Eikä vielä ole edes ilta

// Tuli kyllä vissii nii hieno rooli että, muah. Sitä perus kello kolmen laatua minulta. Vary tänne siis : D

Kaunis päivä tästäkin sitten tuli, vaikka aamulla ikkunasta ulos katsottuna olisi näyttänyt tulevan harmaata ja sateista. Siinä nähtiin sekin, miten asiat voivat olla jotain täysin erilaista kuin antavat ymmärtää. Charity oli päässyt juuri töistä, ei kello ollut kuin lähemmäs neljää ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta oikein kauniisti. Tänään neiti oli pukenut päälleen lähes normaalit työvaatteet (ilman tuota.. päällystakkia) ja jaloissa mustat avokkaat. Charity oli kihartanut aamulla vaaleat hiuksensa vielä hieman enemmän kiharalle, jotenkin hän vain piti hiuksistaan hieman kiharempina enemmän. Korviksiksi Charity oli taas valinnut pyöreät keskikokoiset renkaat, hopeaa.
Koska tytöllä ei ollut juuri mitään kiirettä kotiin, paitsi nälkä, niin hän päätti poiketa puiston kautta. Charitya vastaan tuli monen monta koiran ulkoiluttajaa ja juoksiaa, tosin ne vastaantulijat loppuivat hetken päästä. No eipä hetken rauhallisuus, jopa hiljaisuus haitannut blondia yhtään. Oli jopa helpottavaa päästä hetkeksi pois autojen päästelemistä äänistä ja pakokaasujen hajuista, jotka saivat tytön pään aivan sekaiseksi. No sen siitä kai sai olla niin tien vieressä töissä.

Charity oli uppoutunut niin ajatuksiinsa, oikeastaan se oli ihme, sillä yleensä hän on tarkkana ympäristöstään. Kun hetkeksi katse vietiin muualle, pois ympäristöstä, niin tietenkin piti sattua ja tapahtua jotain. Charity huomasi vain välähdyksen hahmosta, joka oli hänet muutama sekuntti sitten kaatanut puiston hiekkatiellä. Koirako se oli, vai avaruusolio? Ei sentään, eihän ufoja edes ollut maailmassa. Reaktiomaisesti Charityn silmät olivat painautuneet kiinni ja hänen avattuaan ne vuorotellen, huomasi blondi melkein sylissään kuolaavan koiran. Saksanpaimenkoira, nuohan olivat hurjan söpöjä otuksia. Tyttö siirsi nyt selänsä takana alunperin tukena olleet kädet eteen ja nousi pikku hiljaa, tosin melkein sylissä oleva jo jonkin verran painava koira saattoi hieman vaikeuttaa tilannetta.
Charity oli nyt noussut sen verran, että vain tytön jalkapohjat olivat kosketuksissa maahan ja tuo oli kyykyssä tuntematon koira edessään. Ainakaan se ei vihaiselta vaikuttanut, missäköhän sen isäntä oli. Samaan aikaan, kun Charity kallisti päätään päässään liikkuvien kysymysten takia teki koira samoin. Charity rapsutti toista molemmin käsin kaulastaan ja jäi kyykkyyn siihen.
"Kukas sinä olet? Missäs isäntäsi on?" Charity toisti ajatuksensa koiralle puhellen, tai enemmänkin lässyttäen sille. Kai se oli jonkunlainen tapa, lässyttää eläimille. Hän yritti karvan seasta etsiä kaulapantaa, jospa siinä olisi koiran nimi, tai edes omistajan puhelinnumero.

// Ja lyhytkin vielä. XD En taida uskaltaa edes yrittää oikolukea... Otsikoksikin piti vaan keksiä jotain, kun ei jaksa ajatella.. Apulannalle kiitos

// Tullaan, ja hyvä tuo oli ♥ :--D //

Näin hyvällä säällä Vegas olisi halunnut tehdä jotain muuta kuin käydä viemässä koiraa ulos. Jotkut kaverit kyselivät jo miestä mukaansa, mutta De'vegas ei mielellään ottanut Maxia seuraksi jokapaikkaan, koska a) se villiintyi jos oli paljon ihmisiä b) sitä piti vahtia.. aivan liikaa. Nytkin piti pitää huolta, ettei koira saisi mitään lämpöhalvausta ollessaan sisällä. Vegas oli vetänyt päälleen valkoisen tank-topin sekä vaaleat löysähköt farkut. Auringonpaisteella ei nimittäin mikään musta vaate kelvannut. Lopulta päästyään puistoon läähättävän koiran kera Vegas tarkasteli ympärilleen.. Tuskin kukaan pahastuisi jos hän päättäisi päästää koiran irti tässä, eikä koira-aitauksessa. “Noniiin, tänne nääin.”, mies taputti käsiään ja heti leikkivalmiina oleva koira tuli kiehnäämään jalkoihin, että hihnan irti ottaminen oli paikoin jopa vaikeaa. Koira tajusi nopeasti olevansa irti ja jopas käytti tilanteen hyväkseen.. Hyvä kun Vegas ei kuullut sen huutavan 'vapaauuuus'. Mies tiesi, tai paremminkin oletti Maxin pysyvän läheisyydessä. Eihän se koskaan lähtenyt tuntemattomien perään..

Vegas istahti laiskasti nurmelle tunkien nahkahihnan taskuunsa ja kaivaen mp3-soittimen toisesta. Hah, osasihan hän käyttää tällaiset tilanteet hyväkseen. Vegasin tungettua napit korviinsa ja selattuaan sopivan kappaleen hän kohotti katseensa nurmelle. Aurinko paistoi niin mukavasti, kerrankin, ja Vegas mietti kenenköhän seuraan suuntaisi tämän reissun jälkeen... Tiiraillessaan ympärilleen mies tajusi, ettei Maxia näkynyt. “Mitä nyt..”, hän murahti tyytymättömästi nousten ylös, ja ylempää tähyillessään mies tajusi koiran juoksevan jotain naista kohti. Vegas ennätti vain älähtää ja sihahtaa samaan aikaan naisen kellahtaessa kumoon Maxin ansiosta.. Tämä tästä vielä puuttukin! Eikai tuo tyhmä koira luullut vaaleasti pukeutunutta naista Vegasiksi?!

Vegas lähti nopeasti juoksujalkaa perään. “Hei! Ootsä okei?”, mies huudahti vähän matkan päästä. Onneksi nainen näytti olevan yhtenä kappaleena tästä katsottuna, mutta Maxin tassut eivät olleet kaikkein puhtaimmasta päästä.. Koirahan oli temmeltänyt hiekalla ja ties minkä lätäköiden yli. Vegas lievästi sanottuna kirosi mielessään. Max taas innoissaan läähätti ja hyppelehti onnellisena Vegasia kohti, mutta juuri kun mies koetti saada pojan kaulapannasta kiinni, se kierähti takaisin turvaan blondin luo mukavan rapsutuksen toivossa. “Sori oikeesti. Se ei koskaan lähe tuntemattomien perään tolleen.”, Vegas kiersi naisen luo pyyhkäisemään tuon olkapäätä, jossa näytti olevan tassunjälki. “Äh, sattuks mihinkään?.”, mies kyseli mulkaisten Maxia syyttävästi, mutta ihan kuin se olisi tehonnut.. Samalla hän repi soittimen takaisin taskuunsa, hyvästi vain laiskottelu hetki.

Kyllähän Charity oli huomannut vaaleissa housuissaan muutaman ruskeahkon läikän, mutta ei tyttö nyt niistä kerennyt välittää. Mieti nyt, jos koira olisi karannut ja sen omistaja etsii sitä, sehän voisi juosta autotielle ja, no sen pidemmälle Cha ei halunnut edes ajatella. Toivottavasti sen omistaja olisi lähellä. Nimittäin Charity olisi valmis huolehtimaan tästä söpöläisestä, jos kukaan ei tunnistaisi sitä omakseen. Sitten hän kuulikin, kun joku miesääni huudahti hänelle ja kysyi oliko blondi okei. Charity keskeytti hetkeksi koiran silittämisen ja nousi nyt suorille jaloilleen pystyyn. ”J-Joo oon mä ihan”, Charity vastasi ja hymyili pienesti. Samassa katse siirtyi valkoisiin housuihin ja katseltiin vahinkoa. No ei ne nyt niin likaiset olleetkaan, eihän koira ollut kunnolla hänen päälleen hypännyt, vain horjauttanut tytön tasapainoa.

Charity katsoi sivusta, kun toinen yritti saada koiransa kaulapannasta kiinni, mikä ei kuitenkaan onnistunut. Koira säntäsi takaisin tytön luokse ja tämä hymähti ihan pakostikin. Charity loi kasvoilleen virnistyksen, kun koira kerjäsi lisää rapsutuksia, ja eläinten ystävänä hän ei voinut olla rapsuttamatta koiraa lisää. Saksanpaimenkoira näytti nauttivan ja varmasti ehkä olisikin sanonut jotain: ”mä jäänkin tähän”, jos olisi osannut puhua. Kukapa koira ei nyt rapsutuksista pitäisi.

Sitten mies pahoitteli vielä koiransa käytöstä ja kiersi Charityn olkapäälle pyyhkäisten sitä. Charity hymyili edelleen, ei hän ollut yhtään suuttunut tai mitään. ”E-Ei se mitään, eihän tässä mitään sen pahempaa sattunut”, tyttö sanoi hymyssä suin, vaikka saattoikin olla hieman pahoillaan valitessaan juuri täksi päiväksi valkoiset housut. Samassa toinen kysyi sattuiko mihinkään, mihin Charity reagoi kääntymällä toiseen päin. Suupielet olivat edelleen pienesti ylöspäin. ”Ainakin ihan elossa vielä olen. Housuista ei voisi sanoa samaa, ainakin pesukone saa töitä tänään”, tyttö vastasi sitten ja oli tällä hetkellä tyytyväinen omistamastaan pesukoneesta. Nyt oli tytön vuoro kysyä jotain ja hetkeksi unohdettuaan heidän vieressään olleen koiran, joka ei sattunut näköjään ilahtumaan siitä, että se unohdettiin viideksi sekunniksi. ”Onko se kovinkin nuori vielä?” Charity kysyi, energiaa toisella näytti piisaavan helteestä huolimatta. Katse kääntyi sitten koiraan, joka oli aikeissaan hypätä taas tytön päälle. Tällä kertaa Charity tosin osasi ennakoida sen ja onnistui astumaan askeleen huterasti taaksepäin. ”En mä sua unohtanut”, tyttö hymähti ja rapsutti sitten koiraa päälaelta.

Onneksi tämä nainen ei ollut mitään kovin valittavaa laatua niinkuin jotkut täällä päin asuvat. Ainakin kaukaa katsomisen perustella. Hyvä kun ne hienostelijat edes viitsivät astua kengällään asfaltille! Mies kun ei kovin paljoa arvostanut niitä, jotka puhuivat vain rahasta ja vaatteistaan. Hyvä kun niitä oli itselläkään tarpeeksi. Onneksi Vegasin ei kuitenkaan tarvinnut valmistautua maksamaan pesulaa toisen valkoisten housujen varalle.. Se sai hänet huokaisemaan helpottuneemmin. Näköjään Max osasi valita lompakkoystävälliset kaadokseen.

Hetken naisen vastauksia kuunneltuaan miehestä tuntui kun hän olisi kuullut samaisen äänen jossain. Vai tunsiko hän tuon blondin? Mies kallisti päätään katsahtaen vieressäolijaa päästä jalkoihin miettivään sävyyn. Ei tullut mieleen.. “Aa, se on vasta jotain yli vuoden. Eikä Max oo edes mun, joten mä en välttämättä tiedä sen kaikkia temppuja...”, Vegas katsahti läähättävää piskiä, joka oli kovin tykästynyt uuteen tuttavuuteensa. Mies kaivoi jo talutushihnaa taskustaan, mutta Max osasi pysyä hyvin naisen takana.. Mukamas piilotellen. Nauttikoot sitten paijaamisesta, nyt kun sitä kerta sai.

“Tota pakko kysyy: ollaanks me nähty jossain? Sä kuulostat tutulta, mut et kuitenkaan näytä niin tutulta.”, mies kurottautui melkein blondin kyynärpäiden alta saadakseen Maxin kaulapannasta kiinni. Tällä kertaa onnistuneesti! Vegas ei tosin keksinyt paikkaa missä hän olisi voinut naisen nähdä, koska mies ei enää missään yöklubeissakaan riehunut. Ehkä välillä, jos sai jotain seuraa.. “Tai sit kuvittelen vaan. Oon muuten Vegas.”, mies ojensi nyrkkiään, ei tietenkään kätelläkseen, vaan odottaen naisen klikkaavan siihen omallaan. Maxkin oli turvallisesti hihnassa kiinni, mutta sen katse pysyi lähes koko ajan blondissa, kuin kerjäten. “Ei sillä oo sulle mitään herkkuja usko jo..”, mies hölisi taputtaessaan Maxin päätä. “..Hheetkonen. Muuten missä sä oot töissä? Radiossa?”, Vegas osoitti toista yhtäkkiä silmät aavistuksen sirillään. Ehkäpä hänellä oli jokin aavistus nimittäin erään kanavan suurkuluttajana oli tainnut tulla jossain määrin juontajienkin äänet selviksi..

Toinen kertoi koiran olevan vasta hieman yli vuoden ikäinen, no sehän selitti sen innokkuuden eläimen luonteessa. Charity loi hyväntahtoisen, pienen naurahduksen, kun toinen kertoi ettei välttämättä tiennyt koiran kaikkia temppuja. No kai toinen sai sillä anteeksi lutuisen koiran käytöksen, vaikkei siinä ollut mitään anteeksi annettavaa, mutta silti. Charity joutui muutamaan otteeseen naurahtamaan hyvän tuulisesti, kun Max (sovitaa et sen nimi näky siin kaulapannas…) piilotteli blondin takana kai siinä toivossa, ettei se joutuisi hihnaan. Ovela pikku otus.

Charity oli itseasiassa juuri lähdössä, mutta siirsi lähtöään hetkeksi, kun toinen kysyi jotain. Kun mies oli saanut koiransa vihdoin ja viimein kiinni, Charity loi miettivän katseen ensin pilviin ja laski sen sitten toiseen. ”Ei, en usko”, Charity vastasi sitten, eihän hänelle tullut mieleenkään, että toinen saattoi olla hänen ja muutaman muun juontaman radiokanavan kuuntelija. Jotenkin ei sitä aina ajattele kaikkea. Sitten toinen esitteli itsensä, vai että Vegas. ”Vegas? Kenties sen kaupungin mukaan?” Charity hymähti. ”Charity”, tyttö esitteli sitten itsensä myös.

Charity naurahti koiralle ja tämän kerjäämis operaatiolle. Luotuaan huvittuneen katseen koiraan, siirrettiin katse nopeasti Vegasiin kuin hyvästelläkseen toisen ja sen jälkeen blondi otti muutaman askeleen suuntaan minne hän olikin menossa. Toinen otti puheeksi radion. Voi ei, eikai toinen oikeasti ollut sen kanavan kuuntelija? Charity kun toivoi, ettei häntä tunnistettaisi. Se tosin taisi olla mahdotonta, jos joutui juttusille tämän naisen kanssa, sillä blondi oli paljonkin äänessä juuri sillä kanavalla. ”Radiossapa hyvinkin. Eh, älä vaan sano, että sä kuulut sen* kanavan kuuntelijoihin...” Charity vastasi toisen kysymykseen ja kääntyi sitten vielä tähän päin. Hän ei hakenut julkisuutta tai mitenkään nauttinut siitä, saati leijunut jatkuvasti sillä että olit radiossa töissä. Ihan tavallinen ihminen hänkin oli, tavallinen, joka sattui vain olemaan suositulla radiokanavalla töissä, ja jolla oli tavallista suuremmat huolet arkielämässäkin ilman kiljuvia fanejakin. ”Siitä sä varmaan mut muistat, heh, kiinni jäin”, Charity hymähti.

// *) leiki et siin on jonku radiokanavan nimi, en nyt laittanut mitään kun en tiiä minkälaisia radiokanavia lontoossa on : D //

// Nonniin. Sori tää pikkukesto tässä välissä ^^'' //

Vegas oli oikeastaan tyytyväinen aina kun hänen nimensä yhdistettiin Las Vegasiin, koska yleensä joillekkin tuli mielikuva ihmisestä pelkän nimen perusteella, mutta eei.. Ei se nimi kaikkea merkannut, eikä Vegas ollut edes kokonaisuudessaan. “Oikeestaan se on De'vegas, mut mielummin vaan Vegas taai just vaikka Las Vegas.”, mies virnisti nyökäyttäessään päätään vahvistukseksi. Näköjään Charityksi esittäytynyt nainen olisi lähtenyt 'karkuun', ellei Vegasille olisi tullut mieleen miettiä missä hän oli toisen nähnyt, tai paremminkin kuullut.. Vegas kiersi vain Maxin nahkahihnaa ranteensa ympärille miettiessään. Koirakin oli jo jonkinverran rauhoittunut, luojan kiitos.

Kaikenlisäksi Vegasilla taisi napata oikeaan puhe radiosta. Mies nauroi voittoisasti ja napsautti sormiaan. “Mä tiesin! Tai siis joo.. Mä en ku parii radiokanavaa kuuntele, joteeen..” Loput pystyikin arvata. Kyllä vain, Charity oli aika busted ja Vegas tosiaan oli kyseisen kanavan suurkuluttaja. “Ei, en mä sua siitä muista et kuulostaisit jotenki oudolta. Tuli vaan mieleen.. Satun varmaan kuunteleen aina samaan aikaan ku sä juonnat, ja ehkä sun ääni vaan painautuu liian helposti mieleen.”, Vegas kopautti sormellaan päätään lähtien kävelemään vaivihkaan muutaman askeleen eteenpäin. Eikös se ollut ihan hyvä, jos halusi kuunnella aina tiettyä juontajaa? Mutta Vegas ei juurikaan erotellut ihmisiä sen perusteella olivatko he 'julkkiksia' vai ei. Ja siinä olisikin keskustelun aihetta loppupäiväksi olivatko radiojuontajat julkisuuden henkilöitä vai ei. Riippui kai kanavasta..

Eikä Charityynkaan pätenyt se, että ne jotka halusivat piilotella mikin takana olisivat jotenkin huonon näköisiä. “Kivan työn ainakin oot napannu...Tota katkasinko mä jotenki pahasti sun matkan jonnekkin?”, tietty Vegas olisi halunnut pyytää naisen johonkin kahville tai jotain vähän kehittävämpää, nimittäin eihän miehen tarkoituksena ollut vain töykeästi pahoitella siskonsa koiran käyttäytymistä ja häipyä, vaikka ehkä ihan tavallisesti ihmiset tekivät niin. Mutta harvemmin sitä törmäsi johonkin tällaiseen! “Ajattelin vaan..”, Vegas vitkasteli olkiaan kohautellen, ettei ainakaan jäänyt epäselväksi se, ettei mies ollut vielä halukas kaikkoamaan.

Kun toinen alkoi kertoa nimestään tarkemmin, Charity nyökkäili perässä ja loi kasvoilleen pienen virnistyksen. Kaipa erilaisissa nimissä oli se hyvä puoli, ettei välttämättä ollut toista samanlaista eikä sen suhteen pystynyt sekoittamaan henkilöitä. Tai ei Charity ainakaan tuntenut ketään, kellä olisi samanlainen nimi. Tosin hän nyt tunsi aika vähän ihmisiä täältäpäin. Tytön katse hiipui koiraan, joka näytti rauhoittuneen Vegasin viereen. Olikohan koirillakin se, että aluksi piti päästä tutustumaan kaikkiin ja kaikkeen, mutta alkuhuuman kadotessa katoaa myös kiinnostus?

Charity hymähti toisen voitonriemuiselle naurahdukselle. “Joo okei”, Charity sanoi toisen lopetettua lauseensa. Kasvoillaan oli yhä pieni hymyn häivähdys, eikä se ottanut kadotakseen. No eihän ollut mitään syytä näyttää apealta, ja hymyily ei varmaankaan ollut kiellettyä missään. Charity sai nyt tietää ainakin yhden kuuntelijan hänen kanavallaan, ja kai se oli ihan okei. Tosin oli paljon helpompaa puhua, kun ei tiennyt ketkä kuuntelevat tai kuuntelijat eivät nähneet puhujaa. Charity ei kovin mielellään televisiossa pyörisi, luultavasti hän pyörtyisi kameran eteen.. “Ookei, se on kai... hyvä asia?” vaaleaverikkö kommentoi asiaa. Pitäisikö nyt olla otettu, kun hänen äänensä saattoi jäädä mieleen? Tämän siitä kai sai, että oli radiossa töissä. Ja Charity kun luuli ettei kukaan sattuisi tunnistamaan häntä, no se oli väärä luulo.

Charitykin otti muutaman vaivaisen askeleen eteensä. Hän oli omasta mielestään aika tylsää seuraa, joten tylsistymisen vaara oli aika suuri, omalla vastuulla siis. “Joo onhan se kiva työ...” ja palkkakin on mukava, blondi sanoi. Siitähän työpaikasta hän oli haaveillut jo kouluikäisenä ja nyt se sitten toteutui, harva pääsi haluamaansa paikkaan töihin. Sitten Vegas kysyi oliko hän pahastikin keskeyttänyt Charityn matkan, periaatteessa ei vaaleaveriköllä ollut mihinkään mikään kiire. Kotonakaan ei olisi kuin vinopino laskuja seurana, varmaankin. “Et! Tai siis et, ei mulla ole mikään kamalan kiire mihinkään. Kunhan nautin vain kauniista ilmasta”, Charity sanoi, aluksi enemmänkin hihkaisten, mutta sitten ääni muuttuikin enemmän rennommaksi. Jaa, vai toinen ajatteli, jotain? Charity loi hymyn kera katseen toiseen. “Ajattelit... mitä?” Charity kysyi, ystävällisesti ja pienesti kulmaa kohottaen.

“Tietty se on hyvä asia.” Tutusta äänestä tiesi ainakin sen, että kuunteli oikeaa kanavaa. Vegas ei kuitenkaan sen enempää jäänyt selittelemään siitä asiasta. Loppujenlopuksi hän ei ollut edes täysin varma siitä, oliko Charitylla kiire jonnekkin. Nimittäin toisen hymystä päätellen toinen ei ollut parhaillaan juoksemassa minnekkään, mutta eihän ilme aina ajatuksia näyttänyt.. Vegas kohottikin kulmiaan saaden vastauksen nopeasti. Maxkin nosti päätään ollessaan juuri haistelemassa maasta löytyviä hajuja. Olipas mielenkiintoista koiran elämä..”Aa, okei, hyvä.”, Vegas naurahti. Hän taas oli itse tainnut unohtaa aika hyvin koiran olemassa olon, mutta käsi piti yhä tiiviisti hihnasta kiinni.

Ja okei, Vegasin 'ajattelin vaan' kuulosti ehkä lievästi kaksimieliseltä näin jälkeenpäin ajateltuna. Niin mitä hän ajatteli? “En siis mitään tyhmää. Jos sulla ei oo minnekkään kiire, nii kyllä mä voin sulle jonku jäätelön ostaa tai jotain? Koska joo, mua ei kauheesti huvita jämähtää jonnekki sisään tällä ilmalla. Ja ois kiva saada jotain uutta seuraa kans.”, hyvä Vegas.. Jäätelölle? Eikö muuta keksinyt? Mutta ainakin tuli tarpeeksi syitä, jos niitä tarvittiin. “Plus, voin leijua mun kavereille sitte keneen törmäsin.”, Vegas tarkensi vielä hymyssä suin ja silmäänsä iskien.

Näin aluksi hän kaivoi taskuaan tarkistaakseen vielä kännykästään.. Eip, kello ei ollut edes paljoa. Eikä Keakaan ollut soittanut piskinsä perään. Hemmetti. “Odotan samalla, että mun sisko haluais koiransa takasin.”, hän huiskautti kättään piilottaen kännykän taskuunsa.