Niitä hiljaisia päiviä

//Sikko tänne siis valitsemansa poitsun kanssa :D//

Paikallinen lävistäjätatuoija hieraisi laiskasti silmiään välittämättä siitä, kuinka olematon osa kajaaleista pyyhkiytyi siinä samalla hänen sormiinsa. Jotkut saattoivat olla sitä mieltä, että ylipäänsä meikkien käyttö näinkin hygieniaa vaativassa työpaikassa ja -ympäristössä oli vakava rike, mutta Ives tiesi hyvin, ettei Rashee Roadilla niin jaksettu nipottaa. Kenties hieman parempien korttelien alueella tarjontakin oli aivan erilaista siinä missä palvelukin, mutta mitä iloa siinä oli, jos joutui kieltämään itseltään sen, mitä todella oli?
Ives ei välittänyt hygienista sen enempää kuin muutkaan. Mitä nyt kävi suihkussa kerran kolmessa päivässä, joskus jopa tiheämmin ja pesi hampaansa joka aamu - jos jaksoi. Toki hän oli kohdannut monia, joilla oli valittamista ja epäilyjä liikkeen hygieniasta ja ties mistä muusta paskasta, mutta Ives teki työnsä niin hyvin kuin vain milloinkin jaksoi. Hän piti välineensä puhtaina ja käytti niiden puhdistamiseen vaaditun ajan.
Itse asiassa Rashee Roadilla asustavien näkökulmasta tatuointiliikettä saattoi sanoa jopa erittäin hygieniaa kunnioittavaksi ja puhtaaksi paikaksi, sikäli kun Ives siellä työskenteli, mutta tietysti hänelläkin oli vapaapäivänsä ja lomansa eikä hän pihistellyt niissä sen enempää kuin mitä näki tarpeelliseksi.

Ives nojasi kyynärpäänsä laiskasti tiskiin ja silmäili suhteellisen pienen, joskin Rashee Roadin käsitysten mukaan ihan mukavankokoisen, tatuointiliikkeen karua sisustusta. Jos rahaa olisi ollut kuin ylimyksillä konsanaan, hän olisi tiennyt kuinka paikasta olisi saanut viihtyisämmän ilman, että sen sai näyttämään pikkutytön nukkekodilta.
Tosin kun otti huomioon Ivesin oman pukeutumistyylin, saattoi jo hieman päätellä siitä, millainen oli hänen mielestään viihtyisä. Siitä huolimatta se olisi voittanut tämän räkäisen ja epämiellyttävän näköisen sisustuksen. Joskin nyt punapää oli sillä tuulella, ettei häntä pahemmin kiinnostanut.
Katseensa tuskin tavoitti seiniä miehen vaipuessa ajatuksiinsa ja antaessa niiden lennättää itsensä jonnekin toisaalle. Ei hänellä suuria unelmia ollut, mutta mielikuvitusta senkin edestä.

Kädet kohosivat kuin transsissa kiristämään ylös takaraivolle vedettyä poninhäntää, jolle ainoastaan osa liikkeen valaistuksessa suorastaan säihkyvistä punaisista hiuksista ylettyi. Ives raotti rohtuneita huuliaan ja antoi kielensä kärjen sivellä ylähuulensa alta osittain paljastuvaa lävistyskorua samalla kun odotteli seuraavaa asiakasta - jos sellaista ihmettä tänään tapahtuisi. Liikkeessä oli ollut vilkkaampiakin päiviä ja tällä hetkellä punapää tunsi olonsa lähinnä pitkästyneeksi - ja sen vuoksi myös hieman ärtyneeksi -, mutta piilotti parhaansa mukaan tuntemuksensa, hipsien takahuoneeseen hakemaan itselleen suuren kupillisen vastakeitettyä kahvia - kenties hieman terästettynä.

Ives oli tottunut siihen, että välistä liikkeessä oli rutkasti porukkaa, välistä taasen ei ketään. Ei näin pieneltä ja vieläpä tatuointeihin ja lävistyksiin erikoistuneelta liikkeeltä voinut odottaa suurta menestystä edes tällaisella asuinseudulla. Tatuoijan koulutus oli helppo ja lyhyt, joskin maksoi jonkin verran - sen verran, ettei monilla Rashee Roadin asukkailla siihen ollut varaa - ja lävistyksiäkin tehtiin nykyään kaikista riskeistä huolimatta itse, joten vain ne, jotka tahtoivat pelata varmaa peliä tai joilla oli edes jokusen ylimääräistä rahaa, kävivät täällä.
Tietysti kaupungin muiltakin alueilta täällä käytiin, jos oltiin tarpeeksi epätoivoisia, mutta sellaiset taapukset pitivät paikkaa aina rähjäisenä, epäsisitinä ja hiljaisena. Kuten taisi tehdä tämä seuraava asiakaskin, jonka ulkonäkökin jo riitti kertomaan Ivesille, ettei tämä välttämättä asunut Rashee Roadilla ja mikäli asui, tämän kyvyt menivät kaiketi hukkaan. Samalla tuo ulkonäkö kertoi siitä, ettei tästä asiakkaasta tulisi sellainen tavallinen, helppo tapaus.

Ives pyöräytti jo valmiiksikin turhautuneena silmiään tämän hänen näkökulmastaaan sipsutellessa tiskiä kohden eikä nuoren miehen läsnäolo saanut Ivesia parantamaan ryhtiään tai osoittamaan juuri tuota silmiensä elettä lukuun ottamatta minkäänlaista elonmerkkiä.
"Minä vitun luksusmestana sä tätä pijät?" Ives kysyä täräytti huokaisten ja suoristi viimein selkänsä, venyttäen selkäänsä kaareuttamalla sitä kuin kissa konsanaan. Punapää sipaisi huolettomasti kasvojaan reunustavia hiuksia korvansa taa toisella kädellään samalla kun toinen laskeutui tiskin lasipinnalle, kynsiensä naputellessa lasia nopeatempoisessa tahdissa.

Punapää viimein kiinnitti toisen kysymykseen hieman enemmän huomiota ja kaareutti suurieleisesti toista kättään - sitä jolla oli vienyt hiussuortuviaan korvansa taa - ja tökkäsi tuon kätensä peukalolla hoikkaa rintakehäänsä, jota peitti musta, tummanpunaisten tribaalikuvioiden halkoma, paikoin kireä t-paita.
"Jos sä tatuoinnin tahdot, sä joko hyväksyt et mä teen sen tai hyväksyt mun maiharin kären hienostelijapersuksiis ja lennät ties ulos", Ives vastasi ja puristi hampaansa yhteen vetäen samaan aikaan huulilleen hymyn. Kenen tahansa kauniin neitosen huulilla tuollainen hymy olisi näyttänyt kauniilta, mutta Ivesin tapauksessa se vain lisäsi mielipuolisen säväyksen hänen olemukseensa.
Yhä leveästi hymyillen Ives tarttuin kahvikuppiinsa ja kumosi vahvasti terästettyä kahvia alas kurkustaan. Hän ei ollut täällä nuolemassa tuollaisten teiniprinsessojen perseitä.

Ives ei ollut opetellut käytöstapoja. Ei sellaisia hänelle koskaan oltu opetettukaan ja totta puhuen, hän ei edes piitannut. Hän puhui mitä sylki suuhun toi ja sanoi suoraan sen mitä mieltä oli. Toisin sanoen hänen aivojensa ja suunsa välillä ei ollut juuri minkäänlaista suodatinta.
Ja toisen tavoin hänkin perusti useat päätelmistään ensivaikutelmaan, joka hänen tapauksessaa nuoremmasta oli; hemmoteltu äidin pieni enkelipoika, mitä todennäköisimmin aikeissa vittuilla joka ikisestä asiasta täällä. Vältä kohtaustilanteessa.
Joskin nyt hän ei voinut välttää toista, joten sen sijaan hän päätti aukoa päätään. Toinen olisi voinut astella liikkeeseen ja pyytää häneltä nätisti tatuointia, jonka tahtoi, mutta tämä oli valinnut itse toisenlaisen reitin eikä Ives aikonut käyttäytyä kuin olisi mieluusti ylimpiä ystävyksiä tuon mammanpojan kanssa. Itse asiassa jos toinen olisi kohdellut häntä alusta saakka ystävällisesti, epäilemättä hänen kykyjään ja nyrpistelemättä nenäänsä, hän olisi todennäköisesti nauranut päin tämän näköä ja käskenyt tämän juosta takaisin äitinsä kainaloon, joten ei, hän ei ollut paikan ystävällisimpiä tatuoijia, muttei hän myöskään ollut pahimpia.
Tatuoijia kun oli olemassa sitäkin laatua, joka oli pitkää, lihaksikasta ja aggressiivista sorttia ja käytti mieluusti nyrpistelevää asiakasta omana, henkilökohtaisena nyrkkeilysäkkinään. Ives ei sentään harrastanut sitä, vaikkei häntäkään saattanut ystävälliseksi sanoa.

"Tällä hetkellä ja sun harmikses, joo", Ives hymähti eikä voinut olla toisen kiusaksi huomauttamatta; "Ja nousuhumalassa."
Kuin sanojaan korostaakseen punapää kulautti loput terästetystä kahvistaan alas kurkustaan, irvisti ja seurasi sitten nuoremman nyrpistelyä likaisen vastaanottotiskin tahrittua tämän ah-niin-suloista-ja-ah-niin-ihanaa paitaa.
Ives ei nähnyt tiskissä mitään vikaa. Se saattoi olla hieman pölyssä ja siinä oli kenties muutama likatahra, mutta - hetkinen, oliko tuo verta? - muutoin se oli moitteettoman puhtoinen.
Siinä missä koko tämä lääväkin oli suhteellisen siisti. Lattia oli imuroitu viime viikolla, toinenhan oli sattunut tänne ennemminkin hyvään kuin huonoon aikaan! Parin viikon päästä paikka olisi ollut vieläkin kamalammassa kunnossa!

Ives otti paperin käteensä, vaikka hänelle teettikin suuria vaikeuksia pitää törkypuheet suunsa sisäpuolella. Hänestä oli ärsyttävä palvella miestä, joka inhosi häntä eikä pelännyt näyttää sitä hänelle suoraan. Tämä piti häntä ja tätä paikkaa vastenmielisenä, se oli melkeinpä sama kuin jos tämä olisi nauranut päin hänen kasvojaan eikä tyyppi edes tiennyt kuinka onnekas oli!
Iveshan oli yksi korttelin ystävällisimmistä heeboista! Jotkut hakkasivat ensimmäiset vastaantulijat, viis siitä miltä nämä näyttivät ja millä asioilla olivat. Toiset kantoivat aseita ja jengisotia käytiin yhtenään. Hänellä ei ollut osaa eikä arpaa niissä sotkuissa! Hänhän oli tämän korttelin mitta-asteikolla puhdas kuin pulmunen!
Hänen rikosrekisterinsäkin oli vain muutamaa varkautta ja rattijuopumusta lukuun ottamatta puhtoinen!

"Älä vittu yhtään epäile", Ives murahti ja silmäili kuvaa hetken. Hänen oli turha edes haaveilla noin pienten kuvien ääriviivojen painamisesta toisen ihoon, ylipäänsä tatuoinnin tekeminen sormeen tiesi enemmän haastetta kuin esimerkiksi selkään ja sehän oli jo sanomattakin selvää.
"Noh, neiti valihtee itelleen mieluisan istuimen sitte", punapää hymähti ja päätti tehdä tämän toisen mielen mukaan. Tämä tuskin suostuisi istumaan ihan missä vain, jos oli onnistunut nipottamaan jo vastaanottotiskin pinnan liastakin. Itse asiassa toisen epäilys tarjosi hänelle melkein kuin avoimen haasteen. Ives vannotti tekevänsä tarkkaa ja hyvää työtä, jottei toisella olisi mitään varaa valittaa hänen työnsä jäljestä saatika sitten käytöksestään.
Rahaa tai ei, ihmiset olivat samanarvoisia ja sen toinenkin oppisi. Se, että hän asui tällaisella seudulla ei suinkaan tarkoittanut sitä, ettei hän olisi osannut työtään.

Ivesilla oli kova työ pitää suunsa kiinni ja hän tyytyi vain siristelemään ärtyneenä silmiään ja puristamaan kätensä nyrkkiin. Saatana mikä penikka! Ellei häneltä odotettaisi edes jonkinasteista asiakaspalvelua hän olisi taatusti heittänyt jäbän ulos ja antanut lahjaksi potkun persauksille!
Punapää oli vihainen, kerrassaan räjähtämäisillään, mutta toisen epäilyjen vuoksi hän tunsi polttavaa tarvetta todistaa toiselle, että hänestä olisi työhön, johon tämä ei hänestä uskonut olevan. Ei hän suinkaan ihan kuka tahansa ollut! Hän oli maksanut lyhyen opiskelunsa tatuoijaksi ja selvinnyt siitä. Häneltä onnistui tatuointi kuin tatuointi ja toisen oli turha koettaa epäillä sitä!

Ivesilta vei aikansa rauhoittua. Miksei hän olisi ensin voinut hieman oikoa toisen kasvonpiirteitä mieleisikseen? Ja ei, häntä ei kiinnostanut kuka helvetti toinen oli kehdatessaan aukoa hänelle päätään tuolla tavalla kun tiesi, että hän tatuoisi tämän, mutta se oli omiaan kertomaan toisen ylimielisyydestä ja siitä, miltä alueelta tämä kakara todennäköisesti oli lähtöisin.
Hänen täytyi kuitenkin rauhoittua ja tehdä työnsä. Työstä sai rahaa, vaikkakin vain säälittävän pieniä summia, mutta niillä hän joutui kaikesta huolimatta itsensä elättämään ja mikäli ei osannut niellä kiukkuaan ja tehdä työtään kunnolla, ei saanut rahaa ja kuoli johonkin helvetin nälkään!
Ives ei ollut luovuttajasorttia eikä hän aikonut antaa toiselle tilaisuutta pilkata häntä tai hänen työnsä jälkeä. Hän sulkisi toisen suun tekojen, ei sanojen kautta.

Ives poistui kuitenkin tiskin takaa ja koska toinen oli päivän ensimmäisiä asiakkaita - tänään oli ollut hiljaista - ei laitteiden puhdistukseen ollut tarvetta.
Hän olisi kaiketi hiemankin rennommassa tilanteessa saattanut naurahtaa toisen sanoille. Hän oli kerran kieltämättä pohtinut, miltä olisi tuntunut, jos olisi ollut rinnat, mutta se pohdinta oli loppunut lyhyeen.
Hän olisi toisaalta saattanut mainita olevansa 'ihan kundi vaan', mutta jätti sen kuitenkin sanomatta. Mitä väliä sillä oli mitä toinen sanoi ja todennäköisesti tämä hänen äänestään kyllä osasi hänen sukupuolensa päätellä ellei ollut täysijuntti. Hänelle toinen oli ollut äsken neiti ja olisi sitä yhä vain. Häneen verrattuna tämä kun näytti sellaiselta suloiselta äidin pikkutytöltä, joka oli eksynyt vahingossa pahan sedän tatuointiliikkeeseen.

Ives otti paikkansa rullien päällä liikkuvalta tuolilta eikä edes vaivautunut välittämään toiselle viestiä siitä, minne tämän pitäisi istuutua. Oli kaiketi sanomattakin selvää, ettei hän yltäisi tatuoimaan toista liikkeen toisesta päädystä vaan ainoastaan mustalta, ulkonäöstään huolimatta yllättävän mukavalta penkiltä hänen viereltään. Ivesin tarvitsi vain asentaa penkin sivuun pieni 'tuki', jolle toinen saattaisi kätensä laskea, mikäli tahtoi hänen oikeasti onnistuvan tämän tatuoimisessa.
Punapää tarkasteli kuvaa tietäen, että sen tekeminen tulisi olemaan työlästä, mutta kuten oli tehnyt jo itselleen selväksi, hän vetäisi toiselta kaikki epäilykset ja sulkisi tämän suuren suun.

Ives pudisteli päätään tietämättä olisiko pitänyt nauraa vai itkeä. Tyyppihän oli kuin mikäkin isänsä lellikakara, äidin suosikki siinä samalla, kenties ainoa lapsi. Siten tämä ainakin käyttäytyi. Koetti tehdä kaikin mahdollisin tavoin selväksi, ettei pitänyt paikasta eikä hänestäkään sen puoleen. Näin karskilla kielellä sitä kutsuttiin huomionkipeydeksi.
Ives oli tottunut siihen, että kaikki vastaväitteet ja ikävät kommentit lauottiin päin kasvoja, niin se täällä päin tehtiin, mutta ei. Tämä enkelikenkeli nyrpisteli nenäänsä ja tuhahteli itsekseen kuin mikäkin hieno helma.
Punapää ei loppujen lopuksi edes ymmärtänyt miksi toinen oli tullut tänne eikä suinkaan lähtenyt isänsä helikopterilla Hollywoodiin tai jonnekin muualle hieman 'hienostuneeseempaan' paikkaan teetättämään itselleen paria pientä, vaivaista, linnunpaskankokoista tatuointia!?

Ives virnisti saadessaan kerrankin edes jossain määrin suoran solvauksen itseensä kohdistetuksi.
"Tykkääkö mutsis ko tolleen puhut?" Punapää tiedusteli ja pudisteli jälleen päätään. Miksi hänen piti sietää tällaisia pentuja ruikuttamassa hänelle jostain, mitä nämä eivät ruikutuksellaan onnistuisi kuitenkaan muuttamaan?
Tämä paikka oli paskainen läävä ja sellaisena pysyi. Ja hän oli...Mikä nyt olikin ja tulisi sellaisena pysymäänkin.
Punapää ei syljeskelystä niin piitannut. Oli täällä pahempien räkämällien ulostajia ollut eikä tuollaisen enkelipojan sylki syövyttävää voinut olla.

Punapää huokaisi ja vetäytyi vielä hetkeksi kauemmas toisen kädestä, tatuointilaite kuitenkin jo valmiina kädessään.
"Pitääks sut sitoo kiinni et saat piettyy sievän peppus paikollaan? Se vois kieltämättä auttaa...", Ives aloitti huvittuneena, mutta kohotti sitten toiseen vakavailmeiset kasvonsa ja antoi mustien kajaalien reunustamien, joskin suklaanruskeiden, silmiensä laajentuneen, jostain kuvakulmasta hyvinkin pelottavan katseen kohdistua toisen silmiin, "...Mutta koska mä oon tällane iljettävä, pervo setä siinä vois hyvinki tapahtuu paljo muutaki."
Ives tapitti toista hetken ja iski silmäänsä ilkikurisesti ennen kuin tarttui toisen ranteeseen hieman turhan kovakouraisesti ja johdatti sormensa kämmenselkää pitkin ensimmäiselle tatuoitavalle sormelle, tarttuen siitä kiinni.
Jos toista kerta niin iljetti, niin mikä estäisi häntä ainoastaan lisäämästä tuota tuntemusta!? Mikä olisikaan hauskempaa kuin saada enkelipoika sekaisin!?