Asla oli pyhittänyt lauantai-iltapäivän shoppailemiselle, mikä ei ollut juurikaan hänen tapaistaan. Hän osti uusia vaatteita vain, jos niitä tosissaan tarvitsi. Ainoastaan kirpputoreilla hän saattoi tehdä heräteostoksia, mutta uusia vaatteita hän osti harvoin liikkeestä. Hän kuitenkin tarvitsi ruskeat farkut ja huolimatta piinallisen pitkästä kirpparietsinnästä, ei hän ollut sellaisia vielä onnistunut löytämään. Vaan vesiperän hän oli vetänyt täälläkin, sillä jokaisessa liikkeessä myytiin 'ei oo':ta.
Koska hän oli kiertänyt järjestelmällisesti kaikki vaatekaupat läpi ja joutunut kokemaan karvaan tappion, päätti nainen lohduttaa itseään kahvilla ja jollakin ihanalla leivoksella. Hän oli joskus aikaisemminkin käynyt kauppakeskuksessa kahvilla ja tiesi erinomaisen pienen kahvilan, jonne nyt suuntasikin. Hän ei säikähtänyt, vaikka huomasi kahvilan olevan aivan täysi. Yhtäkään vapaata pöytää ei ollut jäljellä, mutta nainen ei ollut niin arka, etteikö olisi uskaltanut kysyä, voisiko istua jonkun seuraksi.
Nainen valitsi juomakseen cappuccinon ja osti sen kylkiäisiksi herkulliselta näyttävän mansikka-juustokakkupalan. Hän asetti ostoksensa tarjottimelle ja silmäili pöytiä läpi. Eräs nainen istui yksin aivan vieressä ja Asla päätti yrittää päästä tuon seuraksi (tai riesaksi) pöytään istumaan.
"Anteeksi? Voinko mä istua seuraksi?" hän kysyi kohteliaasti ja jäi odottamaan vastausta.