Breathe me

Uskomatonta. Seitsemän viikkoa olivat kuluneet niin epätodellisen nopeasti.. vasta hetki sitten Alechan oli saanut tietää Lilyn raskaudesta ja nyt hän oli jo muka 16. viikolla..? Mihin aika oli oikein mennyt? Mies ei sitä tosin pistänyt pahakseen, sillä olihan naisen kohdussa kasvavasta lapsen alusta tullut parille entistäkin rakkaampi ja odotetumpi, eivätkä he millään malttaneet odottaa jo pienokaisen syntymää. Mitä nopeammin raskaus tuntuisi menevän niin sitä parempi.

Vierailu Liverpoolissa oli sujunut odotettua paremmin. Toki Violet-äiti oli haukkonut henkeänsä hämmästykseltään, kun Alec ensin esitteli Lilyn perheellensä ja oli sitten kertonut naisen olevan raskaana. Mutta veljet sen sijaan olivat ruvenneet ylistämään sitä, että kuinka onnellisia he olivatkaan parin puolesta ja lopulta myös Violet oli päätynyt hymyilemään lämpimästi, illallista myöten hän myös jakoi muutamia vinkkejä Lilylle raskauteen liittyvistä asioista. Myös James-veljen raskaana oleva naisystävä Jenny oli paikalla ja innostui varmastikin kaikista eniten asiasta. Hän jo hehkutteli sitä, että kuinka lapsista tulisi hyviä serkuksia ja kuinka Alecin ja Lilyn täytyisi tulla useammin Liverpooliin, jotta serkut voisivat sitten leikkiä keskenään.
Tapaaminen sujui siis rauhallisissa ja viihtyisissä merkeissä ja perhe näytti olevan enemmän kuin tyytyväinen miehen kumppanivalintaan. Violet hämmästeli yhdessä vaiheessa jopa ääneen sitä, että mitenkö hänen oma kömpelö Alec-poikansa oli onnistunut saamaan niin kauniin ja fiksun naisen rinnallensa.
Kun tuli sitten aika lähteä takaisin Lontooseen päin, niin Alec joutui kuunnella illan lopuksi vielä kiusallista ehkäisysaarnaa äidiltänsä ja oli painua häpeissään maan alle, kun saarnalle ei näyttänyt tulevan loppua. Ei Violet sitä tosissaan tietenkään tarkoittanut ja vakuutteli vielä Lilylle, että oli iloinen tuloillaan olevasta lapsenlapsesta, mutta halusi vain vähän kiusoitella poikaansa kun ei pitkään aikaan ollut saanut yhtä hyvää tilaisuutta sellaiseen.

Kaiken sen onnen keskellä Alec oli myös kutsuttu työhaastatteluun tasan viikko sitten.. Ja mies sai kuin saikin hakemansa paikan! Hän työskenteli nykyään paikallisen radiokanavan leivissä. Aamuisen radio-ohjelman toinen juontaja oli vaihtanut paikkansa iltapäivän puolelle ja Alec oli valittu hakijoista korvaamaan hänet. Toimenkuvaan kuului siis ohjelman juontaminen, musiikki-ihmisten haastatteleminen ja.. no paperitöitä, yllätys yllätys, mutta tällä kertaa miellyttävämmässä muodossa.
Mies oli nyt neljättä päivää uusissa töissään eikä olisi oikeastaan voinut parempaa työtä itselleen toivoa. Työpaikan ilmapiiri oli ihan kaikkea muuta paitsi kireä ja vaivaantunut, uusien kollegoiden kanssa oli juttu suorastaan lentänyt heti. Hän ei tuntenut olevansa enään ollenkaan katkera saamista potkuistaan, päin vastoin.. sen sijaan häntä mietitytti se, että miksi oli tuhlannut aikaansa siellä umpimädän lehden toimituksessa, kun olisi voinut heti siirtyä tämän kaltaisiin töihin?
Lisäksi Alecin mieltä painoi aavistuksen verran se, että miksi juuri hänet oltiin valittu tähän paikkaan? Kun hän oli paikkaa hakenut, niin mies ei ollut yhtään osannut odottaa saavansa sitä.. Hänellä kun ei ollut aikaisempaa kokemusta radiotöistä, vaadittava koulutus kylläkin. Sen enempää Alec ei kuitenkaan ollut viitsinyt tuoreelta pomoltansa udella asiasta, sillä eihän tilanteessa mitään valitettavaa ollut, ainakaan miehen omalta kannalta.

Kello oli nyt muutamaa minuuttia yli neljä, kun Alecin työpäivä oli tullut päätökseen ja teki tietään kohti tuttua kerrostaloa parkkeerattuaan ensin Fordinsa pihaan. Ajatus kotona odottavasta Lilystä sai hänen jalkoihiinsa ehkäpä aavistuksen verran enemmän vauhtia. Toki työpäivä oli ollut taas suhteellisen mukava, mutta ei se silti niin mukavaa ollut, ettäkö hän olisi lakannut ikävöimästä ja ajattelemasta rakastamaansa naista. Alec halusi vain päästä jo tuntemaan Lilyn huulet vasten omiansa taas, kietoa kätensä naisen ympärille ja kysellä, että miten hänen ja vauvan päivä oli kulunut. Niin, mies kun otti nykyään naisen vatsassa kasvavan pikku olionkin huomioon kaikessa ja muutamaan otteeseen oli jopa ruvennut puhelemaan Lilyn vatsalle. Kyllä Alec sen tiesi että vauva oli vielä niin pikkuruinen, ettei hän vielä kuulisi isänsä ääntä, mutta tunsi silti välillä pakottavaa tarvetta ruveta lässyttelemään kasvavalle masulle.
Mies oli päässyt nyt nousemaan rappusia ylös ja päästyään oikeaan kerrokseen hän suuntasi asuntonsa ovelle. Alec käänsi avaimiansa oven lukossa ja asteli reippaasti sisään. Tumma syystakki riisuttiin nopeasti pois yltä ja kenkiä potkittiin pois jalasta eteisessä, kun hän sitten astui peremmälle heidän asuntoonsa. "Hei, tulin kotiin", hän huhuili tuttuun tapaansa ja vilkuili ympärilleen siinä toivossa, että kohta Lily tulisi hänen luoksensa.

Seitsemän viikkoa oli vain kulunut ja Lilyn vatsa oli jo kasvanut huomattavasti. Hänen omat housunsa eivät olleet mahtuneet hänelle enää viiteen viikkoon, vaan hän oli yhtenä aamuna joutunut lainaamaan jotain Alecin housuja ja lähtenyt ostamaan itselleen isompia vaatteita. Niin, Lily ostamassa vaatteita muiden ihmisten joukossa?
Se oli sujunut yllättävän hyvin. Lily oli pelännyt ahdistuvansa ihmisjoukossa, mutta ei tilanne ollutkaan niin paha kuin hän oli pelännyt. Hänelle suotiin monia leveitä hymyä, varsinkin naispuolisilta henkilöitä ja pari heistä tulikin jo utelemaan, että milloin oli pienokaisen laskettu aika. Oikeastaan Lily tunsi olonsa hyvin itsevarmaksi ja huojentuneeksi. Ostosreissu sujui siis aivan vaivatta ja Lily sai ostettua itselleen parit housut ja paidat. Ehkä hän niillä ainakin vähän aikaa pärjäisi, ennen kuin pitäisi taas käydä ostamassa uusia vaatteita. Vatsalla kun oli taipumus kasvaa yllättävän nopeaa tahtiin.

Lily ja Alec olivat tosiaan ehtineet siinä seitsemän viikon aikana vierailla Alecin perheen luona. Naisesta oli ensiksi tuntunut, että hän pyörtyisi tästä suuresta jännityksestä, kun he olivat saapumassa määränpäähänsä. Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt, vaan Lily pysyi tukevasti omilla jaloillaan, kun oli aika tutustua Alecin äitiin.
Joka osoittautuikin hyvin mukavaksi henkilöksi. Samoin kuin Alecin veljet, varsinkin Alecin veljen Jamesin raskaana oleva naisystävä Jenny, jonka maha se vasta turvonnut olikin. Jennyn kanssa oli helppoa jutella, koska hehän olivat molemmat samassa tilassa. Lily ei ollut koskaan aikaisemmin ollut niin puhelias jonkun niin tuntemattoman ihmisen kanssa. Se jos mikä kertoi siitä, että Lily oli muuttunut rajusti Alecin kanssa ollessaan.
Kun oli tullut lopulta aika lähteä, Lily tajusi olevansa harmissaan. Hän olisi tahtonut viettää enemmän aikaa Alecin perheen kanssa, koska he kaikki olivat olleet Lilyä kohtaan niin mukavia ja huomaavaisia. Alecin äiti Violet muistutti Lilyä jollain tapaa hänen isoäitiään Elenaa. Molemmat olivat kovapäisiä ja rehellisiä ihmisiä, jotka sanoivat mielipiteensä ääneen. Eikä näitä naisia niin helposti muserrettaisi.
Jennyn kanssa Lily oli luvannut pitää yhteyttä enemmänkin ja mikäpä siinä. Lilystä oli ollut aivan ihanaa tutustua johonkin uuteen ihmiseen, joka ei häntä ahdistanut lainkaan.

Lilyn perhe taas... No, äiti oli tietenkin melkein pyörtynyt kuullessaan uutisen tyttärensä raskaudesta (Elena oli kertonut), mutta lopulta alkoi itkeä onnesta. Niin, Lily puhui vain puhelimitse perheensä kanssa, eihän hän nyt Kanadaan noin vain pääsisi lähtemään. Elena oli ollut ihmeellisen hiljainen, mutta sanoi lopulta olevansa onnellinen nuoren parin puolesta. Mitä Elena oli jättänyt kertomatta?
Harry taas oli ollut tavallisen vähäsanainen, mies oli onnitellut ja sanonut rakentavansa vauvalle kehdon. Aaaw, suloista.

Ja Alec onnistui saamaan työpaikan! Kaikki tuntui sujuvan niin hyvin, ettei Lily ollut uskoa heidän onneaan. Heillä ei sittenkään tulisi olemaan ongelmaa rahan vähyyden takia, vaikkei nyt heidän palkkansa yhdessäkään kovin suurehko ollut, mutta sillä pärjäsi. Pari oli alkanut etsiä heille uutta asuntoa, jossa olisi ainakin yksi huone enemmän kuin heidän nykyisessä. Vielä ei ollut sopivaa taloa tullut vastaan, mutta Lily oli varma, että asia järjestyisi pian. Olihan kaikki tähänkin mennessä järjestynyt todella hyvin.
Nyt Lily vain keskittyisi lepäämään ja huolehtimaan itsestään. Hän oli aikeissa jättäytyä ensi viikolla tauolle balettikoulun pitämisessä ja oli saanu hankittua itselleen jo sijaisenkin. Lily pystyisi tekemään vielä töitä vanhainkodissa, se ei nyt ollut homma eikä mikään. Se työ ei ollut kovin raskasta ja Lily sai aina tarpeen tullen levähtää.

Nyt Lily lepäili jälleen sohvalla katsomassa televisiota ja vatsaansa hellästi silittäen. Kello oli jo neljä, mikä tarkoitti sitä, että Alec tulisi pian töistä kotiin. Neito oli itse päässyt töistä puoli tuntia sitten, joten ei hänkään ollut kauaa ehtinyt sohvalla levähtää.
Pian ovi jo kävi ja Alecin ääni kantautui Lilyn korviin. Vaaleaverikkö laski kaukosäätimen sivuun ja nousi ylös sohvalta rientäen eteiseen tervehtimään rakastaan.
Lily ei sanonutkaan ensiksi mitään, kun näki Alecin, vaan kietoi kätensä tuttuun tapaan miehen niskan taakse ja suuteli miestä iloisesti huulille.
"Hei", neito henkäisi suudelman välistä ja suukotti miestä sitten molemmille poskille vetäytyen sitten hieman kauemmas Alecista, jotta hän näki toisen kasvot. Lily hymyili enkelimäisesti rakkaalleen. "Millaista oli töissä? Oletko varma, että pidät työstäsi? En halua, että jämähdät taas sellaiseen työhön, mikä ei kiinnosta sinua", Lily puhui sitten ja silmäili uteliaasti Alecin kasvoja.

Pian mies kuulikin jo lähestyvät askeleet ja ilahtui näkemästään, kun Lily saapui häntä tervehtimään. Alec vastasi suudelmaan mielissään hymyillen onnellisen sitten vieläkin, kun nainen oli jo huulensa irrottanut miehen omilta ja painoi suukkoja poskille. Hänen kätensä olivat vaistomaisesti kietoutuneet naisen selän taakse. "Töissä meni hyvin, rakastan uusia töitäni ja viihdyn siellä.. kiitos kysymästä", mies hymyili hivenen huvittuneeseen sävyyn naisen uteliaalle sävylle. Mutta Alecista oli ihanaa, kun kotona todellakin odotti joku, joka hänestä jaksoi huolehtia ja välittää, oli kiinnostunut aina siitä, miten toisen päivä oli kulunut. "Viihtyisin paremmin jos sinä olisit siellä, mutta sitten töihin keskittyminen saattaisi olla hivenen hankalampaa.." Mies virnuili leikkisästi ja sipaisi sormellaan Lilyn nenänpäätä hellästi. Hän suukotti neitoa sitten nopeasti otsalle ja kohotti katseensa taas naisen siniharmaisiin silmiin.

Alec siveli kädellänsä Lilyn selkää hierovasti, aina yläselältä alas saakka. "Entä miten teidän kahden päivä on mennyt? Kai sinä olet levännyt tarpeeksi?" Hän tiedusteli naiselta hyvin huolehtivaan sävyyn, mutta ei voinut estää itseänsä hymyilemästä taas leveästi. Lilyn vatsa oli taas kasvanut hämmästyttävän lailla. Ja se vain jatkoi kasvamistaan kokoajan. Alecia tosiaan hivenen huolestutti, että miten nainen jaksaisi kantaa moista taakkaa kokoajan mukanansa, mutta ei mies tietenkään sitä voinut itse tietää, kun ei ollut raskaana. Ehkäpä jos hän rupeaisi lihottamaan itseänsä hullun lailla, niin hän saisi jonkinlaista käsitystä siitä.. tai sitten ei.

Lily hymyili entistä suuremmin kuullessaan Alecin pitävän uudesta työstään. Se oli huojentavaa kuulla. He molemmat olivat siis saaneet itseään miellyttävät työpaikat, hyvä niin.
"Mukava kuulla", neito henkäisi ääni täynnä iloa. "Näytätkin paljon pirteämmältä kuin silloin, kun pääsit edellisestä työpaikastasi kotiin", Lily huomautti ja naurahti pehmeästi.
Seuraavaksi neito nauroi aivan kunnolla kuullessaan Alecin viihtyvän vielä paremmin töissä, jos Lily olisi siellä. Lily antoi käsiensä sivellä miehen niskaa. "Niin, kun et saisi silmiäsi irti minusta", Lily yhtyi mukaan leikkiin ja virnisti leikkisästi. "Minä kun olen niin vastustamaton."
Lily kuitenkin naurahti jälleen huvittuneesti ja suukotti miestä vielä nopeasti huulille. Hän niin rakasti miestä, koko tämän olemusta ja.. Kaikkea, hän rakasti kaikkea Alecissa.

"Hyvinhän meillä", neiti hykersi ja laski katseensa hetkeksi aikaa pyöristyneeseen vatsaansa. "Pikkuinen on ollut tänään oikein kiltisti. Olen laulanut sille ja pitänyt huolta, että se on saanut syödäkseen." Niin, Lilyn ruokahalu oli kasvanut huomattavasti viimeisten viikkojen aikana. Kasvaneen ruokahalun lisäksi hänelle tuli välillä mitä ihmeellisiä haluja. Yhtenä hetkenä hänen oli tehnyt mieli kurkkua, joten hän oli syönyt sitä. Seuraavaksi hänen oli tehnyt mieli syödä jotain makeaa, joten hän oli ottanut pakastimesta jäätelöä. Kun hänen oli tehnyt mieli sydä asfalttia, Lily päätti mennä nukkumaan. Nämä olivat niitä raskausajan kuuluisimpia hetkiä.
"Olinkin juuri sohvalla lepäilemässä. Voit liittyä seuraamme, jos haluat", Lily oikein antoi luvan ja lähti johdattelemaan heitä olohuoneen puolelle. Lily odotti, että Alec istuutui sohvalle, jolloin neito tietenkin asettui omaan lempiasentoonsa; Alecin jalkojen väliin ja selkä nojaten miehen rintakehää vasten.

"Aika on mennyt uskomattoman nopeasti.." Lily totesi sitten hetken kuluttua ajatuksissaan ja siirsi katseensa pois televisiosta. "Eikä rakkauteni sinua kohtaan ole laantumassa, vaan pikemminkin vain kasvamassa."
Vaaleaverikkö hymyili onnellisesti ja painoi päänsä miehen rintakehää vasten.

Alec kuunteli hyväntuulisena Lilyn selitystä siitä, kuinka hän oli laulanut ja pitänyt huolta pienokaisen syömispuolesta. Miehellä ei ollut tietenkään mitään protestin aihetta siihen, kun nainen ehdotti että hän voisi liittyä Lilyn seuraan sohvalle ja hän seurasikin toista kiltisti olohuoneeseen saakka. Mies istuutui sohvalle ja hymyili leveästi, kun neito asettautui nojaamaan Alecin rintakehää vasten. Mies suukotti Lilyä hellästi niskan taakse ja kietoi käsiään paremmin vaaleaverikön ympärille. Näin oli hyvä olla.
Keskittyminen televisiossa pyörivästä ohjelmasta käännettiin sitten takaisin Lilyyn, kun Alec kuuli hänen puhuvan taas. "Niin on.. ja luulempa, etten voi edes ääneen sanoa sitä, että kuinka paljon rakastankaan sinua. Sanat eivät riittäisi kuvailemaan. Mutta sinä tiedät, että rakastan sinua suunnattomasti", hän kuiskutti hiljaa naisen korvan juurella ja silitteli neidon kättä.

Mies sulki silmänsä pieneksi hetkeksi ja kietoi käsiään tiiviimmin Lilyn ympärille, kuin halatakseen naista tiukasti. Hän piti siitä, kun he kaikessa rauhassa söpöilivät kahdestaan ja vannoivat rakkauttaan toisillensa.. siitä tuli niin turvallinen olo. Että mitään pahaa ei heille tapahtuisi eikä turhasta tarvinnut stressata, kunhan he vain pysyisivät aina yhdessä. Tunne oli sellainen kuin ikuinen auringon valo, jota mikään ei ikinä pystyisi sammuttamaan tai tukahduttamaan. Vaikka taivas näytti olevan välillä pilvinen, niin aina sen saman auringon pilke jostain rakoili tuomaan lisää onnea ja hyvyyttä. Rakastuneena oli ihana olla..

"Niin tiedänkin.." Lily kuiskasi hiljaa Alecin sanojen jatkoksi. Kyllä Lily tiesi, että mies rakasti häntä. Eihän toinen muuten olisi siinä hänen kanssaan. Heidän rakkautensa tulisi kasvamaan vain entisestään, kun lapsi syntyisi, siitä neito oli melko varma. Lapsi yhdistäisi heidän lopullisesti, eikä koskaan erottaisi heitä. Niin se vain tulisi olemaan. Vaikka he eroaisivatkin (mikä oli hyvin epätodennäköistä ainakin Lilyn mielestä), niin lapsi muistuttaisi heitä yhä toisistaan.

Siinä he sitten vain makoilivat kaikessa rauhassa televisiota katsellen. Lily alkoi vähitellen tuntea pientä kihelmöintiä alavatsassaan, mutta ajatteli, ettei se ollut mitään. Raskaus oli ihmeellinen asia ja sai kehossa aikaiseksi ties minkälaisia tuntemuksia. Varmasti tämäkin kuului yhteen niistä tuntemuksista.
Mutta hiljalleen kihelmöinti alkoi muuttua astetta verran suuremmaksi, melkeinpä kivuliaaksi. Lily kurtisti hivenen kulmiaan ja alkoi sivellä vatsaansa. Ehkä se helpottaisi?
Ei, se ei helpottanut. Lily muutti hieman asentoaan istuvampaan asentoon, muttei muuten vielä noussut miehen sylistä. Hän päästi huuliensa välistä pitkän huokauksen ja ajatteli asentoa vaihtamalla, että kipu ehkä katoaisi.
Ei se kuitenkaan minnekään kadonnut. Lily ei voinut mitään sille pienelle epäilykselle, joka valtasi silloin hänen mielensä. Nyt hän vain yrittäisi rauhoittua. Tämä kipu alavatsassa menisi aivan varmasti ohi. Tämä kuului raskauteen, koska vauva kasvoi. Eikö niin? Tämä oli aivan normaalia, eikö niin?

Lily jaksoi kipua vielä viitisentoista minuuttia, kunnes hän erkani miehen rintakehältä asettuen kokonaan istumaan sohvalle ilman Alecin tukea. Naisen kädet olivat asettuneet alavatsan seuduille ja nyt Lilyn huulien välistä karkasi kivusta viestivä henkäisy.
"Alec.. M-minua sattuu.." vaaleaverikkö sopersi peloissaan ja tunsi sitten jotain kosteaa haarojensa välissä. Neito nousi nopeasti ylös sohvalta ja huomasi vaaleanbeigellä sohvalla pienen veriläikän. Samoihin aikoihin Lily tunsi jonkinlaista huimausta päässään.
Pelko oli vallannut hänen kehonsa suunnattoman nopeasti ja nyt Lily värisi huomattavasti. Hän haukkoi säikähtäneenä henkeään ja asetti kätensä vatsalleen. E-ei tämä olisi mitään. Raskauteen kuului pienet vuodot. Niin Lilylle oltiin kerrottu. Tämä ei olisi mitään vakavaa, eihän? Eihän?

Alecin keskittyminen television ruudulta herpaantui hetkeksi taas Lilyyn, kun hän huomioi naisen vaihtavan asentoansa ja sivelevän vatsaansa. Mies raotteli jo hieman suutaan, kuin kysyäkseen oliko kaikki hyvin, mutta päätti sittenkin olla hiljaa. Tuskin pienet asennon vaihtamiset viittasivat mihinkään vakavaan ja nainen varmasti tiesi itse sen, jos jotain oli todellakin vialla.. ja tajuaisi ilmoittaa siitä Alecille heti. Mies siis antoi asian olla ja käänsi katseensa takaisin television ruudulla pyörivään ohjelmaan.

Mutta sitten, ehkäpä viitisentoista minuuttia myöhemmin Lily irtaantui Alecin rintakehältä yhtäkkiä ja mies katsoi neitoa hämmentynyt ilme kasvoillansa. Mitä nyt..? Viimeistään naisen huulilta karannut kivusta kielivä äännähdys oli saanut miehen hälytyskellot lopullisesti soimaan ja hän sai vahvistuksen pieniin epäilyksiinsä siitä, kun Lily kertoi häneen sattuvan. Jokin oli vialla. Lilyyn sattui. Alec oli ponnahtanut myös itse sohvalta seisaalteen, vain hetki sen jälkeen kun nainen oli noussut ylös. "Sattuuko sinuun paljonkin..?" Mies tarkasteli neitoa hyvin tarkasti kulmat kurtistuen huolesta. Ja katseen osuessa sohvaan, jolla he olivat vielä äsken makoilleet kaikessa rauhassa, Alecin kasvot olivat äkkiseltään vääristyneet säikähdyksestä. Lilyhän vuosi verta..! Mies ei ollut mikään raskausasiantuntija, mutta kyllähän hän sen nyt tajusi, ettei kova kipu ja vuoto voineet olla mitään kovinkaan hyviä merkkejä..

Hän ei voinut olla huomaamatta sitä, että kuinka säikähtäneeltä nainen itsekin näytti ja miestä rupesi nyt todenteolla pelottamaan tämä tilanne. Alec tuli varovaisesti lähemmäs Lilyä, tarkastellen tätä taas katseellaan ja nosti kätensä vaaleaverikön olkapäille tukevasti, kuin pitääkseen toista pystyssä. Nainen nimittäin vaikutti myös hivenen heikon oloiselta, eikä mies halunnut hänen lyyhistyvän yhtäkkiä lattialle olonsa takia. Ei kai.. ei kai vain nyt ollut tapahtumassa mitään sellaista, mitä Alec oli pelännyt? Että he menettäisivät lapsen.. ei, ei tietenkään. Varmasti tällekkin löytyi jokin luonnollinen ja järkeen käyvä syy. Ehkä tällaiset kuuluivat raskauden alkuvaiheisiin.
Mies tutki naista edelleenkin katseellaan tarkasti, nyt tosin epätoivoisempana, sillä hänellä ei ollut minkäänlaista aavistusta siitä, että mitä hän voisi tehdä naisen hyväksi. Hän ei halunnut Lilyn kärsivän minkäänlaisista kivuista ja pelkkä katsominenkin sattui miestä itseänsä, kun toinen näytti niin tuskissaan olevan.

Lily tunsi rintakehänsä rutistuvan kasaan ja hengitys alkoi muuttua harvemmaksi, mutta painavaksi. Neito tunsi yhtä supistuksen oloisia tuntemuksia alavatsallaan sekä nyt alaselässään, kun nainen oli noussut seisomaan. Mistä oli kyse, miksi kipu tuntui niin pelottavalta, vaikkei se edes kovin voimakas ollut? Ja miksi Lily vuosi verta näin paljon? Lily kyllä tiesi, että raskauteen kuuluivat pienet vuodot, mutta isommat vuodot taas... Ne eivät koskaan kertoneet mitään hyvää.
Pelkästään veren näkeminen sai vaaleaverikön tuntemaan olonsa niin heikoksi. Vaikka Alecin kädet olivatkin asettuneet Lilyn olkapäille tukemaan naista, pelkäsi Lily jalkojensa pettävän minä hetkenä hyvänsä,

Neito oli juuri vastaamassa miehelle tämän kysymykseen, mutta yhtäkkiä hän tunsi kivullisen vihlaisun alavatsassaan. Lily voihkaisi kivuliaasti ja rutisti silmänsä tiukasti kiinni.
Mitä tämä oikein oli? Ei tämä voinut enää olla normaalia? Lilyn päässä alkoivat rientää erilaiset varoitukset ja kehoitukset avun hankkimisesta.
Heidän pitäisi päästä lääkäriin, nyt heti.

"Alec, jotain on p-pielessä", Lily henkäisi sitten ääni kovasti väristen ja avasi silmänsä. Hän ei kyennyt katsomaan miestä silmiin, koska häntä pelotti liikaa. "Vie minut lääkäriin", vaaleaverikkö pyysi pelkoa täynnä olevalla äänellä ja päästi nyt murheellisen ulvahduksen huuliensa välistä. Ei, tämä ei voinut olla sitä, mitä Lily ajatteli tämän olevan. Vaikka hän olikin nähnyt monia elokuvia, joissa oli Lilyn oireiden mukaan käynyt, ei tämä vain voinut olla sitä. Heidän pitäisi vain päästä lääkäriin. Lääkärissä he saisivat Lilyn kivun loppumaan ja kertomaan, että kaikki oli hyvin. He voisivat jatkaa rauhallista iltaansa.
Eikö niin? Kaiken täytyisi olla kunnossa..

Miestä ei kahdesti tarvinnut käskeä, sillä näkihän sen nyt selvästi Lilystä, ettei kaikki todellakaan ollut nyt hyvin ja heidän tulisi päästä mahdollisimman nopeasti sairaalaan, jotta saisivat tietää mistä ihmeestä tässä oli kyse. Alec nyökkäsi äänettömästi ja lähtikin välittömästi johdattamaan naista eteiseen, auttoi tämän pukemaan takin ja kengät yllensä nopeasti ja pari häipyikin asunnosta ennätys nopeasti napaten eteisen lipastolla lojuneet Fordin avaimet mukaansa. Jopa olohuoneen televisio ja valot olivat jääneet päälle, sillä Alecilla oli nyt jotenkin sellainen olo mahanpohjassa, että.. kohta olisi liian myöhäistä. Ellei nyt jo ollut.
Autoon päästyään mies ajoi niin lujaa lähimmälle sairaalalle, kun vain nopeusrajoitukset sallivat hänen ajaa. Alecin vatsassa oli ruvennut matkan aikana muljahtelemaan ikävästi, kun he lähestyivät sairaalaa. Hänellä ei ollut ollenkaan hyvä aavistus tästä, jokin vaisto sen miehelle nyt kertoi. Mitä jos todellakin oli jo liian myöhäistä, mitään ei olisi tehtävissä..? Tai sitten tässä olisikin kyse jostain täysin normaalista, mitä Lily ja Alec eivät vain olleet osanneet olettaa tapahtuvan. Olihan tämä raskaus naiselle ensimmäinen, eikä miehelläkään ollut minkäänlaisia aikaisempia kokemuksia.

Lopulta kun mies oli saanut pysäytettyä Fordin jarrut vinkuen heti ensimmäiselle parkkiruudulle sairaalan alueella, joka vain oli tullut vastaan, pariskunta suorastaan syöksyi ulos autosta ja lähti ripein askelin kohti rakennusta. Alec kulki kokoajan Lilyn vierellä, pitäen tästä kiinni ettei toinen vain menettäisi tajuntaansa vaikka yhtäkkisen suuren kivunmäärän johdosta. "Kohta.. kohta saat apua ja meille kerrotaan mistä on kyse, koita jaksaa vielä", mies henkäisi hiljaa vaaleaverikölle, yrittäen peittää sitä kasvavan paniikin sävyä äänessään.. Alec yritti pitää itsensä järkevänä, sillä eihän se niin kävisi päinsä, jos he molemmat panikoisivat hysteerisinä sitä tilannetta. Alecin täytyi olla vahvana ja yrittää luoda naiselle edes jonkunlaista turvan tunnetta. Hän suukotti Lilyä pehmeästi otsalle ennen kuin he astuivat ovista sisään ja piti vaaleaveriköstä tiukasti kiinni. Ei enää kauaa kun he saisivat vihdoinkin tietää sen, että mitä oikein oli tapahtumassa..

Alec ei aikonut nähtävästi sanoa mitään vastaan Lilyn pyynnölle lääkäriin menemisestä, vaan nopeasti pariskunta oli löytänyt tiensä jo eteisestä ja eikä aikaakaan, kun he olivat jo Alecin auton luona. Oli vähällä, ettei neito purskahtanut itkuun, koska häntä pelotti niin paljon, ettei ollut tosikaan. Ei näin voinut käydä heille, ei vain voinut. Jos kyse olisi nyt siitä, mitä Lily pelkäsi, nainen ei todellakaan tietäisi, mitä hän tekisi. Lily ei voinut edes ajatella koko asiaa, koska se sai hänet vain entistä enemmän ahdistuneeksi ja pelokkaaksi.
He saapuivat pitkältä tuntuvan automatkan jälkeen sairalaan pihalle, jolloin Lily tunsi sydämensä jättävän lyöntejä välistä. Hän inhosi sairaaloita, oli inhonnut pienestä pitäen. Siellä oli aina se sama ällöttävä desifiointiaineen haju ja se valkoisuus, joka sairaalasta aina hehkui, sai Lilyn ahdistumaan vain entistä enemmän. Sairaaloissa ihmisiä kuoli, menehtyi kaikenlaisiin sairauksiin. Ja siellä oli paljon verta, jota Lily ei tuntunut sietävän ollenkaan.

Mies saattoi Lilyn sisälle sairaalaan ja heidät johdatettiin välittömästi tutkimushuoneeseen.

---

Lily asteli portaita ylös kuin zombi kohti hänen ja Alecin asuntoa. Hänen silmänsä olivat lasittuneet, eikä niissä näkynyt pienintäkään valonpilkahdusta. Eksynyt, se kuvasti hyvin Lilyn sen hetkistä tunnetta. Surullinen, se myös. Särkynyt, sitä ei sopinut unohtaa. Mutta ne tunteet eivät olleet vielä jostain syystä tulleet pinnalle. Ne vain söivät Lilyä sisältä päin. Hän kävi vain uudestaan ja uudestaan mielessään viime päivän tapahtumia sekä mieslääkärin sanoja.
“Olen pahoillani menetyksestänne..” mieslääkäri oli pahoitellut virallisesti, mutta neito ei ollut jaksanut kiinnittää tähän mitään huomiota. Hän vain oli maannut kyljellään sairaalan pedillä tuijottaen tyhjyyteen. “Noin 10-15% raskauksista päätyy keskenmenoon. Se on valitettavaa, mutta hyvin yleistä.”
Sitten Lily oli kuullut, kuinka papereita käännettiin.
“Lisäksi minulla on… Hieman huonoja uutisia…” noiden sanojen jälkeen Lily oli vajonnut vain entistä syvemmälle masennukseen. Lääkäri oli sanonut seuraavan raskauden ennusteen olevan huono, sillä Lilyllä oli tutkimusten mukaan vain vähän toimivia munasoluja. Eli raskaaksi tuleminen oli hyvin epätodennäköistä. Lääkäri selitti Lilyn tulleen raskaaksi hyvällä onnella, mutta pyysi, ettei pari uskoisi tähän hyvään onneen kovin montaa kertaa. Oli mahdollista, ettei Lily enää koskaan tulisi tämän jälkeen raskaaksi.
Ja tämän lisäksi lääkäri oli vielä sanonut, että Lily oli melko heikko kantamaan lasta kohdussaan. Keskenmeno oli siis ollut odotettavissa.
Miten Lily tunsikaan elämänsä valuvan hiekan lailla hänen käsistään.

Lilyn ei ollut tarvinnut viettää sairaalassa kuin yhden yön, jonka jälkeen hänet oltiin päästetty kotiin. Hän oli saanut lääkkeitä, jotka lisäisivät kohdun supistelua, jotta raskauskudos poistuisi hänen kehostaan vuodon aikana. Naiselle sanottiin, että seuraavat päivät tulisivat olemaan kivuliaita, mutta eihän Lily ollut moista asiaa tiedostanut.
Hän ei ollut tiedostanut enää mitään sen jälkeen, kun hänet oltiin tutkittu sairaalassa ja sanottu, että keskenmeno oli tapahtunut.

Kotiin päästyään Lily riisui päällystakkinsa poissaolevan oloisesti naulakkoon ja käveli vaistomaisesti ensiksi olohuoneeseen, mutta sitten hän jo kääntyikin kannoillaan. Hän käveli keittiöön, muttei tehnyt sielläkään mitään, joten kääntyi ympäri. Hän seisahtui eteiseen eksyneen oloisena.
“M-menen suihkuun..” neito sai vaivoin kuiskattua ja katosi pian kylpyhuoneen oven taakse. Hän tunsi tarvetta siistiä itsensä. Sairaalassa oleminen tuntui saaneen Lilyn jotenkin likaiseksi ja tuntemaan naisen olon jotenkin niin painavaksi. Lily riisui itsensä hitaasti ja siinä meni ainakin viisi minuuttia, ennen kuin nainen astui suihkun alle laittaen sen päälle ja antaen veden valua hänen vartalolleen.
Lilyn kädet sivelivät hänen omaa vartaloaan, kaulaa, rintakehää, vatsaa.. Vatsan alueella hänen kätensä sivelivät vaistomaisesti vatsaa, joka oli edelleen hieman pyöristynyt. Lily ei ollut sivellyt vatsaansa enää sen jälkeen, kun oli kuullut lääkärin huonot uutiset.
Silloin Lily kuitenkin havahtui ajatukseen, joka ei ollut hänen mieltänsä vielä tähän mennessä ehtinyt tavoittaa; hänen vatsassaan kasvanut vauva oli kuollut. Parin päivän kuluttua hänen vatsansa ei olisi enää samanlainen.

Lilyn silmissä musteni ja neito tajusi lyyhistyvänsä maahan. Hän löi päänsä kaakeliseinään, jolloin hänen silmiinsä palautui takaisin näkö. Lily alkoi haukkoa kiivaasti henkeään ja kyyneleet alkoivat norua vesiputouksen lailla hänen poskiaan pitkin alas, kun hän laskeutui kylmälle kaakelilattialle. Takaraivossa jyskytti, mutta se ei ollut päällimmäinen tunne, mitä nainen sillä hetkellä tunsi. Neito veti jalkansa koukkuun ja asetti kätensä vatsansa päälle suojelevasti. Ne tunteet, jotka hän oli onnistunut tähän asti pitämään sisällään, alkoivat purkautua kerralla esille. Menetyksen tunne, surun tunne. Pelon tunne.
Vauva oli kuollut. Vauva ei koskaan syntyisi. Lily ei ehkä koskaan saisi lapsia. Hän ei saisi koskaan kasvattaa omaa lastaan. Hänen ja Alecin yhteistä lasta.
Vaaleaverikkö alkoi itkeä kovaan ääneen kylpyhuoneen lattialla, suihku yhä häntä kastellen. Hän alkoi ulista epätoivoiseen sävyyn päätään epäuskoisesti pudistellen ja kyyneleet vain tulvivat hänen silmistään. Lily, joka rakasti lapsia yli kaiken, ei ehkä koskaan tulisi synnyttämään omaa lastaan. Ja hän oli juuri menettänyt vatsassa kasvaneen lapsensa, vaikka Lily oli tehnyt kaikkensa suojellakseen sitä.

Mitä vielä? Lily oli jo menettänyt isänsä ja pikkusiskonsa ja nyt… Ja nyt hänelle selvisi, että hän ei ehkä koskaan tulisi saamaan omaa lasta. Mitä vielä? Oliko olemassa vielä jokin keino saada Lily tämän särkyneemmäksi? Alec, voi Alec… Jos mies hänet jättäisi, niin Lilyllä ei olisi enää yhtään mitään. Silloin hän olisi menettänyt sen, jonka vuoksi hän enää eli. Lilystä kuitenkin tuntui, ettei hän pystyisi tästä uutisesta koskaan tokenemaan. Tämä oli ollut liian suuri asia sulateltavaksi. Miten ironista se olikaan. Lily, joka niin kovasti rakasti lapsia ja oli niin kovasti halunnut oman lapsen, ei pystyisikään välttämättä tulemaan enää koskaan raskaaksi. Hän ei saisi koskaan nähdä oman lapsensa kasvamista. Hän ei saisi olla Alecin kanssa maailman parhaita vanhempia.
Miten se ajatus musersikaan Lilyä niin suunnattoman paljon. Hän tahtoi päästä pois, hän tahtoi saada nämä ajatukset pois mielestään, hän tahtoi hiljaisuutta omilta ajatuksiltaan..!

Lily oikeasti kuvitteli, ettei tulisi koskaan selviämään tästä. Tämä tunne tuntui ylitsepääsemättömältä, täysin mahdottomalta voittaa. Hän oli oikeasti menettänyt vatsassa kasvaneen vauvansa. Se oli oikeasti menehtynyt. Eikä vauvaa pystyisi mitenkään pelastamaan.
Joillekin Lilyn ja Alecin kaltaiselle pariskunnalle keskenmeno olisi ehkä ollut helpotus, koska nythän ei tarvinnut enää murehtia uuden asunnon hankkimisesta, lainan ottamisesta sun muista raha-asioista. Mutta Lily oli aivan lohduton. Hän olisi ollut valmis saamaan lapsen yhdessä Alecin kanssa. He olisivat olleet valmiita vanhemmiksi. Alecista olisi tullut maailman parhain isä, Lily olisi ollut asiasta täysin varma. Nyt Alec ei voisi koskaan olla isä. Eikä Lily äiti.
Kuin pala olisi irronnut Lilystä. Pala, joka teki hänestä sen kuin hän oli ollut. Tämä lapsiasia, se… Se oli ollut Lilyssä niin tiukasti kiinni ja nyt se pala oltiin hänestä irrotettu. Kuin palapeli, josta olisi hävinnyt yksi pala, eikä sitä enää koskaan löytyisi.

Ja Lily itki nyt enemmän hysteerisemmin, eikä ollut uskoa tätä todeksi. Hänestä tuntui kuin hän olisi viallinen. Kuin esimerkiksi tuotannossa pilalle mennyt tavara, jolla kukaan ei tehnyt mitään, vaan se heitettiin roskikseen. Olisiko hänen kohtalonsa samanlainen? Jättäisikö Alec Lilyn tämän lapsettomuuden takia? Mies varmasti tahtoisi saada lapsia, mutta Lily ei voisi niitä Alecille koskaan antaa…
Oliko Jumala tosiaan päättänyt, ettei Lilystä olisi äidiksi? Vai kuka sen nyt päättikään, eikö Lilystä tulisi hyvä äiti?
Miksi näin oli käynyt Lilylle, oliko Lily tehnyt jotain väärää? Miksi hänen oli täytynyt saada keskenmeno, vaikka kaikki oli ollut aivan kunnossa? ‘Heikko kantamaan lasta’ Millä tavalla heikko, miksi juuri Lily?
Nämä kysymykset ja ajatukset vaivasivat Lilyä ja painoivat häntä yhä syvemmälle pimeyteen. Hän ei edes tajunnut tärisevänsä kylmästä, kun suihku kasteli häntä viileällä vedellä.

Ajatukset eilispäivästä tuntuivat kovin kaukaisilta.. Alec oli viettänyt rauhallista koti-iltaa yhdessä Lily kanssa, kun se.. oli tapahtunut. Noin äkkiä. Ilman minkäänlaista varoitusta. Lily oli saanut keskenmenon, kohdussa kasvanut lapsen alku oli kuollut. Niin julmilta kun ne sanat olivatkin kuulostaneetkin, niin ne olivat pureutuneet syvälle miehen mieleen eivätkä tuntuneet koskaan sieltä lähtevän pois. Tuntui siltä, kuin parilta oltaisiin riistetty se kaikki onni ja toivo, mitä he olivat tunteneet naisen raskauden johdosta ja tilalle oltaisiin kylvetty pelkkää kylmyyttä ja epätoivon tunnetta.. tämä oli epäreilua. Miksi juuri he, Alec ja Lily olivat joutuneet kokemaan tämän? Mies oli kaiken lisäksi vielä kovin huolissaan siitä, että kuinka raskaasti nainen ottaisi asian.. Hänen menneisyyden tuntien hyvin mies nimittäin tiesi ettei tästä tultaisi helpolla selviämään.. Ja se suretti Alecia suunnattomasti jos mikä. Ei tämän näin ollut pitänyt päättyä, heidänhän piti saada lapsi, muuttaa isompaan asuntoon, kasvattaa lapsi yhdessä..
Pienokaisen menetys oli tullut Alecille isona järkytyksenä. Vaikka aluksihan mies ei ollut kovin innoissaan ollut raskausuutisesta, niin hän oli ajan myötä tarrautunut tiukasti siihen ajatukseen, että kuukausien päästä hän hoitasi omaa pientä lastansa, yhdessä Lilyn kanssa. Heistä tulisi maailman parhaimmat vanhemmat ja lapsi saisi kaiken mahdollisen onnen ja rakkauden, mitä sille pystyttäisiin tarjoamaan.
Lily oli joutunut jäämään yöksi sairaalaan ja Alec oli lähtenyt kotiin, sillä eihän hän pystynyt sairaalaan jäämään, vaikka olisikin halunnut jäädä sinne rakkaansa tueksi.. hän tiesi, että nainen oli niin kovasti halunnut omaa lasta ja nyt sekään ei olisi enää ikinä välttämättä mahdollista. Keskenmenon syyksi oli nimittäin paljastunut se, että naisella oli hyvin vähän toimivia munasoluja. Lilyn olisi vaikea tulla raskaaksi, ja jos ylipäätänsä tulisi, niin keskenmenon riski oli hälyttävän suuri. Mutta Alec ei välittänyt siitä.. hän haluaisi edelleenkin olla vain ja ainoastaan Lilyn, rakastamansa naisen rinnalla. Vaikka he eivät kykenisi lapsia saamaan yhdessä, niin heillä oli silti toisensa aina. Nainen tuntui vain olevan kovin järkyttynyt siitä, ettei pystyisi ehkäpä enään koskaan saamaan lasta, ja toki Alec sen ymmärsi.. tästä ylipääseminen tulisi ottamaan oman aikansa heille molemmille.

Alec oli ilmoittanut heti kotiin päästyään työpaikallensa, ettei kykenisi äkillisen kuumeen takia tulemaan aamulla töihin. Hän ei todellakaan pystyisi keskittymään töihin tässä tilassa, joten turha sinne olisi lähteä. Kulunut yö oli myös ehdottomasti ollut miehelle kamalin moniin kuukausiin. Hän oli tottunut aina nukkuvansa Lilyn vieressä, tiukasti painautuneena toisen lämpöistä kehoa vasten, tuntien naisen rintakehän kohoilevan hienoisesti kun hän hengitti rauhallisena nukkuessaan. Mutta nyt vaaleaverikölle kuulunut paikka oli kylmä ja tyhjä. Alec makasi yksin sängyssä, tuijottaen poissa olevana vain vastakkaista seinää. Ja kun hän vihdoinkin oli unen päästä saanut kiinni, niin ei kovin kauaa mennyt siihen kun hän oli herännyt hiestä märkänä ja paniikin omaisesti hengittäen nähtyään painajaisunta.. Loppuyö olikin sitten kulunut vain tuijottamalla taas vastakkaista seinää.

Nyt oli jo taas aamupäivä, Lily oli päässyt pois sairaalasta. Alecin olemus oli painunut entistäkin enemmän kasaan ja olo muuttunut surkeammaksi, kun hän oli nähnyt naisen. Lilyn olemus muistutti kovasti siitä, että millainen nainen oli ollut niihin aikoihin, kun pari oli tavannut.. Ja kaikesta pahinta oli se, ettei Alec pystyisi mitenkään sitä surua saamaan pois naisesta. Toipuminen veisi oman aikansa, niin kuin mies oli jo aikaisemmin todennut.. sitä ei voisi vain mitenkään nopeuttaa. Ei Alecin omakaan olo sen yhtään parempi ollut, ja vieläpä surkeasti nukutun yön seurauksena hänen silmien aluset näyttivät olevan kovin tummat ja kasvoille oli ehtinyt kasvaa pientä sänkeä. Se sai miehen näyttämään vuosia vanhemmalta, kuin mitä todellisuudessa oli.
Kun pari oli päässyt takaisin asunnollensa niin Lilyn muuttunut käytös oli näkynyt heti. Nainen vaikutti siltä, kuin ei olisi tiennyt mihin hänen täytyisi mennä ja lopulta oli ilmoittanut Alecille menevänsä suihkuun. Mies oli itse hakeutunut olohuoneeseen, unohtunut tuijottamaan ikkunasta ulos murheellisen oloisena. Hän kuuli kuinka kylpyhuoneen ovi sulkeutui ja jonkin ajan kuluttua suihkun aukeavan.
Hetken päästä Alec oli huomannut istuvansa lattialla, vasten seinää, joka kylpyhuoneen oven vierellä sijaitsi. Missä vaiheessa mies oli sinne ehtinyt hakeutua..? No, väliäkös sillä, todellisuus tuntui silläkin hetkellä niin uskomattoman epätodelliselta. Mitä heidän suhteellekin nyt kävisi? Kestäisikö se tämän kaiken..? Totta kai mies halusi uskoa - ja uskoikin siihen, että suhde oli tarpeeksi vahva kestämään kaikenlaiset kolaukset siinä, mutta silti.. tulevaisuus huolestutti Alecia.
Mies kuunteli kaikessa hiljaisuudessa oven takaa kantautuvaa suihkun lorinaa, kunnes sitten havahtui äkkiä. Lily oli viipynyt jo turhankin kauan suihkussa.. ei kai hänelle vain ollut sattunut mitään? Alec nousi seisaalteen hyvin hatarasti, sillä hänen jalkansa olivat ehtineet puutua siinä lattialla istuessa. Sitten mies avasi oven koputtamatta edes siihen ja etsi katseellaan Lilyä..

Nainen löytyikin suihkun alta, kaakelilattiaa vasten istuen alastomana. Itkien. Alec katsoi häntä pitkän aikaa mitä merkillisin ilme kasvoillaan, ennen kuin otti askeleita lähemmäs Lilyä, suoraan suihkun alle. Hän kyyristyi aivan vaaleaverikön eteen polvillensa ja nosti varovaisesti hänen leukaansa ylöspäin. Alec ei ollut edes vaatteitaan riisunut, vaan antoi viileän suihkun kastella ne, mutta oli kuin ei välittäisikään asiasta. "Aika tulla suihkusta pois.." Mies kuiskasi hiljaisena Lilylle ja pyyhkäisi neidon kasvoilta märkiä hiussuortuvia pois huolehtivaisesti.

Lily oli ajautunut niin syvälle pimeyteen, sinne ahdistukseen ja masennukseen, eikä ollut lainkaan kuullut Alecin tuloa kylpyhuoneeseen. Vasta, kun hän tunsi sormet leukansa alla ja nostavan hänen kasvojaan ylemmäs, musertunut neito huomasi miehen edessään. Lilyn kasvoilla oli mitä järkyttynein ja surullisin ilme, kun hänen eksyneet ja elottomat silmänsä kohtasivat Alecin merensiniset silmät. Ensimmäinen ajatus, mikä Lilylle nousi mieleen, oli se että miten Alec pystyi yhä katsomaan häntä. Miten mies pystyi yhä katsomaan häntä niin lempeään sävyyn noilla ihanilla silmillään? Vaikka Lily oli juuri menettänyt vatsassa kasvavan, heidän, lapsensa.

Kun Alec puhui ensimmäistä kertaa ja pyyhkäisi märkiä hiussortuvia naisen kasvoilta, henkäisi Lily ääni väristen ja tunsi vartalonsa olevan kohmeessa. Lily henkäisi uudemman kerran ja tämän henkäisyn myötä neito itki jälleen vuolaasti. Hänen kätensä, jotka olivat olleet kiedottuna suojelevasti vatsan ympärille, hakeutuivat jäykkinä Aleciin, jonka paitaa Lily tajusi kiskovan. Neito kietoi sitten kätensä tiukasti miehen ympärille ja painautui tiiviisti tämän vartaloa vasten.
Lily toivoi lämpenevänsä Alecin lähellä edes hieman, mutta hän oli yhä kylmissään. Ja mahdottoman eksyksissä.

"Alec..." Lily itki järkyttyneenä ja tiukensi otettaan miehen ympärillä. Kyyneleet kastelivat miehen paitaa, joka oli märkä jo heitä kastelevan suihkun takia. "Anna... Anna anteeksi..!" vaaleaverikkö itki ja hengitti raskaasti. "Anna anteeksi, Alec.. Anna anteeksi.." neito pyysi anteeksi, aikoisi pyytää anteeksi vielä monta kertaa, vaikka tiesi ettei se mitään kuitenkaan auttaisi. Anteeksipyynnöt eivät toisi heidän lastaansa takaisin.
Lily ei ollut itkenyt tällä tavalla pitkiin aikoihin. Tämä kohtaus ei ollut lainkaan samanlainen kuin silloin, kun Lily oli luullut Alecin ja hänen suhteensa olevan oikeasti ohi. Lily muisti itkeneensä samalla lailla silloin parisen vuotta sitten, kun oli saanut kuulla isänsä ja pikkusiskonsa kuolleen.
Näin Lily itki, kun hän oli menettänyt jonkun tärkeän, jonkun rakkaan.

Alecia satutti nähdä Lily sellaisessa tilassa. Hänen silmistään oli kadonnut se tuttu ja turvallinen onnellisuuden tuike, joka naisella vielä eilen oli ollut tallella. Mutta nyt miestä katsottiin elottomalla, eksyneellä katseella. Eikö oikeasti olisi mitään keinoa, että millä hän saisi sen kaiken pahan olon pois Lilystä..? Alec katsoi naista hyvin huolestunut ilme kasvoillaan, kun hänen äänensä värisi henkäistessä. Hänhän oli ties kuinka kauan ollut paikoillaan tämän kylmän suihkun alla ja oli varmasti nyt kovin kylmissään. Sitten Lily purskahti taas sydäntä särkevään itkuun ja mies tunsi olonsa hyödyttömäksi ja surkeaksi, kun ei voisi mitenkään ottaa sitä suurta tuskaa pois naisen harteilta.

Kädet kietoutuivat automaattisesti Lilyn niskan taakse, painaen vaaleaverikköä entistäkin tiiviimmin vasten miehen kehoa, kun hänen omat kätensä olivat hakeutuneet miehen ympärille. Alec antoi naisen rauhassa itkeä vasten rintakehäänsä ja silitteli lempeästi hänen päätänsä.. Lilyn täytyisi vain itkeä, itkeä se paha olo pois ja mies pysyisi hänen tukenaan. Olisi aina valmis tarjoamaan lohtua.
Tapahtuma palautti miehen mieleen pienen takauman siitä, että mitä oli tapahtunut sinä päivänä, kun hän oli ensimmäistä kertaa soittamassa pianoa Lilyn ohjaaamalla balettitunnilla. Daisy oli riepotellut naisen laukkua pitkin lattiaa, Alec oli löytänyt masennuslääkepurkin. Lily oli juuri nähnyt miehen lääkepurkki kädessään.. keittiössä nainen oli murtunut hänen edessään ja Alec veti hänet tiukkaan halaukseen, antaen Lilyn itkeä rauhassa rintakehäänsä vasten. Niin kuin nytkin. Hän ei jättäisi naista yksin tuskansa kanssa, ei antaisi tämän vajota taas syvälle alas masennuksen kouriin. Ja vaikka neito tästä eteenpäin olisikin vain alakuloisempi, masentuneempi ja heikompi, niin Alec jaksaisi aina pysyä hänen rinnallaan. Hän rakastaisi Lilyä loputtomiin, tapahtui mitä tahansa.

Miehen kädet kietoutuivat entistäkin tiukemmin Lilyn ympärillä ja painoi päätään vasten naisen omaa, joka hänen rintakehällään lepäsi. "Shhh.. se ei ollut mitenkään sinun vikasi.." Alec kuiskutteli hiljaisena ja upotti kättänsä naisen märkiin hiuksiin, silitellen taas päätä rauhoittelevasti. Hän tuijotti lasittunein silmin vastakkaista kaakeliseinää.
"Älä pyytele turhaan anteeksi.. va.. vauvan pelastamiseksi ei vain ollut mitään.. enään.. tehtävissä", mies sopersi vaikeana ja hänen äänensä oli särkynyt. Alec tunsi kuinka kyyneleet olivat vain äkillisesti kihonneet hänen silmiinsä ja ensimmäinen kyynel jo vierähti polttavana alas miehen poskelle. Hän niiskautti surkeana ja painoi itseään taas tiukemmin vasten Lilyä, mikäli se vain oli enää mahdollista. Mies räpytteli hivenen silmiänsä, että kyyneleiden tulo lakkaisi, mutta se vain pahensi tilannetta. Alec sulki silmänsä tiukasti ja antoi kyyneleiden valua pitkin kasvojansa vapaana.

Lilyn itku vain muuttui entistä hysteerisemmäksi ja äänekkäämmäksi, kun hän tunsi miehen käsien kietoutuvan tiukasti ympärilleen. Vaaleaverikkö ei edes yrittänyt pidätellä sitä suurta suruaan, koska se yksinkertaisesti oli liian suuri pidettäväksi omana tietonaan. Ja vaikka hän välillä yrittikin saada itkuaan lopetetuksi, se tuntui vain muuttuvan sitä pahemmaksi.
Alec sanoi, ettei se ollut Lilyn vika. Mutta se oli Lilyn vika. Lääkärin mukaan Lily oli melko heikko kantamaan lasta, siksi keskenmeno oli alunperinkin tapahtunut. Jos nainen olisi ollut vahvempi ja terveempi, niin keskenmenon riski olisi ollut varmasti pieni. Lily tulisi ikuisesti olemaan tyytymätön itseensä, jos hän.. Jos hän ei enää koskaan tämän jälkeen tulisi raskaaksi.

Kun Alec oli sanonut sanan 'vauva', Lily puraisi kivuliaasti alahuultansa ja henkäisi tukahtuneesti. Vaaleaverikön ote löystyi, mutta ne pysyivät silti kiedottuna Alecin ympärille. Naisesta tosiaan oli kaikki voimat poissa. Hän oli kalpea, silmänaluset tummat (Lily ei ollut nukkunut viime yönnä sekuntiakaan) ja se tyhjä katse.
Vauva. Miten vahva sana se olikaan. Ja miten paljon tuhoa sen sanan ääneen sanominen saikaan aikaan. Lily itki yhä, mutta nyt hänen itkemisensä oli muuttunut väsyneeksi ja syylliseksi. Vaikka neito olikin itkenyt silmänsä jo aivan punaisiksi, ei kyyneltulva ollut vielä loppumaisillaan. Alec oli myös kuulostanut niin surkealta ja surulliselta, että jo sekin vihlaisi ikävästi neidon sydäntä, joka oli jo melko särkynyt.

"M-minä.." Lily aloitti ääni särkyneenä, muttei pystynyt aivan heti jatkamaan, koska seuraavaa asiaa oli liian vaikea sanoa ääneen. Vaaleaverikkö itki ensiksi hetken, kunnes nielaisi kuuluvasti. "Minä niin h-halusin lapsen kanssasi.." hänen äänensä oli ollut pelkkä kuiskaus, joka jäi helposti heitä kastelevan suihkun alle. "N-nyt en voi k-koskaan..." Lily ei vain kyennyt enää jatkamaan lausettaan, koska hän murtui taas. Koskaan. Sekin oli niin vahva sana. Ja samalla niin epäreilu ja vankka. Neito tosiaan ajatteli, ettei hän tulisi enää koskaan raskaaksi, vaikka hänelle oltiin sanottu, ettei se aivan mahdotonta olisi. Vain hyvää tuuria. Lilyllä oli vain ollut jo sen verran hyvää tuuria mukanaan (hän oli saanut Alecin), joten hänelle ei enää suotaisi hyvää tuuria. Haave vanhemmuudesta oli lopullisesti tuhottu.

Lily kuitenkin erkani miehen rintakehältä sen verran, että pystyi näkemään Alecin kasvot. Neidon kasvot olivat täynnä murhetta ja tuskaa, ja ne saivat jälleen lisäannostuksen niitä, kun hän näki miehen poskilla kyyneleet. Vaaleaverikkö pyyhkäisi ne vuolaasti itkien miehen kasvoilta ja jätti kätensä miehen poskille. Siniharmaat silmät katsoivat merensinisiä hädissään ja pahoittelevasti.
"Olen niin pahoillani..." Lily henkäisi ääni väristen ja nielaisi taas yrittäen saada kurkussa olevan suuren palan katoamaan. Se ei kuitenkaan kadonnut minnekään. "Minä olen viallinen." Sen neito oli pystynyt sanomaan melko varmasti, vaikka äänestä kuulsi selvä katkeruus ja suru. Mutta totta se oli. Lilyn itsetunto liikkui epätavallisen alhaalla, samoin kuin herkkyys. Hän reagoi asioihin tavallista voimakkaammin ja varsinkin epäonnistumisien jälkeen elämä synkkeni huomattavasti. Ja nyt kun Lilylle oltiin sanottu, ettei hän ehkä tulisi koskaan saamaan lasta, se teki hänestä entistä viallisemman.
"... Olin niin itsekäs, k-kun... Annoin itselleni luvan päästää sinut lähelleni.. Nyt sinä joudut myös k-kärsimään takiani.."
Niin. Lily tosiaan katui sitä hetkeä, jolloin hän oli avannut itseään Alecile. Miehen ei pitäisi joutua kärsimään yhdessä Lilyn kanssa, koska.. Koska se oli epäreilua, väärin. Lily rakasti Alecia niin paljon, niin liikaa, että hänen olisi pitänyt ajoissa tajuta se, ettei tahtoisi aiheuttaa tälle mitään murheita itsensä takia. Lily ei tahtoisi, että Alec olisi allapäin hänen takiaan. Alecin jos kenenkään ei pitäisi olla surullinen Lilyn takia, koska... Koska se ei olisi sen arvoista. Lily ei olisi sen arvoinen.

Merensiniset silmät oltiin taas avattu ja ne katsoivat arasti naista, joka oli kätensä nostanut Alecin kasvoille. Näkökenttä oli sameana silmiin tulvahtaneista kyyneleistä, mutta vähitellen mies pystyi tarkentamaan katsettansa kun Lily oli ruvennut pyyhkimään kyyneliä pois tämän kasvoilta. Hän oli nyt niin lähellä naista, että erotti kunnolla hänen itkusta punertuneet silmänsä ja tummat silmänaluset, jotka löytyivät myöskin Alecilta. Mies sai itkunsa joten kuten lopetettua, mutta sisältä päin hän itki yhä edelleenkin. Ja itkisi varmasti vielä kauankin, siitä ei ollut epäilystäkään.
"Lily.. lopeta, ole kiltti.." Alec päästi epätoivoisen henkäyksen ja puri huuliansa murtuneena. Hän ei halunnut naisen enää syyttävän itseänsä siitä mitä eilen oli tapahtunut. Eikä sekään ollut lainkaan helppoa kuultavaa miehen korville, kun Lily oli sanonut ettei hänen olisi pitänyt päästää Alecia lähellensä. Tietysti mies tiesi, että neito ei halunnut toisen kärsivän mistään sellaisesta, mikä olisi aiheutunut muka Lilyn takia, mutta kun Alec.. ei yksinkertaisesti vain kykenisi enään elämään ilman naista. Ja se oli kokonaan miehen omaa syytä, sillä hän olisi voinut yrittää unohtaa Lilyn siinä vaiheessa kun he tuskin olivat tunteneet toisiansa. Mutta Alec ei ollut halunnut. Hän oli halunnut antaa itsensä rakastua tähän naiseen eikä ollut katunut tähänkään päivään asti kertaakaan sitä päätöstä.

Mies antoi käsiensä edelleenkin olla Lilyn alastomalla vartalolla, selän taakse tiukasti kiedottuina. Hän katsoi naista suoraan silmiin ja huokaisi syvään, kuin kerätäkseen voimia itselleen. "Sinä et ole viallinen. Olet minulle aivan yhtä tärkeä ja täydellinen kuin ennenkin."
Totta kai Alec oli itsekin järkyttynyt ja surullinen lapsen menetyksestä, mutta vielä surkeampana hän olisi menettänyt Lilyn. Nainen oli ainoa asia, jota varten mies eli ja minkä avulla hän pystyi olemaan onnellinen. Ilman Lilyä ei olisi maailmassa enään onnea tai toivoa paremmasta. Toivosta puheenollen..
"Äläkä ikinä sano, ettet koskaan voisi.. me emme saa luovuttaa", Alec sanoi nyt jo vähän selkeämmällä ja vahvemmalla äänellä. Hän painoi pehmeästi huulensa vasten Lilyn otsaa.. mies todellakin halusi ja toivoi sitä, ettei hän näkisi naista enään siinä kunnossa. Ja että hän lopettaisi itsensä syyttämisen.. mutta keskenmeno ja tieto siitä, ettei hän ainakaan helpolla enään tulisi raskaaksi oli selvästi ollut naiselle iso järkytys. Mutta Alec pysyisi edelleenkin Lilyn vierellä ja tukisi häntä taas niin hyvin kuin vain kykenisi, auttaisi selviämään järkytyksestä yli.

Alec pyysi Lilyä lopettamaan, lopettamaan ne puheet, joissa hän syytti itseään. Ei Lily kuitenkaan mitään itselleen voinut, tällainen hän oli. Ja yhtä pahaa se teki myös Lilylle kuin Alecille. Lily oli jo monesti surrut tätä piirrettä itsessään, kun hän oli näin heikko ja itseään syyttävä persoona. Miten Lily olikaan toivonut olevansa edes hivenen vahvempi, niin hän kestäisi jotkin tilanteet paljon paremmin. Mutta tämänkaltaiset tilanteet, joissa jokin tulisi vaikuttamaan suuresti elämään, niitä oli hyvin vaikea sulattaa. Varsinkin Lilyn, jonka itsetunto ei todellakaan ollut kehuttavissa.

Neito rutisti silmänsä tiukasti yhteen ja kyyneleet noruivat yhä hänen poskiaan pitkin. Alec sanoi, ettei Lily ollut viallinen, johon nainen pudisti päätään musertuneena. Hän oli viallinen, hän ei pystynyt saamaan ehkä enää koskaan lapsia ja hänen mielensä oli helposti murrettavissa. Lily ei kuitenkaan tahtonut tuoda Alecille enempää surua. Hänen täytyisi yrittää pysyä järjissään, Alecin tähden. Lily vaikka valehtelisi, jos se parantaisi Alecin oloa. Lily valehtelisi olevansa selvinnyt tästä tilanteesta, jos nainen silloin saisi nähdä miehen jälleen hymyilemässä ja kuiskailemassa niitä ihania kannustavia lauseita korvaansa. Mitä tahansa, Lily tekisi mitä tahansa, jotta Alecilla olisi parempi oli.
Mutta nyt hän ei kuitenkaan jaksanut, jaksanut yrittää valehdella tai teeskennellä olevansa kunnossa. Hän oli aivan liian uupunut ja aivan liian suruissaan sillä hetkellä.

Alecin huulet tunnettiin otsalla ja Lily henkäisi jälleen särkyneesti. Hän painautui taas tiiviisti miestä vasten ja itki jälleen suruaan pois. Luovuttaa, Lily oli jo luovuttanut. Hän ei jaksanut uskoa ihmeisiin, koska... Koska harvemmin ne kuitenkaan toteutuisi. Mutta hän ei kertonut tätä Alecille, vaan itki taas hysteerisenä miehen rintaa vasten. Hän oli jo väsynyt itkemään, mutta silti kyyneleitä vain ilmestyi poskille.
Missä Lily olisikaan nyt, jos Alec ei olisi hänen lähellään.

Alec sulki Lilyä entistäkin tiiviimpään syleilyyn, kun nainen oli taas painanut päänsä hänen rintakehäänsä vasten ja itki vuolaasti. Mies painoi päätään hivenen alemmas, niin, että leuka nojasi kevyesti neidon päätä vasten ja hän siveli rauhoittavan hierovasti vaaleaverikön paljasta ja suihkusta märkää selkää. Toinen käsi taas oli löytänyt paikkansa Lilyn niskan takaa, jolla se hyväili hellästi naisen takaraivoa. Kaikki vielä järjestyisi ja kääntyisi parempaan suuntaan.. tai ainakin Alec niin toivoi. Nyt piti vain surra se kaikki paha olo pois ja jatkaa elämää normaaliin tapaan, sitten kun he siihen olisivat valmiita.. ja vielä jonakin päivänä pari saisi oman lapsen. Mies olisi valmis tekemään kaikkensa sen eteen. Se ei tosin todellakaan korvaisi sitä lapsen alkua, jonka he olivat juuri menettäneet. Keskenmennyt raskaus jäisi varmasti heidän molempien mieleen ja Alec tiesi, että tulisi miettimään vielä tulevaisuudessakin, että mitä jos.. mitä jos raskaus ei olisikaan päättynyt niin surullisella ja epäreilulla tavalla? Millaiselta lapsi olisi oikein näyttänyt viisivuotis-syntymäpäivinään..?

Jonkin ajan kuluttua mies huomasi hytisevän kylmästä. Niin tietysti, suihkusta virtasi kylmää vettä ja Alecilla oli vieläkin yllään ne läpimäriksi kastuneet vaatteet, jotka olivat nyt liimautuneet inhottavasti hänen ihoonsa kiinni. Eikä Lily-parallakaan varmasti kovinkaan lämpimät oltavat voinut olla. Mies irrotti hiljalleen itseänsä pois naisesta, johon oli äsken vielä tarrautunut tiukasti kiinni ja suukotti häntä taas hellästi otsan kohdille. "Täällä on kylmä.." Hän sanoi hiljaa Lilyn korvaan kuin selityksenä ja nousi sitten ylös seisomaan. Alec tunsi, että hänen polvensa olivat aivan turtana siitä lattialla vietetystä ajasta, mutta hän onnistui pysymään kuitenkin jotenkin pystyssä. Hän sulki suihkun hanan ja käveli sitten hakemaan nopeasti suurta pyyhettä. Pyyhkeen saatuaan käsiinsä mies kyyristyi taas Lilyn puoleen, kietoen neidon pehmeästi lämpimän pyyhkeen sisään ja auttaen (eli nostamalla hänet käsivarsilleen) ylös lattialta.

Lopulta Alec oli kantanut Lilyn turvallisesti pois kylpyhuoneesta ja vienyt naisen heidän makuuhuoneeseensa. Hän oli laskenut vaaleaverikön pehmeästi sängylle ja ojentanut Lilylle kuivia vaatteita kaapista, jotta hän varmasti saisi kunnolla puettua päällensä eikä vilustuisi. Sitten vasta mies oli riisunut omat märät, vettä tippuvat vaatteensa ja asettanut ne kuivumaan. Hän puki päällensä kuivat bokserit, mustat tavalliset collegehousut ja t-paidan. Vaatteet saatuaan päällensä mies asettautui istumaan sängylle, Lilyn viereen. Hän asetteli taas sivuun naisen kasvoilta märkiä hiussuortuvia ja siveli hänen poskeansa kevyesti. Kello ei ollut juurikaan mitään vielä, mutta sinä päivänä heistä kumpikaan ei varmasti enään poistuisi asunnosta..

Lily ei ollut tietoinen ajasta, jonka hän oli viileän suihkun alla viettänyt. Hän oli vain itkenyt, itkenyt vähän lisää pahaa oloaan pois. Mutta olo ei vain ollut tuntunut paranevan juuri yhtään. Vasta, kun Alec totesi ääneen kylmyyden, tajusi Lily sen itsekin. Hänen huulensa olivat muuttaneet väriä hitusen sinertäviksi ja hän hytisi kylmästä. Kyyneleet noruivat kuumina kalpeita poskia pitkin kaakelilattialle.
Pian neito tunsi lämmön ympärillään; Alec oli kietonut hänen ylleen pyyhkeen. Lilyn siniharmaat silmät eivät kuitenkaan nousseet katsomaan miestä, vaan ne tuijottivat poissaolevan oloisena tyhjyyteen. Neito ei siis oikein tiedostanut sitä, kun Alec nosti hänet noin vain käsivarsilleen ja kantoi naisen pois kylpyhuoneesta.

Vaaleaverikkö tunsi sitten istuvansa sängyn reunalla pyyhe ympärillään. Lilyn uupuneet silmät hakeutuivat miehen suuntaan, joka ojensi naiselle vaatteita. Lily tunsi käsiensä olevan jähmettyneet ja elottomat, kun ne eivät heti käskystä nousseet. Lopulta Lily onnistui jotenkin vaikean kautta ottamaan vaatenipun käsiinsä ja sai sitten viimein puettua päällensä harmaan topin ja mustat housunsa. Ja taas neito istui liikkumatta paikoillaan tuijottaen eksyneenä eteensä. Kyyneleet alkoivat jälleen valua hänen poskiaan pitkin ja Alecin kosketus poskella ei todellakaan helpottanut. Tai no, helpotti se kai jotenkin, muttei ainakaan tyrehdyttänyt kyynelkanavia.

"Olen niin... Väsynyt.." vaaleaverikkö sai hiljaa henkäistyä ja puraisi alahuultansa pidätelläkseen suurempaa itkukohtausta, joka oli tehnyt tulojaan. Lily kävi makaamaan sängylle ja tuijotti vieressä olevaa seinää silmät puoli ummessa.
Miten Lily pystyisi kertomaan tästä perheelleen..? Miten Lily pystyisi ylipäätään kertomaan tästä kenellekään, kun hän ei tahtonut toistaa asiaa edes mielessään? Miten hän voisi jälleen pitää balettituntia lapsille, kun pelkästään lapsien näkeminen tulisi olemaan Lilylle lähipäivinä todella vaikeaa.
Miten elämä olikaan muuttunut yhtäkkiä näin vaikeaksi.
Lily huokaisi raskaasti ja pitkästi, kunnes sulki silmänsä. Kyyneleet tulvivat yhä hänen suljetuista silmistä.
"... Rakastan sinua.." nainen kuitenkin kuiskasi vielä, ennen kuin vaipui uneen. Hän tahtoi Alecin tietävän, että Lily oikeasti rakasti miestä vieläkin, eikä tahtonut olla Alecista erossa.

Alec katsoi naista kovin murheellisena ja huolissaan, kun hän oli ruvennut taas kyynelehtimään ja vain tuijotti seinää poissaolevana käytyään sängylle makaamaan. Mies katseli Lilyä hiljaisena, liikahtamatta senttiäkään paikaltansa, kunnes ei sitten jaksanut tarkentaa katsettaan juuri mihinkään. Mies unohtui toljottamaan omia käsiänsä, jotka olivat äsken Lilyn kasvoilla olleet. Huomenna.. huomenna olisi uusi päivä ja kaikki olisi taas hyvin. Alec heräisi naisen viereltä ja tajuaisi tämän kaiken olleen vain kamalaa painajaista. Lapselle ei olisi sattunut mitään pahaa ja Lily olisi iloinen, onnellinen oma itsensä.. tai sitten ei. Huominen päivä voisi olla joko parempi tai entistäkin huonompi. Tuntui tosin siltä, että tästä päivä ei pahemmaksi voisi enää muuttua..
Miksi näin oli pitänyt käydä? Miksi juuri Lily ja Alec? Nainen oli vieläpä muutenkin joutunut kokemaan aivan liikaa kaikkea huonoa ja hän jos joku ansaitsisi oikeuden onneen ja omaan lapseen. Lily soveltui äidiksi täydellisesti ja oli muutenkin hyvin lapsirakas ihminen.. joskus maailma vain oli ihan liian epäreilu muita kohtaan.

Mies havahtui ajatuksistaan takaisin todellisuuteen, kun Lily kuiskasi jotakin ääneen. Ja kun Alec käänsi katseensa takaisin naiseen, niin toinen oli jo nukahtanut uneen. Hän kävi itsekin makaamaan siihen nukkuvan naisen vierelle ja pyyhkäisi neidon kasvoilta kyyneleet hellävaroen pois, ettei herättäisi juuri nukahtanutta. Alec asetti varovasti käsiänsä Lilyn ympärille ja painoi päänsä tyynylle. Hän tuntui olevan vieläkin hivenen kylmä suihkun jäljiltä. Mies toivoi edes joten kuten tuovansa enemmän lämpöä vaaleaverikölle ja painoi pehmeän suukon nukkuvan niskalle. Alec sulki silmänsä hiljalleen, antaen kasvojensa jäädä kovin lähelle Lilyn niskaa. "Minäkin rakastan sinua", hän kuiskasi lähes äänettömästi ja hakeutui entistäkin lähemmäs neidon vartaloa.

//loppuuuu