Do I look like a fuicking batman?

((Suntsua ja Lockea odottelen saapuvaksi))

Brooke lauleskeli musiikin mukana ajaessaan lapsuudenkotiinsa. Hän oli menossa tervehtimään vanhempiaan ja hakemaan Lockea seurakseen ostoksille. Hän naurahti muistaessaan veljensä lähettämän tekstiviestin. Mä näin mielettömän upeat kengät, jotka sopis sulle täydellisesti! Let’s go shopping. Tekstiviesti oli niin Locken tyylistä. Tämä innostui aina, jos näki jotkut kengät kaupassa, jotka tämän mielestä olivat täydelliset Brookelle. Locken kanssa shoppailu ei ollut koskaan tylsää. Se oli joka kerta yhtä rentouttavaa. Brookesta oli ihanaa shoppailla ihmisen kanssa, joka oli yhtä innoissaan siitä kuin hän itse.
Hän pysäytti auton lapsuudenkotinsa oven eteen, sammutti moottorin ja nousi autosta. Hän astui ulko-ovesta sisään avaimillaan. Vaikka hän oli kaksi vuotta sitten muuttanut omaan kotiin, hänellä oli yhä avaimet. Ei niitä edes oltu haluttu pyytää takaisin.
”Huhuu? Locke? Äiti, isä? Onko ketään kotona?” Brooke huhuili suljettuaan oven perässään. Hiljaiselta vaikutti. Velipojan pitäisi olla ainakin kotona. Ei tämä muuten olisi ehdottanut ostoksille menoa. Hän asteli olohuoneeseen ja hymähti nähdessään kirjahyllyssä kuvan itsestään St Harrowsista valmistumisensa päivänä. Oliko siitä tosiaan jo kaksi vuotta? Aika meni erittäin nopeasti. Locke valmistuisi seuraavana keväänä ja Brooke oli päättänyt ostaa tälle silloin auton valmistumislahjaksi. Sitä ennen tämä saisi käyttää vanhempien autoa, jos nämä antaisivat ajaa. Brooken autoa velipoika ei ajaisi. Siinä hän pysyi tiukkana, vaikka antoikin välillä asioissa periksi tälle.
Brooke nousi portaita ylös yläkertaan ja astui koputtaen pari kertaa ensin Locken huoneeseen. Tämä makoili sängyllään lukemassa hänen vanhaa muotilehteään. ”Valmiina shoppailemaan?”

(( Täältähän me tulemme! Locken kuteet. ))

Jo heti herättyään Locke oli päättänyt, että tästä päivästä tulisi unohtumaton ja äärimmäisen hyvä. Sitä kieli jo ikkunan verhojen väleistä tulviva auringonvalo, joka suorastaan kutsui poikaa lähtemään kaupungille viettämään aikaansa rakkaan isosiskonsa kanssa. Okei, hän oli nähnyt aivan tajuttoman nätit kengät eräässä kaupassa ja hänestä ne voisivat sopia Brookelle aivan täydellisesti. Ja oliko Locken silmä koskaan pettäny? Ei todellakaan. Eikä siis ihme miksi tyttö hänen kanssaan tykkäsikin shoppailla, sillä hienostopojalla oli ihan oikeasti silmää hienojen vaatteiden sekä kenkien suhteen. No, eivät hänen ehdotuksensa aina miellyttäneet ihmisiä, mutta mikäs siinä. Locke oli erittäin kateellinen naisille, sillä nämä saivat pitää koristeellisia ja kauniisti leikattuja iltapukuja sekä tajuttoman hienoja korkokenkiä. Okei, oli miehillekin kivoja vaatteita, mutta naisille niitä oli tuplasti kivempia! Ei Locke ikinä ole edes ajatellut vetävänsä mitään mekkoa päälleen – saati sitten korkokenkiä -, sillä sehän olisi jo hullua. Häntä nyt muutenkin haukutaan hintiksi melkein jokainen koulupäivä, joten mekko ja korkokengät vain kruunaisivat koko jutun.

Locke makasi selällään sängyllään ja luki erästä vanhaa muotilehteä, jonka hän oli löytänyt Brooken entisestä huoneesta. Melkeinpä kukaan ei tiennyt hänen salaisestaan paheestaan lukea melkein kaikki uusimmat Voguen tai joidenkin muiden hienojen muotilehtien uusimmat julkaisut. Ei muut kuin hänen lähimmät naispuoliset ystävänsä ja tietenkin Brooke. Tuskin pojan vanhemmatkaan tiesivät hänen salaisesta paheesta – uskoivat hänen luultavasti lukevan niitä tylsyyden tappamiseksi tai jotain. Eihän pojat ikinä voineet lukea muotilehtiä tosissaan – eivät tietenkään! Eikä varsinkaan suuren levy-yhtiön pomon poika voinut olla mikään muodista kiinnostunut homo – sehän aiheuttaisi ihmisille melkoisen sätkyn. Harmi vain, että nämä kummatkin pätivät Lockeen varsin hyvin, joka tietenkin ahdisti häntä ihan tosissaan. Ei hän ollut ajatellut tulevansa kaapista virallisesti ulos vielä pitkään aikaan, sillä häntä pelotti. Häntä pelotti, etenkin vanhempiensa suhtautuminen, sillä nämä halusivat Locken löytävän soman tyttöystävän ja perustavan tämän kanssa perheen. Hänen äitinsä oli tosin kerran sanonut, että millään muulla ei ollut väliä kuin sillä, että Locke olisi onnellinen. Entäpä sitten, jos hän ilmestyisi kotiin jonkun miehen käsipuolessa ja esittelisi vanhemmilleen poikaystävänsä?

Locke havahtui koputukseen ovellaan ja huomasi Brooken saapuneen. Huulille luotiin erittäin innostunut hymy ja hän nyökytteli erittäin innokkaasti. Totta helvetissä hän oli valmis shoppailemaan!
”Hei, mä löysin täältä yhen tosi nätin mekon. Ootas, mikähän sivu se oli… Voitais ehkä jopa katella, jos se löytyisi jostain kaupasta…” Locke innostui ja selasi lehteä hivenen taaksepäin, kierähtäen sängyllä vatsalleen. ”Ha! Siinä. Kato, eikö ole ihana!” poika hehkutti ja osoitti kuvaa vihreästä mekosta, jonka helmat laskeutuivat erittäin nätisti.
”Mä siis rakastan tota yläosaa. Okei, ehkä tää on vähän enemmän joku kesämekko, mutta en mä nyt väittäis, etteikö tätä voisi missään juhlissa pitää”, Locke selitti innostuneena ja katseli Brooken reaktiota. ”Mitä sulle muuten kuuluu?”

Brooke katseli veljeään hymyillen. Hän naurahti Locken selittäessä innoissaan mekosta, jonka kuvan oli löytänyt lehdestä. Harmi vain, ettei hänen veljensä voinut puhua asioistaan kunnolla vanhemmille. Nämä olivat niin vanhanaikaisia. Brooke oli montaa kertaa ollut purra kieltään äidin puhuessa, kuinka mukavaa olisi, jos Locke toisi jonkun tytön kotiin. Vanhemmat tuskin pitäisivät kun saisivat tietää poikansa homoudesta. Brooke ei sitä näille kertoisi.
”Näytäs ja tee tilaa. Sä oot taas kuin joku maailman vallottaja”, hän sanoi muka valittavalla äänellä. Hän katsoi mekkoa. Se oli kyllä nätti, mutta ei aivan hänen tyyliään.
”Onhan toi nätti. Ei välttämättä mun tyyliäni.”
Brooke tiesi saavansa heti vastalauseryöpyn. Hänen tyylinsä oli pääasiassa Locken ansiota. Tämä oli kerran välttämättä halunnut stailata hänet ja hän oli ollut niin tyytyväinen lopputulokseen, että oli pyytänyt veljeään henkilökohtaiseksi stailistiksi.
Nainen heittäytyi makaamaan Locken sängylle ja tönäisi veljeään sivummalle, että mahtuisi kunnolla. Hän päätti olla mainitsematta Shawnista mitään Lockelle. Shawn oli pelkkä yhden yön juttu, josta ei tarvinnut puhua. Paha vain veli osasi lukea häntä kuin avointa kirjaa ja tiesi, milloin hän jätti jotain kertomatta.
”Ihan hyvää. Mä olen ruvennu miettimään, että lopettaisinko yliopistossa. Mitä mä teen kauppatieteiden tutkinnolla? Mä en edes tiiä, mitä haluan tehdä tulevaisuudessa työkseni.”
Brooke oli jo pitkään harkinnut keskeyttävänsä yliopiston. Hän ei kuitenkaan ollut vielä päättänyt, mitä tekisi sen jälkeen. ”Mistä kengistä sä puhuit tekstiviestissäs?”

Locke oli oikeasti todella innoissaan siitä, että hän sai viettää siskonsa kanssa laatuaikaa juuri tänään. Milloinhan he olivat viimeksi nähneet ja tehneet yhdessä jotain mukavaa? Kyllä siitäkin oli jo tarpeeksi kauan aikaa, joten nyt olisi hyvä syy lähteä shoppailemaan! Olihan vaateostoksilla käyminen pojan kavereidenkin kanssa ihan mukavaa ja heillä oli ihan tajuttoman hauskaa yhdessä, mutta Brooke nyt vain sattui olemaan hänen siskonsa. Heillä oli aina ollut todella hyvät välit ja Locken kasvettua ne paranivat entisestään. Siskolleen poika pystyi puhumaan oikeastaan ihan mistä vaan ja kertoa vaikka mistä. Ei hän tosin ollut Brookelle ihan vapaaehtoisesti kertonut, että oli homo, vaan tuo oli arvannut sen. Locke oli ehkä niin läpinäkyvä tai sitten Brooke vain huomasi tuollaiset pikkujutut. Tai eihän se nyt ihan pikkujuttu, mutta kuitenkin.

Locke naurahti hivenen kun sisko halusi hänen tekevän tilaa sängyllä ja hänen olisi oikeasti tehnyt mieli levittäytyä siihen ihan kunnolla, ihan vain toisen kiusaksi.
”En mä nyt mikään sellanen oo. Tää on mun sänky, joten mä sitten päätän kuinka leveesti mä tässä makoilen”, ruskeatukkainen poika virnisteli, mutta siirtyi silti kiltisti, jotta Brooke saattaisi heittäytyä siihen selälleen.
Eli mekko oli tuon mielestä sievä, mutta ei ihan tämän tyylinen? Locke mutristi mietteliäänä huultaan ja katsoi vuorotellen mekkoa sekä Brookea. Miksei muka? Okei, Brookelle ehkä sopivat hivenen voimakkaammat värit, kuten esimerkiksi punainen tai musta. Ehkäpä jos mekko olisi ollut erivärinen, niin se olisi kelvannut? Äh, ei se sitten olisi ollut yhtä hieno.
”Niin kai sitten. Mutta mun mielestä toi olisi todella nätti! Sitten siihen jos löytäisi jotkut hienot kengät ja joku laukku, niin… No joo. Taisin innostua vähän liikaa tosta”, Locke hymähteli ja katseli siskoaan hymyillen.

”Ai lopettaa? Jaah… No kaiketi se on sun päätös, jos et halua käydä sitä yliopistoa loppuun. Isä ei kyllä tykkäis yhtään”, Locke virnisteli hivenen ja mutristi sitten aavistuksen huuliaan. Hänellä itsellään ei todellakaan ollut mitään hajua siitä, mihin hän lähtisi opiskelemaan tämän koulun jälkeen. Isä varmaan haluaisi hänestä kovimman luokan bisnesmiestä, mutta se ei oikein saanut Lockea innostumaan. Hän viihtyi enemmän muodin parissa, mutta ei hän tiennyt oliko esimerkiksi stailisteille joku oma linja jossain. Mitä luultavimmin, mutta ei poika sellaiselle kuitenkaan uskaltaisi lähteä. Isä mitä luultavimmin sitten tappaisi hänet.
”Niin ne korkkarit. Ne oli sellaiset tosi nätit tummansiniset ja sitten siinä kärjessä oli sellainen nätti juttu. En oikeen osaa selittää”, Locke kertoi ja selitti innokkaasti käsillään.

”Mites sun yksityiselämässä? Ootko sä iskeny sieltä yliopistosta jonkun raavaan ja bisnesvainuisen miehenkörilään?” Locke kysäisi virnistellen, sillä hän todellakin halusi tietää. Ei Brooke osannut hänelle valehdella, jos tällä joku oli kierroksissa.

Brooke näki veljensä olevan innoissaan. Hän ei muistanut, koska oli viimeksi käynyt shoppailemassa Locken kanssa. Tämä oli ehdottomasti parasta seuraa ostoksilla ollessa. Nainen naurahti muistellessaan heidän edellistä shoppailureissuaan. Hän oli hädin tuskin pysynyt veljensä vauhdissa tämän kiitäessä kaupasta toiseen.
”Oothan”, hän väitti pörröttäen veljensä hiuksia.
”Ehkä se sopis paremmin jollekin toiselle. Älä ny liikaa innostu yhestä mekosta.”

Brooke huokaisi. Hänen isänsä ei pitäisi asiasta yhtään. Tämä tuntui odottavan hänestä seuraajaa itselleen. Musiikkibisnes ei häntä kiinnostanut.
”Ei niin. Mä en tiedä yhtään, mitä mun pitäis tehdä.”
Brooke katsoi Lockea hetken aikaa mietteliäänä.
”Oletko sä harkinnu stailistin uraa? Susta meinaan tulis hyvä stailisti.”
Hän aikoi olla veljensä tukena. Heidän isänsä ei tulisi hyväksymään sitä. Brooke tiesi sen erittäin hyvin. Jos hän itse päättäisi lopettaa yliopistossa, isä ei hyväksyisi. Ei se arvosanoista ollut kiinni. Hän sai jatkuvasti kiitettäviä.
”Tummansiniset? Sun täytyy näyttää ne mulle.”

”Ei siellä ole ketään sellaista ole, jonka mä kelpuuttaisin”, Brooke hymähti vaieten yhä Shawnista. Tämä oli ollut yhden illan juttu, jota hän ei jostain syystä saanut mielestään. Hän päätti olla kertomatta, vaikka Locke kyllä osasi kaivaa tiedon irti hänestä.
”Entäs ite? Ketään, jonka mä voisin ottaa syyniin?”

Locke naureskeli äskeiselle innostukselleen tuosta mekosta. Vaikka hän perusluonteeltaan olikin melko ujo ja rauhallinen, mutta jostain innostuttuaan poika saattoi ihan hyvin alkaa käydä ylikierroksilla. Silloin suu kävi lähes taukoamatta ja Locke yritti parhaansa mukaan inttää omaa mielipidettään läpi – vaikka tietäisi, ettei se hyödyttäisi yhtään mitään. No, nyt hän ei yrittänyt tyrkyttää mekkoa väkisin Brookelle, sillä eiköhän tuolla ollut oikeus sanoa mielipiteensä siitä, että tykkäsikö vai ei. Ja se nyt oli aina se ratkaisevin, sillä eihän Locke tehnyt mitään muuta kuin suositteli tuolle vaatteita ja katseli eri vaihtoehtoja, jotka hänen mielestään sopisivat toiselle. Okei, oli hän muutaman kerran saanut Brooken puhuttua ympäri, että tämä olisi ostanut erään todella nätin mekon, vaikka aluksi tuo olisi jättänyt sen kauppaan odottamaan toista ostajaa. Kyllä tuollaisen ympäripuhumisen ymmärsi, sillä Locke oli tuon veli ja Brooken oli aina kannattanut luottaa hänen silmäänsä. Oliko hän muka koskaan pukenut tuota naurettavan näköiseksi? Tuskin koskaan, sillä eipä hän ole saanut kuulla valituksia moisesta.

”Niin kai sitten. Ehkä mä lähden sitten Roxin kanssa katselemaan tota mekkoa jostain. Kun se muutenkin on sellainen vaalea ja toi voisi sopia sille hyvin”, Locke ajatteli lähinnä ääneen.
Brooke ei kuulemma tiennyt yhtään, mitä tämän pitäisi tehdä sen yliopiston kanssa. Locke mutristi mietteliäästi huuliaan ja haroi hivenen tukkaansa.
”No mun mielestä sun pitäisi miettiä tota ihan rauhassa ja ainakin olla välittämättä siitä, mitä isä ajattelee. Sehän koskee loppujen lopuksi sun elämää, joten sä saat myös päättää, että opiskeletko sä siellä vai et. Okei, saattaa se jotain alkaa inisee siitä ja yrittää puhuu sua ympäri, mutta älä kuuntele sitä. Tee mitä ite haluat, sillä sähän olet jo täysi-ikäinen ja asut omillasi”, Locke kertoi oman kantansa asiaan ja hymyili. Heidän isänsä oli kyllä ihan mukava mies, mutta toisinaan tämä osasi olla erittäin hankala. Tälle mahdollisimman hyvä koulutus oli kaikki kaikessa, joten Brooke saisi kyllä olla varovainen kertoessaan herra Ramezille keskeyttävänsä opintonsa yliopistossa.

Locke kohautti hivenen olkiaan.
”En mä tiiä. Kyllä mä olen sitä stailistin työtä ajatellut, mutta toinen asia on, että suostuuko isä siihen. Tai, eihän se mua voi kauheasti määräillä, että mitä mä teen mun elämälläni, mutta kuitenkin. Ja… Sen mielestä stailistin työ kuuluu vaan naisille”, Locke sanoi hivenen katkerasti ja huokaisi. Oli se sitten erittäin vaikeaa asua sellaisessa perheessä, jonka isä oli ajatusmaailmaltaan toisinaan melko vanhanaikainen.
”Ne korkkarit oli kyllä ihan sun tyyliset. Ainakin uskoisin, että tykkäät”, Locke hymähti ja iski ilkikurisesti silmäänsä. Voi, kyllä hän oman siskonsa tunsi.

Tytöllä ei kuulemma ollut ketään kiikarissa ja Locke kohotti aavistuksen toista kulmaansa. Miten hänestä alkoi hiljalleen tuntua, että tuo valehteli? Oliko se vain sitä, että Locke sattui tuntemaan Brooken niin hyvin tai sitten hänellä oli jokin kuudes aisti? Poika kuitenkin päätti vaieta asiasta – ainakin toistaiseksi -, sillä seuraavaksi tyttö kysyi oliko hänellä ketään. Ihan automaattisesti syvä puna kohosi pojan poskille ja hänen suunsa vääntyi typerään hymyyn. Kyllä Brooke sitten osasikin sanoillaan osua juuri oikeaan paikkaan. Locke todellakin oli iskenyt silmänsä johonkuhun. Ja hän kun oli suunnilleen yhtä huono valehtelemaan Brooken seurassa kuin tämä itsekin, niin olisi turhaa väittää mitään muuta.
”No siis…” Locke aloitti ja puraisi hermostuneena huultaan. Ei hänellä tietenkään mitään juttua ollut kenenkään kanssa, mutta ihastumista kylläkin. Poika ei vain tiennyt, halusiko hän kertoa sitä Brookelle. Ties vaikka tämä pitäisi häntä ihan typeränä.
”Kun sä tiiät sen uusimman bändin, joka tekee yhteistyötä isän firman kanssa? Niin se niiden basisti… Niin, se on aika…” Locke ähisi, vaikka yritti pitää äänensä mahdollisimman tasaisena. Helvetti, hänen kyllä pitäisi oppia pysymään paljon rauhallisempana, kun puhuttiin ihastumisista. Poikahan muuttui aina yhtä punaiseksi kuin paloauto ja alkoi änkyttää. Ei yhtään läpinäkyvää…

Brooke otti Locken mielipiteen huomioon ostaessaan vaatteita. Täytyihän hänen stailistiltaan kysyä, että mitä mieltä tämä oli. Vaikka hän itse päättikin, mitä osti ja mitä ei. Muutaman kerran veli oli saanut puhuttua hänet ympäri ostamaan jonkun mekon. Hän ei ollut katunut sen ostamista. Kyseinen mekko oli nykyään yksi hänen lempimekoistaan bilettäessä.
”Ei se helppoa ole olla välittämättä, mitä se ajattelee. Sä kuitenkin tiiät isän mielipiteen hyvään koulutukseen.”
Brookella ei ollut mitään hajua siitä, miten kertoisi joskus isälleen, jos hän päättäisi lopettaa yliopistossa. Hän tiesi kuitenkin, että hänellä oli veljensä tuki ja se oli tärkeintä. Sitä hän tulisi tarvitsemaan.
”Ei isä sua voi määrätä, mitä sä teet työkses ja mitä et. Jos tilanne menee liian hankalaks, niin tuut mun luo asumaan.”
Nainen oli valmis ottamaan veljensä luokseen asumaan, jos tilanne kotona meni hankalaksi. Hänellä oli kuitenkin kotonaan ylimääräinen huone.
”Sähän sen tiedät.”

Locke ei onneksi alkanut kyselemään enempää, vaikka varmasti aavisti Brooken jättäneen jotain kertomatta. Nainen virnisti huomatessaan veljensä punastumisen. Tämä näytti suloiselta.
”Tiiän. Pyydä sitä vaikka ulos. Sä näytät suloselta kun sä punastut”, Brooke kiusoitteli. Hän tiesi, ettei Locke pahastuisi. Olihan tämäkin kiusoitellut häntä hänen omien ihastuksiensa takia. Kumpikaan sisaruksista ei huomannut, että heidän isänsä oli ilmestynyt Locken huoneen avonaiselle ovelle.


((jätän isän ohjaamisen sulle))

Locke puri vimmatusti alahuultaan ja yritti saada punan poskillaan häviämään. Tai edes laimenemaan sen verran, ettei hän muistuttanut ylikypsän tomaatin ja paloauton yhdistelmää. Minkäs hän sille mahtoi, että punastui niin helposti. Varsinkin silloin, kun puhuttiin ihastumisista ja joku kysyi Locken omaa. Tämä oli jo nähty niin monesti, sillä toki hänen ystäviäänkin kiinnosti, että oliko poika iskenyt silmänsä johonkuhun. Kyllä hän tokaisi jotain siihen suuntaan, että olisi, mutta nimeä hän ei missään nimessä ollut paljastunut. Ties vaikka pitäisivät Lockea vain äärimmäisen epätoivoisena fanityttönä, joka haikaili ihastuksensa perään kaiket päivät. Ei se ollut pelkästään sellaista fanityttöihastumista! Osasihan se Locken ihastus soittaa ja kaikkea, mutta kyllä hän oli ihastunut johonkin muuhunkin.

Nyt Locke oli kuulemma todella suloinen kun hän punastui ja hänen pitäisi pyytää ihastustaan ulos.
”Äh, ootko hullu? Sehän on tuollainen kovemmanluokan julkkis ja mä olen tämmöinen tylsä tavis. Ja sen ympärillä nyt muutenkin pyörii ihan alituiseen kaikkia ihme fanityttöjä, jotka suurin piirtein kosii sitä tai jotain”, Locke mutisi, eikä voinut olla punastumatta entistä syvemmin. Jo pelkkä ajatuskin siitä, että hän vain menisi ja pyytäisi toista ulos, kuulosti aika absurdilta. Eikä Locke edes nähnyt toista melkein koskaan – mitä nyt välillä firman juhlissa ja toisinaan isänsä työpaikalla. Tuskin se edes tiesi Locken olemassaolosta… Tai ehkä tiesi, mutta ei jaksanut kiinnittää häneen paljoakaan huomiota. Ei tämän tarvinnut, sillä eiköhän tuolla riittänyt ihailijoita jo vaikka millä mitalla.

”Mut siis oikeasti. Tää on ihan helvetin hullua, kun en mä nyt silleen edes tunne sitä”, Locke selitti siskolleen ja antoi katseensa kulkea valkoisessa katossa, kunnes sitten siirsi sen hivenen epävarmana Brookeen. Ei hän todellakaan pelännyt tämän reaktiota siihen, että hän oli ihan tosissaan ihastunut julkimoon, mutta jotenkin vain… Se oli outoa.
”On aika tyhmää tavoitella sellaista ihmistä, joka on ihan oikeasti tavoittelemattomissa, mutta kun… Äh. Mä taidan oikeesti olla aika helvetin ihastunut siihen poikaan…” Locke huokaisi ja loi kasvoilleen erittäin haaveilevan hymyn.

”Locke. Kenestä pojasta sinä nyt oikein puhut?”

Se hymyily kuitenkin loppui kuin seinään, kun ihan Locken huomaamatta, heidän isänsä seisoi huoneen avonaisella ovella. Voi helvetti! Oliko isä kuullut kaiken mitä he olivat keskustelleet? Tai ainakin sen osion, jossa Locke kertoi olevansa ihan korviaan myöten ihastunut poikaan?! Ei helvetin helvetin helvetti!
Locke ponkaisi istumaan sängylle ja katsoi isäänsä kauhuissaan. ”Siis kun… Me vaan… Juteltiin…” hän mutisi ja näytti siltä, että saisi sydänkohtauksen ihan milloin vain. Se poskilla helottanut puna oli tiessään ja nyt Locke näytti yhtä kalpealta kuin joku vampyyri.

”Kuulinko minä Locke äsken oikein? Kenestä pojasta sinä puhuit? Vastaa!” isän ääni oli voimistunut hivenen, mutta se ei todellakaan ollut muuttunut huutamiseksi.
”Mitä täällä oikein mekastetaan. Blane? Mitä nyt?” Ja olisihan se pitänyt arvata, että myös Locken äiti päätti tulla Honey sylissään katsomaan tilannetta. Tuon ilme oli erittäin hämmentynyt ja katsoi vuorotellen kaikkia huoneessa olevia. Honey haukahti kimakasti, hyppäsi pois Locken äidin sylistä ja kiiruhti vuoteelle tervehtimään Brookea. Locke ei sen sijaan pystynyt kiinnittämään siihen hemmoteltuun piskiin huomiota, sillä hän oli kauhuissaan. Nyt isä aivan varmasti tappaisi hänet. Ei perkele, Locke oli pulassa.
”Puhukaa nyt joku jotain! Brooke, mitä nyt? Mitä täällä on meneillään? Blaine? Locke?” äiti alkoi selvästi jo hätääntyä, mutta Locke ei saanut sanotuksi yhtään mitään. Hän ei voinut muuta kuin tuijottaa isäänsä kauhuissaan ja odottaa tuon seuraavaa liikettä.

Brooke pudisteli päätään. Locke oli väärässä.
”Jos sä olisit tylsä tavis, mä en viettäis aikaani sun kanssa. Ne fanitytöt kosii aina idoleitaan. Mä voin vaikka puhua sille sun puolesta”, nainen ehdotti. Hän tiesi veljensä ujoudesta ja halusi auttaa tätä. Hän halusi tämän olevan onnellinen.
”Ei toi ole hullua. Se, että sä olet ihastunut, on ihana asia. Ei se ole tyhmää. Miten niin tavoittelemattomissa?”
Brooke katsoi veljeään hymyillen nähdessään tämän kasvoilla haaveilevan ilmeen. Hänen hymynsä hyytyi, kun ovelta kuului isän ääni. Hän kääntyi katsomaan tätä. ”Hei, isä.”

”Isä, anna olla”, Brooke yritti. Hän voihkaisi hiljaa. Pitikö isän juuri sillä hetkellä tulla huoneen ovelle ja kuulla osa sisarusten keskustelusta. ”Hei, äiti.”
Nainen tervehti Honeya, joka oli hypännyt äidin sylistä ja halusi huomiota. Hän silitti koiraa pitäen katseensa isässään. Hitto soikoon. Tästä tulisi kunnon sota. Katsoessaan vanhempiaan hän myös teki päätöksensä yliopiston suhteen. Isä ei pitäisi siitä, mutta sille ei voinut mitään. Hän oli jo aikuinen ja päättäisi itse omasta elämästään. Hän pärjäisi kyllä, vaikka isä lopettaisi suutuspäissään kuukausiavustuksensa. Hänellä oli perintörahojaan jäljellä ja hän löytäisi kyllä jotain työtä. Hän voisi kysyä vaikka Jessicalta neuvoja.
”Isä vain päätti salakuunnella minua ja Lockea. Ei sen kummempaa, äiti.
Brooke puri huultaan ja veti syvään henkeä. Hänen olisi kerrottava isälle.
”Isä muuten. Mä keskeytän yliopiston”, hän sanoi valmistautuen huutoon.

Lockea pelotti nyt aivan jumalattomasti. Häntä pelotti tässä eniten oman isänsä reaktio siihen, mitä tuo oli äsken sattunut kuulemaan sisarusten puhuvan. Ei se tietenkään käynyt päinsä, että hän olisi ihastunut palavasti johonkuhun miespuoliseen henkilöön. Eihän homous tässä taloudessa käynyt päinsä - ei todellakaan. Sehän oli peräti kirosana Locken isän korville... Tai ehkei nyt ihan kirosana, mutta kyllä tuo homoihmisiä karttoi ja heitti heistä vähemmän mukavia vitsejä. Oli todella kummallista, että isä ei ole oppinut sietämään seksuaalivähemmistöjä työssään, vaikka hän oli tekemisissä todella erilaisten ihmisten kanssa. Kerran yksi äärettömän hyvä naisartisti teki yhteistyötä isän firman kanssa, mutta sitten tämä paljastuikin lesboksi. Mitä isä sitten? No, ei hän tuon kanssa yhteistyötä lopettanut, mutta tuskin tämä siitä laulajasta pitikään. Ehkä homot isän työelämässä menettelivät jotenkuten, mutta yksityiselämässä ei todellakaan. Ehkä se johtui tämän kotikasvatuksesta - Locke muistelisi ainakin vaarin olleen homoseksuaaleja vastaan aika jyrkästi.

Brooke yritti parhaansa mukaan saada isän huomiota muualle, sillä seuraavaksi tämä ilmoitti lopettavansa yliopistossa. Kaikkien huoneessa olevien ihmisten katseet kääntyivät kohti Brookea kuin yrittäen parhaansa mukaan sisäistää sen, mitä tämä oli juuri äsken päästänyt suustaan. Äiti ja isä näyttivät melko järkyttyneiltä, ja Locke todellakin ihmetteli, että Brooke oli ihan oikeasti uskaltanut sanoa sen ääneen. Mutta samalla hän oli kiitollinen tälle, että yritti saada isän huomion jonnekin muualle, jotta tämä ei suurin piirtein kuristaisi poikaansa. Ja siitä ruskeatukkainen oli oikeasti kiitollinen, vaikka se tuskin häntä päästäisi tästä tilanteesta lopullisesti eroon. Ehkä muutamaksi minuutiksi, sillä isä kyllä käsittelisi nämä asiat yksi kerrallaan - tärkeysjärjestyksessä.

"Mitä ihmettä, Brooke? Minä luulin, että sinulla menee siellä koulussa hyvin. Miksi tällainen päätös?" äiti ihmetteli hämmentyneenä ja seuraili tarkasti vierellään seisovan isän reaktioita. Tuolle kun hyvä koulutus oli kaiken A ja O, joten Brooken ilmoitukseen reagoiminen saattoi olla aika räjähdysmäistä tämän osalta.
"Helvetti, Brooke. Mitä sinä oikein meinaat? Etkö ymmärrä, että sieltä sinä saat maailman parhaan koulutuksen tulevaisuudelle!? Sinusta voisi tulla vaikka mitä, jos jatkat opiskeluasi sen koulun loppuun", isä hermostui ja nyt tuo alkoi käydä liian pelottavaksi. Liian paljon epämukavaa informaatiota samaan aikaan? Mitä luultavimmin.
"No se nyt ei ole sun päätettävissäs. Brooke on jo täysi-ikäinen, joten eiköhän se osaa tehdä jo omat päätöksensä. Jos sitä ei nyt satu kiinnostamaan se koulu, niin mitä järkeä sen on sitä jatkaa?" Locke avasi nyt ensimmäistä kertaa suunsa vähään aikaan, vaikka ääni haparoikin hivenen. Hän vain tunsi saaneen tuosta Brooken paljastuksesta jonkinmoista rohkeutta puhua isälleen - edes jotain.
Isä naurahti kuitenkin erittäin pilkallisesti ja siirsi huomionsa takaisin Lockeen. "Niin. Mitähän sinustakin tuollaisella asenteella tulee? Menet ompelemaan kaikenmaailman hohtavia kankaita niiden muiden hinttiystäviesi kanssa...." Tässä vaiheessa Locke painoi katseensa polviinsa ja puna puski uudelleen poskille.
"Ompelemaan kankaita? Blaine, mitä sinä nyt tuolla tarkoitit? Et kai vaan, että- -"
"Kyllä tarkoitin. Sinun poikasi on homo, Edana. Eikö olekin hupaisaa?"
Äidin kasvoilla paistoi silkka hämmennys, mutta Locke ei edes uskaltanut katsoa tuota silmiin.
"Locke, mikset ole kertonut meille aiemmin?"

Tummatukkainen puraisi huultaan ja henkäisi syvään.
"No ehkä mä pelkäsin juuri tuon homofoobisen ukon reaktiota. Tiesin, että siitä syntyy tällainen haloo!" Locke sanoi ääni täristen ja huomasi varsin hyvin, miten tuo kaikki vaikutti hänen isäänsä.
"Poika! Noin et puhu isällesi, senkin saatanan likainen pieni hintti!" tuo ärjyi niin kovaa ja yritti lähestyä Lockea kahdella valtavalla harppauksella, mutta poika onnistui hyppäämään pois sängyltä ja peruuttamaan aivan kiinni ikkunan vieressä olevaan vaatekaapin oveen. Honey ärähti isälle muutaman kerran, mutta siitäkös mies ei jaksanut välittää. Ilmeisesti tuo halusi nyt kaikkein eniten kuristaa Locken hengiltä.
"No nyt rauhoitutaan! Ei tämä etene mihinkään, jos sinä käyt Lockeen käsiksi!" äiti huusi vihaisen sekä kauhistuneen oloisella äänellä ja esti isän liikkumisen Lockea kohden. Ruskeatukkainen poika tärisi ihan kunnolla, joten hänen oli pakko istahtaa maahan ja vetää jalat koukkuun rintaansa vasten, jotta olisi edes hivenen rauhoittunut. Tämä kaikki alkoi oikeasti olla hänelle ihan liikaa.

(( Sori, nyt tuli tosi sekava vuoro, mutta toivottavasti saat jotain selkoa! x3 ))

((hittailin lopussa, sano jos haittaa niin muokkaan))

Brooke oli tiennyt saavansa kaikkien huomion, varsinkin isänsä, itseensä ilmoittaessaan keskeyttävänsä yliopiston. Se ainakin vei homofoobikkoisän huomion pojastaan ja se oli ollut naisen tarkoitus. Homot olivat asia, joita ei ollut oppinut sietämään työssään, vaikka joutuikin olemaan tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa.
”Mulla meni siellä hyvin, äiti. Mä vain tajusin, ettei se ole mun paikkani.”
Nainen katsoi isäänsä rauhallisesti, vaikka hän oli jännittynyt. Tämä räjähti, aivan kuten hän oli arvannutkin.
”Se oli sun unelmas, että mä valmistuisin yliopistosta. Ei mun. Mä en tehny tätä päätöstä hätiköiden. Mä olen miettiny tätä jo pitkään”, Brooke vastasi hymyillen Lockelle tämän puolustaessa häntä. Se oli hyvä ajatus, mutta sai vain isän kiinnittämään huomionsa taas tähän.

Brooke siirtyi Locken viereen ja laski kätensä rauhoittavasti tämän olalle.
”Samasta syystä mä pidin suuni kiinni tästä. Mä olen tienny tän jo pitkään. Tuli Lockesta mitä tahansa, sillä on mun tukeni.”
Nainen katsahti äitiään. Tämä ei näyttänyt ymmärtävän ollenkaan. Brooke väisti isäänsä, kun tämä yritti hyökätä hänen veljensä kimppuun ja Locke pääsi pakoon. Hän katsoi isäänsä vihaisena.
”Äiti on oikeassa. Tuo ei auta yhtään”, hän sanoi. Hän meni veljensä luo kietoen kätensä tämän ympärille. ”Mee edeltä autoon. Sä tuut mun luo pariksi päiväksi. Ota mukaan ne, mitä välttämättä tarviit”, hän kuiskasi Locken korvaan.
”Locke tulee mun luo pariksi päiväksi ja sinä aikana te ette ota meihin yhteyttä.”

Locken kerättyä tavaransa, mitä tarvitsi mukaansa sisarukset lähtivät. Brooke piti kättään suojelevasti veljensä ympärillä, ettei isä pääsisi hyökkäämään uudestaan. Sillä kertaa poika ei edes yrittänyt ruinata päästä ajamaan, vaan meni kiltisti matkustajan paikalle istumaan. Nainen meni kuskin paikalle, käynnisti auton ja ajoi pois.
”Mennään vaikka huomenna ostoksille”, hän ehdotti.
Matka hänen kotiinsa sujui nopeasti. Babs oli häntää heiluttaen heti ovella vastassa ja vikisi vaistotessaan Locken mielialan. Se yritti tunkea itseään tämän syliin päästäkseen nuolemaan pojan kasvoja. Brooken ei tarvinnut erikseen sanoa veljelleen, että tämä olisi kuin kotonaan, kun tämä tiesi sen jo ennestään. Hän ei voinut kuin toivoa, että vanhemmat, etenkin isä, antaisivat heidän olla nyt rauhassa. Locke tarvitsi nyt aikaa rauhoittua. Tämän homous oli tullut ilmi tavalla, jota he olivat pyrkineet välttämään ja reaktio oli ollut odotettu.

(( Ei haittaa yhtään tuo pikkunen hittailu. Awwws, Brooke on tosi ihana <3 ))

Locke painautui yhä vain tiukemmin vaalean vaatekaapin ovea vasten kuin toivoen, että voisi mennä siitä läpi. Poika ei halunnut mitään muuta tällä hetkellä kuin päästä tästä helvetillisestä tilanteesta pois. Miksi hänen olikaan pitänyt mennä avautumaan Brookelle siitä basistista? Miksi juuri täällä, vaikka hän tiesi vanhempien olevan kotona ja jossakin päin taloa? Totta kai nämä kuulivat Brooken äänen ja tulivat tervehtimään tytärtään. Ja nyt he olivat tässä. Luultavasti kumpikin sisaruksista oli aika pahassa jamassa vanhempien silmissä: Locke sen takia, että oli paljastunut homoksi ja Brooke sen takia, että ilmoitti jättävänsä yliopiston kesken. Kumpi oli pahempaa isän korville? Äiti nyt yleensä oli sitä tyyppiä, että tämä halusi lastensa olevan onnellisia, tekisivät nämä mitä tahansa päätöksiä, mutta isä sen sijaan... Tuo ajatteli asioita liian kapeakatseisesti ja halusi kaikkein eniten lastensa menestyvän elämässään. Toki tuokin ajatteli heidän hyvinvointiaan, mutta tämä ei näytänyt sitä heille. Toisinaan Locke piti isästään, mutta toisinaan taas ei ollenkaan. Hän piti tuosta silloin, kun tuo jaksoi olla oikea isähahmo ja halusi hänen olevan onnellinen. Mutta ei silloin, kun tuo ajatteli pelkästään omaa egoaan ja Locken täydellistä tulevaisuutta. Ja se täydellinen tulevaisuus tarkoitti tietenkin työskentelyä jossain älyttömän hienossa yhtiössä, jotta saisi elätettyä viisihenkisen perheensä. Harmi vain, ettei Lockella todellakaa ollut tarkoituksena hankkia minkäänlaisia lapsia, saati sitten vaimoa, jonka kanssa niitä tehdä. Miksi helvetissä tämä kaikki oli niin vaikeaa?

Pojan isä oli oikeasti melko pelottava juuri nyt. Ei tuo ollut melkein koskaan käyttäytynyt poikaansa kohtaan väkivaltaisesti - mikäli ei lapsena annettuja luunappeja laskettu -, mutta nyt tuon käytös oli ihan oikeasti uhkaavaa. Locke tunsi ihmisiä, jotka kärsivät perheväkivallasta ja oli sen takia tyytyväinen omaan tilanteeseensa, että ei moisesta kärsinyt. Mutta nyt häntä oikeasti pelotti, että isä kävisi häneen käsiksi. Löisi ihan kunnolla turpaan ja vain siitä hyvästä, että Locke sattui olemaan homo. Ei, ei tuo voinut lyödä häntä sen takia. Sehän olisi jo naurettavaa...
Locke nieleskeli kyyneliään ja yritti hillitä kroppansa tärinää mahdollisimman hyvin. Nyt ei todellakaan ollut oikea hetki romahtaa. Hänen olisi pidettävä pää kylmänä ja osoitettava isälle, että hänhän ei tuota pelännyt... Voi, kunpa se olisikin ollut noin helppoa.
Nopeasti poika tajusi Brooken tulleen hänen luokseen ja kuiskaavan pojan korvaan, että hän voisi tulla tämän luokse pariksi päiväksi asumaan. Locke sai hädin tuskin nyökättyä hillittömästä tärinästään johtuen ja nousi varovasti ylös lattialta. Nyt hänen pitäisi ottaa jotain tarpeellista mukaan... Mitä hän ottaisi? Mikä olisi tarpeellista? Locken ajatukset olivat ihan sekaisin ja sen kyllä huomasi hänen kasvoistaan.

"Ei. Te ette todellakaan lähte minnekään, vaan me selvitämme tämän asian nyt heti!" isä yritti parhaansa mukaan estellä, joka sai Locken olon entistä ahdistuneemmaksi. "Locke, lakkaa pakkaamasta. Te ette lähde minnekään, tai min- -"
"Blaine, anna olla. Ehkä tämä on näin parempi, että annamme Lockelle hivenen ilmaa. Ja samoin Brookelle", äiti puuttui ja yritti hyssytellä isää parhaansa mukaan. Kyllä tuonkin äänestä erotti pientä kiihtyneisyyttä, joten tuskin enää menisi kauaa, että tämä räjähtäisi ihan kunnolla. Yleensä niin rauhallinen, mutta tosissaan suuttuneena äiti osasi olla todella pelottava. Kuten Lockekin.
Hapuilevin käsin, poika haeskeli tarpeellisia tavaroita mustaan Conversen olkalaukkuun ja yritti olla välittämättä isästään. Hän nappasi pöydältä mukaan lompakkonsa, hivenen miesten kosmetiikkaa, kaapista muutamia puhtaita t-paitoja sekä alushousuja ja vieläpä vihkosen, johon hänellä oli tapana piirtää luonnoksia iltapuvuista.
"Tämä ei todellakaan ole hyvä idea. Ette voi lähteä ennen kuin tämä asia on selvitetty ihan kokonaan...."
"Nyt tukit sen turpasi, Blaine! Sinä annat Brooken sekä Locken olla rauhassa, joten et soittele näiden perään tai mitään muutakaan. Etkä varsinkaan lähde Brooken asunnolle riehumaan!" Nyt äiti tulistui ihan kunnolla, joka sai vain Locken säpsähtämään hivenen ja Honeyn aloittavan räksyttämisen sängyllä. Brooke talutti hellästi Locken ulos huoneesta, alas portaita ja aulassa poika huomasi häntä koipien välissä tepsuttelevan koiravanhuksen. Se nuolaisi hivenen Locken kättä kun poika veti kenkiään jalkaansa. Tasha oli aina ollut hänelle rakas ja tuntui kurjalta jättää se tänne hullumyllyyn, mutta ei voinut ottaa sitä Brookellekaan tuon oman koiran takia.
"Nähdään, Tasha..." Locke huokaisi hivenen ja nappasi vielä naulasta ruskean takkinsa, lähtien siskonsa perässä tuon autolle. Hän istui enempiä mutisematta pelkääjän paikalle, Brooke asettui rattiin ja auto starttasi, kurvaten pois pihasta.

Matka Brooken asunnolle taittui syvässä hiljaisuudessa, sillä Locke tuntui menettäneen puhekykynsä ihan kokonaan. Ajatukset olivat vain niin sekaisin, että oli jopa ihme, että hän tajusi nousta autosta ulos sen pysähdyttyä Brooken asunnon pihaan. Jäykin askelin hän seurasi siskoaan sisälle ja vasta eteisessä poika saattoi huokaista raskaasti. Babs tervehti heitä häntäänsä heiluttaen ja yritti pyrkiä pojan syliin. Yleensä hän olisi silitellyt koiraa innoissaan, mutta nyt Locke vain saattoi potkaista huolimattomasti kengät jaloistaan, heittää laukun sekä takin lattialle ja laahustaa zombina kohti olohuoneen sohvaa. Siihen istahdettuaan, pieni koira hyppäsi hänen syliinsä ja kävi siihen makaamaan. Locke silitti hivenen sen päätä ja huokaisi jälleen. Tämä ei todellakaan ollut hyvä päivä.

Brooken sydäntä särki hänen katsoessaan veljeään. Locke näytti olevan aivan rikki, eikä nainen yhtään ihmetellyt. He olivat molemmat huonossa jamassa vanhempien silmissä. Veljen homous ja hänen yliopiston keskeyttäminen. Hän ei ihmetellyt isänsä reaktiota. Hän oli osannut odottaa sitä. Isä kyllä halusi lastensa parasta, mutta omilla ehdoillaaan. Liian monta vuotta Brooke oli alistunut siihen, mutta ei enää. Nyt hän ajatteli vain itseään ja sitä, mitä itse halusi tehdä.

Brooke vei veljensä laukun huoneeseen, jossa tämä aina nukkui ollessaan hänen luonaan. Huone oli sisustettu Locken oman maun mukaan. Nainen halusi, että hänen veljensä tunsi olonsa kotoisaksi vieraillessaan ja että tällä olisi huone hänen luonaan, jonne voisi paeta tarvittaessa. Hän oli valmis ottamaan Locken asumaan luokseen, jos tilanne kotona menisi liian pahaksi.
Brooke palasi alakertaan ja pudisteli päätään veljensä istuessa sohvalla. Babs makasi tämän sylissä ja nautti silityksestä yrittäen saada tätä piristymään. Hän kävi keittiössä laittamassa kahvin tippumaan ja meni sitten istumaan Locken viereen sohvalle. Hän kietaisi kätensä tämän hartioiden yli ja veti tämän kainaloonsa. Hän silitti pojan käsivartta lohduttavasti sanomatta sanaakaan. Hän tiesi, ettei mitkään sanat auttaneet. Vain aika. Hän ei kuitenkaan jättäisi veljeään. Nyt jos koskaan, tämä tarvitsi häntä.
”Vaikka mä sanoin pari päivää, niin sä olet täällä niin kauan kuin haluat ja jos sä haluat, niin sä voit muuttaa tänne. Tasha voi sillon tulla myös tänne. Se tulee kuitenkin Babsin kanssa hyvin toimeen ja osaa varoa sitä.”

Locke huokaisi erittäin raskaasti ja rapsutti sylissään istuvan koiran päätä hivenen hajamielisesti. Kaikki oli mennyt vain muutamassa minuutissa ihan sekaisin ja se kaikki ilmoille päässyt informaatio sai hänet melkein voimaan pahoin. Pelkästään sen takia, että ne olivat olleet liian raskaita kuultavaksi pojan vanhempien korville ja sen takia hän oli saanut kuulla kunniansa isältään. He kummatkin olivat saaneet... Voi helvetti. Miten tämä kaikki ihan yhtäkkiä kääntyi näin? Päivä oli alkanut aivan loistavasti, hän oli nähnyt Brooken ja jutellut tuon kanssa kaikkea maan ja taivaan välillä. Mutta sitten Locke oli ollut liian varomaton ja lipsauttanut siitä basistista... Se sitten olikin koitunut hänen kohtalokseen ja nyt poika sitten istui täällä. Pystyisikö hän enää ikinä menemään kotiin? Entäpä jos isä seisoisikin portilla vastassa ja valmiina antamaan pojalleen kunnon selkäsaunan? Ei, eihän tuo niin voinut tehdä. Ei lapsiaan lyöty moisen pikkuasian takia eikä kyllä muutenkaan. Vaikka, oliko tämä edes pikkuasia? Se oli jo liikaa, että Locke oli paljastunut homoksi, mutta sitten siihen päälle tämä Brooken yliopiston keskeyttäminen. Ei ihmekkään, jos isä oli hermostunut...

Locke ei oikeastaan seuraillut Brooken liikkeitä tarkemmin, kunnes sitten havaitsi tuon istuneen hänen viereensä sohvalle ja vetävän hänet kainaloonsa. Joistakin tällainen asetelma jo yli 15-vuotiaille siskolle sekä veljelle oli kummallinen, mutta Brooke ja Locke ovat aina olleet todella läheisiä, joten tämä toistensa halailu oli melko arkipäivää. Ja ehkäpä se oli sitäkin, että Locke oli melko tyttömäinen ja tytöthän tunnetusti tekivät tunnetusti paljon enemmän hellyydenosoituksia toisiaan kohtaan kuin pojat. Eli Locke tässäkin suhteessa erosi tavallisista ikäisistään pojista, joka sitten huononsi näiden suhtautumista hienostopoikaan yhä entisestään. Olipa sitten vaikeaa olla homoseksuaali Yellow Avenuen kokoisella kadulla...

Locke huokaisi jälleen ja katsahti siskoaan. "Joo. Mä tiedän kyllä", hän sanoi ja silmäili sitten hetken aikaa olohuoneen seiniä. Kyllä Locke arvosti sitä, että Brooke olisi valmis majoittamaan hänet ihan pysyvästi, mutta poika ei ollut siltikään ihan varma mitä haluaisi tehdä. Olisihan se toisaalta ihan mahtavaa asua Brooken kanssa samassa taloudessa jälleen ja heillä voisi olla aivan tajuttoman mukavia hetkiä. Mutta toisaalta taas... Locke ei tiennyt halusiko hän ihan tosissaan muuttaa pois kotoaan. Ja hän oli muutenkin luvannut äidilleen asuvansa kotona koulun loppuun asti, jonka jälkeen nuo voisivat ostaa hänelle oman asunnon jostain Yellowlta. Mikäli Locke edes aikoi jäädä Yellowlle koulusta päästyään...
"Mutta en mä kuitenkaan tiiä. Koska... Mä sanoin äidille, että asun kotona koulun loppuun asti. Ja muutenkin..." Locke sanoi ja katsoi siskoaan. Miksi se sitten muka olisi niin vaikeaa? Muuttaa pois kotoa nimittäin. Nyt kun Locken homous oli tullut selväksi isälle, niin kodin ilmapiirikin tulisi aivan varmasti kiristymään aika radikaalisti.
"Voi apua. En mä tiedä yhtään mitä mä teen..." poika voihkaisi ja haroi aavistuksen ruskeita hiuksiaan.

Brookee hellitti otettaan. Jonkun toisen pojan mielestä halailu ei enää sopinut, mutta Locke oli poikkeus. Sisarukset olivat sen verran läheiset, että halailut olivat tavallisia heidän välillään.
"Ei sun nyt tarvi tehdä päätöstä."
Tietysti nainen toivoi, että veli päättäisi muuttaa hänen luokseen, mutta hän ei aikonut painostaa tätä päätöksenteon kanssa. Tämä tekisi päätöksensä. Brooken olisi hyväksyttävä se, oli se sitten mikä tahansa. Hän halusi Locken tekevän juuri niin kuin itse halusi.
"Jos sä nyt päätät muuttaa kotoa, niin eiköhän äiti ymmärrä."
Brooke tiesi, että Lockella olisi kotona erittäin hankala olla. Isän homofoobisuuden takia siellä olisi takuulla vaikeaa. Nainen mietti keinoja, miten voisi auttaa veljeään.
"Mieti rauhassa."
Hän nousi sohvalta kadoten keittiöön. Hän palasi hetken päästä kahvitarjottimen kanssa, jonka laski pöydälle. Hän kaatoi molemmille kahvia ja omaan kuppiinsa tilkan maitoa. Hän katsoi veljeään.
"Haluatko sä kattoa jonkun leffan?"

(( Sori kun olet taas joutunut odottelemaan niin pitkään! On ollut vähän Lockella vaikeeta alkaa pelaa täs jonki aikaan! DDD: ))

Locke huokaisi raskaasti ja yritti hymyillä siskolleen jotenkuten pirteämmin, vaikka ei hän siinä oikein onnistunut. Voi, miten helppoa olisi olla sellainen kovapäinen ja kylmä paskiainen, joka ei välittänyt mistään tai kenestäkään. Silloin tämäkään asia ei olisi hetkauttanut poikaa yhtään mitenkään ja hän saattaisi olla normaalisti. Mutta kun Locke ei ollut sellainen. Toisinaan hän otti jotkin asiat aivan liian vakavasti ja antoi tunteilleen ylivallan, jos tapahtui vähän enemmänkin suurempi takapakki. Tällöin poika saattoi heittäytyä ihan hysteeriseksi, itkeskellä ja ravata ympäri kämppää. Ja sekös ympärillä olevia ihmisiä nauratti, sillä Lockehan käyttäytyi tuolloin kuin hysteerisen kohtauksen saanut nainen. Ei nyt 18-vuotiaat pojat reagoineet näin yhtään mihinkään, jonka takia Locken käytös oli hauskaa.

Brooke sanoi, ettei Locken tarvinnut tehdä päätöstä vielä ja että äiti ymmärtäisi, jos poika muuttaisi pois kotoa. Kaiketi tuo sen ymmärtäisi, mutta tulisi tuo silti surulliseksi. Eikä poika todellakaan halunnut, että äiti olisi surullinen hänen takiaan. Poika tuntisi itsensä kamalaksi ihmiseksi sen jälkeen, joka sitten vaikutti hänen käyttäytymiseensä melkoisesti. Olihan hän kuitenkin luvannut äidilleen, että pysyisi kotona koulun loppuun asti ja hänellä nyt oli tapana pitää kaikki sopimukset. Mutta nyt oli tapahtunut tämä homma ja Locke oli ihan hukassa itsensä kanssa.
"Mä tiedän, Brooke..." Locke huokaisi ja raapi päätään. "Mut sä tiiät mut. Että en mä voi ihan noin vain marssia kotiin ja sanoa, että muutan pois. Koska oon kuitenkin luvannut äidille olla vielä kotona", poika jatkoi apeana. Ja nyt hänestä jotenkin tuntui, että hän petti siskonsa jotenkin. Koska torjui tuon tarjouksen. Helvetti, Locke oli kummallinen ihminen. Aina pakko päästä miellyttämään kaikkia muita ja unohtaa oma hyvinvointi siinä samalla. Brooke tiesi todella hyvin millainen pikkuveli tällä oli, mutta tuskinpa tuokaan sille mitään mahtoi.

Brooke hävisi hetkellisesti keittiöön ja palasi sieltä kahvitarjottimen kanssa takaisin. Locke hymyili siskolleen ja otti sitten oman kuppinsa tarjottimelta. Ei hän yleensä kahvia juonut, mutta toisinaan se teki ihan hyvää. Tee oli ehkä enemmän se hänen juttunsa. Brooke kysyi, että haluaisiko hän katsoa jonkun elokuvan, johon Locke hymähti. Kaiketi se sitten meni niin, että pelkästään läheisen ihmisen läsnäolo saattoi helpottaa tilanteessa kuin tilanteessa. Ihan hetkessä Locke tunsi olonsa paljon rentoutuneemmaksi.
"Katsotaan vaan. Mutta ei mitään kauhean raskasta tai vakavaa. Ehkä joku imelä rakkaushömpänpömppä..." Locke tuumasi ja katsoi sitten Brookea mietteliäästi. "Ootko sä nyt ihan varma, että sulla ei ole yhtään mitään kenenkään kanssa? Ei ees mitään pientä?"

((Mäkin pyydän anteeksi kestoa. En ole tahtonu saada Brookesta otetta.))

Brooke rakasti vanhempiaan, mutta joskus nämä olivat liian vanhanaikaisia ja kuvittelivat tietävänsä, mitä heidän lapsensa halusivat. Kuten isä. Tämä taisi haaveilla Brookesta työnsä jatkajaa. Tuskin tämä muuten olisi pakottanut tytärtään opiskelemaan kauppatieteitä yliopistoon. Pari vuotta Brooke olikin jaksanut opiskella, kunnes oli tajunnut, ettei yliopistossa opiskelu ollut sitä, mitä hän halusi tehdä.

Locken puhuessa Brooke havahtui ajatuksistaan. Hän rakasti veljeään enemmän kuin ketään muuta ja hänen sydäntään särki aina nähdessään tämän kärsivän.
"Kyllä mä tiiän. Sä tiedät, etten mä pakota sua tekemään mitään mitä sä et halua. Ja mä tiedän, kuinka tärkeää sulle on pitää annetut lupaukset."
Brooke olisi halunnut, että hänen veljensä muuttaisi hänen luokseen, mutta ei hän painostaa tätä. Veli saisi tehdä itse omat päätöksensä. Tämä muuttaisi hänen luokseen jos halusi. Tämä kuitenkin tiesi, että tällä oli aina paikka hänen luonaan.

Brooke siemaisi omaa kahviaan ja hymähti. Niin Locken tapaista ehdottaa jotain imelää rakkaushömppää. He molemmat pitivät sellaisista elokuvista. Nainen nousi sohvalta ja meni tutkimaan elokuvakokoelmaansa, jota Locke täydenteli usein ostamalla jonkun hyvän, romanttisen elokuvan. Pienen tutkimisen jälkeen nainen päätyi Romeoon ja Juliaan. Brooken yksi lempinäyttelijöistä oli Leonardo DiCaprio, joten elokuvan valinta tulisi tuskin yllätyksenä veljelle. Hän laittoi elokuvan laitteeseen palaten sohvalle.
"Mikä lasketaan pieneks? On mulla yks yhden illan juttu ollu, mutta ei sen enempää."
Brooke tiesi, että jos hän ei olisi tuota tietoa Lockelle kertonut, tämä olisi nyhtänyt tiedon häneltä keinolla millä hyvänsä. Kaksikon välillä ei ollut salaisuuksia.