oli yltäpäältä veressä ja päässä oli ruhjeita. Pää tuntui siltä kuin kallo räjähtäisi kappaleiksi parin sekunnin välein. Rotten ei tiennyt, miten selviäisi tästä minnekään. Hänen ainoa toivonsa oli, että joku löytäisi hänet siitä ja auttaisi hänet terveyskeskukseen, jossa hän saisi ensiapua.

Jamie käveli kohti Elm Squarea ihan suhteellisen viileässä ilmassa, vaikka vuodenajan huomioon ottaen, olisi voinut luulla jotain ihan muuta. Tämä päivä oli todellakin ollut yllättävän viileä, joskaan ei niin viileä, että täällä olisi kauhean paksun takin kanssa tarvinnut kävellä. Ehei. Jamie itsekin oli sonnustautunut vain tummanharmaisiin pillifarkkuihin, joista kyllä löytyi reikiä niin polvista kuin perseeltäkin ja tummanruskeaan, auki olevaan huppariin. Se alla oli vielä yksinkertainen, loivalla v-kauluksella varustettu t-paita, jonka mies oli tässä pari päviää sitten löytänyt Devonilla sijaitsevan vaatekaupan alekorista. Hän oli jopa yllättynyt, että sieltä oli ollut sellainenkin löytö, vaikka yleensä alekorissa olevat vaatteet olivat suoraan sanottuna kauheita. Harmi vain, ettei Jamiella aina edes ollut varaa muihin vaatteisiin, sillä ei todellakaan tienannut hyvin siellä kaupan kassalla. Ärsyttävää, että se pieni snobi nosteli toisinaan päätään, kun Jamie toisinaan kiersi alekorit kaukaa ja meni katselemaan liian kalliita vaatteita, joihin hänellä ei todellakaan ollut varaa.

Mies tuhahteli itsekseen ja sipaisi muutaman mustan hiuskiehkuran pois mustalla rajattujen silmiensä edestä. Edessä näkyi jo Elm Square, josta käveli juuri kolme, ihan suhteellisen isokokoista miestä pois. Nämä kävelivät suoraan Jamieta kohti ja mies ei tiennyt, olisiko hänen pitänyt kääntyä pikaisesti jonnekkin suuntaan ja lähteä pakoon. Vai sitten kävellä ihan tyynenrauhallisesti näiden ohi. Jamiella ei näet todellakaan ollut minkäänlaisia hyviä kokemuksia tuonlaisista tyypeistä, sillä nämä näyttivät juuri sellaisilta, jotka voisivat antaa hänelle turpaan. Ja sitä hän ei todellakaan halunnut.
Jamie kuuli näiden naureskelevan yhteen ääneen, että olivat hakanneet joltain pennulta ilmat pihalle ja oikein demostroivat sitä, miten tuo jäi sinne kadulle uikuttamaan. Mies kohotti nopeasti toista kulmaansa, mutta ei jaksanut vaivata päätään liikaa kyseisellä asialla. Tällaista sattui melkein jokainen päivä, joten ei se todellakaan ollut uutta Jamiellekaan.
Hän kuitenkin hätkähti hivenen, kun joku miehistä vihelsi hänen kohdallaan ja katsahti nopeasti näitä. Kaikki repesivät nauramaan kovaan ääneen ja Jamie pystyi aistimaan sen, että nuo olivat nauttineet tämän illan aikana jonkin verran alkoholia.
"Oho. Se olikin jätkä", yksi näistä hörähteli, kahden muun nauraessa vieressä. "Sori. Mä en kato tienny, oisko mun pitäny pitää sua kauniina vai ihan vitun rumana miehenä", tämä nauroi sammaltaen, mutta Jamie vain tuhahti tuolle. Ihme kyllä, Jamie tyytyi kävelemään miesten ohitse hiljaa, sillä hän ei todellakaan halunnut saada turpaansa tänä iltana.

Päätään pyöritellen, Jamie saapui Elm Squarelle ja tajusi sen olevan ihan autio. No, ehkäpä se niiden kolmen miehen hakkaama ihminen oli siellä jossain, mutta eipä se Jamieta liikuttanut juuri ollenkaan. Tai niin hän ainakin ensiksi ajatteli. Nimittäin hän erotti erään roskiksen vieressä makaavan hahmon, joka nyyhki hiljaa. Ei miestä yleensä moinen voinut vähempää liikuttaa, mutta nyt kuitenkin... Nopealla vilkaisulla tuo näytti erittäin tutulta ja senpä takia tuo onneton mytty kinnitti hänen huomionsa. Mies käveli varovasti tuon viereen, epäuskoinen ilme kasvoillaan ja kumartui tuon ylle. Vihreät silmät laajenivat silkasta hämmästyksestä, kun hän tunnisti kasvot - pahoin turvonneet sellaiset.
"Siis mitä vit-" Jamie älähi kummissaan ja kateli maassa makaavaa skiniä epäuskoisena. Ei tuo todellakaan voinut olla se samainen skinhead, joka oli pari kuukautta sitten pistänyt hänestä ilmat pihalle. Ja sitten vuosi taaksepäin, puukottanut häntä.
"No, ohhoh. Mitäpä mä täältä löydänkään? Et nyt sentään ole joutunut hakatuksi, pentu?" Jamie naureksi, vaikka ei tiennyt, olisiko edes pitänyt. Toinen näytti ihan oikeasti siltä, että tähän sattui aivan helvetisti. Mutta oliko Jamiella muka jonkinmoista empatiankykyä sellaista ihmistä kohtaan, joka oli aivan tyynenrauhallisesti tökännyt puukon hänen lihaansa? Jos nyt ketään kohtaan, mutta kaikken vähiten tätä skiniä kohtaan.

Rottenin päässä pyöri alkoholin ja saamiensa iskujen vuoksi niin paljon, ettei hän aluksi edes huomannut kenenkään kävelevän häntä kohti. Vaimeasti kuuluvat askeleet hän tunnisti vasta, kun ne olivat melkein hänen kohdallaan. Hän avasi silmänsä, muttei tunnistanut hahmoa keneksikään tutukseen johtuen varmasti siitä, että hänen silmänsä olivat puoliumpeen muurautuneet ja kyyneleet sumensivat näkökenttää entisestään. Äänen hän kuitenkin tunnisti ja vaikka apu olikin tervetulletta, ei hän olisi millään halunnut uskoa todeksi, että hänet löysi se sama homo, jonka takia hän oli joutunut lusimaan nuorisovankilaan. Kohtalo teki pilkkaa hänestä. Pari kuukautta sitten hänen oli ollut helppo naureskella hakattuaan tuon samaisen homon, mutta nyt hän olisi voinut kuolla häpeästä tuon nähdessä hänet siinä kunnossa.

"P-painu v-vittu-un", hän nyyhkäisi vastaukseksi toisen naureskeleville sanoille. Hänhän ei ottaisi vastaan apua keneltäkään, jota hän halveksui ja vihasi koko sydämensä pohjasta. Mieluummin hän vaikka kituisi siinä odottaen seuraavaa paikalle sattujaa, vaikka siihen menisi kuinka pitkään tahansa. Tai niin hän luuli, kunnes ajatteli asiaa tarkemmin. Kannattiko siinä tilanteessa käskeä pois mahdollisesti ainoaksi jäävää auttajaa (jos tuo nyt edes suostuisi häntä auttamaan)? Poika puri huultaan, mutta uikahti perään, sillä se sattui aivan helvetisti, sillä hänen huulessaankin oli ilkeä vekki. Tuntui kauhealta ajatukselta, että hänet sattui löytämään yksi niistä, joiden päälle hän sylkisi koska tahansa. Ja vielä kauheammalta tuntui oivallus, joka iski hänen tajuntaansa -kuka oli edes sanonut, että toinen auttaisi häntä sen kaiken jälkeen, mitä hän oli tuolle tehnyt? Paljon todennäköisemmältä tuntui vaihtoehto, että tuo jäisi siihen hetkeksi naureskelemaan hänelle ja kääntyisi pois jättäen hänet siihen kitumaan.

"Ä-älä mee", hän pakottautu perumaan äskeiset sanansa joutuen nielemään kaiken ylpeytensä toisen edessä. Tilanne oli kuitenkin se, että apua oli saatava, jos hän halusi päästä tämän yön aikana terveyskeskukseen paikattavaksi. Joka paikkaa vihlova kipu oli saada hänet järjiltään ja hän oli valmis mihin tahansa päästäkseen siitä eroon ja ainoa järkevältä tuntuva vaihtoehto oli lähteä terveyskeskukseen hoidettavaksi. Skinhead rukoili mielessään, ettei toinen kantanut hänelle niin paljoa kaunaa, että lähtisi pois ja jättäisi hänet pulaan, vaikka kaiken järjen mukaan se oli ainoa vaihtoehto, mitä tuo tekisi, sillä hän oli kohdellut toista jopa omalla mittapuullaan helvetin huonosti.

Jamie ei oikeasti voinut uskoa tätä todeksi. Makasiko tuossa maassa todellakin se samainen rääpäle, joka oli piessyt hänet ihan 6 - 0 pari kuukautta sitten? Ja jättänyt sitten kylmästi siihen makaamaan. Omassa veressään ja oksennuksessaan. Eikä kukaan ollut viitsinyt tulla auttamaan häntä, vaan mies oli saanut selviytyä ihan omin neuvoin kotiin - tietenkin. Kukapa täällä olisi viitsinyt jäädä auttamaan jotain pahoin hakattua ihmistä? No, mikäli niin tapahtuisi, kävisi ihan hemmetin hyvä tuuri. Sillä eiväthän kaikki Rasheella asuvat olleet samanlaisia tunteettomia kusipäitä, kuin esimerkiksi tämä maassa makaava skini. Tai Jamie, vaikka ei hän tietenkään sitä ääneen ikinä sanonutkaan. Hänestä vain jokaisen oli huolehdittava itsestään. Vaikka... Eihän mies siitä pitänyt, että hänet oli heitetty silloin yksinään makaamaan ihmisten ryöstämäksi ja raiskaamaksi. Oli kyllä käynyt tajuton tuuri, ettei häneltä varastettu yhtään mitään tai vahingoitettu yhtään sen enempää. Hän oli vain herännyt muutaman juopon örinään, noussut vaivalloisesti pystyyn ja kävellyt kämpilleen. Oli onni, ettei Jamie asunut kovinkaan kaukana tästä Elm Squaresta. Oikeastaan, aivan tuossa viereisessä kerrostalossa.

Hän kuuli toisen nyyhkäyksen, kohottaen tälle nopeasti kulmiaan. Hitaasti hän kaivoi taskustaan tupakat ja sytytti yhden syöpäkäärön erittäin hitaasti. Tummanvihreät silmät katselivat laiskasti maassa uikuttavaa tapausta ja huulten välistä karkasi erittäin pahaenteinen naurahdus.
"Joo, sinne mä olinkin just menossa. Tai, en ehkä sittenkään. Ehkei vittu oikeen oo mun paikka", Jamie naurahti, vei tupakan huulilleen ja veti siitä erittäin pitkät sauhut. Ja taas hän oli sen aloittanut. Sen tavanomaisen hänen homoudestaan vihjailun, jota hän oli kylvenyt luultavasti ihan tarpeeksi heidän tuttavuuden ajan. No, mikäli tätä edes tuttavuudeksi voisi sanoa. Ja voisiko Jamie edes sanoa itseään kokonaan homoksi, sillä ei hän ollut sitä. Oli hänellä ollut juttua niin miehen kuin naisenkin kanssa, mutta se tuskin toista edes kiinnostaisi. Hän oli ikuisesti homo tuon silmissä, joka ei - ihme kyllä - haitannut.
Seuraavaksi Jamie kuitenkin kuuli toisen heikon pyynnön, joka ihan oikeasti sai melkein hänen silmänsä putoamaan. Tupakkaa huulille vienyt käsi pysähtyi siihen paikkaan ja kulmat kohosivat ihan kunnolla. Siis anteeksi mitä? Pyysikö tuo skini häntä jäämään? Ihanko oikeasti? Luulisiko tämä ihan tosissaan, että Jamie heittäytyisi pelastavaksi ritariksi ja veisi tämän sairaalaan paikattavaksi? Kaiken sen jälkeen, mitä tuo oli hänen elämälleen tehnyt. Sen puukotuksen lisäksi, joka kyllä oli pahin tuon kakaran teoista. Aivan kuin hän muka lähtisi tuota mihinkään viemään, sillä olihan tuo itsekkin jättänyt hänet kitumaan siihen maahan silloin kaksi kuukautta sitten.
"Sori, mä en nyt oikein kuullut. Voisitko sanoo uudestaan?" Jamie sitten pyysi ja kaivoi teatraalisesti korvaansa.

Rottenia hävetti valtavasti, että Jamie löysi hänet siinä kunnossa. Oli aivan hänen omaa syytään, että hän oli alkanut uhoamaan kolmelle päihtyneelle kaapille ja saanut pahasti turpaansa, muttei ollut reilua, että hänet löysi yksi niistä ihmisistä, joiden hän ei missään tapauksessa toivonut näkevän häntä niin säälittävässä kunnossa. Poika yritti pysäyttää kyynelten valumisen silmistään ja pyyhkäisikin naamaansa hihallaan, muttei siitä oikein ollut mitään hyötyä. Kyyneleet jatkoivat itsepintaisesti tippumistaan pitkin poskia vaikka poika oli sitä mieltä, etteivät miehet itkeneet. Ehkä nyt oli kuitenkin poikkeustilanne, sillä häneen sattui vietävästi. Poika yskäisi verta suustaan ja nyyhkäisi jälleen, yrittäen tehdä sen niin hiljaa, ettei toinen kuullut, muttei varsinaisesti onnistunut siinä.

Toisen naurahdus kuullosti nuorukaisen korviin pahaenteiseltä. Hän osasi odottaa vittuilua, mutta olisi tietenkin toivonut, että' toinen jättäisi edes tämän yhden kerran sen väliin. Toinen vihjaili taas homoudestaan, mutta siinä vaiheessa nuorukaista ei oikeastaan edes kiinnostanut se, mitä seksuaaliryhmää toinen edusti. Kunhan tuo nyt vain auttaisi hänet terveyskeskukseen -niin epätodennäköiseltä kuin se vaihtoehto tuntui. Toisen sanoihin poika ei edes vaivautunut vastamaan, sillä ei ihme kyllä siinä tilassa keksinyt mitään osuvaa näpäytystä takaisin.

Toinen pyysi hänet toistamaan pyyntönsä toista jäämään aivan kuin ei olisi muka kuullut sitä ensimmäisellä kerralla. Tuo taisi rakastaa hänen nöyryyttämistään, mitä skinhead ei oikeastaan edes ihmetellyt, sillä olihan hän kuitenkin ehtinyt heidän lyhyen tuttavuutensa aikana saamaan toisen luultavasti vihaamaan häntä aivan yhtä paljon, mitä hän vihasi tuota. Heidän välinsä olivat olleet riitaisat heti ensimmäisestä tapaamisesta lähtien ja nyrkit olivat heiluneet enemmän kuin tarpeeksi. Jos Rotten ei olisi ollut niin huonossa kunnossa ja helvetin epätoivoinen, olisi hän perunut äskeiset sanansa ja kehottanut Jamieta painumaan helvettiin, mutta joutui kuitenkin jälleen kerran nielemään kaiken ylpeytensä.
"Älä mee", hän kuiskasi käheästi ja yritti olla nyykyttämättä vaikuttaakseen edes hieman vähemmän säälittävämmältä, miltä hänestä tuntui. Oli todella epäreilua, että hän joutui matelemaan toisen edessä ja hänen ylpeytensä oli jo kokenut hemmetin ison kolauksen toisen saavuttua paikalle. Hän oli kuitenkin valmis nöyrtymään, jos toinen vain veisi hänet sairaalaan.

Jamien olisi tehnyt mieli nauraa nyt oikein kunnolla ja ilkkua toinen ihan maan rakoon, mutta asia kerrallaan. Kyllä hän ehtisi nauraa vielä vaikka kuinka moneen otteeseen ja ilkkua vielä senkin edestä. Ehkä hän kuitenkin totutteli mieltään siihen ihanaan ajatukseen, että se oli todellakin se hemmetin kusipää skini, joka tuossa maassa makasi hakattuna. Eikä todellakaan Jamie itse. Mitenhän asiat olivat olleet viime kerralla? Roolit olivat kääntyneet ihan päälaelleen ja siitäkös Jamie nautti. Oli ihanaa nähdä tuon pennun kasvot verisinä, silmät turvonneina ja mikä parhainta; kyyneliä tuon poskilla. Kyllä, kyyneliä. Vaikka tuo oli viime kerralla sanonut, etteivät miehet itkisi. Ja nyt tuo teki sitä itse juuri parhaillaan. Jamien suupielet olivat vääntäytyneet erittäin leveään sekä sarkastiseen hymyyn, joka hänen kasvoiltaan saattoi löytää vain näin herkullisissa tilanteissa.
Toinen toisti sen, mitä oli aiemmin sanonut, vaikka tottahan toki Jamie oli sen jo viime kerralla kuullut. Oli ihanaa saada toinen anelemaan häneltä apua, sillä Jamie tiesi, ettei se tuolle ollut todellakaan helppoa. Tuskin se olisi helppoa Jamielle itselleenkään, mutta kyse ei onneksi ollut hänestä. Eikä hän sitä paitsi ollut viime kerralla puolella sanallakaan anellut toiselta apua. Hän oli vain murtunut ihan totaalisesti ja käskenyt tuota lopettamaan. Joten voisipa mies sanoa, että tämä oli kaksinverroin kauheampi tilanne, kuin silloin kaksi kuukautta sitten. Ja sehän aina vain parani.

"Ahaa. Kyl mä sen kuulin, mutta sitten mä kuulin jotain ylimääräistä nyyhkytystä sen jälkeen, niin en voinu oikein olla varma", Jamie naurahteli ja katsoi toista hivenen pää kallellaan. "Olettaen nyt kuitenkin, että oot ihan tosissas ton kanssa? Kaipaako muka tuollainen äärettömän kova ja miehinen skini tällaisen ärsyttävän hintin apua?" mies naurekseli lisää ja hän työnsi kätensä ruskean hupparinsa taskuihin. Jamie oli ollut niin varma, ettei tulisi enää ikinä törmäämään tähän kyseiseen pentuun, mutta toisin kävi. Ai, että hän sitten nautti tästä kaikesta. Eikä todellakaan aikoisi jättää tätä hupia tähän, vaan olisi tässä ihan niin kauan, kunnes hän ihan oikeasti kyllästyisi katselemaan toisen surkeaa ilmettä ja hakattuja kasvoja. Ja siihen menisi pienoinen tovi, sillä Jamiehan voisi oikeastaan jopa raahata sohvan tähän ja katsoa toista, kuin jotain huonoa elokuvaa, jolle saattoi nauraa vedet silmissä. Tai oikeastaan... Tämä oli jopa paljon parempaa, kuin tyhmät amerikkalaiset elokuvat.
Parasta tästä teki vielä se, että Jamie tiesi, että tämä kaikki ärsytti toista ihan kunnolla. Kyllä. Nöyrtyminen ei tuolle todellakaan ollut mikään pikkuinen juttu - varsinkaan nöyrtyminen Jamien edessä. Se oli ehkäpä kauheinta, mitä toinen tiesi. Olihan se tilanne ollut Jamiellekin todella paha, sillä hän oli luultavasti yhtä ylpeä kuin toinenkin ja osasi kyllä samaistua tuon tuntemuksiin juuri nyt. Ne eivät vain jaksaneet kamalasti kiinnostaa juuri nyt, sillä Jamie aikoi kyllä nauttia vallastaan täysin siemauksin. Hänhän sitä saisi tässä päättää, että jättäisikö tuon kuolemaan tänne kujalle vai ei.
"Sä et oo näköjään sisäistänyt parii pientä seikkaa. Ensinnäkin, luuletko sä muka ihan tosissas, että mä riennän ihan innosta puhkuen sun apuun, kun oot saanut pikkusen turpaasi?" Jamie aloitti ja kohotti kulmaansa. "Ja toiseksi, sä olet ihan käsittämättömän vittumainen persoona, että minkä helvetin takia mä sut auttaisin johonkin sairaalaan? Tuskin säkään olisit sillon... Pari kuukautta sitten edes harkinnut mitään sen suuntaistakaan, että oisit vieny mua mihinkään sairaalaan tai mitään. Joten miksi mä tekisin sen nyt?" Jamie tuhahti ja mutristi hivenen huuliaan.

Rottenin huulilta karkasi tahaton, mutta onneksi myös hiljainen parahdus toisen sanojen johdosta. Pitikö tuon nyt käyttää tämä tilaisuus hyödykseen ja vittuilla hänelle aivan olan takaa. Hän muisti kyllä, miten oli uhonnut heidän viime tapaamisellaan hänen hakattuaan toisen maahan ja tajusi turhankin selvästi, millainen ero hänen viimekertaisella asenteellaan oli nykyiseen. Oli helppo uhota, kun oli tappelussa voiton puolella, mutta valitettavasti ei ollut yhtä helppoa olla itse maassa hakattuna ja kärsiä joka puolella vihlovaa kipua, joka ei kuitenkaan ollut mitään siihen verrattuna, millainen olo hänellä oli henkisesti joutuessaan nöyrtymään toisen edessä. Miksi, hän hoki mielessään, miksi juuri hän joutui tähän tilanteeseen ja miksi juuri Jamie oli hänet löytänyt? Jos oli olemassa joku Jumala, tuo ei todellakaan ollut mikään armollinen sellainen vaan täysi sadisti saattaessaan hänet tähän tilanteeseen. Vai oliko asialla kohtalo? Sama se, tilanne oli kuitenkin kuin suoraan Rottenin painajaisunesta. Hän ei yllättyisi, vaikka tämä kohtaus toistuisi hänen painajaisissaan vielä kymmenenkin vuoden päästä tapahtuneesta.

Toinen jatkoi pukien sanoiksi uusnatsin pahimmat pelkonsa; tuo kyseenalaisti täysin odotetusti sen, oliko edes olemassa pienintäkään mahdollisuutta siihen, että tuo veisi hänet sairaalaan. Näytti entistä enemmän mahdolliselta, että Jamie jättäisi uusnatsin siihen hetken ilkuttuaan välittämättä siitä, että hänelle voisi käydä aivan mitä tahansa ja pahimmassa tapauksessa hän kuolisi. Ei sillä ollut toiselle mitään väliä. Rotten tajusi turhankin selvästi, että jos hän itse olisi toisen housuissa juuri nyt, hän toimisi varmasti aivan samalla tavalla; ensin vittuilisi aikansa ja sitten vain kävelisi pois välittämättä siitä, miten toinen selviäisi vai selviäisikö lainkaan. Ja miksi hän siis odotti, että toinen olisi erilainen ja auttaisi häntä hädän keskellä? Mitkään merkit eivät viitanneet sen olevan pienimmissäkään määrin mahdollista. Tajutessaan tämän Rottenin silmistä valuva kyynelvirta sen kuin nopeutti tahtiaan vaikka hän kuinka yritti purra hammasta ja kestää kuin mies. Oli nöyryyttävää, niin nöyryyttävää itkeä toisen edessä kuin pieni lapsi ja kuunnella toisen vittuilua. Miksei hän saanut edes kuolla rauhassa? Oliko se tosiaankin liikaa pyydetty? Nuorukainen tuijotti asfalttia ja yritti keksiä jotain sanottavaa toiselle, mutta ei keksinyt mitään. Tai olisihan hän keksinyt; hän olisi halunnut vedota tuota auttamaan itseään, muttei keksinyt ainuttakaan syytä, miksi toisen olisi niin pitänyt tehdä kaiken sen jälkeen, mitä heidän välillään oli tapahtunut. Se veti hiljaiseksi eikä nuorukainen voinut muuta kuin katsella muualle ja purra alahuultaan nöyränä odottaen, että tapahtuisi ihme ja toinen päättäisi kaikesta huolimatta viedä hänet sairaalaan.

Jamie todellakin rakasti tätä tilannetta. Hän olisi jopa voinut hyppiä ilosta, mutta sitä hän ei kuitenkaan toteuttanut. Sehän näyttäisi ihan hemmetin typerältä, eikä hän todellakaan halunnut antaa toiselle pienintäkään syytä siihen, että tämä voisi aukoa hänelle päätään. Vaikka oikeastaan, toisen oli turha edes yrittää vittuilla Jamielle yhtään mistään, sillä mieshän voisi ihan hyvin sen johdattelemana lähteä kävelemään. Toisen elämä oli juuri nyt Jamien käsissä. Ai, että vallankahvan piteleminen omissa käsissä tuntui erittäin mahtavalta. Milloinhan näin oli viimeksi käynyt? Yleensä se oli ollut näet Jamie itse, joka oli maannut kadulla verissäpäin pystymättä tekemään juuri mitään. Se oli inhottava hetki se, kun joku todellakin pamahti paikalle. Ja pahin tietenkin olisi se, että se paikalle saapunut olisi joku erittäin vittumainen ihminen, jonka tietäisi pelkästään nauravan tilanteelle pilkallisesti. Niin kuin Jamie teki nyt.

"No. Mikä nyt? Veikö kissa kielen? Vai ootko sä yksinkertaisesti liian heikko puhuakseisi? Sepä harmi. Mä olisin katso niin mielelläni kuunnellu sun kaunista sulosointuista ääntä", Jamie nauroi ja kohotti toista kulmaansa. Oikeastaan. Oli lähes pelottavaa, miten hiljaa toinen tuossa makasi. Yleensähän tuolta tuli vastaan vähintään yhtä kärkkäitä kommentteja kuin Jamielta itseltään. Tuo ilmeisesti oli sitten niinkin huonossa kunnossa, että hädin tuskin pystyi suutaan aukaisemaan. No, ehkä Jamie ymmärsi tuota, sillä tuskinpa hänkään jaksaisi sanoa yhtään mitään tuossa tilanteessa.
Oli lähes pelottavaa, miten hyvin mies itse pystyi toisen tilanteeseen samaistumaan, vaikka oikeasti inhosi tuota sydämensä pohjasta. Heidän ajatusmaailmansa poikkesivat niin paljon toisistaan, että ei ollut ihme, jos Jamieta kummastutti tämä tilanne. Toinen kun oli vakaasti päättänyt, että vähänkin massasta poikkeavat ihmiset olivat pelkkää roskasakkia. Jamie sentään osasi olla vähän avarakatseisempi, mutta kuitenkin... Jotkin piirteet heissä oli vain niin hemmetin samanlaisia, että ihan itketti.
"Ketkä sut hakkas?" Jamie sitten kysyi äkkiä, eikä oikeastaan itsekkään osannut ajatella sitä mitä oikein oli sanonut.

(( No tästä tuli ihan hemmetin lyhyt, mutta aivot ei toimi enää kunnolla! XD ))

Jos Rotten olisi uskonut Jumalaan, olisi hän rukoillut tuon armahtavan hänet tältä tilanteelta. Oli kauheaa maata maassa verisenä ja tuskissaan kuunnellen Jamien päänaukomista. Hän ei edes voinut sanoa takaisin mitään, jottei olisi ajanut toista pois. Eikä hän varmaan muutenkaan olisi jaksanut sillä hetkellä vittuilla, oma olo kun oli kaamea ja hänen ajatuksensa pyörivät lähinnä siinä, miten paljon häneen sattui ja kuinka hänen täytyisi päästä pian sairaalaan. Nuorukainen ei tiennyt, miten saisi toisen suostuteltua viemään hänet sairaalaan paikattavaksi. Se vaihtoehto tuntui todella epätodennäköiseltä ja jos hän pyytäisi toiselta moista palvelusta, nauraisi tuo varmaan aivonsa pellolle. Silti hänen olisi yritettävä vedota toiseen, niin nöyryyttävää kuin se olisikin. Siitä tulisi takuulla nuorukaisen yksi ikimuistosimmista hetkistä -eikä suinkaan positiivisessa mielessä. Tilanne oli kuin suoraan helvetin ahdistavasta kauhuelokuvasta.

Toisen kysymys yllätti Rottenin, sillä hän ei arvannut toisen ottavan hänen hakkaajiaan puheeksi ainakaan noin neutraaliin sävyyn. Hetken aikaa nuorukainen mietti, mitä vastaisi. Hän olisi voinut ärähtää, ettei asia kuulunut tuolle, mutta eipä sillä oikeastaan ollut merkitystä.
"En mä tunne niitä", hän kuiskasi ja yskäisi jälleen verta pyyhkäisten sen jälkeen suunsa kämmenselkäänsä. Oli ollut iso virhe lähteä aukomaan päätään itseään suuremmille ihmisille, jotka näyttivät juuri siltä mitä olivatkin olleet; valmiilta antamaan hänelle kunnolla selkään. Mikä älynväläys oli ollut lähteä noiden mukaan ottamaan matsia vaikka kuka tahansa olisi osannut ennustaa lopputuloksen, joka olikin nyt nähtävillä. Rotten makasi verissään maassa ryöstettynä ja liian heikkona hakeakseen apua itselleen tai mennäkseen sairaalaan. Jamie oli hänen viimeinen toivonsa. Tuon täytyisi auttaa hänet pois tästä pinteestä, mitään muuta nuorukainen ei vaatinut. Vaikka hänen vaatimuksensa oli kyllä aika suuri ottaen huomioon sen, millaiset välit hänellä oli tuohon homoon.

(( Otin nyt sitten itseäni niskasta kiinni ja uhmasin omaa saamattomuuttani, että saisin edes nyt vastattua tähän! <: ))

Jamie puri huultaan ja mietti kuumeisesti, että mitä hän voisi nyt tehdä. Tai ehkä pikemminkin, mitä hänen kannattaisi tehdä. Siis ihan oikeasti. Sairaala tuolle näyttäisi tässä tilanteessa olevan oikea paikka, eikä todellakaan mikään Elm Square. Tuo näytti ihan oikeasti todella pahalta ja tarvitsisi ihan selvästi lääkärin apua. Se vain, ettei sairaalaan kuskaaminen kuulunut oikein Jamien tapoihin. Ensinnäkin, siellä sairaalassa se ihmiset voisivat luulla vaikka mitä Jamiesta, kun hän raahasi sinne hakattua pikkuskiniä - ties vaikka luulisivat Jamien pahoin pidelleen tämän. Toiseksi, Jamie ei todellakaan ollut mikään hyvä ihminen, joka auttoi ihan tuosta vain ihmisiä sairaalaan, jotteivat nämä vain kuolisi pois. Ja kolmanneksi, tuskin tämäkään edes suunnitteli mitään sen suuntaista, että veisi Jamien jonnekkin paikattavaksi. Tuo vain jätti hänet kylmänrauhallisesti siihen kujalle kuolemaan ja lähti itse kävelemään kotiinsa. Ei Jamiella ollut yhtään mitään velvollisuutta huolehtia tuon hyvinvoinnista, sillä jokainen huolehti täällä itsestään. Ja he muutenkin olivat toistensa vihollisia, sillä tuohan oli puukottanut häntä ja hakannut parikin kertaa - no, yhden kerran todella pahasti, mutta kuitenkin. Ei helvetti, tämä oli paska tilanne. No, ehkä paskempi toisen kannalta, mutta kyllä tämä osittain Jamienkin kohdalla oli. No, ei hänen tarvitsisi tässä muuta tehdä, kuin lähteä tyynesti kävelemään kotiinsa ja kertoa tämä tapahtuma naureskellen kavereilleen. Jamie ei todellakaan ollut mikään avulias ihminen, eikä todellakaan auttanut satunnaisia hakattuja ihmisiä. Olisi ehkä eriasia, jos kyseessä olisi joku hänen kaveri tai joku hyvä tuttava - näitäkin tapauksia oli joskus käynyt. Silloin Jamie ei oikeasti olisi epäröinyt, vaan lähtenyt viemään sitä oitis sairaalaan.

"Sut tarvitsis viedä sairaalaan paikattavaksi, eikö niin? Sanoppa mulle se, että miksi, niin voisih ehkäpä jopa harkita asiaa", Jamie hymähti ja kyykistyi sitten tuon eteen. Silmät tutkailivat kiinnostuneena tuon pahoin hakattuja kasvoja ja muutakin olemusta. Jamie huomasi kyllä, että tuo oli itkenyt. Ja sekös teki tästä asiasta vielä nautittavampaa. Voi, kumpa hänellä olisi kamera vielä jossain, niin hän voisi ikuistaa koko tämän tapahtuman ja levitellä ympäriinsä. Hemmetin hemmetti. Ehkäpä hänen pitäisi jostain hommata sellainen halpa kamera ja kantaa sitä jatkuvasti mukanaan, jos vaikka eteen sattuisi tällainen tilanne. Tai sitten Jamie vain yksinkertaisesti lainaisi kaverinsa järjestelmäkameraa joksikin aikaa tai jotain... Oli helppoa olla jälkiviisas.

Jamie oli sanomassa jotain ilkeää tuolle maassa makaavalle pojalle, mutta hän ei edes ehtinyt avata suutaan, kun hän havaitsi autonvalot aivan kauempana olevalla kadulla. Eikä se todellakaan ollut ihan mikä tahansa auto. Poliisisedäthän ne siellä olivat jokailtaisella tarkastuskäynnillään katsomassa, että kaikki oli hyvin. Oikeastaan, se oli täällä Rasheella ihan turhaa, mutta ilmeisesti nämä saivat sitten siitäkin rahaa, että kävivät täällä ajelemassa. Ilmeisesti yrittivät jotenkin hillitä Rasheraspissa tapahtuvia levottomuuksia tai jotain. Eivät poliisit yleensä Jamieta haitanneet, mutta nyt nämä eivät todellakaan pamahtaneet paikalle sopivaan aikaan. Hänhän seisoskeli täällä ihan kunnolla hakatun ihmisen kanssa ja mikäli ne nyt tänne päättäisivät tulla, niin olisi Jamie syyllinen numero yksi. Ja toinen ihan varmasti todistaisi häntä vastaan, jos vain siihen annettaisiin mahdollisuus.
"Ei hemmetti..." Jamie ähkäisi, nousi pystyyn ja katsoi ympärilleen. Voi, kumpa kukaan ei olisi nyt näkemässä. Seuraavaa tapahtumaa hän ei nimittäin ollut koskaan osannut odottaa. Hän näet tarttui toista käsistä ja lähti hitaasti raahaamaan tätä maata pitkin erään suuren roskiksen taakse. Mies ei todellakaan halunnut saada syitä niskoilleen sellaisesta asiasta, mihin ei ollut syyllinen. "Ähhh... Vitun läski, pitäisköhän sun... Vähän vähentää... Tota kaljan kittaamista", Jamie ähisi samalla, kun raahasi toista roskiksen taakse makaamaan. Eikä tietenkään ollut sitä vaihtoehtoa, että Jamiella olisi ollut huonot käsilihakset. Ei tietenkään - hänhän oli täydellinen. Mies kuitenkin kävi kiivaasti hengittäen istumaan toisen viereen maahan ja nojasi selkäänsä roskista vasten, vetäen jalkansa sitten koukkuun rintaansa vasten.

Rotten vihasi tätä tilannetta sydämensä pohjasta. Hän olisi antanut mitä tahansa, että hänet olisi löytänyt joku avulias maailmanparantaja, joka olisi empimättä vienyt hänet sairaalaan eikä jäänyt Jamien tavoin aukomaan päätänsä. Nuorukainen oli lähes varma, että toinen lähtisi pian kävelemään ja jättäisi hänet siihen kitumaan ilman omantunnontuskia. Ehkä hän olisi tehnyt samoin, mutta asetelma tuntui silti epäreilulta. Hän tiesi, että tarvitsi lääkärin apua viipymättä, sillä kuka tiesi, millaisia tuhoja hänen sisäelimensä olivat ottaneet hänen hakkaajiensa potkittua hänen ruumistaan säälimättöminä.

Jamien sanat eivät heti menneet uusnatsin tajuntaan, sillä hän oli aivan varma kuulleensa väärin. Ei kai toinen ihan tosissaan harkinnut hänen viemistään hoitoon? Voisiko se olla edes pienimmissä määrin mahdollista? Nuorukainen epäili vahvasti, mutta tiesi, että nyt oli aika nöyrtyä kunnolla ja perustella, miksi toisen pitäisi tehdä moinen hyväntahdonele hänen vuokseen ja unohtaa hetkeksi kaikki vanhat kaunat.
"Mä tiedän.. et mä oon ollu... kusipää sua kohtaan. En mä ala pyyteleen sitä.. sitä anteeks.. mut ois reilua.. ois reilua et sä jeesaisit mua edes... tän yhen kerran", hän sai vaivoin kuiskattua vaikka tuntui todella vaikealta anella sillä tavalla apua yhdeltä pahimmalta vihamieheltään. Ei se oikeastaan edes olisi reilua. Reilua olisi se, että toinen jättäisi hänet siihen kuolemaan kostona hakkaamisesta ja siitä puukotuksesta. Rotten ei vain nähnyt asiaa niin. Hän koki, että toinen oli hänelle velkaa eikä päinvastoin.
"Et sä voi jättää mua tähän", hän vielä sanoi äänen hiipuessa loppua kohti. Oli todella nöyryyttävää joutua sillä tavalla vetoamaan toiseen. Jos hän olisi ollut edes hieman paremmassa kunnossa, ei hän olisi ikimaailmassa nöyrtynyt sillä tavalla Jamien edessä, ei koskaan. Tilanne oli kuitenkin se, että jos hän ei saisi mahdollisimman pian lääkärin apua, luoja yksin tiesi, mitä tulisi tapahtumaan.

Rotten ei nähnyt poliisiautoa, sillä hänen katseensa oli kiinnittynyt Jamieen, jota katsoi toista anovasti. Hän oli valmis nöyrtymään toisen edessä, joten olisi enemmän kuin reilua, että toinen vastaisi siihen viemällä hänet sairaalaan. Nuorukainen kuitenkin uskoi, että toinen vain nauraisi makeasti hänen heikkoudelleen ja hädälleen ja jättäisi hänet siihen kitumaan. Kun toinen tarttui häntä käsistä alkaen raahaamaan roskiksen taakse, nuorukaisen suusta karkasi parahdus, sillä liike sattui häneen aivan helvetisti. Hän puri hampaitaan yhteen kivunkyynelten kihotessa jälleen silmiin vaikka hän oli juuri saanut pysäytettyä kyynelten valumisen.

"Soita.. soita mulle.. ambulanssi", hän voikaisi sanoen nyt ensimmäistä kertaa suoraan sen, miten halusi toisen toimivan. Hänen sanojaan ei voinut käsittää väärin, mutta nuorukainen tiesi, että tulisi kuulemaan vielä pitkään jälkeenpäin, kuinka oli noyrtynyt toisen edessä ja suorastaan anellut tuota auttamaan itseään.

Jamie ei edes jaksanut ajatella sitä, että tuo äskeinen liike olisi voinut mahdollisesti sattua toiseen, sillä olihan tämä todella pahoin hakattu ja... Niin. Jos totta puhuttiin, niin ei voinut Jamieta kiinnostaa pätkääkään moinen sivuseikka, sillä häntähän kiinnosti loppujen lopuksi, vain ja ainoastaan hän itse. Kyllä. Miehellä oli taipumusta narsismiin, mutta aivan kuin hän olisi moista myöntänyt ääneen. No, ketäpä muka yleensä tällaisessa tilanteessa kiinnostaisi mikään muu, kuin oma selviytyminen? Jumalauta. Kytät olivat tuolla jonkun metrin päässä ja koko homman paljastuminen oli ihan pienen matkan päässä, ja nyt muka pitäisi ajatella tämän ärsyttävän nahkapään hyvinvointia? Ja paskat. Miksi hemmetissä hän oli lähtenyt kävelemään tänään juuri Elm Squaren kautta kotiin, vaikka muita reittejäkin olisi ollut? No, ne olisivat ehkä olleet pitempiä ja siihen olisi mennyt jonkin verran aikaa - ottaen huomioon myös sen, että Jamien kävelyvauhti ei todellakaan ollut sitä maailman nopeinta. Oli kuitenkin turha jossitella tätä tapahtumaa, sillä sille ei nyt voinut yhtään mitään. Tämä skini tulisi näköjään aina olemaan piikki hänen perseessään, eikä ilmeisesti pääsisi tästä eroon milloinkaan. Hän oli jopa uskonut silloin ensimmäisen tappelun jälkeen, ettei hänen tarvitsisi törmätä tuohon enää ikinä, mutta ei sitten. Sen puukottamisen ja tuon vankilaan joutumisen jälkeen, Jamie oli uskonut, että tuo pysyisi vankilassa vielä vaikka kuinka monta vuotta ja hän ehtisi siinä ajassa vaihtaa maisemaa. Mutta kuinkas kävi. Ja nyt hän oli tässä. Sen samaisen nahkapään kanssa, joka oli vainonnut häntä vaikka kuinka kauan. Rasheelainen ei todellakaan uskonut Jumalaan, mutta nyt hänestä kuitenkin tuntui, että jollain oli jotain häntä vastaan. Mitä ihmettä mies oli muka tehnyt, että ansaitsi tällaisen kohtelun? Hän oli todella monta kertaa joutunut erittäin vaikean kysymyksen eteen, jossa oli tasan kaksi vaihtoehtoa, mutta tämä kyllä oli kyllä niistä pahin. Ei sillä, että hän olisi muka tuntenut jonkinmoista empatiaa toista kohtaan - ei todellakaan. Vai oliko asia sittenkin niin, että... Ei helvetin helvetti. Miksi hän muka osaisi tuntea empatiaa sellaista ihmistä kohtaan, joka oli tässä pari kertaa melkein tappanut hänet?

"Kai sä kuitenkin tiiät, että jos mä nyt jeesaan sut tästä jonnekkin, niin jäät mulle ikuisesti kiitollisuudenvelkaan. Joudut elämään sen kanssa koko loppuelämäsi", Jamie tuhahti ja hieraisi kasvojaan. "Sitä paitsi, miten niin se olisi reilua, että auttaisin tuollaista kusipäätä, joka on tehnyt mun elämästä pelkkää helvettiä? Varsinkaan, kun sä et ala pyytelee anteeksi sitä kaikkee. Niin, ethän sä muuta tehnyt kun tökännyt puukon mun vatsaan ja sitten vähän sen jälkeen hakkasit ihan tohjoksi. Siis tottakai mä tollasseet asiat anteeksi annan", mies sihahti tuolle ja puraisi sitten huultaan. Miten tuolla edes oli otsaa pyytää tuollaista, vaikka ihan oikeasti Jamiella olisi oikeus jättää tuo maahan kuolemaan.
Mies nielaisi ja kurkisti sitten roskiksen takaa, että näkyikö sitä poliisiautoa. Kyllä vain. Se oli pysähtynyt aivan tämän kadun eteen ja poliisit nyt kävelivät nyt auton lähettyvillä. Tuskin menisi kauaa ennen, kuin nämä tulisivat tarkistamaan tämän kadun ja löytäisivät sitten heidät. Jamie olisi ihan varmasti kusessa silloin, vaikka yrittäisikin selittää, että oli löytänyt toisen hakattuna. Eivät ne ikinä uskoneet. Varsinkaan, kun miehellä muutenkin oli jos minkälaisia rötöksiä kontollaan ja toki hän olisi pääepäilty.
"Turpa kiinni, pentu. Mä yritän ajatella", Jamie sihahti kun tuo sanoi hyvin heikolla äänellä, että hänen pitäisi soittaa tuolle ambulanssi. Tietenkin pitäisi, mutta Jamie ei edelleenkään tiennyt, mitä mahtaisi tehdä. Pakoon hän ei ainakaan vielä pääsisi, sillä poliisit partioivat aivan liian lähellä. Ties vaikka lähtisivät perään, mikäli mies ottaisi jalat alleen. Ja eiköhän noilla ollut aseetkin mukana, jolla he voisivat ihan hyvin pysäyttää miehen pakenemisen. Eikä mies voinut soittaa ambulanssiakaan vielä, sillä sepä vasta herättäisi huomiota ja poliisit ilman muuta alkaisivat hiillostamaan häntä tapahtuneesta. Eihän miehellä ollut hajuakaan siitä, kuka tai ketkä oli toisen hakannut. Niin, tai sitten nämä olivat ne miehet, jotka olivat aiemmin kävelleet häntä vastaan. Vittujen kevät. Jamie ei todellakaan selviäisi tästä.

Rotten vaan nyökytteli toisen sanoessa, että hän jäisi ikuiseen kiitollisuudenvelkaan, jos toinen auttaisi häntä. Tulisi olemaan vaikeaa elää asian kanssa, mutta juuri nyt nuorukainen oli valmis tekemään ihan mitä tahansa päästäkseen sairaalahoitoon. Hän ei oikeastaan edes ajatellut, miten nöyryyttävä tämä tilanne oli, sillä hän halusi vain mahdollisimman nopeasti jotain kipulääkkeittä, jottei sekoaisi joka puolella jomottaviin aaltoihin. Toisen jatkaessa nuorukainen tunsi ehkä pientä ärsytymystä, sillä hän koki tilanteen täysin päinvastaiseksi; Jamie oli tehnyt hänen elämästään helvettiä. Vai olisiko tuo muka itse mielellään istunut kokonaisen vuoden nuorisovankilassa? Tuskin. Ja se miksi hän oli hakannut ja puukottanut toista oli myös täysin perusteltua, sillä sen lisäksi, että toinen oli homo, oli tuo myös ihan saatanan ärsyttävä sellainen. Tuollaiset sietivätkin saada turpaansa. Kuitenkin tilanne vaati äärimmäisiä tekoja ja sen seurauksena uusnatsi katsoi toista vetoavasti ja nieli, jos mahdollista, vielä viimeisetkin rippeet ylpeydestään.

"No anteeks", hän sanoi hampaidensa välistä ja olisi voinut kuolla häpeästä. Hän oli todellakin nöyrtynyt toisen edessä ja pyytänyt jopa anteeksi? Ihmeiden aika ei ollut ohi. Tästä hän tulisi kuulemaan vielä pitkään, sillä tuskin toinen jättäisi tilaisuutta käyttämättä, jos pääsisi naljailemaan hänelle. Nyt oli kuitenkin sen asteen erityistapaus, että Rotten oli valmis käyttämään kaikki mahdolliset keinot päästäkseen sairaalaan -ja mielellään nopeasti.

[pahoittelut säälittävän lyhyestä vastista]

Jamie punnitsi kaikkia eri vaihtoehtoja, joita hänellä juuri nyt oli. Eli, hän ehkäpä jopa pääsisi luistamaan tästä koko tilanteesta pois ja juosta karkuun, mennen sitten jotain kiertotietä kotiin. Se täytyisi tehdä vain aika helvetin nopeasti, sillä poliisit olivat edelleen tuolla kadun toisessa päässä ja aivan varmasti lähtisivät perään, jos Jamie nyt lähtisi juoksemaan. Eikä Jamie todellakaan halunnut ottaa sitä riskiä, että nuo saisivat hänet kiinni ja pyytäisivät selitystä sille, miksi hän oli lähtenyt juoksemaan. Ja toinen tuskin osaisi olla hiljaa, jos kaksi kyttää juoksi tuosta ohi ihan noin vain. Eli pakoon juoksemisen saattoi ihan helposti jättää pois laskuista. Toisaalta... Jamien eräs tuttava asui tässä ihan lähellä, eikä sinne kävele tästä kuin jotain viisi minuuttia, mutta entä sitten jos juoksi? Rasheelainen puraisi huultaan ja katsahti toista. Olipa tämäkin nyt typerää. He piilottelivat jossain roskiksen takana poliiseja ja nyt Jamien sitten pitäisi päättää soittaisiko tuolle apua vai ei. Helvetistäkö hän sitä tiesi, kun kyseessä oli kuitenkin tämä skini, josta mies ei yksinkertaisesti pitänyt. Ei, hän inhosi toista sydämensä pohjasta ja voisi jättää tuon ihan helposti tähän kadulle kuolemaan. Ilman minkäänlaisia omantunnon tuskia.

Jamie kuitenkin yllättyi, kun toinen päästi suustaan (joskis hampaidensa välistä) juuri sen tietyn sanan, jota mies ei uskonut ikinä kuulevan tuon sanovan. 'Anteeksi' oli ihan oikeasti sellainen sana, joka oli hyvin vaikea lausua. Varsinkin jollekulle ihmiselle, kuin Jamie, sillä hän ei todellakaan aikonut unohtaa tuota koskaan. Eikä vain sen takia, että oli kuullut anteeksipyynnön, vaan sen, että sen oli sanonut todellakin tuo skini. Jamie olisi oikeasti voinut kiherrellä ilosta, mikäli tilanne ei olisi ollut tällainen. Ehkä oli parempi pysyä hiljaa niiden poliisien varalta.
"No se on kuule tosi kiva ku sä sanot sen tollai. Arvostan sitä tosi paljon", Jamie sanoi ja äänestä selvästi kuuli sen, että hän oli hyvin sarkastinen, että myös ivalliselta. Minkäs hän sille mahtoi, että hänen oli vaikea edes antaa tuolle anteeksi. Mieluimmin hän olisi sylkenyt tuon päälle ja lähtenyt kävelemään. Helvetin poliisit. Aina niistä oli pelkkää haittaa.
Jamie vilkaisi jälleen roskiksen takaa kadun toiseen päähän ja havaitsi siellä jälleen sen samaisen poliisiauton, jonka ympärillä tosin pyöri nyt vain toinen niistä poliiseista. Mihin helvettiin se toinen oli hävinnyt? Luultavasti mennyt tarkistamaan, millainen meininki oli Rasheraspissa... Kunhan ei vain tänne tulisi, niin Jamie olisi iloinen.

Äkkiä tummatukkainen tunsi, miten kännykkä alkoi toisessa taskussa täristä ja sydän hyppäsi kurkkuun. Onneksi kännykkä oli vain värinähälytyksellä, ettei koko autio katu täyttyisi Jamien soittoäänestä. Silloin poliisit olisivat aivan varmasti rynnänneet tänne ja se olisi ollut menoa. Mies kuitenkin kaivoi mustan puhelimensa taskustaan ja huokaisi nähdessään, kuka oikein soitti.
"Taylor. Mitä nyt?" Jamie sihahti puhelimeen mahdollisimman hiljaa ja kuunteli hetken aikaa toisen rauhallista hengitystä puhelimen toisessa päässä.
"Jamie, moi! Missäs sä oikein hiihdät? Eiks meidän pitäny nähä tänää, mut jätkää ei näy missään!" Taylor puhui huolettomasti puhelimeen. Jamie pyöräytti silmiään. Niinhän he olivat sopineet, mutta tulipa Jamielle tämä pienoinen este.
"No, tuli vaan sellanen este. En voi tulla", Jamie kertoi nopeasti ja katsahti taas poliisiautoa.
"Jaa mikä este? Onks sul taas joku uus hoito siellä? Vitun sonni! Etkö sä muuten seurustellu?" Taylor hihkui puhelimeen ja sai Jamien puraisemaan huultaan. Hoitopa hyvinkin...
"Seurustelen joo", hän tokaisi puhelimeen ja kuuli sitten huolettavan piippauksen kännykästään. "Kuule. Sä varmaan näät sellaisen poliisiauton siinä sun ikkunas alla? Onks sulla vielä se auto?" Jamie kyseli varmalla äänensävyllä ja luurin toisessa päässä oli hetken hiljaista.
"Joo. Nään ja on. Mitä vittua, Jamie?" Taylor älähti puhelimeen, mutta Jamie ei alkanut selittämään toiselle aikeistaan. Ei ollut aikaa.
"Tuut sen auton kanssa tähän Elm Squaren eteen sen jälkeen, kun ne kytät on lähteny. Mä olen täällä yhden tyypin kaa, joka... Pitäis heittää sairaalaan. Ymmärrätkö? Tuut siihen eteen sit ku kytät ovat läht--" Kännykästä loppui akku ja se sammui. Jamie todellakin toivoi, että Taylor tekisi kaiken, mitä hän pyysi. Käski. Ihan sama. Kunhan tuo tulisi. Jamie alkoi nimittäin kohta ihan oikeasti hermostua.
"Yks Taylor heittää sut paikattavaks", Jamie informoi sitten tätä nahkapäätäkin, välittämättä siitä, mitä tuo tästä edes pitäisi. Että halusiko tämä muka lisää todistajia - vieläpä Jamien kavereita - todistamana tämän huonoa tilaa. Noh, tältä ei kysytty, joten asia meni näin.

Rotten näki toisen ilmeestä, että tuo tulisi ottamaan hänen anteeksipyynnöstään kaiken mahdollisen irti. Hän tulisi kuulemaan helvetin pitkään, kuinka oli nöyrtynyt toisen edessä ja suorastaan anellut apua käyttäen kaikki mahdolliset keinot, jotta toinen veisi hänet sairaalaan. Kuitenkaan toinen ei ollut valmis antamaan hänelle anteeksi, sen osoitti tuon ivallinen vastaus, mutta ei skinhead oikeastaan ihmetellytkään asiaa; ei hänkään hevillä antaisi anteeksi, jos hänen puukottajansa yrittäisi saada anteeksiantoa. Ja olihan heidän välillään muutakin.. molemminpuolista inhoa ja halveksuntaa, vihaa.. Ei noita asioita korjattu pelkällä hampaiden välistä sihahdetulla anteeksipyynnöllä, oli sen sanominen sitten kuinka vaikeaa tahansa.

Jamie kaivoi kännykän taskustaan ja alkoi hiljaa puhumaan siihen. Rotten kuunteli vain puolella korvalla, mutta hän kiinnostui toisen sanoessa, että täällä oli yksi tyyppi, joka piti heittää sairaalaan. Siis mitä? Oliko toinen oikeasti, siis aivan oikeasti viemässä häntä sairaalaan? Ei kai toinen tehnyt pilaa hänestä? Voisiko se olla totta? Jos asia oli näin, ei nuorukaista jaksanut ainakaan sillä hetkellä yhtään kiinnostaa, vaikka joku hintin kaverikin näkisi hänet siinä kunnossa. Ei, hän pääsisi sairaalaan paikattavaksi, pysyisi hengissä ja pääsisi eroon kivuistaan. Se tuntui hänen elämänsä kaikkien aikojen parhaalta uutiselta.

Kun Jamie informoi, että joku Taylor heittäisi hänet paikattavaksi, nuorukainen unohti hetkeksi kaikki kaunansa ja vihantunteensa.
"K-kiitti", hän kuiskasi. Ei hän ollut niin tunnevammainen kuin voisi olettaa. Jos joku, oli se sitten vaikka hänen pahin vihamiehensä, hoitaisi hänet sairaalaan, kun hätä oli suuri, hän kiitti, sillä se oli vähintä mitä hän voisi tehdä.

[sori lyhyt : (]

(( Nou prob. :'D ))

Jamie naputti sormillaan reisiään ja katse oli suunnattu suoraan eteenpäin. Ilme oli melko kova ja hän mietti parhaillaan, miten tästä mentiin sitten eteenpäin. Taylor tulisi sen hemmetin autonsa kanssa tuonne kujan päähän ja he sitten siirtäisivät skinin yhdessä auton takapenkille, ajaen sitten sairaalaan. Tuo tuskin pystyi omilla jaloillaan kävelemään, joten raahauskeikka tästäkin sitten tuli. Jamieta ei tosin yhtään innostanut lähteä sinne sairaalaan mukaan, mutta hänestä tuntui, että hänen oli aivan pakko. Ei tämä asia kuulunut Taylorille yhtään ja ideahan oli ollut Jamien, joten tuo tuskin suostuisi kuskaamaan toista sairaalaan yksin. Kysymys näet oli lähes yhtä itsepäisestä persoonasta, kuin Jamie, eikä tässä ollut oikein aikaa jäädä vääntämään kättä siitä asiasta. Taylor kyllä osasi olla halutessaan varsin vittumainen tyyppi, mutta se vain heijasti Jamien omaa käytöstä itselleen. Oli jännää nähdä, että sellainenko kusipää hän oli kaikille ja oliko se kaikista yhtä vittumaista. Jamie ainakin vittuuntui toiseen välillä niin pahasti, että hänen olisi tehnyt mieli motata. Tuo oli kuitenkin hänen ystävänsä - ainokainen täältä Rasheelta, joten ei sitä ihan noin vain motattu. Kavereita Jamiella oli täällä vaikka kuinka paljon, mutta Taylor oli hänen ainoa ystävänsä. Tuo oli melkein ratkennut liitoksistaan, kun oli kuullut siitä Jamien puukotuksesta... Niin. Se puukotus. Jamie oli kyllä kuvannut ystävälleen, että puukottaja oli ollut sellainen keskenkasvuinen skini, joka mitä luultavimmin asui Rasheella. Ja kuinka monta keskenkasvuista skiniä täällä muka oli? No, tässä hänen vieressään makasi yksi, joka oli myös puukottanut häntä. Ehkäpä Jamien piti vain pyytää Tayloria pitämään hermonsa ja antaa tuolle luvan hakata tämä pentu, kun tuo oli päässyt sairaalasta.

Jamie huokaisi ja vilkaisi sitten tuota. Tuo kiitti, johon Jamie hymähti myrkyllisesti. "Mahtoi olla vaikeeta sulle sanoo toi. Varsinkin, ku se on osoitettu mulle. Voi voi.." Jamie sanoi ja katsahti sitten taas, että oliko poliisiauto jo lähtenyt. Ja voi kyllä. Hän näki, miten poliisit kapusivat autoonsa ja lähtivät pois. Ilmeisesti ei ollut mitään kiinnostavaa täälläpäin, joten oli parempi vain lähteä pois. Ihan hyvä vain, sillä nyt Taylor pääsisi tulemaan oman autonsa kanssa kujan päähän. Parasta olisi tullakkin, sillä muuten Jamie antaisi tuon kuulla kunniansa. Eikä tuo voinut sitä paitsi jättää häntä kuseen nyt. Ihan vain sen takia, että Jamie oli hommannut tuon pois kusesta niin monta kertaa, joten nyt olisi tuon vuoro.
Viimein sinne kurvasi tutunnäköinen auto, jonka ajajan paikalta nousi myös tutunnäköinen hahmo ja se oli Taylor. Jamie huokaisi helpotuksesta, vilkaisi toista ja nousi ylös
"Kyytinne saapui", hän tokaisi virnuillen ja odotti, että Taylor olisi saapunut heidän luokseen. Tuo oli ihan samannäköinen, kuin aiemminkin; ruskea, pystyssä oleva kuontalo, jota tuskin oltiin edes yritetty selvittää moniin viikkoihin, tummat alhaalla roikkuvat pillifarkut, joista löytyi reikiä niin polvista kuin perseeltäkin, musta hihaton t-paita ja sen päällä vielä musta nahkatakki. Lävistyksiä tuolla oli todella monia kasvoissaan; kaksi rengasta ja yksi hopeinen piikki keskellä alahuulta, yksi nappi ylähuulessa, kaksi palloa poskien keskellä kummallakin puolella, oikeassa kulmassa sekä venytykset korvissa. Ja tuo oli vielä puhunut, että ottaisi lisää lävistyksiä.
"Noniin, Jamie mitä nyt? Kuka pitää viedä paikattavaksi? Enkä mä kuule ota ketään autoon ennen, kun saan noihin kysymyksiin vastaukset", Taylor sanoi ja asetti kätensä puuskaan. Olisihan se pitänyt arvara...
"Toi pitää viedä, ku se on hakattu. Mä... Löysin sen tosta tollaisena", Jamie sanoi ja osoitti maassa makaavaa skiniä. "Ja parempi, että pidetään kiirettä, ettei ne kytät tuu takas", hän tokaisi ja käveli sitten skinin käsien luokse, tarttuen niistä kiinni. Olettaen tietenkin, että Taylor ottaisi tuon nilkoista kiinni.
"Okeii... Tää on sit vika kerta, ku mä jeesaan sun hakattuja frendejä", Taylor nurisi, mutta tarttui pentua nilkoista. "Mitä vittua, Jamie? Mistä lähten sä oot alkanu pelastaa skinejä?" Taylor sitten älähti nähdessään toisen kasvot, mutta kuitenkin lähti kantamaan Jamien kanssa tuota autoa kohti.
"Tästä päivästä lähtien. Äläkä kysele, vaan kanna", Jamie ärähti ja puuhisi. "Vittu sä painat paljon..." hän ähisi, paransi hivenen otettaan tuon ranteista ja ähisi vähän lisää. Miltähän tämäkin näyttäisi muiden ihmisten silmissä? Varmaan aika huvittavalta, mutta Jamie ei nyt jaksanut välittää. Kunhan ei kukaan tuttu sattuisi näkemään tai muuten Jamie häpeisi silmät päästään.

Autolle päästiin ja pentu laskettiin nojaamaan valkoista autoa vasten. Ovi avattiin ja Jamie siirsi etupenkin syrjään, jotta skini saataisi laitettua takapenkille.
"Kui vitussa me saadaan toi sisälle?" Taylor ähisi, sillä tuo ei omistanut yhtään sen parempia käsivoimia, kuin Jamiekaan.
"Avaa sä ton kuljettajan puoleinen ovi ja ota sä tää sitä kautta vastaan. Ei, vaan siirrä se penkki ekana syrjään", Jamie ohjeisti, eikä edes huomannut, että puhui skinistä, kuin jostain eläimestä. Ihan sama se tosin oli hänelle. Taylor kuitenkin totteli käskyä ja Jamie nosti pentua sisälle. Ei hän edes osannut ajatella sitä, että tuohon saattaisi sattua tässä käsittelyssä, mutta ei voinut mitään. Jamie veisi tuon sairaalaan ja sillä hyvä. Tuon oli turha mutista yhtään mitään. Siinä hetken aikaa ponnisteltuaan, kaverukset saivat hilattua pennun auton takapenkille, istahtivat itse sitten etupenkeille. Taylor starttasi ja auto lähti ajamaan kohti sairalaa.
"Toi pentu sit maksaa, jos sotkee verellään noi takapenkit", Taylor ilmoitti tuhahtaen ja vilkaisi taustapeilin kautta takapenkille. Jamie tuhahti ja katseli ulos auton ikkunasta.

Rotten tyytyi olemaan hiljaa Jamien kommentista huolimatta. Ei hänelle tosiaankaan ollut helppoa kiittää ihmistä, jota inhosi ja vihasikin sydämensä pohjasta. Tuo oli tehnyt hänen elämästään vaikeaa. Hän oli joutunut viettämään vuoden linnassa ja nyt hänellä oli vielä kolme vuotta ehdonalaista kärsittävänään. Se tarkoitti, että hänen piti käyttäytyä kunnolla ja jos hän ei voinut tehdä niin, piti ainakin pitää huolta, ettei jäänyt mistään kiinni. Ja tappeluihin alttiille uusnatsille oli erityisen vaikeaa yrittää olla saamatta pahoinpitelysyytettä. Kaikki tappelut piti hoitaa muiden ihmisten silmien ulottumattomissa, mikä taas osoittautui ongelmaksi sellaisissa tilanteissa, kuten esimerkiksi tämä; kun hän sai niin pahasti turpaansa, ettei kyennyt lähtemään omin avuin minnekään, vaikka olisi kipeästi tarvinnut sairaalahoitoa. Ihmeitä ei kasvanut puissa ja vaikka tänään hänellä kävi mieletön tuuri, että häntä vihaava homo jostain ihmeen syystä pelasti hänet pulasta, ei se tarkoittanut, että niin tulisi käymään jatkossa. Hänen täytyisi ehkä ruveta pikkuhiljaa opettelemaan ulos tavastaan tapella kenen kanssa vain.

Poliisit olivat ilmeisesti lähteneet, sillä nuorukainen näki kuinka kujalle ajoi auto, josta nousi ylös joku ihminen, joka ilmeisesti oli tämä Taylor ainakin siitä päätellen, että tuo käveli heitä kohti. Jamien kommentti sai nuorukaisen puremaan huultaan. Hän tajusi vasta nyt, miten nöyryyttävää oli näyttää sellaiselta jonkun vihamiehen ystävänkin nähden. Rotten ajatteli katkerasti, että oli ihme, ettei Jamie ollut koko tuttavapiiriään kutsunut paikalle töllistelemään hänen hakattua ulkomuotoaan. Olisi vain soittanut sen ambulanssin, jotta hän olisi välttynyt tältäkin nöyryytykseltä. Jamie taisi tarkoituksella hoitaa tilanteen niin, että hän joutui kerta kerran jälkeen nöyrtymään. Mutta ei hän silti ollut niin pahoillaan tilanteesta kuin olisi voinut luulla. Hän oli kiitollinen, että Jamie ylipäätänsä auttoi häntä. Sitä hän ei ikinä myöntäisi ääneen, mutta asia nyt vain oli niin eikä hän voinut sitä itseltään kiistää.

Jamie tarttui häntä käsistä ja Taylor nilkoista samalla, kun nuo juttelivat keskenään. Tuo Taylor taisi luulla, että he olivat kaveruksia tuon homon kanssa ja ehkä oli parempi niin, sillä tuskin tuo suostuisi heittämään häntä sairaalaan, jos saisi tietää, että hän oli vuosi sitten puukottanut Jamieta. Oli siis parempi vaieta ja antaa toisen luulla, mitä luuli.
Kun kaksikko nosti hänet ilmaan, karkasi nuorukaisen suusta parahdus, sillä kipu jysähti moninkertaisena läpi hänen kehonsa. Taas kivunkyyneleet nousivat silmiin ja vaikka oli nöyryyttävää itkeä siinä kaksikon nähden, ei hän voinut sille mitään vaikka kuinka yritti purra huultaan (joka sekin sattui, sillä huulessa oli iso vekki). He saapuivat autolle ja kaksikko laski hänet nojaamaan sitä vasten siksi aikaa, kun nuo avasivat oven ja laskivat etupenkin syrjään. Kaksikko mietti, miten hänet saataisiin sisään ja nuorukainen voihkaisi tajutessaan, että häneen tulisi jälleen sattumaan. Ja niin tulikin, sillä kun häntä roudattiin sisään autoon, kaksikko onnistui repimään ja riuhtomaan häntä turhankin kovakouraisesti, mikä tarkoitti automaattisesti kipua joka puolella hakattua ja potkittua kroppaa. Nuorukaisen suusta karkasi parahduksia ja voihkaisuja vaikka hän edelleen puri huultansa pysyäkseen kasassa. Oikeastaan hänen olisi tehnyt mieli alkaa parkumaan jo pelkästä kivusta ääneen kuin pikkulapsi, mutta hillitsi sentään itsensä niin, ettei sillä tavalla päässyt käymään. Pian hänet saatiikinkin takapenkille ja hän sai ainakin matkan ajan olla rauhassa repimisiltä. Kyllä hän paikoilla ollessaan vielä jotenkin kipua kesti, mutta liikkuessaan tuntui kuin hänen kroppansa olisi hajonnut kappaleiksi.

Taylorin kommentti, että hän saisi maksaa, jos sotki verellään takapenkit, olisi normaalioloissa aiheuttanut vastalauseiden tulvan. Nyt ei kuitenkaan ollut normaalitilanne, joten uusnatsi pysyi hiljaa. Ehkä hän korvaisi autolle aiheuttamansa vahingot, ehkä ei. Sitä hän ei jaksanut sillä hetkellä miettiä, sillä hänen aivonsa käsittelivät vain yhtä ainoaa asiaa; kipua.

Pentu oli saatu onnellisesti auton takapenkille, joten matka sairaalaan saattoi alkaa. Jamie huokaisi. Tämä oli ensimmäinek kerta - ja aivan varmasti viimeinen - kun hän lähti omaa vihollistaan viemään paikattavaksi. Tämä oli jotenkin niin outoa, että Jamie olisi normaalissa tilanteessa luultavasti nauranut, mutta hänen suupielet eivät nykineet mihinkään suuntaan. Tilanne suoraan sanottuna vitutti häntä, mutta kaiketi se oli tehtävä. Kerran, jos hän sanoi skinille niin ja kutsui Taylorinkin paikalle. Jamie tiesi, että katuisi tätä kaikkea jälkeenpäin, mutta silloin se olisi jo ollutta ja mennyttä. Ei miehellä oikeastaan kävisi mielessäkään juuri nyt, että heittäisi toisen jonnekkin tänne matkanvarrelle ja lähtisi vaikka itse Taylorin kanssa juomaan ilman minkäänlaisia omantunnon tuskia. Mistähän nyt kiikasti? Jamie ilmeisesti oli saanut jonkinmoisen omantunnon tämän viimeisimmän tunnin aikana. Oli se jännää...

Skini pysyi hiljaa, joka oli tietenkin vain parempi. Jamieta ei millään innostanut kuunnella tuon ininää - vaikka tuskin tuo edes jaksaisi tuossa kunnossa puhua. Taylor naputteli sormillaan auton rattia ja Jamie kyllä huomasi tuon vilkuilevan kylmänharmailla silmillään takapenkille taustapeilin kautta. Tämä näytti ihan siltä, että suusta purkautuisi kohta haukkumasana jos toinenkin, johon Jamie ei jaksanut puuttua. Hänen puolestaan Taylor saisi haukkua tämän skinin ihan lyttyyn. Ei se todellakaan tarkoittanut sitä, että jos hän suostui hommaamaan tuon paikattavaksi, niin hän sitten käyttäytyisi muuten mitenkään ystävällisesti tuota kohtaan.
"Sä oot skini vai? Tosi jännää. En oo koskaan päässy kattoo skinii näin läheltä. Puristaisin luultavasti sun kättäs, jos ne ei ois nyt varattuna", Taylor aloitti ja Jamie pyöräytti silmiään. Tietenkään, Taylor ei voinut olla hiljaa. Ja tuohan oli silkkaa kusetusta. Taylor nimittäin oli nähnyt muutaman skinin varsin läheltä, mutta se nyt oli sivuseikka. "Eiks ne teidän aatteet ollu aika isänmaallisia? Silleen, että kaikki maahanmuuttajat, homot ja muutenkin kaikki 'kelvottomat' ihmiset pitäis karkottaa pois maasta? Niinkö se oli? Haluutko muuten tietää yhden jutun; sä olet just nyt puoliksi venäläisen kyydissä. EIkö ole jännittävää?" ruskeatukkainen poika jatkoi hymyillen ja vilkuili pentua taustapeilin kautta. Tietenkin tuon oli pakko ottaa puoli-venäläisyytensä esille, kerta tässä oli puolustuskyvytön skini paikalla.
"Okei, Taylor. Ehkä se oli sitten tässä. Kiusaa tota sitte myöhemmin", Jamie tokaisi ja hieroi otsaansa. Hän ei jaksanut enää kuunnella, sillä hermot olivat muutenkin riekaleina juuri nyt. Sekä aivan jumalattoman sekaisin tästä kaikesta.
"Mikä sua vaivaa, Jamie? Oot ihan outo. Ekana soitat mulle keskellä yötä ja pyydät apuun pelastaa jotain samantekevää pentua, joka on vieläpä kaiken lisäksi joku helvetin uusnatsi ja nyt en sais kiusata sitä? Sä oot vetäny tänää jotain ylimääräistä", Taylor kummasteli ja katseli Jamieta ainakin kahden sekunnin välein. "Eiks se sua puukottanut tyyppikin ollut joku pentu ja skini, häh? Hei, et sattuis tuntee, skidi? Mun pitäis nimittäin vetää sitä turpaan ihan kunnolla", Taylor nyt huuteli takapenkille ja Jamien selkää pitkin juoksivat kylmät väreet. Pitihän tämäkin arvata.
"Se on linnassa. Lyöt sitä sitten sen jälkeen, ku se sieltä vapautuu", Jamie tokaisi nopeasti ja vilkaisi sitten sivusilmällä Tayloria. Mikähän häntä nyt vaivasi? Hän olisi voinut ihan hyvin käräyttää toisen saman tien ja antaa tuon vetää pentua pataan, mutta ei. Jamie oli todellakin vetänyt tänään jotain ylimääräistä...

Matka kohti sairaalaa alkoi ja Rotten toivoi, että se olisi pian ohi. Hän tarvitsi lääkärin apua ja voimakkaat kipulääkkeet, ettei sekoaisi joka puolella jomottavaan kipuun, joka repi häntä palasiksi. Nuorukaista ei sillä hetkellä jaksanut kiinnostaa, että oli vihamiehensä kaverin autossa. Hänen mielessään kyllä käväisi, että tämä saattaisi olla ansa. Ehkä kaksikko veisikin hänet jonnekkin syrjäiseen metsään ja jättäisi hänet sinne kuolemaan. Tuskinpa häntä kukaan löytäisi, jos paikka vain olisi riittävän syrjässä kaikesta. Kuitenkin hän halusi uskoa, että hän oli oikeastikin matkalla sairaalaan. Se ajatus tuntui ainoalta helpotukselta tässä hemmetin oudossa tilanteessa.

Kuski alkoi puhumaan nuorukaiselle ja tämä kohotti hieman päätään ja kohdisti katseensa etupeiliin, josta pystyi katsomaan Tayloria. Toisen suusta tuleva teksti ei saanut nuorukaista hämilleen, sillä hän oli kuullut nuo puheet monet monet kerrat ennenkin. Yleensä aloituksen jälkeen seurasi liuta halveksuntaa ja yrityksiä saada hänet suuttumaan. Toisinaan puhujat halusivat epätoivon vimmalla saada hänet hylkäämään aatteensa, mutta kukaan ei ollut koskaan siinä onnistunut. Nuorukainen oli ylpeä kansallissosialisti eikä halunnut muutosta ajattelumaailmoihinsa.

"Joo mä oon kansallissosialisti ja vitun ylpeä siitä", hän sai sanotuksi. Hän olisi jatkanut mielellään puhettaan ja kertonut, että hänen mielestään kaikki vinosilmät ja neekerit pitäisi lähettää takaisin kotimaahansa ja huomauttanut vielä, ettei häntä maahanmuuttajaryssät haitanneet niin kauan, kun he osasivat käyttäytyä. Oli täysin eri asia olla valkoinen kuin keltainen tai musta. Se oli hänen pointtinsa. Kuitenkaan hän ei jatkanut, sillä puhuminen tuotti vaikeuksia kivun täyttäessä mielen. Hänellä olisi ollut paljonkin sanottavaa ja häntä harmitti, ettei hän jaksanut keskittyä paasaamiseen. Ehkä hän ehtisi valoittaa aatteitaan myöhemmin. Vaikka tuskinpa niin tulisi käymään, sillä nuorukaisella ei ollut tapana jutella vihamiestensä kavereiden kanssa.

Nuorukainen yllättyi, kun Jamie sanoi Taylorille, että tuo ehtisi kiusata häntä myöhemmin. Hän ei tuntenut Jamieta kunnolla (eikä ehkä halunnutkaan), mutta tiesi kuitenkin sen verran, että moinen käytös oli todella epätyypillistä tuolle. Yleensä tuo ei jättänyt yhtään tilaisuutta käyttämättä, jos kyse oli hänen nöyryyttämisestään. Oli muutenkin uskomatonta, että toinen suostui auttamaan häntä ja kieltämättä myös uusnatsin päässä käväisi ajatus, että hänen vihamiehensä oli vetänyt jotain ylimääräistä, joka pisti tuon pään sekaisin. Mutta ei hän valittanut, ei missään tapauksessa. Hän oli enemmän kuin kiitollinen siitä, että toinen suostui hoitamaan hänet sairaalaan.

Kun Taylor osoitti kysymyksen Jamien puukottaneesta skinistä, nuorukainen nielaisi. Tästäkö se sitten alkoi; hänen matkansa helvettiin. Tuskinpa puolivenäläinen riemastuisi, jos saisi tietää, että se puukottaja makasi juuri nyt takapenkillä. Toinen teki selväksi, että oli valmis hakkaamaan hänet tohjoksi, jos vain saisi tietää, kuka hän todella oli. Nuorukainen mietti kuumeisesti, mitä vastaisi, kun Jamie pelasti hänet pulasta sanomalla, että se kyseinen skini oli linnassa. Hänen silmänsä meinasivat pudota päästä ja hän mietti jo, oliko kuullut väärin. Minkä hemmetin takia Jamie pelasti hänet kerta toisensa jälkeen? Tässä oli nyt jotain mätää. Jos hän oli väärässä ja hintti sattuikin olemaan vain todella hyvällä tuulella, oli hän enemmän kuin kiitollisuudenvelassa tuolle. Uskomaton päivä, totta tosiaan.

(( Jooh. Vähän on jumittanut joo.. ))

Jamie tuijotti tiukasti ulos auton ikkunasta ja yritti mahdollisimman hyvin unohtaan sen, että oli ystävänsä sekä sen helvetin skinin kanssa samassa autossa. Etenkin sen viimeiseksi mainitun, sillä Jamie ei edelleenkään tykännyt tuosta. Miksi olisi muka tykännytkään? Ei se tarkoittanut, että hän tykkäsi toisesta, jos hän kuskasi tuota sairaalaan paikattavaksi. Jamie teki tämän vain sen takia, että hänellä ei ollut silloin muutakaan vaihtoehtoa. Tai olisi tietenkin ollut se, että hän olisi lähtenyt kotiinsa ja jättänyt uusnatsin sinne kadulle kuolemaan. Ai, että se olisi ollut ihan tajuttoman helppoa, mutta Jamie ei kuitenkaan tehnyt sitä. Mikä ihme häntä vaivasi? Jamiella ei todellakaan kyennyt tuntemaan empatiaa ketään kohtaan, joten sitä se ei todellakaan voinut olla. Ehkä hän ei vain... Äh, ehkä se oli nyt aivan sama, että miksi hän toista edes auttoi. Saisi luvan olla kiitollinen ja pysyä hiljaa. Ja saisi varoa luulemasta, että Jamie olisi muka pehmennyt päästään, sillä silloin tummatukkainen vetäisi tuota nuorempaa turpaan. Ja erittäin lujaa.

Jamie havahtui sitten takapenkiltä kuuluneeseen, heikkoon lauseeseen, josta johtuen hänen olisi tehnyt mieli kirota ihan ääneen. Olisi nyt pentu kerrankin käyttäytynyt fiksusti ja pitänyt päänsä kiinni. Varsinkin omasta ideologiastaan, sillä nyt Taylor ainakin jatkaisi tätä alkavaa sanaharkkaa. Sen verran hän tuota useasti lävistettyä heppua tunsi, ettei tämä todellakaan antanut periksi ihan helpolla.
"Ai ihanko totta! Tosi siistiä. Tai, tietty mä ton jo tiesinkin jo", Taylor hymähteli ja nyökytteli päätään virnuillen. "Tiiätkö, että musta kansallissosialistit ovat rikollisia siinä missä kaikki raiskaajat sekä murhaajat. Vankilaan tuollaiset kuuluis - tai ehkä paremminkin johonkin parantolaan tai pakkohoitoon. Niin kuin te ajattelette homojen tarvitsevan sellaista hoitoa. Ai, että mä säälin sua silloin kun joku ihan oikeasti palauttaa sut takaisin maanpinnalle", Taylor jatkoi samaa virttään ja pysäytti auton liikennevaloihin. Jamie pyöritteli silmiään ja piti katseensa edelleen auton ikkunassa. Hänellä ei ollut minkäänlaista aikomusta osallistua tähän keskusteluun, sillä nämä asiat hän oli käynyt skinin kanssa jo lukemattomia kertoja läpi. Taylor ilmeisesti näytti pääsevänsä taas vauhtiin, mutta onneksi sairaala oli jo aika lähellä. Eipä hänenkään tarvitsisi enää ahdistua tässä autossa ja skini saisi tarvitsemaansa hoitoa. Ilmeisesti tätä oli sattunut pahastikin. Vaikka, tuskin yhtä pahasti kuin silloin tuon puukottaessa Jamieta. Tilanne oli erittäin absurdi senkin kannalta, että Jamiehan auttoi häntä puukottanutta poikaa sairaalaan. Oikea paikka tuolle olisi ollut joku metsä, jossa Jamie olisi saattanut hakata tuon hengiltä ja unohtaa sinne.

"Äh. Toi skini on tylsä. Enkä mä ees usko, että se ihan täysiverisesti mikään skinhead on. Kunhan pelleilee, kun joku sen vanhempi kaveri tai faija tai joku on skini", Taylor huokaisi ja lähti jälleen ajamaan kun valo oli vaihtunut vihreäksi. "Mennään muuten sitten joskus käymään sen sua puukottaneen skinin luona vankilassa. Tai hei! Lähetetään sille joku herkkukori! Joo! Sit sellanen kuva missä Hitler ottaa perseeseen joltain homolta. "Heil, mein Führer! Otetaan perseeseen yhdessä." Mahtavaa", Taylor hihkui julmasti ja kääntyi eräästä risteyksestä oikealle. Ei Jamie todellakaan sitä kieltänyt, etteikö kiero virne olisi hänen kasvoillensa kohonnut hänen ajatellessaan, että he oikeasti lähettäisivät sille skinille tuollaisen kortin. Varmaan pentu sen jälkeen kuristaisi heidän hengiltä, sillä Hitler on kuitenkin tuon paran esikuva.
"Eiköhän me sellanenkin voida joskus väsäillä", Jamie tokaisi julmasti hymyillen ja katsahti taustapeilin kautta pitkällään makaavaa skiniä. Oli varmaan erittäin ahdistavaa tuollekin kuunnella Taylorin uhkauksia siitä, että tämä menisi hakkaamaan sen Jamien puukottaman skinheadin. No, kaiketi se ahdisti tuota paljon pahemmin kuin Jamieta, mutta siitä mies oli vain hyvillään.

Viimein sairaala häämötti heidän edessään ja Jamie saattoi huokaista helpotuksesta. Viimein hän pääsisi tästä kiusankappaleesta lopullisesti eroon. Taylor ajoi autonsa aika lähelle sairaalan ovea ja pysäytti moottorin.
"Noni. Mitäs nytten?" tämä kysäisi ja vilkaisi Jamieta kysyvästi.
"Vedetään toi pentu ulos autosta ja käy sä vaikka sitte hakee joku hoitsu tuolta sisältä. Mä en nimittäin tonne sairaalaan mene", Jamie sanoi huokaisten, nousi autosta ja työnsi penkin syrjään. Taylor teki samoin, mutta jäi sitten seisoskelemaan tyhmänä paikoillaan. Kyllä se taas huomattiin, ettei tuosta todellakaan ollut yhtään mihinkään ilman Jamieta. Hän nimittäin oli ehdottomasti tämän kaksikon aivot ja Taylor taas seurasi kiltisti perässä.
"Lähe hakee nyt vaikka sitä hoitsuu sieltä sisältä ja pyydä ottaa mukaan jotkut paarit. Mä hommaan ton yhen tuolta autosta ulos", Jamie käskytti jälleen ja kiersi auton toiselle puolelle.
"Vittu mä en kyllä enää ikinä hommaa sun kavereitas yhtään mistään kusesta pois", Taylor nurisi, mutta lähti kuitenkin laahustamaan sairaalan ovelle.
"Mäkin sua, hani", Jamie mutisi, kunnes sitten aloitti omat hommansa. Hän tarttui toista jälleen ranteista kiinni ja veti tätä pikkuhiljaa ulos autosta. Ehkä tuohon tämä sattui, mutta se nyt oli vain kestettävä. Muuten tuota ei todellakaan saataisi ulos autosta. Kun pentu oli riittävän paljon ulkona, tarttui Jamie tätä nopeasti rintakehän ympäriltä, jotta sai nostettua tämän maahan istumaan. Jamie puhisi ja asetti tuon nojailemaan autoa vasten, kun itse nojasi sen kattoon.
"Tää alkaa kyllä käymään jo kuntoilusta", Jamie mutisi ja vilkaisi nahkapäätä nopeasti. "Sä sitten pysyt musta tän jälkeen kaukana, okei? Ja varsinkin Taylorista, sillä silloin mä ihan varmasti tulen kolkuttelee sun oven taakse ja revin sut riekaleiksi", Jamie tuhahti tuolle ja häneen iski hillitön halu sylkäistä tuota päin, mutta hillitsi itsensä.