'Cause he sees you, he knows you, he loves you

/ Vallu ja Sonja /

Muovikassin hihnat pureutuivat kämmeneen, tihkusade sai pitkähihaisen paidan liimaantumaan inhottavasti kiinni ihoon ja jalkoja pakotti. Jeffrey ei yleensä tehnyt ystävänpalveluksia, tai palveluksia ylipäätään, nyt hän oli kuitenkin jostain syystä kävellyt kilometritolkulla sateessa vain ostaakseen Sonjalle kasan tavaroita, joita tuo oli pyytänyt alahuuli mutrussa ja kiukkuiseen sävyyn. Viikko sitten kukaan ei olisi voinut edes haaveilla moisesta.
Mies oli joutunut koko aamun varomaan sanojaan ja tekojaan, kävelemään kirjaimellisesti varpaillaan ja varomaan, ettei sattunut vahingossakaan häiritsemään Sonjaa mitenkään. Nainen oli ollut harvinaisen räjähdysalttiilla tuulella ja tehnyt sen selväksi valittamalla pienimmästäkin asiasta kärkkääseen sävyyn. Tavallisesti Jeff ei olisi sietänyt vastaavaa käytöstä hetkeäkään, nyt hän ei kuitenkaan voinut olla antamatta periksi. Sonja kantoi hänen lastaan ja Jeffreylle se oli tarpeeksi hyvä syy myöntyä mihin tahansa.

Jeff oli muutama päivä sitten onnistunut telomaan selkänsä, tai tarkemmin sanottuna antanut jonkun teroittaa siihen jotain, mikä muistutti etäisesti leipäveistä. Ensin mies oli päättänyt, että kyseessä oli vain pintahaava ja jättänyt asian siihen, nopeasti oli kuitenkin selvennyt, että viiltohaava johti siihen, ettei hän pystynyt toimimaan lähimainkaan normaalisti. Kumartuminen, istuminen, käveleminen ja oikeastaan kaikki, missä selän asento ei ollut täysin suora sai aikaan kipukohtauksen, joka oli Jeffreynkin kipukynnyksellä liikaa. Toistaiseksi työt oli saatu hoidettua viskin ja kipulääkkeiden avulla, mies oli kuitenkin jo sisäistänyt sen, että haava pitäisi saada vähintäänkin tikattua. Ja ketä muuta hän olisikaan pyytänyt kun Sonjaa? Sairaalaan oltaisiin kutsuttu poliisit sitä hetkenä tekemään pahoinpitelytutkimusta kun selkä paljastettaisiin, eikä miehellä juuri nyt olisi ollut siihen varaakaan. Jeff oli saanut sanottua asiasta monen tunnin aikailun jälkeen, avun pyytäminen oli hänelle äärettömän iso juttu, mutta Sonja oli vain alkanut huutaa päälle, iskenyt ostoslistan käteen ja lähettänyt matkoihinsa, ja kuuliaisesti mies oli mennyt.

Jeffrey runnoi hetken avainta vanhaan lukkoon ennen kun sai oven auki. Kengät potkittiin jalasta eteisen nurkkaan Sonjan siististi aseteltujen kenkäröykkiöiden sekaan ennen kun asteltiin peitellyn arkaillen pieneen olohuoneeseen. Mies pudotti kassin mitään sanomatta Sonjan syliin ja suunnisti huoneeseensa vaihtamaan märät vaatteet.
Mies vältteli tietoisesti tilanteita, joissa joutuisi puhumaan Sonjalle. Ei huutamisella ja haukkumisella ollut väliä, se meni kaikki alas sen suuremmitta ongelmitta, Jeff ei vain nimenomaan halunnut keskustella asioista. Kaikista vähiten Sonjan odottamasta lapsesta ja siitä, mitä he tekisivät asialle. Jeffrey ei ollut hyväksynyt asiaa yhtään sen paremmin kun Sonjakaan, vaikka antoikin kuvan siitä, että olisi täysin valmis ryhtymään perheenisäksi ja hoitamaan kunnialla kaiken, minkä se toi mukanaan.

Jeff karisti märän paidan ja farkut päältään jättäen ne huoletta tuolille.

Se, joka olisi väittänyt että raskausaikanaan jokainen nainen hehkui ja oli parhaimmillaan – ja tunsi itsensä vielä sitäkin paremmaksi – saisi mieluusti tulla maistamaan Sonjan ysimillistä. Sonja ei tuntenut oloaan läheskään hehkeäksi saatikaan iloiseksi vaikka raskaus oli edennyt vasta toiselle kuulle. Suurimmaksi osaksi naista vain vitutti, normaaliakin enemmän, kiitos lienee sen helvetin rääpäleen, jonka Jeff oli pistänyt alulle. Siitä Sonja olikin saanut hyvän syyn kurmuttaa miestä kahta kauheammin – tämähän oli ylipäätään syy hänen tilaansa, aamupahoinvointiin ja kaikkeen muuhun mahdolliseen, jonka saattoi liittää raskauteen. Sonja oli kironnut jo monta kertaa, ettei ollut päässyt tekemään aborttia ja pian se olisi jo myöhäistäkin. Sitten ei olisi enää muuta vaihtoehtoa kuin synnyttää kakara, jollei onnistuisi jollain kumman tapaa saamaan keskenmenoa. Mutta se taisi olla toiveajattelua.

Jeff oli aiemmin pyytänyt Sonjaa jälleen paikkaamaan jotakin haavaa – Sonja kun oli oikea hoviompelija ja saanut paikata muitakin Jeffin jengiläisiä useammin kuin kerran – mutta nainen oli lähettänyt tämän ostoslistan kera kauppaan, johon kuului myös muutamia tapauksia, joita Sonja ei oikeasti edes halunnut. Sillä hetkellä päälle sattuivat vain hyppäämään ihmeelliset mieliteot. Greippiä, viinirypäleitä – ihan tosi, kuka sellaisia edes söi? Ja siitä huolimatta Sonja oli lisännyt ne ostoslistalle. Noh, jossei muuta niin pääsisipä jälleen tiuskimaan Jeffille. Sonja tuntui oikein etsivän syitä mistä tahansa jotta saisi tiuskia Jeffille. Liekö turhaa sanoa, että raivo ei ollut laskenut pätkän vertaa ja Sonja halusi kostaa sen mahdollisimman tuskallisella tavalla.

Ovi kävi ja Sonja tiesi Jeffin tulleen. Nainen itse istui sohvalla selaamassa Vogueta ja huomasi pian saaneensa kauppakassin syliinsä. Jaha, ja siellä ne olivat. Greippi ja viinirypäleet.
”Mä muutin mieleni”, Sonja ilmoitti ja heitti greipin Jeffiä päin. ”Mä en tykkää greipistä tai mistään helvetin rypäleistä. Hae mulle appelsiineja.”
Jaha, ja siinä se taas alkoi. Sonjan oli täysin pakollista haastaa riitaa tai tiuskia ympäriinsä ja nainen ihmetteli, miksei Jeff yksinkertaisesti voinut antaa hänen tehdä yhtä helvetin aborttia. Kumpikaan heistä ei tasan halunnut vanhemmiksi, sen verran Sonja sentään tunsi itsensä ja Jeffin.

Kuinka kauan Jeff voisi leikkiä kuuroa ennen kun Sonja saisi täysimittaiset raivokohtaukset? Mies ei keksinyt siihen hätään mitään epämiellyttävämpää asiaa kun takaisin kauppaan lähteminen. Hänellä ei ollut autoa, eikä sen puoleen rahaa ostaa uuttakaan (eikä varastettu kelvannut, koska auton piti ehdottomasti olla joko aito Cadillac Escalade tai Ford Mustang 1969) ja käveleminen ei kuulunut miehen lempiharrastuksiin. Kaiken lisäksi ulkona satoi ja Jeffrey saisi juosta kaupassa vielä lukemattomia kertoja illan aikana jos kerran antaisi periksi, ja sen jälkeen hän ei tosiaankaan voisi lähteä yöksi kulmille, hyvä jos pysyisi pystyssä.
Sonjaa miellyttäessä saisi nopeasti kulumaan koko vuorokauden täysin typeriin ja merkityksettömiin askareisiin, kuten greippien ja viinirypäleiden hakuun. Greippi sijaitsi nyt muussina lattialla osuttuaan lähestulkoon keskelle seinää, paikalle jossa Jeff oli hetki sitten ollut. Ainakin hän oli ehtinyt alta pois. Mies ei aikonut sotkua siivota, ei se häntä haitannut. Siihenpähän jäisi. Todennäköisesti viinirypäleet seuraisivat kohta perässä, mikä oli sääli, koska ne joku olisi oikeasti voinut syödäkin. Greippejä Jeffrey inhosi, ja tiesi Sonjankin inhoavan. Silti hän oli niitä tunnollisesti tuonut. Sonja ei tiennytkään kuinka onnekas oli - moni palvelijaan ei tehnyt hommia niin kiltisti valittamatta.

Löydettyään kuivat vaatteet päälleen jäi mies istumaan sängyn laidalle ja kiroamaan itsekseen. Ei ollut kulunut kahta kuukauttakaan ja jo Sonja oli käynyt hermojaraastavaksi, nainen oli kun eri ihminen. Ei Sonja koskaan ollut ollut helpoin tai mukavin ihminen, koskaan tuo ei kuitenkaan ollut ollut.. Tarkoituksella epämiellyttävä. Ei Jeffiä kohtaan, muita kohtaan kyllä. Jeffrey alkoi saada kuvaa siitä, miksi kaikki muut välttelivät naista parhaansa mukaan. Jeffkin olisi vältellyt, ja oikeastaan hän oli nyt jo miettinyt pariin kertaan, että tekisi katoamistempun. Kuinka helppoa se olikaan. Mies oli kuitenkin onnistunut aivopesemään itsensä uskomaan, että nyt oli hyvä aika seistä sanojensa takana ja mennä kunnialla tie loppuun asti. Kuka ties milloin Sonja palaisi normaaliksi, ehkä päivän tai vuoden päästä. Joka tapauksessa se olisi odottamisen arvoista. Inhosihan Jeff Daytoniakin tasaisin väliajoin, muttei koskaan lopullisesti, vaikka välillä liippasikin läheltä.

Mies etsi käsiinsä viskipullon huoneen salakätköistä ja hymyili huvittuneena itsekseen. Hän tunsi itsensä teini-ikäiseksi, paitsi ettei hän silloinkaan ollut joutunut piilottelemaan pullojaan samalla tavalla. Sonja oli päättänyt kieltää kaiken alkoholin talosta, eihän tuo itse saanut juoda lainkaan. Jeff oli kuitenkin vakuuttunut siitä, että myös naisella oli oma salakätkö jossain. Mikäs siinä, ei mies tiennyt (tai uskonut), että se aiheuttaisi vauvassa mitään oikeasti vakavaa. Ehkä se alkoholisoituisi aikuisena, tuskin mitään vakavampaa.
Pitkän rohkaisuryypyn otettuaan Jeff raahautui takaisin olohuoneen puolelle jääden kuitenkin ovensuuhun seisomaan, hän ehtisi näin helpommin väistää pois viinirypäleiden tai muiden lentelevien esineiden tieltä.
"Joidenkin meistä tarvii tehä oikeasti töitäkin joskus", mies huomautti kohteliaasti kieltäytyen kunniasta. Kulmilla juokseminen menisi ehdottomasti appelsiinien hakemisen edelle.

Sonja oli ylipäätään yllättynyt siitä, että Jeff sanoi vastaan – aiemmin tämä oli ollut kuin koiranpentu ja tehnyt kiltisti mitä käsketään. Noh, ehkä kaikki ei olisikaan niin helppoa, mutta Sonja olisi pian taas niskan päällä. Tai niin hän ainakin luuli.
”Ja mäkö en tee? Älä unohda että mun tulot on noin miljoona kertaa suuremmat kun sun. Saanko mä vielä muistuttaa herraa siitä että sä olet syypää koko tähän tilanteeseen”, Sonja tiuskaisi. ”Olisit vaan jättänyt sikseen ja antanut mun tehdä sen abortin. Hae mulle nyt niitä vitun appelsiineja!”
Ja sen perään lensi muutamaviinirypäle kohti äskettäin vaatteita vaihtanutta miestä. Sonja käpertyi takaisin sohvalle lehtensä pariin mulkoillen Jeffiä sen suojista tasaisin väliajoin. Samalla Sonja napsautti stereot päälle ja klassisella musiikilla varusteltuna tietenkin. Sonja oli päättänyt ärsyttää Jeffin hermoromahduksen partaalle.

Brunette ihmetteli heti ensimmäiseksi sitä miksei ollut tosiaankin soittanut isukille, hypännyt koneeseen kohti New Yorkia ja tehnyt aborttia siellä. Itse asiassa... sehän olisi hyvä suunnitelma. Kun hän palaisi – siis jos palaisi – vauva olisi muisto vain. Sonja vilkaisi puhelintaan, joka oli laskettu pöydälle odottelemaan. Isälle soittaminen kuulostaisi ihan mukavalta, mutta vauvauutisten kertominen ei. Tai no, isäpappa suhtautuisi uutisiin hyvillä mielin jos Sonja suhtautuisi niihin hyvillä mielin, tosin isäuutisiin ei. Tai siinä tapauksessa, ettei Sonja olisi suhtautunut uutisiin hyvin ja nainen tuskin onnistui piilottamaan palavaa intoaan ryhtyä äidiksi jostain pienestä yhden yön mokasta.

Sonja totesi, että Jeffin kämppä alkaisi näyttää pian ruokasodan tantereelta, kun seinään osunut greippi oli nyt lössönä lattialla ja viinirypäleet tuskin kestäisivät senkäänkovuisia iskuja. Sen sijaan käteen osui seuraavaksi vesimeloni, jota Sonja mittaili kädessään hieman uhkaavan oloisesti, mutta päätti säilyttää sen ehjänä. Jos siitä ei olisi syötäväksi, voisi sillä ainakin takoa Jeffin kalloon järkeä. Kirjaimellisesti.
”Missä vitussa ne appelsiinit viipyy?” Sonja tiuskaisi miehelle uudestaan.

Sonjaa katsellessaan Jeff jäi yllättäen miettimään, milloin nainen ylipäätään oli muuttanut sisään. Jotenkin tavaramäärä oli vain salakavalasti lisääntynyt päivittäin ja Sonjaa näkynyt aina vain useammin, vaikka nainen jaksoikin aina valittaa surkeasta kämpästä ja vaatia lakkaamatta parempaa, viihtyi tuo aina vain vähemmän sviitissään hotellissa. Viimeaikoina mies oli myös saanut nukkua yksin entistä harvemmin (tai siirtyä sohvalle jos nainen sattui sillä tuulella olemaan), mitä hän ei luokitellut laisinkaan huonoksi jutuksi. Sonja oli kaikista miellyttävintä seuraa nukkuessaan. Silloin nainen ei valittanut, haukkunut, heitellyt tavaroita, kiljunut, huutanut, räyhännyt, elälmöinyt tai muuten vain ärsyttänyt, makasi vain paikallaan kaikessa kauneudessaan. Se riitti Jeffille hyvin. Jos häneltä kysyttäisiin, saisi Sonja olla täysin hiljaa koko raskausajan.

Oliko lapsi alunperin edes syntynyt täydestä vahingosta? Pari oli alusta asti tehnyt kaiken ilman mitään ehkäisyä täysin surutta, siitäkin huolimatta, että molemmat olivat tietoisia raskaaksi tulemisen riskin lisäksi myös siitä, millaisten naisten kanssa Jeffrey oli aiemmin maannut. Useastikin. Hyvin useasti. Oli iso riski, että hän kantaisi jotain tautia, selitettiinhän aina, että ne saattoivat vuosikausia olla täysin oireettomia, ja Jeffillä oli ollut enemmän kun tarpeeksi aikaa saada tartunta. Ei kondomikaan voinut aina toimia moitteetta. Jos tarpeeksi monta kertaa koitti, joskus se menisi varmasti rikki. Se ei kuitenkaan tehnyt Jeffreystä pääsyyllistä lapseen, Sonjan olisi naisena pitänyt popsia pillereitä tai jotain muuta.

Sonja oli varmasti myös vähintäänkin harkinnut katoamistempun tekemistä, mies ei kuitenkaan voinut uskoa, että tuo lähtisi kotiin. Edes Sonjalla ei olisi pokkaa mennä ja kertoa isälleen lapsesta, saati sen isästä. Jeffistä, jolla olisi mafian keskuudessa huono maine jo jengipomona olemisen takia, saati sitten sen takia, että hän oli mafioson tyttäreltä aikoinaan varastanut ja karannut paikalta salaisuudet tietäen. Oli suuri ihme, ettei häntä tähän päivään mennessä oltu tapettu, tai edes yritetty, mafian toimesta.

Sonja alkoi äkkiarvaamatta viskoa viinirypäleitä päin. Yhden melkein päälle tulevan mies koppasi suhteellisen onnistuneesti ennen sen osumista, muut lentelivät pelottavan läheltä ohi, osa hipaisikin. Ei sillä, että viinirypäle voisi tappaa, kuten esimerkiksi luoti. Ehkä pitäisi vain olla tyytyväinen, että Sonja heitteli näinkin turvallisia asioita.
Jeffrey päätti, että olisi kaikista järkevintä olla hiljaa, kun hän kerran saisi sanottua jotain, olisi välillä nopeasti ilmiriita. Mies päätti yksinkertaisesti poistua paikalta ja suunnisti kylmän rauhallisesti ulko-ovelle. Molemmat tiesivät, ettei hän aikoisi hakea appelsiineja vaan karata paikalta. Miehekästä.

Sonja jatkoi lehtensä lukemista täydessä rauhassa odottaen, että Jeff tosiaan lähtisi hakemaan niitä appelsiineja hänelle. Olihan mies nyt aiemminkin noudattanut Sonjan pyyntöjä, nainen sentään oli raskaana tälle (vaikkei sentään rampa). Hyvinhän Sonja olisi voinut itsekin lähteä ostoksille hakemaan mitä halusi, mutta hauskempaa oli aina laittaa Jeff asialle. Tai no, Sonja nyt oli muutenkin ottanut asiakseen tehdä Jeffin elämästä mahdollisimman hankalaa abortin estämisen jälkeen, sillä samalla Jeff oli päättänyt tehdä Sonjan elämästä hankalaa. Varsinkin sinä suhteessa, että tästä kaikesta pitäisi vielä kertoa isukille, joka tuskin ottaisi uutista kovin innolla vastaan, tosin kyseessä sentään oli oma tytär. Toisaalta jos Sonja mainitsisi sanallakaan aikomustaan aborttiin ja sitä että Jeff lopulta oli estänyt sen vastoin hänen tahtoaan, Jeff olisi pulassa.

Tosiaan, mikä hänen suhteensa Jeffiin oikeastaan oli? Tunnepohjalta oli vaikeaa sanoa yhtään oliko sitä rakkautta ilmassa, ehkä korkeintaan jonkinasteista kiintymystä, mutta Sonja ei osannut luokitella sitä tarpeeksi hyvin. Toki hän deittaili Jeffiä ja oli seurustellut tämän kanssa pitempään – joskin hieman on/off- pohjalla – mutta lopulta kun katsottiin, Sonja pystyisi yhä vain heivaamaan Jeffin kuin vanhat sukat jos halusi. Joten miksi ei? Niin, yritäpä selittää se tavalla, jonka jokainen ymmärtäisi. Aluksi Sonja oli oikeastaan hyötynyt Jeffistä kahdessa mielessä: 1) Jeff oli hyvä sängyssä ja 2) Jeff oli hyvä liittolainen Lontoossa. Mutta mitä muuta? Liitto ei ollut kuitenkaan tärkeää pääasiassa Amerikassa pyörivälle mafialle ja maailmassa oli monia miehiä jotka olivat myös hyviä sängyssä.

Jeff otti ja lähti kaikessa hiljaisuudessa. Toisaalta Sonja mietti olikohan vähän turhankin vittumainen Jeffille. Toisaalta Sonja tiesi miehen tietävän, ettei ollut mikään helppo tapaus muutenkaan. Kuvittelepa Sonja vielä raskaana ja vittuuntuneena siihen kaupanpäälle. Ei voi tietää mitään hyvää. Sonja huokaisi ja nousi ylös suhteellisen rauhallisesti.
”Hei”, Sonja totesi. ”Tuu tänne. Anna mä katson sen sun sotavammas.”

/ hittaukseen lupa /

Vakava suhde oli käsitteenä molemmille täysin tuntematon. Jeff uskoi vapaaseen suhteeseen, mikä käytännössä tarkoitti sitä, että hän sai maata kenen kanssa halusi, milloin halusi ja missä halusi, kun taas nainen ei saanut. Paitsi Sonja, joka oli erityisasemassa kaikissa tilanteissa. Asiasta ei koskaan puhuttu, se vain oli niin. Sonja oli paljon enemmän kun nainen, jonka saattoi räkäkännissä kaataa sänkyyn; tuon naamaa saattoi katsoa aamuisinkin ja olla edelleen tyytyväinen.
Jeffrey oli täysin tietoinen siitä, että nainen kävi yhtä lailla hyppimässä vieraissa säännöllisen epäsäännöllisesti kun hän itsekkin, eikä se haitannut. Tai haittasi, mutta toistaiseksi kiukku oltiin kiltisti nielty ja haukut pidetty sisällä. Jos Sonja oli sen takia paremmalla tuulella kotona ja hyväksyi raskauden ja äitiyden.. Homma sai Jeffin täyden siunauksen. Mies ei edes koittanut ampua jokaista seuralaista, hän tekisi sen vasta siinä vaiheessa kun joku ilmestyisi hänen kämppäänsä (tai osumaetäisyydelle ylipäätään). Mies säästi nimenomaan sitä tarkoitusta varten toistaiseksi tapponeitsyttä berettaansa.

Jeffrey ehti hädintuskin ovesta ulos kun Sonja jo huuteli perään. Mies oli ensin valmis karjumaan päin naisen kasvoja ja tekemään pari asiaa selväksi, jos tuo sattuisi vaatimaan vielä lisää tavaroita, sille ei kuitenkaan ollut tarvetta. Yllättäen Sonja tarjoutui paikkaamaan miehen selän. Enään ei tosin tuntunut hyvältä ajatukselta antaa naiselle neulaa käteen ja valmiiksi rikkinäistä selkäänsä maalitauluksi.
"Anti olla, ei siinä oo mitään", Jeff pyörsi aikaisemman avunpyyntönsä. Molemmat tiesivät hänen valehtelevan, mies ei turhaan pyytänyt Sonjalta apua missään, edes näin pienessä tilanteessa. Häpesihän hän selvästi jo arpiaan, saati sitten, että säälipisteitä kerätäkseen esittelisi jotain pintanaarmua. Se oli yksi niistä asioista joita Jeffreyn ei vaan voinut kuvitella tekevän. Sitä paitsi mies inhosi sanaa "sotavamma". Eihän hän edes ollut ollut sodassa, kunhan vaan riehunut ja ottanut roppakaupalla turhia riskejä.

Nainen ei selvästikkään voinut jättää viimeistä sanaa sanomatta, vaan muutamalla lausahduksella määräsi Jeffin kovasanaisesti palaamaan sisälle. Mikäs siinä sitten muuta kun sisälle ylpeyttä nieleskellen. Kuinka tossun alla Jeffrey olikaan, nyt jo, hänen olisi tosiaankin parannettava heti lapsen syntymän jälkeen. Siihen asti oli hyvä tekosyy luopua suojauksista.

Sonja tiesi, ettei Jeff antaisi helposti periksi ja siksi joutuikin suostuttelemaan tätä takaisin sisälle hiukan kauemmin. Yrittihän toinen vakuutella että eipä siinä mitään, mutta aiemmin tämä oli kysäissyt jotakin sen haavan ompelemisesta, joten se ei voinut olla ”ei mitään”. Sonja oli sivuuttanut sen ensimmäisellä kertaa, mutta joku ihmeellinen käännös oli saanutkin hänet pyörtämään päätöksensä näin myöhemmin. Tosin se ei tainnut olla mitenkään ihmeellinen käännös, Sonjan mielialat vaihtelivat kuin tuuliviiri, kiitos raskauden. Vaihtelut eivät katsoneet aikaa – Sonja saattoi olla paremmalla tuulella useamman tunnin tai sitten viisi minuuttia, kuka sen tiesi. Normaalistikin ailahtelevainen nainen oli entistäkin ailahtelevaisempi luultavasti seuraavat seitsemän kuukautta.

Sonja istutti Jeffin keittiön tuolille ja kipaisi äkkiä vessaan hakemaan paikkaustarvikkeita. Ensin hän kuitenkin pesi ja sterilisoi paikkausneulan polttamalla siitä kaikki liat ja bakteerit pois. Ei hän sentään halunnut tarttuttaa Jeffiin luoja ties mitä tauteja. Apteekista oli kyllä poimittu mukaan ihan tikkaukseen tarkoitettua lankaa, joten tavallista ompelulankaa ei tosissaan tarvinnut käyttää. Ja mitä ei apteekista saanut, saattoi ostaa pimeänä. Toisin sanottuna Jeffillä ja Sonjalla kummallakin oli omat yhteytensä ulkopuolelle, joten lääkkeistä ei ollut suinkaan pulaa. Vielä desinfiointiaine ja puudutusainepurnukka mukaan, niin kaikki oli valmista. Kestihän Jeff nyt kipua, mutta Sonja hoiti hommat mieluiten mahdollisimman kivuttomasti Jeffin kanssa – tai no... ainakin melkein aina.

”Paita pois”, nainen käski rauhalliseen sävyyn. Auts, ei näyttänyt erityisen mukavalta, varsinkin kun se näytti siltä, että se alkaisi tulehtua pahemminkin.
Sonja kastoi ensin pehmeän pumpulityynyn desinfiointiaineeseen ja paineli sillä haavaa. Sen jälkeen Sonja paineli puudutusaineeseen kastetulla paperinpalalla reunoilta. Ei se tietenkään syvälle mennyt, mutta puudutti edes jotain. Sen jälkeen lanka pujoteltiin ongenkoukkuneulan lävitse ja tehtiin ensimmäinen tikki.

Sonja oli aina tiennyt miten käsitellä Jeffiä. Jo neljätoistavuotiaana tuo oli saanut myöhäisestä uhmaiästä kärsivän teinipojan tekemään tahtonsa mukaan, lähettänyt tuon surutta kaatosateessa hakemaan kaupasta karkkia tai juotavaa, etsimään ehkä kadonnutta avainnippua tienvarrelta tai metsästämään lippuja loppuunmyytyyn tapahtumaan. Koskaan ei mies ollut sanonut sanallakaan vastaan, eikä hän sanonut vieläkään. Kirosi ja haukkui naista ehkä mielessään, mutta ei koskaan ääneen.
Ehkä kaikessa sokeassa tottelemisessa ja vastalauseiden nielemisessä oli oikeasti kyse vai Sonjan isän pelonsekaisesta arvostamisesta, ehkä sillä ei ollut asian kanssa mitään tekemistä. Ehkä nainen oli vain niin loistava manipuloija, ettei Jeffrey edes ymmärtänyt tulevansa aivopestyksi. Selvä fakta oli kuitenkin, että Sonja oli täysin poikkeuksetta ainut ihminen, jolta Jeff sieti vastaavaa kohtelua. Ehkä naisen kasvavasta lapsesta tulisi seuraava, joka saisi tahtonsa kaikessa läpi? Kuka tiesi.

Hetken mies seisoi ovensuussa vaihtoehtojaan miettien. Hän voisi joko lähteä, säästää selkänsä, mutta mitä todennäköisimmin kuunnella koko yön Sonjan huutamista. Toisaalta hän voisi myös jäädä nauttimaan naisen hyvän tuulen puuskasta, selkänsäkin kustannuksella. Jeff oli ehtinyt kaivata sitä "omaa Sonjaansa" takaisin jo pitkän tovin, oikeastaan tarkalleen kaksi kuukautta ja yhden päivän, minkä vuoksi jälkimmäisen vaihtoehdon puoleen oli helppo kallistua. Mitä yhdestä selästä, jos hän saisi Sonjan takaisin. Päätöksen tekemistä saattoi edesauttaa myös naisen yllättävän päättäväinen suostuttelu. Kerrankin Jeff koitettiin saada jäämään eikä häipymään paikalta mahdollisimman nopeasti.

Epäröinnistä huolimatta mies kuitenkin seurasi Sonjaa takaisin asuntoon ja antoi tuon istuttaa itsensä keittön tuolillekin. Nainen lähti hakemaan paikkaustarvikkeita kylpyhuoneesta, matkan kestosta saattoi päätellä, että tuo steriloi neulan. Jeff oli siitä kiitollinen, vaikka ei asiasta erikseen mitään sanonutkaan. Liian monta kertaa oli haavat ommeltu umpeen puolihuolimattomasti enemmän tai vähemmän likaisella neulalla, aivan kun Jeffrey ei altistuisi taudeille tarpeeksi usein muutenkin.

Paita oli tarttunut kiinni haavaan minkä vuoksi jo sen riisuminen aiheutti kipua, desifiointiaineen läträäminenkään ei auttanut tilannetta laisinkaan. Vaikka mies onnistui pitämään kirosanat itsellään ja irvistyksen kasvoiltaan paljasti täysin jännittynyt selkä huonosti peitellyn kivun selvästi. Jeff inhosi sitä, kuten hän inhosi myös sitä, kuinka parin ompeleen jälkeen pää painui alas ja hampaat purivat kiinni alahuuleen.
Mikä kivunsietokyky? Mies sieti kipua tasan niin kauan kun sai hyvällä omallatunnolla kirota ja huutaa niin paljon kun sielu sieti. Jotenkin hän myös enemmän piti nopeasta, mutta rajusta kipuelämyksestä kun hitaasta ja lievemmästä. Joku voisi sanoa, että täytyi olla täysi idiootti jos tuli mielummin puukotetuksi kun tikatuksi.

Sonja tiesi, että tikkaaminen sattui – tai no, mikä tahansa sattui jos ei käyttänyt oikeita lääkkeitä. Valitettavasti neiti Valentinella ei kuitenkaan ollut koko sairaalaa käytössään, joten Jeffin tarvitsi vain kestää. Toisaalta Sonja saattoi olla myös hieman vahingoniloinen, sillä nainen ei vieläkään ollut kunnolla hyväksynyt miehen käytöstä aborttiklinikalla ja toisaalta taas kyseessä oli kuitenkin Jeff... Niin no, ehkä jääkuningattarella saattoi olla sentään jotakin tunteita. Toisinaan Sonja mietti miten oli ylipäätään päätynyt suhteeseen Jeffin kanssa, vaikka Sonja ei selvästi halunnut sotkea tunteitaan minkäänlaisiin peleihin. Sitä paitsi, koko suhdetta ei oikeastaan voinut edes kutsua ”normaaliksi” parisuhteeksi, ainakaan useimpien ihmisten skaalassa. Kuitenkin Sonja tunsi kiintymystä Jeffiä kohtaan ja joku miehessä vain veti häntä takaisin tämän puoleen. Vähän kuin protonit ja neutronit.

Jeff ei ollut niin hyvä salaamaan kipua kuin ehkä uskoi, mutta ainakin tämä yritti. Sonja sen sijaan jatkoi ompelua siitä huolimatta yrittäen pitää sen mahdollisimman kivuttomana. Tarkkaa hommaa se silti oli, koska tikkejä ei valitettavasti voinut iskeä minne sattui jos halusi tosiaan haavan parantumaan. Tässä tapauksessa tikkejä oli hitusen useampi, koska haavakaan ei ollut pienimmästä mahdollisesta päästä.
”Senkun sanot”, Sonja totesi Jeffille, joka varmasti halusi kirota kielensä ulos. ”Ei sua oo kukaan muu kuulemassa. Tää on tosin kohta ohi.”
Sonja veteli neulalla pari viimeistä tikkiä ja lopulta katkaisi ohuen nauhan saksilla solmien päät vielä kiinni.
”Siinä.”

Sonjan sanat eivät oikeastaan olleet totta, olihan nainen itse paikalla. Millainen mies Jeff olisikaan jos antaisi itsensä avoimesti osoittaa heikkoutta Sonjan edessä? Miehellä ei ollut varaa näyttää yhtään sen säälittävämmältä kun hän nyt jo näytti, sanoi Sonja mitä tahansa. Kehotuksesta huolimatta ei huulilta karannut inahdustakaan kirosanoista puhumattakaan.
Ei Jeffrey kuvitellutkaan, että olisi onnistunut nyt jotenkin erityisen hyvin näyttämään täysin rennolta ja normaalilta tai pitämään kivun pois olemuksestaan, oli kuitenkin täysin eri asia yrittää kun antautua täysin säälittäväksi ja uikuttaa. Niin alas Jeffreykään ei ollut vielä vajonnut, ja hän oli vajonnut melko alas.

Kun mies oli nuorempana saanut turpiinsa vähintään viikottain, ei pari viiltohaavaa tai murtunutta luuta ollut tuntunut missään. Kaikesta oltiin selvitty parilla pillerillä ja viinahörpyllä, ei tietoakaan tikattavana kärvistelystä, valituksen nieleskelystä tai oikeasta kivusta ylipäätään. Jeff ei oikeastaan muistanut koskaan nuorempana olleensa niin kovissa kivuissa kun viimevuosina, mikä oli oikeastaan melko outoa, koska nuorempana hän oli monia kertoja ottanut huomattavasti pahempaakin osumaa ja saanut niihin huomattavasti surkeampaa hoitoa. Ehkä pää ja kroppa eivät vain enää kestäneet samassa tahdissa asenteen ja egon kanssa. Ehkä Jeffrey oli rääkännyt kroppaansa niin pitkään, että se oli muutaman vuoden aikana vanhentunut suhteettoman nopeasti eikä enää palautunut kuten kuului. Ehkä mies oli vain jossain vaiheessa erehtynyt laskemaan suojamuurinsa, joilla eristi itsensä kaikesta heikkoudesta, tunteista ja kivusta, ehkä adrenaliinivarastot olivat aikoja sitten kuluneet loppuun.

"Mä oon vittu tulossa vanhaksi", mies naurahti kolkosti osoittaen sanansa enemmän itselleen kun Sonjalle. Ehkä kyse ei ollutkaan vanhenemisesta vaan Sonjasta? Sonjasta ja tuon vatsassa odottavasta lapsesta. Perheestä, ihan uudenlaisesta vastuusta, jota ei voinut kantaa samalla tavalla kun vastuuta siitä, että narkkarit saivat huumeensa jouluaattonakin. Työ olisi läsnä aina, kuten perhekin, ja ne olivat molemmat niin valtavia asioita, että pitivät elämän hyvin otteessaan yksinkin. Kun ne kaksi yhdisti.. Jostain oli pakko luopua, ja Jeffin kohdalla se selvästikkin oli tunteettomuus. Hitto, hänhän oli oikeasti inhimillinen. Moni olisi nauranut jos olisi nyt kuullut hänen ajatuksensa.
Jeffrey pyöräytti hartioitaan kertaalleen taakseppäin, mitään ei revennyt, ja veti sitten paidan takaisin päälleen.

”Etsä vanhaksi oo tulossa, pehmenet vaan”, Sonja totesi Jeffille noustessaan ylös sängystä ja kävellessään kohti vessaa.
Sonja laittoi paikkausvälineet takaisin omaan koteloonsa ja avasi sitten peilikaapin oven asettaakseen kotelon takaisin omalle paikalleen – ties milloin joku taas tarvitsisi paikkausta, vaikka Sonja olisi luultavasti se paikkaaja seuraavallakin kertaa. Miehillä kun ei ollut pokkaa mennä sairaalaan tai lääkärille. Okei he kuuluivat sentään jengiin ja sitä rataa, mutta eiköhän viimeistään Rasheelta löytynyt joku yhtä korruptoitunut lääkäri tai joku lääkitsemistaitoinen, joka hoitaisi vammat ja taudit korvausta vastaan. Sonja teki sen ilmaiseksi, muttei tosiaan kelle tahansa. Nainen ei muutenkaan pitänyt käsiensä likaamisesta, joten paikkaushommat eivät olleet sitä mieluisinta puuhaa.

Sanotaanko näin, että lääkekaappiin kurkkiminen ei ollut Sonjalle erityisen mieluista puuhaa, sillä hyllyillä palloilevat raskausvitamiinit sun muut saivat ajatukset takaisin siihen kakaraan, joka kasvoi hänen sisällään. Jälleen kerran Sonjan teki mieli rähjätä Jeffille, mutta sen sijaan sulki kaapin oven ja hengitti pari kertaa syvään – tiedä sitten olisiko siitäkään apua. Sonja ei ollut koskaan pitänyt lapsista, mutta ajatukseen oli kai totuttava, ellei isäpappa keksisi jotain keinoa välttää välttämätöntä. Sonja suoristi mekkonsa ja palasi takaisin ihmisten (tai tässä tapauksessa lähinnä Jeffin) ilmoille.